Kierros Oulun keskustan kiinalaisissa ravintoloissa

Oululaisten ruokabloggaajien perinteinen alkuvuoden ravintolakierros on jälleen takana. Kaksi vuotta sitten kiersimme grillejä ja vuosi sitten pizzerioita, ja nyt olivat vuorossa Oulun keskustan kiinalaiset ravintolat: Hai Long, Royal Garden, Flavour Palace ja Beijing (eli rannan kiinalainen).

Suomeen perustettiin ensimmäiset kiinalaiset ravintolat 1950-luvulla, ja myöskin Oulussa kiinalaiset ravintolat lienevät olleet varhaisimpien kansainvälisten ravintoloiden joukossa. En tiedä, johtuuko siitä sitten se, että kiinalaiset ravintolat yrittävät täällä edelleenkin turhan paljon sovittaa makumaailmaansa suomalaisten suuhun sopivaksi. Joidenkin huhujen mukaan ainakin muutamat kiinalaiset myyvät nimittäin tiskin alta myös autenttisempaa kiinalaista ruokaa.

Bloggaajaraatimme (mukana Kokit ja potit, Kokkeillaan - jonka erinomaisen erittelyn turneesta voitte lukea täältä, Kärähtäneet sekä kierroksen alkuvaiheessa Auringon alla ja Muista syödä välillä) arvioi paikkojen salaatin, kevätkääryleet, talon tapaan valmistetun annoksen, kanaa kung pao sekä mustapapukastikkeen.

Kierroksen tulokset

Heti alkuun on sanottava, että annoksissa oli yllättävän isoja eroja. Kun söi samat ruoat peräkkäin neljässä eri paikassa, näki kyllä selvästi, oliko esim. lihan laatuun panostettu, vai oliko se laiskasti leikattua halpaa roipetta. Myös kevätkääryleiden friteeraus rapeiksi tuntui olevan yllättävän vaikeaa, ja täytteetkin maistuivat osassa paikoista melko nuljuilta.



Kierroksen voittajaksi selviytyi hiuksenhienolla marginaalilla Flavour Palace, jonka annokset maistuivatkin selvästi tasaisimmin, ja kakkoseksi Hai Long. Näistä kahdesta paikasta jäi muutenkin selvästi paras mielikuva. Royal Garden eli "aseman kiinalainen" tarjoili tosi hyvät kevätrullat, mutta palvelu oli siellä ynseähköä, eivätkä muut ruoat yltäneet kevätkääryleiden tasolle. Yhdeksi testiannoksistamme valittu mustapapukastike oli siellä koko kierroksen huonoin, ja paikka taisi olla myös kierroksen kallein.

Muutamia huomioita

-kaikista kiinalaisista näytti saavan myös japanilaista ruokaa (ja joistakin myös thaimaalaista) – eli sushibuffa näyttää kuuluvan nykyään asiaan
-Pekingin ankkaa näytti olevan tarjolla ainakin Hai Longissa
-talon tapaan -annos oli jokaikisessä ravintolassa samantyyppinen ylimakea hapanimelä – olisiko tässä hyvä mahdollisuus erottua muista paikoista jollakin erityishyvällä (ja esimerkiksi kokkien omia ruokaperinteitä heijastelevalla) annoksella?
-Beijing oli kierroksen viimeinen paikka ja Hai Long ensimmäinen, mikä saattaa hienoisesti heijastua tuloksiin
-riisi oli kaikissa paikoissa aika tasalaatuista
-syömäpuikot tuntuivat melkein kaikissa paikoissa turhan suurilta ja kömpelöiltä (paras puikkokokemus oli Flavour Palacessa)
-paras ja joustavin henkilökunta oli Flavour Palacessa
-oululaisten bloggaajien seura on aina vaan yhtä hulvatonta



Jauhantatiimin suosikkikiinalainen Oulun seudulla on Oulunsalossa (Kauppakeskus Kapteenissa) sijaitseva Pieni Lohikäärme, josta saa esimerkiksi mahtavan tulista mustapapukastiketta. Kierroksen jälkeen Oulunsalo pitää edelleen hallussaan kärkipaikkaa, eli aivan kirkkaimmat kokemukset tältä kaupunkikierrokselta jäivät puuttumaan.

Blogitestiryhmämme suunnitteli alustavasti jatkavansa aasialaisen ruoan parissa seuraavallakin kerralla: Vertailuun voisi ottaa Woltin kotiinkuljetuksen ja Oulun thaimaalaiset ravintolat.

Churrot – se näppärämpi munkki

Lupailimme edellisessä postauksessa tänne Pastanjauhantaan churrojen ohjeen, joka todellakin kannattaa kirjoittaa tai tulostaa muistiin. Tällä saa nimittäin todella hyvää todella nopeasti ja todella helposti, todella vähistä ja helpoista raaka-aineista.

Leivomme ani harvoin munkkeja tai donitseja (mikä on sääli, koska donitsit ovat mahtavia!), mutta veikkaan, että churroja tulee tehtyä useamminkin. Niissä herkullista, rapeaa kuortakin on sisuksen tylsempään taikinaan nähden huomattavasti enemmän kuin perinteisessä munkissa.

Churrot kuuluvat olennaisesti latinokulttuuriin: niitä tarjoillaan kautta Espanjan ja ilmeisesti myös Latinalaisen Amerikan. Niitä löytää kahviloista, torikojuista ja kaikenlaisista tapahtumista. Käyttämämme resepti on melko suoraan allrecipes:n ohjeesta.

Churrot

Taikina:
2,4 dl (1 cup) vettä
2,5 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä
2,4 dl (1 cup) vehnäjauhoa

litra tai pari neutraalin makuista öljyä friteeraamiseen (rapsi tai rypsi ovat hyviä)

Sokerihuurre
1 dl sokeria
1–2 tl kanelia

Valmistus:
1. Sekoita kattilassa tai kasarissa taikina-ainekset (paitsi jauhot): vesi, sokeri, suola ja ruokaöljy. Kiehauta ja ota sitten pois liedeltä.
2. Sekoittele joukkoon jauhot (noin 2,4 dl, mutta kannattaa sekoittaa vähitellen). Tavallinen ruokalusikka on tässä puuhassa ehkä paras työväline. Tavoitteena on saada taikinasta löysä pallo. Se saa jäädä hyvinkin tarttuvaksi; mitään leipä- tai pullataikinaa ei tavoitella, vaan notkeaa taikinaa, jota on mukava pusertaa puserruspussista. Perunamuusin tapainen rakenne on hyvä.
3. Valmistele sokerihuurre: sekoita noin desi sokeria ja makusi mukaan kanelia lautasella.
4. Lusikoi taikina puserruspussiin ja kuumenna paistoöljy 180–190°C:hen (digitaalinen lämpömittari on kaikessa friteerauksessa erittäin kätevä ja suositeltava apuväline!). Puserra sitten kuumaan öljyyn haluamasi pituisia churro-puikuloita ja paista ne kullankeltaisiksi. Kun churrot näyttävät houkuttelevan värisiltä, nosta ne lautaselle talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois ja churroista tulee mahdollisimman rapeita. Pyörittele valmiit churrot sen jälkeen sokeri-kaneliseoksessa.

Tarvittavan friteerausöljyn määrä riippuu kattilasta: laakeaan enemmän, pienempään vähemmän. Kunnolliseen paistamiseen tarvitaan kuitenkin vähintään n. 5 cm kerros öljyä kattilan pohjalla. Öljyn määrästä riippuu myös se, montako churroa voit pusertaa paistumaan kerralla. Jos pötkyt alkavat takertua toisiinsa, hidasta tahtia. Öljyn lämpötilaa kannattaa tarkkailla paistamisen aikana ja säätää hellaa niin, että koko ajan pysyttäisiin mahdollisimman lähellä 180–190°C:tä.

Churrot maistuvat mainiosti ihan sellaisenaan, mutta tyypillinen espanjalainen tapa on tarjoilla niiden kylkeen paksua kaakaota tai kermatilkan kanssa sulatettua suklaata ja dippailla.

Uusi vuosi vastaan Espanja-teemalla

Viime vuonna otimme uuden vuoden vastaan Espanjassa, ja tänäkin vuonna pääsimme palaamaan Espanja-tunnelmiin, kun tuttavapariskunta kutsui meidät kotiinsa juhlistamaan vuoden vaihtumista paellan ja paljuilun merkeissä. Laajensimme Espanja-teemaa myös alkupaloihin, sangriaan sekä jälkiruoka-churroihin, ja illasta tuli kaikin puolin ikimuistoinen.

Koska kyseessä oli uusivuosi, päädyin tekemään espanjalaista perunasalaattia sekä lisäksi Suupaloja-kirjasta paria Espanja-teemaista pikkusyötävää: punaviinissä huuhdottuja chorizopullia sekä serranokinkulla, balsamicohyytelöllä ja manchegojuustolla päällystettyjä patonkiviipaleita. Isäntäväki oli puolestaan hankkinut alkuun muutaman osterin.

Espanjalainen perunasalaatti (ohje soveltaen täältä)

8 keskikokoista (punaista) perunaa
4 munaa
1,2 dl (espanjalaisia) oliiveja
1,2 dl ruohosipulia

Kastike:
1,2 dl majoneesia
2 rkl karkeaa Dijon-sinappia (siis sellaista, jossa on sinapinsiemeniä mukana)
3 rkl sitruunasta puristettua mehua
1 tl savustettua paprikaa
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
suolaa maun mukaan
pippuria maun mukaan

Aikomuksenani oli alkuun pilkkoa salaattiin punakuorisia perunoita kuorineen kaikkineen, mutta kuoret olivat jotenkin niin kovat ja ryhmyiset, että päädyin kuorimaan perunat keittämisen jälkeen ennen niiden lohkomista. Samaan aikaan keitin toisella levyllä 10 minuutin ajan kananmunia, minkä jälkeen myös munat kuorittiin ja pilkottiin.

Puolitin oliivit ja pilkoin saksilla ruohosipulin. Sen jälkeen sekoitin kastikkeen, jota olisi jälkikäteen ajateltuna kannattanut tehdä huomattavasti vähemmän, kun en kuitenkaan sekoittanut kaikkea salaatin joukkoon. Sekoitin siis parhaaksi katsomani kastikemäärän perunoihin, muniin, oliiveihin ja ruohosipuliin, minkä jälkeen laitoin salaatin jääkaappiin odottamaan.





Mereneläviä sisältävän paellan ohjeen tuttavamme olivat saaneet espanjalaiselta ystävältään. Ruoka valmistui ulkogrillissä (hiukan tuulisissa olosuhteissa) suurin piirtein tähän tyyliin:

Paella de Marisco (marisco=äyriäinen)

1 sipuli
oliiviöljyä
mustekalanpaloja (esim. pakasteesta sulatettuna)
1 tomaatti
2 valkosipulinkynttä
1 rkl paprikajauhetta, miel. espanjalaista makeaa paprikajauhetta (pimentón)
400 g riisiä
ripaus sahramia
kalanpaloja (meillä meni pannuun siikaa)
vettä
katkaravunpyrstöjä
(omassa paellassamme oli lisäksi surimia sekä kampasimpukoita, joita grillattiin pikaisesti ennen kuin ne päätyivät paellapannulle loppuvaiheessa yhdessä muiden merenelävien kanssa)

Pilko sipuli ja paista sitä paellapannulla matalahkolla keskilämmöllä kunnon lorauksessa oliiviöljyä, kunnes sipuli kuullottuu kullankeltaiseksi. Älä ruskista.
Lisää mustekalanpalat ja paista pari-kolme minuuttia, jälleen matalahkolla lämmöllä. (Nouki mustekalat sivuun odottamaan.)
Lisää yksi muserrettu tomaatti pannun keskelle.
Sekoittele aineksia, kunnes ne ruskettuvat (varo, etteivät ne kuitenkaan pala!).
Lisää valkosipulit muserrettuina ja jatka sekoittelua.
Lisää paprikajauhe, riisi ja sahrami ja sekoittele/kuullottele taas noin minuutin verran tai vähän reilusti, jotta riisistä tulee kauniin kuultavaa.
Käännä lämpöä isommalle ja lisää kalanpalat sekä 1,2–1,5 litraa vettä (riisin pitäisi peittyä kokonaan). Tarkista suola. Ei haittaa, vaikka liemi olisi tässä vaiheessa hieman suolainen, koska riisi tulee imemään siitä osan.
Vähennä lämpöä 5 min kuluttua 7–8 minuutin ajaksi ja lisää sitä sitten taas.
Kun riisin pinta alkaa näkyä veden alta, lisää katkaravut (ja muut merenelävät). Tämän jälkeen ei tarvitse juuri enää keitellä. (Paellaa ei kuulemma tarvitse veden lisäämisen jälkeen hämmennellä ollenkaan, mutta tätä tuli kyllä vähän sekoiteltuakin.)
Anna paellan vielä levätä 5–10 minuuttia ennen tarjoilua. Voit laittaa pannun päälle kankaisen pyyhkeen reguloimaan kosteutta.

Churrojen ohjeeseen palaamme seuraavassa postauksessa, eli kannattaa pysyä kanavalla. Niistä tulee nimittäin todella hyviä todella helposti.

Ruokaisa The Lord of the Rings -maraton

Kävimme katsomassa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina The Lord of the Rings -trilogian elokuvateatterissa, ja ajatuksena on ollut sen jälkeen katsoa kaikki kolme elokuvaa uudestaan putkeen omassa kotiteatterissa. Viime lauantaina pääsimme viimein ajatuksesta tekoihin hoksattuamme, että suurin piirtein 12-tuntisesta katselukokemuksesta voi tehdä hyvin ruokaisan tapahtuman netistä löytyvillä ohjeilla.

LOTR-maratonia varten kannattaa varata ainakin juustoja (englantilaishenkistä kovaa cheddaria yms.), leipää, teetä ja halutessaan myös ale-olutta. Pannulla herkkusienten kanssa paistettu kuutioitu chorizo osoittautui herkulliseksi (ja tuhdiksi) aamiaiseksi. Harmillista, että leipä oli siinä vaiheessa vasta tekeytymässä leipäkoneessa.



Tomaattien, viinirypäleiden, porkkanoiden ja omenoiden lisäksi tarvetta olisi ollut örkkijuomalle, sormille ja raa’alle kalalle, mistä syystä elokuvien ruokalista ei olisi ainakaan kokonaisuudessaan kasvissyöjälle sopiva. LOTR-maraton on joka tapauksessa hyvä syy ostaa kalojen, sienten ja matojen muotoisia irtokarkkeja. Sormiksi kävivät hyvin Cadbury Fingers -suklaakeksit.







Ruoka on Lord of the Ringsissä erittäin keskeisellä sijalla. Minua usein vaivaa toimintaelokuvissa se, kun ihmiset eivät niissä välttämättä päiväkausiin pysähdy syömään tai nukkumaan, mutta LOTR:ssa suosikkihahmoni Samvais Gamgi kantaa kattiloita ja pannuja (sekä huopaa) selässään melkein viimeiseen asti.

Tässä muutamia ruokapoimintoja elokuvasta (saattaa sisältää juonipaljastuksia), ja kuvia otimme tietenkin myös:

1. elokuva: The Fellowship of the Ring

Bilbo Baggins touhuaa yllätysvieraalleen Gandalfille elokuvan alussa jotain syötävää:

-Teetä? Vai kenties jotain vahvempaa? Minulla on vielä pari vanhaa viinipulloa vuodelta 1296. Todella hyvä vuosi. Lähes yhtä vanhaa kuin minä. Isäni tuotti sen. Avataanko yksi?
-Vain teetä, kiitos.
-Odotin sinua viime viikolla. Ei väliä. Sinähän tulet ja menet, kuten itse haluat. En ollut aivan valmistautunut tähän. Täältä löytyy vain kylmää kanakeittoa… Tuolla on juustoa. Ei kelpaa. Meiltä löytyy hilloa, piirakkaa… Tuosta ei riitä. Ei hätää. Löysin juuri hieman kakkua. - - Voisin laittaa munia.
-Vain teetä, kiitos.
-Haittaako, jos minä syön?
-Ei lainkaan.

Hobitit ovat lähteneet Konnusta ja pakenevat maanviljelijää, jolta Merri ja Pippin ovat pihistäneet porkkanoita ja kaaleja. Tilanne päättyy siihen, että koko joukko menee mukkelis makkelis ja pyörii jyrkänteen yli:

-Näin sitä käy Rankkibukin ja Tukin kanssa.
-Mitä? Tuo oli vain kiertotie. Oikotie.
-Oikotie minä luokse?
-Sienten!

Hobittien kanssa samaan seurueeseen on liittynyt samooja-Aragorn. Tässä vaiheessa hobitit ovat leiriytymässä ja kaivaneet pannut esiin:

-Emme pysähdy ennen iltaa, hyvät herrat.
-Entä aamiainen?
-Söitte sitä jo.
-Kyllä, yhden aamiaisen. Entä toinen aamiainen?
(Aragorn katsoo merkitsevästi ja kävelee pois.)
-Hän ei taida tietää toisesta aamiaisesta, Pip.
-Entä kello yhdestätoista? Lounaasta, iltapäiväteestä, päivällisestä, illallisesta? Kai hän tietää niistä?
-En luottaisi siihen.
(pusikosta lentää hobiteille omenoita, eli ihan täysin vaille toista aamiaista ei tarvitse jäädä)

Myöhemmin Viimapään leirinuotiolla (Frodo herää ja kuulee muiden hobittien juttelevan):

-Tomaattini poksahti. Saisinko pekonia? Haluatko tomaatin, Sam?
-Mitä oikein teette?
-Tomaatteja, makkaroita ja pekonia.
-Säästimme sinullekin, herra Frodo.
-Sammuttakaa se!

(Minua muuten vaivasi äärimmäisen paljon, kun keskiajan Eurooppaan sopivissa kulisseissa syötiin niin paljon tomaattia. Tomaattihan tuli tänne kuitenkin vasta kolumbiaanisen vaihdon myötä.)





2. elokuva: The Two Towers

Frodo ja Sam jatkavat matkaa kahdestaan:

-Mitä syötävää on jäljellä?
-Katsotaan. - - Mainiota. Lembasia. Ja katsokaa! Lisää lembasia.
En paljon perusta vieraista ruuista, mutta tämä haltiamuona on ihan hyvää.
-Mieltäsi ei taida varjostaa mikään.
-Ellei sitten nuo pilvet.

Merri ja Pippin ovat omalla tahollaan jääneet örkkien vangiksi. Yksi örkeistä tuskailee:

-Nälkä! On syöty matoista leipää viimeiset kolme päivää.
-Miksei me saada lihaa? (puhuja huomaa hobitit) Miten olis nuo? Ne on tuoreita.
-Ne eivät ole syötäväksi.
-Entä niiden koivet? Ei ne niitä tartte. Näyttävät makoisilta.
-Kauemmas, lurkki!
-Ei ne siitä kärsi!
-Yks suupala vaan.
(syötäväksi järjestyy kuitenkin örkinlihaa, kun yhden örkin pää lyödään poikki)
-Liha on taas listalla, pojat.

Klonkku on liittynyt Frodon ja Samin seuraan. Klonkku/Sméagol kiikuttaa uudelle isännälleen pari jänistä:

-Katso. Katso mitä Sméagol löysi. - - Ne on nuoria. Ne on mureita. Hyviä. Niin ovat. Syö ne. Syö!
(Klonkku ryhtyy syömään raakaa jäniksenlihaa, missä vaiheessa Sam puuttuu tilanteeseen.)
-Hän ei kestä katsella tuota… tuommoista käytöstä! On vain yksi tapa syödä nämä jänöt.
(Sam ryhtyy valmistamaan jänispataa, mitä Klonkku ei puolestaan osaa arvostaa.)
-Mitä se tekee? Tyhmä, paksu hobitti. Se pilaa ne!
-Pilaan? Ei näissä ole paljon lihaakaan. Nyt kun saisi muutaman potun.
-Mitä on potut, häh aarre? Mitä on potut?
-Perunoita. Pilkotaan, muussataan, pannaan pataan. Kunnon käristettyjä perunoita ja pala paistettua kalaa. Siitä sinäkään et voisi kieltäytyä.
-Kyllä voitaisiin. Pilaisit hyvän kalan. Me halutaan se raakana ja sätkivänä. Pidä inhottavat pottupaistokset!
-Olet toivoton.

Tuoreilla yrteillä maustettua jänispataa ei ehditä kuitenkaan syödä ennen kuin Sauronin sotilaat ilmestyvät lähistölle ja seikkailu jatkuu.





3. elokuva: The Return of the King

Merri ja Pippin fiilistelevät Rautapihalla piippujensa ja tuoppiensa ääressä voitetun taistelun jälkitunnelmissa:

-Ihan kuin Vihreässä Lohikäärmeessä raskaan työpäivän jälkeen.
-Paitsi ettet ole ikinä tehnyt raskasta työpäivää.
(Tämän jälkeen hobitteja pitkään etsineet Gandalf, Aragorn, Gimli ja Legolas saapuvat paikalle:)
-Tervetuloa Rautapihaan, arvon ylimykset!
-Ryökäleet! Komeasti meitä juoksutitte ja täällä te juhlitte ja polttelette.
-Täällä me olemme, kunnian kentällä käsissämme hyvin ansaittuja nautintoja. Suolattu porsas on erityisen maukasta.
-Suolattu porsas?

Lisäksi elokuvassa on luonnollisesti paljon sellaisia ruoka- ja juomakohtauksia, joissa luotetaan ainoastaan kuvallisen kerronnan voimaan. Herkkusuut voivat varautua katselumaratoniin myös muffinsien ja täytekakun voimin.





CampaSimpukka-blogissa oli sattumalta samana päivänä Harry Potter -maraton, joten käykäähän lukemassa siitäkin.