Haaveissa lammaslauantai

Muistan, miten blogiurani alkutaipaleella harmittelin sitä, kuinka huonosti kaupoissa oli saatavilla lampaanlihaa. Nyt sitä lajia riittää Oulussakin varsin mukavasti, kun Viskaalin kivijalkamyymälä avattiin Tuban ja Rauhalan naapuriin.

Toiveissa olisi, että ehtisin jonain viikonloppuna haudutella hartaasti lammaspataa, mutta sitä odotellessa pitää tyytyä kokkaamaan hiukan pikaisempia ruokia. Tähän ohjeeseen käytin pakastimen pohjalta kaivelemani nyssäkän lampaanjauhelihaa.

Gyro

puoli kiloa lampaanjauhelihaa
2 tl kosher-suolaa (normisuolaa ehkä puolet tästä)
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 rkl tuoreita oreganonlehtiä (käytimme kuivattua)
1/2 sipulia silputtuna
1 valkosipulinkynsi silputtuna
5 siivua pekonia hienoksi pilkottuna

Tarjoiluun:
pitaleipiä
tsatsikia
karkeahkosti pilkottu tomaatti
ohuiksi siivuiksi leikattu sipuli

Yhdistä kulhossa lammas, suola, pippuri ja oregano. Sekoita aineet ja laita peitettynä jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.
Laita uuni kuumenemaan 150 C:hen. Sekoita lihaan tarkoin pilkottu sipuli, valkosipuli ja pekoni.
Laita uunipellille alumiinifoliota ja muotoile lihasta sen päälle suorakaiteen muotoinen keko. Paista kekoa uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes sisustan lämpötila nousee 68,5 C:hen. Ota liha sitten uunista ja anna sen vetäytyä vartin ajan.
Säädä uuni grillivastuksille ja jätä kuumenemaan. Veistele lihasta mahdollisimman ohuita eli kolmen-neljän millin paksuisia siivuja, levitä siivut foliolla päällystetylle uunipellille ja grillaa grillivastusten alla pelti ylimmässä asennossaan, kunnes reunat ruskistuvat ja rapeutuvat. Tähän pitäisi mennä kuumassa uunissa 2-4 min.
Valmista! Täytä pitaleivät makusi mukaan. Itse pidän sellaisista pitaleivistä, joissa on mahdollisimman paljon sipulia.

Leivät ostin muuten tällä kertaa kaupan leipähyllystä (hiukan tainnut elämisen tahti muuttua siitä, kun kuorin kaikessa rauhassa härkäpapuja tai tein pitaleivät aina taikinasta).

Kapselikahvi

Useampaan otteeseen sivuttu kahviharrastus – jos nyt kahvinjuontia voi harrastukseksi kutsua – elää ja kehittyy maailman mukana. Jo tovin on mieleni tehnyt kokeilla kapselikahvikoneita, ja mahdollisuus tarjoutui, kun Paulig lähetti taannoin keittiöömme Cupsolo-merkkisen keittimensä. Kapselikoneet kuuluvat olevan ainakin Keski-Euroopassa kovin suosittuja. Niissä on tyypillisesti lähtötason espresso-keittimien kaltainen kuumeneva termoblokki, jonka läpi vettä pumpataan kylmävesisäiliöstä kohti koneeseen asetettua makukapselia, ja yhä sen läpi alla odottavaan kuppiin. Makukapselit voivat sisältää mitä tahansa jauhetusta kahvista tai teestä kaakaoon, maitojauheeseen ja mausteisiin. Niinpä kapselikoneilla voi peräjälkeen valmistaa suhteellisen laajaa kirjoa erilaisia kuumia juomia.

Meillä Suomessa on näkyvästi esillä ainakin kolme laiteperhettä: kaksi Nestlén merkkiä, Nespresso ja Dolce Gusto, sekä Pauligin Suomen markkinoille lanseeraama Cupsolo, joka pohjautuu saksalaiseen K-fee -järjestelmään, jonka pohjalta myös Starbucks on rakentanut kuluttajakotimerkkinsä Verismon. Cupsolo-laite näyttäisi olevan käytännössä Pauligin logolla varustettu K-fee Preferenza, mutta merkin alla myytyjen kahvikapselien ainakin sanotaan olevan Pauligin itsensä valmistamia eikä uudelleenbrändättyjä geneerisiä K-fee -nappeja. Nimet ovat suomalaisille tuttuja: Presidentti, Juhla Mokka, Parisien, Tazza jne.

Perinteinen kahvi ei ole Cupsolon ominta alaa. Juhla Mokat, Presidentit ym. muistuttavat vastaavasti nimettyjä suodatin- ja pannukahveja vain etäisesti. Espresso-kapselit sen sijaan tuottavat hyvinkin kelpoja kupillisia ja niinpä latet ym. espresso-pohjaiset kahvijuomat toimivat mukavasti. Myös erilaiset mausteiset juomat, kaakaot ym. maistuvat verraten mainioilta ja syntyvät kätevästi. Oma suosikkini on suhteellisen vapaamielisesti kahvin ja kaakaon yhdistävä Moccachino, kun taas Rosmariini pitää eniten Chai Lattesta, jota voi valmistaa toki myös kotikonstein. Myös tämän syksyn uutuusmaku Glögi on yllättävän toimiva. Taisimme yhtenäkin iltana onnistua imemään yli puoli paketillista glögikapseleita, vaikka ovelasti arvuuttelumakuinen Blossakin odotteli avaamattomana pöydällä.



Kahvin valmistaminen Cupsololla on luvatusti erittäin näppärä ja nopea toimenpide, mutta jälkihoitoa on jonkin verran: valuma-astia on niin pieni, että sitä pitää olla tyhjentämässä parin kupillisen välein, jos huuhtelee laitteen ohjeiden mukaisesti joka välissä eikä kerää huuhteluvesiä erilliseen kuppiin. Myös tyhjien kapselien keräysastia täyttyy yllättävän äkkiä, ja sen tyhjentäminen kahvin- ja kaakaonjämäisistä kapselinkuorista on hieman sottuista. Silloin tällöin kapseli pääsee myös valahtamaan käyttämättömänä laitteen läpi roska-astiaan, mikä ärsyttää ja on selvä suunnitteluvirhe laitteessa, jonka myyntivaltti on nimenomaan kätevyys.

Kenelle ja millaiseen käyttöön Cupsolo siten sopii? Perinnesuomalaisen suodatinkahvin keittäjäksi Cupsolosta ei ainakaan nykyisillä kapseleilla vielä ole, mutta erikoiskahvit maistuvat uskottavilta ja syntyvät keneltä tahansa helposti, ilman aiempaa kahvikonekokemusta. Ammattibaristan ja espresso-keittimen kanssa ei tietenkään olla samalla sivulla, mutta kuka tahansa saa Cupsololla aikaan huomattavasti parempia espressoja ja cappuccinoja kuin kouluttamaton tai kokematon barista kahvilan huippulaitteillakaan.

Kurpitsakeitto

Jauhantapaja sai tänäkin syksynä satoa kaverin vanhempien kurpitsafarmilta. Heti alkoi armoton pohdinta sopivista ruokalajeista. Piirasta, sosetta, pikkelssiä? Kokeilulistalla ovat muun muassa kurpitsa-parmesaaniskonssit sekä houkutteleva kurpitsahummus.

Kävin etsimässä kurpitsaohjeita myös tuttavani perustamalta Kasvisruokaa.fi-sivustolta. Kotitekoinen proteiinipatukka vaikutti hauskalta idealta, mutta proteiinijauheen ja soijamaidon puutteessa valitsin kokeiluun kookoksisen kurpitsakeiton.

Keitto tarjoili valmistumisvaiheessaan mahtavia tuoksuja, ja sen maku oli samaan aikaan lempeää ja tulista (kerrankin meni chilin kanssa säädöt kohdilleen). Juuri sopivaa syystalven ruokaa:

Kurpitsakeitto

1/4 noin 2½ kilon kurpitsasta (eli suunnilleen 600 g kurpitsan lihaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl kookoskermaa
½ tl kurkumaa, garam masalaa ja korianteria
tujaus chiliä tai cayennea
mustapippuria, suolaa
1 rkl kookosöljyä

Paloittele kurpitsa ja silppua sipulit. Sulata kookosöljy kattilassa ja kuullota sipuleita hetken aikaa. Lisää sitten kurkuma, garam masala ja korianteri, kääntele sipuleiden sekaan (varo polttamasta mausteita). Laita sekaan kurpitsapalat ja kuullota vielä hetki. Lisää parisen desiä vettä niin, että kasviksista kuitenkin noin puolet jää pinnan yläpuolelle ja keittele hiljalleen kypsiksi. Kun kasvikset ovat kypsiä soseuta keitto, lisää kookoskerma ja loput mausteet. Ripottele annosten pinnalle kuivatettuja kurpitsansiemeniä ja nauti.

Mussels in Brussels ja muutama ruokamyytti

Tuli käytyä siis Brysselissä, kiitos vaan kaikille vinkkejä jakaneille. Kaupungissa on kuulemma paljon byrokraatteja, mutta siinä ei ole kaupungin syvin olemus. Minulle Belgian pääkaupunki näyttäytyi vapaamielisenä, rentona ja erinomaisen herkullisena.

Opin reissun aikana paljon muun muassa belgialaisista vohveleista. Vohvelit siirtyivät jossain vaiheessa Belgiasta Atlantin taakse. Sen jälkeen amerikkalaiset turistit halusivat Belgiaan matkustettuaan saada vohveleita, mistä syystä kaikkein kattavin vohvelikojuvalikoima löytyy turistien kansoittamalta Manneken Pis -patsaalta. Belgialaisille vohvelit eivät ilmeisesti vanhastaan ole kadulla syötävää ruokaa.

Amerikkalaiset turistit syövät kuulemma vohvelinsa mieluiten kermavaahdon ja mansikoiden kanssa, kun taas belgialaiset pitävät yksinkertaisesti vohveleiden päälle ripotellusta tomusokerista. Sellaisen vohvelin saa Manneken Pissiltä (esim. Le Funambulesta) kohtuullisella yhden euron sijoituksella.

Samassa paikassa voi käydä köyhdyttämässä itseään suklaapuodeissa. Omat tuliaisostokseni kohdistuivat perinteiseen Neuhaus-merkkiin, joka on kuulemma monien paikallistenkin suosiossa.



Simpukat ovat Brysselissä kävijän maistamislistalla ilman muuta, ja toinen pakollinen ovat friteeratut perunat. Siis ne, jotka muun muassa Amerikassa tunnetaan nimellä French Fries, mutta Belgiassa niistä käytetään termiä Frites (ranskan/flaaminkielisessä muodossa) tai joskus ehkä Belgian Fries. Yritin perehtyä matkallani myös ranskanperunoiden historiaan, mutta lopputuloksena oli suuri hämmentyneisyys.

Olen kuullut tarinoita muun muassa siitä, miten amerikkalaiset sotilaat sekoittivat ensimmäisen maailmansodan aikana Belgiassa ranskaa puhuvat belgialaiset ranskalaisiin, minkä jälkeen belgianperunat olisivat olleet heidän keskuudessaan ranskanperunoita.

Nyt sitten eräs brysseliläinen kertoi minulle, että ranskanperunoilla ei ole mitään tekemistä Ranskan tai ranskalaisten kanssa vaan termi French viittaa ainoastaan perunoiden siivuttamistapaan. Se olisi siis sama kuin julienne. Että mene ja tiedä. Sen ainoastaan tiedän, että ruokien ja niiden nimien syntytarinoihin kannattaa suhtautua kriittisellä mielellä.





Joka tapauksessa Brysselistä saa oikein hyviä frittejä. Petyimme muutama vuosi sitten Amsterdamissa perunoiden löysyyteen ja luulin jo, että meikäläistä paksummat tikkuperunat on mahdotonta paistaa rapeiksi ja kullanruskeiksi, mutta niin siinä vaan onnistui ixellesiläisen torin nurkassa sijainnut Friterie Flagey Frituur. Lieneekö friteeraamiseen käytetyssä naudanrasvassa sitten rapeuden ja maukkauden salaisuus.

Erehdyin tosin valitsemaan kastikkeksi ihanaisen ketsupin sijasta Andalousen, joka ei täysin miellyttänyt makuaistiani. Mutta olivat ne perunat siitä huolimatta jonottamisen arvoisia.

Reissu oli alkuun parin päivän ajan lomamatka, mutta muuttui sitten työmatkaksi, joka oli odotettua aikataulutetumpi. Oli kuitenkin kiinnostava nähdä, minkälaisia paikkoja isännät olivat brysseliläisestä ravintolatarjonnasta valinneet. Omaksi suosikikseni nousi Les Brigittines ja etenkin kirsikkaoluessa neljän tunnin ajan hauduteltu vasikanposki.







Belgioluet ovat ympäri maailmaa hyvin suosittuja, ja jotkut turistit olivat selvästi tulleet Brysseliin täysin oluen takia. Tällaisiin ihmisiin oli mahdollista tutustua muun muassa gueuze-oluestaan tunnetussa Cantillonin perinnepanimossa, joka oli halpojen sarjatuotanto-oluiden vuosikymmeninä ahdinkoon ajauduttuaan keksinyt ryhtyä kutsumaan panimolaitostaan museoksi ja tarjota pientä korvausta vastaan omatoimikierroksia sekä maistiaisia.

Vierailu oli oikeastaan hyvinkin valaiseva ja sai miettimään, miksemme me täällä Suomessa ylistä ja tuotteista omaa perinneoluttamme sahtia, joka tunnutaan maailmalla tuntevan kotimaataan paremmin – onhan se belgien lambicin ohella yksi harvoista näihin päiviin säilyneistä alkuoluista. Cantillon-panomiehillekin sahti oli hyvin tuttu. Se vieläpä valmistetaankin vähän samaan tapaan kuin gueuze tai lambicit ylipäänsä, ja makukin on yhtä lailla hedelmäisen raikas.





Olutmatkailijalle sopii ravintola nimeltään Belgaqueen; paikasta on saatavissa muun muassa olueen perustuva maistelumenu. Brysseliläiset kuulemma suosivat Half & half -nimistä juomaa, johon tulee kuohuviiniä ja valkoviiniä, mutta Belgaqueenissä valkoviini korvattiin oluella.









Monissa muissakin ravintoloissa tuli ruokailtua. Hotellin lähellä sijaitsi In 't Spinnekopke, jossa tarjoilija oli kuin suoraan Tintti-kirjasta. Mainio tyyppi, joka kantoi eteen maittavaa ruokaa. Paitsi että lisukkeina tarjotut perunat olivat vähän löysiä.



Edellisellä Brysselin-reissullamme päätin, että seuraavan kerran menisimme Grande Placen lähistön ravintolakaduille syömään simpukoita, mutta nyt paikka näyttäytyi varsinaisena turistirysänä, jossa ruoan laatu ei ole ollenkaan niin hyvä kuin monissa muissa paikoissa.



Seuraava reissu suuntautuu näillä näkymin Liettuaan ja Vilnaan, joten vinkkejä otetaan vastaan sinnekin.

Lokakuun lihapullat

Enimpien työkiireiden hellitettyä ehdin viikonlopun aikana kaivella kuva-arkistoja, ja kylläpä sieltä löytyikin kaikenlaista.

Esimerkiksi nämä Jamie Oliverin ohjeistamat lihapullat, joiden salaisena ainesosana toimii sinappi:

Lihapullat uudella tavalla

4 rosmariininnoksaa
12 cream crackeria
2 kukkurallista tl dijonsinappia
500 g hyvälaatuista jauhelihaa, esim. nauta-sikaa
1 kukkura-ruokalusikallinen kuivattua oreganoa
1 suuri kananmuna
merisuolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
nippu tuoretta basilikaa
keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ tuore punainen chili (tai kuivattua)
2 x 400 g tölkillistä tomaatteja
2 rkl balsamiviinietikkaa
400 g spagettia tai penneä
parmesaania raastettuna

Irrota rosmariininlehdet oksista ja hienonna ne. Jauha cream crackerit (esim. isossa morttelissa). Sekoita kulhossa hienonnetut cream crackerit, sinappi, jauheliha, hienonnettu rosmariini ja oregano. Lisää sekaan vielä rikottu muna ja kunnon hyppysellinen sekä suolaa että pippuria.
Sekoita taikina käsin ja pyörittele siitä 24 lihapullaa. Pirskottele pullien päälle oliiviöljyä niin, että sitä tulee sopivasti kaikkien pinnalle. Aseta pyörykät vadille ja jääkaappiin odottamaan.
Ota basilikanlehdistä osa sivuun, jotta voit käyttää niitä myöhemmin annosten koristeluun. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Viipaloi chili ohuiksi siivuiksi.
Laita suuri kattilallinen vettä kuumenemaan. Kuumenna sitten suuri paistinpannu keskilämmölle ja lisää oliiviöljyä. Lisää suikaloitu sipuli paistinpannulle ja paista noin 7 minuutin ajan tai sen verran, että sipuli pehmenee ja muuttuu kullankeltaiseksi. Lisää valkosipuli ja chili ja kun ne alkavat saada väriä, lisää basilikanlehdet. Lisää tomaatit ja balsamiviinietikka. Kiehauta ja mausta. Lisää sillä välin toiselle pannulle kunnon loraus oliiviöljyä ja ryhdy paistamaan lihapullia. Kymmenessä minuutissa pitäisi tulla valmista (halkaise yksi lihapulla, jotta voit tarkistaa, että pullista tulee varmasti kypsiä).
Lisää lihapullat tomaattikastikkeeseen ja anna hautua niin pitkään, että pasta valmistuu: Lisää pasta kiehuvaan veteen ja valmista paketin ohjeen mukaan. Tarjoile pasta lihapullakastikkeen kera. Koristele basilikanlehdillä ja raastetulla parmesaanilla.

Monet tuttuni viettävät parhaillaan lihatonta lokakuuta, joten olisin tietenkin voinut valita myös jonkin lihattoman reseptin, koska kiinnostaville kasvisresepteille on juuri nyt kovinkin paljon kysyntää.

Minä en ole lähtenyt kyseiseen kuukauteen mukaan; lokakuu on mielestäni vuoden paras lihansyöntikuukausi, kun tarjolla on huomattavan paljon lammasta ja riistaa. Eilenkin meille tarjoiltiin herkullista jänispataa.

Mutta lupaan siitä huolimatta laittaa hyviä kasvisreseptejä tarjolle myöhemmin tämän kuun aikana.