Joulu kotona

Kulunut vuosi on tuonut mukanaan runsaasti hienoja ja ainutlaatuisia kokemuksia, mutta vuoteen on mahtunut myös monenlaista huolta ja murhetta. Siksi olikin erityisen mukavaa, kun tänä vuonna jouluaatto sijoittui maanantaille ja samalla tarjoutui mahdollisuus venyttää joulua useamman päivän mittaiseksi.

Tänä vuonna ehdittiin katsoa muun muassa Die Hard ja kaivaa esiin myös yli vuoden hyllyssä odottanut lautapeli Pandemic Legacy: Season 1, joka osoittautuikin harvinaisen koukuttavaksi.

Lisäksi ehdittiin tietenkin laittaa myös jouluruokaa, vaikka osa syötävistä ostettiin valmiina ja osin pääsimme valmiiseen pöytään (esim. oman äitini valmistama yltiöherkullinen hirvipaisti oli yksi koko vuoden parhaista ruokakokemuksista).

Omaan joulupöytäämme teimme perinteisen leivinuunissa valmistetun kinkun ja kinkun kaveriksi tietenkin sopivan tulisen jaloviinasinapin. Kinkun kanssa on ensi vuonna edessä muutoksia, sillä olemme nyt muutamana vuonna hankkineet kinkkumme Torin Lihamestarilta, joka harmiksemme ilmeisesti lopettaa nyt toimintansa samalla, kun Oulun kauppahalli menee vuodenvaihteessa remonttiin.

Lihamestarilta ostimme kinkun ohella myös ankanrasvaa, josta syntyi tänä vuonna parhaat paahdetut perunat ikinä. Perunoiden valmistus aloitettiin paahdettujen perunoiden ohjeella, josta (uunitusaikaa säästääksemme) siirryimme kesken kaiken lyttypottujen ohjeistukseen.



Kauppahallin sulkeutumisen takia en pysty ensi vuonna ostamaan myöskään jouluksi tarvittavia juureksia ja muita kasviksia hallissa toimivasta luottovihanneskaupastani, josta tänäkin vuonna hankin aineksia myös uusiin jouluruokakokeiluihini. Tällä kertaa sain kasviskokkailuideoita kaverini vanhoista ruokalehdistä, joita hän lahjoitti meille aiemmin tänä vuonna muuttonsa aikana. Valmistin vanhoista joulun ajan Maku-lehdistä uudenlaista porkkanalaatikkoa sekä jälkiruoaksi limettipossettia.

Parmesaaninen palsternakka-porkkanalaatikko

1 kg porkkanaa
500 g palsternakkaa
150 g parmesaanijuustoa hienoksi raastettuna
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
3 munaa
2 tl kuivattua timjamia
1 tl suolaa
1/2 tl jauhettua muskottia
ripaus jauhettua mustapippuria

Päälle
100 g mantelilastuja
tuoretta timjamia

Kuori porkkanat ja palsternakat. Leikkaa ne vinottain melko ohuiksi viipaleiksi. Keitä viipaleita suolalla maustetussa vedessä 10 minuuttia. Valuta hyvin siivilässä.
Levitä voideltuun uunivuokaan porkkana- ja palsternakkaviipaleita ja parmesaaniraastetta.
Vatkaa kulhossa yhteen maito, kerma ja munat. Lisää mausteet. Kaada seos tasaisesti vuokaan.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 40–45 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja laatikko on hyytynyt.
Ripottele päälle mantelilastut. Jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia, kunnes mantelilastut ovat saaneet kauniin värin.
Anna vetäytyä hetki peitettynä ennen tarjoilua. Voit myös valmistaa laatikon edellisenä päivänä ja lämmittää ennen tarjoilua.
Viimeistele tuoreella timjamilla.

Japanissa syödään joulun aikaan paitsi KFC-kanaa myös joulukakkua, jossa on usein koristeena mansikoita. Haaveilin hiukan vastaavanlaisesta mansikkaisesta ruokalajista suomalaiseenkin joulupöytään, mutta luovuin kuitenkin ajatuksesta ja tein (kuten mainittua) nopeasti valmistuvaa limettijälkiruokaa (tosin ohjeistettua pienemmän annoksen):

Limettiposset

8 dl kuohukermaa
3 dl hienoa kidesokeria (Siro)
2 dl limettimehua
1 (luomu)limetin kuori hienoksi raastettuna

Mittaa kerma ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä sekoittaen muutama minuutti, kunnes sokeri on kokonaan liuennut.
Nosta kattila pois levyltä ja lisää juuri puristettu mehu ja kuoriraaste. Maista ja lisää halutessasi sokeria tai limettiä.
Kaada seos 10 pieneen lasiin. Hyydytä kelmulla peitettyinä jääkaapissa yön yli.

Tänä vuonna on ilmestynyt vaikka kuinka paljon kiinnostavia keittokirjoja, joihin en ole ennättänyt tutustua vielä juuri ollenkaan. Koska olen vannoutunut joulukeittokirjojen ystävä ja koska kotiuduin Japanista sopivasti joulukuussa, hankin tietenkin itselleni saman tien Elina Innasen Vegaanin joulukirjan, josta sain idean (ylimmässä kuvassa näkyvään) glögikuohuvaan sekä tähän herkulliseen kasvislisukkeeseen:

Uuniviikunat

6 tuoretta viikunaa
1 iso punasipuli
3 rkl oliiviöljyä
4 rosmariinin oksaa
2 rkl vaahtera- tai agavesiirappia
2 rkl balsamietikkaa
hyppysellinen suolaa
mustapippuria myllystä

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Halkaise viikunat. Kuori ja lohko sipuli. Voitele uunivuoka ruokalusikallisella oliiviöljyä ja asettele viikunat ja sipulit vuokaan. Valuta päälle loput oliiviöljystä, siirappi ja balsamietikka. Lisää vielä rosmariinin oksat sekä ripaus suolaa ja pippuria. Paista uunin keskitasolla puolisen tuntia.

Perinteinen tonttutervehdys

Neljästoista jauhantajoulu on maistunut tähän mennessä muun muassa mustaherukkasilliltä ja ylikypsältä joulukinkulta.

Hyvää joulua kaikille!

Joulupizza ja muut pikkujouluherkut

Joulu painaa jo kovaa vauhtia päälle, mutta vielä ehtii tunnelmoida parin kuvan verran taannoisia blogipikkujouluja, joihin itsekin ennätin Japanista palattuani.



Tarjolla oli muun muassa ihana viikunainen ja valkohomejuustoinen joulupizza sekä iltaa emännöineen Kokkipottilan persimon-mozzarellasalaatti.

Itse teimme hokkaidolaisesta riisistä onigirejä, mutta niistä joskus toiste lisää enemmän.

Ryokan Hakodatessa

Hakodate on Hokkaidon eteläisin kaupunki, joka on tunnettu muun muassa herkullisia mereneläviä sisältävistä donburi-kulhoistaan. Tarkoituksenamme oli käydä Hakodatessa jo viime keväänä, mutta useamman tunnin junamatka Sapporosta sai suunnitelmat muuttumaan tilanteessa, jossa Sapporossa ja sen lähistölläkin oli vielä paljon nähtävää.

Syyskuun maanjäristyksen jälkeen oli sen sijaan uutta intoa ryhtyä suunnittelemaan Hokkaidon sisäisiä matkoja, koska hotelliöiden hintoihin tuli mukavia alennuksia tuhansien turistien peruttua tulonsa alueelle.



Me piipahdimme Hakodatessa yhden yön verran ja yövyimme kaupungin onsen-alueella Ryokan Ichinomatsussa perinteisessä japanilaisessa majatalossa.

Ohjelmassa oli luonnollisesti yukatassa oleskelemista ja kuumassa kylvyssä istumista:



Ryokanissa ateriat nautittiin omassa huoneessa. Alla olevassa kuvassa muun muassa valkoista ika-sashimia, joka on Hakodatelle tyypillistä syötävää. Ika eli kalmari on kokemusteni mukaan kokonaisena varsin työläs pureskeltava ja nielaistava, mistä syystä se ilmeisesti usein leikataan ohuiksi säikeiksi:





Tässä vielä Hakodatesta ostettu, paikallisista raaka-aineista koottu donburimainen ekiben:

Onsen-elämys Noboribetsussa

Japanissa yksi rentouttavimmista vapaa-ajanviettomuodoista on onseneissa käyminen. Onsenilla tarkoitetaan kylpylähotellia (tai ryokan-majataloa), jossa voi kylpeä vulkaanisen alueen kuumissa lähteissä.

Teimme pienen ruskaretken Noboribetsuun eli yhdelle Hokkaidon tunnetuimmista ja perinteikkäimmistä onsen-alueista. Hotelliksi valikoitui Hot Spring Hotel Hanayura, jossa mainostettiin erityisen hyvää hokkaidolaisista raaka-aineista tehtyä kaiseki-ateriaa.



Olin käynyt Japanissa ollessani kylpemässä ennenkin, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa yötä onsen-hotellissa. Tunnelmaan virittäytyminen sujui pukeutumalla yukataan (joka on edullisempi puuvillainen versio kimonosta), jota pidettiin päällä myös illallisella ja ylipäänsä hotellialueella liikuskellessa. Yukatassa olikin sopiva tunnelma rauhoittua teen ja paputahnalla täytettyjen leivonnaisten pariin.

Yleiseltä kylpyläosastolta en sattuneista syistä saanut yhtään kuvaa, mutta omalla parvekkeella olevan kylpyammeen sain kuitenkin kuvattua:



Olin Sapporoon muutettuani ennen ensimmäistä onsen-käyntiäni etukäteen hiukan huolestunut onsen-etiketistä, mutta ihan hyvin se sujui, kun seuraili vähän, miten muut kylpijät menettelivät.

Onseneihin ei perinteisesti ole päästetty tatuoituja ihmisiä, koska tatuoinnit on Japanissa yhdistetty yakuzaan eli japanilaiseen mafiaan. Nykyään tatuointeja kohtaan on alettu olla hiukan ymmärtäväisempiä ja netissä on kuulemma listattu sellaisia onseneita, joihin on tervetullut myös tatuointien kanssa.

Onsen-varustukseen kuuluu iso pyyhe ja pieni pyyhe, joista pienempää voi käyttää itsensä pesemiseen ennen kylpyyn menoa. Pitkulaisen pienen pyyhkeen voi kietoa myös päähän ennen kylpyyn menoa, mutta veteen sitä ei saa kastaa (eikä hiuksiakaan ole ilmeisesti suotavaa roikuttaa vedessä).

Naisten ja miesten puolet on onseneissa yleensä erikseen. Noboribetsussa naisten puoli oli merkitty punaisella verholla ja miesten puoli sinisellä (ja lisäksi myös englanninkielisillä teksteillä), mutta varmuuden vuoksi kannattaa opetella myös miestä (男) ja naista (女) tarkoittavat kanji-merkit. Ennen kylpyyn menemistä peseydytään huolella, ja kylpyyn mennään ilman vaatteita, eli esimerkiksi uimapuvulle ei ole onseneissa käyttöä.



Monet kokeneemmat onsen-kävijät välttelevät Noboribetsua ja valitsevat mieluummin jotakin vähän esoteerisempaa, mutta omasta näkökulmastani oli kiinnostava nähdä alue ihan jo sen pitkien kylpyläperinteiden takia. Noboribetsun vesi oli kyllä aivan mahtavan hoivaavaa kaikessa rikkipitoisuudessaan.

Kylpyläalueen pitkät perinteet näkyivät toisaalta hiukan myös infrassa. Hotellit näyttivät ulkoa tarkasteltuina 1960-luvun harmailta kerrostaloilta, mutta onneksi vaikutelma unohtui nopeasti sisätiloissa.



Hintaan sisältyi illallinen ja aamiainen, joista etenkin ensiksi mainittu sisälsi todella herkullisia makuja:













Valitsimme pääruoaksi lihaa, koska toiveissa oli, että luvassa saattaisi olla jotain Kobe-härän tyyppistä. Toive toteutui, koska tarjolle tuotiin kolme pientä mutta sitäkin taivaallisemman makuista hokkaidolaista Shiraoi Wagyu -lihanpalaa, jotka itse grillattiin pöytägrillissä. En ole ikinä osannut kuvitella, että liha voisi olla niin täydellisen herkullista ja suussa sulavaa.

Grillattujen lihanpalojen seuraksi sopi aivan täydellisen hyvin sipulista tehty lisuke. Vakuutuin kyllä entisestään siitä, että lihansyöntiä voisi viedä huomattavasti enemmän suuntaan, jossa lihaa söisi huomattavasti vähemmän, mutta samalla huomattavasti laadukkaampana. Japanissa on ylipäänsä tottunut siihen, että lihaa riittää annokseen hyvinkin pieni määrä (ruokakaupassa myydään jauhelihaa esim. 90 gramman pakkauksissa).



Onsen-illallinen sisälsi muutenkin hyvin paljon kaikenlaista pientä poltinta ja keitintä, eli ruokailu oli varsin aktiivinen toimitus.





Jälkiruoassa päästiin fiilistelemään kuuluisia Furanon meloneita:



Illallisen aikana henkilökunta oli käynyt levittämässä futonit huoneen lattialle. Olipahan harvinaisen makoisat unet, ja aamulla sai vielä herätä suoraan höyryävän kuumaan kylpyyn ennen aamiaiselle menoa.

Karaokebaarissa, elokuvissa ja baseball-ottelussa

Monet japanilaiset tekevät paljon töitä, mutta myös vapaa-ajanviettotapoja on monia ja japanilaisissa kaupungeissa on runsaasti esimerkiksi pachinko-pelihalleja ja karaokebaareja. Pachinko on japanilainen raha-automaattipeli, jota pelataan metallisilla kuulilla. Koska rahalla uhkapelaaminen on Japanissa kielletty, mahdolliset pelivoitot voi lunastaa esimerkiksi syötävinä ja juotavina tuotteina, mikä ei sinänsä kuulosta omalta kannaltani yhtään hullummalta.

En ole itse pelannut pachinkoa, mutta monia muita japanilaisten suosimia ajanviettotapoja olen sen sijaan kokeillut. Onseneista kirjoitan enemmän tulevissa postauksissa, mutta karaokessa olen käynyt Sapporossa asuvien tuttujen kanssa vaikka kuinka monta kertaa. Japanissahan karaoken laulaminen on siinä mielessä erilaista kuin Suomessa, että kaveriporukan kanssa vuokrataan laulamista varten karaokebaarista erillinen huone, jonne saa halutessaan tietenkin myös syötävää ja juotavaa.

Tässä tapauksessa neljän hengen seurueen käyttöön luovutettu huone olisi sopinut isommallekin porukalle:





Karaokebaareissa pääsee muuten laulamaan myös suomalaista musiikkia: Ainakin Korpiklaani tuntuu olevan hyvin edustettuna.







Karaokebaariin mennään usein illallisen päätteeksi, joten siellä tulee keskityttyä enemmän juomapuoleen, mutta elokuviin olemme ostaneet syötävääkin mukaan. Ruoat ovat toki vähän mikrossa lämmitettävää mallia (hodareita, ranskalaisia, friteerattua kanaa jne.), mutta ruokaa yhtä kaikki. Elokuvissa olemme käyneet Sapporo Cinema Frontierissa, joka sijaitsee käytännössä Sapporon päärautatieasemalla.





Yksi Japanin suosituimmista urheilulajeista on baseball. Emme ole yleensä kovinkaan innokkaita penkkiurheilijoita (viime kesänä katsoin kyllä vähän jalkapallon MM-kisoja, kun Japani pärjäsi niin hyvin + joskus saatan katsoa Kärppien vihoviimeisen liigapelin, jos ovat mestaruudesta pelaamassa), mistä syystä tuntui ehkä vähän omituiselta mennä Sapporossa baseball-otteluun.

Olin kuullut, että Sapporo Dome on jo itsessään näkemisen arvoinen paikka, ja pelissä olikin todella hyvä tunnelma. Kotijoukkue oli koko Hokkaidon ylpeydenaihe eli Hokkaido Nippon Ham Fighters (joukkueiden nimet ovat täällä usein hyvin kaupallisia; Nippon Ham on suuri japanilainen ruoka-alan yritys).



Sapporo Domella oli vaikka kuinka monta ruokakojua, joista sai viedä ruokaa (esim. riisikulhoruokia, bentoja, MOS-burgereita, KFC-kanaa) katsomoon. Ylimmän kuvan Hokkaidon muotoisella munakkaalla koristeltu yakisoba-annos oli oma katsomoruokamme.

Omia juomia sai viedä mukana, kunhan ne kippasi ennen katsomoon menoa tarkoitusta varten varattuihin muovimukeihin. Lisäksi katsomossa kulki jatkuvasti juomanmyyjiä, joilta sai ostaa limsaa tai olutta.

Pesäpallon säännöt tuntevana baseball-pelin juoneen pääsi nopeasti käsiksi, ja kannustushuutojakin alkoi oppia nopeasti. Sapporo Domella pelataan myös jalkapallo-otteluita. Ties vaikka pääsisi sellaistakin katsomaan jolloinkin.



Sapporo Dome on kätevästi tavoitettavissa metrolla: linjaksi valitaan sininen Tōhō Line ja pois jäädään Fukuzumi-nimisellä päätepysäkillä.