Vuoden 2014 parhaat

Yksi ruokavuosi on saatu päätökseen, ja uusi alkamassa. Tämä vuosi on ollut minulle melkoista puurtamista. Elokuussa olin viikon verran työhommissa vieraalla paikkakunnalla väliaikaismajoituksessa ja perehdyin silloin muun muassa kuvassa näkyviin viheltäviin eineksiin.

Nyt näyttäisin kuitenkin olevan siinä tilanteessa, että työasiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla (kenties ahkeruus palkitaan). Luvassa on ehkä entistä enemmän vapaa-aikaakin. Hyvä juttu sen kannalta, että alkamassa on Pastanjauhannan juhlavuosi. Blogirääpäleemme täyttää syyskuussa kokonaista kymmenen vuotta.

Sitä ennen kuitenkin, tämän vuoden parhaat.

Vuoden paras asia. Uusi koti:





...jos kohta uuden kodin myötä elämään tuli vähän yllättäviäkin asioita:





Vuoden paras ateria. Fiskekompaniet, Tromssa:



Oulun paras aamiainen. Puistokahvila Makia:



Oululainen ravintola/kuppila, josta minut on suurimmalla todennäköisyydellä löytänyt. Cafe Rooster:



(Löytäisin itseni mielelläni useammin myös Uleåborgista, jos minulla vaan olisi enemmän rahaa.)

Parhaat harrastukset:





Työmatkojen parhaat näköalat:





Yksi niistä hyvistä aterioista, joista unohdin tehdä postauksen (juhannuksena nuotiolla valmistetut lihapullat tykötarpeineen):



Ja sitten sananen vuoden vaihtumisesta.

Minulla on juuri nyt työpöydälläni juhlaperinteisiin liittyvää kirjallisuutta, enkä tänään malttanut olla kurkistamatta, mitä kirjoissa sanotaan uuden vuoden vastaanottamisesta.



1930-luvulla kirjoitetun Kotilieden artikkelin perusteella makkarat ja perunasalaatti ovat kätevää juhlaruokaa siinä mielessä, että niiden tarjoilu tulee huokeaksi ja aikaa kuluu vähemmän kuin juhlallisten voileipien koristeluun:

Nro 1, tammikuu 1939
Uudenvuoden aattoillan valvojaisiin katettu pöytä…
…on sellaisen emännän käsialaa, jolla ei ole kinkkua eikä muitakaan jouluherkkuja pienenpienessä ruokakomerossaan. Hänen vieraansa eivät odotakaan illallista, korkeintaan teetä ja voileipiä aikaisemmin juodun kahvin lisäksi. Mutta luultavasti he kaikki yllättyvät iloisesti, kun pöytään saapuvatkin vuoden viimeisellä tunnilla kuumat makkarat. Ja näin on emäntä päässyt vähemmällä työlläkin kuin voileipiä koristellen.
Muuten on pöydässä vain kylmää perunasalaattia, sinappia, kaljaa ja kullakin sämpylänsä. Jos joku haluaisi ehkä lisätä voin, niin mikäpä estää.

(Kotiliesi-lehdistä koottu teos Isoäidin juhlat: Tapoja ja tarjoomuksia, 2011.)

Toivotus hyvän joulun

Jauhantapajan väki toivottaa oikein lämpöistä, leppoisaa ja maukasta joulua!

Pikkujoulumiitti

Oululaisten ruokabloggaajien pikkujoulumiitti pidettiin tänä vuonna jo marraskuun alkupuolella, ja tässä nyt vihdoin ja viimein hiukan miittitunnelmia.

Emäntänä toimi kokenut miittijärjestelijä Virpi, joka kestitsi vieraitaan muun muassa Hot Buttered Rum -nimisellä juomalla. Kannattaa kokeilla nyt joulun aikana, jos aineksia sattuisi olemaan vaikka sopivasti käden ulottuvilla.





Joulupöytään sopisivat oikein hyvin myös Muista syödä välillä -bloggari Rommirusinan punajuurigraavattu siika sekä riimiporo.





Alkuillasta päästiin maistamaan myös Kotiharmin laatimia täydellisen ihania pottupavlovia (toiselta nimeltään Pienet pyöreät paprika-pulledpossutäytteiset parmesan-perunapavlovat). Vahva suositus.

(Perunapavlovat postauksen ylimmässä kuvassa.)



Edelleenkin harmittaa, että vaikka pääsimme muutaman vuoden takaisella New Yorkin reissullamme Katz's Delicatessen'in lähituntumaan, emme menneet sisälle maistelemaan vaikkapa brisket sandwicheja.

Jonkinlaista tuntumaa Katz-muoniin saatiin kuitenkin nyt blogimiitissä, kun Ghettola pani taas kerran parastaan. Lihaleipien liha oli saanut maustua melkein viikon suolaliemessä, ja kokonaisuuden viimeisteli sopivan väkevä sinappi.

Herkullisiin leipiin oli kelpoa yhdistää yksi kaikkein hienoimmista joululauluista,The Pogues -yhtyeen ja Kirsty MacCollin Fairytale of New York (Youtube-versiota pääsee kuuntelemaan tästä).



Ghettola esitteli myös muutamaa kotipanimo-oluttaan. Kuvassa Sorbus-IPA, tilhimäiseltä nimeltään Moro ookko päissään, johon oli käytetty oikeita pihlajanmarjoja.

Olutharrastus on pyyhkäissyt yhteisömme yli koko voimallaan, koska Jauhantajapajallakin törmää tämän tästä maltaisiin, humalapelletteihin tai pesua odottaviin pulloihin. (Jospa tuo toinen jauhaja innostuisi kirjoittamaan aiheesta jolloinkin postauksen.)



Minä olen jotenkin hurahtanut viime aikoina kimchiin, vaikka en ole sitä juuri edes syönyt. Omituista. Sitäkin paremmalta maistui Hannelen mukanaan tuoma kimchi-ruusukaalisalaatti.



(Oululaisista ruokablogeista ja Hannelesta puheen ollen, tässä on nyt hyvä tilaisuus mainostaa Kokkipottilan mainiota joulukalenteria.)





Pekkakin saapui paikalle mukanaan ihanan mummoankkamaista piirakkaa ja kotitekoista jäätelöä, ja Virpin vara-aviomies kokkaili sujuvasti karitsan kruunukyljyksiä sekä poroa.

Jälkiruokapuolella maisteluun pääsi myös Virpin nutella-banaanikakku.



Viime vuonna järjestimme pikkujoulumiitissä jouluolutsokkotestin, ja nyt oli testivuorossa muutama jouluinen valmisglögi. Meillä on näköjään huonosti kuvamateriaalia itse tapahtumajärjestelyistä, mutta voittaja löytyi länsinaapurin puolelta:

Ruotsalainen Blossa Vinglögg vei voiton, jos kohta voittajankaan pistesaalis ei ollut mitenkään huima. Blogiväki luottaa ilmeisesti glögeissä omiin mauste- ja mehusekoituksiinsa.

Tässä luonnehdintoja voittoisasta Blossasta (joka oli siis tavallista Blossaa eikä esim. sitä vuosittain vaihtuvaa kausimakua):

-1. glögi reference 3,5/2 mukia. Imelä, mausteita, ok, paksua.

-tavallaan perusglögi, mutta melko mausteinen
nokka tukossa mukin jälkeen
enkelikuoro ei soi
arvosana 2,5
1/2 muumimukillista

-imelä, mehumainen, kihelmöi kielellä
2,5/5
menisi yksi muumimuki

-mieto tuoksu, mitäänsanomaton maku
3/5, 2 muumia

-tuoksu: yrttisehkö
maku: yrttisehkö
3,5/5, muumimukeja 0,5

-oho, ei liian makea
mausteisuutta voisi olla enemmän
muumimukillinen menisi, arvosana 4

-pistävä tuoksu, liikaa neilikaa, se jyrää
Ruotsin sekamehua lämmitettynä
1/2 muumimukia
Niin.
Parempaa jäähtyneenä.
3-

Mukiviittaukset liittyivät siis siihen, kuinka monta muumimukillista glögiä pystyisi enimmillään ehkä juomaan. Kuka lienee ollut raadin tarkkanäköinen (tai -makuinen) jäsen, joka tunnisti Blossassa yhtymäkohdan Ruotsista ostettuun sekamehuun.

Suomalaisia nykyglögejä sokkotestissä edusti Lignell & Piispasen Lumoava Mustikkaglögi, jota pidettiin useammassakin kommentissa hyvänä nenän avaajana (eli oikein hyvänä flunssajuomana). "Kirvelee silmiä, kun rupeaa oikein juomaan." "Tuoksuu alkoholille. Uhka vai mahdollisuus?" "Tulee kuuma."

Mustikka tunnistettiin mausta helposti, mutta jouluisten mausteiden puuttumista harmiteltiin.

(Mustikkaglögi oli sponsoroitu tuote; Lignell & Piispanen lähetti Jauhantapajalle syksyllä pari maistiaisglögiä.)

Kolmantena testijuomana ollutta perinteistä Hehkuviiniä pidettiin myös hyvänä nenän avaajana, mutta maku oli raadin makuun aivan liian viinaisa:

"Härreguud! Moro, onko viinaa? My limakalvot!" "Maku mausteinen, tulee mielen jopa maustepippurinen. Voimakas, tyrmäävä." "Pirtuglögi. Ei saa vetää nokkaan. Menee päähän. Tumut." "Hui." "Pitää vähän aikaa ootella, jos se sitten menisi."



Yllä vielä Bronxin varustelema juustotarjotin.

Jälkiruokia syödessämme jäimme pohtimaan, onko oululainen blogiväki imelää vai makeaa porukkaa. (Tokihan sitä mieluummin olisi makea mimmi kuin imelä täti, mutta mene ja tiedä, miten se oikeasti menee.)

Mangochutney ja leivät kalkkunapaistin tähteistä (rusinavaroitus)

Taannoisesta kalkkunapaistista ei jäänyt paljon tähteitä, kun ruokailijoita oli niin paljon, mutta muutamiin kalkkunaleipiin sentään oli aineksia.

Pidän paljon perinteisestä kalkkunan ja karpalon yhdistelmästä, mutta tällä kertaa teki mieli jotain uutta. Reseptien etsiskelyn jälkeen päädyin tänne, ja päätin laittaa leipien väliin paitsi kalkkunaa myös punasipulia, rucolaa ja mangochutneytä.

Mangochutney

2 sipulia, hienonnettuna
5 mangoa, kuorittuna ja kuutioituna
3 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1,8 dl valkoviinietikkaa
2,4 dl ruskeaa sokeria
1/2 tl jauhettua neilikkaa (laitoin vähän vähemmän)
2,4 dl rusinoita (laitoin vähän vähemmän)

Yhdistä kaikki annokset laakeahkoon kattilaan. Jos tarpeen, lisää hiukan vettä. Kiehauta ja pienennä sitten lämpöä niin, että seos kuitenkin kuplii ja ainekset alkavat pehmentyä. Sekoittele usein ja painele mangopaloja puisella kauhalla lyttyyn niin pitkään, että chutney on sopivan paksua ja koostumukseltaan chutneymaista. Aikaa menee noin 40 minuutin verran. Purkita puhdistettuihin purkkeihin.

Seuraavalla kerralla voisin tehdä mangochutneystä vähän intialaisemman version.

Nyt ennen joulua voisin kuitenkin keitellä vaikka jonkinlaista chilihilloa. Nyt kun kerran säilömisen makuun pääsin.

Riisipuuroa ja viskunasoppaa

Joulua odotellessa voisin julkaista täällä Pastanjauhannassakin tekstin, jonka kirjoitin viime vuonna joulun alla Kalevan Alakertaan:


Riisipuuroa ja viskunasoppaa – Oulun seudun jouluruokahistoriaa

Monelle tulee oululaisen jouluruoan historiasta mieleen Teuvo Pakkalan kirja Vaaralla sekä kuvaus 1800-luvun lopulla Oulun laitakaupungilla eläneestä Elsasta, jolla teki kovasti mieli riisipuuroa. Elsan merimiehenä työskennellyt isä oli sanonut häntä matkaan houkutelleille merimiestovereilleen, että piti miehen sentään olla yksi talvi kotonakin. Se oli ainoa joulu, jonka Elsa sai viettää isänsä kanssa, koska seuraavana kesänä isä lähti merille ja kuoli.

Joulusta jäi Elsan mieleen äidin keittämä riisipuuro. Elsasta tuntui, että jos hän saisi jouluna riisipuuroa, saisi hän samalla melkein isänsäkin takaisin. Oulun keskikaupungin ruotsinkieliset rouvat eivät vain ymmärtäneet Elsan pyrkimyksiä. He pitivät riisipuuroa köyhän pöytään liiallisena ylellisyytenä, ja Elsa joutui jäämään ilman puuroaan.

Keskikaupungin asukkaiden taholta kohdatut epäoikeudenmukaisuudet eivät onnistuneet horjuttamaan laitakaupungin köyhälistön ihailua heidän elämäntapaansa kohtaan. Laitakaupungin kodeissa paras joulu oli siellä, missä oli vara keittää riisipuuroa, mutta keskikaupungilla oli silti ”oikea joulu, kaikkein oikein”.

Köyhemmätkin lapset pystyivät etäältä ihailemaan porvariskotien joulukuusia, joihin oli ripustettu omenia, kynttilöitä ja vehnäpullaa. Jouluruokiin liittyvät vaikutteet alkoivat kulkeutua vähitellen yhteiskuntaluokalta toiselle. Vaikutteiden suunnasta kertoo viskunasoppa, johon viskuna-nimitys omaksuttiin ruotsinkielisten kuivattua luumua tarkoittavasta sanasta sviskon.


(Kuva: Jenny Nyström.)

Joulupöydän ruokalajit ovat nykynäkökulmasta ajateltuna varsin arkisia. Sen sijaan 1700-luvun Oulussa monet niistä olivat oman aikansa ylellisyyttä. Riisi ja hedelmät tulivat osaksi varakkaiden oululaisten ruokavaliota 1700-luvulla. Meren takaa tuodut tuotteet olivat 1700-luvun Euroopassa keino erottautua tavallisesta rahvaasta. Auringon kypsyttämät hedelmät olisivat olleet erityisen arvostettuja, mutta merimatka Ouluun oli sen verran pitkä, että hedelmät oli yleensä tuotava kaupunkiin kuivatussa muodossa.

Kaupasta ostetut riisiryynit toivat juhlan, vaikka ohraa olisi kasvanut lähipellolla. Myös piparkakut olivat arvokkaita niihin käytettyjen monien mausteiden takia. Arvokkaita ruokia syötiin arvokkaimmissa juhlissa, mistä syystä riisiryynipuuro, viskunasoppa ja piparkakut vakiintuivat osaksi varakkaiden oululaisten joulupöytää.

Lanttulaatikko on vanha suomalainen pitoruoka, ja rosollin raaka-ainevalikoima viittaa niin ikään siihen, että kyseessä olisi ollut perinteinen sadonkorjuuajan salaatti. Monien rosolliin tarvittavien kasvisten kasvattaminen aloitettiin kuitenkin Oulun seudulla vasta 1800-luvulla. Rosolli olikin alkuun ilmeisesti sillisalaattia, jonka höysteeksi alettiin lisätä punajuuria ja muita kasviksia.

Sillin historia yltää Suomessa katoliseen keskiaikaan asti. Joulua edelsi adventtipaasto, jolloin ei ollut lupa syödä lihaa. Suolattu silli oli Pohjois-Euroopassa köyhän kansan paastoruokaa; varakkaampi väki söi kalansa tuoreena. Suola oli arvokas tuontituote, ja suolan puutteessa kuivaaminen oli kalalle yleinen säilytystapa. Lipeäkalan valmistaminen – kalan pehmittäminen liottamalla sitä lipeävedessä – oli talviaikaan hyvä keino kuivatun kalan elvyttämiseen.

Myös kinkun historia on sidoksissa maatalouden kehitykseen. Pohjoissuomalaisia sikoja ei olisi vielä 1800-luvulla riittänyt jokaiseen joulupöytään. Sikojen määrä alkoi kasvaa vasta 1800-luvun lopulta lähtien. Syynä ei tosin ollut joulunvietto vaan Pohjois-Suomen savottatyömaat, joilla oli tarvetta rasvaiselle sianlihalle.

Samaan aikaan kun Oulun varakkain väki söi paistia ja kuumia joulutorttuja, oli monen köyhän oululaisen tyydyttävä joulunakin Hailuodon silakoihin ja leivänkannikoihin. Oulun kaupungin köyhille jaettiin muun muassa jouluaattona 1866 kuivia leipiä ja suolaisia silahkoita. Raahessa herrasväki jakoi köyhille tuomaanpäivänä leipää, lihaa ja ryynejä – mutta ei riisipuuroaineksia tai muita varsinaisia jouluruokia.



Joulunvietto ei korostunut vielä 1870-luvulla oululaisissa sanomalehdissä. Joulun alla 1879 kirjoitettiin Oulun Wiikko-Sanomissa, miten jauhoja oli mahdollista tehdä ”paleltuneista potaateista”. 1900-lukua kohti tultaessa joulunvietto alkoi kaupallistua. Oulun Ilmoituslehdessä pelättiin vuonna 1903 joulun varsinaisen sanoman hukkuvan joulukirjallisuuden, -lehtien, -lahjojen ja -ruokien alle. Vuonna 1908 Kalevassa todettiin joulun olevan porvarillisessa maailmassa ”ylönpalttisen syömisen suuri juhla”. Seuraavana vuonna kiinnitettiin huomiota joulun aikana kaupoissa tungeksiviin väkijoukkoihin ja postivirkailijoiden työpaineisiin.

Joulun merkitystä kasvatti perhekeskeisen ajattelun korostuminen. Porvariskodeissa lujitettiin yhteenkuuluvuutta kokoontumalla jouluruuilla katetun pöydän ääreen ja laulamalla joululauluja. Tunnelmallisen joulunvieton haluttiin toistuvan samanlaisena vuodesta toiseen.

Perinteiden korostuminen näkyi erityisen hyvin 1900-luvulle tultaessa ruokailutottumusten joutuessa murrosvaiheeseen: Pakastustekniikka kehittyi, ja höyrylaivat ja rautatiet tekivät mahdolliseksi tuoretuotteiden syömisen entistä kauempana sieltä, missä ne oli kasvatettu tai pyydystetty. Tämä ei kuitenkaan joulunviettotavoissa näkynyt. Jouluperinteistä oli ehtinyt tulla tärkeitä, eikä sekahedelmäsopasta ole haluttu luopua siinäkään vaiheessa, kun tarjolla olisi jo aivan uudenlaista syötävää ylellisyyttä.

Paahdettu kalkkuna

Tarkoitukseni oli alkujaan tarjota itsenäisyyspäivän juhlassa poronpaistia, mutta Lapista tilaamamme poro ehtii Oulun korkeuksille näillä näkymin vasta tämän viikon aikana.

Jonkinlaista paistia teki kuitenkin mieli saada tarjolle, kun oli tavallista runsaammin ihmisiä pöydän ääressä. Ruokasivustot olivat ennen itsenäisyyspäivää parin viikon ajan täynnä kiitospäivän kalkkunaa, ja kalkkuna päätyi lopulta meidänkin uuniimme.

Kalkkuna on keittiössämme varsin harvinainen näky. Blogin alkutaipaleella mehevöitimme kalkkunan mascarponella, ja hyvää tuli. Jonkinlainen mehevöitys oli tarpeen myös nyt, jottei paistista tulisi liian kuivaa:

Yrttien ja voin kera paahdettua kalkkunaa (ohjeistusta otettu täältä)

kokonainen kalkkuna
reilu 100 grammaa voita (113 g alkuperäisessä ohjeessa), sulatettuna
2 rkl tuoretta persiljaa, hienonnettuna
1 rkl tuoretta rosmariinia, hienonnettuna
1 rkl tuoretta oreganoa, hienonnettuna
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
n. 5 dl nestettä, esim. vettä, kanalientä tai valkoviiniä
keittiönarua

Lämmitä uuni reiluun 160 asteeseen.
Aseta kalkkuna sopivalle laakealle uunipannulle (mielellään sellaiselle, jossa on ritilä pohjalla). Sido koivet yhteen narulla. Sekoita yhteen voi, persilja, rosmariini, oregano, suola ja pippuri. Levitä seos kauttaaltaan kalkkunan pintaan.
Kippaa valitsemasi neste pannun pohjalle ja aseta pannu uuniin. Valele kalkkunaa paistamisen aikana aina silloin tällöin.
Kalkkunan paistoaika riippuu sen painosta, mutta summittaisena ohjeena on, että aikaa pitää varata vähintään 40 minuuttia kiloa kohden. Kalkkunan tavoiteltu sisälämpötila on (paksuimmasta kohdasta) vähintään 74 astetta.

Lisukkeena nähtiin muun muassa uunissa paahdettuja palsternakkoja, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, perunoita (alkupalaksi tehdyn graavilohen kanssa tarjoillut keitetyt perunat muuuntuivat pääruokapöytään paistetuiksi perunoiksi), paistoliemestä tehtyä kastiketta sekä hetken mielijohteesta tehtyjä glaseerattuja porkkanoita, jotka syntyivät tällä Ghettolan luotto-ohjeella:

Glaseeratut porkkanat

2 keskikokoista porkkanaa per syöjä
vettä
sokeria
voita
suolaa

Kuori porkkanat ja pilko ne noin 5 cm pituisiksi paloiksi, puolita palat tai lohko paksummat porkkanat lohkoiksi. Aseta porkkanat syvän, kannellisen paistinpannun pohjalle niin, että ne peittävät pohjan tasaisesti, mutta eivät ole päällekäin.
Lisää pannuun kylmää vettä niin paljon, että porkkanat peittyvät. Lisää pannuun jokaista käyttämääsi 5 dl vettä kohden 2 rkl sokeria, 50 g voita ja 1/2 tl suolaa. Kiehauta porkkanat, jotta voi alkaa sulaa ja sokeri liueta. Kun vesi kiehuu, laske levyn lämpöä ja aseta kansi pannun päälle.
Anna porkkanoiden kiehua hiljakseen niin kauan kunnes vesi on melkein kokonaan haihtunut. Porkkanoiden pitäisi nyt olla kypsiä. Porkkanat saattavat kypsyä nopeamminkin ja näin ollessa voit poistaa pannun kannen aikaisemmin, jotta neste haihtuu nopeammin. Poista kansi ja pyörittele porkkanoita varovasti jäljellä olevassa sokeri-voiliemessä kunnes ne alkavat hieman ottamaan väriä. Varo kuitenkin hajottamasta porkkanoita, ne ovat melko pehmeitä. Nostele glaseeratut porkkanat tarjoiluastiaan, jättäen ylimääräisen sokeri-voiliemen pannulle. Tarjoile mahdollisimman pian.

Kuvassa muuten näkyy uusi uunipannumme, merkkiä Scanpan. Pidän siitä kovasti, mutta se muistuttaa minua harmillisesti kaikkein rakkaimmasta keittiökapineestani, jota en ole päässyt käyttämään nyt viimeiseen puoleen vuoteen: Uusi keittiömme on muuten oikein mukava, mutta en ole voinut käyttää vanhaa luottopaistinpannuani, koska se ei suostu toimimaan induktioliedellä.

(On meillä kyllä toisaalta puulla lämpiävä perinteinen hellakin, joka ei liene pannujen suhteen turhan valikoiva.)

Pientä suolaista

Muistelin tässä yhtenä päivänä netin alkuaikoja ja ensimmäisiä muistojani netistä otetuista ruokaohjeista. Tunnustan suhtautuneeni nettiresepteihin aluksi aivan epäluuloisesti. Ajattelin kai, että joku on ne juksatakseen nettiin laittanut.

Nykyään suhtautumiseni on jo huomattavan luottavainen, ja netistä löytyvät ruokaohjevalikoimat sitäkin huikeammat. Olen sattuneista syistä seurannut kesästä asti CountryLiving -lehden nettisivuja. Sieltä poimin vähän aikaa sitten ohjeita joulun ajan pikkusyötäviin. Pigs in Blankets -ohjetta voisi ainakin joskus testata (miten tuo ruokalaji mahdetaankaan kääntää suomen kielelle).

Kestosuosikkejani ovat (ruokablogien ohella) TasteSpotting, BBC Food ja JamieOliver.com. Pinterestistäkin löytyisi kaikkea kivaa, kunhan sitä vaan tottuisi käyttämään.

Aiempi suosikkini oli Epicurious, mutta näköjään olen jossain vaiheessa unohtanut koko sivuston.



Kuvissa näkyvät leivonnaiset ovat siskoni tekemiä. Hän oli valinnut Valion suolaisten reseptien ohjeista kaksi joulukuuhun sopivaa pikkusuolaista:

Vuohenjuustopuustit

2 dl maitoa
1/2 prk (à 200 g) crème fraîchea
25 g hiivaa
1 muna
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 7 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl juoksevaa oivariinia (muunkinlainen sulatettu rasva käynee)
TÄYTE
1/2 prk (à 200 g) crème fraîchea
3/4 tl pippurisekoitusta
1 1/2 dl öljyyn säilöttyjä mustia kivettömiä oliiveja
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
120 g ilmakuivattua kinkkua ohuina viipaleina
150 g vuohenjuustoa
voiteluun:
1 muna

Lämmitä maito ja crème fraîche kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Sekoita.
Lisää muna, sokeri, suola ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta taikinaan loput jauhot ja rasva.
Vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
Kauli taikina kahdeksi 40 x 25 cm:n kokoiseksi levyksi.
Yhdistä crème fraîche ja pippurisekoitus. Voitele se levyjen pintaan. Ripota päälle viipaloidut oliivit ja rouhitut pähkinät.
Levitä kinkut tasaisesti levyille. Murenna päälle vuohenjuusto.
Kääri levyt rulliksi pitkästä sivusta rullaten. Leikkaa rullat 2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi.
Aseta palat isoihin, paperisiin muffinivuokiin.
Kohota puustit liinan alla. Voitele munalla.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 12 - 13 min tai kunnes puustit ovat kypsiä.

Juustoiset keksit

150 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
130 g mustaleimaista emmentalia raastettuna
voiteluun ja pinnalle:
1 muna
1 dl (50 g) aurajuustoa muruina
1/2 dl mantelirouhetta

Sekoita pehmeään voihin jauhot ja juustoraaste. Painele taikina muovikelmuun ja anna levätä jääkaapissa n. tunti. Kauli taikina ohueksi levyksi kelmun sisällä tai jauhotetulla pöydällä.
Ota levystä muotilla pyöreitä kakkuja (halkaisija 4 cm). Nosta kakut pellille leivinpaperin päälle. Sipaise keksit vatkatulla munalla. Ripottele pinnalle juustomuruja ja mantelirouhetta.
Paista 200 asteessa n. 10 min. Tarjoa esim. glögin, kahvin tai boolin kanssa.

Ellen Svinhufvud -kakku

Luin aiemmin tällä viikolla Ylen nettisivuilta kirjoituksen, jossa pohdittiin, onko itsenäisyyspäivä vuoden ilottomin juhla:

”Saamme kerran vuodessa vapaapäivän, jotta voisimme luvan kanssa taputella toisiamme selkään. Ja mitä teemme, kun juhlapäivä koittaa? Muistelemme toista maailmansotaa. Eristäydymme koteihimme. Koko päivä lipuu ohi kuin surusaattue. Haudanvakavaa tunnelmaa rikkoo vain televisioitu, tylsyydessään koominen jonotusseremonia. - - Meillä ei ole edes itsenäisyyspäivälle leimallista juhlaruokaa.”

Totta. Siinä missä vuoden vaihtumista tai vappua voi juhlia nakkien ja perunasalaatin avulla, ei 97-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivälle ole juurikaan ruokaan liittyviä perinteitä.

Poikkeuksen muodostaa Linnan juhlillakin vuodesta toiseen tarjottava Ellen Svinhufvud -kakku, josta voisi kenties kehitellä itsenäisyyspäiväksi perinneruokaa. Kakku johdattaa ajattelemaan 1920- ja 1930-lukujen historiaa, jos kohta mantelikakkuun tykästynyt Ellen Svinhufvud oli jo ennen maan itsenäistymistä mukana muuutamissa Suomen historian käännekohdissa. Ellenin mies P. E. Svinhufvud oli paitsi Suomen tasavallan kolmas presidentti myös itsenäistyneen Suomen ensimmäinen valtionhoitaja.

Oma kakkuperinteeni Ellen Svinhufvud -kakun parissa alkoi vähän takkuisesti. En ole leiponut kakkuja aikoihin, ja harvat viime vuosien kakkumuistoni ovat varsin sähellyksen täyteisiä. Tilannetta ei suoranaisesti helpottanut se, että kakkua oli tulossa syömään kaksi siskoani, jotka leipovat kondiittoritasoisia kakkuja vaikka vauva kainalossa.

Valikoin ensimmäiseen Ellen Svinhufvud -kakkuhetkeeni ohjeen Maku-lehden sivuilta. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja paistoin pohjalevyt jo edellisenä iltana. Levyistä tuli luullakseni liian ohuita (ehkä mantelijauhe olisi pitänyt sekoittaa marenkiseoksen joukkoon hiukan varovaisemmin), mutta ne pysyivät joka tapauksessa kohtalaisen hyvin kasassa.

Seuraavana aamuna homma lähti luontevasti liikkeelle siten, että säästin osan aamukahvistani kakkuun tarvittavan kreemin valmistamiseen. Ideana oli tehdä kakkuun täyte ja päällyskuorrute siten, että sokerilla ja kermalla maustettua kahvia vatkattaisiin yhteen huoneenlämpöisen voin kanssa. Ajattelin, että homma hoituisi kätevästi KitchenAidilla.

KitchenAidia käynnistellessäni tunsin olevani oman elämäni Nigella Lawson, mutta aika nopeasti minulle valkeni, etteivät kahvi ja voi suostuisi sekoittumaan keskenään. Olisiko voi ollut liian kylmää ja kahvi liian lämmintä, mutta tuloksena oli KitchenAidin vatkaimeen juuttunut voiköntti ja sinne tänne ympäriinsä pärskynyttä kahvia. Ja siinä minä olin, pohtimassa, menisivätkö kaikki muutkin ruokalajit vastaavalla tavalla pieleen. Osaisinko enää valmistaa edes punajuuripaistosta tai uunijuureksia?

Synkimmän epätoivon hetki kesti onneksi vain vähän aikaa, ja päätin aloittaa alusta. Tilannetta todistamaan saapunut toinen jauhaja avitti minua sulattamalla voin sopivaan notkeuteen mikrossa, ja kahviseokseenkin oli onneksi vielä aineksia jäljellä. Toisella yrittämällä vatkaaminen onneksi onnistui. Sain kakun kasattua hyvinkin näppärästi (edes mantelit eivät palaneet pannulle), minkä jälkeen ennätin vielä kuoria kasan perunoita, porkkanoita, palsternakkoja ja punajuuria ennen vieraiden saapumista.

Olin jo ennättänyt tiedottaa, että tarjolla on katastrofikakkua, mutta lopulta suurin ongelma oli se, että kakku oli vain vähän turhan matala. Maku ja rakenne sen sijaan toimivat oikein mainiosti, ja kakku kirvoitti paljon kehuja. Vaikeuksien kautta voittoon.

Ellen Svinhufvudin kakku (linkki ohjeeseen)

6 kpl valkuaista
3 1/2 dl tomusokeria
150 g manteleita (jauhettuna)

MOKKATÄYTE JA KUORRUTUS
3/4 dl sokeria
1 1/2 dl kahvijuomaa
1 1/2 dl kahvikermaa
300 g voita
100 g manteleita (jauhettuna)

PINNALLE
80 g manteleita (lastuina)
1/2 dl tomusokeria

Kuumenna uuni 125-asteeseen. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita mantelijauhe varovasti vaahdon joukkoon. Levitä vaahto 4 levyksi (à 15 x 22 cm) kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille.
Nosta pellit uunin ala- ja yläosiin. Paista noin 1 1/2 tuntia. Vaihda peltien paikkaa pari kertaa kypsennyksen aikana.
Irrota levyt varovasti lämpiminä ja nosta ritilöille jäähtymään.

Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi. Lisää kerma. Vatkaa seos ohuena nauhana huoneenlämpöiseen voihin, koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhettu manteli loppuvaiheessa.
Kokoa kakku. Nosta pohja tarjoiluvadille ja levitä sille nuolijalla mokkatäytettä. Tee loput kerrokset ja levitä täytettä myös päällimmäiselle levylle ja kakun reunoille.
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi ja anna niiden jäähtyä täysin. Ripottele mantelilastuja kakun päälle ja painele niitä myös kakun reunoille. Siivilöi päälle tomusokeria.
Säilytä Ellen Svinhufvudin kakku jääkaapissa tarjoiluun asti.

Mitä itsenäisyyspäivän ilottomuuteen tulee, yli satavuotias Hannes Hynönen osoitti tänä vuonna, että päivää voi juhlistaa myös huumorintajuisella ja hilpeällä mielialalla.