Kesällä ei mennä nukkumaan

Kesähelteillä ei huvita kamalasti käydä kaupassa, eikä keittiössäkään tee mieli värkätä kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Jääkaappiin kannattaa näköjään varata kaukokatseisesti jotain sopivaa grillattavaa sekä tietenkin mielialaan parhaiten sopivia salaattiaineksia.

Vanha kunnon katkarapuleipä on siitä kätevää kesäsyötävää, että siihen löytyy yleensä ainekset valmiiksi kotoa. Tai ainakin meillä on usein katkarapuja pakasteessa ja kananmunia jääkaapissa. Samaten majoneesiin tarvittavaa öljyä on ilman muuta aina saatavilla. Ja näin kesällä on vielä tilliäkin kasvamassa. Sitruunaa ei tällä kertaa löytynyt varastoista ollenkaan, vaikka sitä olisi periaatteessa aina syytä olla saatavilla. No, hätätilassa voi turvautua mehua sisältävään muovisitruunaan. Leivälle voisi laittaa myös salaatinlehtiä sekä tuorekurkkua (kuten me teimme tällä kertaa) sekä mahdollisesti myös suolaa ja pippuria.

Rapuleipiä meillä tehtiin eilen, eikä niiden lisäksi mitään muuta tarvittukaan. Paitsi että kumosin kannullisen jääteetä, jota jauhajapuolisoni laatii aina pussiteestä, vedestä, puristetusta limenmehusta ja sokerista jääkaappiin tekeytymään.

Käteviä kesäkokkauksia on harrastettu monissa muissakin ruokablogeissa: omalta kokeilulistaltani löytyy muun muassa Padan ja Kattilan vahinkosalaatti, Vellipojan paistettu porkkanainen kesäsalaatti sekä Herkun ja Koukun nokkosrisotto. Muistakin vastaavista kesäruokalajeista otetaan mieluusti vinkkiä vastaan.

Täällä ei ole mitään näht... tai siis kokattua

Kesän helteisyys yhdistettynä äkilliseen yltiösosiaalisuuteen on ollut omiaan haittaamaan kokkaamista ja sitä myötä myöskin kokkauksesta bloggaamista. Mutta syöty on toki taas viikon mittaan monenlaista, alkaen kesätapahtumien bulkkipaellasta ja päätyen ravintola Mezzon mahtimuoniin.

Onneksi aina välillä on ehtinyt vähän riippumattoonkin paistattamaan päivää ja lueskelemaan. Lukulistalla on ollut pakollisten kesädekkareiden lisäksi tuleviin reissusuunnitelmiin liittyvää kirjallisuutta. Kohteina olisivat näillä näkymin Pietari ja jossain vaiheessa sen jälkeen vähän kaukaisempi Kenia.

Josko sitten pitkästä aikaa vaikka parit kirjasitaatit kuvassa näkyvistä kirjoista:

Joskus hän tosin maistoi valmistamaansa ruokaa, mutta epäröiden ja epäillen, niinkuin voisi kuvitella noidan pistävän suuhunsa lusikallisen omaa keittoaan. Koskaan hän ei suostunut syömään tätä ruokaa, vaan piti omaksi ravinnokseen esi-isiensä tapaan lujasti kiinni maissintähkistä. Siinä kohden hänen älynsä saattoi toisiaan tehdä hänelle pahan kepposen, niin että hän tuli minulle tarjoamaan kikujuiden herkkupalaa, käristettyä bataattia tai lampaanrasvan möykkyä, niinkuin sivistyneiden ihmisten seurassa monta vuotta elänyt koira voi jättää lattialle isäntänsä eteen lahjaksi luun. Sisimmässään Kamante kaiketi aina arvosteli suorastaan hassuudeksi sitä vaivannäköä, johon alistuimme ruokamme tähden.

(Karen Blixen, Eurooppalaisena Afrikassa)

Etelä-Venäjä syöksyy silmille pietarilaisilla ruokatoreilla. Erityisesti georgialaiset maustesekoitukset ovat mainioita tuliaisia. Janon yllättäessä voit turvautua votkaan. Älä tyydy vain peruskirkkaaseen vaan osta mukaasi myös karpalovotkaa, sitruunavotkaa, tulista chilivotkaa, metsästäjänvotkaa... tai vaikkapa hunajapippurivotkaa. Samppanja, suklaa, halva ja muu neukkuajalle tyypillinen ruoka, kuten tee n:o 57 vihreänkeltaisessa paketissa, on todella hyvää. Kaikkea saa edelleen kaupoista. Myös moldovalaisiin viineihin kannattaa tutustua.

(Anna Häkkinen & Antti Kauppinen, Sankarimatkailijan Pietari. Uudistettu kolmas painos.)

Pihlajanmarjasta vihreisiin kuuliin

Kesä on vienyt meikäläisen siinä määrin mennessään, että nettimaailmaan palaaminen on sujunut juhannuksen jälkeen harvinaisen nihkeästi. Mutta tässä nyt viimein pari juhannuskuvaa, ihan vaan sen kunniaksi, että tänäänhän se varsinainen Jussinpäivän Aatto viimein on.

Juhannusaatto on aina yksi oman kalenterivuoteni kohokohdista, pääseehän silloin mökkeilemään ja syömään siskosten kokkauksia (perhe on paras!). Tällä kertaa meidät toivotettiin tervetulleiksi Sorbuksella. Perinteisen pihlajanmarjaviinin ja kuohuviinin sekoitelma olikin juhlalle sopivan ammattimainen aloitus (kyseisen juomayhdistelmän ainesosia on kuulemma aina yhtä hauska arvuuttaa pätevillä viiniasiantuntijoilla).

Me olimme viikonlopun lihavastaavia, mistä syystä marinoimme mukaamme vartaaseen pujotettavaksi tarkoitettua nautaa ynnä karitsaa. Jo aiemminkin testaamamme vodkamarinadi pääsi uudelleen sovellukseen, ohjeistusta löytyi tällä kertaa Nigellan sivuilta. Lammas pääsi puolestaan uiskentelemaan öljyyn, valkosipuliin ja yrtteihin. Minä tein lisäksi kahdenlaisia lihapullia, joista lindströminpullat osoittautuivat varsinaiseksi hitiksi.

Lindströmin pyörykät

500 g paistijauhelihaa
4 rkl korppujauhoja
2 dl kermaa tai kasvisrasvavalmistetta
1 punasipuli
2 - 3 etikkapunajuurta
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl meiramia
0,5 tl mustapippuria
öljyä tai voita paistamiseen

Sekoita kulhossa korppujauhot ja kerma ja anna hetken aikaa turvota. Kuori ja hienonna punasipuli ja raasta punajuuret. Sekoita kaikki aineet kulhossa tasaiseksi ja kiinteäksi taikinaksi. Muotoile taikinasta kostutetuilla käsillä pyöreitä lihapyöryköitä ja paista pannulla pienissä erissä kauniin värisiksi.

Salaatiksi valitsin toukokuun piknikkihaasteeseen osallistuneen pähkinäisen parsasalaatin, josta tosin jouduin jättämään parsan pois (se sesonki on tältä vuodelta sitten jo ohi). Valitsin katkaravuista ja aurajuustosta viimeksi mainitun, ja sujautin sekaan myös muutaman lohkon muunlaista juustoa. Sinihomejuustoa oli eksynyt myös toiseen tarjolla olleeseen salaattiin, johon oli pilkottu muun muassa mukavan rouskuteltavaa kukkakaalia. Kastike oli sekoiteltu kermaviilistä ja sinihomejuustosta.

Sinihomejuustoa oli lisäksi tietenkin myös grilliin aseteltujen pekoniherkkusienten sisuksissa - kuinkahan moneen suomalaiseen grilliin samaiset herkkusienet mahtoivat juhannuksen mittaan päätyä? Ainakin oululaisen automarketin herkkusienilaarilla kävi torstai-iltana melkoinen kuhina.


Ja sitten jälkiruokaa: mansikka ja raparperi ovat toden totta makoisimmat mahdolliset liittolaiset. Tällä kertaa ne olivat päässeet täytteeksi täytekakkuun, joka sai kesäisen vihreät koristeensa kiivistä, viinirypäleistä sekä vihreistä kuulista. Niitä en ole uskoakseni koskaan aiemmin juhannuksena syönytkään. Ohje kakkuun löytyi Ruoka-Pirkasta:

Raikas kevätkakku

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 pkt (350 g) Pirkka-raparperisosetta (sopivaa sosetta saa aikaan myös raparperista keittelemällä)
1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa, sitruuna

Kostutus:
1 3/4 dl vettä
2 rkl sitruunanmehua

Kuorrutus:
1 tlk (2 dl) kuohu- tai vispikermaa
1 tl vanilliinisokeria

Koristeeksi:
1/2-1 rs (à 500 g) Fazer vihreitä kuulia
n. 150 g viinirypäleitä
1-2 kiiviä
sitruunamelissaa

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa pohja 3 osaan.
2. Sekoita raparperisoseen joukkoon sitruunarahka.
3. Kostuta alimmainen pohjalevy sitruuna-vedellä ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta toinen pohjalevy päälle, kostuta ja täytä se samoin. Nosta kansilevy kakun päälle ja kostuta myös se.
4. Peitä kakku kelmulla ja pane päälle pieni paino esimerkiksi leikkuulauta. Anna kostua vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
5. Vaahdota kerma ja mausta se vanilliinisokerilla. Levitä vaahto kakun reunoille ja pinnalle.
6. Koristele halkaistuilla vihreillä kuulilla, rypäleillä, paloitelluilla kiiveillä ja sitruunamelissan lehdillä. (Lisää sitruunamelissan lehdet juuri ennen tarjoilua.)
Psst. Täytteeseen kannattaa lisätä tuoreita mansikoita!

Lohitikka kelloa vastaan

Jamie yrittää Ministry of Food -kirjassaan kaikin voimin kannustaa lukijoitaan tekemään ruokansa itse sen sijaan, että ostaisivat jatkuvasti eineksiä ja pikaruokaa. Kirjan ensimmäinen luku listaa reseptejä, jotka Jamien mukaan valmistuvat 20 minuutissa tai alle eli nopeammin kuin pikaruoka, jota vaivattomuudella ja ajansäästöllä niin markkinoidaan.

Tämän intialaishenkisen lohiruoan kerrottiin syntyvän kokonaisuudessaan 17 minuutissa. Lukema kuulosti sen verran pieneltä, että naksautin kellon käymään sillä hetkellä, kun jääkaappi ensimmäisen kerran avattiin.

En liene keittiössä aivan yhtä ADHD kuin Jamie, ja lisäksi hukkasin jonkin verran aikaa tarvikkeiden etsimiseen. Annokset olivat lautasilla ajassa 30 minuuttia ja 40 sekuntia, eli Jamien pohja-aika ylitettiin 80%:lla. Ihan kiitettävän ripeää ruokaa silti - ja oikeinkin maukasta! Todennäköisesti en olisi ehtinyt hakea tuossa ajassa edes mäkkärin ruskeaa ravintopussillista, vaikkei lähimpään kaksoiskaaripihaan meiltä niin monta kilometriä olekaan.

Lohitikka naanleivällä ja kurkkujogurtti (2 annosta)

2 naan-leipää (esim. kaupan valmiita esipaistettuja)
1 punainen chili
puolikas kurkku
1 sitruuna
4 rkl maustamatonta jogurttia
400g lohifilettä, suomustettuna ja ruodot poistettuna
1 rkl currytahnaa (saa olla ihan kukkurainen lusikka!)
oliiviöljyä
korianteria
suolaa, pippuria

Lämmitä uuni 110 C:hen ja laita naan-leivät sinne ottamaan itseensä mukavan lämmön. Halkaise chili, poista siemenet ja silppua se hienoksi.

Kuori kurkunpuolikas ja halkaise se pituussuunnassa kahtia. Kaavi siemenet ym. löysä aines lusikalla pois ja pilko jäljelle jäänyt vaalea, jämäkkä ja raikas kurkkuaines ei-ihan-kamalan-pieniksi palasiksi ja laita kulhoon odottamaan. Säästä kuitenkin pieni määrä kurkkua annosten koristeluun.

Halkaise sitruuna kahtia ja purista toisen puolikkaan mehut kulhoon kurkunpalasten sekaan. Lisää perään jogurtti, ripaus suolaa ja pippuria ja puolet silputusta chilistä sekä halutessasi korianteria. Sekoita kunnolla.

Viipaloi lohi selkäruotoon nähden poikittain noin kolmen sentin levyisiksi paloiksi. 400 gramman lohenpätkästä, joka on oiva määrä kahdelle, tulee kuusi sopivankokoista kalanpalaa. Hiero currytahna esim. lusikan selkämyksellä tasaisesti lohenpalojen päälle (lihapuolelle, ei siis nahalle).

Kuumenna paistinpannu melko kuumaksi, lorauta sille oliiviöljyä ja paista lohenpaloja puolisentoista minuuttia per puoli. Meillä suurimmat palaset vaativat vähän tätä pidemmän kypsennyksen. Tämänmuotoisiksi pilkottujen kalanpalojen kypsyyttä on helppo arvioida, kun katselee kalaa sivusta. Kun keskiosan läpikuultavan punertava väri alkaa juuri ja juuri muuttua läpikuultamattomaksi, kala on valmis.

Tarjoile ruoka asettamalla lautaselle aluksi naan-leipä. Kauhaise sille sitten kunnon keko kurkku-jogurttiseosta ja asettele jogurtin päälle kolme lohenpalaa. Ripottele päälle hienonnettua chiliä, loput kurkunpalat ja korianterinlehtiä. Purista lopuksi päälle mehua jäljelle jääneestä sitruunanpuolikkaasta.

Raparperimuru

Ruoka-ajatukseni askartelevat jo juhannuksen parissa, mutta sitä ennen ehtii sanoa vielä pari sanaa raparperista. Löysin nimittäin jo joskus tammikuussa keittokirjoista ohjeen peribrittiläiseen rhubarb crumbleen, jonka toteuttamisen kanssa jouduin odottelemaan tietenkin alkukesää ja raparperiaikaa.

Ohjeistusta sovelsin BBC Foodista (aiheesta löytyi myös opetusvideo). Kyseessä on tavallaan käänteinen raparperipiirakka, joka sai tällä kertaa lievää vinkeyttä inkivääristä (myös mansikasta saisi raparperille kuulemma harvinaisen mainion liittolaisen):

Rhubarb Crumble

8-10 raparperinvartta
4 rkl vettä
8 rkl sokeria (caster sugar)
1 tl jauhettua inkivääriä
110 g pehmeää voita
110 g demerara-sokeria (minulla ei ollut, joten käytin jotain kaapista löytynyttä ruskeaa sokeria)
180-200 g jauhoja

Tarjoiluun: vaniljajäätelöä tms.

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
2. Leikkaa raparperi paloiksi ja siirrä uunipellille. Ripottele päälle vesi ja sokeri (8 rkl). Paahda uunissa 10 minuuttia tai niin pitkään, että raparperi pehmenee sopivasti (ks. video). Sekoita sen jälkeen raparperien joukkoon inkivääriä ja kippaa ne sitten sopivaan uunivuokaan.
3. Sekoita voi sokeriin ja jauhoihin (videossa on tähän tarkempaa ohjeistusta, jota en tosin itse noudattanut). Ripottele jauhoseos raparperien päälle ja pistä vuoka uuniin paistumaan 8-10 minuutiksi.
4. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile jäätelön kanssa.

Aiempina vuosina raparperi on päässyt meillä siian sisään, chutneyn sekaan, piirakkaan sekä tiramisuun. Miksiköhän en keitä koskaan kiisseliä?

Tee se itse: hampurilaissämpylät

Jokohan olisi aika esitellä kesän ensimmäinen grillaus. Grillikausi aloitettiin meillä nimittäin huhtikuun lopulla omatekoisilla hampurilaisilla, ja nyt kun minusta on tullut lisäaineettoman leivän ystävä, niin teimme hampurilaissämpylät tietenkin itse.

Olen etsiskellyt jo aiempinakin kesinä sopivia hampurilaissämpylän ohjeita hampurilaisten kotimaasta Amerikasta. Ongelmana sikäläisten ruokablogien sämpylöissä on se, että minun näkökulmastani ne muistuttavat usein enemmän pullaa kuin sämpylää. Kuvan sämpylätkin olivat nettireseptillä valmistettuina omaan makuuni vähän turhan makeita, joten hyvän sämpyläreseptin ohje on siis edelleen hakusessa.

Heston Blumenthalin Further Adventures in Search of Perfection -kirjassa etsitään maailman parhaan hampurilaisen reseptiä, ja sieltä nappasimme idean paistaa sämpylät (niiden leviämisen estämiseksi) omissa pienissä aitauksissaan. Ongelmana oli vain, että sämpylä kypsyi foliorinkulan kohdalta hitaasti, kun taas pinta tummui vähän turhankin nopeasti. Jossain vaiheessa hoksasimmekin siirtää pellin uunin alimmalle tasolle.

Pihvit syntyivät tuttuun tapaan jauhelihasta sekä suolasta (ja mieheni tuntien mahdollisesti myös mustapippurista). Muina täytteinä nähtiin tomaattia, sulatecheddaria, sipulia, kepsuttia, kurkkua sekä salaattia.

K-20

Viime viikonloppuna järjestimme tuttavien kesken suoraviivaisen, lihapitoisen teemagrillausillan. Illan teemaksi valikoitui syystä tai toisesta viina: sovimme, että jokaisessa valmistettavassa ruokalajissa tulee olla ainakin yhtä sorttia viinaa.

Nyyttäriperiaatteella kasattujen eväiden määrä meinasi alkumetreillä huumata pään: laskimme, että kasassa oli lähes kilo lihaa ruokailijaa kohden! Omaksi suureksi yllätykseksemme lähes kaikki ruoka kuitenkin illan mittaan mystisesti katosi.

Kokkaus suoritettiin käytännössä täysin äijävoimin, mitä neitorivistö seurasi hämmästyneenä etäältä. Kerrankin sai kuulemma rauhassa tarkkailla ja nauttia, kun kaikki tapahtui käsin koskematta. Ruokaa tehtiin yhtä aikaa kaasugrillissä, avotulimuurikassa ja sisällä urbaanisti sähkön voimin.

Ruokailu aloitettiin votkassa ja yrteissä marinoiduilla entrecote-pihveillä, jotka grillattiin ensin mukavan mediumeiksi, viipaloitiin sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja tarjoiltiin sitten akvaviitillä aateloitujen uusien perunoiden kanssa. Löi muuten melkoista lieskaa kesäiltaan, kun sommittelimme votkassa vuorokauden ässehtineet entrecotet grilliin!

Ensimmäisen lihakattauksen ohessa naposteltiin vanhan tuttumme Bronxin valmistamia äärimmäisen maukkaita ja mukavan Italia-henkisiä alkupalaleipiä. Varmuuden vuoksi leivät vielä siveltiin jalluvoilla eli voilla, jonka sekaan vatkattiin tujaus yhden tähden Jaloviinaa. Leivät maistuivat väelle siinä määrin hyvin, että intouduimme jo arvuuttelemaan, josko Jaloviinan vienti Italiaan olisi kovinkin kannattava bisnes.

Muurikassa valmistettiin chili-Jaloviina-yrttikatkarapuja ja pekoniin käärittyjä bratwursteja, jotka marinoitiin ennen muurikointia Jaloviinassa - ja ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, ne vielä liekitettiin muurikassa samaisella Jallulla. Tämä monivaiheinen käsittely sai ujutettua niihin niin paljon makua, että Rosmariini mieltyi ruokalajiin hyvinkin paljon.

Omena-juusto-majoneesisalaatti toimi erinomaisena raikastimena muuten melko tuhtien ja lihapitoisten ruokalajien ohessa. Siihenkin toki lorautimme tilkkasen viinaa ja rouhimme pintaan pippuria myllystä.

Yllättävän äkkiä kekkerikansan vatsat tuntuivat annoksista selviytyvän. Jatkoimme kokonaisina grillatuilla possun sisäfileillä, jotka nautittiin Jack Daniel'silla maustetun BBQ-kastikkeen kera.

Illan siimeksessä valmistettiin vielä perinteinen tölkin nokkaan istutettu kana, joka nautittiin bloody mary -relissin kera.

Jekkukaupasta tilaamallani jääpalamuotilla etukäteen valamani jäiset snapsilasit muodostuivat pienoiseksi hitiksi. Sellaisissa on vieläpä snapseilua reguloiva ominaisuus luontoisesti - pohja kun ei tuntunut kovin pitkään kestävän ennen kuin siihen suli reikä.

Meiltä on silloin tällöin kysytty, voiko autoileva nauttia tällaisia ruokia, joiden valmistuksessa on käytetty alkoholijuomia. Keitetyistä, paistetuista ja grillatuista ruoista alkoholi kiehuu yleensä ruoanvalmistuksen aikana jotakuinkin kokonaan pois, jättäen jälkeensä vain maun. Tässäkin mainitut ruokalajit ovat (no, ehkä jäälaseista nautittua pakkaskylmää Stolichnayaa lukuun ottamatta...) sellaisia, ettei ajokyky vaarannu, vaikka ottaisi santsilautasellisenkin.

Koska jauhantapajamme on tunnetusti mieltynyt mojitoihin, nautimme jälkiruoaksi itseoikeutetusti mojito-juustokakun, jonka mukailimme The Passionate Cookista.

Mojito-juustokakku

100 g digestive-keksejä
25 g pehmeää (sulatettua) voita

4 limeä
120 g muscovado-sokeria
4 rkl vaaleaa rommia
1 kunnon kourallinen mintunlehtiä
250 g rahkaa
100 g ranskankermaa
250 g mascarponea

Laita kattilaan sokeri ja 5 rkl vettä. Lämmitä, kunnes sokeri on täysin liuennut. Anna hautua pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää sitten raastettu kuori ja mehu kolmesta limestä, rommi ja mintunlehdet. Ota pois levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Odottaessasi liemen jäähtymistä voit valmistaa pohjan: murenna keksit yleiskoneessa tai vaikka Jamien tapaan antamalla muovipussiin suljetut keksit ja kaulimen tms. mätkimen hetkeksi ylivilkkaalle lapsukaiselle. Lisää voi ja sekoita, esimerkiksi juurikin siinä yleiskoneessa.

Painele pohja tasaiseksi, tiiviiksi kerrokseksi vuoan pohjalle tai suoraan yksittäisiksi annoksiksi esim. juomalasien pohjille.

Kun minttukeitos on jäähtynyt, siivilöi mintunlehdet pois. Purista kuitenkin maukas mehu niistä tarkoin talteen. Laita liemi suurehkoon kulhoon (jotta jää tilaa vatkata tarmokkaasti) ja kaada perään rahka, ranskankerma ja mascarpone. Vatkaa, kunnes seos on tasaista ja pehmeää.

Kaada minttuliemi-maitotuote -seos tasaiseksi kerrokseksi pohjan/pohjien päälle ja laita kakku/kakut jääkaappiin hyhmettymään vähintään tunniksi. Halutessasi voit koristella kakun vielä ennen tarjoilua limenviipaleilla, mintunlehdillä ja muscovado-sokerimurusilla.

Vuosimeemi

Hah, innostuin meemeilemään pitkästä aikaa. Innostukaa muutkin!

10 vuotta sitten minä...
1. Pakersin graduni kimpussa.
2. Odotin kovasti erään asepalveluksen päättymistä.
3. Söin jatkuvasti näkkileipää ja kaalikeittoa.

5 vuotta sitten minä...
1. Pakersin. En tosin sentään enää graduni kimpussa.
2. Asuin ensimmäistä kesää nykyisessä kodissani ja söin paljon omassa grillissä grillattua ruokaa.
3. Huomasin, että Peppe tekee parhaat pizzat.

3 vuotta sitten minä...
1. Olin yksin kotona ja kasvattelin ituja.
2. Otin vaihteeksi vähän rennommin ja harrastin myös laiskottelua.
3. Olin raparperitaivaassa.

Vuosi sitten minä...
1. Tein aivan liikaa töitä.
2. Erehdyin pistämään suuhuni durian-karkin ja mietin, mitä kokata baby clamseista (sittemmin hoksasin, että niitä voi syödä esim. spagetin kanssa).
3. Odotin kovasti juhannusta ja siskoni järjestämää synttärikekkeriä.

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. Olen ihastunut lyttypottuihin ja intialaiseen perunaleipään. Peruna rocks.
2. Olen tutustunut moneen mukavaan ihmiseen.
3. Olen oppinut taas ottamaan vähän rennommin.

Eilen minä...
1. Kävin kesken työpäivän puistossa piknikillä.
2. Vietin illemmalla vielä toisen eväsretken vetten päällä.
3. Harrastin portinpielikierrätystä.

Tänään minä...
1. En tee ehkä mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
2. Makoilen vaan sohvalla ja
3. katselen telkkarista Teho-osaston (joko se on vihoviimeinen jakso?).

Huomenna...
1. Väännän toivon mukaan vimmatusti hommia (juhannus painaa päälle kovaa vauhtia).
2. Menen syömään opiskelukavereitteni kanssa.
3. Yritän mennä (kaikesta huolimatta) aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna on aikainen herätys.

Mikä ihmeen relissi

Vaikka hurahdimme kotikokkailuun jossain määrin jo viime vuosituhannen puolella, emme ostaneet vielä 2000-luvun alkuvuosina juuri koskaan keittokirjoja (tilanne muuttui ratkaisevasti sen jälkeen, kun erehdyin ostamaan ensimmäisen Alastoman kokin).

Yhden kirjan olisin kuitenkin halunnut ostaa (jos siis olisin keittokirjoja ostanut): 2000-luvun alussa ilmestyi kirja nimeltään Salsat, relissit ja dipit, joka kuulosti omasta mielestäni aivan mahdottoman herkulliselta. Silloin en kuitenkaan sitä hankkinut, enkä käynyt edes lehteilemässä sitä kirjakaupan keittokirjaosastolla. (Olinkohan silloin varmasti sama ihminen kuin nyt?) Mutta nyt kirja on viimein hallussani. Tosin ainoastaan hetkellisesti, koska joudun palauttamaan sen pikapuoliin takaisin Oulun kaupunginkirjastoon, jonka hyllystä sen vähän aikaa sitten onnistuin poimimaan mukaani.

Mukavia juttujahan kirjassa toki olikin, vaikken nyt mitään uskomattomia ahaa-elämyksiä sen kanssa saavuttanutkaan. Vajaa kymmenen vuotta sitten tilanne olisi ollut aivan toinen (sinä aikana on vakiintunut käyttöön vaikka millä mitalla uusia raaka-aineita), eli mitä me tästä opimme: katsastetaan ne keittokirjat siinä vaiheessa, kun ne ovat kaikkein tuoreimmillaan.

Kirjan Tuokiossa tulista -osastolta löytyi tämmöinen relissiohje, jossa tomaatti saa täydennyksekseen Bloody Marysta tuttuja aineksia.

Bloody Mary relissi (2 annosta)

4 kypsää tomaattia
1 varsisellerinvarsi
1 valkosipulinkynsi
2 kevätsipulia
3 rkl tomaattimehua
Worcestershire-kastiketta maun mukaan
punaista tabascoa maun mukaan (tai pari punaista chiliä ilman siemeniä)
2 tl piparjuuritahnaa
1 rkl votkaa
yhden sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

1. Halkaise tomaatit, varsiselleri ja valkosipuli. Perkaa kevätsipuli.
2. Hienonna kasvikset tehosekoittimessa tai monikoneessa erittäin hienoksi ja siirrä kulhoon.
3. Lisää tomaattimehu, muutama tippa Worcestershire-kastiketta ja makusi mukaan tabascoa.
4. Lisää piparjuuritahna, votka ja sitruunamehu ja makusi mukaan suolaa ja vastajauhettua pippuria.

Relissiä tehtiin meillä viime viikonloppuna, kun pidettiin pienet grillipilleet. Aika mainio bile se olikin: Keittiöömme tupsahti kokkaamaan lähemmäs kymmenen innokasta mieshenkilöä, eikä naisten tarvinnut tehdä muuta kuin istahtaa valmiiseen pöytään. Mutta siitä aiheesta lisää lähipäivinä.

Paholaisen hillo, toinen tuleminen

Varma kesän merkki on nähdä meikäläisen sulkeutuvan keittiöön kera tomaattimurskan, paprikan, chilin ja muiden paholaisen hilloon sisältyvien tarveaineiden. Kyseinen hillo nyt on vaan niin hyvää kaikenlaisten grillattujen juttujen kanssa, että sitä on pakko päästä tekemään tähän aikaan vuodesta.

Tosin tällä kertaa lopputulos oli meikäläisen makuun vähän turhan marmeladimainen. Kannattaisikohan seuraavalla kerralla kokeilla tavallista hillosokeria hillo-marmeladisokerin asemasta, mene ja tiedä.

Kirjoitusvireeni on näköjään tällä viikolla kokonaan kadoksissa. Mutta kesä on kiva.

Pikaruokaa

Kyselin pari vuotta sitten, missä suunnalla Suomea ovat parhaat yksittäiset ravintola-annokset. Nyt olisin kiinnostunut kuulemaan, mistä löytyy Suomen parasta pikaruokaa. Oma suosikkini löytyy tietenkin Oulusta, vesitornilähiö-Puolivälinkankaalta.

Kyseessä on Puokkarin Järvigrilli, jonne on aina jonoa (tai ainakin meidän edellämme on aina vaikka kuinka monta ihmistä, mutta tyypillistä tuuria tietenkin on, ettei meidän jälkeemme välttämättä jonota enää kukaan).

Oma suosikkini Järvigrillillä on hampurilainen nimeltään Asterix, joka on suorastaan jättimäinen siitä huolimatta, että listalta löytyy myös (huomattavasti suurempi?) Obelix. Perinteisten grillimausteiden lisäksi mukaan tulee talon kastikkeita: chili- ja valkosipulisoosia, jotka molemmat ovat omaan makuuni oikeinkin maistuvia. Pihvi on aika einesmäinen, mutta se onkin sitten (liian pitkän jonotusajan lisäksi) melkein ainoa miinus. Sämpylä on sopivan tukeva (= ei liian höttöinen), ja muutkin lisukkeet kutakuinkin kohdallaan. Tapanani on valikoida väliin ananasviipale tuomaan kokonaisuuteen sopivasti raikastusta.

Mutta minne kannattaa mennä, jos muualla Suomessa liikkuu ja tarvitsee pikaista purtavaa?

Parasta juuri nyt: puolukkainen ruisleipä

Aivan pakko hehkuttaa vielä pikkuisen Vegemisien mahtavaa puolukkaleipää (ja poimia ohje samalla itsellekin talteen). Se on vaan leivän vaatimaan vähäiseen vaivannäköön verrattuna ihan ylivertaisen maistuvaa ja herkullista. Kuvaan päätynyt leipäkin meinasi kadota lautaselta heti viipaloinnin jälkeen. Maistui kylässä käyneelle pikkuväellekin suorastaan erinomaisesti.

Viime aikoina olemme ostaneet kaupasta ainoastaan ruisleipää (Meriläisen Leipomon ruisleipä on hyvää) ja tehneet kaiken vaalean leivän itse leipäkoneella. Tämän puolukkaleivän myötä tuli kyllä ajatelleeksi, että tummempaakin leipää voisi leipoa useammin itse. Myös leipään laitettava puolukkahillo on meillä tätä nykyä omaa tuotantoa (sitä voi tehdä sillä samaisella leipäkoneella).

Puolukkainen ruisleipä

1,5-2 dl piimää tai jugurttia
1,5 dl vehnäjauhoja
2 dl hienoja ruisjauhoja (taikka 1 dl hienoja ja 1 dl karkeita ruisjauhoja)
1 dl grahamjauhoja
1 dl puolukkahilloa
0,5 dl pellavansiemeniä
0,25 dl hunajaa
1,5 tl suolaa
1 tl soodaa

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vaivaa taikinasta notkea. Piimän tai jugurtin määrä riippuu puolukkahillon kiinteydestä; mitä kiinteämpää hillo, sitä enemmän voi lisätä nestettä. Rasvaa ja jauhota leipävuoka ja kaada taikina siihen. Taikinan ei tarvitse nousta, joten voit lykätä vuoan uuniin heti, kun lämpö on kohdillaan. Anna paistua kauniin ruskeaksi tunnin verran. Jos haluat leivästä hieman tuhdimman ja paksumman, lisää huoletta aineksia ja tarkkaile paistoaikaa.