torstaina, elokuuta 28, 2008

Yrttikeitokset

Olen nurissut joka toisessa postauksessa kehnosta kesäsäästä, eikä tämäkään kerta muodosta minkäänlaista poikkeusta. Kylmyys ja märkyys ovat nimittäin koetelleet myös kasvattelemiani kasveja. Mansikat ovat olleet homeisia, osa basilikoista paleltuneita, ja juhannuksen raesateesta kärsineet chilit ovat alkaneet pukata hedelmää vasta ihan viime viikkoina.

Suurin murheenkryyni ovat tietenkin tomaatit, jotka eivät ole oikein saaneet edes raakileita aikaiseksi. Ja taimet olisivat kerrankin niin tukevat, että ei jäisi ainakaan siitä kiinni. Kasvihuone olisi kova sana. Parhaiten ovat oikeastaan menestyneet ne siemenet, jotka kylvin toukokuun lopulla suoraan kasvamaan kulkematta taimivaiheen kautta. Eli tilliä ja sileälehtistä persiljaa on riittänyt. Samaten kuin lipstikkaa!

Raikkaanmakuinen lipstikka on varsin kiintoisa kasvistuttavuus, mutta pitäisi koittaa selvitellä vielä perusteellisemmin, mihin kaikkeen sitä voisikaan käyttää. Lipstikkakeittoon olen ottanut ohjeistusta Headisu-blogista. Sen sijaan monta ruokabloggaajaa hurmannut lipstikka-fenkolikeitto on edelleen kokeilulistalla. Lisäksi voisin perehtyä vähän syvällisemminkin Makuhakuun listautuvaan ruokablogien lipstikkatarjontaan.

Rakuunaa löytyisi myös, ja sitäkään en osaa käyttää oma-aloitteisesti juuri mihinkään. Ehkä nyt olisi jälleen kerran korkea aika kokeilla oikeaoppisen bearnaisekastikkeen tekemistä. Se vaatisi vaan ehkä jo vähän kehittyneempää keittotaitoa.

tiistaina, elokuuta 26, 2008

Keittiökuvatuksia

No jos mekin sitten, kun kerran kaikki muutkin. Eli jos joltakulta on mennyt ohi, niin vaikka kuinka monessa blogikeittiössä on ollut viime aikoina avoimien ovien päivä. Alun perin ajatus lähti Kurpitsamoskan Marilta. Itsekin tunnustan tihrustaneeni ihmisten köökkikuvat varsin tarkkaan läpi. Onhan se mukava nähdä, miten tutut bloggaajat asuvat ja minkälaisissa keittiöissä ruoka-annoksiaan kokkailevat.

Tässä oma keittiömme ovensuusta kuvattuna (kun kuvaa klikkaa suuremmaksi, siitä on näköjään nähtävissä jopa eilisen alkuillan ulkolämpötila):

Oma keittiömme on keltainen, ahdas ja sekava. Lähes joka ainoa hyllymillimetri on käytetty hyödyksi, eli maustepurkit, öljypullot ja kuiva-ainepussukat ovat levittäytyneet kaikkiin kuviteltavissa oleviin paikkoihin. Kaapit ovat kuosiltaan mukavan 80-lukulaiset. Keittiöremontti on kummitellut mielessä jo vaikka kuinka pitkään, mutta noilla nyt on pärjäilty tähän asti. Kovin uudenaikainen keittiö ei kotiimme oikein sopisikaan, joten mene ja tiedä, mihin ratkaisuun tuon remontin kanssa päädytään (vai päädytäänkö mihinkään).

Ruokapöytä on sijoitettu arvatenkin keittiön ulkopuolelle. Samaten paistinpannut ja osa padoista on jouduttu sijoittamaan toisaalle – jos kohta aivan keittiön sisäänkäynnin tuntumaan – ja keittokirjoistakin mahtuu keittiöön vain osa. Käyhän se tietenkin niinkin. Suurin osa yrttiviljelmistä on joko eteisessä tai ulkosalla.

Minä toki viihdyn keittiössämme erinomaisesti (pienessä keittiössä kaikki on aina kätevästi käden ulottuvilla), mutta järjestyksen ystäville siellä kokkaaminen saattaa olla toisinaan jonkinasteinen koettelemus.

Jääkaapin ovia olen aukonut joskus aikaisemmin, joten jätetään se puoli nyt tällä kertaa kokonaan väliin. Etenkin, kun hapankaalipänikkä hallitsee tällä erää vähän liiaksi näkymiä jyhkeällä ulkomuodollaan. Tätä nurkkausta hallitsee sen sijaan Silvia, jonka edellisestä otoksesta on huomattavissa, että kyseinen kulmaus ei ollut viime vuoden helmikuussa vielä lainkaan lasipurkkien kansoittama:

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Hapankaali (hyvältä näyttää)

Väliaikatietoja hapankaalista. Kellarisäilytys on ohi, ja nyt on vuorossa vähintään kuukausi jääkaapissa. Hyvältä vaikuttaa tähän asti. Heti kannen aukaisun jälkeen nenään tulvahti tuoksahdus, joka muistutti lähinnä mustaherukan lehtiä. Maku oli hyvinkin hapan, mutta kehityskelpoinen (ilmeisesti enintä happamuutta voi huuhdella myöhemmässä vaiheessa vedellä vähäisemmäksi).

En muuten arvannut kaaliseosta muutama viikko sitten survoessani, että onnistuimme olemaan tällä kertaa vähän tavallista trenditietoisempia. Kaikkea sitä. Ja kun kuivaaminenkin on keittiössämme ollut viime aikoina kovassa huudossa, niin jo tässä vain ollaan ilmeisesti ihan aallonharjalla. Umpioimista emme sen sijaan ole hoksanneet kokeilla - mitäköhän se edes säilönnän yhteydessä käytännössä tarkoittaa? (Riemastuttavasta linkkivinkistä kiitokset Pagistaaniin).

Kuka ryhtyisi niin trendikkääksi, että kokeilisi valmistaa omatoimisesti hapansilakkaa?

sunnuntai, elokuuta 24, 2008

Eväsretki

Ulkona tuntui tänä viikonloppuna sen verran kolealta, että ilmassa on jo selvää syksyä. Ensimmäiset keltaiset lehdetkin leijasivat tänään takapihallamme. Mehän emme moisesta lannistuneet(* vaan suuntasimme sunnuntain päätteeksi eväsretkelle.

Vähän meinasi olla tuulista ja viileää, mutta kahvi lämmitti kohtuumukavasti. Sieniä ei juurikaan näkynyt (paitsi salaatissa), mutta luulisi niitä nyt jostain kohta löytyvän. Ei nimittäin ainakaan pitäisi olla sateen puutteesta tänä vuonna kiinni. Tässä pikaisesti improvisoitua eväsleipää (salaisuutenaan arvatenkin bbq-kastike):

(* Kesän loppuminen toki harmittaa aika tavalla, etenkin kun kunnon kesäilmat jäivät tänä vuonna aika lailla haaveeksi. Lomareissunkin onnistuimme jostain omituisesta syystä tekemään paikkaan, jossa oli vieläkin viileämpää kuin täällä meidän nurkillamme.

tiistaina, elokuuta 19, 2008

Kokaten Kiinaa

Meillä oli keväällä valloillaan innostus intialaiseen ruokaan, eikä harrastusta ole toki edelleenkään haudattu kokonaan. Epäilen sen elpyvän syksymmällä entistäkin virkeämmäksi. Nyt kesällä kiinnostus vaan on siirtynyt pykälän verran Kiinan suuntaan.

Ostimme viimein oikean valurautaisen wokkipannun, jota kärsii kuumentaa ihan kunnolla. Kiintoisia kiinalaisia keittokirjojakin on ilmestynyt taloomme tämän vuoden aikana, ja kesäkuussa luonamme vierailleet blogitoverimme toivat meille tuliaiseksi kokonaisen lastin kiinalaisia mausteita, kuivattuja siitakesieniä sun muuta käyttökelpoista.

Heinäkuinen yongshi-kokemus osoitti, ettei kiinalaisen ruuan tekeminen ole välttämättä kovinkaan vaikeaa. Aineksissa riittää toki pilkottavaa, mutta se menee sentään jo rutiinilla ja on muutenkin ihan hauskaa puuhaa. Ja omatekemässä kiinalaisessa on se hyvä puoli, että siihen saa mittatilaustyönä juuri niitä aineksia, mitä haluaa. Eli minulle runsaasti sientä ja sipulia, ja Pippurimyllylle kanaa ja pähkinää.

Keittokirjoista omaksumamme ohjeistuksen perusteella olemme wokanneet ensin viipaloidun lihan kohtuullisen runsaassa öljyssä. Siis vähän friteeraamisen tapaan. Sen jälkeen lihat laitetaan sivuun valumaan, ja paistetaan pannulla ripeästi halutut kasvikset huomattavasti vähemmässä öljyssä. Lopuksi liha ja kasvikset sekoitetaan ja roiskaistaan sekaan ennalta tehty kastike, esimerkiksi sweet&sour tai jokin muu vastaava, joita saa valmiina kaupasta - mutta jotka erittäin helppotekoisina on tietenkin suotavaa tehdä myös itse. Kastikkeen voi vielä säätää haluttuun paksuuteen vaikkapa maizenalla.

Keskimmäisessä kuvassa näkyvä Kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä -kirjan kansikuva muistutti muuten välittömästi mieleeni viime kesän lomareissulla San Franciscon Chinatownissa syömämme dim sumit. Ihmettelin silloin puoliraa'aksi jätettyjä pullamaisia nyyttejä, mutta tuosta kirjasta kävi ilmi, että juuri sellaisia niiden kuuluukin olla - etenkin, jos pullat höyryttämällä kypsyttää. Kiinalaisen pullaosaston taidan jättää omassa keittiössämme väliin, mutta samaisen kirjan dumplingit otan kokeiluun heti, kun on vähänkään enemmän aikaa askarrella.

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Punajuuren paluu

Puolen voikilon keittiö paukautti elokuun ruokahaasteen aiheeksi punajuuren. Kyseessä on yksi viime vuosien suosikkiraaka-aineistani, jota on ehditty upottaa täällä Pastanjauhannankin puolella paistoksiin, keittoihin, patoihin, risottoon, pastaan, pyttipannuun, pihveihin, piirakoihin ja muffinsseihinkin. Joskus punajuurta on paistettu, toisinaan keitetty, ja aika usein sitä on otettu suoraan purkistakin. Punajuurileipää en ole koskaan kokeillut, vaikka uskoisin senkin maistuvan meikäläiselle melko hyvin. Nyt en ihan hetkeen ole tehnytkään punajuuresta mitään, joten siinä mielessä haaste sattui harvinaisen hyvään saumaan.

Punajuuren ja sinihomejuuston yhdistelmä on tietenkin parasta, mitä maa pään kantaa, mutta tällä kertaa päätin etsiskellä punajuurelle uudenlaisia makupareja. Suuren maailman suunnalla (eli Englannissa) punajuuri näyttää viihtyvän mainiosti piparjuuren kaverina. Suunnittelin tehdä pari joulua sitten GoodFood-lehden punajuurisalaattia, johon olisi tullut punajuuren lisäksi ainakin piparjuuriranskankermaa ja mahdollisesti myös kylmäsavulohta, jota Englannissa yhdistellään niin ikään mielellään piparjuureen. Viime tingassa ajatus sitten vaihtui Jamie Oliverin piparjuurella terästettyyn vesikrassi-lohisalaattiin. (Englantilaiset taitavat olla aikamoista piparjuurikansaa.)

Päätin siis laatia punajuuresta tällä kertaa punajuurisalaattia, jonka päädyin jostain kumman syystä virittämään ruisleivän väliin. Tuloksena oli siis jonkinlainen kylmäsavulohi-piparjuuri-punajuuriburger. Menossa mukana:

-kylmäsavulohta
-keitettyjä punajuuria ohuina viipaleina (tai raastettuna, jos siltä tuntuu)
-keitettyjä vapaan kanan munia viipaloituna (voi jättää mainiosti poiskin)
-ranskankermaa, johon sekoitettu maun mukaan kaupassa myytävää piparjuuritahnaa (olisihan tuohon voinut lisätä suolaa ja ehkä pippuriakin)
-itse kasvateltua tilliä (koristeeksi, mutta mielellään myös makua antamaan)

Sitten vain sommitellaan ainekset halutussa järjestyksessä ruisleivän väliin ja haukataan. Tai jos ei ole ihan kamala nälkä, niin ei ehkä haittaa, vaikka leipä hetken aikaa saisi tekeytyä viileässä.

Mutta siis näin jälkiviisaana tuntuu hieman siltä, että leivän olisi voinut jättää varsin hyvin poiskin ja tehdä aineksista pelkän perinteisen salaatin. Sillä keinoin olisi päässyt kenties paremmin kiinni ainesosasista muodostuviin makuyhdistelmiin ja perehtymään etenkin kovin kiinnostavaan piparjuuren ja punajuureen liittoon. Mutta ehtiipä tätä ehkä tehdä joskus toistamiseenkin, vaikka joskus joulun alla.

sunnuntai, elokuuta 17, 2008

Se aika vuodesta

Viime ja sitä edellisen (ja monen aiemmankin) vuoden tapaan kokoonnuttiin taas. Aika tuttuun tapaan edettiin, mitä nyt reilu vuosi sitten saamillemme suklaafondue-ohjeistuksille oli viimeinkin käyttöä. Sulatettu tumma suklaa toimi pilkottujen hedelmien kanssa oikein hyvin.

Ja kun omassa blogissaan saa vapaasti lähettää terveisiä, lähetän tervehdyksen ja onnentoivotuksen tänään syntymäpäiviään juhlistaneelle ystävällemme (tosin sinne, minne terveiset menevät, päivä on tainnut tässä vaiheessa jo ehtiä huomisen puolelle).

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Lohihampurilaiset tilli-tartarkastikkeella

Hampurilaisia tulee grillattua muutamia kertoja kesässä, vaikka sitten sataisi viikkoja putkeen. Nyt kuitenkin teki mieli jotain samantyyppistä, mutta hieman kevyempää murenta. Al Dente -blogin 4th of July -resepti lohipurilaisista tilli-tartarilla kuulosti täsmälleen siltä, mitä haettiin.

Resepti täytti odotukset erinomaisesti - tillillä ja sitruunankuorella maustettu tartarkastike toi hampurilaisiin juuri sitä kaivattua kesäisyyttä ja raikkautta. Jos aikaa ja viitseliäisyyttä on, tartarkastike kannattaa luonnollisesti tehdä itse. Tällä kertaa kuitenkin menimme orjallisesti alkuperäisen ohjeen mukaan ja käytimme (ehkä hyvinkin tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan) kaupan valmista purkkikastiketta.

Lohihampurilaiset tilli-tartarkastikkeella
(ohje on kahdelle)

300 g nahatonta lohifileetä paloiteltuna
pari desiä kaupan tartarkastiketta (itsekin voi tietenkin tehdä)
2 rkl hienonnettua tilliä
1 tl raastettua sitruunankuorta
punasipulia renkaiksi leikattuna
salaatinlehtiä
hampurilaissämpylät (esim. seesaminsiemenillä kuorrutettuja)
suolaa, mustapippuria

Laita kuutioiksi paloiteltu lohi, 3 rkl tartarkastiketta, 1 rkl tilliä sekä ripaus suolaa ja pippuria monitoimikoneeseen ja sekoita (esim. pulssitoiminnolla), kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla ja kalakin pilkkoutunut vähän pienemmäksi. Ihan tahnaksi ei kannata ajella, hyvä lohi siinä vain turhaan menettäisi mehukkuuttaan. Ilman konettakin varmasti onnistuu: silppua vain kala veitsellä ja pyöritä ainekset sekaisin vaikka lusikalla.

Muotoile taikinasta kaksi pihviä ja laita ne jääkaappiin lepäämään siksi kunnes olet valmis grillaamaan.

Laita grilli kuumenemaan suoralle keskilämmölle. Sekoita sillä välin reilu desi tartarkastiketta, 1 rkl tilliä ja raastettu sitruunankuori hampurilaiskastikkeeksi.

Grillaa sämpylänpuolikkaita hetki, kunnes ne saavat vähän väriä pintaansa. Tämä vaihe yllättää minut joka kerralla! Miten voi niinkin iso esine kuin sämpylä palaa niin nopeasti? Jälleen kerran ne saivat hieman turhan tumman pinnan. Pienet mustumat tosin vain parantavat makua, eli turhan hötky ei kannata olla.

Grillaa pihvejä, kunnes kala on kypsää. Tähän kuluu grillin lämmöstä ja pihvien paksuudesta riippuen 2-3 minuuttia per puoli. Taikina on sen verran löysää, että pihvien siirtely voi olla varsinkin alussa kohtalaista temppuilua. Auttaa, kun öljyää ne kunnolla molemmilta puolilta ja käyttää leveää lastaa eikä kapeita pihtejä. Grilli kannattaa myös lämmittää kuuliaisesti ennen paistamista. Riittävän kuuma ritilä paistaa pihvin pinnan kerralla kunnolla niin, että sen saa irti ja ympäri.

Kasaa lopuksi hampurilaiset: levitä sämpylöiden alapuoliskoille kunnon knölli tilli-sitruunankuori-tartaria, pihvit päälle, sitten muutama punasipulirengas, pari salaatinlehteä ja sämpylän kansi. Jos kastiketta vielä jäi, sen voi tarjota hampurilaisten kaverina.

sunnuntai, elokuuta 10, 2008

”Mitä kasvissyöjä tekee sinapilla?”

Postauksen otsikko on lainaus kirjasta nimeltään Härkäpapua sarvista - herkullista kasvisruokaa läheltä. Kyseessä on kiintoisa keittokirjauutuus, jossa opastetaan lukijoita lähi- ja kausiruokailun lumoihin. (Lähiruoka kun on samalla myös sesonkeja kunnioittavaa kausiruokaa.) ”Oikein” syöminen olisi periaatteessa helppoa, sen kun vain valitsisi riisin tilalta ohraa ja ananaksen tilalta lähellä kasvaneen omenan. Vaikkei moiseen aina pystyisikään, löytyy kirjasta paljon uudenlaisia ohjeita kaikille kasviskokkailijoille. Ja kasvisresepteillehän on näin satokaudella kovinkin suuri tarve.

Pohdiskelin kirjaa lueskellessa luonnollisesti myös omia ruuanhankintatottumuksiani. Näin kesäaikaan kaikki onkin niin helppoa, kun jo omalta pihalta ja ikkunalaudalta löytyy kasoittain lähiruokaa. Niin kuin vaikka nyt nokkosta. Samaten ostan mielelläni lähellä kasvatettuja luomukasviksia (tosin ihan vaan sen takia, että ne ovat niin paljon tavallisia markettivihanneksia paremman makuisia), ja sienimetsässäkin on syksyisin varsin viihtyisää.

Mutta sitten se talvi. Vaikka kuinka päättäisi olla ostamatta muualta rahdattuja kasviksia, niin eihän siihen sitten pitkän talven aikana vaan pysty (niin kuin ei moneen muuhunkaan juttuun). Kätevämpää olisi kai asua jossakin vähän lämpimämmässä maassa.

Kirjassa on myös monta hyvää säilöntäohjetta (siitäkin syystä, ettei kirjan filosofiaan kuulu talvikaudella käyttää tuoreita vihanneksia). Me halusimme ilman muuta kokeilla hapankaalin valmistamista, koska maitohappokäyminen on meille entuudestaan tuntematon säilömistapa. Lisää ohjeita hapankaaliin löytyy kirjasta itsestään, tässä kuitenkin perusjutut:
Hapankaalin valmistus

3 kg valko- tai punakaalia
700 g porkkanoita
n. 30–60 g merisuolaa eli 2–4 reilua rkl (0,8–1,5 % raaka-aineiden painosta)
mausteeksi esim. 5 tl kuminoita, 3 tl kuivattuja katajanmarjoja, piparjuurta tai sinapinsiemeniä
valkosipulia maun mukaan (parantaa säilyvyyttä)
(valmiin pastöroimattoman hapankaalin lientä tai hapankaalimehua)
iso puinen nuija

käymisastia: esim. 3–5 litran kannellinen ämpäri tai muutama suuri lasipurkki

paino: esim. lautanen ja pesty kivi tai pieneen astiaan kaksi muovipussia päällekkäin, joista sisempi täytetty vedellä

1. Punnitse ainekset. Bakteerien tuhoamiseksi hapatusasioita ja nuijaa olisi hyvä liottaa vedessä vuorokausi etukäteen. Tiskaa ne sitten kiehuvan kuumalla vedellä.
2. Poista kaalista kova kantaosa ja vahingoittuneet lehdet. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Myös mehulinko, tehosekoitin tai raastinrauta käyvät hienontamiseen. Raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi.
3. Nuiji pilkottua kaalia suolan kanssa hapatusastiassa tai esim. ämpärin pohjalla. Lisää aineksia annoksittain nuijimisastiaan. Suolaa tulisi olla tasaisesti mukana, joskin alussa sitä kannattaa lisätä reilusti, koska suola auttaa mehun irtoamisessa. Painele kärsivällisesti, kunnes seos lätisee kaalimehusta. Kaali mehustuu lisää itsekseenkin, joten voit jättää sen vielä odottelemaan pariksi tunniksi.
4. Täytä hapatusastiasta 4/5. Suurissa astioissa hapatus lähtee nopeammin käyntiin kuin pienissä. Lorauksella valmista hapankaalilientä voi varmistaa sopivan bakteerikannan syntyä. Peitä kaalin pinta parilla kaalinlehdellä. Aseta kaalimassan päälle paino.
5. On tärkeää, että kaalimehu peittää tuotteen, sillä kaali homehtuu, jos se nousee vedenpinnan yläpuolelle. Kaalit voivat olla kuivia eikä nestettä ahkerasta nuijimisesta huolimatta muodostu tarpeeksi. Lisää silloin suolavettä: kiehauta 15 g (1 rkl) merisuolaa/litra vettä. Kaada jäähtyneenä kaalin päälle.
6. Sulje purkki huolellisesti tiiviillä kannella. Pane hapankaaliastia(t) isomman kulhon tai saavin sisään siltä varalta, että neste käy yli.
7. Käytä kaalia 2–3 vrk 20–24 asteisessa huoneessa. Jatka sitten hapatusta 2 viikkoa 15–18 asteessa. Älä avaa purkkia tänä aikana, ettei sinne pääse happea. Pidä kaali pimeässä eli peitä astia vaikka paksulla pyyhkeellä. Jos kaali vaikuttaa tämän jälkeen kuivalta, voit lisätä suolavettä. Siirrä kaali sitten maustumaan kylmävarastoon 0–8 asteen lämpötilaan. Kaalin aromit ovat valmistuneet noin kuukauden kuluttua, mutta se saa mieluusti tekeytyä pidempäänkin.
8. Kun olet ottanut hapankaalia astiasta, muista huolehtia siitä, että neste peittää jälleen kaalien pinnan. Jos astian kansi ei ole ollut riittävän tiivis ja pinnalle on tullut vaaratonta pintahiivaa, poista se huolellisesti. Kaalin maun tulisi olla miellyttävän hapan: halutessasi voit mitata kaalin pH-arvon apteekista saatavalla paperilla. pH:n tulisi olla 4,1 tai sen alle. Mikäli kaali on makuusi liian hapanta, huuhtele se kylmällä vedellä ennen syömistä. Säilytä keittiöön tuotua hapankaalia jääkaapissa.

Jos siis kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, jossain päin kotiamme (= kellarissa, viileätilavaihe meneillään) on parhaillaan tapahtumassa maitohappokäymistä. Ainakin siellä jonkinlaista käymistä tapahtuu pöhinästä päätellen.

(Ja löytyy sieltä kirjasta sitten se sinappiohjekin.)

torstaina, elokuuta 07, 2008

Epätoivoiset mustikkamuffinssit

Omaan keittokirjahyllyyn kannattaa tehdä täsmäiskuja eri vuodenaikoihin. Kesällä ihan eri reseptit saattavat kiinnittää huomion kuin talviaikaan, jolloin ei ole kaiken maailman yrttiä, marjaa ja kasvista koko ajan houkuttelevasti saatavilla.

Tosin mahtaneeko johtua tästä kovin koleasta kesäsäästä, etten ole tänä kesänä mitään ihan vastustamattomia kesäherkkuja onnistunut keittokirjoistani poimimaan. Helle-eväille ei ole ollut juurikaan käyttöä, hrrrr. Moni kiintoisa grillausreseptikin odottaa edelleen kokeilemistaan.

Viime syksynä ostamani Täydelliset naiset -keittokirja on edelleen mielestäni ihan ykkönen, mikä johtuu tietenkin siitäkin, että Desperate Housewives on (Lostin ohella) lempisarjani. Muuta en juuri katsokaan, paitsi tietenkin ruokaohjelmia. Mutta siis siitä kirjasta. Minusta on mainiota, että reseptit on jaoteltu siinä roolihenkilöiden mukaan. Breen reseptit ovat arvatenkin hyvin erilaisia kuin Susanin, jonka juustomakaroonia en ole vielä uskaltanutkaan kokeilla.

Sen sijaan tein Susanin resepteistä Sloppy Joe -nimistä jenkkiruokaa, joka oli muuten aika tavallista tomaatti-jauhelihakastiketta, mutta seassa oli runsaasti chili- sekä Worcestershire-kastiketta. Niin ja melkein puoli litraa silputtua sipulia ja aika paljon varsiselleriä, ettei se siinäkään mielessä muistuttanut sitä tavallista italialaista jauhelihakastiketta, mitä minulla on toisinaan tapana keitellä.

Jauhelihakastikkeeseen sopii kyllä muutenkin hienonnettu varsiselleri sekä myös porkkanaraaste, ei sen puoleen. Ihan hauska kokeilu oli syödä soosia sämpylän välissä (tarjoiluehdotuksessa oli ehdotettu toiseksi vaihtoehdoksi keitettyä pastaa). Ei edes sotattu pahemmin, vaikka se kuulemma kuuluisi tämän ruokalajin kanssa asiaan.

Keskeisin kokeiluni kyseisestä kirjasta ovat kuitenkin olleet Breen mustikkamuffinssit, jotka taisivat esiintyä jo aivan ensimmäisessä Desperate-jaksossa. Ne olivatkin ihan kivoja muffinsseja. Pientä kierrettä makuun tuli raastetusta appelsiininkuoresta. Erityisvinkkinä mainittiin, että mustikat eivät värjää taikinaa sinivihreäksi, jos ne lisää taikinaan jäätyneinä. Eli vaikka mustikat ovat nyt sesongissa, niin muffinsseja niistä ehtii leipoa varsin hyvin vasta talvellakin.

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Beef jerky - kuivalihaa kotiuunissa

Taannoisen retkipostauksen kommenttien innoittamana uskaltauduin kokeilemaan lihan kuivausta kotioloissa. Ajattelin tehdä ensimmäisestä erästä ohuita suikaleita eli jenkkien rakastaman beef jerkyn tyylistä, nopeasti valmistuvaa ja käteen sopivaa snacksia. Paksumpien palojen kuivaus vaatisikin ilmeisesti sopivan kevättalven tai tarkoitukselle pyhitetyn pakastimen.

Tekotavan sovelsin kommenteissa mainitun sivuston pohjalta. Useissa ohjeissa liha marinoidaan tai ainakin suolataan ennen kuivatusta. Suola varmaankin edistää säilyvyyttä, mutta ajattelin uhallakin valmistaa tämän ensierän ihan sellaisenaan, ilman mitään mausteita. Saisinpa ainakin makupohjat puhtaasta, kuivasta lihasta. Jatkossa on helpompi kokeilla mausteita ja marinadeja, kun tuntee taustalla olevan perusmaun.

Hankin reilun kilon naudan sisäpaistia ja leikkasin sen ohjeen mukaan (joskin poikkisyyhyn) noin viiden sentin levyisiksi ja puolehkon sentin paksuisiksi viipaleiksi. Siivun pituuden voi säätää lihapalan koon tai uunin korkeuden mukaan - kumpi mitoista sitten tuleekaan ensin vastaan.

Joissain nettiohjeissa mainittu lihan kohmettaminen pakastimessa muutaman tunnin ajan olisi varmasti helpottanut leikkausta. Huoneenlämpöisestä palasta veistäessä puolen sentin paksuus oli enemmänkin tavoite kuin toteuma. Ohut pala kuivuu nopeammin, mutta liian tarkkaan säätämiseen ei kannata tässä kohden antautua. Hieman paksumpikin siivu tuntui kuivuvan ongelmitta.

Ripustin lihansiivut cocktail-tikkujen avulla uuniritilälle, säädin lämmön 60 asteeseen, jekutin uuniluukun tulitikkuaskin avulla hieman raolleen ja vetäydyin vajaaksi vuorokaudeksi muihin puuhiin. Jos uunista löytyy kiertoilmatoiminto, se kannattaa laittaa päälle. Perinteisessä ulkoilmakuivauksessakin liha pyritään ripustamaan kevätaurinkoon mahdollisimman tuuliselle paikalle. Jos lihat vaikuttavat kovin kosteilta, kannattaa uunin pohjalle laittaa tippasuojaksi pelti ja vaikka vielä leivinpaperiarkki.

Valmiit kuivalihatikut raksahtavat ja hieman murenevat taitettaessa, mutteivät ole vielä ihan varisevan kuivia. Haukkaaminen on helppoa, mutta liha tarjoaa kuitenkin hampaille muutaman puraisun verran mukavaa vastusta. Kuivaaminen kestää 12-20 tuntia, uunista ja lihasta riippuen. Vaikutti siltä, ettei liha kuivu kovin helposti liikaa, joten tässä voi melko huoletta ajella vähän pitkäksi, ellei halua testailla ja maistella uunin äärellä koko ajan.

Maustamattomasta kuivalihasta tuli erittäin maukasta! Se maistui lihalta, mutta jotenkin miedolla ja jännällä tavalla. Jos olisi pakko jotenkin luonnehtia, niin sanoisin, että puhutaan jonnekin keitetyn ja paistetun lihan välimaastoon asettuvasta elämyksestä. Tästä olisi saanut hyvää retkievästä, mutta reippailureissuille asti ei tämä erä säilynyt. Ilmeisesti lihan luontaiset suolat sen verran tiivistyvät kuivatessa, ettei pelkäämääni suolattomuuden valjua makua ilmennyt.

Eri lähteet kertovat kuivalihan säilyvän muutamista viikoista vuosiin. Suositellut säilytysolosuhteetkin vaihtelevat huoneenlämmöstä jääkaapin kautta pakkaseen. Itse pussitin lihat minigrippeihin ja laitoin ne varmuuden vuoksi jääkaappiin. En tosin usko, että näiden kanssa tulevat säilyvyyden rajat vastaan huoneenlämmössäkään. Sen verran kivoja naksuja nimittäin ovat - ja sopivat erinomaisesti esimerkiksi oluen kanssa mutusteltavaksi. Urbaanin eräretken voi siis tehdä kotisohvan turvalliseen kulmaukseen, eväinä tölkki olutta ja pussi kuivalihaa!

perjantaina, elokuuta 01, 2008

Pastakirjan kokkaus

En osallistunut kuvassa näkyvän murkinan valmistamiseen millään tavalla (tai tomaatit taisin kyllä puolittaa sekä siivota keittiön lopuksi), mutta nappasin sen näköjään omaksi postauksekseni ihan vaan sen takia, etten ole tainnut postata vielä mitään muonaa viime vuonna ilmestyneestä Aglio & Olio -kirjasta.

Olemme toki kokeilleet opuksesta kuukausien mittaan useampaakin reseptiä, yksinkertaista valkosipulipastaa, tagliatelle al ragùa (eli spaghetti bolognesea, joka ei onnistunut kepittämään omia luotto-ohjeitani) sekä jotain semmoista, johon tuli kesäkurpitsaa ja jonkinlaista yrttiä, timjamia kenties.

Ainesosia ei alla olevassa reseptissä ole mitoitettu sen vuoksi, että niin ei ole tehty kyseisessä keittokirjassakaan (minkään ohjeen kohdalla). Enkähän minä niitä tietenkään tiedä muutenkaan, kun en tekemiseen osallistunut tuon enempää. Paitsi että kirsikkatomaatteja taisi tulla joukkoon kokonainen muovirasiallinen.
Farfalle con pollo e pomodorini

broilerin rintafileetä
kirsikkatomaatteja
sipulia
chiliä
rosmariinia
balsamiviinietikkaa
tilkka kuivaa vermuttia

Pilko liha ja sekoita se pilkotun rosmariinin kanssa. Anna marinoitua hetki tilkassa kuivaa vermuttia. Freesaa sipuli pannussa, lisää kananliha ja marinadi. Paista hetki ja lisää tilkka balsamiviinietikkaa. Lisää pilkotut kirsikkatomaatit ja kuivattu chili. Paista hetki. Lisää hieman pilkottua rosmariinia ja sekoita pastan kanssa. Tarjoile parmesaanin kera.

Ainesosissa ei ollut mainittu suolaa ollenkaan, mutta lisäsimme sitä siitä huolimatta (kuten ilmeisesti on tarkoituskin, koska mihinkään muuhunkaan kirjan ohjeeseen ei ole ilmeisesti sisällytetty suolaa). Pastaakaan ei tuossa ohjeessa ollut erikseen mainittu, eli jossain vaiheessa kannattaa laittaa ne farfalletkin kiehumaan.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails