Arjen pikaiset pelastajat (reseptikilpailu)

Syksystä näyttäisi tulevan taas sen verran puuhakas, etten ehdi luultavasti hääräillä keittiössä iltaisin kovin pitkiä aikoja.

Maistuvia aterioita voi onneksi kokata nopeastikin, ja jokaisella lienee hallussaan muutama arki-iltaan sopiva pikaisen kokkailun ohje. Toivoisin, että kaivaisitte nyt nuo ohjeet esiin ja osallistuisitte niillä Pastanjauhannan reseptikilpailuun.

Haussa on siis pikaisesti valmistuva ruokalaji, joka ei sisällä mahdottoman pitkää ainesosaluetteloa mutta toivon mukaan maistuu mahdollisimman hyvältä.

Osallistujareseptin voi naputella joko tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai lähettää sen osoitteeseen pastanjauhantaa(at)gmail.com. Myös Facebookin puolella voi osallistua. Osallistumisaika päättyy 9.9.2012 klo 23.59, ja voittaja valitaan syyskuun loppuun mennessä.

Voittaja palkitaan Jamie Magazine -lehden tilauksella (10 lehteä). (Tai jollakin muulla ruokalehdellä, mikäli Jamie Oliver ei satu kuulumaan omiin suosikkeihin.)

Lisäksi kaikkien osallistujen kesken arvotaan Tuomas Kyrön kirja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.

Haudutetut paprikat (peperonata)

Paprika on minun kannaltani vähän hankala kasvis. Syön sitä leivän päällä luullakseni enemmän kuin moni muu, mutta tomaatti on makunsa puolesta sen verran ylivoimainen, ettei paprikaisia ruokaohjeita tule kovin usein kokeiltua.

Yksi paprikaruokaohje on kuitenkin viihtynyt jauhantapajalla jo vuosien ajan: italialaiseen tapaan tehtyä paprikalisuketta kokattiin keittiössämme jo tämän vuosituhannen alussa.

Peperonata eli haudutetut paprikat (lähde)

0,8 dl extra virgin -oliiviöljyä
4 paprikaa (punaista, keltaista ja oranssia), kanta ja siemenet poistettuina ja viipaloituina
4 valkosipulinkynttä, ohuina viipaleina
sipuli viipaleina
1,2 dl vettä
suolaa ja mustapippuria myllystä (maun mukaan)
3 rkl punaviinietikkaa

Kuumenna öljy pannulla (keskilämmölle). Lisää paprikat, valkosipuli, sipuli, vesi ja mausta suolalla ja pippurilla. Hauduttele osin peitettynä ja silloin tällöin sekoittaen, kunnes paprikat ovat pehmeitä, noin tunnin ajan. Sekoita etikka ja aseta tarjolle.

Peperonata on erinomainen lisuke lihalle. Tällä kertaa paprikat tekivät seuraa rosmariinin makuisille porsaankyljyksille. Kasvisruokatuulella peperonataa voisi syödä vaikka pastan kaverina.

Pssst. Huomasin tilannetta tarkemmin tutkailtuani, että peperonataan voi oikein hyvin yhdistää myös tomaatteja. Tämähän avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Samaten sipulia voisi suikaloida sekaan reilusti enemmän.

Mustaherukkainen mousse

Okei, olen hurahtanut nyt ihan kokonaan marjoihin. Mustikkaan ja mansikkaan, mutta ennen kaikkea vähän hapokkaampaan karpaloon ja puolukkaan. Tänä kesänä olen menettänyt sydämeni viinimarjoille, joita en ole aiemmin osannut käyttää kovinkaan monipuolisesti.

Helsingin Sanomien ruokasivuilta löysin ohjeen tähän äärimmäisen nopeasti valmistuvaan mustaherukkajälkiruokaan, joka maistui myös oikein mainiolle:

Mustaherukkamousse (4 annosta)

3 dl mustaherukoita
3 dl turkkilaista jogurttia
2 valkuaista
1 dl sokeria

päälle:
mustaherukoita
juoksevaa hunajaa

Soseuta mustaherukat sauvasekoittimella. Sekoita sose jogurttiin.
Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja sekoita varovasti mustaherukka-jogurttiseokseen. Jaa seos laseihin. Pidä hetki jääkaapissa. Koristele ja tarjoa.

Harvinainen jälkiruokaohje siinä mielessä, että kokkaustuokiota varten ei tarvinnut käydä erikseen kaupassa. (Jogurtin ja hunajan yhdistelmä on pastanjauhajan perusravintoa.)

Seuraavaksi suunnitelmissa olisi perehtyä pihlajanmarjoihin. Entistä hapokkaampaan suuntaan siis ollaan menossa.

Etikkainen perunasalaatti

Sain tätä perunasalaattia maistaakseni vappuna, ja ohjeesta tuli saman tien suosikkini. Nyt se muistui mieleen, kun kaapissa oli (kuinkas sattuikaan) muutamia siivuja ylimääräistä pekonia.

Etikan määrä voi kuulostaa äkkiseltään melko isolta, mutta itse pidän vieläkin etikkaisemmasta lopputuloksesta.

Saksalainen perunasalaatti (lähde)

7,5 dl kuorittuja ja lohkottuja perunoita
4 siivua pekonia
pieni sipuli, ohuina viipaleina
0,6 dl valkoviinietikkaa
2 rkl vettä
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
1/8 tl mustapippuria myllystä
1 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa

Laita lohkotut perunat kattilaan ja täytä vedellä niin, että perunat peittyvät. Kuumenna ja keitä suunnilleen kymmenen minuutin ajan. Tarkoitus on saada perunat niin kypsiksi, että haarukka uppoaa niihin ongelmitta. Valuta kypsennetyt perunat ja laita sivuun jäähtymään.
Laita pekoni pannulle keskilämmölle. Paista kullanruskeaksi ja rapeaksi. Aseta sen jälkeen myös pekoni sivuun odottamaan.
Lisää sipuli pekonin rasvaan ja paista keskilämmöllä niin, että se ruskistuu. Lisää etikka, vesi, sokeri, suola ja pippuri pannulle. Kiehauta, lisää sitten perunat ja persilja. Murustele sekaan puolet pekonista. Kuumenna läpikotaisin ja aseta tarjoiluastiaan. Murustele loput pekonit pinnalle ja tarjoile lämpimänä.

Saksalaistyylisestä syötävästä tuli mieleeni, että currywurst on vakiinnuttanut paikan kokkailuissani. Ei mikään ihme sinänsä, kun tomaatti on kyseisessä pikaruoassa kuitenkin aika keskeinen tekijä.

Kanakeittoa

Homma leviää käsiin! Olen ollut niin innoissani Pastanjauhannan FB-sivusta ja Instagrammista, että meinaan unohtaa varsinaisen blogin olemassaolon. Nyt kun vielä saan blogin Foursquareen ja Twitteriin, niin mopo karkaa lopullisesti käsistä.

Mutta pääasia on edelleen tietenkin ruoka, uudet ruokaohjeet ja syöminen. Taannoisina flunssapäivinä oli mukava kokata thai-henkistä kanakeittoa uudella ohjeella. Ghetto Gourmetista löytyneessä keitto-ohjeistuksessa oli hauskaa tee se itse -henkeä. Toisin sanoen keitto kasattiin kulhoihin vasta hetkeä ennen ruokailua.

Kerrankaan kukaan ei valittanut liiallisesta chilin käytöstä!

Dtom jiw gai Ghettolan mukaan (kahdelle)

1 litra kanalientä
suolaa
ruokosokeria
4 siivua tuoretta galangalia tai inkivääriä
2 tuoretta sitruunaruohon vartta
3 salottisipulia
2 kaffir-limen lehteä
2 kanan rintafilettä
limemehua
kalakastiketta tai soijakastiketta
2 punaista chiliä
2-3 rkl tuoretta korianteria
1 nuudelilevy

Kiehauta kanaliemi ja mausta se hyppysellisellä suolaa ja ruokosokeria. Kuori galangal tai inkivääri ja siivuta siitä neljä keskipaksua siivua, lisää kanaliemeen. Leikkaa yhden sitruunaruohon kuiva ylävarsi pois ja pilko jäljelle jäänyt osa karkeasti, lisää kanaliemeen. Kuori ja karkeasti pilko kaksi salottisipulia ja lisää kanaliemeen. Lisää liemeen myös kaffir-limen lehdet. Anna kiehahtaa pari minuuttia, jotta lisätyistä aineksista irtoaa makua kanaliemeen.
Lisää kiehuvaan kanaliemeen kanan rintafileet ja anna liemen kevyesti kiehua kunnes kanat ovat kypsyneet, noin 5-10 minuuttia. Nosta kanan rintafileet liemestä, tarkista, että ne ovat kypsiä ja anna niiden hieman jäähtyä. Revi kypsä kana sormin suikaleiksi.
Siivilöi kanaliemestä aromia antaneet ainekset pois ja palauta liemi kattilaan. Kiehauta nuudelit paketin ohjeen mukaan, voit myös pätkiä niitä hieman lyhyemmiksi.
Poista toisen tuoreen sitruunaruohon kuiva ylävarsi ja hienonna varsi ohuiksi siivuiksi. Hienonna chilit ja kuorittu salottisipuli ohuiksi siivuiksi. Silppua tuore korianteri. Kiehauta maustettu kanaliemi.
Omassa annoskulhossa sekoita yhteen maun mukaan loraus limemehua, loraus kala- tai soijakastiketta ja hieman silpottua chiliä. Lisää kulhoon haluamasi määrä nuudelia, revittyä kanaa ja kaada kulhoon kiehuvaa kanalientä. Lisää vielä annoksen päälle siivutettua sitruunaruohoa, salotteja ja silputtua korianteria. Sekoita kevyesti ja nauti.

Ouluun aukesi muutama kuukausi sitten take away -ravintola nimeltään Phuket. Paikan ulkonäkö ei ole ollenkaan kutsuva, mutta hyvää ruokaa sieltä saa. Erityisen tykästynyt olen sielläkin nimenomaan keittoihin.

Juustoiset sienileivät

Tulipa tehtyä hyvää ruokaa tänään. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin kolean ja sateisen päivän vaativan vastapainokseen jotain lämmittävää ja kodikasta.

Pian haaveilinkin jo ruokaisasta voileivästä, eikä aikaakaan, kun olin tutkimassa Closet Cooking -blogin taivaallista voileipävalikoimaa. Kulinaarimurulan Jaana muistutteli hetkeä myöhemmin elokuun sieniaiheisesta ruokahaasteesta, joten päädyin sitten onnekseni juustoisiin sienileipiin.

Tunnollisen ruokabloggaajan pitäisi käyttää tähän aikaan vuodesta tietenkin metsäsieniä, mutta nyt oli jotenkin herkkusieniolo. Eivätkä kaikki metsäsienet tämän ohjeen karamellisointiin välttämättä kovin hyvin istuisikaan:

The Mushroom Melt (kahdelle)

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli, viipaloituna
noin 220 grammaa herkkusieniä viipaleina (alkuperäisessä ohjeessa cremini mushrooms, joilla tarkoitetaan ilmeisesti ruskeita herkkusieniä eli minikokoisia portobelloja)
2 valkosipulinkynttä, pilkottuna
1 tl timjamia, pilkottuna (tai minä taisin lähinnä vain riipiä lehdet irti varsista)
reilu puoli desiä valkoviiniä
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 rkl persiljaa, pilkottuna
2,5 dl gruyere-juustoa raastettuna
reilu puoli desiä raastettua parmesaania
4 viipaletta leipää
2 rkl voita

Kuumenna voita ja öljyä pannulla. Lisää sipuli ja hauduta noin 5 minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja timjami ja hauduttele hetken aikaa.
Lisää sienet ja paista niin kauan, että sipulit ja sienet alkavat karamellisoitua ja muuttuvat kauniin ruskeiksi. Tämä kestää 10-15 minuuttia.
Lisää viini (tässä vaiheessa voi lisätä vähän lämpöäkin) ja keittele niin pitkään, että neste on melkein haihtunut pannulta. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä sienet levyltä ja anna jäähtyä hetken aikaa. Sekoita sen jälkeen juusto sekä persiljasilppu sienten joukkoon.
Voitele kaikkien leipäviipaleiden toinen puoli ja aseta kaksi niistä pannuun, voipuoli alaspäin. Jaa sieniseos pannulla oleville leiville ja paina pöydällä odottavat leipäviipaleet kansiksi (voipuoli ylöspäin).
Paista niin pitkään, että juusto on sulanut ja leipä saanut kauniin värin (noin 2-4 minuuttia per puoli).

Lopputulos olisi voinut olla helposti liian raskas ja tunkkainen, mutta ilmeisesti valkoviiniloraus toi kokonaisuuteen mukavasti hapokkuutta.

Tästä taisinkin saada innostuksen lähteä tattiin tulevana viikonloppuna.

Herukkapiiras

Vietin viime viikon kesäflunssan kourissa, ja sairastellessa oli hyvää aikaa selailla ruokaohjeita. Huomasin, että olen edelleen syvään juurtunut reseptibongari, vaikka harrastukselle on tänä vuonna ollut aikaa aivan mahdottoman vähän.

Reseptibongari pystyy sivuuttamaan suuren osan vastaan tulevista ruokaohjeista. Osa merkataan myöhempää käyttöä varten, mutta osaa on pakko päästä testaamaan saman tien. Viimeksi mainittua lajityyppiä edusti tämä Soppakellarin resepti (kiitokset Tuslalle reseptin löytämisestä):

Marenkinen herukkapiiras

piirakkataikina:
3,6 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1,2 dl pehmeää voita
1,2 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1 tl raastettua sitruunan kuorta (noin 1 sitruunan kuori)

herukka-marenkitäyte:
2 valkuaista
1,2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
reilu 1/2 litraa punaisia viinimarjoja

Sekoita isossa kulhossa jauhot ja leivinjauhe. Lisää mukaan pehmeä voi, sokeri ja keltuaiset sekä sitruunan kuori. Sekoita puuhaarukalla, kunnes seoksesta muodostuu taikina. Muotoile taikinasta pallo, kelmuta ja laita jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi.
Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen.
Kaulitse taikina sopivaksi noin 24-26cm irtopohjavuokaan. Irtopohjavuoka kannattaa voidella ennen taikinan taputtelua. Taikinan pitää nousta vuuassa noin 2,5 cm pohjalta reunoille, jotta saat täytteen aseteteltua hyvin. Paista noin 25 minuuttia tai kunnes pohja on kauniin kullanruskea. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman.
Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Valmista marenkitäyte: Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Lisää maissitärkkelys ja lisää sitten sokeri pienissä erissä. Vatkaa 5 minuuttia. Kääntele herukat varovasti spatulan avulla marenkiin. Levitä marenkiseos hieman jäähtyneelle piiraspohjalle. Paista noin 10 minuuttia tai kunnes päällinen on saanut hieman ruskeaa väriä (minä olisin voinut paistaa omaani vähän pitempäänkin).

Marenkileipomukset ovat mahtavia. Etenkin jos mukana on vastapainoksi jotain hapokkaampaa marjaa tai hedelmää. Erinomainen esimerkki on Puistola Delin raparperibrita, jossa on tutkimusteni mukaan marenkia, kermavaahtoa ja jollain tapaa soseutettua tai hillottua raparperia.

Ehkä pitäisi opetella tekemään britakakkua itse (siitä huolimatta, että aiemmat kokemukset eivät kovin rohkaisevia olekaan).

Muoks. Lisäsin kuvan raparperibritasta, kun semmoinen sattui tiedostoissa näköjään olemaan:

Pienet munakoisopizzat

Aikaisemmin tällä viikolla oli Julia Childin syntymäpäivä. Olin kuvitellut, että Julia olisi ranskalaisen keittotaidon ystävänä varsin kaukana omista ruokamieltymyksistäni, mutta ei asia aivan niin olekaan. Hänen reseptiensä joukosta löytyvät nimittäin nämä munakoisopizzat, jotka istuvat omaan makuuni oikein hyvin:

Julia Childin munakoisopizzat (tarkempi resepti kuvineen löytyy Kalyn’s Kitchenistä)

1 suurehko munakoiso
suolaa munakoisojen päälle ripoteltavaksi
oliiviöljyä munakoisojen päälle siveltäväksi
kuivattua (italialaista) yrttimaustesekoitusta munakoisojen päälle ripoteltavaksi
10 isoa basilikanlehteä
vajaa desi raastettua parmesaania
vajaa desi raastettua mozzarellajuustoa

kastike:
oliiviöljyä
3 isoa valkosipulinkynttä, hienonnettuna
tölkki hyvälaatuista tomaattimurskaa (näin kesällä voi murskata muutaman tuoreen tomaatin)
1/2 tl yrttimausteita
1/4 tl kuivattua oreganoa

Leikkaa munakoisosta päät pois ja leikkaa loppukoiso vajaan parin sentin paksuisiksi viipaleiksi (minulla taisi tulla vähän ohuempiakin). Asettele viipaleet taitellun talouspaperin päälle ja ripottele päälle reilusti suolaa. Jätä koisot itkemään puoleksi tunniksi. Kun itketysaikaa on jäljellä enää vartin verran, käännä uuni 190 asteeseen. (En ryhdy itketyspuuhiin läheskään aina munakoisoa kokkaillessani, mutta tällä kertaa se tuli tehtyä.)
Kun olet saanut munakoisot suolattua, tee kastike. Lämmitä pannulla oliiviöljyä ja kuullota siinä silputtua valkosipulia. Älä ruskista. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja kiehuttele miedolla lämmöllä sakeammaksi. (Lisää hiukan vettä, jos kastike näyttää kuivuvan liikaa.)
Kuivaa munakoisoviipaleet talouspaperilla (tällä tavoin saat suolaa vähemmäksi). Levitä viipaleiden pinnalle öljyä (jonkinlainen ruiskusysteemi olisi kätevin, koska munakoisoilla on taipumus imeä öljyä loputtomasti). Ripota päälle kuivattua yrttimaustetta. Paahda munakoisoviipaleita uunissa 25 minuutin ajan. Tarkkaile, etteivät viipaleet paistu liian veltoiksi.
Koisojen paahtuessa hienonna basilika. Sekoita mozzarella- ja parmesaaniraaste keskenään. Kun munakoisoviipaleet ovat paahtuneet, ota ne uunista ja väännä päälle grillivastukset. Levitä viipaleiden päälle tomaattikastiketta, ripottele kastikkeen päälle basilikaa ja lopuksi reilu kerros juustoa.
Laita munakoisopizzat paahtumaan uuniin grillivastusten alle niin pitkäksi aikaa, että juusto ruskistuu sopivasti. Tarkkaile pizzoja, etteivät ne pääse palamaan. Tarjoile minipizzat lämpiminä.

Sen verran hyviä olivat munakoisopizzat, että voisin tehdä näitä uudestaankin. Seuraavalla kerralla vaikka alkupalaksi Julia Childin burgundinpadalle. Mikä mahtaisi olla kokonaisuuteen sopiva jälkiruoka?

(Psst. Minulla on nykyään blogin kanssa ongelmana se, ettei mikään ruoka tunnu tarpeeksi kiinnostavalta blogattavaksi. Tämänkin kanssa pohdin, että ”tomaattisia munakoisoruokia on blogissa jo vaikka millä mitalla”. Pitäisi päästä tuosta ajattelusta ja blogata lihapullat vaikka viidennensadannen kerran.)