Voittamaton vierastarjottava
Tutuillani ja sukulaisillani on ollut tässä kuussa ennätysmäärä syntymäpäiviä (syntyykö toukokuussa tai kahdeksikkoon päättyvinä vuosina jotenkin tavallista enemmän ihmisiä?), mutta tämän voittamattoman voileipävirityksen väänsin ihan arkista nimipäiväkekkeriä varten. Kakun kokoamisessa ei mennyt kaikkineen tuntia kauempaa, vaikka työskentelin - mikäli mahdollista - vielä tavallistakin hitaammin. Pilkontanopeutenihan ei siis ole ollenkaan ammattikokkien luokkaa, vaikka veitsen käytössä kai on tapahtunutkin vuosien mittaan aikamoista edistystä. Ainakin aikaisemmin tulilinjalla ollut vasemman käden pikkusormi on saanut viime aikoina olla rauhassa liiemmältä laastaroinnilta.
Kokoamisessa kompastuin samaan ongelmaan kuin aina lasagnea kasatessani - suurin osa täytteistä tuppaa menemään alakerroksiin, kun täyden täytekattilan kanssa tuntuu siltä, että "riittäähän tätä". Nytkin murennettu ruisleipä hupeni kakun alaosiin sen verran vauhdikkaasti, että kakun päällimmäiseen kerrokseen liikeni vain muutama leivänmuru. Onpahan tuo kakku taas ainakin kaikessa kotikutoisuudessaan kovasti persoonallisen näköinen. Mutta se maku! Näistä raaka-aineista (real-ruisleipää, tuorejuustoa, kalkkunaa, paprikaa, reunaksi hillosipulia ja suolakurkkua) ei tietenkään oikein voi saadakaan mitään kovin pahaa aikaiseksi. Saatan silputa seuraavalla kerralla hillosipulia kakun sekaan vielä vähän enemmänkin. En ollut käyttänyt etikkaan säilöttyjä minisipuleita pitkiin aikoihin mihinkään, ja oli ehtinyt näköjään tulla jo vähän ikävä.
Mistäköhän ihmeestä voileipäkakkukulttuuri on muuten saapunut Suomeen juurtuakseen tänne vielä niin mahdottoman vahvasti? Mitä muualla maailmassa tarjoillaan tyypillisimmin valmistujaisten yhteydessä?