Lämpimät voileivät

Nyt unohdamme hetkeksi rucolan, latva-artisokan ynnä parmesaanijuuston ja painumme hetkeksi parin-kolmenkymmenen vuoden takaisiin ruoka-aikoihin. Havaijilaiset voileivät olivat ilmeisesti hyvinkin tyypillinen 70-luvun ruokalaji. Voileivät valmistuvat siten, että paahtoleipien päälle sipaistaan hieman sinappia. Sinapin päälle laitetaan kinkkuviipale, ananasrengas (joka tietenkin vie aatokset Havaijille) sekä raastettua juustoa. Sitten vain kuorrutetaan kuumassa uunissa niin kauan, että juusto sulaa. Emmental olisi tarkoitukseen parempi kuin itse käyttämäni edam, joka meinasi uunissa ollessaan hiukan kintsahtaa.

Muistan, kun maistoin ensimmäisen kerran pizzaa ihan 1980-luvun alussa. Kyseinen pitsa oli päällystetty pannussa paistetulla jauhelihalla ja kunnon ketsuppiraidoituksella, ja se paistui ihan omassa kotiuunissamme. En usko, että mikään voi enää koskaan maistua yhtä hyvältä kuin elämäni ensimmäinen pitsahaukku. Samoihin aikoihin ruokapöytäämme saapui myös spagetti.

Pääosin 70- ja 80-luvun kotiruokailu koostui tietenkin niistä keitoksista, jotka edelleen mielletään tavalliseksi suomalaiseksi kotiruuaksi. Tarjolla oli kalakeittoa, lihakeittoa, rössypottuja, verilättyjä (ihan oikeasta verestä tehtyjä), maksalaatikkoa, kaalikeittoa, hernekeittoa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja makkarasoppaa. Ruokajuomana taisi olla enimmäkseen rasvatonta maitoa, jota myös kurriksi kutsuttiin. Leipääkin oli toki tarjolla, ja leivän päälle laitettiin luonnollisesti flooraa.

Jos jälkiruokaa tarjoiltiin, se oli mahdollisesti jonkinlaista marjakiisseliä. Muutaman kerran pääsin herkuttelemaan suklaakiisselillä tai paahtokiisselillä, joka taisi muistuttaa jollain tavalla jogurttipurkeissa myytäviä vaaleita vanukkaita. Melkein kaikki mahdollinen tehtiin joka tapauksessa itse, ja eineksiin tutustuin enemmälti vasta muutettuani omaan opiskelukämppääni asumaan. (Ihan ensimmäinen pariskuntaruokalajimmekin oli itse asiassa eineskokkaus.) Muistan edelleen selvästi, kuinka kamalalta koulun pussimuusi maistui kotitekoiseen perunamuusiin verrattuna. Purkkilihapulliakin taisin maistaa ensimmäistä kertaa vasta 90-luvulla.

Nykyään laadimme viikon parhaimman ja kiireettömimmän ateriamme lauantaina, mutta kersana sunnuntai taisi olla se päivä, jolloin saatettiin syödä jotain pikkuisen parempaa. Kun kerran 80-lukua elettiin, parempi pöytäänpantava oli arvatenkin leivitetty leike. Eräänkin kesän automatkan huoltoasema-aterioilla oskarinleike bearnaisekastikkeineen ja parsoineen oli muistaakseni aika kova sana. (Tai oskarinleikkeen soosi näyttää itse asiassa olevan choronkastike, joka olikin minulle terminä ihan uusi.)

Talvella ostamani 70-luku tarjottimella -niminen kirja ja pari muuta kevään mittaan lukemaani ruokakirjaa ovat auttaneet hahmottamaan lapsuuden aikaisia ruokateemoja vähän laajemminkin. Esimerkiksi automarketit yleistyivät 70-luvulla yhtä aikaa pakastimien kanssa, mikä muutti ruokaostoskulttuuria merkittävästi. Aiemmin kaupassa käytiin säilytystilojen puutteessa monta kertaa viikossa, mutta nyttemminhän monet taitavat käydä ruokakaupassa ainoastaan kerran viikossa. Myös 80-luvun lopulla yleistynyt mikroaaltouuni on tainnut olla monessa perheessä melkoinen mullistus. Ainakin se oli osaltaan (einesten ja puolivalmisteiden keralla) korostamassa ruuanlaittoon samoihin aikoihin liitettyä tehokkuusajattelua, nimim. miksi ähertää ikuisuuksia perunoiden & sipuleiden kuorimisen kimpussa kun oli kerran mahdollista lämmittää parissa minuutissa kaupasta ostettua kinkkukiusausta mikroaaltouunissa.