Veneruokaa - nuudelia ja nötköttiä?

Täällä jauhantapajalla on riittänyt viime aikoina puuhaa, kun tuli muutettua vanhalle maatilalle, jonka päärakennus on ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. Eläimiä ei sentään vielä ole, jos kohta lampaat ja kanat voisivat olla jossain vaiheessa suunnitelmissa.

Tänä kesänä ei ole sattuneista syistä ollut juurikaan aikaa muille harrastuksille eli geokätköilylle ja veneilylle, johon tuli viime kesänä tutustuttua pari viikkoa kestäneen siirtopurjehduksen aikana.

Koska viimeksi mainitulle on toivon mukaan lähivuosina aikaa edes silloin tällöin, voisi kirjata tänne Pastanjauhannankin puolelle mieleen kertynyttä veneruokatietämystä. Oma tietämykseni on toistaiseksi peräisin lähinnä kokeneemmilta veneilijöiltä sekä The Boat Galley -sivuston veneruokakirjasta.

Purjehtimisesta saattaa tulla mieleen kuplajuoma ja rento auringossa lekottelu, mutta ainakin siirtopurjehdus oli viime kesänä kunnon merenkäynnissä totista työtä. Ruokaa ei usein pystynyt merenkäynnin vuoksi laittamaan ollenkaan, mutta pikaisesti valmistuvat nuudelit yhdessä säilykelihan kanssa maistuivat ulkosalla nälkäisenä paremmalta kuin maailman parhaat herkut. Myös pieni suklaapala yhdessä termoskahvin kanssa piristi mukavasti.



Välineiden suhteen on veneessä otettava huomioon, että kaiken on pysyttävä paikallaan: Etenkään veitsiä ja muita vahinkoa tuottavia esineitä ei voi sijoitella miten sattuu. Ruokaan liittyvissä välineissä ei kannata olla myöskään lasia tai ruostuvia osia eikä vaikeasti puhdistettavia pintoja, koska tiskaamisessakin on omat haasteensa. Mieluummin siis teflonia kuin valurautaa. Silikoniset välineet ovat kevyitä, kestäviä ja pieneen tilaan mahtuvia.

Veneessä oppii myös arvostamaan välineitä, joissa on kaksi toimintoa samassa (blogin kautta jostain ilmaislahjana saamamme paistinlastan ja spagettikauhan yhdistelmä päätyi saman tien veneen kapustavalikoimiin, vaikka kotona sille ei nähty minkäänlaista tarvetta).



Ruokaa pystyy periaatteessa tekemään veneessä kovallakin kelillä (liesissä on kattiloita varten lukitukset), jos vaan pysyy pystyssä vinossa kulkevassa veneessä eikä ala voida huonosti kannen alla kovassa merenkäynnissä. Kattiloiden on hyvä olla kohtalaisen korkeareunaisia (wokkipannussa olisi myös korkeat reunat), eikä painava pohjakaan liene haitaksi. Ruostumaton teräs on materiaalina oikein hyvä.

Viheltävä vesipannu on veneessä turvallinen ja tarkka. Perkolaattorikahvinkeitin toimii myös hyvin (sitä voi käyttää kaasuhellalla, eli se ei tarvitse sähköä), samoin voisi toimia pressopannu ja miksei pikakahvikin, jos tiukka paikka tulee. Termospulloja kannattaa hyödyntää, ja jos kahvi on termosmukissa, suolainen vesi ei pärsky mukin sisään kannellakaan. Termokseen kannattaa keittää aamuisin ennen liikkeelle lähtöä kuumaa vettä (sitä voi tarvittaessa käyttää myös edellä mainittujen nuudeleiden valmistamiseen).

Ruokatermokseen voi periaatteessa laittaa ruokaa myös hautumaan (kun ei tullut sitä aromipesää muinoin hankittua). Kuumaa vettä käsiteltäessä pitää olla tietenkin tarkkana liikkuvassa tilassa. Samaten esim. salaattiaineksia leikatessa kannattaa mieluummin istua kuin seistä.

Säilytystilaa ei ole yleensä liiemmin, eli kaappitila on käytettävä tarkasti hyödyksi. Omassa veneessämme on ylhäältä täytettävä jääkaappi, joka vetää kyllä yllättävän suuren määrän ruokaa, mutta esimerkiksi juomatölkit kannattaa sijoittaa mieluummin ulkosalle kannen alla oleviin lokeroihin.

Vettä on veneessä käytössä usein varsin niukasti (ja juomaveden riittävyyden kanssa on tietenkin oltava tarkkana), mistä syystä ei kannata tuottaa liikaa tiskiä. Vesi kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan kahteen kertaan (esim. keittämisestä jääneellä vedellä voi huuhdella astioita).



Ylipäänsä kannattaa opetella säästämään veneessä energiaa. Esimerkiksi kuskus ei vaadi pitkää keittoaikaa; liha kannattaa pilkkoa pienemmäksi, jolloin se kypsyy nopeammin; uunin jälkilämpö kannattaa hyödyntää tarkoin; eikä uunia tietenkään kannata lämmittää ainoastaan yhdelle ruokalajille/leipomukselle.

Pippurinen härkäruukku on todettu oivalliseksi veneruoaksi, mutta se on valmistettu aina jo kotona ja vain lämmitetty veneessä. Jos minulla olisi loputtomasti aikaa, voisin kuivattaa myös kasviksia ennen venereissuja kasviskuivurilla. Niistä voisi haudutella veneessä keittoja ja kastikkeita.

Pitkällä purjehduksella varastoja on toisinaan pysähdyttävä täydentämään. Vesivaraston ynnä polttoaineen täydennyksen ja akkujen lataamisen lisäksi on toisinaan hankittava myös ruokaa. Kaupassa käymiseen kannattaa varautua kantamiseen sopivilla kasseilla. Kauppa saattaa sijaita satamasta hiukan kauempanakin, ja monissa maissa kauppojen omat muovipussit ovat hyvin köykäisiä. Painavat asiat on kätevintä kuljettaa selkärepussa tai olalle asetettavassa tukevassa kassissa. Jos veneeseen on alkujaan varustettu tarpeeksi kuivatuotteita ja säilykkeitä, voi selvitä pelkällä tuoretavaroiden ostamisella.

Edellisten päivien tähteet tulee hyödynnettyä venekokkailussa harvinaisen tarkoin (yllä olevassa kuvassa on lämmitetty pari edellistä ruokalajia salaatin kaveriksi). Esimerkiksi härkäruukun jämät voi kääräistä vaikka tortillan tai rieskan sisään. Pastan ja vanhan juustonnysän voi käyttää salaattiin. Ideoita voisi etsiä vaikka ruokabloggaajien Hävikistä herkuksi -reseptikokoelmasta.



Merellä siis valmistetaan mahdollisimman helposti valmistuvaa syötävää, mutta satamassa tai ankkurissa voi toki vähän hifistelläkin. Edessä olevaan pitkään meripäivään kannattaa valmistautua kunnon aamiaisella (kuvassa näkyvä englantilainen aamiainen piti nälän poissa pitkään, ja lisäksi paistuvan pekonin tuoksusta muodostuvat aina kaikkein parhaat muistot).



Taitava veneilijä voi tietenkin kalastaa merestä kaloja sekä poimia saarista marjoja ja sieniä. Aamupuuroon olisikin kieltämättä houkuttelevaa käydä noukkimassa tuoreita mustikoita tai vadelmia, mutta kuten mainittua, todellisuus on ollut toistaiseksi omalta osaltani ennemminkin nuudelia ja nötköttiä.

Nuudelin keittämiseen ei ruokaohjetta tarvitse, mutta jos haluaa kokata jotain hiukan monimutkaisempaa, kannattaa varata reseptit tai keittokirjat mukaan (merellä ei useinkaan ole nettiä).

Veneen kaasu-uuni ei ole vielä itsellemme vielä kovinkaan tuttu, joten jos jollakulla on vinkkejä semmoisen käyttöön, niin kuulisin oikeinkin mielelläni. Miten esimerkiksi pizzan saa onnistumaan kaasu-uunissa?

Pastanjauhantaa Perugiassa

Kesäkuun alkuun mahtui paitsi muutto uuteen kotiin myös ruokamatka Italiaan, tarkemmin sanottuna Perugiaan, joka on Italian sisämaassa sijaitsevan Umbrian maakunnan pääkaupunki.

Pastanjauhannan Instagram-seuraajat lienevät jo jokseenkin perillä tapahtumien kulusta, mutta merkkaan asiat muistiin tänne bloginkin puolelle ennen kuin ennätän unohtaa kaiken muistamisen arvoisen.



Perugia sijaitsee Rooman ja Firenzen puolimaissa, ja sinne (ja muihin Umbrian kaupunkeihin) näppärästi päästäkseen oli kätevintä vuokrata auto.

Italialaiset autostradat olivatkin kiinnostavia, sillä samalla oli mahdollista käydä perehtymässä paikalliseen huoltoasemakulttuuriin. Kiinnostava se olikin: siinä missä Suomessa myydään muoviin pakattuja pehmenneitä sämpylöitä, Italian huoltoasemilla leivät olivat mahtavan rapeakuorisia.

Rekkamiesten ympäröimänä ei oikein kehdannut hääriä kameran kanssa, mutta tässä pikaisesti napattu kuva omasta leivästäni:



Minähän en koskaan laita leivän päälle voita, margariinia tai juuri muutakaan levitettä, joten olipa mahtavaa saada leipää, jonka sisään ei ollut kätketty majoneesia. Pelkkää kinkkua ja mozzarellaa vaan.

Rapeakuorista leipää suoraviivaisilla täytteillä oli hyvä hakea myös perugialaisen hotellihuoneen parvekkeelle, josta ei olisi millään malttanut lähteä pois (ks. maisemat postauksen ylimmästä kuvasta). Hyvistä leivistään tunnettu La Bottega Di Perugia myi mukaan myös viinipullon (vieläpä hyvinkin edullisesti).

Hotelli oli oikein mainio Primavera Mini Hotel.



Paikallinen ruokakulttuuri herätti osin ihastusta, mutta osin myös harmitusta. Välimerellistä ruokavaliota tuli pohdittua niin työn puolesta kuin muutenkin: Luulin etukäteen, että Italiassa olisi tarjolla tomaatteja ja muita kasviksia kaikissa mahdollisissa muodoissa, mutta esimerkiksi aamupalalla ja konferenssivälipalana tyypillisempi ratkaisu olivat voitaikinasta tehdyt cornetot (cornetto on croissantin italialainen pikkuserku), joiden välissä oli toisinaan jopa Nutellaa.





Olin pitänyt Nutellaa ilman muuta amerikkalaisena keksintönä, ja nyt vasta opin, että Italiastahan se, palmuöljyineen kaikkineen. Samoin Kinder-suklaa on kaikesta päätellen kotoisin Italiasta.

Eräs välimerellistä ruokavaliota tutkinut lääketieteilijä totesi, että italialaisten pitäisi pikaisesti ryhdistäytyä ruokakulttuurinsa kanssa, jotta se pääsisi taas kansainvälisen ihailun kohteeksi. (Eteläeurooppalaisethan menestyivät aikoinaan loistavasti seitsemän maan tutkimuksessa, jossa Suomi puolestaan menestyi aivan tavattoman kehnosti. Etenkin Kreetan ja Pohjois-Karjalan ruokavalioita on pidetty usein toisilleen vastakkaisina.)



Tomaatteihin pääsi parhaiten käsiksi kaupan vihannesosastolla, mutta sen sijaan ilmakuivattu kinkku, erilaiset makkarat sekä lampaanmaidosta valmistettu pecorino olivat monessa mukana. Pecorinoa tuli syötyä lukuisina alkupaloina, leipien välissä ja väliin grillattunakin.





Italialaiset pitävät pizzastaan - samoin kuin täytetyistä leivistään - hyvin pelkistettynä. Ajatus säilykeananaksella päällystetystä pizzasta herätti paikallisissa kovasti huvitusta.

Perugian keskustassa sijaitsevan Coopin pakastealtaassa oli einespizzana pizza margheritoja, joissa on täytteenä ainoastaan tomaattikastiketta, juustoa sekä toisinaan vähän tuoretta basilikaa. Einespizzaa en testannut, mutta yhden kerran söin margheritan jossakin pizzapaikassa lounaaksi (helteestä huolimatta).



Yllä oleva kuva Perugian päällysmiesten palatsista (Palazzo dei Priori).

Muita mielenkiintoisia kaupunkeja Umbrian suunnalla ovat ainakin Assisi ja Orvieto. Tässä vielä hämyisä annos vanhaan luostariin tehdystä ravintola-hotellista, La Badia di Orvietosta, joka on ollut matkailijoiden mielenkiinnonkohteena jo satoja vuosia:



Kotitestaukseen sopivia ruokaideoita oli ainakin uunissa (hunajan ja pähkinöiden kanssa) paahdettu pecorino:



Pääsin käymään myös juustotilalla seuraamassa pecorinon valmistamista (sivutuotteena syntyi myös ricottaa).

Sardinialainen sitruuna-ricottapiiras oli niin hyvää, että sitä pitää tehdä jolloinkin kotonakin (kuvassa ylävasemmalla):