Kesäloman kynnyksellä

Alun perin tarkoitukseni oli kokkailla texmex-paistosta sekä muuta asiaankuuluvaa apetta kesäloman aloittajaisiin, mutta tuli sitten otettua vähän varaslähtöä. Ohjeet kuvien esittämiin ruokalajeihin löytyvät muista ruokablogeista. Tarjolla oli Nachos supreme a'la Mihanna, jossa tosin nachot joutuivat vähän uppeluksiin, kun innostuin tyhjentelemään vuokaan kaikki mahdolliset säilykepurkkien pohjat.

Kokkausta ja kohnausta -blogista löytyi idea keitetyllä kananmunalla höystettyyn guacamoleen, jonka resepti on peräisin El Salvadorista. Kananmuna olikin muusatun avokadon joukossa varsin virkistävää vaihtelua:

4 avocadoa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
n. 1 sitruunan mehu
vajaa teelusikallinen suolaa
mustapippuria maun mukaan

Sekoita kaikki aineet joko haarukalla 'muussaten' tai tehosekoitinta/leikkuria käyttäen. Mausta suolalla ja pippurilla sekä sitruunamehulla, kunnes raikkaus on sopiva.

Mukavaa kesälomaa kaikille, jotka ovat päässeet tai pääsemässä siitä onnesta osallisiksi. Ja kivoja kesäpäiviä tietenkin kaikille muillekin!

Täytetyt patongit

Juhannuspäivänä kokkausinnostus oli vähän kadoksissa, mutta jaksoimme sentään värkätä täytettyjä patonkeja, kun ainekset oli ostettu etukäteen valmiiksi. Eväiden kanssa oli hauska lähteä kurkkimaan kahden kesken keskiyön aurinkoa.

Patongin väliin päätyi maalaispateeta, tomaattia, kurkkua sekä salaattia. Idea leipiin saatiin yhdestä voileipäkirjasta, jossa olisi ollut ohjeistusta myös pateen tekoon. Semmoista voisi koittaa viritellä kenties joskus talvempana; tällä kertaa tyydyimme lihatiskitavaraan. Mitäköhän eroa mahtaa muuten olla pateella, pasteijalla ja terriinillä.

Jälkiruuaksi tarjolla oli vielä termospulloon keitettyä sumppia:

Keskikesän kokkailut

Sää on tällä hetkellä kovin kostea, ja ulkolämpötila huimat yhdeksän astetta, mutta juhannuksena oli sentään kunnolla kesäistä. Omat kokkailuni hoituivat viime kesänä hyviksi havaituilla ohjeilla. Juhannusaaton pääruokalautaselle päätyi anjoviskastikkeella päällystettyjen pihvien lisäksi muun muassa rakuunaporkkanoita, etikkakurkkuja sekä kikhernesalaattia. Lisäksi haalin aterioitavakseni salaattia, pekonilla päällystettyjä juustotäytteisiä herkkusieniä sekä grillattua tomaattia.

Ruokaa oli hyvinkin riittämiin. Alkupalaksi oli viimevuotiseen tapaan smetanan ja sipulin kanssa tarjoiltuja uusia perunoita sekä graavattua lohta. Myös jälkiruuaksi paistetut muurinpohjalätyt maistuivat aivan yhtä makoisilta kuin vuosi sitten. Tällä kertaa tarjolla oli myös tuoreita mansikoita.

Yöpalaksi tarjoiltiin vielä herkullista lohipiirakkaa, jonka täytteessä oli lohen lisäksi ainakin keltaista paprikaa sekä runsaasti tilliä.

Kasvun taikaa

Pastanjauhajat valmistautuvat parhaillaan juhannuksen viettoon, minkä jälkeen alkaakin lähtölaskenta kohti kesälomaa. Jauhantapalstammekin hiipuu näillä näkymin muutaman viikon blogilomalle (josta tosin pienet poikkeamat koneen äärelle sallittaneen), mutta palaamme toivon mukaan taas heinäkuun lopulla jatkamaan jauhantaa uutta polkkausintoa puhkuen.

Juhannusruokakokkailuni olivat tänäkin vuonna hyvin kasvispitoisia. Onni onkin oma ruukkupuutarha, joka vähensi ostoslistan pituutta melkoisesti. Kysyntää oli tällä kertaa etenkin mintulle, persiljalle ja rakuunalle. Minttua laitoin kasvamaan muutama viikko sitten ostamastani kaupan yrttipuskasta, ja sehän sopeutui ällistyttävän hyvin huolenpitoni kohteeksi. Ylimmässä kuvassa näette sen. Alhaalla taas on aika hasuinen tilli, mutta jospa siitäkin vielä jotain syntyisi.

Edellä mainittujen kasvien lisäksi yrttien joukossa ovat jo viime vuodelta tutut yrttiystävät: timjami, rosmariini, salvia, oregano sekä kerrassaan kunnon satsi basilikaa, josta on nyhdetty satoa kaikkiin viime päivien basilikakokkauksiin. Yrttien lisäksi kasvattelemme luonnollisesti herneitä ja chiliä. Uutuutena on pensaspapu, joka saattaa hyvinkin olla aloittelemassa kasvuaan alemmassa kuvassa (tunnustan laiminlyöneeni jälleen kerran ruukkujen laputtamisen). Saapa nähdä, minkälainen papufarmi näistä vielä kesän mittaan muodostuukaan:

(Kuvat otettiin yhtenä yönä puoli yhdentoista aikaan, mikä selittää valaistuksen kelmeyden. Aurinko paistoi siinä vaiheessa jo sangen matalalta.)

Rapeat pizzat grillissä

Kolmisen kesää sitten alkaneessa grilli-innostuksessamme olemme syöneet perinteiset pihvit, vartaat ja makkarat sen verran puhki, että uudet grilli-ideat ovat jatkuvasti hakusessa. Jälleen kerran apu löytyi jenkkein, takapihagrillauksen emämaan, opuksista. Useampikin kirja on maininnut grillissä valmistetut pizzat, joten päätimme rohkeasti kokeilla. Vaikka tällaisille kiviuunin nimeen vannoville pitkän linjan pizzanystäville ajatus pizzasta grillissä kuulosti alkuun hieman epäortodoksiselta, lopputulos oli oikein onnistunut! Pohjat paistuivat totuttua rapsakammiksi ja muistuttivatkin enemmän jenkkein "thin crispy" -pizzaa kuin täkäläistä peruspyörylää - saatikka pannupizzaa.


Rapsakat grillipizzat

Tomaattikastike (kirjasta Weber's Real Grilling):
2 rkl oliiviöljyä (extra vergine)
1 dl hienoksi silputtua punasipulia
2 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl kuivattua oreganoa
1 tlk kokonaisia tomaatteja
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Itse pizzat: 1 annos pizzataikinaa sekä haluamasi täytteet (meillä tällä kertaa mustat oliivit, punasipuli, mozzarella ja tuore basilika).

Valmista ensin taikina ja sen kohotessa kastike: kuullota sipulisilppua oliiviöljyssä muutama minuutti. Kun se pehmenee, lisää valkosipuli ja melko pian (noin minuutin päästä) tomaattitölkin sisältö. Melko pian siksi, ettei valkosipuli pääse käristymään liiaksi ja muutu kitkeräksi. Lisää mausteet ja painele kokonaisia tomaatteja vaikka lusikan selkämyksellä vähän auki, jotta mehut virtaavat vuolaammin. Kiehauta ja hauduta sitten miedolla lämmöllä, kunnes kastike vetäytyy sopivasti kokoon. 45 minuuttia on hyvä lähtökohta.

Tässä vaiheessa kannattaa laittaa kaasugrilli lämpenemään, hiilillä pelatessa ehkä jo aiemmin.

Kun taikina on kohonnut riittävästi (vähintään kaksinkertaiseksi), painele siitä ilmat pois ja leivo/kauli pienehköjä, ohuita pohjia. Meidän pizzamme olivat kooltaan jostakin teevadin ja ruokalautasen väliltä. Varmaan isojakin voi tehdä aivan yhtä hyvin, mutta niiden käsittely grilliritilällä olisi voinut haastaa harrastelijaa liiaksi. Voitele pohjat molemmilta puolin oliiviöljyllä. Öljyä kannattaa laittaa reilulla kädellä.

Grillaa pohjia ensin toiselta puolelta 2-3 minuuttia suoralla keskilämmöllä (kaasugrillissä siis kaikki polttimet puoliväliin). Ne saa ehjempinä grilliin, kun painaa päälle hieman öljytyn leivinpaperin palan, jolla ne voi kantaa ritilälle (jonne ne toki taas laitetaan paperipuoli päällepäin). Kun pohja on tukevasti ja suorassa grillillä, paperin voi nypätä pois.

Kun pohjat ovat saaneet alapintaansa hieman väriä, hae ne grillistä täytettäviksi. Tässä vaiheessa ne ovat jo sen verran rapsakoituneet, että liikuttelu onnistuu vaikka lastalla. Käännä pohjat niin, että juuri paistettu puoli tulee ylöspäin ja levitä niille tomaattikastiketta sekä haluamasi täytteet. Grillaa niitä sitten jälleen suoralla keskilämmöllä, kunnes juusto sulaa - ja nyt alle joutunut, ensimmäisessä vaiheessa paistumaton pohjakin saa väriä (arviolta 4-5 minuuttia). Valmiit pizzat voi vielä koristella tuoreilla yrteillä, esim. basilikalla.

Pestoperunat

Italiansalaattia tehdessäni samaisesta salaattikirjasta sattui silmiini pestoperunoiden ohje, jota hetken mielijohteesta testasin. Basilikapeston ynnä parmesaanin lisääminen uusiin perunoihin on monien mielestä varmasti suorastaan kerettiläinen ratkaisu, koska pesto peittää juuston kanssa kovinkin tehokkaasti perunoiden omaa makua alleen. Eivät nämä minunkaan mielestäni perinteisiä voinokkapottuja toki voita, mutta ihan hauskaa vaihtelua välillä, jos uusia perunoita enemmältikin keitettynä syö.

Pestoperunat syntyivät siten, että keitetyt, uudet perunat maustettiin suolalla, pippurilla ja muutamalla lusikallisella pestoa, ja lopuksi pinnalle ripoteltiin vielä raastettua parmesaania. Tarjoillaan heti.

Italiansalaatti

Kuten kuvasta näkyy, tällä salaatilla ei ole mitään tekemistä sen muovipurkissa myytävän salaatin kanssa, jossa on muistini mukaan ainakin majoneesia, herneitä, porkkanoita ja kinkkua. (Semmoisestakin italiansalaatista olen joskus yrittänyt tehdä kotiversion, mutta lopputulos oli aika kehno enkä sittemmin ole ryhtynyt uusintayrityksiin.)

Tämän vähän erilaisen italiansalaatin ohje on otettu kirjasta nimeltään Maittavat salaatit, ja ihan maittavaa tämä kieltämättä kyllä olikin:

Italiansalaatti (neljälle)

250 g conchigliepastaa
50 g pinjansiemeniä
350 g kirsikkatomaatteja halkaistuna
1 punainen paprika siemenettömänä ja kuutioina
1 punasipuli pilkottuna
200 g puhvelimozzarellaa kuutioina
12 kivetöntä mustaa oliivia
25 g tuoreita basilikanlehtiä

KASTIKE:
5 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä
2 rkl balsamietikkaa
1 rkl tuoretta basilikaa pilkottuna
suolaa ja pippuria
tuoreita parmesaanilastuja koristeluun

1. Kiehauta kevyesti suolattu vesi suuressa kattilassa. Lisää pasta ja keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaisesti, tai kunnes pasta on sopivaa (al dente). Valuta, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta uudelleen. Anna jäähtyä.
2. Samalla kun pasta kypsyy, pane pinjansiemenet tyhjään paistinpannuun ja paahda 1–2 minuuttia, kunnes siemenet ovat kullanruskeita. Ota pannu liedeltä, siirrä siemenet kulhoon ja anna jäähtyä.
3. Kastike: Laita oliiviöljy, etikka ja basilika pieneen kulhoon. Suolaa ja pippuroi. Sekoita huolellisesti. Peitä tuorekelmulla ja siirrä sivuun.
4. Aloita salaatin kokoaminen jakamalla pasta tarjoilukulhoihin. Lisää pinjansiemenet, tomaatit, paprika, sipuli, juusto ja oliivit. Ripottele basilikanlehdet ja kaada kastike päälle. Koristele tuoreilla parmesaanilastuilla. Tarjoa.

Kanavartaat ja kurkkuraita

Aura Liimataisen ohjeita on kehuttu kevään mittaan sen verran monissa ruokablogeissa, että ajattelin minäkin etsiä käsiini hänen reseptikirjojaan. Nämä grilliin päätyneet kanavartaat ja niiden kanssa tarjoiltu kurkkuraita saivat ohjeistuksensa Aura Liimataisen & Heikki Riipin kirjasta Herkkujen maailma.

Raholan syötävien sanojen perusteella tikka olisi curryn tavoin pikemminkin englantilainen kuin intialainen keksintö. Chicken tikka masala -niminen keitos taitaakin olla Britannian suunnalla hyvin suosittua syötävää, mutta sitä ei tiettävästi viritellä tarjolle vartaaseen. Itselleni se puuhun hakkaava (samoin kuin tauluun heitettävä) tikka on hiukan tutumpi.

Tikka

750 g broilerin luutonta lihaa
Marinadi:
1 dl jogurttia
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl suolaa
öljyä
Lisänä:
sipulirenkaita
tomaattia viipaleina
sitruunalohkoja

1. Poista broilerista nahka ja leikkaa liha poikkisyin 2 cm paksuiksi suikaleiksi. Sekoita kulhossa marinadin aineet ja lisää broilerinpalat siihen. Sekoita hyvin ja anna maustua vähintään 2-3 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
2. Pujota broilerinpalat vartaisiin, sivele öljyllä ja grillaa kauniin kullanruskeiksi välillä käännellen.
3. Tarjoa lisänä keitettyä riisiä, ohuita sipulirenkaita, tomaattia ja sitruunaa tai sipulisalaattia ja kurkkuraitaa.

Kurkkuraita

pala kurkkua (200 g)
3 dl maustamatonta jogurttia
(1/2 tl tuoretta raastettua inkivääriä)
ripaus juustokuminaa, jeeraa
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl suolaa
Pinnalle:
paprikajauhetta
korianteria tai persiljaa

1. Raasta pesty kurkku karkeaksi raasteeksi ja puserra neste pois. Sekoita jogurttiin mausteet ja kurkkuraaste.
2. Pane salaatti tarjoiluastiaan, ripottele pinnalle paprikajauhetta ja aseta korianterin- tai persiljanoksa keskelle koristeeksi. Tarjoa kylmänä.

Meillä samalle lautaselle tikan ja kurkkuraidan kanssa päätyi paitsi riisiä myös marinoituja paprikoita sekä pikkuruinen erä tomaatti-sipulisalaattia.

Ritariruokaa

Vanha kunnon viipaloimaton ruislimppu alkaa olla kauppojen hyllyssä melkoisen katoava luonnonvara. Toripöydällä ja kauppahalleissa siihen sentään silloin tällöin vielä törmää. Ostin kokonaisen limpun viime viikonloppuna, ja loppuosan siitä viipaloin yhtenä arki-iltana uunissa paahdettuihin valkosipulileipiin, joiden ohje on peräisin Köyhistä ritareista.

Eli limpunviipaleita huljuteltiin seoksessa, joka syntyi oliiviöljystä, kuudesta puristetusta valkosipulinkynnestä sekä ruokalusikallisesta suolaa. Jokaiseen leipäviipaleeseen piti saada osuttautumaan jonkin verran valkosipulia; joihinkin sitä hurahtikin ihan reippaasti. Uuni 200 asteeseen, ja vartissa tuli valmista. Mukavan rapsakka ja juuri sopivan valkosipulinen lopputulos.

Ja kun kerran merituulireseptejä ryhdyin testailemaan, niin samalla uuninlämmityksellä valmistui vielä satsi paahdettuja paprikoita, joista valmistin huvipuistosalaattia. Tällä tavalla marinoituja paprikoita on tehty kevään mittaan jo ties kuinka monessa ruokablogissa.

Huvipuistosalaatti

4 keltaista paprikaa
4 punaista paprikaa
4 vihreää paprikaa
1 valkosipulinkynsi
2 tl merisuolaa
valkoviinietikkaa
oliiviöljyä

Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Levitä leivinpaperille kuoripuoli ylöspäin ja paahda uunissa 220 asteessa kunnes paprikoiden kuoret alkavat kuplia ja mustua. Nosta paprikat uunista ja sujauta pakastepussiin kuumina, kuoret irtoavat silloin helpommin. Odota, että paprikat jäähtyvät niin, että voit sormin kuoria ne.
Leikkaa kuoritut paprikat pitkittäin suikaleiksi ja laita suolan kanssa kulhoon. Murskaa paprikoiden sekaan valkosipulinkynnet ja lorauta sekaan n. ½ dl valkoviinietikkaa sekä saman verran oliiviöljyä. Pyöräytä huvipuistosalaattia pari kertaa ympäri, tarkista maku ja laita jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Huvipuistosalaatti maistuu parhaiten jääkaapissa maustuneena.

Liikutuspotut

Olen ennättänyt kokkailemaan tällä viikolla ainoastaan kahtena iltana, mutta saatiin sentään viimein uusia perunoita pöytään. Viikon päästä juhannuksena pääsee toivon mukaan taas maistamaan uusia perunoita graavilohen, smetanan ja silputun sipulin seurana.

Perinteisen voi-sipulisoosin sijasta teimme tällä kertaa liikutusperunoita, joihin Siisi on herännyt -blogin Anne antoi meille viime vuoden kesällä ohjeistusta. Ruohosipuli korvattiin uuden sadon sipuleilla, jotka silputtiin sekaan varsineen.

Perunat keitetään suolavedessä ihan normaalisti. Keitinvesi kaadetaan melkein kaikki pois, ihan vähän jätetään kattilan pohjalle. Sekaan köntsä oikeaa voita ja sopivasti suolaa. Kun voi on hieman sulanut, pyöritellään pottuja kauhalla jonkin aikaa, kunnes voi hieroutuu suolan kanssa perunoiden pintaan. Sitten ruohosipulisilppua päälle.

Kirjasitaatteja kevään kirjoista, osa 2

Vielä tammikuussa tuntui siltä, etten ehdi lukea tänä keväänä ollenkaan kirjoja, mutta kyllä aikaa näköjään riittikin, kun otti sitä muista tekemisistä pois. Karin Fossumin kirjoihin tartuin joulukuiseen sitaattipostaukseen tulleiden kommenttien innostamana (kiitokset Sonja O:lle). Tästä Karin Fossumin vuonna 2002 julkaistun Jonas Eckel -kirjan sitaatista voimme oppia, kuinka miehet ilmeisesti syövät silloin kun ovat yksin kotona. Tässä Eckelin vaimo on lähtenyt tunturiin mökkeilemään:

Minulle tuli yhtäkkiä armottoman kova nälkä. Ampaisin ruokakauppaan ja ostin palan sisäfileetä. Valmistin béarnaisekastiketta ja kermaperunoita. Jälkiruuaksi nauttisin muutaman Plum in Madeiran ja pussillisen Nøttefabrikkenin cashewpähkinöitä. Tein ruuan valmiiksi ja kävin tohkeissani pöytään. Työnsin veitsenkärjen lihaan, lävistin ohuen paistikalvon niin että pihvi alkoi vuotaa. Nestettä tuli paljon. Se levisi lautaselle ja helmeili Tybring-Gjedden posliinia vasten. Työnsin palan suuhuni. Lihasneste valui leukaani pitkin vaaleansiniseen paidankaulukseen asti. Hörpin punaviiniä. Levittäydyin pitkin pöytää ja maiskuttelin ylen määrin vain kokeillakseni, miltä se tuntui. Join béarnaisekastiketta suoraan kastikekulhosta. On mahdollista, että tilanne karkasi käsistäni, mutta se tuntui hyvältä. Koko ikäni olin hillinnyt itseni. Nyt huomasin saavani suurta nautintoa siitä että olin ahne.

Ruth Rendellin pehmytkantinen Nokikolarin poika oli oikein viihdyttävää reissulukemista:

Hänen kotonaan syötiin yhä kunnon illallinen, ja siitä John nautti. Kotona nautitut ateriat olivat ilman muuta parhaat mitä hän viikon aikana söi. Alkuruoaksi oli säilöttyjä hedelmiä ja maitotiivistettä, sitten kinkkua ja kieltä (tai juhlapäivinä kanaa), kovaksikeitettyjä kananmunia, salaattia ja tomaattia, ohuita tumman leivän viipaleita voin kera, ja lopuksi inkivääri- tai kuivahedelmäkakkua, joskus vadelmatorttusia, keksejä ja suklaapatukka jokaiselle.

Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintolan (2007) luin pääsiäisen aikana, ja siinä arvatenkin olisi ollut sitaattiainesta vaikka millä mitalla. Jos vaikka itsekin tekisi jolloinkin tillitäytteisiä silakkapihvejä tällä tavalla:

Maud otti silakkafileet jääkaapista, kaatoi korppujauhoja lautaselle, suolasi, sekoitti voita ja tilliä kalojen täytteeksi. Perunat olivat jo liedellä. Agnes katseli. Kaikki näytti niin helpolta, hänen äitinsä teki askareet tottunein käsin, kuin olisi seurannut hyvin opeteltua kaavaa. Ehkä sitä voisi kutsua luontaiseksi taidoksi. Maudin ruoat eivät tosin olleet kovin luovia. Hänellä oli omat reseptinsä, omat ruokansa, mutta hän oli kehittänyt niistä täydellisiä ja hän laittoi niitä rakkaudella. Vuosien myötä Agnes oli oppinut arvostamaan sitä rakkautta.

Juha Vuorisen Vaippaihottuma (2006) on ollut tuorein ääneen luettava yhteiskirjamme, joka on viihdyttänyt meitä vähän pitemmillä automatkoillamme. Kirjassa kokattiin yllättävän paljon ja ruuanvalmistuksen etenemisestä annettiin ilahduttavan tarkkoja tietoja. Tässä valmistuvat thai-henkiset kookosmaidossa keitetyt kanapyörykät, jotka kuulostavat hyvinkin maittavilta (kohdan opetus on se, ettei chilejä kannata panna näihin pyöryköihin siemenineen):

Kuorin kaksi sipulia, neljä valkosipulinkynttä ja pari senttiä inkivääriä. Otin yhden kokonaisen chilin käteeni. Se oli kuin laiha kääpiöpaprika. Aika vaarattoman näköinen puikko. Ohjeessa kehotettiin rapsuttamaan siemenet pois, mutta koska en jättänyt omenastakaan siemeniä syömättä, nämäkin saivat jäädä. Leikkasin siitä vain kannan pois. Heitin tehosekoittimeen myös kaksi 250 gramman pakettia broilerin jauhelihaa, viisi ruokalusikallista seesamöljyä ja pienen ripauksen maissijauhoa. Tarkistin ohjeesta oliko kaikki valmista. Ruukullinen tuoretta korianteria sekä loraus järkyttävän pahanhajuista kalakastiketta uupui... Samalla kun ainekset muuttuivat kulhossa vihertäväksi mössöksi, tyhjensin kaksi tölkkiä kookosmaitoa ja kaksi kalaliemikuutiota kattilaan.

Englantilainen Minette Walters on ollut omassa keskuudessani tämän kevään suosituin rikoskirjailija. Hänen kirjansa eivät tosin ole ruokapoimintojen kannalta kovinkaan otollisia, koska ruuasta puhutaan juonenkäänteiden lomassa aika lailla harvakseltaan, mutta jotain toki löytyy. Tämä joulun aikaan sijoittuva sitaatti on kirjasta nimeltään Pirunkettu (2004), joka taisi kyllä olla lukemistani walterseista kaikkein kehnoin. Homma levisi jossain vaiheessa hiukkasen käsiin, mutta ihan hauskaa vaihtelua nämä ovat ainaisille Agatha Christien kirjoille, joiden suurkuluttajaksi ilomielin tunnustaudun:

Mark oli päättänyt osallistua juhlapyhien viettoon tuomalla tuliaisiksi Harrodsin ruokakorin, sillä samainen lääkäriystävä oli sanonut vielä niinkin, että masentunut ihminen ei syö. Väitteen paikkansapitävyys kävi karunlaisesti ilmi, kun hän avasi jääkaapin pannakseen sinne kaksi fasaania, hanhenmaksapateen ja samppanjan. Ei ihme, että vanhus oli niin laihtuneen näköinen, hän ajatteli silmäillessään tyhjiä hyllyjä. Apukeittiön pakastearkussa oli kelpo varasto lihaa ja pakastevihanneksia, mutta paksu huurrekerros paljasti, että suurin osa niistä oli Ailsan jäljiltä. Hän ilmoitti kaipaavansa leipää, perunoita ja meijerituotteita, vaikka James itse ei niistä välittäisi, ja ajoi Dorchesterin Tescoon ennen kuin se suljettaisiin pyhien ajaksi...

En ole käsittääkseni koskaan lukenut Charles Dickensin romaaneja, mutta Loistavaan tulevaisuuteen tartuin jostain syystä pari viikkoa sitten, eikä ole pahemmin kaduttanut. Kirja on vielä kesken, mutta tässä siitä joka tapauksessa jo alustava sitaatti:

Ruokakomerossa, joka vuodenajasta johtuen oli paljon paremmin varustettu kuin tavallisesti, minä säikähdin kauheasti jänistä, joka riippui siellä takajaloistaan, ja olin melkein näkevinäni sen vilkuttavan silmiään, kun olin puoliksi selin. Minulla ei ollut aikaa tutkia, ei aikaa valita, ei aikaa mihinkään, sillä minulla ei ollut yhtään liikaa aikaa. Varastin hiukan leipää, hiukan juuston kuorta, puoli ruukullista lihamureketta (jonka yhdessä edellisen illan voileivän kanssa käärin nenäliinaani), hiukan kirsikkaviinaa kiviruukusta (kaasin sen lasipulloon, jota olin käyttänyt valmistaessani salaa huoneessani päihdyttävää juomaa, espanjalaista lakritsivettä, ja sitten täytin kiviruukun laimentamalla sen sisällön vedellä, jota kannoin keittiön kaapista ottamallani mukilla), paistinluun, jossa oli hyvin vähän lihaa, ja ihanan pyöreän ja tiiviin kinkkupiirakan.

Varjakan saaressa

Kesä on kehittynyt siinä määrin mukavasti (paitsi ihan viime päivien sateet!), että täällä hiukan pohjoisemmassakin voi retkeillä hymyssä suin. Pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme veneen kohti aivan Oulun edustalla, Oulunsalon kunnan puolella sijaitsevaa Varjakan saarta. Kalastajaveneeseen kömpinyt, ylen määrin ystävällinen rouva oli kaloja paistaessaan viritellyt nuotiopaikalle sattumalta juuri saapumahetkellämme parahultaisimmillaan hehkuvan hiilloksen, jolla Disneyn/Sami Garamin sarjakuvahenkisestä keittokirjasta Pidot Ankkalinnassa mukailemamme toastit paahtuivat erinomaisiksi.

Toastien kylkiäisiksi nautittiin kokeellisesti lihatiskin löytöjä eli merquez- ja chorizo-makkaroita (merquez on alakuvan ohuempi suiru, chorizo taas Suomi-perinteisemmän käyrän näköinen patu). Varsinkin hiilloksella grillattu merquez maistui (jo näinkin lyhyellä) retkellä nälkiintyneille jauhajille erinomaisesti, eikä chorizoakaan jäänyt lautaselle.

Grillitoastit Garamin Ankkalinnasta

paahtoleipäviipaleita
cheddarjuustoviipaleita
tomaattia siivuina
oreganoa (kuivattukin käy)

Retkelle sopivan helppo ja suoraviivainen resepti: kasaa täytteet leipäviipaleiden väliin, mausta oreganolla ja grillaa keskilämmölllä, kunnes juusto lähtee valumaan muttei vielä sula kokonaan ulos leivistä. Täytteitä voi - ja kannattaa - varioida mieltymystesi mukaisesti. Näitä leipiä syödessä kävi mielessä, että esimerkiksi sipulisilppu tai -renkaat olisivat raikastaneet tätä täyteyhdistelmää mukavasti.

Täytetyt munakoisot

Pagistaanin Kati oli tehnyt vähän aikaa sitten keittiössään täytettyjä munakoisoja, ja mehän tietenkin heti noudattamaan esimerkkiä. Reilulla tomaattisosepursotuksella ja silputulla sipulilla höystetty munakoiso-jauhelihamössö oli nälkäisen pastanjauhajan näkökulmasta sen verran maistuvaa syötävää, että olisin voinut lusikoida paistoksen suoraan pannulta parempiin suihini. No, riitti sitä sentään onneksi täytetarkoituksiinkin. Tässä kommenttilaatikostamme poimittua ohjeistusta:

Puolitin kaksi munakoisoa ja koversin sisukset paistinpannulle tirisemään oliiviöljytilkan kanssa. Lisäksi n. 350 g paistijauhelihaa, iso sipuli, muutama valkosipulinkynsi ja reilu töräys tomaattipureeta (murskaakin voinee halutessaan käyttää). Mausteeksi suolaa, ripaus sokeria, basilikaa, kanelia ja mustapippuria.

Lapoin täytteen (itketettyihin) koisonpuolikkaisiin ja ripotin päälle juustoraastetta. Noin puoli tuntia 200-asteissa uunissa haudutti mehevän ja mahdottoman maukkaan lopputuloksen, joka on riittänyt etätyöläiselle neljän päivän lounaiksi - lämmittäminen vain parantaa makua.

Aidot karkit

Trendi-lehden nettisivuilla oli viime viikolla linkkaus piskuiseen blogiimme (arvatkaa vaan, tuliko heti trendikäs olo), ja minähän sinne tietenkin heti kurkistelemaan. Sivustolta löytyi itselleni entuudestaan tuntematon Ruoka&Juoma-osio, josta löytyikin meikäläiselle paljon kiintoisaa lukemista.

Olin ihmetellyt jo jonkin aikaa kaupoissa näyttävästi esillä olleita uusia Truly-karkkipusseja, ja Trendin aiheesta kertova artikkeli sai minut viimein niitä ostamaan. Vähemmän sokeria ja tavallisiin karkkeihin verrattuja enemmän luonnollisia ainesosia. Ei hullumpaa. Myös pussin koko oli soppelin pieni, joten näitä pitää ostaa jolloinkin lisää. Lakritsiviinikumeja pitää ainakin joskus päästä maistamaan, jos ne maistuisivat vaikka vaan edes hitusen salmiakilta.

Trendin sivuilla näyttäisi olevan myös rutkasti hyviä reseptejä. Ainakin tomaatti-chilikeitto päätyy toivon mukaan joskus lähiaikoina omaankin kattilaani.

Pastavuoka kaikilla herkuilla

Köyhien ritareiden Meri-Tuulin reseptit ovat ihan parhaita. Niin kuin nyt vaikka tämä simpukkapastavuoka, johon tuli kaikkea mahdollista maistuvaa lampaan jauhelihasta ricottaan ja kirsikkatomaatteihin. Vaikka ohje ei ollut ollenkaan monimutkainen, onnistuin kuitenkin kämmeltämään ruokaa sen verran, että sekoitin jauhelihan ja ricotan keskenään yhteen vähän turhankin tehokkaasti. Herkullisemmalta näyttäisi, jos olisivat olleet nokareina erillään toisistaan.

Yhtä toistakin merituulireseptiä on tarkoitus kokeilla lähipäivinä, joten perästä kuuluu.

Conchiglioni alle lammas & ricotta

500 g conchiglioni-pastaa (isoja simpukan mallisia kuivapastoja)
5 l vettä
runsaasti suolaa (n. ruokalusikallinen)
Täyte:
400 g lampaan jauhelihaa
250 g ricottaa
½ rasiaa rucolaa
½ rasiaa kirsikkatomaatteja lohkottuina neljään
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Tomaattikastike:
1 prk tomaattimurskaa
2 dl tomaatti passattaa
1 sipuli pieneksi kuutioituna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kuivattua punaista chiliä / 2 tl chilirouhetta
1 laakerin lehti
1 rkl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
suolaa
pippuria
Pinnalle:
1 pss mozzarella-raastetta

Tee ensin tomaattikastike. Kuumenna kasarissa oliiviöljy ja heitä sipuli ja valkosipulit öljyyn kuullottumaan. Pidä lämpö mietona, ettei valkosipuli pala kitkeräksi. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää kasariin chili ja laakerinlehti. Paistele hetken ja lisää loput ainekset sekä mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta tomaattikastike, laske lämpöä ja anna porista rauhassa vartin verran. Kiehauta tomaattikastikkeen valmistuessa iso kattilallinen vettä ja mausta suolalla. Keitä vedessä simpukkapastoja viitisen minuuttia tai juuri sen verran, että pastat pehmenevät, mutta ovat vielä raakoja sisältä eli pari minuuttia vaille al denten. Siivilöi pastat ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä, jotteivat pastat tartu toisiinsa kiinni. Jätä hetkeksi sivuun odottamaan ja valmista täyte.
Murenna jauheliha kulhoon pieniksi teelusikan kokoisiksi kökkäreiksi. Murenna myös ricotta samaan tapaan. Silppua rucola pieneksi ja heitä kulhoon, samaan syssyyn menevät kirsikkatomaatitkin. Rouhi päälle runsaasti pippuria ja n. 2 tl suolaa sekä lorauta sekaan oliiviöljyä. Sekoita varovasti isolla lusikalla nostellen, jottei täytteestä tule muussia.
Voitele keskikokoinen uuninkestävä vuoka oliiviöljyllä. Kaada pohjalle valmistamasi tomaattikastike. Täytä simpukat yksi kerrallaan massalla; yritä varmistaa, että jokaiseen simpukkaan tulee lihaa, juustoa ja kirsikkatomaattia. Asettele simpukat tomaattikastikkeen päälle. Kun olet täyttänyt kaikki simpukat, kruunaa koko ruoka vielä mozzarellajuustolla ja laita uuniin 180°c:een noin puoleksi tunniksi tai kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut kauniisti.

Kermansavi lahjoitti vähän aikaa sitten ruokabloggaajille vuokia, mikä olikin varsin mukava yllätys. Aika moni bloggaaja taisi päätyä Hotpot-pataan, mutta me valitsimme suuren vihreän Sahrami-vuoan, jonka pitäisi mahtua pienemmän sahramivuoan kanssa yhtä aikaa uuniin. Nyt pitäisi vaan hommata itselle se pienempi versio, niin pääsisimme ottamaan mittaa uunimme vetoisuudesta.

Moskovan pata

Tämän venäläishenkisen pataruoan ohjeen sain ircissä tuttavaltani, joka ylisti sitä kovin - eikä syyttä! Liemeen tarttuu pitkässä haudutuksessa tuhdin lihaisa maku, aurajuusto piristää ja suolakurkut raikastavat niin, että ruoka ei ole tuhtiudestaan huolimatta tunkkaista. Itse asiassa harvassa ruoassa sinihomejuusto on ollut niin paikallaan kuin tässä padassa.

Tässä siis kyseisen, jauhajien pöydästä ripeästi vatsoihin kadonneen padan vieraskynäresepti:

Moskovan pata

suolakurkkuja (venäläistä mallia)
sisäpaistia 1 kg (naudan ulkopaisti käy myös)
sipuli
valkosipuli
smetanaa 1 prk
aurajuustoa (maun mukaan vähän yli puoli pkt)
cayennepippuria

Valuta suolakurkut (huuhtele suolaa pois), kuullota sipuli ja puolet suolakurkuista. Lisää cayenne ja nosta ainekset pataan. Ruskista lihat, lisää pippuria vähän (oikeastaan puolet sipuliin ja puolet lihaan eli hyppysellinen, mustapippurikin käy). Lisää jauhoja 2-3 rkl, ravistele padassa. Lisää lihaliemi ja vesi (niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät) ja kiehauta. Laita koko hoito uuniin 175 C n. 1,5 h tai kiehuta pienellä liekillä hellalla pari tuntia. Lisää lopuksi smetana ja juusto ja hauduta vielä hetki. Lisää lopuksi loput suolakurkut.

Vielä varoituksen sana: suola! Sitä on aurajuustossa ja kurkuissa ja allekirjoittanut on muutaman kerran saanut melko tönkkösuolattua, joten valuta, huuhtele, laita muutama kurkku alussa vain. Ja aurajuustoakin voi lisätä ihan maltillisesti. Resepti on jostain 80-luvun klassikko-isomummu-lehdestä, joku legendaarinen vissiin.

Tarjotaan perunoiden ja salaatin kanssa. Höysteeksi olen kehitellyt oman perheen reseptin. Marie-Louisin porkkanat: kuullota yksi sipuli, lisää porkkanoita ja kuullota niitäkin samalla hieman. Lisää vettä niin, että ne eivät aivan peity, kiehauta vesi melkein pois pienellä liekillä. Voissa kuullottaminen antaa parhaan maun.

Rappiotädin raparperipiirakka

Oma raparperini on kasvanut tänä kesänä niin tuskastuttavan hitaasti (olisi pitänyt kai huolehtia vähän paremmin sen lannoittamisesta, peittämisestä ynnä kastelemisesta), että päätin viimein nyysiä erään kyläpaikan komeasti kasvavasta raparperista muutaman varren mukaani. Pääsin siis viimein tekemään tätä Rappiotädin raparperi-toskapiirakkaa, joka olikin oikein makoisaa. Minä olen ollut kersasta asti toskapiirakan ystävä, kun taas siippani on vannonut raparperipiirakan nimiin, joten tämän tortun äärellä molemmat olivat ilmeisesti suhteellisen tyytyväisiä. Mukavasti hapanta ja makeaa.

Panin piirakan ovelasti pakasteeseen pienissä erissä. Sieltä voi sitten ottaa aina pussillisen mukaan piknikille lähdettäessä. Kuvan palanen sen sijaan päätyi saman tien maisteluun. Tarjoiluehdotukseen sisältyy jätskikauhallinen raparperi-mansikkajäätelöä.

Raparperi-toskapiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, hieman jäähtynyt rasva ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina paperoidulle pellille ja ripottele päälle pienehköjä raparperinpaloja niin paljon, että taikina peittyy (n. 5-7 vartta). Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Tee paiston aikana toskakuorrutus:

100 g margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa

100 g mantelilastuja

Anna ainesten kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska piirakan päälle ja paista vielä 10-12 minuuttia.

Ruokakirjojen kirjasitaatit

Olen lukenut tänä keväänä ennätysmäärän erilaisia ruokakirjoja, joista on jäänyt mieleen melkoinen määrä hupaisaa pikkutietoa, jos ei muuta. Ensimmäinen Brezel-pätkä on otettu Jussi Talven Gastronomian historiasta (1989):

Brezeliä leivottiin leipomossa luostarin olutpanimon vieressä. Tarina kertoo, että väsyneet maallikkoveljet ja munkit seisoivat jonossa raskaan peltotyön jälkeen ja odottivat päivän olutannostaan. He seisoivat kädet ristissä rinnalla, pää painuksissa, rukousasennossa. Joku leipuri näki sen ja teki heille tuon asennon mukaisen olutleivän – niin syntyi Brezel. Ristityt käsivarret olivat munkkilatinaksi brachitum, josta Brezel. Tämä rinkeli on pienikokoinen, mutta se on antanut koko leipuriammattikunnalle tunnusmerkin; ilmeisesti Hansan mukana Brezel saapui Viipurin Harmaiden veljesten kadulle ja saavutti siten pysyvästi Suomen. Se sai nimen Viipurin rinkeli.

Viime vuonna ilmestyneessä Valkokankaan herkkuja -kirjassa esitellään – kuten kirjan nimestäkin voinee kenties päätellä – ruokaa käsitteleviä elokuvia, ja kustakin käsitellystä elokuvasta on laadittu kirjaan myös resepti. Mikäs sen hauskempaa. Poimin kirjasta talteen paistettujen vihreiden tomaattien ohjeen, jota voisi koestaa kenties joskus syksymmällä, kun vihreiden tomaattien kasvatus tuntuu olevan erityisalaani. (Lisäksi taru kertoo, että tomaattileffa oli ensimmäisiä jauhantakaksikkomme yhdessä näkemiä elokuvia.) Tämä sitaatti kertoo kuitenkin kotimaisten elokuvien ruokatarjonnasta:

Puheen kääntyessä kotimaisen elokuvan ruokapuoleen ajatus lyö helposti tyhjää. Ensimmäisenä voi tulla mieleen Tuntematon sotilas: kuinka Hietanen käy pyytämässä kiljunjuonnin jälkeisenä krapulapäivänä saidalta Mäkilältä keittiöstä muutamaa silakkaa – ja saa pitkän maanittelun jälkeen yhden ”nälkään kuolleen onnettoman kiutiaisen”. Suomalaisen elokuvan unohtumattomin ruokakohtaus? Ja kuvaavin.

Seuraava lainaus on kirjasta nimeltään Ruisleivästä pestoon. Näkökulmia muuttuvaan ruokakulttuuriin (2003):

Entisten sukupolvien syömästä ruoasta eli perinneruoasta on voinut tulla turmeltumattoman ja aidon ruoan symboli. Joku saattaa tuntea tuskaa siitä, etteivät suomalaiset enää syö omia perinteisiä ruokalajejaan vaan ovat omaksuneet pizzat ja pastat arkipäiväisen ruokakulttuurinsa osaksi. Mitään aitoa alkuperäistä ”alkuruokaa” ei kuitenkaan edes ole olemassa, vaan ruokakulttuuriin on aina kuulunut olennaisena osana muutos. Nykypäivän perinneruoka on todennäköisesti ollut oman aikansa uutuus.

Merja Sillanpään kirjoittamassa Happamasta makeaan -nimisessä teoksessa (1999) esitellään suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitystä. Tämä kohta huvitti minua ihan erityisesti:

Vihannesten kulutus alkoi lisääntyä Suomessa 1930-luvulla. Vihanneksista tärkeimmät olivat kaali ja sipuli. Ruoka-aineita arvosteltiin niiden energiapitoisuuden perusteella, minkä vuoksi vihanneksia saatettiin pitää vähempiarvoisina elintarvikkeina niiden hintaan verrattuna. Tomaatti oli työläisperheissä 1930-luvulla outo tulokas, jonka makuun totuteltiin siten, että tomaatti nielaistiin urhoollisesti suolalla, sokerilla ja pippurilla höystettynä. Työläisperheissä vihanneksia saatettiin pitää myös herrojen ”heininä”, joilla ei työmiehen nälkä lähtenyt.

Nichola Fletcherin laatimasta Kaarle Suuren pöytäliina. Juhlapitojen historia -kirjasta tykkäsin paljon. Mukavia juhlatarinoita eri puolilta maailmaa höystettynä kirjoittajan omilla kokemuksilla. Hääkakunkaan historia ei ole niin yksiselitteinen kuin äkkiseltään saattaisi luulla:

Toinen hääpöydän aines, jonka suunnitteluun käytetään paljon aikaa ja vaivaa, eikä kustannuksissa säästellä, on hääkakku. Kunkin maan perinteestä riippuen se voi olla makea kakku tai pullan tyylinen vehnänen, ja sen muoto symboloi hedelmällisyyttä: yleisiä ovat tuulihatuilla täytetty sarvi, kakkutorni tai pyöreä kranssi. Myös vohveli on tavallinen: se voidaan murtaa morsiamen pään yllä ja palaset jakaa hääväelle.

Tämä lainaus puolestaan valottaa hiukan hot dogin historiaa (Peter Englund: ”Ray Krocista ja hampurilaisen historiasta” kirjassa Hiljaisuuden historia, 2004):

Hampurilainen oli pitkään muitten ruokalajien, etenkin erilaisten makkaroitten varjossa. Kierteleviä, pienistä kärryistä makkaroita myyviä kauppiaita oli jo 1800-luvun puolivälissä. Modernin, lämpimän makkaran keksijäksi mainitaan Yhdysvaltoihin muuttanut baijerilainen Anton Feuchtwanger. Hän kauppasi 1890-luvun alussa ohikulkijoille erilaisia makkaroita; asiakkaille lainattiin erityisiä valkoisia hansikkaita syömistä varten, he välttyivät tahrimasta itseään ja polttamasta sormiaan. Nämä hansikkaat kuluivat tai katosivat epätaloudellista vauhtia, jonka jälkeen Feuchtwanger sai loistavan idean työntää makkaransa leivän sisään.

Lopuksi vielä mainio lainaus Maarit Knuuttilan kirjasta Pappilan hätävara – vieraanvaraisuuden taidosta (2006):

Vaikka veden tarjoaminen vieraalle on ehkä eleenä symbolisin ja kaunein, ruoan tarjoaminen on kuitenkin merkittävintä. Yhdessä ruokaillessa vieraan ja isännän tai emännän välille syntyy ikään kuin liitto, samalla tapaa kuin perheet muodostavat yhteisön syömisen välityksellä. Esimerkiksi beduiinien keskuudessa vallitsi muinoin uskomus, että jos kaksi henkilöä ruokailee, eli ”syö suolaa” yhdessä, heidän välilleen syntyy ikuinen ystävyyden side.

Samassa kirjassa on myös muutamia vierasvaraohjeita, joista otin talteen muun muassa hiekkahentusten ohjeen. Ei sillä, että makeita leipomuksia kovinkaan taajaan tekisin, mutta kyseisen ruokalajin nimi on jotenkin vaan niin hykerryttävä, etten voinut vastustaa kiusausta. Itselleni moiset hentuset ovat entuudestaan kohtuullisen tuntemattomia leivonnaisia. Sen sijaan ässäkeksit, lusikkaleivät, hannatädit ja haarukkaleivät ovat selvästi tutumpia tapauksia.

Kasvislasagne

Lukijamme Leela opasti meitä kerran kommenttilaatikossamme tämän munakoisoisen kasvislasagnen tekoon. Alun perin ohje on kirjasta nimeltään Rakkautta, oliiveja ja timjamia (Anna Bergenström & Fanny Bergenström, 2004), joka lienee kaikesta päätellen varsin oivallinen keittokirja. Tämä lasagne oli harvinaisen helppotekoinen, kun peruslasagnen kaikkein vaativin osuus eli juustokastikkeen teko ei sisältynyt tähän ohjeeseen ollenkaan.

Oma kokkailuni oli tällä kertaa vähän arkisempi versio, kun korvasin täysmaidon tavallisella sinisellä maidolla ja lasagnelevytkin ostin vaihteeksi kaupasta. Seuraavalla kerralla pitää tehdä tätä enemmän viimeisen päälle viritellen ja ehkä vähän runsaammalla mozzarellalla, kun tällä kertaa laitoin sitä joukkoon turhan kitsaasti. Kyseessä on kuitenkin kerrassaan mainio lasagneohje. Runsaasti tomaattista kastiketta, minkä lisäksi munakoiso ja mozzarella muodostavat tunnetusti mahdottoman mehevän makuparin.

Mozzarella-munakoisolasagne

* 1-2 munakoisoa (koosta riippuen)
* 2-3 pkt mozzarellaa
* 2 dl täysrasvaista maitoa
* lasagnelevyjä
* tuoretta basilikaa tai rutkasti kuivattua tomaattikastikkeeseen
* 2 rkl raastettua parmesaania

Tomaattikastikkeeseen:
* 2-3 sipulia
* 1/2 valkosipuli
* loraus oliiviöljyä
* 2 tlk tomaattimurskaa
* hitunen suolaa, mustapippuria, kuivattua basilikaa

Aloita viipaloimalla yksi iso tai kaksi pienempää munakoisoa puolen sentin viipaleiksi. Ripottele päälle suolaa, laita lävikköön valumaan puoleksi tunniksi. Tee sillä välin tomaattikastike: Kuullota pilkottua sipulia ja valkosipulia 2-3 minuuttia oliiviöljyssä (ei saa palaa!). Lisää tomaattimurskat ja mausteet. Kypsennä hiljaisella tulella 20 minuuttia.

Kuivaa munakoisot ja laita ne 190-asteiseen uuniin 20 minuutiksi tai siksi kun ovat saaneet väriä (voi tehdä myös paistinpannussa öljyn kera). Viipaloi mozzarella. Silppua tuore basilika. Kokoa vuokaan. Alle tomaattikastiketta, sitten lasagnelevyjä, munakoisoa, mozzarellaa, silputtua basilikaa ja taas tomaattikastiketta jne. Päällimmäiseksi tomaattikastiketta ja 2 rkl raastettua parmesaania. Valuta vuoan reunoja pitkin sekaan 2 dl täysmaitoa. Uuniin 200 astetta noin 40-50 minuuttia, kannattaa antaa levätä hetki. Nauti.

Pikaruokaa meksikolaisittain

Ulkomailla asuvat suomalaiset ovat ruokabloggaajan kannalta loistojuttu. Heiltä saa aina yhtä hyviä vinkkejä asuinmaansa ruokatarjonnasta ja ruuanlaittotavoista. Lisäksi ilahduttavan monella ulkosuomalaisella on oma ruokablogi. Yhtenä kiintoisimmista uutuuksista on mainittava Hollannista käsin päivittyvä La Cocotte, joka tarjoilee tavallista enemmän tarinointia. Lisäksi lukulistalle pyrähti jossain vaiheessa samalta suunnalta tuleva Hollannikas.

Meksikoon muuttanut Ulrika lähetti meille vähän aikaa sitten meksikolaisen guacamolen ohjeen ja pari muutakin vinkkiä meksikohenkiseen kokkailuun. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että Meksikossakin pannaan guacamoleen tomaattia. Ohje oli muutenkin kerrassaan mainio. Sain maut kerrankin tasapainoon ilman sen kummempia säätämisiä.

Metsästin kypsiä avokadoja kahdestakin kaupasta, mutta huonolla menestyksellä. Toinen ostamistani hedelmistä kypsyi kuitenkin kotona huoneenlämmössä vielä sen verran lisää, että sitä oli seuraavana päivänä suorastaan ilo viipaloida. Söimme guacamolemme Ulrikan ohjeistusta seuraillen tortilloiden väliin rullattuna. Samaan kääröön upposi myös muusattuja tummia tölkkipapuja sekä broilerista, viipaloidusta sipulista ynnä vihreästä paprikasta tehtyä paistosta, joka maustettiin suolalla ja alla mainituilla kastikkeilla. Lisäksi väliin hurahti pieni määrä chipotle-salsaa, jota nyt ensimmäistä kertaa testasimme. Siitä kääryle sai mukavasti savuaromia. Mutta tässä viimein vähän virallisempaakin reseptiä:

Guacamole con jitomate

2 kypsää avokadoa
1/2 kookas hienonnettu sipuli
1 tl öljyä
1 tomaatti
2 tl silputtua tuoretta korianteria
1 hienonnettu chili (tai puolikaskin varmaan riittää, jos on kyse niistä pitkistä thai-chileistä)
suolaa

Kuori avokadot ja murskaa ne puréksi esim. haarukalla (meksikolaiset käyttävät isoa kivistä morttelia, nimeltään molcajete. Näitä saa Suomesta ostettua ainakin aasialaisista ruokakaupoista). Kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, poista kuori ja siemenet ja pilko pieniksi kuutioiksi. Halkaise chili, poista siitä siemenet ja silppua pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli ja korianteri, sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi "tahnaksi" ja lisää öljy sekä suolaa maun mukaan.
Huom! Jotta guacamole ei tummuisi, jätä yhden avokadon kivi sekaan tai lisää pari tippaa lime/sitruunamehua.

Meksikossakin tätä syödään usein nachojen tai totopos-lastujen (friteerattuja maissitortilla-lastuja, eli sama kuin nachos periaatteessa, mutta tämä vain on se meksikolainen sana) kanssa naposteltavana, mutta esim. kanasuikaleiden (fajitas de pollo) lisukkeeksi käy vallan mainiosti. Itse valmistan fajitas de pollot siten, että kanan lisäksi suikaloin sipulia ja vihreää paprikaa, ja lisään paistamisvaiheessa makua antamaan joko hieman soijaa tai worchesterkastiketta (salsa inglesa) tai vaikka molempia. Tietysti lisukkeeksi kuuluu myös frijoles refritos eli papumuhennos (Suomessa tätä saa kaupasta valmiina ainakin La Costeña-merkillä) ja koko homma syödään tortillan väliin rullattuna.

Olen muuten joskus väittänyt chili con carnea meksikolaiseksi ruokalajiksi, mutta sekin lienee sitten kuulemma loppujen lopuksi amerikkalainen (texasilainen?) keksintö. Oli miten oli, hyvää se on joka tapauksessa. Samaten tämänkertainen fajitaskokkaus oli kerrassaan herkullinen kokemus. Mainiota vaihtelua perinteiseen texmex-täytteeseen.

Kreikkalaishenkiset eväsleivät

Ajatus näihin veneretkellä mukana olleisiin eväsleipiin lähti uudesta Real Grilling -kirjastamme, mutta toteutus oli loppujen lopuksi aika toisenlainen. Alkuperäisessä ohjeessa broileri marinoitiin ja grillattiin, mutta meillä ei ollut aikaa kumpaakaan, mistä syystä tyydyimme valmiiksi grillattuun broileriin. Marinadiin olisi joka tapauksessa tullut ainakin sitruunamehua, oliiviöljyä, tuoreita yrttejä, valkosipulia sekä suolan lisäksi sekalaisia intialaishenkisiä mausteita.

Leiviksi olisi pitänyt alkuperäisen ohjeen mukaan leipoa pitaleipiä, mutta me laittelimme broilerit sun muut täytteet paistettujen patonkien väliin. Soosiksi tein kreikkalaisesta jugurtista, raastetusta kurkusta, murskatusta valkosipulista ja tillistä tsatsikihenkisen kastikkeen. (Teki vaan tilliä mieli.) Jugurttinen kastike sopikin leivän väliin kuin nakutettu. Blue cheese dressing olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta jotenkin tuo kurkkuversio tuntui kesäpäivän ratkaisuksi raikkaammalta. Kasvisosastoon kuului tällä kertaa lehtisalaattia, tomaattia sekä siivutettua sipulia. Valmiit leivät kiedottiin tiiviisti leivinpaperiin, jonka ansiosta pystyimme murkinoimaan suuremmin sottaamatta.

Tänään ja huomenna ehtii vielä ilmoittautua elokuiselle piknik-risteilylle. Osallistujilla ei tarvitse olla omaa blogia, joten kaikki vaan reippaasti mukaan!

Melonisalaatti

Teimme viikonloppuna veneretken merelle, ja mukaan piti tietenkin tehdä evästä, kuinkas muutenkaan. Salaatiksi tein Erään Saaran ohjeistamaa melonisalaattia, jonka ohjetta olen jemmannut maaliskuusta asti mansikka-aikaa odotellessani. Ohje sisältää tällä kertaa myös äänitehosteet:

Ihan ässä hedelmäsalaatti on sellainen, johon tulee verkkomelonia, cantaloupe-melonia ja vesimelonia sekä mansikanpuolikkaita. Sitten (*lor*) lorautetaan inkiväärisiirappia (saa ainakin Stockalta... mitäpä ei saisi Stockalta!) ja kuohuviiniä kostukkeeksi. Miksipä ei vähän ehkä sitruunamehua (*splösh*), että tulee lisää särmää. Laitetaan laukkuun spray-kermavaahtoputelin kanssa ja nautitaan puistossa kylmän kuohuviinin (*glug*) kera.

Suosittelen kokeilemaan, koska kyseessä voi hyvinkin olla kesän paras hedelmäsalaatti. Eväsrepustamme löytyi toki muutakin, mutta siitä lisää lähipäivinä.

Punainen riisi

Operaatio jääkaapintyhjennys. Halusin käyttää jääkaapissa lojuneen sadan gramman painoisen homejuustonokareen johonkin järkevään murkinaan, ja arvatenkin se yhdistyi kattilassa jälleen kerran punajuuriin, joita niin ikään oli jääkaapin hyllyllä sopivasti tyhjentymässä oleva purnukallinen. Harmi vain, etteivät sattuneet olemaan etikkapunajuuria. Niistä tämä ruoka olisi saanut sopivasti sähäkkyyttä, mutta varsin toimivaa apetta tämä oli näinkin.

Annoin Pippurimyllylle ennen ruuanlaiton aloittamista kasvisruokavaroituksen, minkä jälkeen hän kipaisi kauppaan ja paistoi riisin seuraksi tikka masala -marinoituja broileripihvejä. Ruoka koristeltiin itse kasvatetuilla herneenversoilla. Se olikin ensimmäinen korjattu sato tälle vuodelle, mikäli keväällä kasvattamaani vihanneskrassia ei oteta huomioon.

Punainen riisi (kirjasta 70-luku tarjottimella)

2½ dl risottoriisiä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 keskisuurta sipulia
öljyä
5 keskisuurta etikkapunajuurta
50 g homejuustoa
1 tl rosmariinia
mustapippuria
krassia

Keitä riisiä kasvisliemellä maustetussa vedessä niin, että neste imeytyy.
Hienonna sillä välin sipuli ja raasta karkealla raastinterällä punajuuret. Kuullota sipuleita hetki öljyssä.
Sekoita riisin joukkoon sipuli, punajuuriraaste, murustettu homejuusto ja mausteet. Hauduta 15 minuuttia. Silppua päälle koristeeksi tuoretta krassia.
Tarjoa risoton tapaan sellaisenaan tai lisäkkeenä vaikkapa liharuoan kanssa.

Tomaatti-bataattikeitto

Taannoinen keittiöjupinani kirvoitti kommenttilaatikkoon muutamia mainioita kasvisruokaohjeita, joista kokeilin yhtenä iltana tätä Saijan ohjeistamaa tomaatti-bataattikeittoa. Keitto syntyi kätevästi pienehköstä bataatista ja säilykepurkillisesta kuorittuja kirsikkatomaatteja. Vettä hulautin sekaan sen verran, kuin tomaattitölkin huuhteluun tarvittiin. Lopuksi keitto soseeksi ja vuohenjuustoviipaleen kanssa lautaselle.

Aiemmat bataattikeittokokeiluni eivät ole johtaneet kovinkaan kummoisiin lopputuloksiin, mutta tämä keitto iski arvatenkin tomaatin ansiosta omaan makuhermooni ihan tosissaan. En arvannut näin ensimmäisellä kokeilukerralla ryhtyä liiemmin kikkailemaan eri makuyhdistelmien kanssa. Sipulia ja valkosipulia olisi tietenkin voinut silputa sekaan samalla lailla kuin melkein kaikkeen muuhunkin, mutta tällä kertaa jätin sipuliosaston kokonaan väliin. Mausteeksikin laitoin kasvisfondin lisäksi ainoastaan suolaa. Maittavaa.

Jauhantaristeily

Elokuun kymmenennen päivän blogipikniksuunnitelma on edennyt siten, että olemme näin alustavasti ajatelleet varata kolmeksi tunniksi (klo 19-22) käyttöömme pienen saaristolaivan ja järjestää nyyttärit sitten siellä. Veneelle saa nimittäin viedä omat syötävät ja juotavat (esim. viiniä ja muuta mahdollista juomaa) mukanaan. Laivalla olisi mahdollista pyöriä Suomenlinnan sun muiden sikäläisten saarien tuntumassa, joten nähtävää riittää ainakin semmoisille, jotka eivät ole Helsingissä kamalasti veneilleet.

Plussat: Mahdollisuus tuoda paikalle monipuolisempia tarjottavia, jopa lämmintä ruokaa sekä omia juomia. Sateella on katto pään päällä ja aurinkoisella säällä voi istuskella kannella ihailemassa maisemia. Myös johonkin saareen on mahdollista poiketa, jos siltä tuntuu. Lisäksi laivassa on tietenkin wc, joka on vähänkään pitkäkestoisimmilla piknikeillä omasta mielestäni aika ehdoton.

Miinukset: Hinta, joka olisi jokaiselta osallistujalta 19 euroa, ellemme sitten jollain konstilla onnistu hinaamaan kokonaishintaa hiukkasen pienemmäksi. Lisäksi mukaan mahtuu ainoastaan rajattu määrä porukkaa, ja mahdollisesta osallistumisesta pitäisi olla selvyys mielellään jo ensi viikon puoliväliin mennessä.

Luvassa pitäisi olla näillä näkymin ainakin Pastanjauhannan palstoilta tutun Emman evästyksiä sekä (mainiosta joululikööriohjeistuksesta vastanneen) Saksassa asuvan Bratwurst-pariskunnan kokkauksia. Lisäksi paikalle saapuu toivon mukaan myös muita suomalaisten (ruoka)blogien haltijoita, joten luvassa lienee varsin kiinnostava piknik-ilta. Kovin pienelle porukalle ei purtiloa kannata varata, joten toivottavasti muitakin kiinnostuneita löytyy.

Jos osallistuminen kiinnostaa, kannattaa ilmoittaa tuloaikeistaan lähipäivinä esimerkiksi sähköpostiosoitteeseemme: pastanjauhantaa(ät)gmail.com. Kaverinkin saa kaikin mokomin ilmoittaa mukaan, jos siltä tuntuu. Kaikki hyvän ruuan ystävät ovat tervetulleita!

(Edit: Sen verran pitää vetää kotiin päin, että lisäsin postaukseen kuvan täkäläisistä maamerkeistä.)