torstaina, tammikuuta 23, 2020

Sieniruukusta hatsapuriin



Yksi viime vuoden inspiroivimmista ruokakokemuksista oli toukokuinen georgialaisessa ravintolassa ruokaileminen ainakin sillä perusteella, että halusin tehdä joulupöytään jonkinlaista sieniruukkua (toteutukseen valikoitui Sieniruukku Julienne) ja ryhdyin pohtimaan täydellisen sieniruukun salaisuutta.

Onneksi keittiön purnukoista löytyy runsain mitoin kuivattuja herkkutatteja sekä erilaisia sieniä, joita voinee käyttää tuleviin kokeiluihin.



Nami-Nami-sivuston Pille piipahti vuodenvaihteen jälkeen perheineen Oulussa ja toi meille tuliaiseksi virolaisia juustoja. Suluguni-juusto oli erityisen tervetullutta, koska olin viimevuotisen ravintolakäynnin jälkeen haaveillut hiukan myös hatsapuri-kokeiluista. (Kyseistä juustoa pidetään usein hatsapurin keskeisimpänä ainesosana.)



Lähdimme liikkeelle hyvin yksinkertaisella ja nopealla reseptillä, jonka lopputuloksesta(* tykkäsimme kuitenkin kovasti:

Hatsapuri eli täytetty juustoleipä

1 dl vettä
½ rkl kuivahiivaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 kananmuna
150 g Valio mozzarella raastetta (me korvasimme tämän siis sulguni-juustolla)

Sekoita 41-asteinen vesi, hiiva ja 1/2 dl jauhoja. Jätä pöydälle, kunnes seos kuplii (n. 1/2 h).
Lisää loput aineet juustoa lukuun ottamatta, vaivaa hyvin. Anna kohota 3 h, paina taikina litteäksi tunnin välein.
Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi, pyöreäksi levyksi. Laita juusto taikinalevyn keskelle. Nostele reunat raasteen päälle, niin, että leivän keskellä ei jää ilmaa. Nipistele reunat hyvin yhteen. Kauli tasaiseksi.
Paista uunin keskiosassa 250 asteessa 10 - 12 min, kunnes leipä on kauniin ruskea.
Tarjoa heti.

(* Lopputuloksesta tuli mieleen runsaasti juustoa sisältävä calzone.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails