Oreganoa, timjamia vai tomaattia?

Tässä tämän kesän viimeiset yrttikuulumiset. Huhtikuun alkupuolella kasvamaan pannut siemenet ovat tuottaneet satoa aika lailla vaihtelevasti. Kurpitsa ja maissi hiipuivat matkan varrelle - kuten alun perin arvelinkin, ja lisäksi osa yrteistä katosi mystisesti. Tai no, loppujen lopuksi katoamistempun teki ainoastaan oregano (meni ressukka ruukutusvaiheessa sekaisin kokonaan muun kasvin kanssa), mutta siitäkin kylvin sitten jossain vaiheessa kesää uuden version.

Lisäksi hankimme paikallisesta puutarhamyymälästä valmiina taimina rosmariinia ja persiljaa, joista etenkin ensiksi mainittu on kokemusteni mukaan sangen haastava kasvatettava. Jostain syystä nuo ostoyrtit ovat osoittautuneet paljon pontevammiksi kuin itse kasvattamamme. Kenties en olekaan luontainen viherpeukalo...

Muuten olen ollut tämänvuotiseen yrttivalikoimaamme kohtalaisen tyytyväinen, mutta ensi vuonna on pakko saada jonkin ruukun kulmaan kasvamaan tilliä. Sitä meni tänä kesänä aivan valtavasti, ja se on ollut aika lailla ainoa yrtintapainen kasvi, jota olemme viime kuukausien aikana joutuneet ostamaan kaupasta. Minttua voisi myös harkita, jos siihen saisi siemeniä jostain.

Ja tässä suurin ylpeydenaiheeni, vihdoin ja viimein punastuneet kirsikkatomaatit. Kuva on otettu viikonloppuna, jolloin huomasin ensimmäistä kertaa tomaattipusikossamme jotain muutakin väriä kuin vihreää. Tällä hetkellä punaista on näkyvissä enemmältikin:

(Kamala kyllä, kun olen tulossa vanhaksi. Häärään täällä multapurkkieni kanssa niin kuin mikäkin muumimamma. Enpä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut.)

Täytetyt kesäkurpitsat

Kesäkurpitsa on varsin viehättävä vihannes, mutta loppujen lopuksi en osaa käyttää sitä kovinkaan monipuolisesti. Kotiäidin 3K -blogista löytyi varsinainen kesäkurpitsasapuskoiden aarreaitta, josta valikoin omaan kokeiluun nämä täytetyt kesäkurpitsat. Jotenkin tuo sienten, sipulin ja aurajuuston liitto tuntui vallan vastustamattomalta, ja hyvin nämä kyllä maistuivatkin:

Täytetyt kesäkurpitsat (kahdelle)

½ iso kesäkurpitsa tai 1 pienempi
1-2 valkosipulin kynttä
1-2 kesäsipulia
3-5 herkkusientä
aurajuustoa
persiljaa
mustapippuria
juustoraastetta

Laita kesäkurpitsa kiehuvaan veteen ja keitä 3-5 min. Halkaise pituussuunnassa. Koverra keskusta lusikalla ja kuutioi se. Paista pannulla rasvassa sipulisilput ja viipaloidut sienet. Lisää kesäkurpitsakuutiot joukkoon. Mausta ja lisää aurajuusto muruina, sekä persilja. Laita täyte kesäkurpitsan puolikkaisiin ja juustoraastetta päälle. Kypsennä grillissä tai uunissa, kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä. Nauti sellaisenaan tai esim. liharuoan lisäkkeenä.

Mehevä munakoisopaistos

Nyt se sitten viimein löytyi. Kasvisruoka, jota perheemme miespuolinen jäsenkin yltyi vallan ylistämään. Tässä paistoksessa yhdistyivät loistavasti välimerellisen kokkauksen hienoimmat elementit - tomaatti, valkosipuli, oliiviöljy, tuore basilika, parmesaani, mozzarella (kaupasta löytyi yllättäen puhvelimozzarellaa, jossa oli kyllä rutkasti enemmän makua ja meininkiä perusmozzarellaan verrattuna) sekä munakoiso, jota kohtaan tuntemistani ennakkoluuloista olen onnistunut varsin hyvin vapautumaan.

Tästä ohjeesta lähtee kiitokset Haidi-nimiselle lukijallemme, joka selvästi tietää, minkälaisten sapuskoiden voimin löytyy tie pastanjauhajien sydämiin. Munakoisopaistos sekoitti omien suosikkiruokieni kärkilistan hyvinkin tehokkaasti - ja kaiken lisäksi nyt sain kokoelmiimme murkinan, jota kelpaa tarjota kasvissyönnin nimiin vannoville vieraillekin:

Munakoisopaistos (ohje on kirjasta Glorian paras ruokakirja ja kuuluu osioon Susanna Rahkamon 10 parasta ruokaa)

1,5 kg munakoisoja
(suolaa)
oliiviölyä paistamiseen

Tomaattikastike:
3 purkkia säilöttyjä tomaatteja
oliiviöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
suolaa, mustapippuria, basilikaa ja oreganoa
noin 100 g tomaattisosetta

mozzarellaa
basilikanlehtiä
munaseos: 2 munaa ja 75 g parmesaania

Viipaloi munakoisot. Ripota niille suolaa ja jätä 1-1,5 tunniksi seisomaan, jotta neste irtoaa. Valuta ja taputtele viipaleet kuiviksi talouspaperilla.
Paista viipaleet kuumassa öljyssä molemmin puolin, vähän kerrallaan. Valuta talouspaperilla.
Silppua valkosipulinkynnet ja kiehauta kuumassa öljyssä. Lisää tomaattimurska, suola, mustapippuri sekä mausteeksi oreganoa ja tomaattisosetta. Anna kiehua noin 10 minuuttia.
Viipaloi mozzarella. Vatkaa munat ja sekoita joukkoon parmesaani.
Voitele vuoka öljyllä ja lado siihen ainekset seuraavassa järjestyksessä: munakoisoja, tomaattikastiketta, mozzarellaa, munakoisoja, tomaattia, mozzarellaa, munaparmesaaniseosta. Pane väliin basilikaa ja päällimmäiseksi kerrokseksi munakoisoa. Asettele pinnalle vielä muutama basilikan lehti. Paista noin tunti 175-200 asteessa. Tarjoa kylmänä.

Ja tässä vielä reseptiä useampaan kertaan testanneen Haidin ohjeistusta:

Tällä ohjeella tulee ruokaa paljon. Puolittakaa siis, ellette halua syödä samaa ruokaa viikkoa. Itse olen viipaloinut munakoisot pitkittäin ohuiksi, kengänpohjan muotoisiksi viipaleiksi. Olen kokeillut puuhaan myös juustohöylää, joka toimii joskus, joskus ei. Ohuita siivuja pitää olla kuitenkin. Itkettänyt olen, jos olen jaksanut, mutta en kyllä koskaan yli tuntia. Viipaleet olen sutinut öljyllä pullasudilla, muuten viipaleet imevät itseensä ihan hirvittävät määrät öljyä. Paistaminen vie aikaa, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Paistamisen jälkeen olen siirtänyt viipaleet odottelemaan jatkokäsittelyä talouspaperien päälle. Tässä kohtaa olen säveltänyt oman mielen mukaan: asetan viipaleelle palan mozzarellaa ja basilikanlehden ja käärin sitten rullaksi. Sitten vaan rullat öljyttyyn uunivuokaan, tomaattikastike (jota muuten hauduttelen ainakin tunnin verran ja lorautan jossain vaiheessa sekaan punaviiniä) päälle ja muna-parmesaaniseos päälle. Itse pidän tästä kyllä myös lämpimänä, mutta ei ole hassumpaa haaleanakaan.

Ensikertalaiselle vaikein paikka oli munakoison viipaloiminen. Juustohöylä tuntui tarkoitukseen turhan tylsältä, joten homma meni veitsen kanssa värkkäämiseksi. Ideana on saada siis aikaiseksi niin ohuita siivuja, että niiden sisään pystyy kätevästi rullaamaan palan juustoa sekä basilikaa. Totesin osan viipaleista turhan tukeviksi ja päädyin vielä viimetingassa niitä ohentelemaan - se onnistui vähän samaan tapaan kuin jos olisin fileoinut kalaa. Itse paistoksen kokosin Haidin ohjeistuksen mukaan. Lisäsin tosin tomaattikastikkeen päälle vielä ylimääräisen kerroksen tuoretta basilikaa, kun sitä meillä toden totta riittää.

Soosia salaattiin

Tässä vaiheessa kesää on väistämättä tullut pohtineeksi, minkälaisia ruokasuunnitelmia sitä mahtoikaan alkukesästä päässään pyöritellä. Uudenlaisten salaattien tekeminen oli ainakin listalla, ja niitä on tullutkin tehtyä kesän mittaan vaikka minkälaisia. Vielä tämän vuoden alussa kuvittelin, etten osaa tehdä esimerkiksi kunnollista perunasalaattia, mutta niinpähän onnistuin niissäkin, kun sain käyttööni tavallista paremmat reseptit.

Salaatinkastikeosastolla ei ole puolestaan ollut kovinkaan valtaisaa menestystä. Vinaigrette-tyyppiset öljypohjaiset sekoitukset eivät periaatteessa tuota ongelmaa, mutta semmoisen hieman paksumman soosin ohje on vielä hakusessa. Kokeiluja on toki tehty. Kuvituksessa esiintyvään salaatinkastikkeeseen tuli ainakin tomaattipyrettä, punaviinietikkaa sekä HP-kastiketta, mutta jotenkin se ei onnistunut vastaamaan odotuksia - ilmeisesti etikkaisuus hukutti kaiken tomaattisuuden alleen. Tuli vielä tehtyä sitä tuommoinen kokonainen tonkallinen, joten jos joku haluaa yltiöetikkaista salaattisoosia, niin täältä löytyy.

Cannellonit, ensimmäinen erä

Tällä viikolla tein elämäni ensimmäisen erän cannelloneja, joista en parhaalla tahdollanikaan saanut aikaan kovin kauniita annoksia. On jokseenkin omituista, etten ole kokeillut kyseistä ruokalajia aikaisemmin, koska lasagnea olen taituroinut kohtuullisen onnistuneesti jo varhaisteinivuosista lähtien. Suunnitelmissa cannellonit ovat kyllä olleet. Muinoin kotoa muuttaessani kirjoittelin nimittäin itselleni vihkollisen reseptejä talteen, ja seuraavanlainen cannelloniohje kirjautui ylös melkein ensimmäisenä:

Jauhelihatäytteiset cannellonit

cannellonirullia

Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio (itse laitoin vastaavan määrän fondia)
1 tölkki tomaattipyrettä
suolaa
mustapippuria
oreganoa

Paista sipulit ja valkosipulit öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Sitten lisätään muut ainekset joukkoon ja annetaan porista.

Juustokastike:
4 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
100 g juustoraastetta
suolaa, mustapippuria

Maito kuumennetaan kiehuvaksi. Lisätään sekaan pieneen maitotilkkaan sekoitetut vehnäjauhot ja kastikkeen saettua muutkin aineet. Varotaan polttamasta pohjaan.

Täytä cannellonirullat jauhelihakastikkeella ja lado ne vuokaan (yhteen kerrokseen). Kaada päälle loput kastikkeesta. Peittele juustokastikkeella ja kuorruta ruokaa uunissa 200°:ssa 40 minuuttia.

Tämä oli tämmöinen helppo pikaversio cannelloneista, enkä ollut kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Sapuska oli melkoisen mautonta (mistä voi toki syyttää lähinnä itseään), ja kaiken lisäksi sorruin ostamaan cannelloniputket valmiina kaupasta. Seuraavalla kerralla teemme pastalevyt itse ja kokeilemme jotain hieman mielikuvituksekkaampaa reseptiä. Semmoinen onkin jo sopivasti käden ulottuvilla, joten jatkoa seuraa lähiaikoina yrtticannellonien muodossa.

Sitruunaiset valkosipuliperunat

Meillä on ollut tällä viikolla sen verran monia ilonaiheita, että pitihän noita kohdalle sattuneita kivoja juttuja päästä juhlistamaan myös hyvän sapuskan voimin. Pippurimylly päätti paistaa pihvejä. Niiden seuraksi hän askarteli punaviinistä kastiketta, joka muistutti väriltään erehdyttävästi marjapuuroa.

Minä puolestani halusin pihvien kaveriksi valkosipuliperunoita, koska en saa millään tarpeekseni tuoreista kotimaisista valkosipuleista. Kermaiset valkosipuliperunat eivät meille enää tätä nykyä kovinkaan hyvin maistu, mutta onneksi saatavilla olleiden ohjeiden joukossa oli huomattavasti raikkaampiakin vaihtoehtoja. Tästä reseptistä on kiittäminen maanmainion Oulu Daily Photon piuta.

Sitruunaperunat

650 g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
10 pilkottua valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu ja ja hienoksi raastettu kuori (puolikas sitruunakin riittää jos ei kamalan happamasta tykkää)
1 rkl vettä
6 laakerinlehteä
1 tl timjamia
1/2 tl kuivattua oreganoa
4 rosmariininoksaa
1/2 tl sokeria
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
nippu persiljaa karkeaksi hakattuna

Perunat leikataan reiluiksi suupaloiksi ja laitetaan uunivuokaan (voi esikiehauttaa ensin jos haluaa lyhentää kypsennysaikaa uunissa). Lisää kaikki muut ainekset paitsi persilja ja pari rosmariininoksaa ja kääntele hyvin sekaisin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30-40 min kunnes pinta on rapea. Kääntele välillä jotta perunat maustuvat tasaisesti. Koristele persiljalla ja rosmariininoksilla.

Me paistelimme perunoita yliaikaa - alensin jossain vaiheessa lämpötilaa, ja kaikkiaan perunat lienevät olleet uunissa suurin piirtein tunteroisen. Siitä huolimatta ne olivat pysyneet mukavan napakoina ja makoisina. Paistoastia olisi voinut kenties olla laakeampi, jolloin lopputulos olisi voinut olla vieläkin rapsakampi. Mutta varsin loistava valkosipuliperunakokemus oli tämä.

Tomaattinen lihamureke

Oma keittokirjahylly voi sisältää toisinaan melkoisia yllätyksiä. Itse totesin omistavani kirjasen nimeltään Herkkuja jauhelihasta, jonka olemassaolosta olen ollut viimeksi tietoinen kymmenisen vuotta sitten. Kirjaa selailtuani ei auttanut muu kuin ryhtyä lihamurekkeen tekoon. Ohjeita oli monenmoisia, mutta valinta ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan vaikea, koska muunnelmien joukossa oli myös tomaattisen murekkeen resepti:

Perusmureke (4 annosta)
¾ dl korppujauhoja
2 dl vettä
400 g vähärasvaista naudanjauhelihaa
1 muna
1 ½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
noin 1 rkl hienonnettua sipulia
Pane korppujauhot veteen turpoamaan noin 10 minuutiksi. Sekoita muutamia kertoja. Lisää seokseen jauheliha, muna, suola, pippuri ja hienonnettu sipuli. Sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta muhkea mureke uunivuokaan. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.

Tomaattinen versio syntyy perusohjeen pohjalta seuraavasti:
Vaihda perustaikinan vesi samaan määrään tomaattimehua. Lisää 1-2 tl murennettua basilikaa. Ripottele murekkeen päälle noin 1 dl juustoraastetta, kun paistoaikaa on jäljellä noin 15 minuuttia.

Samassa uunivuoassa paistuivat kätevästi myös lisäkkeenä tarjoillut sipulit, tomaatit sekä herkkusienet. Tomaatit kypsyivät uunissa aivan liian pitkään (ilmeisesti vartin kypsytys olisi riittänyt), mutta voi mahdoton, kuinka hyviltä ne maistuivatkaan! Samoin tomaattimehu toimi murekkeen nesteenä mitä mainioimmin. Loput mehut voi käyttää vaikka tavallista tömäkämpään tomaattisoosiin, joka toimii varsin hyvin myös ilman alkoholia.

Koska kaikki eivät välttämättä ole kovinkaan viehtyneitä jatkuvaan tomaattien ylitarjontaan, samaisen perusmurekkeen saa muutettua myös muuksi. Lisämeininkiä seokseen saa lisäämällä taikinaan kaksi ruokalusikallista kapriksia ja saman verran dijonsinappia. Tällöin kannattaa lisätä myös sipulin määrää. Tai miltä kuulostaisi kuullotetuilla herkkusienillä, silputulla persiljalla ja murskatulla valkosipulilla maustettu mureke?

Savustettu kana ja oliiviset tomaatit

Taannoin hankkimaamme savustuspönttöön istutettiin tällä kertaa silputulla aurinkokuivatulla tomaatilla täytettyjä broilerin rintafileitä. Fileet täytettiin avotyyliin eli päälle vedettiin syvä viilto, johon paineltiin tomaattisilppua. Jos haluaa, mikään ei estä sitomasta fileitä tämän jälkeen kiinni - tai sulkemasta niitä vaikkapa cocktail-tikuilla.

Pöntön pohjalle pantiin kourallinen leppäpurua, jota oli ensin liotettu vedessä puolisen tuntia. Pönttö aseteltiin esilämmitettyyn (10 minuuttia täysillä) kaasugrilliin, jonka polttimet käännettiin savustuksen ajaksi puolivälin tienoille. Vartin savustuksen jälkeen kana oli valmista. Lautasella broilerin päälle lusikoitiin hieman kastiketta, jota perheemme miespuolinen jäsen keitteli kasaan kermasta, vodkasta ja pilkotusta chilistä. Ei hullumpaa.

Kermainen vodkakastike

1 dl kermaa
1 dl maitoa
0,5 dl vodkaa (esim. Finlandia)
0,5 dl kanalientä
1 rkl sitruunamehua
silputtua chilipalkoa maun mukaan
ripaus suolaa

Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä kasaan, kunnes kastike paksuuntuu aavistuksen verran. Meillä tähän kului 5-10 minuuttia.

Savustuspöntön kanssa samaan grilliin mahtui pari puolitettua tomaattia, jotka päällystettiin yrttimausteilla sekä hienoksi hakatuilla mustilla oliiveilla. Kerrassaan herkullista.

Mitenkähän mahtaa olla pastanjauhajien oman tomaattisadon laita? Vihreitä raakiletomaatteja on pensaissamme vaikka millä mitalla, mutta jostain syystä ne eivät tunnu tänä vuonna punastuvan millään ilveellä. Sama juttu chilien kanssa. Pitänee ilmeisesti alkaa vähitellen kaivella jostain ohjetta paistettuihin vihreisiin tomaatteihin, mikäli tilanne ei kohta korjaannu.

Vadelmainen juustokakku

Edellisen juustokakun mainion onnistumisen siivittämänä uskaltauduimme uuteen kokeiluun. Tällä kertaa reseptiksi valittiin Sorsanpaistajan SE, kun tuoreita vadelmiakin on näin alkusyksystä tyrkyllä vähän joka marketin edustalla ja hevi-osastolla.

Kuten Paistaja manasi, liivatteen kanssa on aina hankalaa. Liekö raskas viikko takana vai mitä, mutta tuhrasin sitä kolme (3) kipollista erinäisillä kekseliäillä tavoilla, mylälle yhtä kaikki jokaisen. Tämän jälkeen armas Rosmariini puuttui tapahtumien kulkuun ja keitteli liivateseoksen onnistuneesti kasaan - samalla vain hieman happamasti tupisten.

Kun liivate saatiin liuotetuksi, loppu tuntui sujuvan helposti. Tässä vaiheessa asioiden on todellakin syytä olla muilta osin valmiina. Puolet liivateliemestä sekoitettiin tuorejuusto-kermavaahtoon ja puolet siivilän läpi paineltuun vadelmaliemeen. Kermavaahtoseos oli niin juoksevaa, ettei se mennyt vuokaan "nokareina" vaan tasaisena kerroksena. Kaadoimme vadelmaliemen päälle pyörivin liikkein ja vetelimme kakun veitsenkärjellä punavalkoraidalliseksi.

Kakku oli hyvin raikas, edellistä, Baileys-versiota jonkin verran juustoisempi ja kirpakampi. Se sopi pitkän rapuaterian sulatteluun mainiosti. Jos pitää yltiömakeasta, tuorejuuston voisi koittaa korvata mascarponella.

Vadelmainen juustokakku

250 g digestive-keksejä
90 g suolatonta voita sulatettuna

2 rkl liivatejauhetta
40 ml vettä
500 g vähärasvaista tuorejuustoa
¾ dl sitruunamehua
125 g sokeria
3 dl kermaa vatkattuna

250 g vadelmia
2 rkl sokeria

1. Voitele irtopohjavuoka (23cm) ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Jauha keksit ja sekoita joukkoon voi. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Pane kylmenemään jääkaappiin noin 20min.

2. Laita vesi pieneen kuumuudenkestävään kulhoon ja sekoita liivatejauhe tasaiseksi kerrokseksi ja anna saostua muutama minuutti. Kuumenna kattilassa hieman vettä kiehuvaksi, laske liivatekulho veteen ja sekoita kunnes liivate liukenee. Anna jäähtyä hieman.

3. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi vaahdoksi, lisää mehu ja sokeri ja vatkaa tasaiseksi. Nostele joukkoon kermavaahto sekä puolet liivatteesta.

4. Soseuta vadelmat ja 2rkl sokeria tasaiseksi seokseksi. Paina sose tiheän siivilän läpi siementen poistamiseksi. Kääntele loput liivatteesta vadelmaseoksen joukkoon. Pane juustokakkutaikina nokareina vuokaan ja pane niiden väliin vadelmasose. Sekoita taikina tikulla tai veitsenkärjellä pyörteiseksi raidalliseksi taikinaksi. Pidä kakku jääkaapissa 4 tuntia tai kunnes se on hyytynyt. (Koristele kermavaahdolla ja vadelmilla.)

Pähkinäiset anjovisrullat

Tavallisesti tykkään tehdä kekkereihimme semmoisia ruokalajeja, joita osaan laittaa vaikka unissani. Silloin tietää takuulla kaikki työvaiheet ja kokkauksen kommervenkit, eikä yllätyksiä pääse sattumaan läheskään yhtä helposti kuin entuudestaan tuntemattomien ohjeiden kanssa. Tällä kertaa halusin kokeilla uusia reseptejä (osittain senkin takia, että tämänkertaiset vieraat ovat syöneet jo aiemmin aika lailla kaikkia luottosapuskoitamme), mikä pääsikin hieman kostautumaan. Nämäkin anjovisrullat - tai niiden pohjalevy meinasi paistua hieman liian pitkään, kun en pöydän kattamiselta ehtinyt kurkkia uuniin yhtä usein kuin yleensä.

Rullien ohje on otettu jostain vanhasta Glorian ruoka&viini -lehdestä. Ei ehkä paras valinta rapujuhlasyötäväksi, mutta lämpimänä iltapalana nämä voisivat toimia huomattavasti paremmin:

Anjovisrulla

100 g voita tai margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
½ tl leivinjauhetta
2 rkl jauhettua pähkinää
2 tl anjovislientä
3 keltuaista
3 valkuaista

TÄYTE:
2-3 sipulia
2-3 rkl voita tai margariinia
2 dl kermaviiliä
1 rasia Abban anjovisfileitä
1-2 hienonnettua keitettyä kananmunaa
½ dl hienonnettua tilliä
½ dl hienonnettua persiljaa
½-1 tl kirveliä

PÄÄLLE
juustoraastetta

Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Kaada maito joukkoon samalla hyvin sekoittaen ja anna seoksen kiehua hiljalleen 5 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä, lisää leivinjauhe, pähkinäjauhe, anjovisliemi, keltuaiset yksitellen sekä valkuaiset vaahdoksi vatkattuna. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista pohjaa 200° C:n lämpötilassa noin 30 minuuttia. Kumoa kypsä levy toiselle leivinpaperille.
Valmista pohjalevyn kypsyessä täyte. Hienonna sipulit ja hauduta ne voissa tai margariinissa läpikuultaviksi. Lisää kermaviili, hienonnetut anjovikset ja kananmunat sekä silputut maustevihannekset. Mausta täyte lopuksi kirvelillä. Levitä täyte pohjalevylle ja kääri rullalle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja kuumenna rulla vielä uunissa kunnes juusto alkaa sulaa. Tarjoa iltapalana salaatin kera.

Feta-pinaattipiirakka

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut kreikkalaishenkisen pinaatti-fetapiirakan tekemistä, ja nyt sitten viimein sain askarreltua semmoisen lauantaiseen rapujuhlaan. Filotaikina oli minulle aivan uusi tuttavuus, enkä oikein vieläkään päässyt sinuiksi sen kanssa. Luin kyllä pakettiin präntätyt käyttöohjeet, mutta siitä huolimatta öljysin taikinalevyjä ilmeisesti liian niukasti, koska ne eivät tarttuneet kunnolla toisiinsa vaan repsottivat lopputuloksessa hieman kummallisesti erillään toisistaan. Lisäksi alkuvaiheessa piti olla tarkkana, etten leiponut taikinanipun ympärillä ollutta suojapaperiakin mukaan piirakkaan.

Itse piirakka oli kyllä minun mielestäni ihan makoisaa, mutta armaan aviomieheni mielestä kyseessä oli jokseenkin omituinen kokemus. Ehkä lopputulos oli liian pinaattinen hänen makuunsa - tai hapsottavan filotaikinan takia muuten vaan liian epämääräinen, mene ja tiedä. Aion siitä huolimatta käyttää filotaikinaa leipomuksissani vastakin - olen nimittäin pari kertaa päässyt maistamaan (muiden tekeminä) vallan herkullisia filonyyttejä, joten seuraavaksi voisin kokeilla jotain semmoista. Jospa kokemus toisi varmuutta tähänkin hommaan.

Pinaatti-fetapiirakka

1 pkt filotaikinaa
2-3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
250 g pakastepinaattia tai 500 g tuoretta pinaattia
voita tai öljyä sipulin freesaamiseen
300 g fetajuustoa
250 g kesoa
(1-2 dl voisulaa tai oliiviöljyä voiteluun)
suolaa, pippuria
muskottiraastetta

Sulata jäiset taikinalevyt. Ryöppää tuore pinaatti tai sulata jäinen ja puristele siitä hyvin kaikki neste. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja freesaa hitaasti voissa tai öljyssä. Hienonna fetajuusto mieluiten tehosekoittimessa ja lisää joukkoon sipuli, keso, pinaatti ja muna. Crème fraiche antaa hyvän maun, mutta se ei ole välttämätöntä. Mausta seos suolalla, pippurilla ja muskottiraasteella. Voitele suuri uunivuoka.
Sulata voi ja voitele jokainen taikinalevy. Laita kolme kerrosta päällekkäin vuoan pohjalle, sitten pinaattitäyte ja peitä lopuksi kolmella taikinalevyllä. Muista voidella levyjen välit ja myös päällimmäinen levy. Voit halutessasi leikata piirakkaan ruudut terävällä veitsellä, niin että se on helpompi tarjoilla. Paista 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Ohje on kirjasta nimeltään Kesäruokaa.

Tilli suussa, kruunu päässä

Vietettiin eilen rapukekkereitä. Ravunkeitto-ohjeita on varmasti yhtä paljon kuin keittäjiäkin. Omien kokemustemme perusteella keitinveteen kannattaa panna kunnolla suolaa sekä jonkin verran tilliä ja sokeria, ja tuloksena on varsin herkullisia saksiniekkoja.

Alla hieman kuvaa muista sapuskoista. Tarjolla oli muun muassa anjovisrullia sekä feta-pinaattipiirakkaa ja jälkiruokana juustokakkua. Laittelen ohjeita lähipäivinä.

Papupasta

Tämmöista herkullista papu-pekonipastaa pyöräytimme eilen perjantai-illan purtavaksi. Kiitoksia ohjeen lähettäneelle lukijallemme, joka hoksautti meidätkin ostamaan tuoreita kotimaisia papuja! Niiden avulla sai loihdittua kätevästi kesän makua vähitellen sarastavaan alkusyksyyn. Lisäksi pavut raikastivat pekonista pastaa varsin mukavasti:

Penneä, papuja ja pekonia

kahdelle hengelle pennepastaa (olisiko n. 300 g)
n. 250 g tuoreita kotimaisia vihreitä papuja
n. 140 g amerikanpekonikuutioita tai muuta kuutioitua pekonia
1 valkosipulin kynsi
pecorino romano -juustoa
mustapippuria
suolaa

Poista pavuista kannat ja pätki ne suupaloiksi. Laita pavut ja ripaus suolaa isoon paistinpannuun mahdollisimman vähään kiehuvaan veteen. Laita pasta kiehumaan. Kun pavut ovat kiehuneet n. 6 minuuttia ja ovat vähän napakoita, poista ne pannusta ja korvaa pekonilla ja liiskatulla valkosipulinkynnellä. Paista pekonia kunnes se on rapeaa ja rasvaa on irronnut mukavasti. Lisää sekaan pavut, suola ja pippuri, pyörittele hetki. Lisää pasta ja sekoita huolella. Sekoita lopuksi mukaan raastettua pecorinojuustoa. Nauti valkoviinin kera.

Lammastaskut

Uudenlaiset grillausreseptit houkuttelivat jälleen, ja niinpä päätimme kokeilla tämmöisiä marokkolaisia lammastaskuja. Hyviä ne kyllä olivatkin! Intialaiselta ruualta tuoksuva mausteseos antoi lampaan jauuhelihasta tehdyille pihveille mukavasti lisämakua, jugurttinen kastike raikasti kokonaisuutta ja tomaatti on aina tomaatti, etenkin tähän aikaan vuodesta.

Pitaleivät teimme jälleen kerran itse. Tällä kertaa ne eivät tosin onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin pääsiäisenä. (Silloin nostatimme kaulittuja leipäsiä lämpimän leivinuunin päällä, nyt emme.)

Marokkolaiset lammaspitat

mausteseos:
1/2 tl suolaa
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl juustokuminaa
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua maustepippuria (onko se on sama kuin allspice?)
1/4 tl jauhettua mustapippuria
1/4 tl kardemummaa
1/8 tl sahramia

n. 600 g lampaan jauhelihaa

kastike:
2 dl luonnonjugurttia (esim. kreikkalaista)
2 rkl hienonnettua punasipulia
1 rkl hienonnettua tuoretta tilliä
1 rkl hienonnettua tuoretta minttua
1 rkl limen mehua
1 rkl extra virgin oliiviöljyä
1/2 tl jauhettua mustapippuria
1/4 tl suolaa

oliiviöljyä
pitaleipiä
lehtisalaattia
kuutioituja tuoreita tomaatteja

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään ja paahda seosta kuumalla paistinpannulla (ilman öljyä) noin minuutin ajan. Yhdistä mausteseos kulhossa jauhelihaan ja lisää kolme ruokalusikallista kylmää vettä. Sekoita nopeasti - jauhelihataikina ei tykkää liiasta hämmentämisestä. Muotoile taikinasta kostein käsin neljä sopivaa pihviä. Laita jääkaappiin odottelemaan grillausta.

Tee jugurttikastike juuri ennen pihvien grillaamista sekoittamalla ainekset yhteen. Sivele pihveihin oliiviöljyä ja grillaa suoralla keskilämmöllä (kaasugrillissä kaikki polttimet puolivälissä) 7-9 minuuttia. Käännä pihvit kerran, suunnilleen grillausajan puolivälissä. Laita grillatut pihvit pitaleivän sisään yhdessä kastikkeen, salaatin ja tomaattilohkojen kanssa.

Me laitoimme leipästen väliin lisäksi pilkottua sipulia, mutta muuten noudattelimme tätä Weberin grillauskirjasta suomennettua reseptiä hyvinkin uskollisesti.

Grilliribsit ja BBQ-kastike

Kylkiriviä pitää grillata joka kesä - ja useita kertoja. Sitä paitsi se tarjoaa mainion tilaisuuden etsiä Sitä Täydellistä BBQ-Kastiketta. Tämänkertaisen kastikkeen ohje on Ruokalasta. Ei paha! Jopa parhaita tähän mennessä tekemiämme. Itse lihan grillaamista on käsitelty jo aiemmin.

Kastiketta kannattaa sivellä kylkirivin (sopii toki muunkin grillattavan lihan kanssa) pintaan vähän väliä eli 15-20 minuutin välein. Näin se kuivuu kerroksittain ja pintaan muodostuu tosi maukas, herkullisen tahmea maustepinta. Kun kylki on valmista ja liha alkaa vetäytyä luiden päistä, ota se tulilta ja anna levähtää vielä aivan hetki ennen kuin leikkelet sen luiden väleistä suupaloiksi.

BBQ-kastike

1 sipuli silputtuna
25 g voita
n. 1 dl tomaattipyrettä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
1 dl punaviiniviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
0,5-1 chili paloiteltuna
(2 rkl savuaromia)
2 rkl worcestershirekastiketta

Freesaa sipulisilppua voissa. Lisää muut aineet ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele miedolla lämmöllä ilman kantta noin tunnin verran, välillä sekoittaen. Kastikkeeen tulee olla sakeaa, mutta jos se tuntuu kuivuvan liikaa, lisää vettä tai viiniä. Me lisäsimme viiniä keittelyn varrella vähin erin, yhteensä ehkä desin tai vähän yli. Tarkista maku.

Jos tuntuu, ettei pintaan tarttunut grillauksen aikana tarpeeksi makua, tarjoa loppu BBQ-kastike dippinä. Juomaksi sopii mm. raikas olut tai tuhdihko punaviini jostain grillauksen päälle ymmärtävästä maasta (esim. Australia tai USA). Ja sormia saa nuolla!

Sadonkorjuuta

Yrttien kasvattelu onnistui tänä kesänä yli odotusten. Etenkin basilikaa meillä on tällä hetkellä vaikka muille jakaa, vaikka olemme sitä varsin ahkerasti käyttäneetkin. Viime päivinä olen tunkenut basilikaa enemmälti paitsi pestoon myös tämmöiseen sangen maistuvaan kanapataan:

Tomaattinen broileri

4 broilerinfileetä
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa

MARINADI:
1 prk ruokakermaa
1 prk tomaattipyreetä (enemmänkin voi laittaa, toim. huom.)
1 rkl kuivattua basilikaa
suolaa
jauhettua mustapippuria
ripaus cayennepippuria

Kuutioi broileri. Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään, kaada broilerikuutioiden päälle. Anna marinoitua viileässä 2 tuntia.
Voitele uunivuoka kevyesti oliiviöljyllä. Kaada broileri marinadeineen vuokaan, peitä foliolla. Paista 200-asteisessa uunissa 1 tunti.
Ota ruoka uunista ja sekoita joukkoon reilusti pieneksi silputtua basilikaa. Sekoita kastike tasaiseksi. Peitä vuoka vielä noin viideksi minuutiksi foliolla. Näin tuoreen basilikan maku ehtii tasoittua kastikkeeseen. Tarjoa riisin ja salaatin kanssa.

Mutta muitakin yrttejä meillä siis riittää. Toki osan kasveista voi kuivata myöhempää käyttöä varten (etenkin oreganon), mutta esimerkiksi salvialle voisi olla enemmän käyttöä tuoreena kuin kuivattuna. Sitä kasvaa meillä aivan mahdottoman suuri puheikko, ja tähänastisessa elämässäni olen käyttänyt kyseistä kasvia lähinnä satunnaisesti kokeiltuun saltimboccaan. Pitäisiköhän kokeilla jonain päivänä vaikka salviakanaa?

Tomaattisen broilerin ohje on kirjasta nimeltään Hyvää ruokahalua! Parhaat kasvis-, kana- ja kalaruoat.

Katkarapuja vartaassa

Vaikka alkukesästä pelkkä ajatuskin olisi tuntunut täysin mahdottomalta, perinteinen lihan ja kalan grillaaminen alkoi viimein hieman tökkiä. Vaihtelua kaavoihin haettiin kaupan kalatiskistä - tai tarkemmin sanottuna äyriäislaarista, josta mukaan lähti marinadiliemessä lilluneita jättiläiskatkarapuja, kuusi kappaletta kumpaisellekin. Liemeen kauppias näytti laittaneen ainakin valkosipulia, roseepippuria sekä mahdollisesti myös persiljaa. Kotona katkaravuista poistettiin kuoret (pyrstö kannattaa jättää paikoilleen, se näyttää hauskalta!), minkä jälkeen ravut suostuteltiin vartaisiin.

Katkarapuja grillattiin suoralla, melko kuumalla lämmöllä (molemmat polttimet vähän yli puoliteholla) viitisen minuuttia. Vartaita käänneltiin välillä muutamaan otteeseen tasaisemman kypsymistuloksen varmistamiseksi. Valmista on, kun ravut alkavat napakoitua ja pinta on saanut pikkuisen grilliväriä.

Katkarapuvartaiden kanssa tarjoiltu porkkanalisäke syntyi siten, että otettiin kolme isoa porkkanaa ja kuorittiin ne. Kuorituista porkkanoista vedettiin perunankuorimaveitsellä pitkittäisiä suikaleita, jotka maustettiin muutamalla myllynpyöräytyksellä suolaa. Sen jälkeen kuumennettiin pannulla pari lusikallista kasvisöljyä, jossa paistettiin teelusikallinen sinapinsiemeniä sekä saman verran kuminaa. Kun sinapinsiemenet alkoivat poksua kuumuudessa, kaadettiin pannulla oleva seos kulhossa odottavien porkkanasuikaleiden päälle. Perään vielä jonkin verran sitruunamehua sekä hieman sekoittelua, ja sitten päästiinkin jo syömään. Kerrassaan mainio ruokakokemus!

Sienikeittoa ja sata tonttua

Huimaa. Pastanjauhannan yhteenlaskettu kävijämäärä paukahti jossain vaiheessa sunnuntai-iltaa sadantuhannen paremmalle puolelle. Emme olleet valitettavasti itse todistamassa tuota historiallista hetkeä (sen siitä saa, kun lähtee tuntikausiksi kaupungille hummailemaan), eikä sivulaskurista löytynyt enää kotiuduttuamme tietoa siitä, mistäpäin maailmaa sadastuhannes kävijä kenties oli blogiimme putkahtanut. Mutta kiitoksia tasapuolisesti kaikille iki-ihanille lukijoillemme ja satunnaisemmillekin vierailijoille!

Meillä syötiin viikonloppuna juustoista sienikeittoa. Kuvissa esiintyvään kanttarellikeittoon upotettiin makua ja mehevyyttä antamaan rasiallinen sinihomeen makuista sulatejuustoa. Ohje on samaisen juustopaketin kyljestä:

Juustoinen sienikeitto (6 annosta)

n. 1/2 l tuoreita kauden sieniä
1 sipuli
2 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
1 l kasvislientä kuutioista
1 paketti Valio Koskenlaskija sinihomeenmakuista
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 dl hienonnettua persiljaa

Paloittele sienet ja hienonna sipuli. Paista ne voissa. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää liemi. Kuumenna sekoittaen, kunnes keitto sakenee. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 min. Lisää kuutioitu juusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta ja lisää pinnalle persiljaa.

Maustetut sulatejuustot ovat kerrassaan käteviä ruuanlaittojuustoja. Esimerkiksi viherpippurisella Koskenlaskijalla sai mukavasti ytyä viime huhtikuussa laatimaani kasvispiirakkaan.

Samaisista sienistä on kokattu hiljattain muissakin ruokablogeissa. Sekasopan Marie teki tahollaan kanttarellikeittoa ja Sorsanpaistajan blogista voi käydä ihmettelemässä kanttarellirisoton valmistumista.

Valkosipuliset ranskanperunat

Tehtiin sitten kupillinen ranskalaisia. Tämä oli siinä mielessä kiva kokeilu, että tällä kertaa ei tarvinnut ährätä öljykattiloiden kanssa ollenkaan, mutta lopputulos oli siitä huolimatta mukavan rapsakka. Ainoa miinus siitä, etten viipaloinut perunoita tarpeeksi tasalaatuisiksi, mistä syystä pienimmät suikaleet ehtivät hieman kärvähtää. Ja osa noista suuremmistakin. Jäi niitä sentään muutama maisteltavaksikin.

Ranskalaisiin tarvitaan muutama suuri peruna, oliiviöljyä, muutama valkosipulinkynsi, suolaa sekä jonkinlainen ropsaus pippuria. Perunat pestään huolellisesti, mutta niitä ei tarvitse kuoria. Leikellään ranskiksen muotoisiksi, vajaan sentin paksuisiksi tangoiksi. Keitetään suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia ja valutetaan lävikössä.

Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä ja kokonaisia valkosipulinkynsiä, kipataan perunat sekaan ja paistetaan jonkin aikaa pannua heilutellen. Maustetaan pippurilla, minkä jälkeen kumotaan pannun sisältö öljyineen ja valkosipuleineen esilämmitetylle uunipellille. Uunin olisi suotava olla noin 230 asteen lämpöinen. Paistetaan uunissa 20 minuuttia tai kunnes lopputulos on rapea ja sopiva. Heitetään sekaan suolaa ja tarjoillaan Heinzin kera.

Kesän paras piirakka

Kun Suomestakin saa nyt hetken aikaa maistuvia auringon kypsyttelemiä tomaatteja, siitä kannattaa ottaa kyllä kaikki ilo irti. Tomaattikautta voi juhlistaa vaikka tällä Katinkontin ohjeistamalla loistopiirakalla.

Sudennälkäpiirakka

piirakkapohja oman maun mukaan
täyte:
2 tl sinappijauhetta
2-3 tl sokeria
(1 rkl öljyä)
1/2 dl ketsuppia
4 tomaattia
100 g meetvurstia
3 dl juustoraastetta
suolaa ja pippuria maun mukaan
oreganoa, rosmariinia, timjamia ym. yrttejä (kuivatut käyvät hyvin)

Tehdään pohja normaalikokoiseen piirakkavuokaan, voi vähän esikypsentääkin. Sinappijauhe, sokeri, ketsuppi (ja öljy) sekoitetaan kulhossa, lisätään aika krouveiksi paloiksi pilkotut tomsut, pienitty meetvursti, juustoraaste ja mausteet. Maistellaan. Kipataan täyte pohjan päälle, ripotellaan vielä yrttejä päälle, paistetaan 225°C:ssä joku puoli tuntia kunnes pinta ruskistuu. Hyvää kuumana, haaleana ja kylmänä.

Kyseessä on todellinen tomaatinystävän unelma. Täytteeseen tulee paitsi kuutioituja tomaatteja myös ketsuppia. Tomskuja ei upotettu kermaviilistä, kananmunasta ja juustoraasteesta tehdyn seoksen alle niin kuin yleensä, vaan juusto sekoitettiin täytteen sekaan, mikä saattoi olla syynä siihen, että piirakka pysyi tavallista mehevämpänä. Tai sitten minä jostain kumman syystä satuin onnistumaan keittiötouhuissani tavallista paremmin tällä kertaa, ei voi tietää. (Toimitus huomauttaa, että Rosmariini on yleensä melkoisen surkea piirasleipuri.) Joka tapauksessa tomaateissa säilyi vielä uunista ottamisen jälkeenkin tuoreille tomaateille ominainen mehevyys ja maukkaus.

Savustettua lihaa texmex-hengessä

Savustuspöntössä on käynyt tähän saakka enimmäkseen kalaa. Lihan savustaminen kiinnosti kuitenkin sen verran, että kokeilemaan piti päästä. Weberin loppumattomasta reseptiarsenaalista löytyi esi-texmex -resepti savustetulle lihalle. Väittivät, että jotain tämänhenkistä olisivat rancherot aikanaan syöneet - aikana ennen tuotteistettua texmex-konseptia.

Alkuperäiseen reseptiin kuuluisi tri-tip -paisti. Paikallisista lihakaupoista sellaista oli tietenkin turha kysellä - varsinkin, kun ei tiennyt sille edes suomenkielistä nimeä. Kyse on ilmeisesti jostain hieman rasvaisemmasta palasta, nivusten seudulta. Valitsimme korvikkeeksi palan tuttua naudan ulkofilettä.

Fileenpätkän pintaan hierottiin oliiviöljyä ja suolaa sekä oheisen ohjeen mukainen rub. Pintaan otettiin väri grillaamalla sitä täydellä höngällä joka puolelta, yhteensä 10 minuutin ajan. Tämän jälkeen se laitettiin saavustuspönttöön keskilämmölle 20-30 minuutiksi. Jos grillistä tai pöntöstä on vaje, uunikäyttöön myytävillä savustuspusseilla saa ihan uskottavaa savuaromia niilläkin. Naudanliha on mehukas medium, kun lämpötila on paistin paksuimmassa kohdassa n. 70-72 C. Lihan lämpötila kuitenkin nousee ja tasoittuu vetäytymisen aikana jonkin verran, joten paistin voi ottaa savustumasta, kun mittari näyttää noin kuuttakymmentä. Kuten paistien kanssa yleensäkin, lihan kannattaa ehdottomasti antaa vetäytyä hetki (vaikkapa folioon käärittynä) ennen leikkaamista. Näin lämpö jakautuu tasaisemmin ja nesteet vetäytyvät paistin sisälle. Lopputulos on tasalaatuisempi ja mehukkaampi kuin jos veistelisit lihan viipaleiksi suoraan grillistä.

Leikkaa paisti mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Meillä lopputulos muistutti aika lailla kaupan saunapalvi- tai rosvopaistileikkeitä, mutta savun maku oli voimakkaampi. Weberin mukaan alkuperäinen ranchero-äijien tapa nauttia annos on sivellä patonkiviipaleelle voita, laittaa päälle lihaa ja lopuksi nokare salsaa. Raikasta ja mehukasta!

Juomana toimii esim. uuden maailman punaviini jostain latinoalueelta tahi meksikolainen olut (Sol on Suomessa se vakio, mutta tuttavan mukaan paikalliset juovat enemmän Coronaa).

Rub
2 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl suolaa
1 tl vastajauhettua mustapippuria
1/2 tl sellerinsiemeniä
1/4 tl cayennea

Salsa
2 kupillista paloiteltuja kypsiä tomaatteja
pieni tölkki paloiteltua vihreää chiliä (tai maun mukaan, meille riittää vähempikin)
8 kevätsipulia, ohueksi viipaloituna
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
2 tl hienonnettua valkosipulia
2 tl punaviinietikkaa
1/2 tl piparjuuritahnaa
1/2 tl Worcestershire-kastiketta
1/2 tl suolaa
1/4 tl Tabascoa

Sekä rub että salsa valmistetaan yksinkertaisesti sekoittamalla ainekset keskenään kulhoissa.

Vatuttaako?

Sopivien jälkiruokareseptien löytäminen on meidän taloudessamme hankalaa, kun tuo armas aviomieheni ei kerta kaikkiaan välitä mistään vähääkään makeammista herkuista. Suklaasta se sentään tykkää (tosin enemmän kai tummasta kuin vaaleasta) ja ihan varmasti vaniljastakin, mistä syystä innostuin kokeilemaan tätä erinomaisen helppotekoista pannacotta-reseptiä. Valmista tuotosta tarjoiltiin tuoreiden vadelmien kanssa. Resepti on peräisin Liemessä-ohjelmasta:

Valkosuklaa-pannacotta

4 liivatelehteä
2 dl kermaa
1 dl maitoa
1 vaniljatanko
100 g valkosuklaata
½ dl sokeria
mansikoita
karhunvadelmia

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Pilko marjat ja lisää sokeri. Laita kelmun ja folion alle vesihauteeseen n. 15 minuutiksi mehustumaan. Kuumenna kerma ja maito halkaistun vaniljatangon sekä sokerin kera. Poista vaniljatanko. Ota siemenet talteen ja lisää kerma-maidon sekaan. Lisää valkosuklaa hieman jäähtyneeseen massaan. Purista liivatteista vesi pois ja lisää joukkoon. Siivilöi. Kaada tarjoiluvuokiin ja jäähdytä.

Poikkesin ohjeesta sikäli, etten tällä kertaa ryhtynyt mehustelemaan marjoja. Tuoreiden marjojen sesonki on kuitenkin sen verran lyhyt, että niitä tekee mieli syödä nyt mahdollisimman paljon ihan vaan sellaisenaan.

Ylemmässä kuvassa näemme hyytymistään aloittelevat pannacotta-kupposet, etualallaan vaniljatanko. Siemeniä sisältäviä tankoja myydään kaupassa kardemummaputkilon näköisissä koteloissa. Käytön jälkeen pestyn ja kuivatun vaniljatangon jämän voi laittaa sokerin sekaan, millä keinoin pitäisi saada aikaiseksi omatekoista vaniljasokeria.

Vadelmia tuli kippojen pinnalle hieman liikaa, mutta kyllä se pääasiakin löytyi sieltä pohjalta. Pannacotat tarjotaan usein myös kupistaan lautaselle kumottuna, mutta minä en arvannut ryhtyä moiseen. Etenkään kun tuossa ohjeessakaan ei kehotettu semmoista tekemään.

Ruokakirjoista ja vähän muustakin

Kukkamaalta tuli haaste harvinaisen hauskaan kirjameemiin, ja minähän siihen tietenkin heti osallistumaan.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:

Luonnollisesti monet nykyiseen työhöni sysäyksen antaneet kirjat, mutta jos romaanipuolelta valitaan, niin sitten ilman muuta jokin lukuisista lukemistani Tiina-kirjoista. Sieltä sitä naiskuvaa ammennettiin jo alle kouluikäisenä. Ja niiden kautta pääsin kiinni myös kirjojen lukemisen meininkiin, mikä sekin tietenkin muutti elämääni melkoisesti. Ruokakirjoista Jamie Oliverin Alaston kokki ynnä Alastoman kokin paluu, koska niiden myötä huomasin, että minunkin sisälläni asuu pieni kotikokki.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:

Hullunkuriset perheet – mikäli nyt muistan nimen oikein. Tämä oli kersana suursuosikkini. Lainasin sen kirjastosta suurin piirtein sata kertaa. Mitään ruokakirjaa en ole muistaakseni lukenut useammin kuin kerran. Selailtua toki tulee monia jatkuvasti, myös alusta loppuun tai lopusta alkuun.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:

En ainakaan Robinson Crusoeta, koska se on aivan mahdottoman tylsä opus, ja tuskinpa siitä olisi mitään käytännön hyötyäkään. Sanotaan nyt vaikka Tolstoin Anna Karenina, jota en ole saanut koskaan alkua pitemmälle, vaikka se on kuulemma todella hyvä sitten kun siinä pääsee vauhtiin. Sudenpentujen käsikirja voisi myös olla aika kätevä. Sapuskakirjoista jonkun semmoisen, jossa tehdään maistuvia nuotioruokia eksoottisista hedelmistä.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (alkuperäisessä kysymyksessä giddy):

Tämä taitaa mennä tuonne hobittiosastolle. Eläydyin tarinaan ja etenkin sen loppuosaan vähän liiaksi. Olen palautunut kyllä sittemmin ennalleni.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:

Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani eli Jane Eyre. Olin teininä tavaton romantikko, ja tämän kanssa kyynelehdin koko ajan. Keittokirjoista Alussa oli sipuli. (Itkettää enemmänkin kokkausvaiheessa, ei niinkään reseptejä lukiessa.)

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:

No sanotaan nyt vaikka Jeesuksen muistelmat. Olisi kiva tietää, mitä mieltä se heppu on oikeasti ollut asioista. Ruokakirjoista taas joku kivikautista keittotaitoa esittelevä kirja voisi olla mielenkiintoinen. Nimenä voisi olla vaikka Parhaat mammuttireseptini.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:

Ei tämmöisiä oikeastaan ole. Kaikista kirjoista lienee iloa jollekin - ainakin omalle kirjoittajalleen, jos ei muille. Tai no ehkä jotkin ankeat propagandakirjat olisi voinut jättää kirjoittamatta.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:

Ai yksi niistä viidestä kesken olevasta? No, esimerkiksi Elizabeth Kostovan kirjoittama Historiantutkija on työn alla, mutta onneksi olen jo voiton puolella. Aikamoista jaapistelua koko opus. En ymmärrä, miten se on ollut maailmalla muka niin suosittu. Kaipa Dracula sitten myy missä muodossa tahansa.
Ruokakirjoista olen lueskelemassa Katinkontin suosittelemaa Tikut ristissä -kirjaa, joka onkin oivallinen opus japanilaisista sapuskoista kiinnostuneille ihmisille. Paljon juttua ja ruokakokemuksia reseptien lisäksi. Suosittelen.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:

Moby Dickin. En tiedä itsekään miksi.
Ruokakirjoista voisi perehtyä tällä hetkellä yrttikirjoihin, kun ruukkupuutarhasta riittäisi nyt satoa vaikka minkälaisiin sapuskoihin.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
En taaskaan haasta ketään, mutta kaikkien lukutoukiksi tunnustautuvien kannattaa osallistua!

Retkieväänä wrapit

Ihanan lämpöiset ilmat jatkuvat, ja vaikka tällä menolla ei päästä tänä syksynä sieneen ollenkaan, niin piknikille päästään kyllä säiden puolesta sitäkin paremmin. Kävimme taas yhtenä iltana tutuksi tulleella retkipaikalla, tosin tällä kertaa teimme eväät kotona emmekä vasta paikan päällä.

Joskus aiempina vuosina otimme piknikille mukaan vaikka kuinka monenlaisia sapuskoita, mutta kokemus on osoittanut, ettei retkitunnelmissakaan jaksa syödä sen enempää kuin kotioloissa. Siksipä reppuun pakattiin nytkin vain yhdensorttista evästä eli noita kuvissa esiintyviä wrappeja.

Katkarapuwrapit (4 kpl)

- 4 vehnätortillaa
- 200 g katkarapuja
- rasia tai puntti tuoretta rucolaa
- 1 kypsä avokado
- 2 rkl majoneesia
- balsamicoa

Katkarapuwrapeista tuli varsin raikkaita. Sisällä oli pakasterapujen lisäksi rucolaa sekä avokadomuhennosta, johon tuli lusikalla muussatun kypsän avokadon lisäksi pari lusikallista majoneesia sekä arviolta ruokalusikallinen balsamicoa. Täyte rullataan vehnätortillan sisään ja leikataan hieman vinottain kahteen osaan. Syömistä helpottaa, jos käärii valmiin wrapin leivinpaperiin. Juomana oli jälleen kerran jääteetä ja jälkijuomana kahvia.

Jos joku kaipailee tänne karviaischutneyn ohjetta, niin semmoinen löytyy viime perjantain patonkipostauksen kommenttipuolelta.

Kana-nuudelikeitto

Pia-niminen lukijamme lähetti meille uudenlaisen reseptin thaimaalaiseen kanakeittoon. Miten nämä voivatkin aina maistua meikäläiselle niin hyvin? Jos joutuisin valitsemaan yhden ruokalajin mukaani autiolle saarelle tai avaruuslennolle, thai-henkinen kanakeitto voisi olla pasta bolognesen ohella aika kova sana. Tähän keittoon tuli vielä lisämielenkiintoa iduista sekä riisinuudeleista. Ja tuore inkivääri on mausteena tietenkin ihan ehdoton.

Sapuskan valmistuksesta en osaa kyllä sanoa yhtään mitään, koska osallistuin itse vain syömäpuoleen. Kokkaaminen sattui siivouspäivään, ja tiedustelin Pippurimyllyltä, haluaako hän mieluummin siivota vai laittaa ruokaa. Valinta kohdistui sapuskatouhuihin, kuten arvata saattaa. (Itse en jaksa juurikaan kinata kotihommista, mutta tuolla kysymyskeinolla saan delegoitua osan ikävistä hommista ovelasti toisaalle, tyyliin "Haluatko pestä mieluummin lattiakaivon vai viedä roskat?". Tosin kokkaamista ei lasketa meillä ikäviin kotitöihin.)

Ohjetta seurailemalla pääsee kuulemma hyvään lopputulokseen:

Thaimaalainen kananuudelikeitto

400 g kanan filesuikaleita
1 - 2 porkkanaa ohuina suikaleina
ainakin kourallinen mung-pavun ituja
100 g riisinuudeleita
ruukullinen korianteria silpuksi revittynä
2 valkosipulin kynttä
noin 4 cm pätkä inkivääriä
1 - 2 chilipalkoa (koon ja maun mukaan) ohuiksi suikaleiksi
(poikkisuuntaan) (muista poistaa siemenet!)
1 kasvisliemikuutio
(loraus thai-kalalientä, jos on)
(ehkä PIENI tippa soijaa)

Paista kanasuikaleet pannulla. Ei ruskiteta vaan jätetään valkoiseksi. Kuullota porkkanasuikaleet ja chilit pienessä määrässä öljyä. Yhdistä kattilaan kanat, porkkanat ja chili ja lisää noin litra kuumaa vettä. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Heitä mukaan pieneksi raastettu inkivääri ja valkosipuli. Lisää kuumaa vettä, mikäli teos ei vaikuta keitolta. Lisää korianterisilppu. Hauduttele ja maistele lientä. Lisää valkosipulia/inkivääriä, jos ei ole tarpeeksi makua.
Lisää lopuksi joukkoon idut ja riisinuudelit, jotka kypsyvät muutamassa minuutissa. Syö puikoilla sattumat ja ryystä lusikalla liemi.

Itse en ole Thaimaassa koskaan käynyt, mutta reseptin lähettäjä on, ja maku vastaa kuulemma aika hyvin paikallisten keittojen makuja. Reseptiä seurasi myös mallikuva, joka oli niin mainio, että otin sen omin lupineni tänne bloginkin puolelle. Kiitoksia ohjeesta vielä kerran!

Mustikassa

Jauhantaosastomme liikahti viikonloppuna mustikkametsälle, mutta melkoisen laihoin tuloksin. Marjastamisen salat tunteva lähipiirimme jäsen varoitteli jo etukäteen, että mustikat ovat olleet tänä kesänä kamalan kuivia, minkä totesimme kyllä itsekin. Eipä niitä sitten paljon tehnyt mieli poimia, kun mustikoissa se mehukkuus on mielestäni aika keskeinen juttu. Vähän kuitenkin noin niin kuin näön vuoksi. Jollain kosteammalla paikalla olisi voinut kenties lykästää paremmin.

Mukava oli silti päästä vaihteeksi haistelemaan metsää ja tarpomaan sammalikossa. Jospa sienisato onnistuisi vähän paremmin.