Haggis ja hapansilakka

Olen enimmäkseen ennakkoluuloton ruokaihminen, mutta muutamia ruokalajeja olen elämäni aikana hiukan hermoillut. Ostereiden maistamista jännitin aikanani kovinkin paljon, ja muita ikuisuushaasteita ovat olleet haggis ja hapansilakka.

Hapansilakkaan oli tarkoitukseni ottaa tuntumaa nyt jo juhannuksen aikana, mutta edellisen viikon työmatka kaikkine kiireineen esti juhannusruokien valmistelun käytännössä kokonaan. Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa olin lomailemassa Skotlannin suunnalla, ja silloin pääsin ottamaan useampaankin kertaan tuntumaa haggikseen. Kyseessä on siis lampaan mahalaukussa valmistettu perinneruoka, jonka valmistukseen tarvitaan muun muassa lampaan sisäelimiä, sipulia sekä jonkinlaista kaurarouhetta.

Olin etukäteen kuullut, että haggis muistuttaisi maksalaatikkoa, mutta minulle siitä tuli ehkä enemmänkin mieleen tavallista maistuvampi ryynimakkara.

Haggis näytti esiintyvän ruokalistoissa yleensä muodossa Haggis, neeps and tatties, eikä kielitaitoni (tai -taidottomuuteni) riittänyt ensimmäisellä kerralla paljastamaan, mitä neepsiet ja tattiesit oikein pitivät sisällään. Sittemmin kävi ilmi, että ne tarkoittavat muussattua naurista/lanttua sekä perunaa, joiden kanssa haggis toisinaan tarjoillaan.

Skottilainen ruoka ei muuten vaikuttanut poikkeavan kovinkaan paljon englantilaisesta, joka on jauhantapajan väelle tuttua jo aikaisemmilta matkoilta. Pubiruokaa, ja etenkin fish and chipsiä oli taajaan tarjolla. Skotlantilainen aamiainenkin vastaa englantilaista muuten, mutta mukana on usein viipale haggista tai vaikkapa paikallisia makkaroita.

Skotlanti oli hieno matkakohde. Erityisesti menetin sydämeni rennolle ja mutkattomalle Glasgown kaupungille, jossa olisin mielelläni viivähtänyt pitemmänkin ajan. Paikallisten mukaan kaupungin perinneruoka ei tosin ollut haggis vaan curry, jonka nauttimiseen suositeltiin muun muassa West Endin ravintoloita.

Skotlannin juomakulttuurista en pysty antamaan kovinkaan tarkkaa kuvausta, koska kansallisjuoma viski on aihe, josta en tiedä edelleenkään yhtään mitään. Oluesta tiedän sentään hiukan enemmän; oli hiukan harmillista, että BrewDogin koti Aberdeen oli jätettävä aikataulusyistä väliin.

Virvoitusjuomapuolelta tuli maistettua tietenkin raikkaan oranssia Irn-Bruta, jonka historia yltää yli sadan vuoden päähän.

Englannin puolellakin tuli piipahdettua pariin otteeseen. Tämä herkullinen ruokalaji oli tarjolla Cumbrian Whitehavenissa, ja sitä aion kokeilla kesän mittaan myös kotona: