lauantaina, toukokuuta 08, 2021

Meater-kokemuksia

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut langattomasta lihalämpömittarista, mutta en nuukana poikana ollut raskinut ostaa, kun edellinenkin vielä toimi. Viimein odotettu hetki kuitenkin koitti ja aiempi, langallinen halpismittari mittari sekosi lopullisesti. Melko monta kinkkua ja paistia silläkin ehdittiin valmistaa, mutta olo oli enemmän innokas kuin pettynyt, kun soitin siltä istumalta paikalliseen lihakauppaan ja varmistin, että MEATER+:aa on vielä hyllyssä.

Mittarin konsepti on loistava: herkkä elektroniikka on lihan sisään menevän piikin kärjessä, jossa se on turvassa, koska ympäröivän lihan lämpötila ei käytännössä koskaan nouse yli sadan asteen. Lihan ulkopuolelle jäävässä päässä on sielläkin kuitenkin lämpötila-anturi, joten Meater näyttää yhtä aikaa sekä lihan että grillin/uunin lämpötilan. Onkin ollut valaisevaa seurata, miten valtavasti ja pitkään jokainen grillin kannen tai uunin luukun avaaminen vaikuttaa lämpötilaan.

Tältä näytti tunkutarjotinta varten grillattu lohi Meaterin ruudulla. Grillin kannen avaamiset näkyvät ylemmän lämpötilakäyrän jyrkkinä laskuina ja alempi käyrä näyttää, miten lohen lämpötila nousi grillissä melko tasaisesti. 

 

Meater toimii tosi hyvin! On ihan maagista seurata lihan kypsymistä grillissä sohvalta käsin. Kuulemma alkuperäistä mallia (Meater eikä tämä Meater+) on vaivannut lyhyt kantomatka. Plussan parannus onkin siinä, että mittarin latausasema (ylimmän kuvan puinen teline) toimii samalla Bluetooth-toistimena. Teline jätetään grillin tai uunin viereen, josta se nappaa mittarin signaalin ja toistaa sen sitten voimakkaampana. Näin lähettäminen ei tapahdu ainoastaan grillin metallikannen sisältä ja ainakin meillä signaali tuntuu yltävän hyvin terassilta joka puolelle taloa.

Tulevien kuukausien aikana on varmasti luvassa useampiakin Meaterin kanssa tehtyjä kokkauksia, esimerkiksi yhtä erityisen hyvää kanavarrasta olemme tehneet jo pariinkin kertaan.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails