Katkarapusalaatti

Huhuilin vuosi sitten vinkkejä ruokaisampiin salaatteihin ja salaatinkastikkeisiin. Enää ei tarvitse huhuilla ihan niin paljon, koska olen ostanut kevään aikana konsanaan salaatteihin keskittyneen keittokirjankin. (Jossain vaiheessa kevättä tuo kirjojen osto tuppasi taas karkaamaan vähän käsistä. Nyt kaikki uudet keittokirjat majailevat paistinpannujen kanssa samalla liikuteltavalla työtasolla ja toivovat, että keittokirjahyllyyn ilmestyisi kuin ihmeen kaupalla edes muutaman sentin verran lisätilaa.)

Tämän katkissalaatin ohje ei ole omasta salaattikirjastani vaan Anna-lehden kirjasta Rehevät salaatit (2005):

Jättirapusalaatti (kuudelle alkuruokana)

300 g salaattia
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa, mielellään sormisuolaa
1 tl mustapippuria
200 g jättikatkaravun pyrstöjä
1 prk (240 g) artisokansydämiä öljyssä
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
100 g pecorino-juustoa lastuina

Pese ja kuivaa salaatit. Sekoita öljy, viinietikka, suola ja pippuri keskenään. Laita salaatti kulhoon ja sekoita öljyseos salaatin joukkoon.
Jaa salaatti lautasille. Nosta jokaisen salaatin päälle jättikatkarapuja ja artisokansydämiä.
Ripottele päälle pinjansiemeniä ja koristele juustolastuilla.

Vähän suolaisempi juustokakku

Vaikka en ajatellut nähdä paljoakaan vaivaa elokuuksi suunnitellun blogipiknikin suhteen, tunnustan katselleeni alustavasti muutamia reseptejä jo sillä silmällä. Tämä suolainen juustokakku olisi ollut varsin mukava tarjottava, mutta hylkäsin ajatuksen sitten liian hankalana. Tai ei tätä mitenkään ylivoimaisen vaikea ole valmistaa - pikemminkin päinvastoin - mutta taidan kuitenkin tyytyä vähän yksinkertaisempien eväsvaihtoehtojen suunnitteluun, kun kokkausaikaa ja -mahdollisuuksia on piknikin aikoihin käytössä aika niukanlaisesti.

Tämän juustokakun ohje on alkujaan ilmestynyt ruotsalaisessa Allt om Mat -lehdessä, ja itse poimin sen I Lilla Myzan's kök -nimisestä blogista. En ole kamalasti kokannut ruotsinkielisiä ohjeita, ja kouluruotsi oli pariin otteeseen kovinkin koetuksella, vaikka kuvittelin ruotsia jossain määrin jopa osaavani. En meinannut millään keksiä alkuperäisen ohjeen kavring kantskuret -kohdalle järkevää käännöstä, mutta päädyin sitten ostamaan Maalahden Limppua ja poistamaan siitä reunat ennen sen kuutioimista kakkupohjaksi. Mahtoikohan mennä oikein?

Mädillä koristeltu tuorejuustokakku

200 g Maalahden Limppua tai muuta vastaavaa siirappista tummaa leipää, reunat poistettuna (kavring kantskuret)
75 g voita
4 liivatelehteä
2 1/2 dl creme fraichea
300 g Philadelphia-juustoa (muukin maustamaton tuorejuusto käynee)
2 pientä punasipulia
suolaa
valkopippuria

Lisäksi:
muikunmätiä (lohenmäti toimi todistetusti myös hyvin)
rucolaa
yrttiöljyä

Vuoraa irtopohjavuoan pohja samankokoisella leivinpaperipalalla. Sulata voi ja sekoita siihen kantattu leipä (itse kuutioin leivän veitsellä melko pieniksi kuutioiksi, mutta olisi siitä voinut tehdä vieläkin murumaisempaa). Painele leipäseos vuoan pohjalle.
Liota liivatetta kylmässä vesitilkassa hetken aikaa (oma liivatepakettini ehdotti liotusajaksi viittä minuuttia). Hakkaa punasipuli mahdollisimman hienoksi. Sekoita Philadelphia-juusto, creme fraiche, punasipuli sekä suola ja pippuri keskenään. Valuta liivatteista ylimääräiset nesteet pois ja liota ne kattilassa pienellä lämmöllä pieneen määrään juustoseosta. Sekoita liivateseos lopun juustoseoksen joukkoon, ja levitä tahna leipäpohjan päälle. Laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.
Voit valmistaa yrttiöljyn muutamasta lusikallisesta hyvää oliiviöljyä ja tuoreista yrteistä, esim. timjamista tai basilikasta. (Itse käytin kaupasta ostettua sitruunalla maustettua oliiviöljyä.) Asettele rucolaa pediksi lautaselle ja roiskuttele yrttiöljyä päälle. Leikkaa juustokakusta viipaleita ja asettele niitä salaattipetien päälle. Koristele mädillä.

Kakku oli yllättävän hyvää ja (punasipulin ansiosta?) jopa aika raikasta syötävää. Ohje oli siis ilman muuta kokeilemisen arvoinen, vaikkei tämä piknik-tarkoitukseen koskaan päätyisikään. Alkuruuaksi kyseinen kakku sen sijaan on mitä mainioin. Pippurimyllykin otti jopa pikkuisen lisää, vaikkei hän yleensä ole ehkä tämäntyylisten kokkausten ylin ystävä.

Maalahden Limppu on muuten säilyvämpää kuin kuvittelinkaan. Viime lauantaina ostamani leivän pitäisi olla käypäistä vielä heinäkuun lopullakin, jos kohta en usko, että leipä ihan sinne saakka syömättä säilyy.

Tomaattinen savupekonipasta

Smokebacon-niminen (tai kaiketi nimimerkkinen) lukijamme lähetti sähköiseen postilaatikkoomme ohjeen tämmöiseen maukkaaseen pastamuonaan, jonka raaka-ainelista oli suureksi riemukseni täynnä omia suosikkejamme. Tomaattia, oliiveja, kapriksia, valkosipulia!

Ohje on kuulemma muokattu jostain Italian Food Forever -sivustolta löytyvästä reseptistä. Pitänee joskus käydä kurkistelemassa kyseistä sivustoa vähän tarkemminkin, jos sieltä löytyisi muitakin mukavia ruokaohjeita.

Tomaattinen savupekonipasta

2 paksua siivua savustettua pekonia, paloiteltuna (voi korvata amerikan pekonilla, jolloin tarvitaan runsaammin)
1/2 sipulia silputtuna
2 kynttä valkosipulia paloiteltuna
400 g tomaattimurskaa
200 g paseerattua tomaattia
suolaa ja pippuria
rosépippuria murskattuna
3 tl kapriksia, kuivattuna ja paloiteltuna
12 kalamataoliivia paloiteltuna
½ dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
tuoretta basilikaa silputtuna
parmesanjuustoraastetta tarjoiluun
spaghettia

Keitä spaghetti ja ruskista pekoni. Poista pekoni pannulta ja kuivata ylimääräinen rasva talouspaperin päällä. Kuullota sipuli samalla pannulla, lisää valkosipuli ja kuumenna minuutti, pari. Lisää tomaattimurska ja paseeratut tomaatit ja mausta suolalla, pippurilla ja rosépippurilla. Keittele 15 minuuttia miedolla lämmöllä ja lisää persilja, basilika, kaprikset ja oliivit. Pidä lämpimänä, kunnes spaghetti on "al dente". Huuhtele spaghetti ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää kastike ja sekoita kunnolla. Keitä pari minuuttia kuumalla levyllä, jotta spaghetti imee kastikkeen maun kunnolla. Koristele annokset parmesanjuustolla ja persiljalla.

Jäätelötötteröllä

Viikonloppu vierähti kesälomasuunnitelmia säätäessä ja ruukkupuutarhaa työstäessä (uusia yrttejä!), mutta kävimme me sentään syömässä kesän ensimmäiset (ja todennäköisesti myös viimeiset) jäätelötötteröt.

On se vaan niin mukavaa, kun on viimeinkin kesä.

Sipulipiirakkasatoa

Kyselin tammikuussa täällä Pastanjauhannassa ohjeistusta sipulipiirakoihin ja sainkin läjän kerrassaan mainioita reseptejä, joista osa odottaa vielä kokeiluaan. Esimerkiksi keikautettava punasipulipiirakka on toistaiseksi suunnitelman asteella, vaikka ruokalaji olisi ilman muuta testaamisen arvoinen. Kevään mittaan kokkailtavaksi on päätynyt muun muassa Pilvin suosittelema nizzalainen sipulipiirakka, joka ansaitsee erityismaininnan myös hyvästä piirakkapohjan ohjeesta. Se syntyi seuraavasti:

100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Voi nypitään kuiviin aineisiin ja lopuksi joukkoon sekoitetaan nopeasti maitorahka. Taikina kannattaa laittaa tunniksi jääkaappiin kovettumaan ennen leipomista.

Alemmassa kuvassa on Vilijaanan ohjeistama sipuli-pekonipiirakka, joka oli myös kerrassaan maukasta syötävää. Pekoni sointuu sipulin kanssa kerta kaikkiaan vaan niin herkullisesti yksiin. Feta-sipulipiirakan ohjeeseen voi kurkistaa puolestaan täällä.

Tuliset tonnikalalohkoperunat

Koska kesä on nyt mielestäni tullut tänne Perämeren rannallekin, on aika tyhjentää arkistot kevään mittaan jemmaan jääneistä ruokakuvista ja -ohjeista. Tämä RuokaPirkka-lehdykästä poimittu perunaruoka osoittautui yllättävänkin tuliseksi. Tomaatti ei päässyt ruuassa ihan oikeuksiinsa, vaikka toki se oli tässäkin yhteydessä ihan mukava piristys:

Tuliset tonnikalalohkoperunat (6 annosta, á 160 g)

1 kg Pirkka-perunoita (keltainen tai punainen pussi)
2 (250 g) sipulia
1/2 dl Pirkka Thai Sweet -chilikastiketta
1 rkl öljyä
ripaus mustapippuria
2 tomaattia
1 tlk (185 g) Pirkka tonnikalaa chilikastikkeessa
2 dl (100 g) Pirkka-emmental-mozzarellajuustoraastetta

1. Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat kuorineen lohkoiksi. Kuori ja lohko sipulit. Sekoita chilikastike, öljy ja pippuri kulhossa peruna- ja sipulilohkojen kanssa. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
2. Siirrä kypsät perunat ja sipulit uunivuokaan. Levitä päälle valutettu tonnikala, lohkotut tomaatit ja juustoraaste. Kuorruta 250-asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Hodarit grillissä

Jo kauan sitten Amazonista tilaamamme grillauskirja saapui viimein! Painos lienee ollut hetken lopussa heidän varastoistaan - mutta nytpähän opus tuli keskelle kauneinta grillauskevättä. Olemme hehkuttaneet Weberin oppaita aiemminkin, eikä nyt hankittu vaikuttaisi olevan poikkeus. Grillissä ruoka tuntuu muutenkin jotenkin maagisesti onnistuvan lähes aina.

Kirjan innoittamana teimme hot dogeja aiemmasta poiketen nyt nimenomaan grillissä, ja poikkeaminen todella kannatti! Lopputulos oli nimittäin erittäin maistuva ja lähempänä autenttista grillihodaria kuin uunissa kokattu. Jopa kaupan hot dog -sämpylät, jotka sellaisenaan ovat niin epämiellyttävän lötköjä ja murenevia, ryhdistyivät vallan käypäisiksi makkara-alustoiksi saatuaan hetken nauttia kaasuliekin kaiken parantavaa lämpöä. Lisäksi tämä grilliruoka valmistuu todella nopeasti ja vähällä vaivalla.

Hot Dogs

lihaisia nakkeja tai ohuita makkaroita
(hot dog-)sämpylöitä
tomaatinsiivuja; mahtuvat paremmin ohueen sämpylään, jos ne vielä puolittaa
silputtua sipulia
(mahdollisesti vielä paahdettua sipulia, jos kaapista löytyy)
pieniä maustekurkkuja tai maustekurkkusiivuja
kurkkusalaattia
sinappia

Grillaa nakit/makkarat suoralla keskilämmöllä (eli kaasugrillissä kaikki polttimet puoliväliin). Aikaa kuluu makkaroiden koosta riippuen n. 4-5 minuuttia. Käännä ne kertaalleen grillauksen puolivälissä. Ihan koko ajan ei kannata olla kierittelemässä, jottei lämpö turhaan karkaa kannen alta.

Lisää halkaistut tai taskumaisesti lähes auki leikatut sämpylät grilliin viimeisen puolen minuutin ajaksi. Siinä ajassa ne ehtivät hieman rapsakoitua pinnaltaan ja saavat parhaassa tapauksessa kylkeensä vielä herkullisennäköiset rannut kuumasta grilliritilästä.

Kasaa lopuksi nakkisämpylät vapaalla tyylillä ja nauti käsin. Hodarit maistuvat parhaalta, kun täytteitä on niin paljon, että syöminen on täysin mahdotonta sotkematta edes vähän. Huuhdoimme ruoan alas amerikkalaistyylisesti suoraan pitkäkaulaisista pulloista hodarien perään kaadetulla Budweiserilla.

Kookoksen makuinen linssikeitto

Tästä linssikeiton ohjeesta on kiittäminen Helsingissä asuvaa Annaa. Samalla voisi välittää kollektiiviset kiitokset kaikille muillekin, jotka ovat meille viime aikoina lempiruokiensa ohjeita lähettäneet. Lähipäivinä on luvassa toinenkin (tai jälleen yksi) lukijakokkaus.

Tätä keittoa hauduttelin minimaalisen pienellä tulella (tai lämmöllä - en minä tätä sentään nuotiolla keittänyt) lähemmäs viiden tunnin ajan, ja maistuvaa siitä tulikin. Harmi vaan, ettei meillä ole paistolevyn ja kattilanpohjan väliin semmoista ovelaa haudutusritilää, kun tämäkin keitto meinasi loppuvaiheessa ottaa vähän pohjaan kiinni.

Kookoslinssiketto

2 dl punaisia linssejä
2 dl vihreitä linssejä
6 dl vettä
1 tlk kookosmaitoa
2 tl punaista currytahnaa (vahvaa tai mietoa)
1/2 dl sitruunan tai limen mehua
2 rkl ruskeaa sokeria
suolaa

Linssejä kannattaa liottaa yön yli tai vähintään neljä tuntia. Kiehauta vesi ja lisää huuhdellut linssit. Lisää muut aineet kiehuvaan keittoon ja hauduta pienellä lämmöllä niin kauan kuin maltat. Keitto on parhaimmillaan viiden tunnin keittämisen jälkeen. Lisää suolaa maun mukaan.

Katkistäytteiset kuhakääryleet

Huomasin, että kalaruuat olivat jääneet keittiössämme pitkäksi aikaa paitsioon, joten tilanne piti korjata kiireesti ostamalla viikonloppuna vähän kotimaista kuhaa. Olen aina silloin tällöin suunnitellut tekeväni kalasta ja katkaravuista jonkinlaista vuokaruokaa, ja nyt sen sitten toteutin soveltamalla tarkoitukseen Glorian uudesta ruokakirjasta (1999) löytynyttä kuhakääryleiden ohjetta.

Keitin kuhakääryleitä hetken aikaa kattilassa, minkä jälkeen kalastin ne uunivuokaan ja ripottelin pinnalle katkarapuja. Sitten lämmitin vuokaa uunissa sen verran, että katkaravut kuumenivat sopivasti, minkä jälkeen kippasin vielä kattilassa vispaamani (sinapilla maustetun) kastikkeen kalarullien päälle. Koko komeuden ylle saksittiin vielä tilliä ja ripoteltiin runsaasti kapriksia, joista sapuska sai kaipaamaansa suolaisuutta. Tässä resepti kuitenkin alkuperäisessä muodossaan:

Kuhakääryleet kapriskastikkeessa

600 g kuhafileitä
sitruunamehua, valkopippuria
hienonnettua persiljaa
2–3 dl kuivaa valkoviiniä
½ kalaliemikuutiota
Täyte:
pari ruokalusikallista ranskankermaa
kymmenkunta katkaravunpyrstöä
Kastike:
2 dl kalakääryleitten keitinlientä
1 rkl vehnäjauhoja
1–1½ dl kevytkermaa tai ruokacremeä tai loput ranskankermasta
(suolaa)
(1/2–1 tl dijonsinappia)
vähän tilliä, noin 1 dl kapriksia
Lisäksi:
pikkuporkkanoita tai porkkanasuikaleita

Valitse mielellään pieniä kuhafileitä. Jos fileet ovat paksuja, halkaise ne vaakasuorassa ja leikkaa isoiksi paloiksi, joista saa kääryleitä.
Valuta fileille sitruunamehua ja ripota pinnalle valkopippuria sekä persiljasilppua. Hienonna katkaravut, sekoita joukkoon ranskankermaa ja sivele fileille. Kääri fileet rullalle ja kiinnitä hammastikuilla.
Lado kalarullat kattilaan ja kaada päälle viiniä kääryleitten puoliväliin asti. Murskaa sekaan kalaliemikuution puolikas.
Kypsennä 5–10 minuuttia, kunnes kala on ehtinyt kypsyä.
Nosta rullat kattilasta, vatkaa liemen joukkoon vesi- tai viinitilkkaan sekoitetut vehnäjauhot. Lisää kerma tai ruokacreme ja keitä vielä kunnes sakenee ja jauhot kypsyvät.
Lisää kaprikset ja tarjoa kääryleitten kastikkeena. Lisäksi keitettyjä perunoita ja porkkanoita.

Kuhakääryleissä oli jotenkin sopivan kesäinen meininki. Taisi olla tillin ansiota, kun sen jotenkin yhdistää automaattisesti mielessään kaikkiin kesäaikana kokkailtuihin juttuihin. Kalan kaverina nautittiin kuvassa näkyvää valkoviiniä, joka siis muodosti myös kalojen keitinnesteen sekä kapriskastikkeen pohjan.

Mantelin mustikka-juustokakku

Urani kakkutaiteilijana on alkanut, ja postaanpa nyt heti alkuun ulkonäkönsä puolesta pieleen menneen yritelmän. Kuvassa pitäisi nimittäin olla viipale herkullisen mustikkaista juustokakkua, jossa täytekerrokset lepäisivät kiltisti ja siististi päällekkäin. Siis semmoinen ihanuus, joita joskus näkee kahviloiden kakkuvitriineissä. Itse onnistuin kämmeltämään kakkua vähän joka vaiheessa, mutta maku oli onneksi hyvien raaka-aineiden ansiosta kohtuullisesti kohdallaan. Juustoinen täyte maistui juuri sopivasti appelsiinilta, ja mustikat ovat muuten vaan aina yhtä makoisia.

Juustokakku on kätevästi kyläpaikkaan mukana kulkeva jälkiruoka, koska sitä voi vuoassaan liikutella kohtuullisen kätevästi ja toisaalta sen voi tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään. Minä en käyttänyt moista mahdollisuutta hyödykseni vaan ryhdyin kakkupuuhiin siinä vaiheessa, kun sovittuun lähtöaikaan oli enää tunti ja vartti. Lopulta kaivelin kakun uunista vähän vetelänä, kippasin mustikat sekaan ja kaiken huipuksi hulautin vielä kuorrutteen kakun pinnalle sen verran vauhdikkaasti, että homma levisi lopullisesti käsiin. Automatka oli löysän leivonnaisen kanssa vähintään mielenkiintoinen, mutta onneksi kakku jähmettyi kyläpaikan jääkaapissa sentään siinä määrin, että siitä voitiin nykertää yön pimeinä tunteina muutamia palasia tarjolle.

Kakkuohje oli joka tapauksessa ihan loistavan hyvä (laitoin juustoksi lähinnä mascarponea), ja toivon tosissani, että saisin tästä vielä joskus aikaiseksi näyttävämmänkin version. Kiitoksia ohjeesta Mantelille!

Mustikka-juustokakku

125 g voita
2 1/2 dl kaurahiutaleita
100 g murennettuja kaurakeksejä (murustaminen käy kätevästi pakastepussin sisällä vaikka kaulimella painellen)
2 rkl fariinisokeria

täyte:
375 g kevyttä tuorejuustoa
100 g ricottajuustoa (tai mascarponea)
3/4 dl sokeria
1 1/4 dl ranskankermaa
2 munaa
1/2 rkl raastettua appelsiinin kuorta
1 rkl vehnäjauhoja

kuorrutus:
250 g mustikoita
vajaa purkillinen vauvan mustikkasosetta (Semper)
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Voitele irtopohjavuoka (halkaisija n. 20 cm) ja vuoraa pohja leivinpaperilla.
Sulata voi kattilassa, lisää sokeri, kaurahiutaleet ja keksinmurut. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. (Tässä hyvä apuväline on pieni juomalasi, vähän niin kuin kaulimena). Laita vuoka jääkaappiin. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Vatkaa sähkövatkaimella kaikki täytteen aineet tasaiseksi massaksi. Kaada vuokaan. Aseta vuoka uunipellille, johon mahdollinen irtopohjavuoan rakosista valuva rasva voi valua. Paista 40-45 min, tai kunnes täyte on jähmettynyt. Täytteen ei kuulu ruskistua. Nosta kakku uunista ja jätä vuokaan jäähtymään.

Levitä mustikat kakun päälle. Pakastemustikat on hyvä laittaa kohmeisina. Valmista hyytelöliemi vedestä, mustikkasoseesta ja hillosokerista pakkauksen ohjeen mukaan. Valele hieman jäähtynyt sokeriliemi mustikoiden päälle lusikkaa apuna käyttäen.
Pane kakku jääkaappiin useammaksi tunniksi tai yön yli. Irrota varovasti irtopohjavuoasta ennen tarjoilua.

Chilikaakao

Luulin, että kokkailuissa käyttämistämme raaka-aineista reilun kaupan tuotteita olisivat olleet toistaiseksi lähinnä banaanit (ja viini), mutta onhan noita näköjään muitakin. Eilen postattuun porkkanakeittoon pantu ruokosokeri oli hyvinkin reilu raaka-aine; samaten eilen löysin keittiön hyllyjä penkoessani paketillisen reilun kaupan kaakaota. Kupillinen kuumaa chilikaakaota maistuikin viikonlopun päätteeksi varsin mainiolle.

Ja ei, kuppiin ei suinkaan laitettu kokonaista palkoa, kuten kuva harhaanjohtavasti esittää. Veitsenkärjellisestä puoleen teelusikalliseen lienee sopiva määrä, kaakaolle kävijän chilinkeston mukaan. Chilipalot vain ovat niin pitelemättömän kuvauksellisia, ettemme voineet vastustaa kiusausta ottaa sellaista mukaan kuvaan.

Perjantaihin asti on aikaa osallistua Ylimuulin johdattamaan reilun kaupan ruokahaasteeseen, jonka voittajalle on tällä kertaa kuulemma luvassa vallan palkintojakin. (Sekä tietenkin kosolti mainetta ja kunniaa.) Joten pankaa kaikin mokomin kattilat tulelle!

Porkkanakeitto, vihdoinkin

Tänä keväänä olen saikannut sosekeittojen kanssa ihan tosissani, ja etenkin porkkanasosekeitto on tuntunut olevan yllättävän vaikea valmistettava. Tämä Kulinarismin kannattajat -nimisestä reseptivihkosesta poimittu ohje oli porkkanakeittojen sarjassa varsin onnistunut, etenkin kun sulatejuustoiset sosekeitot maistuvat meikäläiselle melkoisen hyvin.

Samettinen porkkanasosekeitto

400 g porkkanoita
1 sipuli
1/2 tl suolaa
1 maustemitta jauhettua muskottipähkinää ja rouhittua valkopippuria
5 dl kasvislientä
1/2 pakettia Koskenlaskijajuustoa
1 rkl Vaaleaa Muscovado Ruokosokeria
(maustemitallinen rakuunaa)

Pinnalle:
1,5 dl leipäkuutioita paahdettuna
tuoretta rakuunaa

Kuori ja pilko porkkanat ja sipuli. Pane aineet kattilaan, lisää mausteet, kasvisliemi ja paloiteltu juusto. Keitä miedolla lämmöllä, kannella peitettynä ½-2 tuntia. Soseuta aineet ja lisää vettä sen verran, että saa sopivan sakean keiton. Mausta Muscovadolla (ja rakuunalla). Tarjoa paahdettujen leipäkuutioiden kanssa.

Ilmoitusluontoista asiaa

Ensiksikin kävijämittarissamme paukahti hetki sitten rikki puolen miljoonan kävijän raja. Ta-daa, kukapa olisi uskonut. Kiitoksia kaikille kävijöillemme, ja samaten sille tuntemattomalle uunimakkaraohjeen etsijälle, joka poksautti Pastanjauhannan googletuksellaan uudelle tuhatluvulle.

Toiseksi kaksihenkisen blogimiehistömme kesäsuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa olla hahmottumassa. Olemme jalkautumassa Helsingin suuntaan elokuun toisella viikolla ja olemme näillä näkymin tavattavissa perjantai-iltana 10.8. esimerkiksi jonkinlaisen nyyttärihenkisen puistopiknikin (tai sateen sattuessa kenties jonkinlaisen sisäsyömingin) merkeissä.

Mihinkään kovin ihmeellisiin sapuskaviritelmiin ei ole aikomuksenamme ryhtyä ihan jo senkään takia, että kovin laajoja kokkaussuunnitelmia voi olla vähän hankala toteuttaa väliaikaismajoituksesta käsin, mutta voisi olla hauska nähdä edes muutamia nettituttuja ihan oikeastikin. Jos päivä tuntuu passelilta, niin kannattaa merkitä se kalenteriin ja pistää jossain vaiheessa tietoa osallistumishalukkuudesta joko kommenttilaatikkoomme taikka vaikka sähköiseen postiosoitteeseemme.

En ole tainnut pääkaupunkiseudulla pahemmin piknikkejä harrastaakaan (paitsi joskus lapsena jossain Korkeasaaressa), joten otamme vastaan myös oivallisia piknik-paikkaehdotuksia.

Ruistikkua, rönttöstä ja riistaa

Pienperheemme toinen osapuoli on ajautunut äkillisen veneinnostuksen valtaan, ja sitä me sitten lähdimme taltuttamaan Pohjois-Suomen erämessuille. Itse käytin ajan hyödykseni hengailemalla ruoka-aiheisten kojujen laitamilla maistiaisia kärkkyen. Tai enemmän minä rehellisyyden nimissä ostin kuin maistelin.

Kuhmolaisen Kaesan Kotileipomon tuotteita joku suositteli meille vähän aikaa sitten kommenttiosastollamme, ja nyt kassiimme päätyikin paketillinen kyseisen leipomon ruistikkuja. Rönttösiäkin olisi ollut tarjolla, mutta ne me jätimme tällä kertaa suosiolla väliin.

Kuusamolaisen Riipisen riistakojusta lähti mukaan jos jonkinlaista purnukkaa. Karhunlihasäilykkeestä innostuin ihan eritoten, samoin kuvassa näkyvästä kuusenkerkkähyytelöstä. Nyt vaan pitäisi keksiä, miten nuo tuotteet saisi mahdollisimman maittavasti esille.

Loimulohta ja muurinpohjalettuja olisi arvatenkin ollut messuilla tarjolla useammassakin paikassa, mutta me päädyimme villisikaan, jota en ole ennen ehkä syönytkään. Aika erilaiselta se maistui kotipossuun verrattuna.

Tagine mielessäin

Olen suunnitellut tehdä taginea itse jo ikuisuuden ja joskus syksyllä taginesta taateleista puhuessani jo polkkasinkin, mutta omaa tuotosta ei ole talven mittaan syntynyt näköjään millään ilveellä. Ehkä suurin syy on semmoisen veikeän suippomaisen taginepadan puute, vaikka ihan yhtä hyvää taginea mahtaisi saada aikaan taloudestamme jo valmiiksi löytyvässä Römertopfin kannellisessa savipadassakin.

Nyt pääsin maistamaan luumuilla höystettyä lammastaginea Ouluun hiljakkoin avatussa marokkolaisessa ravintolassa, ja se oli kyllä oikeinkin maistuvaa. Mausteyhdistelmä oli kaneleineen kaikkineen hyvin epäsuomalainen - tai Suomessa tuommoisia makuja on totuttu lammasta lukuun ottamatta maistelemaan lähinnä joulupöydän jälkiruokaosiossa. Lampaanliha taisi puolestaan olla pitkässä haudutuksessa sopivasti mureutunutta luullista potkaa. Pippurimyllyn maistelema oliivinen kanatagine oli myös sangen maukasta, kun sitäkin pääsin pikkuisen leipään kastettuna testailemaan. Ainoan miinuksen ateria sai lisäkeleivästä, joka ainakin vaikutti erehdyttävästi ranskanleivältä. (Tosin on muistettava, että en ole käynyt koskaan Marokossa enkä näin ollen tiedä, minkälaista leipää siellä yleensä tarjoillaan.)

Kahden keitto -blogissa tehtiin vähän aikaa sitten herkullisen näköistä härkätaginea, ja siellä on käytettävissä ihkaoikea taginepatakin. Käykää ihmeessä katsomassa.

Avocadosalaatti

Lammasburgeriohjeistusta antaneelta Emmalta on peräisin resepti myös tähän avocadosalaattiin, joka toimi grilliruuan lisäkkeenä varsin mainiosti. Yhtä aikaa sekä raikasta että maukasta syötävää. Ja kerrankin löysin kaupasta semmoisia avocadoja, jotka olivat ruuanlaittoa varten juuri sopivan kypsiä. Kypsien hedelmien puutteessa avocadot voi korvata vaikkapa pakasteherneiden ja fetajuuston yhdistelmällä:

1/2 kurkku kuorittuna ja siemenet poistettuna
2 avocadoa kuorittuna ja paloiteltuna (tai pakasteherneitä vajaa pussillinen)
3 reilua ruokalusikallista luonnonjugurttia, mielellään Totalia tai muuta vastaavaa kunnon paksua tavaraa (kermaviilikin varmaan menisi)
1/2-1 valkosipulin kynttä hienonnettuna
sitruunamehua vähäsen (noin pari teelusikallista)
tuoretta basilikaa muutamia lehtiä silputtuna
suolaa ja pippuria
(pakasteherneversioon n. 50 g fetaa murusina)

Sitten vain ainekset sekaisin, tuunataan koostumus jugurtin määrällä, pippuria, suolaa ja sitruunaa maun mukaan. Jääkaappiin vetäytymään siksi aikaa, kunnes muu ruoka on valmista ja bon appetit.

Sobanuudelikeitto

Tein sobanuudeleista yhtenä iltana keittoa, jonka ohje on kotoisin blogista nimeltään Ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Enpä ole tainnut aiemmin kokatakaan mitään semmoista, mikä aloitetaan teepussin liottamisella keittokattilassa.

Mirinkastiketta ei omasta keittiöstämme tietääkseni löydy, enkä tiedä, miten paljon sen korvaaminen sokeroidulla sakella mahtoi vaikuttaa lopputulokseen. Käyttämäni kevätsipulit olivat melkoisia rääpäleitä, ja pikkuruiset viipaleet katosivat keiton joukkoon ihan konsanaan. Taidankin korvata kevätsipulin seuraavalla kerralla keittoa tehdessäni suikaloidulla purjolla, joka toimii tämäntyyppisissä keitoissa yleensä mielestämme varsin hyvin.

Sobanuudelikeitto

200 g sobanuudeleita

LIEMI
8 dl vettä
1 pussi vihreää teetä (maustamaton, 2 g)
1 dl mirinkastiketta
1 dl soijakastiketta
1 rkl sokeria
2 rkl inkivääriä (tuore, viipaloitu)
2 kpl porkkanaa ohuina suikaleina
2 kpl kevätsipulia, vinoittain viipaloituina
8 kpl jättikatkarapuja, (raakoja)

1. Keitetään nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhdellaan kylmällä vedellä ja valutetaan.
2. Liemeen kiehautetaan vesi, haudutetaan teepussia vedessä 5 min ja poistetaan.
3. Lisätään mirin- ja soijakastike sekä kiehautetaan uudestaan.
4. Lisätään sokeri ja inkivääri ja keitetään pari minuuttia.
5. Lisätään porkkana, sipuli ja raa´at ravut. Kypsennetään kunnes ravut kypsyvät.
6. Jos käytetään kypsiä ravunpyrstöjä, niin ne lisätään yhdessä nuudeleiden kanssa ja keitto vain kuumennetaan. Voidaan tarjoilla wasabi-nokareella viimeisteltynä.

Lammasburgerit

Eilen oli euroviisupäivä, joka kului meillä aika lammasmaisissa tunnelmissa. Syötäväksi askarreltiin nimittäin makoisia lammasburgereita. Ruuanlaiton aloittaminen meinasi vaan hieman venähtää ja lopulta annokset valmistuivat samalla hetkellä kuin itse kisatkin alkoivat. Ehdin sentään näkemään Lordin Hard Rock Hallelujahin, joka oli kyllä tänä vuonnakin paras euroviisulavalla nähty esitys.

Lammaspihvien kaverina tarjoiltiin sämpylöitä, viipaloitua punasipulia, tomaattia, salaattia sekä fetajuustosta, valkosipulista, hunajasta ja luonnonjugurtista sävellettyä soosia. Pihvien ohje on otettu kirjasta nimeltä Fat girl slim. Meille sen lähetti ikilukijamme Emma, joka opasti meitä burgereiden tekoon seuraavasti:

Lammasburgerit

-1 pala (peukalon pään kokoinen) tuoretta inkivääriä hienonnettuna
-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
-1 salottisipuli (tai tavallinen keltasipuli sieltä sipulipurkista) pilkottuna
-1 punainen chilipalko hienonnettuna
-pari hyppysellistä jauhettua kuminaa
-4 vihreää kardemumman siementä (avaa kuoret ja poista siemenet, hienonna morttelissa jos tarvis - tai päästä itsesi helpommalla ja laita teelusikan kärjellinen jauhettua kardemummaa)
-reipas hyppysellinen jauhettua korianteria
-samanlainen allspiceä (tämän puute ei todistettavasti kaada ohjetta, mustapippuria sekaan vaan :)
-pieni kourallinen tuoretta korianteria pieneksi hakattuna
-2 rkl maustamatonta jugurttia
-n. 400 g lampaan jauhelihaa
-1 kananmuna
-oliiviöljyä
-suolaa

Sekoita ensin kaikki muut ainekset paitsi liha ja kananmuna. Sekoita sitten mukaan liha ja kananmuna kevyesti mutta huolellisesti. Muotoile taikinasta 4 pihviä. Laita pihvit jääkaappiin 30 minuutiksi (ei pidemmäksi aikaa, sillä jugurtin happoisuus muhentaa lihaa).

Suolaa pihvit ja paista öljyssä kuumalla pannulla. Ensin noin 3 minuuttia toiselta puolelta, sitten 5-6 minuuttia toiselta. Anna vetäytyä pieni hetki ennen syömistä.

Lihapullakastike kera spagetin

Ennen kuin ajaudun ihan lopullisesti euroviisutäpinän valtaan, voisin kirjoittaa pari sanaa lihapullista. Yhtenä päivänä meikäläistä alkoi nimittäin pastattamaan aivan kamalasti, ja nimenomaan teki mieleni lihapullapastaa. Siis pastaa ja semmoista tomaattisoosia, jossa on seassa pienenpieniä lihapullia. Olen tainnut ajatella viime aikoina ihan liikaa lihapullalasagnea, jonka ohjeeseen olen törmännyt useammassakin paikassa. Onneksi yksi Helsingin suunnalla asuva lukijamme (sama, joka ohjeisti meitä taannoisissa oliivileivissä) lähetti jonkin aikaa sitten sähköiseen postilaatikkoomme näiden lihapullien reseptin, joten meidän ei tarvinnut tehdä muuta kuin käydä ostamassa vähän jauhelihaa kaupasta.

Timjami on yksi tämänhetkisiä lempimausteitani, ja nyt kerrankin rohkenin käyttää sitä tämän ohjeen innoittamana ihan reilusti. Tässä ruokaan annettua ohjeistusta, jota seurasin muuten varsin tarkasti, paitsi että laitoin lihapullataikinan sekaan myös sopivasti suolaa:

Lihapullat

400 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
kunnon suuri kourallinen paahdettua sipulia
3-4 valkosipulin kynttä
reilu 1 rkl kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä

Vaivaa taikina ja tee siitä pieniä pullia. Paista pullia 180 asteessa kunnes ovat kauniin ja valmiin värisiä.

Tomaattikastike pullille

3 keltasipulia
oliiviöljyä
1 prk Mutti tomaattimurskaa tai luomumurskaa
1 putkilo tomaattipyrettä (Rainbowssa on vain tomaattia!)
3 valkosipulin kynttä
reilu 1 rkl kuivattua timjamia
suolaa (ehdottomasti merisuolaa, maldon-suola tekee ihanaa)
mustapippuria myllystä
hieman vajaa 1 rkl tummaa ruokokidesokeria
(löräys punaviiniä)

Kuullota ensin sipulihakkelusta öljyssä. Lisää sitten timjami ja valkosipuli murskattuna. Hetken kuullottamisen jälkeen lisää tomaatit ja loput mausteet. Anna muhia ainakin 20 min.
Tarjoile lihapullat pastan (tai riisin) ja tomaattikastikkeen kanssa. Vuole päälle parmesaania.

Pistaasin porkkanalevite

Kevään mittaan kommenttilaatikossamme muutamaan otteeseen vieraillut Pistaasi vihjaisi tästä porkkanalevitteen ohjeesta meille maaliskuisen porkkanahaasteen jälkimainingeissa. Mahtavan pirteää leivänpäällystettä tämä olikin, kätevää ja nopeaa.

Eli homman nimi on seuraavanlainen: Pari karkeaksi raastettua porkkanaa paistetaan kevyesti pannulla, kipataan sekaan purkillinen Bulgarian jugurttia sekä muutama puristettu valkosipulinkynsi. Suolaa ja pippuria perään sen verran, kuin kukanenkin katsoo tarpeelliseksi. Lämmitellään vielä hetken verran, minkä jälkeen seosta kannattaa jäähdytellä jonkin aikaa, koska se on parhaimmillaan kylmänä tai ainakin sopivasti viilenneenä. Me levitimme oman porkkanatahnamme Ruis Real -leiville, joihin olen nyt hurahtanut hetkellisesti ihan kokonaan. Aiemmin en realeista niinkään välittänyt, mutta nyt niitä on kulunut tasaisesti parin palasen päivätahtia.

Tavoitteena täytekakku

Monissa ruokablogeissa listattiin vuodenvaihteessa tulevan vuoden kokkaustavoitteita tyyliin ”haluan viimein oppia tekemään ruskean kastikkeen” tai ”haluan oppia keittämään perunat niin, että ne eivät hajoa käsiin”. (Nuo ovat itse asiassa molemmat omia tavoitteitani parin vuoden takaa; nyttemmin taidan olla jo hieman harjaantuneempi molemmissa.)

En tiedä, olenko lukenut liikaa kakkublogeja viimeisen vuoden aikana, mutta suurena haaveenani on tehdä jolloinkin ihan omatoimisesti jonkinlainen vähän näyttävämpi täytekakku. Toki olen joskus edellisessä elämässäni täytekakkuja tehnytkin, siis semmoisia tavallisia kermakakkuja, joissa oli mansikkahilloa välissä, mutta nyt haluaisin tehdä joko marsipaanikakun tai sitten jonkinlaisen jännittävän moussekakun. Edellisillä synttäreillänikin tarjoilin tuommoista Frödingen (pakastealtaasta ostettua) prinsessakakkua, mikä nyt oli jokseenkin noloa tämmöiselle tee-se-itse -tyypille.

Toiseksi haluan oppia tekemään kevätkääryleitä. Ei voi olla liian vaikeaa, eihän?

Kolmanneksi haluan oppia tekemään herkullisia, mehevällä riisipuurolla täytettyjä karjalanpiirakoita. Omatekoiset karjalanpiirakat ovat nimittäin jotain niin ihanaa, etteivät sanat riitä kertomaan. Tai ainakin ne yksilöt, joita itse olen päässyt muinoin maistamaan.

Eli kakkua, kevätrullaa ja karjalanpiirakkaa!

Lämpimät voileivät

Nyt unohdamme hetkeksi rucolan, latva-artisokan ynnä parmesaanijuuston ja painumme hetkeksi parin-kolmenkymmenen vuoden takaisiin ruoka-aikoihin. Havaijilaiset voileivät olivat ilmeisesti hyvinkin tyypillinen 70-luvun ruokalaji. Voileivät valmistuvat siten, että paahtoleipien päälle sipaistaan hieman sinappia. Sinapin päälle laitetaan kinkkuviipale, ananasrengas (joka tietenkin vie aatokset Havaijille) sekä raastettua juustoa. Sitten vain kuorrutetaan kuumassa uunissa niin kauan, että juusto sulaa. Emmental olisi tarkoitukseen parempi kuin itse käyttämäni edam, joka meinasi uunissa ollessaan hiukan kintsahtaa.

Muistan, kun maistoin ensimmäisen kerran pizzaa ihan 1980-luvun alussa. Kyseinen pitsa oli päällystetty pannussa paistetulla jauhelihalla ja kunnon ketsuppiraidoituksella, ja se paistui ihan omassa kotiuunissamme. En usko, että mikään voi enää koskaan maistua yhtä hyvältä kuin elämäni ensimmäinen pitsahaukku. Samoihin aikoihin ruokapöytäämme saapui myös spagetti.

Pääosin 70- ja 80-luvun kotiruokailu koostui tietenkin niistä keitoksista, jotka edelleen mielletään tavalliseksi suomalaiseksi kotiruuaksi. Tarjolla oli kalakeittoa, lihakeittoa, rössypottuja, verilättyjä (ihan oikeasta verestä tehtyjä), maksalaatikkoa, kaalikeittoa, hernekeittoa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja makkarasoppaa. Ruokajuomana taisi olla enimmäkseen rasvatonta maitoa, jota myös kurriksi kutsuttiin. Leipääkin oli toki tarjolla, ja leivän päälle laitettiin luonnollisesti flooraa.

Jos jälkiruokaa tarjoiltiin, se oli mahdollisesti jonkinlaista marjakiisseliä. Muutaman kerran pääsin herkuttelemaan suklaakiisselillä tai paahtokiisselillä, joka taisi muistuttaa jollain tavalla jogurttipurkeissa myytäviä vaaleita vanukkaita. Melkein kaikki mahdollinen tehtiin joka tapauksessa itse, ja eineksiin tutustuin enemmälti vasta muutettuani omaan opiskelukämppääni asumaan. (Ihan ensimmäinen pariskuntaruokalajimmekin oli itse asiassa eineskokkaus.) Muistan edelleen selvästi, kuinka kamalalta koulun pussimuusi maistui kotitekoiseen perunamuusiin verrattuna. Purkkilihapulliakin taisin maistaa ensimmäistä kertaa vasta 90-luvulla.

Nykyään laadimme viikon parhaimman ja kiireettömimmän ateriamme lauantaina, mutta kersana sunnuntai taisi olla se päivä, jolloin saatettiin syödä jotain pikkuisen parempaa. Kun kerran 80-lukua elettiin, parempi pöytäänpantava oli arvatenkin leivitetty leike. Eräänkin kesän automatkan huoltoasema-aterioilla oskarinleike bearnaisekastikkeineen ja parsoineen oli muistaakseni aika kova sana. (Tai oskarinleikkeen soosi näyttää itse asiassa olevan choronkastike, joka olikin minulle terminä ihan uusi.)

Talvella ostamani 70-luku tarjottimella -niminen kirja ja pari muuta kevään mittaan lukemaani ruokakirjaa ovat auttaneet hahmottamaan lapsuuden aikaisia ruokateemoja vähän laajemminkin. Esimerkiksi automarketit yleistyivät 70-luvulla yhtä aikaa pakastimien kanssa, mikä muutti ruokaostoskulttuuria merkittävästi. Aiemmin kaupassa käytiin säilytystilojen puutteessa monta kertaa viikossa, mutta nyttemminhän monet taitavat käydä ruokakaupassa ainoastaan kerran viikossa. Myös 80-luvun lopulla yleistynyt mikroaaltouuni on tainnut olla monessa perheessä melkoinen mullistus. Ainakin se oli osaltaan (einesten ja puolivalmisteiden keralla) korostamassa ruuanlaittoon samoihin aikoihin liitettyä tehokkuusajattelua, nimim. miksi ähertää ikuisuuksia perunoiden & sipuleiden kuorimisen kimpussa kun oli kerran mahdollista lämmittää parissa minuutissa kaupasta ostettua kinkkukiusausta mikroaaltouunissa.

Paninit

Opin tuntemaan paninin alkujaan oululaisissa kahviloissa semmoisena paperin mutkassa tarjoiltuna lämpimänä juustopatonkina*), joka puristettiin jollain tavalla littanaksi ennen kuin se tuotiin tarjolle pöytään. Nyt olen törmännyt siellä täällä reseptejä selaillessani myös ihmisten kodeissaan (tai koekeittiöissään) tekemiin panineihin, ja ne näyttävät olevan usein ihan vaan täytettyjä patonkeja, joita on sitten pariloitu jonkin aikaa grillissä.

Meillä ei ole semmoista kätevää parilointikonetta, mutta valurautainen parilapannu sentään löytyy. Ja siinä sitten teimme (vedellä täytettyä kattilaa painona käyttäen) näitä pestolla ja artisokalla höystettyjä kinkkupanineita, jonka ohjeen tai oikeammin sanottuna linkityksen ohjeeseen löysin Slashfoodin voileipäohjeista. Asiago-juustoa en sen sijaan löytänyt mistään (minkälaista juustoa se mahtaa ollakaan?), joten laitoimme sen sijaan meille huomattavasti tutumpaa mozzarellaa:

Pesto-artisokka-kinkkupaninit

2 ciabattaa halkaistuna
2 rkl basilikapestoa
kourallinen rucolaa
purkillinen valutettua (latva)artisokkaa
6 viipaletta (parman)kinkkua
4 viipaletta Asiago-juustoa
oliiviöljyä

Kuumenna paninipaahtimesi. Kokoa paninit siten, että levitä pestoa leipien alemmille puolikkaille ja jaa sitten rucolat leiville peston päälle. Levitä rucolan päälle artisokat, sitten kinkku ja sen jälkeen kaikkein päällimmäiseksi juustoa. Paina leipien ylempi puolisko hatuksi täytekerrosten päälle, ja sivele pohjaa ja kantta kevyesti oliiviöljyllä. Aseta paninit paahtimeen ja grillaa kumpaakin puolta 4–5 minuuttia. Varo polttamasta. Tarjoile heti.

*) Semmoisia kahvilatyyppisiä paninejakin olisi joskus ihan ovela tehdä itse (tosin en yhtään tiedä, että miten niitä valmistetaan), kun ne taitavat olla aika monen tuttavamme herkkua. Ja maistuvat ne toki aina silloin tällöin itsellemmekin.

Toukokuun ruokahaaste: banaania poskeen

Toukokuun reilun kaupan ruokahaaste oli siinä mielessä meikäläiselle mieluinen, että pystyin valitsemaan raaka-aineeksi banaanin. Banaani mahtaa olla mansikoiden ohella ruoka-aiheinen ensirakkauteni. Olisin voinut kuulemma jo ihan taaperona syödä banaania niin paljon kuin vain olisi annettu. Banaani on edelleen (myslipatukoiden ohella) suosikkievääni, kun se kuoriutuu niin helposti ja on muutenkin kätevästi mukana kulkeva ja muutenkin kaikin puolin ravitsevaa syötävää. Ja nimenomaan noista reilun kaupan tuotteista banaani on meille (ja varmasti monille muillekin) kaikkein tutuin ja kauimmin ostetuin.

Luonnollisesti olen blogannut Pastanjauhantaan jo ajat sitten kaikkein parhaimman banaanireseptini, joten nyt piti keksiä jotain uutta. Halusin tehdä banaanista jotain suolaista ruokaa (siitä huolimatta, että reseptivihkossani taitaa olla aika hyvä banaanikakun sekä mahdollisesti myös banaanitortun ohjeistus), mutta en kuitenkaan banaanipizzaa tai mitään muutakaan semmoista, mikä ei iske tämänhetkisiin mielitekoihini. Tavoitteena oli löytää tai kehitellä kastikkeen sorttinen resepti, johon tulisi banaanin lisäksi jotain lihaa (mieluiten broileria), sipulia, tomaattia (totta kai) sekä mahdollisesti myös muita kasviksia. African Recipes Cookbook -sivustolta löysin sitten ohjeistusta gambialaiseen banaanimuhennokseen, jota hiukan soveltaen kokkailin.

Banaanimuhennos

·450 g suikaloitua broilerinfileetä (alkuperäisessä ohjeessa taidettiin suositella nautaa, mutta halusin itse päästä kokeilemaan kookoksen, kanan ja banaanin yhdistelmää)
·3 kiinteää banaania, kuorittuna ja leikattuna parin, kolmen sentin mittaisiin paloihin
·1 iso sipuli, kuorittuna ja viipaloituna
·tomaattia karkeasti paloiteltuna (laitoin itse neljä, mutta vähempikin riittää)
·tölkillinen kookosmaitoa
·reilu desi vettä
·1 rkl kasvisöljyä
·sopiva määrä herneenpalkoja
·suolaa ja pippuria maun mukaan

Laita lihasuikaleet pannuun, lisää vesi & suolaa, kiehauta ja anna porista jonkin aikaa (lihat voi toki kaikin mokomin ruskistaa ilman vettäkin).
Kuumenna toisella pannulla öljyä ja kuullota siinä sipuliviipaleita. Älä ruskista. Lisää tomaattipalat ja lihaseos. Maistele ja mausta. Jatka keittämistä, kunnes tomaatit pehmenevät. Lisää kookosmaito jatkuvasti sekoittaen ja anna seoksen kiehahtaa. Lisää paloitellut banaanit ja herneenpalot. Vähennä lämpöä ja anna kiehua 10-15 minuuttia tai niin kauan, että banaani on kypsää, mutta ei mössöistä.
Tarjoile ruoka riisin kanssa. Lasiin sopi kaataa reilun kaupan viiniä nimeltään Fairhills Chardonnay.

Ruoka maistui minulle arvatenkin erinomaisesti, ja Pippurimyllykin söi lautasensa tyhjäksi ihan suosiolla, vaikka hieman etukäteen ihmettelin, että mitenköhän miekkoseni mahtaa suhtautua banaanin ja kookoksen yhdistelmään. (Vaikka eipä sillä, etteivätkö kaikki kokkailuni olisi kelvanneet siipalleni tähänkin saakka.) Kenties jonkinlaista reunaa olisi saanut olla ruuassa asteen verran lisää; mahtaisikohan tähänkin ruokaan sopia pannulla paistettu pekonimuru, mene ja tiedä.

Maistelussa maa-artisokka

Tapahtuu oululaisessa pientalossa:
- Voitko tulla ottaan pari kuvaa? (Pippurimylly saapuu keittiöön kameroineen...) Ota noista, jotka on tuossa metallikulhossa.
- Ai näistä perunoista?
- No niistäpä juuri. :)

Vaikka maa-artisokka perunaa erehdyttävästi muistuttaakin, niillä ei kuulemma periaatteessa ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Siinä missä peruna on sukua tomaatille, maa-artisokka on jonkinlaisessa sukulaisyhteydessä auringonkukkaan.

Latva-artisokka on vanha tuttu vuosien takaa, mutta maa-artisokka ei ole käsittääkseni koskaan keittiössämme vieraillut. Suunnitelmissa siihen tutustuminen on ollut kuitenkin jo pitemmän aikaa, ja nyt se muistui taas mieleeni, kun joku taannoinen kommentoija kertoi kokkailleensa maa-artisokkakeittoa. Itse tein sokistani maa-artisokkapaistosta, mikä oli ehkä vähän hölmö veto. Ei sillä, etteikö paistos olisi ollut oikeinkin herkullista ja maistuvaa, mutta jos upottaa artisokanviipaleet homejuustohunnun alle, niin ei sen kasviksen ominaismakuun välttämättä pääse parhaalla mahdollisella tavalla käsiksi. Ei maa-artisokka kyllä ainakaan perunalta maistunut, se on ihan selvää.

Tässä vielä ohje mainittuun maa-artisokkapaistokseen:

500 g maa-artisokkia
vettä, suolaa
100 g sinihomejuustoa
1-2 dl ranskankermaa
mustapippuria
murennettua vaaleaa leipää

1. Kuori ja viipaloi maa-artisokat. Keitä viipaleet lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta viipaleet.
2. Notkista ranskankerma ja murenna siihen sinihomejuusto. Mausta mustapippurilla.
3. Levitä maa-artisokat voideltuun vuokaan tai annosvuokiin. Lusikoi kastike päälle ja sirottele pinnalle murennettua leipää. Kuorruta 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

Oliivileivät

Taannoisen oliivihehkutuksen innoittamana saimme sähköpostilla herkullisen oliivitahnareseptin. Lähettäjä oli imenyt inspiraationsa helsinkiläisen Bar nro 9:n "Oliveida"-annoksesta.

Tahna oli tosi hyvää: yhtä aikaa raikasta ja täyteläistä, kuten oliivit parhaimmillaan ovat. Lisäksi se syntyi kätevästi ja nopeasti. Talossa ei tosin tällä kertaa ollut lainkaan salaattia - emmekä malttaneet lykätä tahnan valmistusta siksi kunnes olisimme saaneet sellaista käsiimme - joten balsamicolla maustetun salaatin sijasta leipien petinä toimi lautanen.

Miinan Oliveida

2 pientä purkkia kivettömiä vihreitä Rainbow-oliiveja
2 pientä kynttä valkosipulia
1-2 puskaa basilikan lehtiä (ei kannata laittaa varsia, tulee kumman kuituista tahnaa)
mustapippuria myllystä

Sitten vain koko satsi sekaisin sauvalla!

Tarjoile tahna vaikka näin:
Alle salaattipeti, johon roiskitaan hieman balsamicoa ja muutama maldon-suolahippu. Pedille paahdettua leipää, jonka päälle levitetään runsaasti tahnaa. Päälle reilut mozzarella- ja tomaattisiivut ja rouhaisu mustapippuria.

Balsamicojuurekset

Uusimmassa ruoka&viini-lehdessä taisi olla balsamicomainoksen yhteydessä tämmöinen juuresresepti, jota itse sovelsin taannoisten kepakkojen kaveriksi. Kesän mittaan ohjetta tulee varmasti kokeiltua muutamaan otteeseen valkosipuleineen kaikkineen, joten otan sen tännekin talteen:

Paahdetut balsamicojuurekset

4 porkkanaa
2 palsternakkaa
2 rosamunda-perunaa
2 kokonaista valkosipulia
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl Aceto Balsamico di Modena -balsamietikkaa
2 rkl hunajaa
1-2 tl suolaa
mustapippuria
3 oksaa tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua

Leikkaa porkkanat, palsternakat ja perunat kauniiksi pitkiksi lohkoiksi. Kaada päälle oliiviöljy, Modenan balsamietikkaa, hunaja, suola ja mustapippuria. Irrottele rosmariinin lehdet ja lisää joukkoon. Sekoita. Kaada kasvikset uunivuokaan. Leikkaa kokonaisista valkosipuleista 'hattu' eli kynsien päät pois. Nosta valkosipulit ja lorauta niiden päälle vielä oliiviöljyä. Paahda kasviksia 200 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä haarukalla. Tarjoile.

Huhtikuun ruokahaasteen voitto meni MonkeyFoodin loistokkaille jättitortellineille, joten nyt toukokuussa kokataankin sitten ruokaa reiluista raaka-aineista.

Vappuruokaa ja vähän juomaakin

Vappua vietettiin varsin viileissä tunnelmissa, minkä osoituksena kuuma kaakao onnistui melkein kepittämään suosiossaan kuohuviinin. Maistoin ensimmäistä kertaa ikuisuuteen simaa (tuota ostamaani kotisimaa kehuttiin vuosi sitten muistaakseni useammankin ruokabloggaajan voimin), ja se olikin niin hyvää, että voisin ensi vuonna ehkä tehdä simaa vähän isomman satsin ihan omatoimisestikin. Yllä oleva kuva on otettu vappuaamun simabrunssilta.

Vappuyön ylin gourmethuipentuma olivat itse tehdyt makkaraperunat. Minä kokkasin perunat ja Pippurimylly makkarat. Mausteena suolakurkkua, sinappia sekä tietenkin myös ketsuppia. Sipuliakin olisi voinut silputa sekaan, jos sitä olisi jostain löytynyt.

Vappulounaaksi syötiin kanaa sekä kalaa. Tässä sitä jälkimmäistä. Itse en tuota annosta syönyt, joten en yhtään tiedä, miltä on mahtanut maistua. Oma annokseni, vuohenjuustolla täytetty broilerinfilee oli kyllä varsin hyvää.