keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Salaatti-ideoita

Salaatin tekoon pätevät ainakin jossain määrin samat lainalaisuudet kuin munakkaaseenkin. Näennäisesti helppo, mutta lähempää katsottuna vaikea. Tottahan sitä nyt osaa silputa kuppiin vihersalaattia, tomaatteja, kurkkua ja muuta sensellaista, mutta joskus olisi mukava päästä salaatissakin kunnolla tajunnan räjäyttäviin makuyhdistelmiin, vähän samaan tapaan kuin viime tammikuussa, kun pääsin maistamaan taivaallista vuohenjuuston ja hunajan yhdistelmää.

Nyt kun monia salaattitarpeita alkaa saada talviaikaa paremmin ja halvemmalla, hyville resepteille olisi kysyntää. Esimerkiksi Jamie Oliver yhdistelee eräässä kirjassaan samaan salaattiin varsi- ja mukulaselleriä, persiljaa ja granaattiomenaa. Ei olisi tullut kyllä itsellä mieleen. Tai miten olisi salaatti keitetyistä perunoista, avokadosta ja vihanneskrassista?

Tämän kesän missioksi voisi ottaa paitsi hyvien salaattireseptien etsimisen myös hyvän salaattikastikkeen tekemisen opettelun. Kaupasta ei löydy mieluisia kastikkeita, ja jos rehuja nyt kovin paljon intoutuu syömään, niin joku soosi voisi olla ainakin aina silloin tällöin kiva. Ei juuttuisi kaalinpala kurkkuun hetikään niin helposti.

Kuvan tuotoksessa on mukana salaattia, katkarapuja, hunajamelonia (tai tuossa versiossa taisi olla verkkomelonia), kurkkua, herneitä sekä viipaloitua purkkiparsaa. Sipulia olisi ollut tarkoitukseni laittaa myös, mutta kotoa löytyneet vanhat sipulit olivat joko mädäntyneet tai itäneet, eikä uusia kevätsipuleita tietenkään löytynyt tuohon hätään mistään.

8 Comments:

At 31/5/06 18:14, Anonymous Anonyymi said...

Taannoin vein nyyttikesteihin reseptiarkistostani löytynyttä salaattia, joka oli kyllä yksinkertaisuudessaan tosi hyvää: laakealle astialle limittäin ladottuna viipaleina melonia, tomaattia ja mozzarellajuustoa. Päälle vähän tuoretta basilikaa, suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Nam!

 
At 31/5/06 19:43, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset! Pitääkin kokeilla tuota jolloinkin grilliruokien kaveriksi.

 
At 31/5/06 20:47, Blogger rinsu said...

Laitoin jakoon yhden hyvän salaatin, joka ei vaadi kummoisia raaka-aineita. Ks www.viiniruokakirjat.blogspot.com.

 
At 31/5/06 21:26, Blogger Rosmariini said...

Hienoa! Tuo resepti kuulostaa tosi hyvältä. Olenkin haikaillut semmoista perunasalaatin ohjetta, johon tulisi sekä kaprista että paprikaa.

 
At 31/5/06 21:33, Anonymous Anonyymi said...

Mielestäni maailman paras katkarapusalaatti:
Pilkotaan tosi pieneksi jotain juustoa (gouda esim.), omenaa, ruohosipulis/purjoa/kevätsipulia ja cocktail-kurkkuja. Sekaan viinirypäleen puolikkaita, muutama suolapähkinä. Ah ja paljon katkarapuja tietenkin!

Sekaan voi laittaa purkin ranskankermaa (tähän käy jopa kevyt), jossa on tujaus omenaviinietikkaa sekä suolaa ja vähän rosee pippuria.

 
At 31/5/06 22:47, Blogger Rosmariini said...

Tuo voisi kolahtaa aika hyvin meikäläisen makuhermoon. Katkarapuja ja goudaa, nam.

 
At 1/6/06 09:00, Anonymous Anonyymi said...

Minakaan ei voi sietaa valmismarinadeja enka valmissalaatinkastikkeita... Peruskermaviilikastike maistuu salaatin kanssa, joku paiva tein sattumalta hyvaa sinappikastikketta oliivioljypullon jamaan; lisaksi Turun sinappia, viinietikkaa, mustapippuria ja persiljaa, suhteista en tieda mutta hyvaa siita tuli! Toinen hyva sinappikastike syntyy kun pistaa oljya, sinappia ja appelsiinamehua yhden annoksen ja puoli annosta viinietikkaa, lisaksi suolaa, sokeria, pippuria, valkosipulia maun mukaan seka jotain lempiyrttia.

Just eilen katselin kun Jamie Oliver teki salaatin johon tuli erilaisten vihreiden lisaksi persikkaa, mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua, hyvalta naytti!

 
At 1/6/06 09:50, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset Johannalle kastikevinkeistä! Pitäisiköhän aloittaa opettelu sinappikastikkeesta.

Yhdessä kesätyöpaikassani oli joskus lähemmäs kymmenen vuotta sitten parasta salaatinkastiketta, mitä olen ikinä syönyt. Vaikutti vieläpä itsetehdyltä - ei häivääkään ankean teollisesta einesmausta. En vaan millään kehtaa soittaa sinne ja kysyä, että mitäs soosia teillä silloin viime vuosituhannella siellä pöydässä olikaan. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails