tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Savipatamurkinaa

Meillä oli täällä Pastanjauhannassa jokin aika sitten juttua savipadasta, ja nyt viimein kaikkein vitkastelujen jälkeen kaivelimme oman patamme hyötykäyttöön. Seuraava ruoka&viini-lehdestä (10/2002) kotoisin oleva savipataresepti on yksi ruokasuosikeistamme. Kalkkuna hautuu savipadassa mukavan meheväksi, ja lisäkkeiden epätavallisuus ja poikkeuksellinen raikkaus takaavat varmasti tavallista mieleenpainuvamman ruokahetken:
Kalkkunaa ja homejuustopäärynöitä (kuudelle)

noin kilo kalkkunan rintafileetä
2 rkl Mild Curry Paste -tahnaa
3 päärynää
100 g sinihomejuustoa
LISÄKSI
kasvisliemessä haudutettuja ohrasuurimoita
Baby-pinaatinlehtiä (Dole)
pihlajanmarjahyytelöä

Hiero kalkkunan pintaan Mild Curry Paste -tahna. Nosta liha vedessä liotettuun savivuokaan.
Halkaise päärynät. Poista teelusikalla siemenkodat. Täytä kolot sinihomejuustolla ja nosta ne kalkkunan kanssa samaan pataan. Pane pata kylmään uuniin. Kypsennä 200 asteessa noin tunnin ajan.
Voit kypsentää kokonaiset ja esikypsennetyt ohrasuurimot samanaikaisesti kasvisliemessä toisessa savipadassa tai kypsennä ne pakkauksen ohjeen mukaan liedellä.
Anna lihan vetäytyä. Leikkaa se sitten ohuiksi viipaleiksi ja ripottele viipaleille kevyesti suolaa. Tarjoile kalkkuna pinaatinlehtipedillä ohrasuurimoiden ja pihlajanmarjahyytelön kera.

Savipadan kanssa puljatessa tahtoo joskus unohtua, että pata pitää panna nimenomaan kylmään uuniin. Kerran jos toisenkin olemme kuumentaneet uunin jo valmiiksi ja joutuneet jäähdyttelemään sitä sitten urakalla. Eli energian tuhlaamiseksi tahtoo mennä moinen. Lisäksi pataa pitää uittaa etukäteen vedessä, kuten tuossa ohjeessakin todetaan.

Savipataan voi virittää myös jälkiruokia, ja voipa siinä leipoa halutessaan vaikka leipää. Voisi ottaa viimeiset vuodet sangen vähällä käytöllä olleen saksan kielen ohjelmaan ja testailla joskus näitä Römertopfin omiakin reseptejä. Miten olisi vaikka Hefe-Mischbrot, Geschnetzeltes Rindfleisch tai Rebhuhn in Weißwein? Tai possua? So fein ist Schwein.

maanantaina, tammikuuta 30, 2006

Pastaa ennen ja nyt

Pastan alkuperä on hämärän peitossa. Roomalaiset eivät ehkä sitä sellaisenaan tunteneet, vaan heillä hiilihydraattien lähteinä olivat leipä ja vehnästä tai ohrasta tehty polentan tapainen puuro, puls, jota saatettiin maustaa herneillä tai muilla palkohedelmillä. Joskus kuulee väitettävän, että pasta olisi tullut Kiinasta Marco Polon mukana, mutta kiinalaiset nuudelit poikkeavat niin paljon italialaisesta pastasta, että tuntuu olevan kyse aivan eri keksinnöstä. Sitäpaitsi säästäväisyydestä kuulussa Genovassa on säilynyt vuodelta 1279 perunkirjoitusdokumentti, jonka mukaan sotilas nimeltä Ponzio Bastone oli jättänyt perillisilleen mm. laatikollisen makaronia (bariscella plena de macaronis). Kenties luontevampi selitys sekä pizzan että pastan synnylle onkin se, että laihahkoa puuroa lipsahti joskus kuumille kiville, ja kun pannukakkumaiseksi kovettunutta taikinaa ei haluttu heittää pois, se syötiin pizzana tai lisättiin kappaleina vihanneskeittoon. Näin oli syntynyt minestrone, josta myös kuiva pasta, pastasciutta, on saattanut kehittyä. Reiälliset makaronit lienevät taas arabien keksintöä, koska näiden oli pitkiä karaavanimatkojaan varten kehitettävä viljatuote, joka oli varmasti kauttaaltaan niin kuiva, että se säilyi.

Edellinen lainaus on poimittu Paavo Castrénin artikkelista Pastaa monessa muodossa. Kirjoitus on osa Villa Lanten Ystävien Herkullista historiaa (2004), jossa on rutkalti kiehtovia ruokatarinoita kaikesta mahdollisesta, mikä jotenkin liittyy italialaiseen ruokakulttuuriin. Kirjan jutut eivät suinkaan rajoitu antiikin aikaan - kuten itse aluksi arvelin - vaan mukana on esimerkiksi juttua italialaisista kahviloista ja juustoista sekä jonkin verran jopa ruokaohjeita, jos vaikka haluaa järjestää pidot muinaisroomalaiseen tapaan.

Makaronin perinnöksi jättäminen kuulostaa muuten tämmöisen keskimääräisen pastanjauhajan korvaan melkoisen hauskalta. Mahtaa meidänkin pesänjakajillamme aikanaan naama venähtää, kun jaettavaksi on jäänyt ainoastaan pari pussillista pastaa sekä muutama hyllymetri eri tavoin säilöttyjä tomaatteja.

Pastasta oli juttua myös uusimmassa Maku-lehdessä, josta toteutukseen valikoitui kestosuosikkini, kylmäsavulohitagliatelle (tai fettuccinea tuo mahtoi meillä olla):

Tagliatellea kylmäsavulohikastikkeella (4 annosta)
2 salottisipulia
200 g kylmäsavulohta
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
tilkka oliiviöljyä
2 dl kuohukermaa
1/2 tl valkopippuria
350 g tagliatellea
Koristeeksi
Lehtipersiljaa

Kuori ja silppua salottisipulit. Suikaloi lohi ja tomaatit. Lämmitä öljy kasarissa ja kuullota sipuli. Lisää tomaatti- ja lohisuikaleet.
Kaada joukkoon kerma ja mausta kastike pippurilla. Anna kiehahtaa ja nosta kasari pois liedeltä.
Keitä tagliatelle muuten pakkauksen ohjeen mukaan, mutta vähennä keittoajasta minuutti. Valuta pasta ja ota hiukan keitinvettä talteen.
Lisää pasta ja kaksi ruokalusikallista suolalla maustettua keitinvettä kastikkeen joukkon, hauduta minuutin ajan.
Koristele pasta-annokset lehtipersiljalla.

sunnuntai, tammikuuta 29, 2006

Noutoruokaa

Innostuin tuossa päivänä muutamana harjoittelemaan tv-kokkimaista veitsenkäyttöä punasipulia pilkkoessani. Ei olisi ehkä kannattanut, koska onnistuin sohaisemaan yhden vasemman käden sormistani nauravaksi nakiksi. Koska yksikätinen kokkailu on yllättävän hankalaa, olemme joutuneet jättäytymään viime päivinä osittain noutosapuskan varaan. Ei kuitenkaan kokonaan. Onni on semmoinen aviomies, jonka saa ohjelmoitua tarvittaessa kapustan varteen. Eli bloggailut jatkuvat pienistä haavereista huolimatta.

lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Tonnikalaa ja thai-voita

Minulla alkaa usein tehdä kamalasti mieli tonnikalaa silloin, kun perinteisiä lohipohjaisia kalaruokia on tullut tehtyä liian usein. Tonnikalasta saa raikasta, nopeasti valmistuvaa ja "vähän erilaista" kalaruokaa, jottei elämä käy yksitoikkoiseksi. Se on perusmaultaan hyvin mieto, joten vähän voimakkaammilla kastikkeilla makua on helppo muokata eri suuntiin. Toisaalta tonnikala toimii hyvin myös hienovaraisen miedoissa sovelluksissa kuten sushissa.

Thai-tonnikalaan tarvitset nämä:

1 lime
50 g voita
1 sitruunaruohon varsi - kovat uloimmat lehdet irrotettuna ja pehmeä sisus silputtuna
2 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi, murskattuna
1 chili - voimakkuus makusi mukaan
1 (per ruokailija) tonnikalafilepihvi, noin tuuman paksuinen on hyvä
öljyä paistamiseen
suolaa, pippuria
riisiä

Raasta puolikkaan limen kuori ja puolita sen jälkeen lime. Älä tee kuten minä (puolitin ensin ja raastoin sitten - limemehua oli ympäri keittiötä). Kuoreltaan raastetun puolikkaan mehu puristetaan tehosekoittimeen (tai kulhoon, jos käytät sauvasekoitinta) ja ehjä puolikas säästetään koristeluun. Lisää voi sekoittimeen, samoin kuin silputtu sitruunaruoho, kevätsipulit, valkosipulinkynsi - ja tietenkin se aluksi raastettu limenkuori. Mausta suolalla ja pippurilla ja surruuta koneella niin että saat kohtalaisen tasaista voita. Joissain ohjeissa tämäntyyppiseen thai-voihin laitettaisiin ehdottomasti myös puska korianteria. Pastanjauhajille sen riittävän hienovarainen käyttö ei vielä ole auennut. Yleensä tuloksena on saippuan makuinen ruoka ja onneton jauhaja. Niinpä olemme viime aikoina jättäneet korianterin kylmästi ulos thai-ruoistamme.

Kaavi maustevoi sekoittimesta leivinpaperille. Muotoile voista paksuhko tanko ja kiristä leivinpaperi karkin tavoin tiukalle rullalle, jotta tangosta tulee kauniin tasainen. Laita rulla jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Tähän on hyvä varata aikaa vartista ylöspäin, pakastimessakin. Tässä vaiheessa voit laittaa riisin tulelle.

Sitten asiaan: kuumenna parilapannu kunnolla kuumaksi (niin että höyry/savu nousee). Hiero tonnikalafileiden pintaan (oliivi)öljyä sekä suolaa ja pippuria myllystä. Paista pannulla maksimissaan 1-2 minuuttia per puoli. Tarkoituksena on saada pintaan kunnon väri (parilapannulla tulee herkulliset "grilliviirut") mutta jättää fileen sisus samalla mehukkaan punaiseksi. Tähän tarvitaan kunnolla kuuma pannu, jottei sisus kypsy liiaksi sillä välin, kun ulkokuori rapeutuu.

Jos teet lautasannokset, laita keko riisiä lautasen keskelle ja tonnikalafile päälle. Fileelle leikataan sitten pari siivua jähmettyneestä maustevoipatukasta. Voinapit sulavat mukavasti lämpimän kalanpalan päälle. Jos huomasit alussa säästää limeä koristeluun, leikkaa siitä pari lohkoa joka lautaselle. Ainakin itse jotenkin tykkään puristaa pöydässä sitrusmehua lohkosta kalaruokien päälle - vaikka se sotkee sormet eikä välttämättä joka ruokaan edes istu.

perjantaina, tammikuuta 27, 2006

Tomaattipiirakka

Kasviskokkailu jatkui käyttökelpoisen kasvispiirakkareseptin metsästämisellä. Ensimmäisenä täytevaihtoehtona oli pilkotusta sipulista, kevytkermasta, kolmesta kananmunasta, oreganosta sekä raastetusta emmentalista tehtyyn seokseen upotetut tomaattiviipaleet. Plussaa vetävästä ulkonäöstä. Pohja oli sen sijaan hieman liian rasvainen, joten etsiskely jatkuu edelleen.

torstaina, tammikuuta 26, 2006

Blinejä lisäkkeineen

Venäläinen keittiö on varsinainen kasvisruokien aarreaitta, vaikka sitä ei ehkä äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Hyvä esimerkki tästä ovat blinit, joista saa ihan pelkillä kasvislisäkkeilläkin maukasta purtavaa. Raaka-aineetkaan eivät maksa ihan mahdottomasti, ellei sitten väen vängällä halua nauttia blinien kanssa vaikkapa kaviaaria.

Blinien paistaminen ei ole hätähousujen puuhaa. Parempaa tulee, jos antaa taikinan turvota kunnolla (toisin kuin minä) ja sen jälkeen paistaa blinejä rauhassa miedolla lämmöllä. Itse kokeilin tätä Suomi-Venäjä-Seuran reseptisivulta löytynyttä bliniohjetta:
Blinit

4 dl tattarijauhoja
4 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
25 g hiivaa
50 g voita
2 tl sokeria
1 tl suolaa
5 kpl kananmunia
1 dl auringonkukkaöljyä

Valmistus:
Tattarijauhot sekoitetaan 2 dl kylmää maitoa ja sen jälkeen taikinaan lisätään 4 dl lähes kiehuvaa kuumaa maitoa. Taikinan annetaan jäähtyä kädenlämpöiseksi, minkä jälkeen siihen lisätään hiiva ja siirretään lämpimään paikkaan kohoamaan. Taikina vatkataan ja siihen lisätään suola, vehnäjauhot, sulatettu voi, sokerin kanssa sekoitetut munankeltuaiset, loput maidosta sekä kevyeksi vaahdoksi vatkatut munanvalkuaiset. Taikinan annetaan vielä seistä lämpimässä paikassa jonkin aikaa ennen paistamista. Taikinan tulisi olla sakeahkon piimän paksuista.

Kuumenna valurautainen blinipannu ja voitele se kevyesti öljyllä (käytä öljysiveltimenä esim. haarukkaan pistettyä raa´an perunan tai sipulin puolikasta - pullasuti on huonompi vaihtoehto, se palaa nopeasti pilalle). Kaada taikinaa pannulle niin, että se leviää siihen tasaiseksi ohueksi kerrokseksi. Kun blini alkaa kohota ja muuttuu paistamattomalta puolelta hieman punertavaksi, voitele paistamaton puoli öljyllä ja käännä blini. Taitavimmat blininpaistajat paistavat lähes seitinohuita blinejä, joita ei käännetä, vaan paistetaan vain yhdeltä puolelta. Blinit tarjoillaan sipulisilpun, mädin (kaviaarin), smetanan, silputun keitetyn kananmunan, rahkan, sienien, suolakurkkusilpun tms. höysteiden kera.

Kuppeihin on kuutioitu blinien lisäkkeeksi sipulia, suolakurkkua, punajuurta sekä keitettyä kananmunaa. Kattaukseen kuuluu myös kipollinen smetanaa. Mikäli pöytään on astumassa vannoutunut lihansyöjä, samojen lisäkkeiden ja miksei blinienkin kera tarjoiltavaksi sopii mainiosti myös vorschmack. Vorschmack henkilöityy Suomessa vahvasti C. G. E. Mannerheimiin, joka toi reseptin Suomeen tiettävästi Puolasta. Sapuskan ideana on yksinkertaisesti vain haudutella anjoviksella tai sillillä suolattua (lampaan)jauhelihaa uunissa muutaman tunnin ajan sen jälkeen, kun lihan joukkoon on ensin muusattu sipulia, valkosipulia sekä tomaattisosetta. Itse hauduttelimme vorschmackia tällä kertaa vähän liiankin pitkään, koska se ehti loppupeleissä hieman kuivahtaa. Ajoitus oli siis jälleen kerran kotikokin korkein kompastuskivi. Tarkempi vorschmack-ohje löytyy vaikkapa täältä.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Mitä tehdä munakoisosta?

Minä en ole jostain syystä koskaan perustanut kamalasti munakoisosta. Jotenkin sen nimikin kuulostaa samalta kuin joku seitikki. Musakassa munakoiso toimii kuitenkin mielestäni sen verran hyvin, että kenties siitä saa maittavaakin syötävää, jos sattuu löytämään sopivat reseptit. Lasagneen olen sitä lievästi suunnitellut, mutta toisaalta lasagne on meikäläiselle niin pyhä asia, että sitä ei tekisi mieli riskeerata väärillä raaka-ainevalinnoilla.

Kuvassa on taannoin askartelemiani munakoisoviipaleita, jotka on grillattu ja päällystetty sen jälkeen vuohenjuustosta ja hienonnetuista aurinkokuivatuista tomaateista tehdyllä hakkeluksella. Ihan kiva pikkusyötävä sinänsä, mutta kenties kesäkurpitsa olisi toiminut noissakin alustana paremmin.

tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Broileria hapanimelässä kastikkeessa

Suomalaisista ruokablogeista kaikkein tuotteliain lienee Hellapoliisi, joka tarjoilee lukijoilleen päivittäin uusia kuvallisia reseptejä niin leivontaan kuin ruuanlaittoonkin. Kyseinen kaksiosaiseksi laajentunut blogi kulkee sivupalkissamme nimellä Kotikokki, jottei se sekaantuisi vanhempaan Turisti-vetoiseen Hellapoliisiin.

Pastanjauhajia ovat kiehtoneet eritoten Hellapoliisista löytyvät aasialaissapuskojen ohjeet, koska meillä itsellämme ei ole esimerkiksi kiinalaiseen kokkaukseen ollenkaan yhtä monipuolisia reseptejä. Perinteisiä wokkailuja tulee muutenkin harrasteltua nykyään vähemmän, kun pienperheemme on ulkoistanut kiinalaisen ruuan valmistuksen viime vuosina paikallisille ravintoloille. Nyt kuitenkin innostuimme pitkästä aikaa kokkaamaan Hellapoliisin innostamana broileria hapanimelässä kastikkeessa. Jos kana ei ole maullaan, hapanimeläsoosiin voi istuttaa broilerin sijasta myös possun sisäpaistia.

Hapanimelä broileri

4 broilerin rintaleikettä nahka ja luu poistettuna. Leikkaa suikaleiksi.
3-4 valkosipulin kynttä murskattuna
n. 3 cm:n pala inkivääriä hienonnettuna
pippurisekoitusta
muutama pieni / 1 iso sipuli ohuina viipaleina
paprika suikaleina
muutama varsisellerinvarsi suikaleina
porkkanoita suikaleina tai ohuina viipaleina
(bambunversoja)
(vesikastanjoita)
soijaa
ketsuppia
ananaspaloja mehuineen
perunajauhoja suurustukseen
tuoretta korianteria

Paista pannussa broilerinsuikaleet yhdessä valkosipulin ja inkiväärin kanssa. Mausta pippurisekoituksella. Lisää joukkoon sipuli, paprika, varsiselleri, porkkanat, vesikastanjat ja bambunversot. Pyörittele pannussa muutama minuutti. Lisää joukkoon ketsuppia, soijaa ja ananaspalat mehuineen. Suurusta veteen tai ananasmehuun sekoitetuilla perunajauhoilla. Anna kastikkeen pulpahtaa. Ripottele pinnalle tuoretta korianteria. Tarjoa riisin kanssa.

Hyvää oli. Maut olivat mukavasti tasapainossa, ja kasviksiinkin jäi sopivasti rapsakkuutta. Positiivista oli myös se, että sapuskan ohjeistukseen sisältyi ketsuppia. Kokemus oli kaiken kaikkiaan sen verran antoisa, että innostuin kaivelemaan omasta keittokirjahyllystäni pari aiemmin testaamatonta kiinalaisen keittiön reseptiä lähiviikkojen kokkailulistalle. Raportointi jatkuu.

maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Fondue-kekkerit

Kun ulkolämpömittari lähenteli viikonloppuna kolmeakymmentä pakkasastetta, oli sisätiloissa mukava keskittyä mahdollisimman lämmittäviin asioihin. Pakkasen torjumiseen soveltuu hyvin juustofondue, johon on hauska dippailla leipäkuutioita tai miksei halutessaan vaikka hillosipuleita, herkkusieniä tai paprikaa. Juomaksi fonduen kanssa suositellaan yleensä kuivaa valkoviiniä.

Valurautainen fonduepata oli ensimmäisiä yhteiseksi saamiamme joululahjoja, joten pata on polttimineen ja tikkuineen seuraillut jo hyvän tovin jauhantaperheemme elämää. Pelkäänpä pahoin, että olemme turvautuneet sen kanssa useimmiten kaupan juustotiskistä valmiina löytyviin fonduepaketteihin, eli hyvä fondueresepti on edelleen hakusessa.

sunnuntai, tammikuuta 22, 2006

Talviruokaa

Made on nyt kovasti sesongissa, ja niin se sitten onnistui raivaamaan tiensä ensimmäistä kertaa meidänkin kotikeittiöömme. Toteutukseen valikoitui viinissä muhennettu made, jota luonnehdittiin keittokirjassa herkulliseksi ja helposti valmistuvaksi talviruuaksi. Mateen nylkeminen ei kumpaakaan meistä liiemmin huvittanut (minun mielestäni kokonainen made näyttää melkoisen pelottavalta), mutta onneksi kaupan täti oli nylkenyt sen jo valmiiksi. Jos saatavilla ei ole madetta, sapuskan voi tehdä myös taimenesta, turskasta tai vaikkapa seitistä.
Viinissä muhennettu made (neljälle)
1 made (1-1½ kg, nyljetty, perattu, mäti irrotettu)
1 tl suolaa
2 porkkanaa
100 g tuoreita herkkusieniä
3/4 purjoa
2 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl vettä
1/2 kalaliemikuutiota
1 rkl sitruunamehua
2 persiljanoksaa
2 dl ranskankermaa
2 rkl voita

Lisäkkeiksi:
Keitetty perunalumi

Tee näin:
1. Leikkaa kala 4-6 cm:n levyisiksi viipaleiksi, mausta suolalla.
2. Kuori ja leikkaa porkkanat suikaleiksi ja purjo paloiksi, puhdista herkkusienet kevyesti harjaamalla tai talouspaperilla.
3. Kuori ja keitä perunat erikseen.
4. Kiehauta viini, vesi, kalaliemikuutio, sitruuna ja persilja isossa kasarissa.
5. Nosta kala, porkkanat ja sienet kiehuvaan liemeen. Anna kypsyä hiljalleen kannen alla 10-15 minuuttia. Lisää purjo ja mäti loppupuolella (tai pakasta mäti käytettäväksi toisella kertaa).
6. Nosta kala ja vihannekset reikäkauhalla kasarista lämpimälle vadille. Peitä vati foliolla ja pidä lämpimänä uunissa (lautasien kanssa!).
7. Keitä kalalientä kokoon kohtalaisella lämmöllä. Vatkaa ranskankerma sekaan. Kiehauta ja mausta suolalla ja pippurilla.
8. Vatkaa lopuksi voinokare joukkoon ja siivilöi kastike vadilla olevalle kalalle. Leikkaa persiljaa koristeeksi ja tarjoile keitettyä perunalunta kalan kanssa.

Ohje kirjasta Gourmet. Herkkupäivällisiä 60 minuutissa. Alkuruokasuosituksena sapuskalle oli porterin kera nautitut tuoreet osterit ja jälkiruuaksi portviinin kanssa tarjoiltu stiltonjuusto, mutta me emme moisiin virityksiin ryhtyneet. Olisikohan ostereita mahtanut mistäänpäin Oulua saadakaan.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Porkkanapihvit ja kreikkalaista salaattia

Vaikka viime päivien kirjoitukset ovat olleet taas varsin liharuokapainotteisia, en ole unohtanut jaloa pyrkimystäni keskittyä aina silloin tällöin myös kasviskokkaukseen. Tällä viikolla lautaselle päätyivät porkkanapihvit, joiden kaveriksi väänsin rosmariiniperunoita, kreikkalaista salaattia sekä hienonnetulla ruohosipulilla, valkopippurilla ja valkosipulinkynnellä terästettyä kermaviilikastiketta.

Luulin, että rosmariiniperunoita on mahdotonta saada epäonnistumaan, mutta niin vain kävi. Siipaloin perunat liian ohuiksi, mistä syystä uunista alkoi kantautua palaneen käryä jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Turha varmaan kertoakaan, että porkkanapihvit olivat perunoiden käristyessä vielä hyvin pahasti vaiheessa, mistä syystä niiden paistamiseen piti ryhtyä varsin vauhdikkaasti. Ensimmäinen pannullinen meni ihan pipariksi, mutta loput pihvit maltoin sentään paistaa sopivan alhaisella lämpötilalla ja hyytymistä rauhassa odotellen. Lautaselle päätyi kuitenkin kaiken sähellyksen jälkeen varsin maistuva yhdistelmä, joten eiköpähän tässä kokata kasviksista vielä vastaisuudessakin.

En ole onnistunut toistaiseksi paikallistamaan omia kasvisruokaohjeitani (johtunee osittain siitäkin, että en ole niitä pahemmin etsiskellytkään), mistä syystä otin porkkanapihvien ohjeen kirjasta Hyvää ruokahalua! Parhaat kasvis-, kana- ja kalaruoat (2004):
Tarjan porkkanapihvit
4 dl porkkanaraastetta
3/4 dl korppujauhoja
2 dl kevytkermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
1 tl suolaa
hiven valkopippuria
1/2 tl oreganoa
2 kananmunaa

Pane korppujauhot ja kerma kulhoon, sekoita ja anna turvota. Sekoita porkkanaraaste ja muut ainekset korppujauhoseokseen luetellussa järjestyksessä. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee taikinasta pihvejä ja paista miedolla lämmöllä teflonpannussa molemmin puolin kullanruskeiksi.
Lisäkkseeksi sopii pinaattimuhennos.

Kreikkalainen salaatti syntyi parista tomaatista, pätkästä kurkkua, oliiveista, yhdestä revitystä keräsalaatista, pussin pohjallisesta pinjansiemeniä, purkillisesta kuutioitua fetaa sekä rengastetusta punasipulista. Kastiketta en jaksanut sorvata erikseen, vaan lorautin sekaan yksinkertaisesti vain basilikalla maustettua oliiviöljyä. Joskus muinoin panin kreikkalaiseen salaattiin tukevoittavaksi elementiksi vielä purkillisen tonnikalaa, mutta se tapa on sittemmin jäänyt vähemmälle.

perjantaina, tammikuuta 20, 2006

Sushin jatkokurssi

Taas oli sushin aika! Tällä kertaa valmistimme paahdetuilla seesaminsiemenillä kuorrutettuja maki-rullia, tuuttisusheja (tamaki-zushi) ja soijassa marinoitua tonnikala-sashimia (maguro butsu).

Paahdetuilla seesaminsiemenillä kuorrutetut maki-rullat valmistetaan muuten kuin perinteiset, mutta riisin lisäämisen ja tasoittamisen jälkeen merilevälevy käännetään ylösalaisin - riisipuoli alaspäin - tasaiselle vadille ripoteltujen siementen päälle. Tämän jälkeen levy kannattaa siirtää vielä elmukelmupalasen päälle, jotteivät mahdolliset siemenittä jääneet riisialueet tartu joka paikkaan. Pieni määrä wasabia ja haluamasi täytesuikaleet asetellaan suoraan norin päälle ja kokonaisuus kääritään tiukalle rullalle ihan normaalisti.

Näitä tuutti-susheja oli pakko kokeilla, kun näyttivät niin herkullisilta nori-paketin kyljessä. Merilevälevy puolitetaan ja sen keskivaiheille asetetaan nokare riisiä. Riisin optimiannostelu suhteessa nori-levyjesi kokoon löytyy kokeilemalla - ja täytyy tunnustaa, että itsellänikin ensimmäisestä tortusta tuli kokeilevan gastronomian uhri. Reiluhko kämmenpohjallinen on kuitenkin hyvä lähtökohta.

Riisikeon päälle sivellään ohuelti wasabia ja asetetaan suikaleiksi leikattuja täytteitä. Älä laita suikaleita ihan keskelle vaan hieman enemmän sille laidalle, josta suunnittelet tuutin avonaista päätä. Tuore tonnikala, kurkku, lohi, avokado ym. sushitäytteet toimivat hyvin. Kasaa suusi myötäisiä yhdistelmiä. Lopuksi tötterö rullataan varovasti kasaan niin että täytteet jäävät hieman törröttämään tuutin ulkopuolelle. Tuutit syödään normaaliin tapaan dippaamalla täytepäätä (wasabilla maustettuun) soijakastikkeeseen.

Tuutit voi tarjoilla myös siten, että jokainen täyttää omansa. Pöytään tuodaan kipoissa eri täytevaihtoehtoja, wasabia ja valmiiksi puolitettuja nori-arkkeja. Sitten vain kääritään. Me käärimme pöytää vasten, mutta joidenkin ohjeiden mukaan se on helpompaa kouransilmässä.

Sashimi (eli käytännössä raaka kala ilman riisiä) on kategorisesti aivan eri asia kuin sushi, mutta arrogantin länsimaalaisen ominaisuudessa niputimme ne tylysti samaan postaukseen (ja nautimme niitä samalla aterialla). Valmistimme soijakastikkeessa marinoitua tonnikalafileetä. Jos perinteinen tonnikalasushi maistuu, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Valmistus on helppoa ja kestää vain hetken.

Tonnikala (100-300 g per henki, riippuen siitä syödäänkö muita ruokalajeja) leikataan 2x2x2 sentin kuutioiksi. 4 tl wasabia ja 10 ml vettä sekoitetaan 60 ml:aan soijakastiketta. Sekaan lisätään hienoksi silputtua ruohosipulia ja tonnikalakuutiot. Annetaan marinoitua 5 minuuttia muovipussissa tai astiassa, jossa kastike saadaan sekoittumaan tonnikaloihin tasaisesti. Tarjoillaan välittömästi lyhyen marinoinnin jälkeen.

Jos on oikein nälkä tai vähänlaisesti tonnikalaa, ruokaa voi höystää samankokoisilla avokadokuutioilla. Oikeaoppisimmin kuutiot vielä asetellaan tarjolle mosaiikkimaisesti japaninhenkisellä pieteetillä.

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Keittiökummallisuudet

Pastanjauhajat on haastettu listaamaan omia (keittiö)omituisuuksiaan, ja niitähän meillä on toki ihan riittämiin. Osa näistä on tullut blogissamme jo aiemminkin ilmi, mutta tarjolla on myös uunituoreita paljastuksia pastanjauhantapariskuntamme elämästä:

Säilykemania. Rosmariinin tarkoituksena on ilmeisesti varmistaa, että jos tomaattisäilykkeiden valmistaminen loppuu joskus maailmasta kokonaan, niin meidän taloudestamme ne eivät lopu ikinä.

Omituiset ruokajuhlat. Meillä on oma ruokaperinteemme semmoisillekin päiville, joissa kukaan muu ei välttämättä huomaa kovinkaan suurta juhlimisen aihetta. Pienperheessämme on vakiintunut ruokatraditio jopa euroviisuille, mikä on omituista, jos joku.

Suojautuminen takaa tulevilta hyökkäyksiltä. Kun jauhajat menevät ravintolaan syömään, Rosmariini haluaa mieluiten ruokailla selkä seinää vasten. Tällä tavoin hän kuvittelee välttävänsä takaapäin mahdollisesti tulevan attentaatin. Sen sijaan baaritiskillä ei tämmöistä uhkaa ilmeisesti ole, koska siinä istuminen sujuu häneltä yleensä varsin luontevasti.

Neljän oppilaan annos. Annosmäärien suhteen jauhantaosastomme on jämähtänyt yläasteen kotitaloustuntien ohjeistukseen. Jos jompikumpi meistä on laittamassa riisiä tulemaan, kysymys kuuluu ”laitanko kah(d)en vai nel(i)jän oppilaan annoksen?”. Tosin Rosmariini keittää aina pastaa kahdeksan oppilaan annoksen, jottei varmasti loppuisi kesken. Ei lopukaan.

Grillaus. Grillauksessa olemme ihan pitelemättömiä. Heti kun huhtikuu koittaa ja takapihan nietokseen sulaa kaasugrillin mentävä aukko, raahamme pihalle uskollisen kesäkeittiömme. Sen jälkeen grillaammekin sitten säällä kuin säällä, ja usein myös vuorokaudenaikaan katsomatta. Syksyllä alamme lopettelemaan vasta siinä vaiheessa, kun puista leijaavat lehdet alkavat enenevästi häiritä grillitoimitusta. Toissa kesän sateissa tuppasi hieman huvittamaan, kun toisen käännellessä grillissä muhivaa muonaa, toinen joutui yhtenään kannattelemaan tämän yllä sateenvarjoa. Emme kuitenkaan ole se tv-mainoksen ”tänään ei sada enää ollenkaan niin paljon kuin eilen” -pariskunta.

Muutkin ruokabloggaajat voivat kaikin mokomin kertoilla omia ruokakummallisuuksiaan kaikelle kansalle.

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006

Uunimakkara

Iloinen leipuri innosti jauhantatiimimme pitkästä aikaa uunilenkin tekoon. Opiskeluaikana kehittelemämme uunimakkaraohjeen lähtökohtana on paketillinen HK:n sinistä. Makkara kuoritaan ja tehdään kumpaankin pötköön kolme viiltoa. Viiltoihin tungetaan sopivat pätkät punaleimaista emmentalia, jotka leipurin esimerkin innoittamana voitelin tällä kertaa sinapilla. Jotta yleisvaikutelma olisi edes näennäisesti kevyempi, vuokaan lohkotaan vielä pari tomaattia, jytynen paprikaa sekä yksi keskikokoinen omppu. Jos on oikein villillä tuulella, voi mukaan viipaloida vielä sipulin tai ehkä jopa ananasta. Ennen uuniin laittamista ripotellaan päälle rutkasti paprikajauhetta sekä yrttimausteita. Paistetaan parissasadassa asteessa suurin piirtein 25 minuuttia. Makkaran seurana nautitaan tietysti Turun sinappia.

Uunimakkaran kaltaiset pikaruuat ovat olleet viime päivinä pastanjauhajien suosiossa, kun illat ovat kuluneet enimmäkseen makuuhuoneen puolella puuhastellen. Ahkerointi on tuottanut tulosta - lattiaremontti on jo melkein valmis ja pääsemme ehkä taas ennen pitkää asuttamaan sitäkin huonetta.

tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Hunajainen vuohenjuustosalaatti

Rosmariinitutkielmani hurahti sen verran pitkäksi, että katsoin parhaaksi siirtää osan tekstistä ihan oman otsikkonsa alle. Rosmariinia tulee käytettyä yleensä ainoastaan lämpimiin ruokiin, minkä takia päätin kokkailla vaihteeksi hieman viileämpiäkin rosmisherkkuja. Kotimaisten kasvisten sivuilta löytyikin muutamia kiintoisia ohjeita, joista valikoin toteutukseen vuohenjuustoisen salaatin. Siihen käytetään rosmariinin ja muiden artikkeleiden ohella myös kaikkein terveellisimmäksi ruoka-aineeksi listattua avokadoa.

Vuohenjuuston ja hunajan yhdistelmä osoittautui kerrassaan jumalaiseksi. Vähän samaan tapaan kuin basilikan ja tomaatin tai sinihomejuuston ja punajuuren. Jos joku tietää muita poikkeuksellisen herkullisia makuyhdistelmiä, niin vihjaiskaa ihmeessä meillekin. (Vuohenjuuston ja hunajan yhdistämisestä oli taannoin juttua myös Polkkiksessa.)

Vuohenjuustosalaatti hunaja-rosmariinikastikkeella

4 annosta

1 ruukku tammenlehtisalaattia
1 ruukku roomansalaattia
1 ruukku rucola-salaattia
0,5 kurkkua
2 avokadoa
1 sitruuna
balsamiviinietikkaa
mustapippuria
4 palaa paahtoleipää
4 viipaletta (paksuus noin 1 cm) vuohenjuustoa (yht. noin 300 g)

Kastike:
4 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl balsamiviinietikkaa
tuoretta rosmariinia

Pese ja kuivaa salaatinlehdet ja revi ne neljälle lautaselle. Paloittele kurkku ja lisää salaatin päälle. Kuori ja paloittele avokadot ja purista palojen päälle hiukan sitruunaa tummumisen ehkäisemiseksi. Lisää avokadopalat salaatin päälle. Ripottele salaatin päälle balsamiviinietikkaa ja rouhittua mustapippuria. Valmista kastike sekoittamalla kaikki raaka-aineet keskenään. Paahda leivät, aseta päälle vuohenjuustoviipaleet ja lämmitä mikroaaltouunissa niin, että juusto vähän sulaa. Aseta juustoleivät lautasille salaattipedille ja valuta päälle hunajakastiketta.

Päätän tarinani rosmariinista tähän. Ehkä Pippurimylly kirjoittaa vielä joskus oman tutkielmansa pippurimyllyistä. (Todennäköisimmin ei.)

Ruokaa rosmariinista

Mayday-blogissa kirjoitettiin taannoin kahdenkymmenen terveellisimmän ruoka-aineen listauksesta. Listalla oli minulle muutamia henkilökohtaisia yllätyksiä, esimerkiksi kilvan voittanut avokado. Rosmariini sijoittui listauksessa innostavasti sijalle kolme. Voimakkaantuoksuinen rosmariini on arvatenkin yksi omista suosikkiyrteistäni, ja sen pääseminen terveellisten ruokien palkintopallille kirvoitti minut kaivelemaan esiin muutamia rosmariinireseptejä. Mutta ensiksi sananen itse kasvista. Yrttitarhassa on kuvailtu rosmariinia seuraavasti:
Rosmariini on jopa puolitoista metriä korkeaksi kasvava nahkealehtinen ikivihreä varpukasvi. Se kasvaa luontaisesti Välimeren alueen kuivilla rinteillä meren läheisyydessä, mistä sen vahva tuoksu leijailee kauas merelle asti. Latinankielinen sukunimi Rosmarinus ("ros marinus") tarkoittaakin meren kastetta. Ilmeisesti roomalainen Plinius antoi tuon nimen siksi, että roiskeet kastelivat lähellä rantaa kasvavia rosmariineja. Lajinimi officinalis merkitsee lääkkeenä käytettyä. Rosmariinin reunoiltaan sisäänpäin kääntyneet lehdet muistuttavat havupuiden neulasia, ja kasvin aromikin vivahtaa havupuulle. Rosmariini on aina ollut onnea tuovan yrtin maineessa, ja se on ollut tärkeä rohto- ja taikakasvi.

Taikakasvilla on myös kääntöpuolensa:
Suuret määrät kasvia voivat aiheuttaa kouristuksia ja keskenmenon. Rosmariinia ei suositellakaan lapsille eikä raskaana oleville.

Pastanjauhajat ovat kesäaikaan innokkaita yrttien (etenkin basilikan) kasvattajia, mutta rosmariinin kanssa touhuilu tahtoo olla aina melkein yhtä tyhjän kanssa. Siemeniä pitää ensin virvoitella jalkeille jääkaappikäsittelyllä, eivätkä ne senkään jälkeen suostu pukkaamaan purkista kuin pari hentoista versoa. Siispä rosmariiniruokia himoitessaan on tarpeen tarttua joko mausteen kuivattuun versioon tai suosia Järvikylän yrttejä. Mihin rosmista sitten voi käyttää? Rosmariinia tavataan sujauttaa usein lihapatoihin, mutta sopii se toki muuallekin. Oma suosikkini on tämä Jamie Oliverin ideoima pasta bolognese, joka saa rosmariinin lisäksi mainiosti makua myös pekonista ja punaviinistä (ohje löytyy kirjasta Alastoman kokin onnenpäivät):

Jonkin sortin spagetti bolognaise

10 viipaletta italialaista pancettaa tai kunnon savupekonia suikaleina
1 kourallinen rosmariininoksia (nypi lehdet ja silppua summittaisesti)
oliiviöljyä
1 iso sipuli hienoksi silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuna
450 g paistia tai hyvää paistijauhelihaa
1 lasillinen punaviiniä
1 tasainen tl kuivattua oreganoa
400 g:n tölkki tomaatteja
200 g tomaattisosetta tai 1 pieni purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja hienoksi silputtuina
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
450 g spagettia
1 kourallinen tuoretta basilikaa
2 kourallista raastettua parmesaania tai vahvaa cheddaria

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Ota kaapista suuri uuninkestävä kannellinen pata. Leikkaa paisti paloiksi ja jauha ne monitoimikoneessa tai lihamyllyllä karkeahkoksi jauhelihaksi. Ruskista pekonisuikaleet ja rosmariinisilppu padassa kevyesti tilkassa oliiviöljyä. Lisää sipuli- ja valkosipulisilput ja paista 3 minuuttia, jotta ne pehmenevät. Lisää sitten jauheliha. Sekoita ja jatka paistamista 2 tai 3 minuuttia ja lisää sitten viini. Anna kiehua jonkin aikaa, jotta kastike sakenee ja lisää sitten oregano ja kaikki tomaatit, sosekin. Mausta kunnolla makusi mukaan. Kuumenna ruoka kunnolla kiehuvaksi, pane kansi päälle ja työnnä pata uuniin puoleksitoista tunniksi.
Kun kastike on lähes valmista, keitä spagetti suolalla maustetussa vedessä al denteksi (katso keittoaika pakkauksesta). Valuta kypsä pasta lävikössä ja kumoa tarjoilukulhoon. Ota kastike uunista ja lisää silputtu tuore basilika. Nosta pata ja spagettikulho pöytään. Tarjoa lisänä vahvaa juustoraastetta. Vihreä salaattikin sopii seuraan.

maanantaina, tammikuuta 16, 2006

Sinappiset liha-rucolaleivät

Kokonainen paisti on kahden hengen poppooseen siinä mielessä hankalaa syötävää, että siitä tahtoo jäädä väistämättä melkoisesti tähteitä. Niin myös nyt. Onneksi jämät voi sulloa vaikka makoisan voileivän sisuksiin.

Me askarsimme itsellemme vaalivalvojaissyötäväksi saksanhirvileipiä, jotka täytettiin paistiviipaleilla sekä sinappisella rucolamössöllä. Rucolamössö syntyi seuraavasti: Sekoitettiin ravistimessa 2 teelusikallista dijon-sinappia, 2 rkl ruokaöljyä, 1 rkl pähkinäöljyä sekä 1 rkl valkoviinietikkaa, minkä jälkeen mukaan pantiin vielä epämääräinen nippu rucolaa. Muutama ravistus vielä, minkä jälkeen kipattiin sisältö leipien väliin. Ja hyvin maistui.

sunnuntai, tammikuuta 15, 2006

Saksanhirvipaisti ja uunijuureksia

Viikolla laatimamme ruokasuunnitelma piti, ja kävimme pyydystämässä lihatiskin vähäisistä riistavalikoimista kappaleen saksanhirveä. Uuni 175 asteeseen ja paisti uuniin. Lihalämpömittarin lukeman kivuttua 72 asteeseen noukimme hirven huoneenlämpöön ja käärimme sen folioon. Foliossa sisälämpötilan annettiin nousta vielä viiden asteen verran, minkä jälkeen paistia pääsi viimein viipaloimaan.

Saksanhirven kaveriksi keitelty riistanvartijankastike oli täsmälleen yhtä hyvää kuin muistelinkin. Huolella hauduteltua soosia ei kepitä mikään. Jopa Pippurimylly intoutui jonkinasteisiin ylisanoihin kastikkeen ja saksanhirven yhdistelmää maistellessaan.

Lisäkkeeksi keitin ihan perinteiset perunat sekä tein vanhoja kunnon uunijuureksia. Toisin sanoen pilkoin matalaan uunivuokaan porkkanaa, lanttua ja sipulia, joista viimeksi mainittu ei tosin mahda olla juures. Päälle roiskuttelin oliiviöljyä, minkä jälkeen maustoin kasvikset suolalla, Herbes de Provencella, rakuunalla ja rosmariinilla. Sitten paahdoin juureksia parissasadassa asteessa vajaan puolen tunnin ajan, minkä jälkeen kasviksissa oli vielä mukavasti purutuntumaa jäljellä.

lauantaina, tammikuuta 14, 2006

Tavallista tömäkämpi tomaattisoosi

Bloody Mary on ruokaisa ja ravitseva juoma. Niin monenlaisia kuin drinkkejä on kehiteltykin, Bloody Mary on aivan omanlaisensa. Sellerinvartta ei kannata unohtaa. Sen maku sointuu suolaiseen tomaattisuuteen mainiosti.

Bloody Mary (kahdelle)

jääkuutioita
2,5-3,5 dl tomaattimehua
2 annosta (á 4 cl) vodkaa
2 tl sitruunamehua
pari roiskausta worcestershire-kastiketta
pari tippaa tabascoa
suolaa ja vasta jauhettua pippuria maun mukaan (ei kannata kuitenkaan turhaan arastella - Bloody Maryn on syytäkin olla vähän suolainen juoma)
2 sellerinvartta

Lastaa drinkkiravistimeen jääkuutioita (suurin piirtein yksi kolmasosa sen vetoisuudesta). Kaada mukaan tomaattimehu, vodka, sitruunamehu, worcestershire, tabasco, suola ja pippuri. Ravista kunnolla. Kaada kahteen lasiin, tökkää sellerinvarret laseihin ja tarjoile janoisille.

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Aika kasviskokkauksen

Pastanjauhajien pyrkimyksenä on ollut ryhtyä tammikuun kunniaksi (jälleen kerran) kunnon ihmisiksi, jotka syövät terveellisemmin ja liikuttelevat luitaan ahkerammin. Sen kunniaksi pyrkimyksenäni on kokkailla jatkossa entistä useammin kasvisruokaa. Saa nyt sitten nähdä, miten hanke onnistuu, kun kätköissämme ei ole kovinkaan monia kasvisruokaohjeita ja toisaalta kasvissapuskojen kokkailu ja syöminen on ollut taloudessamme toistaiseksi harvinaisen sukupuolisidonnaista puuhaa.

Alkuun päästiin joka tapauksessa linssimuhennoksella. Muhennos syntyi keittiössämme siinä mielessä jälkijunassa, että kyseessä oli Annan suositus vuodenvaihteessa syötäväksi sapuskaksi: "...Koska noina päivinä on tapana syödä myös kolikoita muistuttavia vihreitä linssejä tuomaan varallisuutta uudelle vuodelle, lounaana on yleensä vihreä linssimuhennos prosecon kanssa. Sopiihan hernekeitto ja shamppanjakin yhteen."

Vihreä linssimuhennos

3 dl vihreitä linssejä
2 l vettä
1 rkl suolaa
1 tl soodaa
laakerinlehti
1/2- 1 kanaliemikuutio, tai korvaa osa vedestä itsekeitetyllä kanaliemellä

Keitä linssit näissä mausteissa 25 min tai kunnes ovat pehmeitä.

Ruskista eri pannulla
1 sipuli ja lisää myöhemmin kuullottumaan
2 valkosipulin viipaloitua kynttä.

Kaada linsseistä melkein kaikki neste pois, lisää kypsä sipuli ja 1 dl hakattua persiljaa linsseihin. Tarkasta mausteet, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Ruoka oli oikein maukasta ja erityisen hauskaa siinä mielessä, että siihen sai silputa runsaasti tuoretta persiljaa. Olen onnistunut nimittäin kehittelemään viime aikoina itselleni tomaattipakkomielteen lisäksi vielä jonkinasteisen persiljapakkomielteen. Sitä on aina pakko olla jääkaapissa saatavilla, jotta voin nykäistä siitä tarvittaessa pari tupsua leivän päälle.

Jään toiveikkaana odottamaan muhennoksen vaurastuttavaa vaikutusta.

Nuutinpäivän munatoti

Mennäänpä vielä hetkeksi joulutunnelmiin. Muutamia vuosia sitten tuttavien reseptivihkosesta napattu munatotin ohje oli nimittäin joutunut joulun aikaan meillä aivan kokonaan kadoksiin, kunnes se jokunen päivä takaperin päätti viimein kulkeutua näkyviin. Onhan tässä toisaalta vielä hyvää aikaa kirjoitella joulujuttujakin, kun vanhan kansan mukaan joulu päättyy vasta tänään. Eli tässä nyt tämä ohje - toivottavasti muistan ensi jouluna etsiä reseptiä sitten täältä:

Munatoti (16 hengelle)

6 munaa
2 dl sokeria
1 dl rommia
1 dl konjakkia
1 dl viskiä
1 rkl vaniljasokeria
6 dl kuohukermaa
1 l maitoa
1 rkl raastettua muskottia

Erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa keltuaiset ja 1 dl sokeria kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää viinakset ja vaniljasokeri hyvin vatkaten. Pane peiteltynä jääkaappiin 2–3 tunniksi. Sekoita mukaan löysäksi vaahdoksi vatkattu kerma ja maito hämmentäen. Vatkaa munanvalkuaiset jäykäksi vaahdoksi ja lisää loppu sokeri vähitellen vatkaamisen aikana. Kääntele valkuaiset muiden aineiden joukkoon juuri ennen tarjoamista. Pane tarjolle lasimaljaan ja ripota pinnalle raastettua muskottipähkinää.

Viikonloppuna luvassa hieman ajankohtaisempiakin juomaohjeita.

torstaina, tammikuuta 12, 2006

Riista-ateria

Pitkän kaavan mukaan valmistettu riista-ateria on itänyt jo muutaman viikon ajan pastanjauhajien kokkaussuunnitelmissa. Nyt kun Pagisija tiedusteli kuusipeurapaistilleen seuralaisvinkkejä, päätin viimein ryhtyä ajatuksista tekoihin ja kaivella esiin muutamia riistareseptejä. Sopiva viinikin olisi hyllyssämme odottamassa, joten jospa sitä riistaakin saisi vielä metsästettyä jostakin.

Jos ruuanlaittoon on käytettävissä hiukkasen enemmän aikaa, tapanamme on ollut muhitella riistan kaveriksi tavallista monivaiheisempi, mutta myös perussooseja huomattavasti maukkaampi kastike. Hyvä kastikekoulu löytyy Glorian ruoka&viini -lehden numerosta 8 (syksy 2001), jossa on monia mainioita liemi- ja kastikeohjeita (á la Hans Välimäki) sekä runsaasti muitakin vinkkejä kunnon kastikkeen valmistamiseen alkaen oikeanlaisen kastikekattilan valitsemisesta. Yksi keskeisimmistä jujuista on muistaa maistella hellalla hautuvaa kastiketta ahkerasti, koska siten saa säädettyä maut varmimmin tasapainoon. Tässä pari poimintoa:
Punaviinikastike
Noin 5 dl lihalientä (itse valmistettua tai liemikuutiosta tai fondista valmistettua)
REDUKTIO ELI MAUSTELIEMITIIVISTE
2 punasipulia
noin ½ valkosipulia
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria
½ dl punaviinietikkaa
4 dl punaviiniä
timjaminoksa tai ½ tl kuivattua timjamia
1–2 laakerinlehteä
VIIMEISTELYYN
(suolaa)
(hunajaa, jos kastike tuntuu liian happamalta)
50–100 g suolatonta voita

1. Aloita reduktiosta. Leikkaa punasipuli reiluiksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita ja valkosipulia kattilassa, tilkassa öljyä. Lisää sokeri kuullotuksen loppuvaiheessa.
2. Kaada kattilaan punaviini, etikka ja mausteet. Keitä 15–20 minuuttia tai kunnes saat siirappimaisen seoksen. Lisää lihaliemi. Keitä kastikepohja puoleen eli kunnes jäljellä on noin 4 dl nestettä.
3. Siivilöi kastike toiseen kattilaan. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Hieman hapan kastike tuo hyvän kontrastin usein melko neutraaleille ja suolaisille ruoille.
4. Kiehauta kastike ja lisää voi voimakkaasti sekoittaen. Voi suurustaa kastiketta hieman ja antaa sille makua ja kiiltoa.
Punaviinikastike saa olla melko ohutta, mutta jos haluat paksumman lopputuloksen, suurusta kastike veteen sekoitetulla ohratärkkelyksellä tai tummalla kastikesuurusteella.

Punaviinikastikkeen pohjalta päästään sitten viimein itse asiaan, eli näin syntyy varsinainen riistalle sopiva kastike:
Riistanvartijankastike
1 annos (4–5 dl) punaviinikastiketta
yhteensä 1½ rkl musta-, valko-, viher- ja roseepippureita
3 rkl konjakkia
2 rkl mustaviinimarjahyytelöä
½ dl kuohukermaa

Paahda kokonaisia pippureita kattilassa.
Lisää konjakki, mustaviinimarjahyytelö ja 1 annos punaviinikastiketta. Anna kiehahtaa. Keitä muutama minuutti makujen tasaantumiseksi. Paranna kastiketta lopuksi tilkalla kermaa.

Riistan lisäkkeet jokainen voi tietenkin sorvata makunsa mukaisiksi. Perunoiksi ajattelin itse tehdä rosmariini-valkosipuliperunoita tai sitten voisin veistellä uuniin vaikka Hasselbackan perunat. Peruskuoriperunatkin olisivat kyllä toisaalta tässä yhteydessä melkoisen lyömättömät. Jonkinlaista kasvistakin lautaselle olisi hyvä saada, vaikka perisuomalaista porkkanaa, haudutettua sipulia tai al denteksi keitettyä punajuurta. Marjoista tehdyt hyytelöt (esimerkiksi tuo kuvan pihlajanmarjahyytelö) viihtyvät erityisen hyvin riistan seurassa.

Valkosipulin ystävänä ajattelin muhitella samaan syssyyn vielä kokonaisia valkosipuleita. Eli kokonaisesta valkosipulista leikataan kärki irti siten, että kynnet jäävät kuitenkin paikoilleen koloihinsa. Kuoret saavat jäädä myös paikalleen, joskin kaikkein ulommaisin kuori kannattaa askarrella irralleen. Sitten vain sipulit uunivuokaan kynsipuoli ylöspäin ja hieman oliiviöljyä päälle. Kypsennellään 200 asteessa 20 minuuttia. Valkosipulin maku pehmenee uunissa mukavasti, minkä jälkeen kynnet voi onkia onkaloistaan vaikkapa paahtoleivän päälle. Toimii hyvin myös liharuuan lisukkeena.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Teriyaki-lohi Sekametelisopasta

Kirjakaupasta tarttui mukaan Antti Vahteran ja Visa Nurmen sekametelisoppaa (2005), josta ensimmäisenä kokkauslistalle päätyi teriyakilohi. Mureaa, yksinkertaista, kaunista ja hyvin maukasta! Ja riisi ei tosiaankaan kaipaa sen kummempia kastikkeita tms. kun sitä vetelee lohen keralla samalla haarukallisella.

Teriyakilohi

600 g merilohifileetä
1 dl teriyakikastiketta
2 rkl vettä
1–2 rkl fariinisokeria
riisiä

Nypi lohifileestä selkäruodot. Leikkaa nahka pois ja poista myös pahan makuinen tumma liha. Leikkaa annospaloiksi. Lämmitä teriyakikastiketta ja lisää siihen sokeri ja tilkka vettä. Pyöritä lohi kastikkeessa ja laita palat 175-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi. Sivele välillä kastikkeella. Ota uunista ja sivele taas. Tarjoile riisin kera.

tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Chili-täytteiset lätyt

Paola_ kommenttilootaili meille taannoin mainion reseptin chilillä täytettyihin vohveleihin. Pastanjauhajien taloudesta ei vohvelirautaa löydy eikä semmoista kehdannut keneltäkään tähän hätään lainatakaan, minkä takia muunsin ohjeen täytetyisiksi lätyiksi eli ranskalaisittain ilmaistuna krepeiksi. Kreppitaikinaksi käy mielestäni ihan tavallinen vähäsokerinen lättytaikina. Minulla meni taikinan kanssa hieman säätämiseksi, eli suomeksi sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, paljonko mitäkin ainetta mahtoi kulhoon loppujen lopuksi hurahtaa (paitsi munien määrän muistan: niitä hupeni kolme). Tarkempaa taikinaohjetta kaipaavien kannattaakin kurkistaa vaikkapa tänne. Täyte syntyy puolestaan näin:

"Chili"
400 g jauhelihaa
purkki punaisia papuja
2 isoa sipulia
n. 1/2 l pilkottuja vihanneksia (esim. porkkanaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä, paprikaa)
maun mukaan valkosipulia murskana
1/2 tl kanelia
2 tl jeeraa
3-4 tl mietoa chilijauhetta
3 tl mustapippuria
2 rkl kuivattua basilikaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä silppuna
2 pientä punaista chiliä silppuna
purkki paseerattua tomaattia
purkki tomaattipyrettä
2 (yrtti)liemikuutiota
(mustia oliiveja viipaleina)
(2 rkl punaista pestoa)
(tuoretta basilikaa ja/tai korianteria silppuna)

Paista jauheliha, sipulit ja pilkotut vihannekset. Lisää mausteet, paista hetken aikaa. Lisää paseerattu tomaatti, tomaattipyre ja liemikuutiot, hauduta tunti-pari. Lisää nestettä jos chili ottaa kattilaan kiinni, mutta seos saa jäädä oikein sakeaksi. Lisää vähän ennen tarjoilua oliivit, pesto ja tuoreet yrtit. Tulisuutta voi säätää makunsa mukaan lisäämällä tai vähentämällä tuoreen chilin määrää.

Kreppien valmistaminen on perin yksinkertaista. Paistetaan taikinasta lättyjä tavalliseen tapaan. Sen jälkeen kauhotaan lättyjen pinnalle täytettä ja pyöräytetään rullaksi. Lättyrullat nostellaan uunivuokaan ja ripotellaan päälle juustoraastetta. Kuorrutetaan 250 asteessa niin kauan, että juusto sulaa (arviolta n. 5-10 minuuttia).

Lättyjen täytteeksi voi kokeilla muunkinlaisia sooseja. Kasvissyöjälle voisi tarjoilla vaikka sipuli-sienimuhennoksella täytettyjä räiskäleitä. Ja voihan lättyjen sisälle kääräistä toki myös makeampia täytteitä. Tällöin taikinassakin kannattaa olla ropsaus sokeria joukossa.

Olen tätä nykyä hulluna chili con carneen, ja tämä Paolan ohjeellakin syntyvä chili oli ihan mahdottoman makoisaa. Sitä voi halutessaan syödä myös ihan sellaisenaankin tai sitten vaikka riisin ja patongin kera. Chilin kylkeen sopivat myös guacamole sekä kulhollinen ranskankermaa.

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Ikiomat uunihanskat

Jos on lukenut äskettäin keittiöhanskoille omistetun oodin ja joutuu sen jälkeen lahjakortin kanssa kylmiltään keittiötarvikeosastolle, voiko keskimääräinen sapuskaharrastaja olla sortumatta oheisen kuvan kumivalmisteisiin? Korkeareunainen paistinpannu olisi ollut varsinaisesti etsinnässä, mutta niiden sarjassa sopivaa ei toistaiseksi tullut vastaan.

Kumihanskat ovat osoittautuneet kerralla mukaviksi keittiökapineiksi. Kepittävät kuuman uunin kanssa temppuiltaessa mennen tullen parikymmentä vuotta sitten virkatut perintöpatalaput. Samassa satsissa kotiin kulki vielä silikoninen sivellin, joten kotikeittiömme astui sitäkin myötä entistä kumisempaan aikakauteen.

Niin, ja sitä piti vielä sanomani, että oululaisten keittiötarvikekauppojen harvalukuiseen joukkoon on ilmaantunut piristävä uutuus. Uudellekadulle on avattu ennen joulua keittiöpuoti Pähkinä, jossa kannattaa vierailla, mikäli haussa on vaikkapa kunnon keittiöveitsi. Hyvin löytyy myös kahvi- ja viinivälineistöä ja ties mitä kaikkea. Esimerkkinä mainittakoon viereisessä kuvassa esiintyvät pihdit, jollaisilla voi kätevästi nyppiä kypsentämättömästä kalasta ruotoja.

Kalkkunahampurilaiset

Menneen viikonlopun muonaa. Sämpylän väliin on upotettu paistetusta kalkkunan rintafileestä leikattuja viipaleita, cheddaria, tuoretta ananasta, tomaattisiivuja sekä lehtisalaattia. Mehevyyttä hampurilainen saa lurauksesta majoneesia sekä vapaavalintaisesta HP:n soosista.

sunnuntai, tammikuuta 08, 2006

Pekonipastaa

Loppiaisviikonlopun jälkeen koittavat kenties pastanjauhajienkin keittiössä hieman kevyemmät ajat, mutta onneksi siihen saakka ehtii vielä ahmia pekonia. Sen kunniaksi jauhantaosastomme tarjoilee kulhollisen Pasta Carbonaraa satunnaiselle bloggailijalle:


Näitä siihen tarvittiin:
400 g spagettia
200 g pekonia
1 valkosipulinkynsi
3 tl raastettua parmesaania
3 rkl raastettua pecorinoa
2 munaa
2 keltuaista (munasta)
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Ja näin se kannattaa tehdä:
Kuutioi pekoni ja ruskista pannulla öljyssä sekä se että hienonnettu valkosipulinkynsi. Sekoita lämmitetyssä kulhossa huoneenlämpöiset munat sekä keltuaiset raastettuihin juustoihin. Heitä munaseoksen joukkoon suolaa & pippuria ja hämmennä tarmokkaasti, jotta saat lopputulokseksi kermaisen soosin. Tällä välin olet keittänyt valmiiksi satsin spagettia, jonka tietenkin saman tien valutat ja kippaat munaseoksen joukkoon. Sitten vielä pekonit sekaan, minkä jälkeen alkaakin olla valmista. Nautitaan kuumana.

Ohje peräisin keittokirjasta nimeltään Pasta.

lauantaina, tammikuuta 07, 2006

Kurkistus keittokirjahyllyyn

Nyt on tullut aika lausua sananen Alastomasta kokista, tuosta kotikeittiömme brittiläisestä innoittajasta. Herra Oliver - tai kavereiden kesken ihan Jamie vaan - on nimittäin antanut pastanjauhajien keittiöön aikoinaan melkoista kokkauspotkua.

Taidokkaan ranskalaisen pipertelykeittiön hallitsevasta asemasta johtuen ammattikokit näyttäytyivät vielä kymmenisen vuotta sitten näin maallikon silmään usein jopa pikkuisen pelottavilta. Tällaisten valkoessuisten kohokasmestarien ruokavinkit vaikuttivat kaikessa hienostuneisuudessaan monimutkaisilta, hermostuttavilta ja sitä myötä samalla melkoisen luotaantyöntäviltä. Sen sijaan Englannin omasta pojasta Jamie Oliverista rakennettiin alusta alkaen tyystin erilainen tuote - hän oli rento, nuorekas ja innostunut. Kokatut ruuat suunniteltiin helposti lähestyttäviksi ja ruuanlaiton hyvää meininkiä korostettiin koko ajan. Yhtäkkiä joku osoitti, että keittiössä voi pitää myös hauskaa.

Meihin omanikäisemme kokin energinen meininki upposi ihan kympillä ja aloimme seurata kovalla tohinalla teevee-sarjaansa sekä kokata kilvan läpi Alastomia keittokirjoja. Jossain vaiheessa pastanpurijoiden enin Jamie-innostus alkoi toki osoittaa laimentumisen merkkejä. Varsinkin Jamien keittiössä -sarja alkoi kiertää yhdessä vaiheessa pikkuisen kehää: Otettiin broileri, jonka sisään tungettiin Jamien suosikkiraaka-aineita sitruunaa ja chiliä. Sitten koko hoito uuniin ja seuraavalla kerralla sama alusta. Vuosi sitten syksyllä lehteilin kirjakaupassa Jamien englanninkielistä uutuuskirjaa, joka liiaksi edellisiä Alastomia kokkeja toistavana jäi ostamatta.

Mitä tästä kaikesta jäi sitten käteen? Ensiksikin hyvien raaka-aineiden arvostus. Luomu maistuu epäluomua paremmalta ja eläinten kannalta mahdollisimman suotuisat kasvuolosuhteet heijastuvat suoraan niiden makuun. Toiseksi Jamien keittokirjojen myötä syntyi jauhantatiimimme toisen osapuolen innostus itse tehtyyn pastaan sekä leivän leipomiseen. Lisäksi tietenkin muutamia Oliver-ohjeita jäi vallan suosikkikokkaustemme joukkoon. Etenkin monet hänen pastakastikeresepteistään ovat kerrassaan ykköshyviä. Niin, ja kesäloma-aamuisin tehdään usein hänen ohjeistamanaan semmoisia herkkuleipiä, joihin tulee ainakin valkosipulia, brietä, pihvitomaattia, tuoretta basilikaa ja kinkkua (muuta, mitä?).

Jamie's Italy -kirjaan ajattelin kyllä taas sijoittaa ja tarkistaa, olisiko vanhalla suosikkikokilla pienperheellemme jotain uutta tarjottavaa. Toivoa sopii. Uudella Jamie's Christmas -dvd:llä miekkonen vaikutti jotenkin väsähtäneeltä. Toisaalta on ihan ymmärrettävää, ettei kolmekymppiseltä enää irtoa energiaa samalla tavalla kuin vielä viitisen vuotta sitten. Ei irtoa aina jauhajiltakaan.

perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Pastanjauhajien linkkivinkit

Koska kokkailut ja sitä myötä kokkibloggailut ovat jääneet tällä viikolla remppa- sun muiden kiireidemme vuoksi melkoisen vähäisiksi, tarjoilen teille kuitenkin näin loppiaisen ratoksi kauhallisen ruoka-aiheisia linkkivinkkejä.

Ruokatietämystään voi käydä testaamassa Älypäässä, jossa on tätä nykyä kokonaan sapuskalle omistettu tietokilpailunsa:
Mikä on räätikkäputsin tutumpi nimi? Ruoka-tietovisa saa varmasti veden kielelle! Edustettuna Suomi ja ulkomaat koti- ja gourmet-ruoka.
Viinistäkin löytyy oma kilpailunsa, joka on minun hermoilleni hippasen liian vaikea. Ruokaosiossa kuvittelin pystyväni hätyyttelemään hieman suurempiakin pistemääriä, mutta pöh. Testikierroksella kone ilmoitti minun olevan tasoltani makaroninkeittäjä. Mikä oli toisaalta todistettavissakin.

Ruokalehdistä olen suosinut tähän saakka enimmäkseen Glorian ruoka&viiniä, mutta nyt Maku-lehti on lievässä nosteessa sen vuoksi, että monet ruoka-aiheiset googletukseni päätyvät tätä nykyä kyseisen makasiinin kotisivuille. Pitänee joskus hankkia itse lehtikin.

Viinilinkeistä kestosuosikki on luonnollisesti Alkon Ruoka ja juoma, josta muuten löytyy myös mainioita ruokaohjeita sekä vinkkejä esimerkiksi juhlien järjestämiseen. Viiniin erikoistuneita blogejakin löytyy Suomesta muutamia. Minulle läheistä tulikin mainittua jo joskus aikaisemmin. Elokuusta asti toimineessa *Pienessä ViiniBlogissa* on viininmaistelutuloksia jo useammastakin putelista. Blogin punaviinilistauksia johtaa parhaillaan Tokaji Aszú. Pitänee hankkia moista itsellekin, kun kyseinen pullote ei ole meille (tai ainakaan minulle) asti tuttu.

Ruoka-aiheisia keskusteluja käydään useammassakin paikassa. Myös Paakari.netissä, jossa näyttäisi muutenkin olevan ruoka- ja leivontaohjeita joka lähtöön.

torstaina, tammikuuta 05, 2006

Hoppupäivän kokkaus

Paola_ pelasti satunnaisen ruokabloggaajan nälkiintymiseltä. Pastanjauhajien naispuolisempi versio oli tänään sen verran syventynyt projekteihinsa, että hoksasi kaivata ruokaa vasta iltapäivällä. (Aamupala ei varsinkaan tänään ollut päivän tärkein ateria, kun se jäi kokonaan väliin.) Onneksi neuvokas ruokabloggaajamme oli nykäissyt pari päivää aiemmin kaupassa käydessään mukaansa paketillisen tuoreraviolia, josta hän loihti Paolan ohjeistuksen mukaan itselleen tämän nopean herkun. Tässä pesto tekee jälleen kerran sapuskan maulle ihmeen hyvää:

Ravioliherkku kahdelle

paketti tuoreravioleja
pestoa
kirsikkatomaatteja
punasipulia
valkosipulia
mustapippuria

Leikkele sipuli sopiviksi haarukkapaloiksi ja tomaatit puoliksi (tai jos ovat isoja, neljänneksiksi). Silppua valkosipuli. Keitä ja valuta raviolit (tällä kertaa jotain basilika&juusto -tyyppisiä), kaada takaisin kattilaan ja heitä muut aineet sekaan. Sekoita ja syö vaalean (paahdetun) leivän kanssa.
Jos kotona on, mukaan kannattaa laittaa myös esim. suikaloitua paprikaa, pinjansiemeniä ja rucolaa. Ja parmesaani maistuu aina tämän kanssa...

Siinä muillekin kiirekokkaajille muheva pikamurkina. Koska ohjeistus oli kahdelle, niin todettakoon vielä, että en minä tuota kaikkea toki keskenäni vetänyt. Eli mikäli miespuolinen pastanjauhajamme sattuu tuntemaan itsensä nälkäiseksi, niin akkas on laittanut ruokaa.

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Poro

Talven kunniaksi innostuimme valmistamaan poroa kahteen otteeseen ihan peräjälkeen. Toisella kerralla paistoimme ulkofilepihvit pannulla, toisella taas vähän isomman lihapalan - sisäpaistin. Molemmissa tapauksissa lihaan otettiin ensin kauttaaltaan hyvä väri voissa kuumalla pannulla ja se ajeltiin sitten haluttuun kypsyyteen (poro toimii hyvin mediumina) 150-asteisessa uunissa. Mitä isompaa lihapalaa on paistamassa, sitä matalammassa lämmössä se kannattaa yleensä valmistaa, jotta kypsyminen on tasaista.

Molemmat annokset tarjoiltiin Pippurimyllyn (ja varmaan hyvin monen muunkin suomalaisen äijän) peruspihvikastikkeella: kun liha on saatu pannulta uuniin, paistoliemen sekaan kaadetaan kunnon loraus punaviiniä ja lientä keitellään jonkin aikaa kasaan, tavoitellun kastikemäärän ja toisaalta maun syvyyden mukaan. Joukkoon rouhitaan reilusti pippuria ja lisätään pari teelusikallista (dijon)sinappia sekä kunnon loraus kermaa - jälleen maun mukaan. Kerma pehmentää makua ja tekee siitä täyteläisemmän. Viimeistään tässä vaiheessa kastiketta kannattaa maistella ahkerasti, jotta mieluinen kerman määrä löytyy. Kaikkein äijimmät maistavat isolla lusikalla ja ryystävät kuuluvasti.

Jossain välissä on tietenkin muistettu laittaa puikulat tulelle ja testailtu niiden kypsyyttä ahkeraan. Puikulat nimittäin ovat harvinaisen hankalia keitettäviä. Tyystin syyttä ne usein räjähtävät silmille, jolloin voi vielä pelastaa kasvonsa tarjoamalla perunat maukkaasti muusina. Kun perunat ovat muodossa tai toisessa valmiit, kasataan annokset. Itse tykkään, että riistaruoat tarjoillaan kohtalaisen roisisti, vähäisin krumeluurein. Liha pöytään, muutama peruna viereen ja kastiketta hyvällä maulla molempien päälle. Viereen vielä jotain raikasta salaattia - paitsi kaikkein äijimmille.

tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Kukkoa viinissä

Pastanjauhajien pesäkolo on parhaillaan pienimuotoisen kaaoksen vallassa ja remppaa pukkaa, mistä syystä emme ole ehtineet vielä tämän vuoden puolella ruokaostoksille emmekä näin ollen pahemmin lieden ääreenkään. Joululomalla sen sijaan valmistimme erään kerran viinissä haudutettua broileria, joskin tämän klassikkoruokalajin nimi saattaisi viitata hieman toisenlaiseen kotkottajaan. Tai ehkä pikemminkin kiekujaan. Kyseessä on yksi maalaisranskalaisen keittotaidon herkullisimmista ilmentymistä - Kukkoa viinissä, joka kiilaa minun henkilökohtaisessa pataruokatilastossani ehkä jopa Burgundin padan edelle.

Coq au Vin

Viinikukkoa varten poimimme kaupan pakastealtaasta kokonaisen broilerin, joka sulatettiin ja pilkottiin osiin. Sen jälkeen paistettiin pannulla puoli pakettia suikaloitua pekonia, josta irronneessa rasvassa ruskistettiin kananpalat ja kanojen jälkeen vielä rasiallinen tuoreita herkkusieniä sekä muutamia puolitettuja salottisipuleita ynnä hieman valkosipulia. Porkkanaa olisi voinut viipaloida pannulle myös, jos sitä olisi sattunut jääkaapista löytymään. Pekonit, sipulit, sienet ja kanat hulautettiin pannulta vieressä odottavaan pataan, jonne lorotettiin myös pullollinen punaviiniä. Osa punaviinistä vedettiin pataan pannun kautta, jotta saatiin pannulle tarttuneet maut varmemmin talteen.

Mausteeksi ropsautettiin suurin piirtein ruokalusikallinen kanafondia, suolaa, pippuria sekä tuoreita yrttejä. Bouquet garnin yrtit eli persilja, timjami & laakerinlehdet sopivat tähänkin keitokseen mainiosti. Sitten vaan pata uuniin (tai miksei hellallekin) porisemaan vajaaksi tunniksi suhteellisen miedolle lämmölle. Kanaa kannattaa kurkkia välillä, jottei se mene liian kypsäksi. Liemi jäi tällä kertaa jostain syystä hieman luiruksi. Ehkäpä ensi kerralla pyörittelemme kananpalat jauhoissa ennen pannulle laittamista.

Viinissä sienten ja sipulien kanssa uitettu kana kohtasi lautasella kauhallisen pilahviriisiä. Pilahvia tehtäessä on tapana kuullottaa raakaa riisiä öljyssä/voissa, jonka joukkoon voi pilkkoa myös pienehkön sipulin. Riisin määrä valitaan luonnollisesti syömämiesten mukaan niin kuin yleensäkin riisiä keitettäessä. Kun riisi on saatu kuullotettua, lisätään kattilaan riisin määrään suhteutettu annos kuumaa liha/kasvislientä ja heitellään mahdollisesti perään vielä suolaa ja erinäisiä yrttejä. Annetaan porista niin kauan, että liemi on imeytynyt ja riisi kypsää. Seuraavalla kerralla taidan lisätä riisien joukkoon vielä purkillisen tomaattipyrettä. Ainakin täällä on menetelty siten.

maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Kokkailukuvia muinaisuudesta

Tämä nykyinen blogiviritelmämme ei ole pastaa jauhavan pienperheemme ensimmäinen reseptiprojekti. Päätimme nimittäin jo vuonna 2000 koota kiintoisia ruokaohjeita keittokirjaksi, jota olisi sitten voinut antaa erinäisille sukulaisille ja tuttaville joululahjaksi. Hanke tyssäsi kuitenkin ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, syystä että valmiiden sapuskojen valokuvaus oli (ja on edelleenkin) aika kuluttavaa puuhaa. Kameran kanssa säätäessä lurahtaa aina sen verran aikaa, että sitä päätyy sitten melkein aina lusikoimaan himpun verran liian jäähtynyttä ruokaa. (Pitäisi muistaa aina lämmittää lautaset etukäteen, mutta jotenkin sitä ei saa vaan ryhtyneeksi...)

Kaivelimme taannoin vanhoja kuva-arkistojamme esiin, ja katselin erityisellä kiinnostuksella, minkälaisia sapuskoja meillä reilu viisi vuotta sitten kokkailtiin. Ainakin lohta ja parsaa, kuten kuvasta näkyy. Viereisen kuvan tuhatjalkainen oli melkoista herkkua: persiljavoilla täytettyä possun sisäfilettä. En tiedä, mahtoiko naru olla ihan elintarviketarkoituksiin laadittua, mutta hyvin se piti paketin koossa.

Tässä puolestaan nostalgiakuva silloisesta kämpästämme (jonka valkoisia seiniä ei ole kyllä lainkaan ikävä) ja silloisesta pieneen tilaan mahtuneesta ruokapöydästämme. Viiniä on näköjään vedetty ruokajuomaksi jo nuoremmallakin iällä. Ruokana kuvassa on porsaanfile mignon vermutti-ranskankermakastikkeella. Ihan hyvältä näyttää, vaikka en nyt kyllä kuolemakseni muista, miten kyseinen ruokalaji mahdettiinkaan valmistaa.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails