Tapaamisiin?

Oulun toukokuinen blogimiitti saa jatkoa: Päivämääräksi on päätetty 26. syyskuuta. Järjestelyistä vastaa tällä kertaa Peruspöperölä, joten kiinnostuneiden kannattaa katsastaa tarkempaa tietoa täältä.

--
Pastanjauhantayksikkömme viettää elokuussa aikaansa Helsingissä pariin otteeseen (osin erikseen ja osin yhdessä), joten jos joku haluaa tavata, niin yhteyttä voi ottaa vaikka sähköpostin välityksellä. Jotain ruoka-aiheista kivaa voisi keksiä esim. perjantaina 28.8.

--
Kuvassa kanahampurilainen, jonka ananas ja sämpylät olivat tuomisia taannoiselta Ruotsin reissulta. Paloviinajuustoakin pääsimme viimein maistamaan.

From Russia... with Love

Jauhantapajamme kesälomamatka tehtiin tällä kertaa junalla, kohteena Pietari. Aivan mahtava paikka, josta ei olisi tehnyt mieli lähteä ollenkaan pois.

Ja sitten se ruoka. Keitot ovat Venäjällä kova sana, ja niitä tulikin tilattua monella aterialla. En harmikseni ennättänyt maistaa missään paikassa perivenäläistä kaalikeittoa (щи), mutta punajuurista tehtyä borssia (Борщ) vetelin sitten siitäkin edestä. Mikä voisikaan maistua vannoutuneen punajuuren ystävän suussa makoisammalta? Pakko opetella tekemään vastaavanlaista (smetanasilmän kanssa tarjoiltua) soppaa itsekin. Tämä taisi olla kuitenkin makkaraseljankaa:

Venäläiset salaatit ovat hyvin majoneesisia. Ulkonäöltään ne muistuttavat usein meikäläistä italiansalaattia, joka muualla maailmassa ilmeisesti tunnetaankin nimellä Salade russe. Alla olevassa kuvassa samaa lajia edustava Olivier salad, joka oli yllättävänkin maistuvaa.

Lihaisista vaihtoehdoista saattaa saada eteensä mehevän vartaan eli saslikin, leivitetyn pihvin tai vaikkapa lautasellisen bef-stroganovia, jossa parhaimmillaan oli mukana ihanan paljon sekä sieniä että sipulia. Ei varsinaista helleruokaa, mutta oikein maistuvaa.



Suomen läheisyys tuntui Pietarissa monin tavoin, ja ruokakulttuurissa (samoin kuin ruokasanastossa) on paljonkin yhteistä. Jotkin ravintolat ylpeilivät perinteiseen tapaan tehdyllä ruisleivällään, ja ruokalistoilla piileskelevä mors osoittautui ihan meikäläiseksi puolukkamehuksi (joissakin paikoissa myös karpalomehua). Samaten rukiista valmistettu kvass muistutti vähän täkäläistä kotikaljaa.

Entä sitten Valio! Hämmästyneinä katselimme ruokakaupan maitohyllyn Valio-voittoisuutta, ja etenkin Viola-sulatejuusto tuntuu olevan itärajan takana jopa jonkinlaisen instituution asemassa. Monilla ruokalistoilla esiintyi suomalainen kalakeitto, johon niin ikään saatetaan tuikata kyseistä juustoa. Kaikkea sitä.

MakDonaldseja oli Pietarissa ilahduttavan vähän (jos kohta ne harvat paikat vaikuttivat sitten sitäkin suositummilta). Maan oman ruokakulttuurin arvostuksesta kertoo Teremok, joka on venäläisiin ruokiin nojaava pikaruokaketju. Tarjolla on monella tavalla täytettyjä blinejä - tai täkäläisittäin ajateltuna täytettyjä lättyjä, perinteisiä keittoja, salaatteja ynnä muuta asiaan kuuluvaa. (Samaa henkeä oli kiinalaisessa Kungfu-ketjussa.)

Sushi oli Pietarissa kova sana, ja sushipaikkoja oli silmämääräisesti arvioituna kaupungissa jopa enemmän kuin pizzerioita. Ja esimerkiksi hotellimme ravintolasta olisi saanut eurooppalais-venäläisten vaihtoehtojen ohella myös sushia. Kuvan sushit naposteltiin kaatosateisen Nevski Prospektin varrella.

Suurin osa ruokailustamme oli täysin suunnittelematonta, eli siinä vaiheessa kun nälkä alkoi ahdistaa, poikkesimme sujuvasti johonkin sopivasti vastaan tulevaan paikkaan. Fine dining -osastoa emme yleensä juurikaan harrasta (lomilla tai muutenkaan), mutta tällä kertaa varasimme jopa pöydän Nevski Prospekt 47:ssä sijaitsevasta Palkinista, joka on ilmeisesti alkujaan perustettu jo 1700-luvun lopulla. Kokemus olikin yksi elämäni hienoimmista - kristallikruunujen alla ruokaillessaan saattoi tuntea itsensä hetken aikaa melkein kuninkaalliseksi. Tarjoilijapojat olivat sopivan rentoja ja mukavia, ja ruoka tietenkin melkoisen hyvää. Etenkin kun kokin ensimmäinen tervehdys oli sopivasti hyvin tomaattipitoinen.

Talon leipä oli jotain aivan taivaallista, ja jokin tarjolle tuotu chileläinen chardonnay suorastaan satumaista. Tuli mieleen, että viiniharrastuksessa kannattaisi keskittyä ehkä sittenkin enemmän laatuun kuin määrään. Kameraa emme ottaneet Palkiniin mukaan, mutta kuvaan pääsi talon omalla reseptillä tehty tuliaissuklaa.

Entä sitten venäläinen kakkukulttuuri, oijoi, mitä ihanuuksia siellä olisikaan ollut saatavilla. Piirakoitakin olisi tehnyt mieli maistella, jos vain olisi ollut aikaa kaikkeen. Hotellimme lähellä oli uskomattoman mahtava ruokakauppa (Vladimirski Passazin alakerrassa oleva Lend), joka oli ilahduttavasti auki 24h (kuten aika moni muukin pietarilainen paikka). Vaikka kukapa nyt haluaisi hakea leivoksia hotellihuoneeseensa keskellä yötä?

Juomista oli tietenkin ihan pakko maistaa venäläistä shampanjaa eli shampanskojea (venäläiset ilmeisesti kutsuvat kuohuviiniään kursailematta shampanjaksi ja brandyaan konjakiksi, mikä ei meikäläistä haittaa lainkaan). Kuvassa nelisen euroa maksanut halppiskuohuva yhdessä suklaalla päällystettyjen luumujen kanssa.



Suosituimmat olutmerkit näyttivät olevan Baltika sekä Nevskoe, ja vodkaosastolta pääsi tuliaiseksi Russkij Standart. Lähimarkettimme chileläisten, ranskalaisten ja italialaisten viinipullojen joukosta löytyi viimein myös pari pulloa venäläistä punaviiniä, joita päästään kenties maistelemaan jo lähiviikkojen aikana. Hotellin minibaarissa olisi muuten ollut saatavilla niinkin eksoottisia juomia kuin Karjalaa ja Lapin kultaa.

Venäläinen ruoka oli mielenkiintomme ykköskohteena, mutta jos aikaa olisi ollut, olisin mielihyvin mennyt maistelemaan myös georgialaista murkinaa. Pelmeneitäkään emme ehtineet syödä, vaikka vakavina pastanjauhajina meillä olisi tietenkin ollut siihen jonkinsorttinen moraalinen velvollisuus. Mutta mikä ihme on vareniki? (Viimeinen lausahdus on peräisin matkalla rustaamastani ruokapäiväkirjasta.)

Venäläiset aakkoset opittuani luotin sen verran vankasti omaan kielitaitooni, että ostin Dom Knigistä venäjänkielisen keittokirjan. Jamie Oliverin tyyliin tehtyjä keittokirjoja löytyi Yuliya Vysotskayalta, joka tarkemman tutkiskelun jälkeen osoittautui paitsi keittokirjailijaksi myös venäläiseksi näyttelijäksi. Hankkimassamme kirjassa on ohjeistusta paitsi yleismaailmallisiin pastoihin ja risottoihin myös venäläiseen borssiin ja vatruskoihin. Kun nyt saa vielä sanakirjan jostakin, niin sitten pääseekin jo kokkailemaan.

Tuliaiseksi olisi tehnyt mieli tuoda myös muutama nippu punajuuria ja muitakin mahtavia kasviksia. Ja suolakurkkuja ja hunajaa ja mausteita ja vaikka mitä. Harmillista, että meikäläisellä oli mukana ainoastaan reppu, jonne ei mahtunut yhtään mitään ylimääräistä. Tässä kuva Vasilinsaarella sijaitsevalta Andreaksentorilta (tai sen tienoilta):

Mutta menkää, hyvät ihmiset, Pietariin. Sinne pääsee Helsingistä junalla nopeammin kuin Ouluun, ja se on sentään jotain se. Tässä vielä näkymää juna-aamiaiseen (junassa oli yllättävän hauska matkustaa):

Aprikoosin maihinnousu

Anna ja Fanny Bergenströmin Rakkautta, oliiveja ja timjamia on tällä hetkellä yksi eniten selailemistani keittokirjoista. Takuuvarmoja kasvis-, kala- ja lammasreseptejä. Sekä tietenkin leivontaa: jos minulla vaan olisi kuviokaulin, kokeilisin saman tien kirjan näkkileipäohjetta. Vähän aikaa sitten tein kirjasta täytettyjä paprikoita, joiden täyteriisi sopisi lisukkeeksi sellaisenaankin:

Paprikoita Annan tapaan (kahdeksalle)

8 isoa punaista paprikaa
50-100 g pinjansiemeniä
3 todella isoa keltasipulia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
3 dl pitkäjyväistä tummaa riisiä
6 dl vettä
vähän suolaa
12 kuivattua pehmeää aprikoosia
2 isoa tomaattia
4 rkl hienonnettua persiljaa
2-3 rkl minttua tai vajaa 2 rkl rosmariinia
vajaa 1 tl jauhettua kanelia
1 tl juustokuminaa
mustapippuria
1 kana- tai kasvisliemikuutio
5-6 rkl rusinoita

Paahda pinjansiemenet (varovasti, ettei pala). Pane sivuun.
Kuori & pilko sipulit ja valkosipulit. Pane kattilaan 1 rkl oliiviöljyä ja paista 1/3 sipuleista ja valkosipuleista. Kaada sekaan riisit ja sekoita sipulien joukkoon. Lisää vesi ja suolaa kevyesti. Kiehauta ja alenna sitten lämpöä. Hauduta kannen alla 15-25 minuuttia tai kunnes riisi on valmista. Valmistele loput ainekset sillä aikaa.
Pilko tai leikkaa aprikoosit pieniksi paloiksi. Pilko tomaatit. Hienonna persilja, rosmariini tai minttu. Pane sivuun.
Leikkaa jokaisesta paprikasta kansi pois. Poista siemenet ja leikkaa pois pikkuruiset palat kantapuolesta, jotta paprikat pysyvät pystyssä uunissa. Säästä paprikoiden kannet kokonaisina tai pilko ne ja sekoita myöhemmin kasvisten joukkoon.
Kaada loput (2 rkl) öljystä vokki- tai paistinpannuun. Lisää sipulit ja valkosipulit. Mausta kanelilla, juustokuminalla ja ripauksella mustapippuria myllystä. Paista melko kuumalla sekoittaen 2-3 minuuttia (tuoksuu ihanalta). Murenna sekaan liemikuutio. Lisää rusinat, aprikoosinpalat, pilkotut tomaatit ja lopuksi mahdollisesti pilkotut paprikan kannet. Vokkaa ilman kantta melko kuumalla pannulla. Sekoita ahkerasti. Lisää lopuksi pinjansiemenet + persilja, minttu tai rosmariini. Nosta sivuun.
Sekoita joukkoon keitetty riisi. Maista. Tarvitaan ehkä lisää suolaa ja mustapippuria. Tai ehkä vähän minttua tai rosmariinia.
Täytä paprikat isoa lusikkaa apuna käyttäen. Pane ne tiiviisti uunivuokaan. (Pane kannet takaisin.) Pane paprikat uuniin 190-200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Tarjoa lämpimänä tai vastajäähtyneenä, toisin sanoen saman päivän aikana.

Täyteriisissä oli aprikoosien ja rusinoiden ansiosta ovelaa makeutta, ja juustokuminan ja kanelin ansiosta juuri sopivaa mausteisuutta. Ruokaseuralaiseni arveli täytteessä olevan myös kermaa tai juustoa, mikä kertoo jotain lopputuloksen mehevyydestä. Kannattaa kokeilla (miinuksena ainoastaan se, että tiskiä tässä tuli tosi paljon).

Samalle lautaselle pääsi kyseisestä kirjasta muutakin: valkosipulilla, mintulla, kanelilla ja oreganolla (tai meidän tapauksessamme meiramilla) maustetut köfte-lampaanlihapihvit. Mahtavia makuja!

Koneleipää

Leipäkone on jotain, mitä en koskaan kuvitellut keittiössämme näkeväni. Olin tuominnut sellaisen automaattisesti turhakkeista suurimmaksi - ja nyt meillä on menossa jo toinen! Ensimmäinen tosin saatettiin käyttökelvottomaksi puhtaasti omaa tyhmyyttämme: koneen kulhon pohjalla pyörivä sekoitusmela nimittäin tuppasi aina hautautumaan valmiin leivän pohjaan eikä sitä aina muistanut kaivella samoin tein ulos - ja sitä myötä se ilmeisesti sitten kulkeutui jonkin epäonnen kannikan mukana kompostiin.

Elimme vuoden tai pari ilman leipäkonetta, kunnes edellisiltä Hulluilta päiviltä sellainen jälleen hankittiin keittiömme pientä pöytätasovarantoa ahmimaan. Nykyisen koneen mela pysyy leipää irrotettaessa tukevasti kulhon pohjalla, joten nyt ennuste on niiltä osin parempi. Uusi konekin tosin vastikään hieman kiukutteli, kun kulhon sekoitusakseli hyytyi liikkumattomaksi. Kauppa ja maahantuoja suorittivat kuitenkin kerrankin ensiluokkaista asiakaspalvelua ja uusi kulho kiikutettiin jumiutuneen tilalle parissa päivässä, kotiovelle asti.

Kun enimmistä ennakkoluuloista pääsee yli, leipäkone on todella kiitollinen kapistus. Etenkin vaalea leipä on, kuten Italian tapaisissa leipäpainotteisemmissa maissa on meitä paremmin ymmärretty, puhtaasti tuoretuote: se on parhaimmillaan paistopäivänä ja miten kuten toimivaa vielä seuraavana. Leipäkone tarjoaakin parhaan apunsa juuri tähän tuoreuden ongelmaan. Meillä kun ei ole Ranskan malliin pieniä leipomoita joka korttelissa, vaan tyydymme tavallisesti nauttimaan vaalean leipämme kaupan säilöntä- ja muilla lisäaineilla kyllästettyinä möhkäleinä, joista tuoreen leivän makua ja tekstuuria ei enää löydä.

Apuaineiden pönkittäminä useita päiviä tai jopa viikon säilyvien teollisten leipien rinnalla leipäkoneen leipomissa on luonnollisesti myös se etu, että leivissä on vain ja ainoastaan ne ainekset, jotka kulhoon on itse laittanut. Maku tulee jauhoista, hiivasta ja ajasta eikä maunparannusaineista. Kone malttaa vaivata ja nostattaa leivät huolella toisin kuin teollisissa leipomoissa (tai paremminkin leipätehtaissa) tavallisesti tehdään. Säilöntäaineitakaan ei tarvitse pelätä, ja suolapitoisuuden voi jokainen säätää juuri oman suunsa mukaiseksi.

Leivomme leivät yleensä ajastimella. Lataamme raaka-aineet koneeseen illalla ja säädämme laitteen niin, että leipä on valmis, kun herätyskello soi. Tuoreen leivän tuoksuun on mukava herätä ja se tuo tällaiselle kroonisen aamu-uniselle iltavirkulle yhden lisäsyyn pysyä pystyssä yön silläkin puolen.

Tähänastinen aamupalasuosikkimme on aivan tavallinen paahtoleipätyyppinen perusleipä, johon lisäämme pari kourallista kehuttua Paratiisi-mysliä. Mysli tekee leivästä hieman ruokaisampaa ja mielenkiintoisempaa syötävää, kun seassa on hedelmänpaloja, pähkinöitä ja muita sattumia.

Periaatteessa aparaatti on hyvin yksinkertainen. Kaiken ydin on leipävuoka, jonka pohjalla pyörii moottorin voimalla sekoitusmela ja jonka ympärillä on lämpövastus, joka puolestaan tekee koneesta eräänlaisen pienoisuunin. Raaka-aineet mitataan kulhoon ja kone käynnistetään, jolloin se vaivaa ja kohottaa taikinan ja paistaa sen lopuksi haluttuun paistoasteeseen.

Kone tekee kaikki vaiheet hyvin toistettavasti ja varmasti. Kun ainekset mittaa tarkasti, taikina onnistuu käytännössä aina, kohoaa kuohkeaksi ja paistuu lopulta tasaisesti. Useimmat koneet lämmittävät kulhoa pikkuisen jo nostatusvaiheessa, jolloin kohoamiselle on laitteen sisällä optimaaliset, vedottomat ja aina oikeanlämpöiset olosuhteet. Ymmärtääkseni jotkin jauhofirmat käyttävät leipäkoneita laadunvarmistukseen ja tuotekehitykseen juurikin luotettavan ja tarkasti samanlaisena toistuvan leivontaprosessin takia.

Monissa laitteissa on erillinen taikinaohjelma, jonka avulla konetta voi käyttää pelkkään vaivaamiseen ja nostatukseen. Leivontavalmis taikina otetaan kulhosta, muotoillaan halutunlaiseksi ja paistetaan tavallisessa uunissa. Toiseksi ylimmän kuvan leipä on tehty juuri näin.

Leipäkoneella on helppo kokeilla erilaisia reseptejä ja makuyhdistelmiä. Usein sekaan tuleekin heitettyä muusta ruoanlaitosta jääneitä aineksia (tomaatit, oliivit jne.) tai - kuten kolmannen kuvan leivässä - kourallinen ikkunalaudalla kasvaneita yrttejä hienoksi silputtuna.

Maapähkinävoi-karpalohillokolmioleivät

Monia arveluttaa leipäkoneesta saatavan leivän muoto, se kun ei ole täsmälleen kaupan ranskan- tai paahtoleivän näköinen. Tyypillisen koneen tuottama leipäkalikka on kuitenkin kaikessa neliskanttisuudessaan aivan yhtä lailla käyttökelpoinen. Tavanomaisen laitteen leivästä saa melko lailla neliömäisiä viipaleita ja niistä syntyy aivan loistavia paahtoleipiä ja toasteja.

Ylimmän kuvan jenkkihenkiset maapähkinävoi-karpalohilloleivät valmistuvat helposti: otetaan kaksi leipäviipaletta, joista toiselle sivellään paksu kerros maapähkinävoita ja toiselle yhtä paksusti karpalohilloa. Sivellyt pinnat painetaan yhteen ja leipä leikataan haluttaessa vielä vinottain kolmioiksi.

Maapähkinävoin täyteläinen pehmeys ja karpalon raikas hapokkuus tasapainottavat toisiaan erinomaisesti. Kokonaisuus on yhtä aikaa sekä ruokaisa että raikas. Ymmärtääkseni jotain tämäntyyppistä jenkit pakkaavat elokuvissa lapsilleen kouluevääksi.

Joiltain osin meillä on kuitenkin vielä opeteltavaa - tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti tekemätön paikka. Emme nimittäin ole ainakaan toistaiseksi saaneet konettamme tuottamaan ruislimpun kaltaisia juurellisia leipiä kovinkaan uskottavasti. Leipäkone on selkeästi parhaimmillaan vaaleiden vehnäleipien leipojana. Välillä kuitenkin kaipaa perinteistä ruislimppua tai esim. kaupan Realin tapaista mehukasta ja kunnolla rukiista vuokaleipää. Jos jollakulla on onnistumiskokemuksia tai ruisleipiin liittyviä leipäkonevinkkejä, kuulisin sellaisista erittäin mielelläni!

Useimmissa koneissa on leipäohjelmien lisäksi erillinen hillo-ohjelma, jonka avulla marjoista tai hedelmistä on äärimmäisen helppo keittää hilloa tai marmeladia. Vuokaan yksinkertaisesti vain mitataan marjoja ja hillosokeria (ja ohjeesta riippuen ehkä liraus vettä), minkä jälkeen kone kiehuttelee ja sekoittaa seosta omin päin, kunnes lopulta tuloksena on valmista hilloa suoraan säilyketölkkeihin kaadettavaksi. Toki saman tekee melkein yhtä helposti kattilalla ja kapustalla, mutta mikäli leipäkone löytyy, hilloaminen ei voisi juuri helpompaa olla. Esim. puolukkaleipään laitamme useimmiten leipäkoneella itse keitettyä puolukkahilloa.

Täytetty jazzleipä

Kesä-heinäkuun ruokahaasteen aiheena on jazz. Minä olen blogannut parhaan jazz-ruokamuistoni jo vuosia sitten, joten nyt piti kehitellä jotain uutta. Muiden ideoiden puutteessa panin lopulta jazzia soimaan ja päätin tehdä sitä ruokalajia, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Pienperheemme mieseläjä sai saman tien mielleyhtymän omatekoisiin tikkareihin, jotka pääsevät mahdollisesti joskus jopa toteutukseen asti, ei voi tietää. Omaan mieleeni putkahti ajatus koverretusta ja täytetystä vuokaleivästä, josta parhaimmillaan saisi joko makoisan aterian tai aika ovelaa retkievästä.

Sitten vaan sopivan reseptin etsintään. Käytän nykyään ruokaohjeita haeskellessani googlen kuvahakua, josta löytyikin monennäköistä täytettyä leipää. Koverrettuun vuokaleipään en kuitenkaan löytänyt kovinkaan kesäistä ohjetta, joten ohjelmaan otettiin rullattu leipä, joka ei tosin sekään ollut lopulta ollenkaan kesäinen vaan ennemminkin aivan liian täyttävä ja tunkkainen. Herkullinen kuva vaan houkutti kokeilemaan seuraavanlaista täytettyä pepperonileipää, josta sai kyllä hyvää kokemusta ohjeen jatkokehittelylle:

vaaleaa leipätaikinaa
1/4 tl oreganoa
1/4 tl yrttisuolaa
1/2 tl kuivattua persiljaa
1/4 tl valkosipulijauhetta (meillä puristettua tuoretta valkosipulia)
1 kupillinen raastettua Provolone-juustoa
1 kupillinen raastettua mozzarellaa
3 rkl sulatettua voita
vajaa sata grammaa viipaloitua pepperonia, pilkottuna

Kaaviloi taikina kaulimella suurin piirtein leipävuoan levyiseksi laakioksi. Voitele kevyesti voilla. Yhdistä oregano, yrttisuola, persilja ja valkosipuli(jauhe) ja ripottele taikinalevyn päälle. Asettele pinnalle pepperonipalat ja ripottele päälle juustoa. Rullaa tiukaksi kääröksi, sulje päät ja nosta rulla vuokaan. Voitele pinta voilla ja laita 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.

Meillä ei ollut pahemmin aikaa odotella leivän jäähtymistä, ja kaiken huipuksi lähdimme liikkeelle ilman leipäveistä, mistä syystä leipä saattaa näyttää ylimmässä kuvassa hieman nyrhityltä.

Lähipäivien aikana pitäisi kokeilla vastaavaa vähän raikkaammilla ja kalaisemmilla täytteillä. Josko jotain saisi aikaiseksi savustetusta lohesta, tillistä, suolakurkusta tai sitruunasta taikka vaikka kananmunasta.

Rullaruokaa keskiajalta

Meillä on ollut viimeisen viikon aikana muutamiakin ruoka-aiheisia teemailtoja. Viikko sitten muistelimme parin vuoden takaista itsenäisyyspäivän viettoa grillaamalla muun muassa nakkisämpylöitä (oujee), ja kreikkalaisena iltana kokkailuun pääsivät keftedes, souvlaki sekä tietenkin tsatsiki. Yhtenä iltana aiheena oli keskiaika.

Olen lueskellut viime päivinä Keskiajan keittiö -kirjaa, joka onkin oikein mielenkiintoinen siitä huolimatta, etten ole perinteisesti ollut mikään suunnaton keskiaikaintoilija (1700-luku on enemmän minun juttuni). Joskus olisi hauska kokeilla jotain kirjaan laadituista ateriakokonaisuuksista (romanttinen kesäillallinen ei esimerkiksi kuulostaisi yhtään hullummalta). Tällä kertaa valikoin toteutukseen vasikka-yrttikääröt, joihin sai kätevästi lykättyä omien yrttiviljelmien antimia (fenkoli ynnä yrtit kääryleissä toden totta maistuivatkin). Ja meikäläisenhän on tunnetusti vaikea vastustaa käärittyä, rullattua tai täytettyä ruokaa.

Lisukkeeksi oli tarkoitus tehdä samasta kirjasta löytyviä juurespaistikkaita, mutta kun en suunnitelmistani huolimatta onnistunut saamaan käsiini nauriita, oli tyydyttävä rakuunalla maustettuun porkkanapaistokseen. Hunajalla höystettynä se osoittautui kyllä varsinaiseksi mahtipaistokseksi, jos kohta on muistettava, että nykyisenkaltaista oranssia porkkanaa ei ilmeisesti tunnettu tai käytetty vielä keskiajalla ollenkaan. Myös ohrasuurimot olivat suunnitelmissa, mutta niidenkään kanssa ei edetty toteutukseen asti.

Vasikka-yrttikääröt (ohje 1400-luvulta)

400-600 g vasikanlihaa (meillä ihan vaan nautaa)
1 tl suolaa
2 tl fenkolia
2 tl meiramia
3 rkl tuoretta persiljaa
6-8 siivua pekonia
3 rkl tuoretta timjamia
2 tl basilikaa

Leikkaa vasikanliha neljäksi pitkäksi kaitaleeksi, nuiji ne ohuiksi ja asettele rinnakkain paistovuokaan. Ripottele päälle suolaa, fenkolia, meiramia ja hienonnettua tuoretta persiljaa. Ripottele sitten pieniksi kuutioiksi paloiteltu pekoni, basilika ja hienonnettu tuore timjami ja kääri lihansuikaleet rullalle. Paista kuumassa uunissa noin 20-25 minuuttia tai avogrillissä, kunnes liha on kypsää.

Seuraavaksi kokeluun voisi ottaa valkoviinikastikkeessa tarjoiltua haukea. Hauki on nimittäin meidän ruokapöydässämme aivan liian harvoin nähty kala. Jonkinlaiset haukipyörykätkin voisivat olla aika maittavia, mutta niiden kanssa on ehkä pakko saada myös perunaa.

Koeajossa pavlova (miniversio)

Olen nyt viime päivinä sattuneista syistä pohdiskellut venäläistä ruokakulttuuria (ja opetellut viimein venäläiset aakkoset!). Venäjään viittaavista ruokalajeista tulee etsimättä mieleen stroganov, blinit, borssikeitto, seljanka ja Kiovan kana (juujuu tiedän kyllä, että Kiova sijaitsee Ukrainassa). Smetana, kaviaari, hapankaali, sienet, suolakurkut. Ja hillolla höystetty tee.

Ja sitten on tietenkin pavlova (Пáвлова), johon tiedän monen jälkiruokamyönteisen kaverini tykästyneen. (Tarkemman tutkiskelun jälkeen ruokalajin syntyperä taitaa viitata tosin enemmän Australian ja Uuden-Seelannin suuntaan, mutta menköön nyt tämän kerran.)

Kyseessä on siis marenkinen kakku, josta laadittua mansikkaversiota voi näin mansikka-aikaan kokeilla täällä Suomessakin. Minä en halunnut tehdä kokonaista kakkua, joten Kitchen magesta ajat sitten bongaamani minipavlova-resepti pääsi viimein kokeiluun (samasta blogista löytyy todelliseen makeannälkään myös muunlaisia ohjeita, esim. hillittömät cupcake-kebabit). Joten jos haluaa tarjoilla mansikoita ja kermavaahtoa joskus vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, kannattaa tekaista samalla myös satsi marenkeja:

Minipavlovat

Marenki (6 kpl, itse tein epähuomiossa monta pientä)

3 munanvalkuaista (huoneenlämpöistä)
ripaus suolaa
3/4 cuppia extrahienoa sokeria
1 tl vaniljauutetta
1 tl tuoretta sitruunamehua

Lämmitä uuni 100 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Yhdistä valkuaiset ja suola kulhossa. Sekoita sähkövatkaimen hiljaisimmalla vaihteella (tai käsin) minuutin verran siten, että valkuaiset vaahtoutuvat sopivasti. Jatka vatkaamista, lisäten vauhtia vähitellen, kunnes seos kiinteytyy ja alkaa muodostaa pehmeitä huippuja.

Ripottele sekaan sokeria vähitellen samalla koko ajan vatkaten. Kun sokeri on sekoittunut, pirskottele mukaan sitruunamehu ja vaniljauute. Vatkaa, kunnes seos muodostaa edellistä kiinteämpiä huippuja.

Muotoile kahden lusikan avulla marenkimassasta leivinpaperille sopivan kuppimaisia leivonnaisia (marja ja kerma on tarkoitus asetella koloihin). Paista 100 asteessa kahden tunnin ajan (uuniin kannattaa toki kurkistella jo aiemminkin). Jätä pelti vielä uuniin jäähtymään joksikin aikaa.

Kokoaminen:
Viipaloi marjat ja ripottele niiden päälle sokeria. Jätä odottelemaan noin puoleksi tunniksi.
Vatkaa kermaa vaahdoksi (sokeria ei tarvita, koska marengit ovat tarpeeksi makeita).
Asettele marengit vadille. Kasaa päälle marjoja ja vatkattua kermaa, ja tarjoile saman tien.