Juustoiset savupororullat

Toivottelen näiden pororullien myötä onnekasta uutta vuotta kaikille Pastanjauhannan lukijoille ja runsaasti rentouttavia hetkiä hyvän ruuan parissa! Rullista ei tullut kovin kauniita, kun porosiivut olivat vähän turhan repaleisia, mutta maku oli kuitenkin ihan kohtalaisesti kohdallaan:

Savuporojuustorulla

150 g kylmäsavuporoa paperinohuina viipaleina
200 g piparjuurella maustettua tuorejuustoa
lisäksi:
pihlajanmarjahyytelöä

Repäise puolen metrin pala leivinpaperia pöydälle. Asettele sen päälle ohuen ohuiksi leikatut savuporoviipaleet vieri viereen neliön muotoon ja paina kiinni paperiin.
Nosta piparjuurijuusto nokareina poron päälle. Kasta veitsi kuumaan veteen ja tasoita juustoa hieman. Juusto levittäytyy lisää rullatessa.
Käännä latomuksen reunaa parin sentin verran kaksinkerroin paperin avulla. Käännä näin vähitellen koko ihanuus rullalle ja kierrä paperi tiiviisti sen ympärille. Pane rulla kylmään.
Ennen kuin leikkaat pororullan paloiksi, pane se pakastimeen puoleksi tunniksi. Hyvin jähmettynyttä, mutta ei silti jäätynyttä rullaa on helppo leikata terävällä veitsellä. Anna rullien lämmetä, ennen kuin tarjoilet ne. Pihlajanmarjahyytelö maistuu tämän suolaisen yllätyksen kanssa ihanalta.

Resepti on Mysi Lahtisen kirjasta Joulu. Sen historia, askareet ja herkut (2003). Vastaavanlaisia tuorejuustolla täytettyjä rullia voi tehdä myös kylmäsavulohesta tai graavilohesta.

Leipägratiini

Pastanjauhajien miesjaosto onnistui yllättämään. Luulin, että tämmöinen leipägratiini olisi kaikkein vähiten armaalle aviomiehelleni maistuvaa muonaa, mutta nimenomaan hän se tämän reseptin Pakkopullasta bongasi. Gratiini valmistui helposti ja oli oikein maittavaa. Margariinin jätin kokonaan pois, kun sitä ei ollut ja maitokin oli rasvatonta, mutta juustona käyttämästäni mustaleimaisesta emmentalista tuli kokonaisuuteen varsin mukavasti makua. Gratiinin seuralaiseksi lautaselle pääsi valmiina ostettu vuohenjuusto-viikunasalaatti.

Leipägratiini

8-10 paksua maalaisleipäviipaletta
oivariinia
Polar 15 -juustoa
saunapalvikinkkua
5 dl maitoa
3 munaa
1 tl suolaa
tuoretta persiljaa

Voitele leivät kevyesti Oivariinilla. Laita jokaiselle leivälle viipale juustoa ja palvikinkkua. Leikkaa leivät kahtia. Asettele viipaleet uunivuokaan tiiviihkösti limittäin. Sekoita munamaito ja mausta se suolalla ja persiljasilpulla. Valuta munamaito leipien päälle hitaasti. Painele leipiä varovasti, jotta munamaito imeytyy vähän leipiin. Kypsennä uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Tarjoa lisänä hyvää salaattia.

Gratinoidut kinkkuwrapit

Tässä pari päivää sitten mainitsemani Strömsön joulukinkkuwrapit, jotka onnistuivat yllättämään toden teolla. Kuvittelin vain keksiväni jotain järkikäyttöä joulukinkulle, mutta nämähän olivat kaiken lisäksi vielä kovinkin herkullisia. Tortillakuorien sisälle sommiteltiin sopiva määrä suikaloitua joulukinkkua, hienonnettua punasipulia, kuutioitua tomaattia sekä murusteltua sinihomejuustoa.

Kääröt tökättiin vuokaan, ja niiden päälle ripoteltiin juustoraastetta. Sitten uuniin 225 asteeseen niin pitkäksi aikaa, että juusto alkoi sulaa. Päälle roiskittiin vielä tarjoiluvaiheessa ranskankermaa, jonka sekaan oli hienonnettu tuoretta basilikaa sekä hivautettu myllystä hieman suolaa ja pippuria.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tomaatin sijasta tuoreita herkkusieniä, mutta tomaattikin oli muunnelmien joukossa. Valinta ei ollut kovin vaikea.

Tämä oli muuten mitä ilmeisimmin 500. postauksemme, huh.

Jääkaapin tyhjentelyä

Jääkaapissamme majaili joulun jäämistönä mukava kimpale kylmäsavulohta. Upotin sen ovelasti tähän (yksivuotiaan!) Polkkapossun ohjeistamaan pastakastikkeeseen:

Kylmäsavulohipasta

tagliatelleä
1 dl valkoviiniä
½ kanaliemikuutio
1 laakerinlehti
2 dl kermaa
ripaus valkopippuria
aavistus fariinisokeria
voita
maizenaa
6 siivua kylmäsavulohta
parmesaania

Kaada kattilaan valkoviini, lisää kanaliemikuutio ja laakerinlehti. Keitä hetki kokoon. Lisää kerma, ripaus valkopippuria ja aavistus fariinisokeria. Poista laakeri. Keittele taas hetki ja lisää voi. Ota kiinni maizenalla ja lisää kylmäsavulohet. Anna hautua pari minuuttia ja kaada kastike pastan päälle. Tarkista maku ja lisää jotain jos tarvii. Ripottele parmesaania ympäriinsä ja rucolakin on sallittua.

Suunnitelmissa piparkakkutalo

Joulupukki toi tänä vuonna tavallista vähemmän kokkailusälää, mutta jotain syötävään liittyvää kuitenkin. Yksi hauskimmista lahjoista oli muumitaloon tarvittavat piparimuotit. Ihailin piparisia muumitaloja ennen joulua useammassakin blogissa, ja ensi vuonna pääsemme puuhaan vihdoin itsekin.

Teemme mielellämme ruokaa (mikä onkin ehkä pääteltävissä), mutta kattaukseen emme ole toistaiseksi panostaneet oikeastaan ollenkaan. Kynttilöitä olen harrastanut sentään aina ja nykyään toisinaan pöytäliinaakin, mutta siinäpä se sitten onkin. Nyt lahjaksi saadulla kattaussetillä voisi koittaa pyrkiä satsaamaan enemmän esillepanoonkin. Kankaiset lautasliinat ja tabletit olivatkin joulupöydässä jo käytössä. Nyt pitäisi vaan keksiä, miten lautasliinat saisi noihin lautasliinarenkuloihin mahdollisimman kivasti.

Varsinaisia keittokirjoja ei paketeista paljastunut, mutta uudesta Strömsö-kirjasta on varmasti rutkasti hyötyä keittiönkin puolella (tai lähinnä siellä, kun en muunlaista askartelua harrasta taitojen puutteessa laisinkaan). Tekisi mieli kokata kirjasta heti alkuun homejuustoisia joulukinkkuwrappeja, kun ei se kinkku ahkerasta veistelystä huolimatta vielä kokonaan loppunut. Ja juustoakin on vielä jäljellä.

Jauhantapajan jouluateria

Jauhantapajamme jouluateria näytti tänä vuonna seuraavanlaiselta: Alkuruokana oli paahdetun ruisleivän kanssa tarjoiltua lohicarpacciota ja lime-silliä. Kiitokset ohjeista Sohville ja Sonja O:lle. Nyt löytyi viimein meikäläisellekin jokin sillisapuska, jota söin enemmän kuin mielelläni. Limecurd eli limettitahna oli muutenkin kiinnostava tuttavuus. Myös lohicarpaccio oli luonnollisesti erinomaisen herkullista syötävää:

Carpaccio kylmäsavulohesta

Lautasen keskelle laitetaan kipollinen pestoa, ja kipon ympärille levitellään kylmäsavulohta. Lohen päälle puristetaan yhden sitruunan mehu ja ripotellaan roseepippureita & parmesaanilastuja. Tarjoillaan paahdetun ruisleivän kanssa.

Lime-silli

400 g matjessillifileitä
Kastike:
2 prk smetanaa ( a 120 g )
3/4 dl limecurdia
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl rouhittua valkopippuria

Sillit huuhdellen, kuivaten ja leikellen annospaloiksi. Soosiainekset sekaisin ja sillit sekaan maustumaan.

Varsinaisen ruuan virkaa toimittivat kinkku, lanttu-porkkanamuusi (lanttu ja porkkanat kuoritaan, lohkotaan ja keitetään, minkä jälkeen ne muusataan käsisurvimella; sekaan reilu köntti voita, suolaa ja mustapippuria), paahdetut puikulaperunat, punajuuripaistos sekä kastanjoista & pekonista tehdyllä maustevoilla silatut höyrytetyt ruusukaalit. Kastike tehtiin yksinkertaisesti vain keittämällä kinkun paistolientä kasaan ja lisäämällä loppuvaiheessa joukkoon jonkinlainen tujaus konjakkisinappia. Osaan sapuskoista saimme ideoita Jamie Oliverin jouluohjelmasta. Tuo pekonimaustevoi oli ainakin jotain semmoista, jota Pippurimylly halusi ehdottomasti päästä kokeilemaan.


Jälkiruokana oli piparkakun makuinen crème brûlée eli paahtovanukas. Kyseessä oli vanha tuttu ohje, johon lisättiin reilu teelusikallinen piparkakkumaustetta.

Pastanjauhajan joulu

Olen kokkaillut parin tunnin verran kahdenkeskistä jouluateriaamme ja saanut oman osuuteni kutakuinkin kuntoon. Luvassa on ainakin ruusukaalta, lanttua ja porkkanaa sekä lukijoiden ohjeistamia kala-alkupaloja. Tässä sitä ennen pari tuokiokuvaa tähänastisesta joulustamme:

Glögiä punaviinistä sekä lahjaksi saadusta mausteseoksesta.

Leivinuunissa ylikypsäksi paistettu kinkku. Erityisen herkullista ruisleivän ja kotitekoisen konjakkisinapin kanssa.

Joululikööri onnistui ällistyttävän hyvin. Hyvää erityisesti jäähdytettynä.

Yllä yhden perheenjäsenen tekemä siirappinen joululeipä.

Uunipuuro ehti kuivahtaa liikaa eikä ollut arvatenkaan muutenkaan niin hyvää kuin perinteinen riisipuuro. Muistin sentään viime tingassa heittää sekaan mantelin.

Oikein leppoisaa joulun jatkoa kaikille!

Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo

Pastanjauhajat toivottavat ystävilleen ja tuttavilleen tunnelmallista joulunaikaa. Kumpikohan meistä mahtaa saada aamulla mantelin?

Aatonaaton ateria

Pienperheessämme on pitänyt semmoista haipakkaa, ettei ole oikein ehtinyt kokkaamaan eikä pahemmin bloggaamaankaan. Nyt on kuitenkin kinkku pikkuhiljaa menossa uuniin, ja juhlatunnelma muutenkin melkoisesti vireillä. Aatonaaton ateria koostui kuitenkin vielä lähes tyystin valmiina ostetuista tuotteista. Lautasella on savustetun kalkkunanrinnan lisäksi Cumberlandin kastiketta, waldorfinsalaattia, punaviinissä haudutettua punakaalta sekä punajuuri-sienirullaa.

Jouluaatto aloitetaan meillä uuniriisipuurolla, joka hautuu toivon mukaan kinkun jälkilämmössä sopivaksi aamusyötäväksi. Tässä siihen Risella-riisipussin kyljestä napattu ohje:

Riisiuunipuuro (neljälle)

2 dl Risella Puuroriisiä
1 l maitoa
n. 1/2 tl suolaa

Mittaa aineet voideltuun uunivuokaan (n. 2 l) ja sekoita. Kypsennä 175 asteessa uunin alatasossa noin 1 1/2 tuntia. Sekoita puuroa muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Kotitekoinen konjakkisinappi

Olen suunnitellut tehdä sinappia jo ties kuinka moneksi jouluksi, mutta nyt sain viimein aikaiseksi, kun reseptejä tutkailtuani tulin siihen tulokseen, ettei vaiva ole kovinkaan suuri. Helpoimmillaan sinapin saa aikaiseksi ilmeisesti vettä, sinappijauhetta ja sokeria sotkemalla, mutta oman kinkkumme kaveriksi pitää ehdottomasti saada vanhaa kunnon konjakkisinappia. Testatun ja takuuvarman ohjeen löysin Hellapoliisin blogista:

Konjakkisinappi

1 tlk Colman's sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl kermaa
3 rkl ruokaöljyä
3 tl vaaleaa viinietikkaa
ripaus suolaa
(valkosipulijauhetta)
(valkopippuria)
1-2 rkl konjakkia

Mittaa ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä muutama minuutti, varo polttamasta pohjaan. Laita valmis sinappi kuumennettuun lasipurkkiin ja nosta kylmään.

Kriittinen (Pippurimyllystä koostuva) sinappiraatimme arvosteli sinapin äkkiseltään "tosi hyväksi" ja "ihan oikean sinapin makuiseksi". Lisäarvioita luvassa joulun aikaan.

Kolme yötä jouluun

Pystytimme joulukuusen tänä vuonna muutamaa päivää tavallista aikaisemmin. Tein kuusijuhlaan syötäväksi Terhin ohjeistamia mustaleimatankoja sekä omenamarmeladilla täytettyjä tähtitorttuja.

Mustaleima-tangot

voitaikinalevyjä
raastettua mustaleima emmentalia
kananmunaa

Ota voitaikinalevyt sulamaan. Anna levyjen sulaa ihan kokonaan koska pehmeämpää taikinaa on helpompi käsitellä.
Voitele yksi levy kananmunalla ja ripottele levy täyteen juustoraastetta. Voitele myös toinen levy kananmunalla ja käännä levy juustoisen levyn päälle, kananmunalla voideltu puoli juustoa vasten. Näin siis juusto pysyy paremmin kiinni levyssä. Leikkaa taikinapyörällä levy pitkittäin neljään osaan. Aloita keskeltä kiertämään pitkulaa kierteelle. Voitele vielä kananmunalla ja voit ripotella vielä tankojen päälle juustoraastetta. Näin maksimoit juuston maun!
Paista noin 225 asteessa kauniin ruskeiksi. Tangot ovat parhaimmillaan rapsakoina kevyen salaatin ja punaviinilasillisen kera.

Graavilohi vai lasimestarin silli?

Kotikotona meillä oli monena jouluna lasimestarin silliä, mutta ikinä en ole sitä itse tehnyt. Sillipurkki on kyllä sipuleineen sun muineen varsin hauskan näköinen, mutta koska en ole kovinkaan suuri sillin ystävä, meikäläisen ei periaatteessa kannata uhrata siihen aikaa eikä raaka-aineita. Olisi nimittäin noloa, jos suurin osa sillistä jäisi syömättä. Jokin kala-aiheinen alkuruoka olisi kuitenkin joulupöydässä melkoisen kiva, ja kaikkein mukavinta olisi saada vaihtelua iänikuiseen graaviloheen.

Englannissa loheen näytetään yhdistävän usein kasviksia (yhden ohjeen mukaan ohueksi viipaloituja punajuuria) sekä jonkinlainen ranskankermapohjainen kastike. Kuvan salaattiin sain idean vähän aikaa sitten katsomastani Jamie Oliverin jouluohjelmasta. Salaatin päälle rouhittu mustapippuri ja vesikrassi täydentävät kuulemma hyvin kylmäsavustetun lohen makua. Kastikkeessa on pari lusikallista ranskankermaa sekä tujaus valmista piparjuuritahnaa. Vesikrassiin on ennen tarjolle asettamista sotkettu neitsytoliiviöljyä, suolaa sekä sitruunan mehua. Ja taisipa sitä sitruunaa hurahtaa tuohon soosiinkin. Kaiken kaikkiaan siis varsin raikasta syötävää.

Jos joku haikailee lasimestarin sillin perään, niin Lapaselta löytyy aiheesta asiantuntevaa ohjeistusta.

Soppakirjan soijaperunat

Tässä vielä yksi resepti Sopan syvimmästä olemuksesta. Näitä soijalla höystettyjä perunoita kokeilin, kun jääkaapissamme pitkään majaillut ruokakermapurkki muistutti olemassaolostaan. Ainesosiksi tarvitaan kilo perunoita, öljyä, suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, yrttisekoitusta ja soijakastiketta (makeahko kiinalainen soija sopii kuulemma parhaiten, itse käytin ketjap manista) sekä 2 desiä kermaa.

Kuorituista perunoista tehdään ohuita viipaleita, minkä jälkeen viipaleet esipaistetaan öljyssä. Sen jälkeen perunat ladotaan kerroksittain vuokaan ja lisätään aina kunkin kerroksen jälkeen edellä mainittuja mausteita sekä soijaa. Lopuksi tarkoitukseen varattu kerma (tai ruokacreme) kaadetaan koko komeuden päälle. Sitten vuoka uuniin ja paistellaan 175 asteessa tunnin tai puolentoista tunnin verran. Sopii tarjoilla vaikka salaatin kanssa.

Jos joulupukki sattuu olemaan kuulolla, niin keittiövaakamme on epäkunnossa. Perunoita ei liene ollut viipaloitavana lähimaillekaan kokonaista kiloa, mutta muita aineksia hurahti siitä huolimatta joukkoon varsin anteliaasti. Soijaakin lotrasin sekaan vähän turhan paljon, ja melkoisen suolaistakin tuo tahtoi olla minun makuuni. Teen tätä kyllä uudestaankin, mutta hieman maltillisemmalla meiningillä.

Hirvipaisti savipadassa

Koska yritän sinnikkäästi kuulua aviovaimojen parhaimmistoon*), ajattelin yllättää pikkujoulupöhinästä toipuvan mieheni lauantaina hirvipaistilla. (Onnistuin yllättämään samalla itsenikin – minä kun yleensä tapaan jättää lihatiskillä asioinnin samoin kuin liharuokien laatimisen suosiolla perheen miespuoliselle osastolle.) Ihan hyvin pekonilla hunnutettu hirvi kyllä maistui meille molemmille. Etenkin kun paistoliemestä ja punaviinistä syntyi sarvipäälle vielä makoisa kastike.

Ohje on peräisin samalta taholta kuin alkuvuodesta kokkaamamme savipatakalkkuna. Savipadassa tämäkin tehtiin:

Hirvenkaatajan peijaispaisti

noin 1 1/2 kg hirvenpaistia

MARINADI
1 plo (3,3 dl) ykkösolutta
1 dl punaviiniä
4 dl lihalientä
1/2 dl öljyä
1 sipuli lohkoina
4 valkosipulinkynttä
15 kpl kokonaisia valkopippureita
8 kpl katajanmarjoja (kevyesti murskattuna)
pari rosmariinin oksaa

LISÄKSI
suolaa
1 pkt (170 g) amerikanpekonia
8-10 pikkusipulia (esim. salottisipulia)
1 1/2 dl suppilovahveroita (pakastettuja)

Puhdista liha kalvoista. Sekoita marinadin ainekset muovipussissa. Nosta paisti pussiin. Sulje tiiviisti ja nosta varmuudeksi kulhoon. Siirrä jääkaappiin vuorokaudeksi. Kääntele lihaa välillä pussissa, jotta se maustuu tasaisesti.
Nosta liha marinadista ja kuivaa. Hiero pintaan suolaa. Kääri paisti pekoniviipaleisiin. Nosta vedessä liotettuun savivuokaan. Lisää vuokaan sienet ja kuoritut, kokonaiset sipulit.
Työnnä paistin paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Sulje vuoka kannella. Nosta kylmään uuniin ja paista 200 asteessa, kunnes mittari näyttää 75 astetta. Anna lihan levähtää hetki kannen alla. Säästä paistoliemi, siitä voit halutessasi valmistaa kastikkeen.
Leikkaa liha viipaleiksi. Tarjoa lisänä uunipellillä paahdettuja juureksia tai juuressosetta.

Viinin virkaa hoiti mallikkaasti italialainen Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso (2003).

*)Siinä toki useinkaan onnistumatta.

Amarillon valkosipulikana

Jouluostoksilla voi näköjään tulla ihan mahdottoman nälkäiseksi, mistä syystä palkitsimme sitten itsemme aterialla Amarillossa. Broilerinfileen päällä oli herkullinen tomaattikastike, jonka sekaan oli hienonnettu runsaasti valkosipulia. Lisänä CrissCut-perunoita sekä coleslawta.

Ihan niin kuin en olisi tänä viikonloppuna jo syönyt valkosipulia riittämiin.

Aurajuustoperunat

Lainasin vähän aikaa sitten kirjastosta pinon Mysi Lahtisen keittokirjoja, jotka olivat minulle aivan kokonaan uusi tuttavuus. Kirjoista tarttui tietenkin paperillekin pari ohjetta, joista yksi oli arvatenkin tämmöinen sinihomejuuston ystävän unelma. Ohje on kirjasta nimeltään Makuasioita (1993):

Aurajuustoperunat

10 perunaa
voita
150 g Aura-juustoa
2 dl kermaa
1 ½ dl vettä

Leikkaa kuoritut perunat ohuiksi tikuiksi. Paista suikaleita voissa sen verran, että peruna hieman raukenee. Älä ruskista perunatikkuja. Paista pieni määrä kerrallaan. Se käy nopeammin kuin koko satsin paistaminen samalla pannulla.
Pane paistetut perunatikut kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Murustele Aura-juusto sinne tänne kerrosten väliin.
Kaada kerma perunoiden päälle. Täytä purkki sitten runsaasti puolilleen kylmällä vedellä, hölskyttele hyvin ja kaada myös vesi vuokaan.
Tähän ruokaan ei panna suolaa. Suola vain pilaisi herkän, hienostuneen maun.
Pistä kannella peitelty vuoka 200-asteiseksi lämmitettyyn uuniin ja anna ruuan paistua noin 45 minuuttia. Käännä lämpö sen jälkeen 150 asteeseen. Paistele puolisen tuntia, ja ota kansi sitten pois vuoan päältä. Tästä noin puolen tunnin kuluttua alkaa pinta olla kauniin ruskehtava ja perunat pehmeitä.

En ole aiemmin tainnut testatakaan tuota yleiskoneemme ranskanperunaterää. Sillä tuli hauskaa jälkeä - mukavannäköisiä perunapötkylöitä.

Valkosipuliset katkaravut

Kultsi oli eilen pikkujouluilemassa, ja meitsi vietti vaihteeksi iltaa ihan omassa seurassaan. Yleensä olen keskenäni varsin laiska kokki, mutta nyt panin toimeksi, kun en kerta kaikkiaan voinut olla kokeilematta Nutellan ohjeistamaa valkosipulista katkarapuherkkua. Paistoin uunissa yhden esipaistetun patongin ja viritin perään yhden oppilaan annoksen sapuskaa, johon hienonsin

8 valkosipulinkynttä
3 aurinkokuivattua tomaattia
vihreää pepperonia
yhden tuoreen tomaatin

Seos lykättiin uunivuokaan, ja sen päälle kaadettiin 3-4 rkl oliiviöljyä. Ruokaa kypsenneltiin 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia (tosin itse unohdin laittaa ajastimen päälle - valmista on joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun öljy alkaa porista). Tämän jälkeen vuokaan sekoitettiin 150-200 g katkarapuja (omassa katkispussukassani taisi olla vähän vähemmän). Sitten kypsyttelyä uunissa vielä noin 10 minuutin ajan eli niin kauan, että ravutkin ovat kuumia. Jo vain oli herkullinen patongin päällyste!

Syksyn kirjasitaatteja

En ole hetkeen kirjannut ylös ruokasitaatteja, joten tässä vähän takautuvasti joitakin lainauksia syksyn aikana lukemistani kirjoista. Ensimmäinen on Anna Kareninasta, josta on ollut täällä blogissakin pariin otteeseen juttua:

Agafja Mihailovnan ja kokin ponnistukset hyvän päivällisen valmistamiseksi johtivatkin siihen, että istuuduttuaan pöytään nälkäiset ystävykset söivät kyllikseen voileipää, kylmää paistia ja suolasieniä, ja kun liemen aika tuli, Levin käski tuoda sen ilman piiraita, joilla kokki oli erityisesti aikonut hämmästyttää vierasta. Vaikka Stepan Arkaditš olikin tottunut toisenlaisiin päivällisiin, hän piti kaikkea erinomaisena; niin yrttiviina, leipä ja voi kuin kylmä lintupaisti, sienet, nokkoskeitto, kanapaisti vaaleine kastikkeineen ja krimiläinen valkoviinikin – kaikki oli erinomaista ja herkullista.

Seuraava lainaus on Sopan syvimmästä olemuksesta, josta oli puhetta ihan muutama päivä sitten:

Ihmisellä täytyy olla oikeus syödä sitä, mistä hänelle tulee hyvä mieli. Ja yleensäkin oikeus tehdä sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli. On tietysti eri asia, jos tulee hyvä mieli siitä että seisoo parvekkeella ja ampuu eläkeläisiä konepistoolilla.

Ihmettelin joskus aikaisemmin, että minkäköhänlaista mahtaa olla ruokailla lentokoneen bisnesluokassa. Merete Mazzarellan Marraskuu-kirjassa pääsi hieman kurkistamaan aiheeseen:

He nousivat yhä pilvien halki, kun lentoemäntä toi kuumat pyyhkeet ja jakoi ruokalistat. Tuntui hyvältä. Nyt tuntui taas oikein hyvältä. Nyt tarvitsi vain ottaa kantaa siihen, mikä viini sopisi parhaiten hummerinpyrstöjen ja avokadomoussen seuraksi. Nyt saattoi laskea pöytälevyn ja odottaa, että lentoemäntä tulisi ja levittäisi sille liinan, oikean pellavaliinan. Nyt ohjaamossa oli siirrytty automaattiohjaukselle. Hän oli kerran nähnyt sen itse, kapteeni ja perämies istuivat kumpikin ja lukivat iltalehtiä, joivat kahvia tai tuoremehua ja kaivelivat kynsiään, ja kun hän oli kysynyt, missä nyt tarkalleen oltiin, he olivat näyttäneet yllättyneiltä ja sanoneet ettei heillä ollut aavistustakaan.

Tämä on Anita Shreven kirjasta Vyöryvät vedet, joka olikin oikein suositeltavaa luettavaa:

Kun Rich ja minä olemme siivonneet lasinpalaset pois, hän nostaa hummerit kattilasta, ja me kaikki istahdamme päivällispöytään syömään. Thomas, joka on juonut jopa enemmän kuin yleensä, taistelee kömpelösti hummerinsa kanssa ja pudottelee valkoisia kitiininpalasia pöydälle. Kuten arvattavissa oli, Billie menettää hummerin ruokahalunsa katsoessaan, kuinka minä rikon kuoret ja irrotan puikolla pilkullista, vaaleanpunaista lihaa. Adaline ei kasta lihanpaloja sormillaan voisulaan kuten me muut, vaan upottaa kuumaan veteen ja syö ne haarukalla. Hän syö järjestelmällisesti kaiken lihan kirkkaanpunaisesta selkäkilvestä yhtään syötäväksi kelpaavaa palaa tuhlaamatta.

Kirja nimeltään Kuun valo on edelleen kesken. Se ei vaan oikein lähtenyt etenemään. Pikaruuasta ehti olla kirjassa kuitenkin jo puhetta:

Joulupukinmuori kutsui Dylania ”kultasekseen”, laittoi hänen tilaamansa noutoaterian kahteen valkoiseen paperipussiin, kumartui sitten tiskin yli ja kiinnitti mainosnapin hänen paidanrintaansa. Napissa oli mainoslause RANSKANPERUNOITA EI KÄRPÄSIÄ ja sarjakuvasammakon vihreät, virnistävät kasvot, koska syyläisen lajin perinteisen ruokavalion vaihtaminen sellaisiin herkkuihin kuin neljänneskilon pekoni-juustohampurilaisiin oli yhtiön senhetkisen mainoskampanjan teemana.
Siinä oli taas tuo kolmisorminen hansikas: Dylan ei ymmärtänyt, miksi hänellä pitäisi olla sarjakuvasammakon tai urheilutähden – tai vaikkapa Nobel-palkinnonsaajan – hyväksyntä sille, mitä hän päivällisekseen söi. - - - - Hän piti rupikonnanvastaisen mielipiteensä omana tietonaan senkin takia, että viime aikoina hän oli huomannut ärtyvänsä liian monista vähäpätöisistä asioista. Jollei hän pitäisi varaansa, hän olisi kolmenkymmenenviiden vuoden ikään mennessä katkeroitunut huippuluokan hapannaamaksi.

Olen armoton pohjoismaisten dekkarien ystävä, ja Liza Marklund on Annika Bengtzon -kirjoineen ehdoton suosikkini. Tässä lainaus hänen vasta ilmestyneestä kirjastaan Nobelin testamentti, joka ei tosin ollut aivan yhtä loistava kuin sarjan aiemmat osat. Sitaatin ruokalajina oli perunagratiini, jota voisi itsekin joskus kokeilla:

Perunat olivat viipaleina kulhon pohjalla, Annika sammutti koneen ja kaatoi perunat uunivuokaan. Hiljaisuus kaikui huoneessa, kun hän ripotteli suolaa ja mustaapippuria, levitti pilkotut sipulit ja silputun valkosipulin perunoiden päälle, peitti perunat ja sipulit juustoraasteella ja kaatoi kerman päälle.

Joulupukki kävi jo

Oma henkilökohtainen joulupukkini piipahti pääkaupungissa ja toi Tokyokanista tuomisinaan muun muassa sobanuudeleita ja katsuobushia. Nyt pääsen viimeinkin misokeittoilemaan ihan kunnolla! Ylemmässä kuvassa sakekupit sekä tokkuri.

Meillä yöpyneet vieraat tunnistavat kenties tuon kuvissa esiintyvän vihreän taustapaperin. Se on jämäpätkä vierashuoneemme tapetista.

Katkarapukasari

Tämän katkarapupadan ohje on julkaistu blogissamme aiemminkin, mutta tässä tulee toiveuusinta, tällä kertaa kuvan kera. Arvaatte varmaan, että kyseinen murkina maistuu tämmöiselle tomaatin, katkarapujen ja valkosipulin ystävälle varsin hyvin:

Katkarapupata

2 rkl oliiviöljyä
2 dl hienonnettua sipulia
5 murskattua valkosipulin kynttä
4 dl tomaattimurskaa (1 tölkki)
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
(suolaa)
mustapippuria myllystä
muutama lehti tuoretta basilikaa tai 1 tl kuivattua
400 g kuorittuja katkarapuja
1 dl raastettua parmesaania

Kuumenna öljy kattilassa ja freesaa siinä sipuli. Lisää valkosipuli ja tomaattimurska, freesaa hetki. Kaada vesi kattilaan ja lisää lihaliemikuutio. Lisää valkoviini ja mausta mustapippurilla ja basilikalla. Lisää katkaravut ja kiehauta, varo keittämästä katkarapuja, ne sitkistyvät helposti. Tarjoa katkarapupata keittokipoista tai syvältä lautaselta. Lisää juuri ennen tarjoilua joukkoon parmesaaaniraaste.
Dippaile patonkia liemeen, se maistuu uskomattoman hyvältä. Varaa runsaasti patonkia!

Ohje on kirjasta Bon Appétit. Keittokirja 2 (1993).

Tempura

Nyt, kun sushia on valmistettu jo useampia kertoja, on aika siirtyä japanilaiskokkailuissa eteenpäin. Tempuralla tarkoitetaan hyvin ohueen jauhotaikinaan kastettuja, rasvassa uppopaistettuja suupaloja. Näitä friteerattuja murkuloita dippaillaan sitten vielä yhteen tai useampaan soosiin ennen kuin ne viedään puikoilla suuhun, joka nauttii niiden miedosta mausta kovin.

Raaka-aineena tunnutaan käyttävän lähinnä mereneläviä ja kasviksia. Erilaiset ravut, hummeri, kuha, mustekala, sienet, munakoiso, paprika, parsa ym. sopivat hyvin. Mielikuvitustaankin voi varmasti käyttää. Me suoritimme tämän ensikokeilumme paksuhkoiksi suikaleiksi leikatulla paprikalla, sentin siivuiksi viipaloiduilla munakoisoviipaleilla, kokonaisilla siitakesienillä sekä hännänhuippuja lukuun ottamatta kuorituilla jättikatkaravun pyrstöillä.

Tentsuyu (tempura-kastike)

3 dl dashi-lientä
3 rkl sakea tai kuivaa valkoviiniä
1 dl soijakastiketta

2 dl retikkaa hienona raasteena
1-2 rkl raastettua inkivääriä

Sekoita liemi, sake ja soijakastike ja kuumenna ne kattilassa. Jaa kastike ruokailijoille pikku kuppeihin. Raasta retikka ja inkivääri ja sommittele nekin tarjolle. Jokainen maustakoon kastikkeensa raasteilla makunsa mukaiseksi.

Dashi-liemi

1 litra vettä
15 cm:n pala konbu-merilevää
5 rkl katsuobushia (jonkinlaista kuivattua kalahiutaletta)

Huuhtele konbu ja katko se suurpiirteisiksi paloiksi. Liota puolisen tuntia kylmässä vedessä ja kuumenna vesi sitten kiehuvaksi. Poimi konbu pois, lisää katsuobushi ja anna liemen kiehahtaa. Siivilöi lopuksi kaikki kiinteä aines pois. (Emme muuten löytäneet Oulusta tähän hätään katsuobushia sitten millään, joten jätin sen kylmästi pois. Varmaan se olisi antanut thai-henkisen kalakastikkeen tavoin tiettyä täyteläisyyttä, mutta maistui kyllä ilmankin.)

Tempura-taikina

n. 2 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl vettä
1 kananmuna

Sekoita ainekset keskenään. Jauhot kannattaa lisätä pikku hiljaa ja sekoitella välillä, jotta saat tasaista jälkeä. Taikinan on tarkoitus jäädä melko löysäksi.

En tiedä, onko japanilaisilla jokin uskomus tahi vakaumus öljyn alkuperälle - me paistoimme tempuramme ihan tavallisessa rypsiöljyssä. Jälleen, jos lämpömittari löytyy, sitä kannattaa käyttää. Hyvä lämpötila öljylle on lähellä 180 astetta. Alle 160 asteessa paistuminen hidastuu ja käy niin, että taikina imee enemmän rasvaa kuin olisi tarpeen. Lopputulos on kuin kotipaketissa lötkistynyt ranskanperuna. Viileät tempurapalat luonnollisesti laskevat öljyn lämpöä, joten kannattaa nostaa lämmöt aika ylärajoille aina uutta paistoerää suunnitellessasi. Jos tämä olisi yliholhoava blogi, lukisi tässä kohtaa vielä ne perinteiset "kuuma öljy lehahtaa helposti liekkeihin" jne. jne.

Kasta tempurat taikinaan vasta juuri ennen paistamista. Friteeraa, kunnes väri on kauniin kullanruskea. Arviolta tähän menee 3-5 minuuttia, öljyn lämpötilasta ja tempuroittesi koosta riippuen. Valmiit tempurat kannattaa valuttaa kuiviksi esim. talouspaperin päällä ja laittaa lautasille vasta sitten. Ylimääräinen öljy imeytyy vähitellen ruokaan ja johtaa jälleen löysä ranskanperuna -efektiin.

Ohjeistusta on otettu Hannu Kärkkäisen kirjasta Tikut ristissä.

Glögikekkerit

Postauksen otsikko on hyvinkin harhaanjohtava, sillä en ole saanut pidettyä tänä vuonna kavereille glögijuhlia tai muunkaanlaisia pikkujouluja hyvistä aikomuksistani huolimatta. Tarjottavaakin olisi ollut jo mietittynä. Ainakin Vilijaanan taannoin tekemiä sinihomejuustoisia piparikiekkoja on ollut tarkoitukseni testata jo pitemmän aikaa.

Jostain syystä olemme suosineet viime vuosina pelkästään valmisglögejä (kuten tänä vuonna tuota Alkosta löytyvää Blossaa). Takavuosina tilanne oli kokonaan toinen - silloin glögiin käytetyt juomat maustettiin useimmiten itse. Mysi Lahtisen Kootuista kokkauksista (1991) löytyi tämmöinen glögiohje, jota voisin koittaa hieman joulumpana kokeilla. Itse tekemällä glögistä saisi ainakin omaan suuhunsa sopivamman makuista. Nuo valmisviritelmät tahtovat olla nimittäin toisinaan vähän turhan muikeita:

Punainen glögi

pullo kuivaa punaviiniä
1/4-1/2 dl sokeria
appelsiinin raastettu kuori
appelsiinin mehu
10 kokonaista mausteneilikkaa
2 tl rouhittua kardemummaa
kanelitanko

lasiin:
lusikka
rusinoita
mantelilastuja

Mittaa ainekset kattilaan. Lämmitä varovasti äläkä päästä kiehumaan, sillä silloin viinistä häviää alkoholi.
Anna glögin seisahtaa hetki kannen alla. Siivilöi se sitten laseihin, joissa on rusinoita ja mantelilastuja sekä lusikka. Lusikka on sitä varten, ettei lasi halkea.

Punnitsin ja säästin

Ouluun on avattu Isollekadulle joitakin viikkoja sitten putiikki nimeltään Punnitse&Säästä, josta täällä Pastanjauhannassakin oli viime keväänä puhetta. Minäkin sain viimein raahattua itseni kyseiseen puotiin (tai olisin saanut kerran aikaisemminkin, mutta silloin kauppa oli mennyt juuri kiinni - en oikein ehdi arki-iltaisin ostoksille ennen kuutta, mikä vähän rajoittaa erityisliikkeiden suosimista). Aikaa oli tälläkin kertaa käytettävissä ainoastaan kymmenen minuuttia, mutta kyllä siinäkin ehti vähän vilkuilla valikoimia. Kyseessä taitaa olla melkoinen kasvissyöjän aarreaitta - siinä määrin tarjolla näytti olevan kikherneitä, linssejä sun muuta vastaavaa.

Mausteita oli myynnissä varsin monipuolisesti. Ostoskoriin kulkeutui kokonaisia muskottipähkinöitä. Saapa nähdä, minkälaisen säväyksen niillä saa sapuskoihin.

Jauhantatiimimme on myslipatukoiden suurkuluttaja. Meikäläiselle myslipatukat ovat parasta purtavaa silloin, kun ei ehdi tai muuten vaan malta syödä lounasta (eli melkein päivittäin). Tuo kuvassa esiintyvä patukka ei tosin tainnut olla ihan minun makuuni.

Etikkasipsejä en ollut huomaavinani, mutta ehkäpä niitäkin kaupasta löytyisi.

Fetapastapannu

Emma suositteli taannoin jauhantablogimme kommenttilootassa luettavaksemme Anna-Leena Härkösen kirjaa Sopan syvin olemus, joka on ilmestynyt vuonna 2000. En ollut vielä vuosituhannen alussa yhtä innokas keittokirjojen ystävä kuin nykyään, mistä syystä kyseinen julkaisu oli onnistunut jäämään meikäläiseltä kokonaan väliin. Onneksi kirjastosta löytyy vanhojakin ruokakirjoja hyllymetreittäin, joten pystyin poimimaan opuksen kerrallisella kirjastoreissulla mukaani.

Kirja olikin hyvin viihdyttävä (harmi vaan, että tämmöinen kokenut kirjakettu ahmaisi sen ihan hetkessä), mistä tulikin mieleeni, että tuommoisille kerronnallisille keittokirjoille voisi kenties olla enemmänkin kysyntää etenkin tämmöisissä talouksissa, joissa reseptikirjoja alkaa olla jo liiaksi asti. Kirjan ruokaohjeistakin olisin voinut kokeilla suurin piirtein jokaista, mutta koska kaikkea ei oikein voi kokata kerralla, valitsin toteutukseen tämän yllättävän herkulliseksi osoittautuneen fetapastapannun:

Fetapastapannu

3 dl kuviopastaa
250-300 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
½ tl mustapippuria
1 dl persiljaa
1 paprika
200 g fetajuustoa

Keitä pasta ja valuta se. Ruskista sipulit ja suikaloitu paprika, lisää pannulle jauheliha ja jatka paistamista kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä. Mausta ja lisää hienonnettu persilja ja kuutioitu feta. Sekoita varovasti ja hauduta korkeintaan viisi minuuttia, juuston ei ole tarkoitus sulaa velliksi. Kauho pastan päälle. Syö.

Punajuurikiusaus

Koska reseptiarkistostamme löytyy jo yksi punajuuripaistoksen ohje, niin tälle muonalle oli keksittävä konsanaan uusi nimitys. (Tosin en tiedä, mikä on kiusauksen tarkka määritelmä - tuleekohan siihen yleensä kermaa ja perunoita?) Tässä joka tapauksessa ohjetta itsenäisyyspäivänä askartelemaani punajuurikiusaukseen:

Punajuurikiusaus

1 kg raakaa punajuuriraastetta
1 sipuli
pari valkosipulin kynttä
1 prk smetanaa
200 g sinihomejuustomurua
yrttimausteita (basilikaa, timjamia)
1 prk ananasmurskaa liemineen

Kuori ja raasta punajuuret. Punajuuri värjää kädet aika tehokkaasti, käytä hanskoja! Sekoita kaikki ainekset keskenään isossa uunivuoassa. Paista 150 asteessa 3-4 tuntia kunnes ruoka on pehmeää, joko kannen tai folion alla. Jos loppuvaiheessa poistaa kannen, tulee aika ihana rapsakka pinta.

Raaka punajuuri oli aika tiivistä raastettavaa, joten puolikkaan naatin käsipelillä nyherrettyäni katsoin parhaaksi viritellä yleiskoneen raastinterän käyttövalmiuteen. Sen jälkeen homma sujuikin hetkessä ja uuni hoiti loput. Ainoa hankaluus oli vaan malttaa odottaa ruuan valmistumista noin monta tuntia, kun uunista tulevat tuoksut olivat kuitenkin varsin viekoittelevia. Kiitokset herkkureseptistä satujattarelle. Tätä tehdään meillä ihan takuulla toistekin.

Aurinkoinen appelsiinisalaatti

Vähän väriä kaamokseen voi loihtia tällä aurinkoisella salaatilla, jonka ohjeen joku lukijoistamme naputteli taannoin taateliaiheiseen kommenttilaatikkoomme. En tiedä, onko salaatin ulkonäkö ihan oikeanlainen, mutta hyvin tämä maistui meille siitä huolimatta:

Nousevan auringon salaatti

6 appelsiinia
2 verigreippiä
3 dl saksanpähkinöitä
2 dl taateleita
2 rkl siirappia

kastike:
4 dl ruokajogurttia
3/4 dl hunajaa (juoksevaa)
1/2 dl tuoretta minttusilppua
mustapippuria

Kuori appelsiinit huolellisesti ja poista kaikki valkoiset kalvot. Leikkaa appelsiinit viipaleiksi ja levitä ne suurelle vadille. Rouhi pähkinät karkeiksi ja silppua taatelit. Ripottele hedelmien päälle. Valuta päälle siirappia. Kaada jogurtti kulhoon ja lisää päälle juoksevaa hunajaa. Sekoita minttusilppu. Pyöräytä myllystä hieman pippuria sekä salaatin että jogurttikastikkeen päälle.

Possua ja vähän muutakin

Pastanjauhajien pesäkolossa ei syöty tänä itsenäisyyspäivänä poroa vaan luumutäytteistä possua. Ohjeita luvassa lähipäivinä.

Sovellettu saltimbocca

Niin paljon kuin italialaisesta ruuasta yleensä pidänkin, saltimbocca on ollut mielestäni aina vähän omituinen ruokalaji. Tai se yksi ainoa salvianlehti on siinä lihan päällä jotenkin koominen (tosin nyt kun selailin useampia aiheeseen liittyviä reseptejä, niin salviaa voi näköjään laittaa sekaan aavistuksen verran reilumminkin). Tällä kertaa kokeilimme saltimboccaa hieman sovellettuna versiona, kun oman ruukkupuutarhamme salvia ei jostain syystä osoita edelleenkään hiipumisen merkkejä. Resepti on peräisin samasta lähteestä kuin muutaman viikon takainen ossobuco:

Melkein saltimbocca

Varaa jokaiselle 2 ohutta viipaletta vasikanlihaa ja kaksi lehdenohutta savukinkkuviipaletta. Nuija vasikanlihaviipaleet mahdollisimman ohuiksi, tasaisiksi ja isoiksi.
Ripottele vähän salviaa ja aseta kinkkuviipale jokaiselle lihapalalle. Taita viipaleet kaksin kerroin niin, että salvia ja kinkku jäävät sisäpuolelle. Kiinnitä hammastikulla. Paista liha voissa tai margariinissa hitaasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti. Kaada pannulle muutaman minuutin kuluttua pullonpohjallinen marsala- tai valkoviiniä. Voit korvata viinin seoksella, jossa on 2/3 lihalientä ja 1/3 appelsiinimehua. Hauduta kannen alla, kunnes liha on mureaa (enintään 10 minuuttia).

Murkinasta tuli viinissä hauduteltuna oikein mehevää, vaikka tarkoitukseen ei ollutkaan käytettävissä vasikkaa vaan naudan ulkofilettä. Ainoa hankaluus syödessä olivat hammastikut, joista yhtä en tahtonut millään löytää omasta kääryleestäni. (Käytimme kasaukseen poikkeuksellisesti ihan oikeita hammastikkuja, kun keittiön hyllyssä majaillut cocktailtikkupaketti oli mystisesti kadonnut. Lieneekö joskus tullut kumottua sen sisältö lattialle ja siivottua sen jälkeen roskikseen?) Saltimbocca lienee parhaimmillaan salaatin seurana.