Siellä missä papaija kasvaa

Työmatkailu on viime aikoina vienyt yllättäviin kohteisiin. Syyskuun jälkipuoliskolla matkustin Intian maaseudulla sijaitsevaan yliopistoon, jossa pääsin syömään hyvää kasvisruokaa ja uppopaistettuja leipiä. Lisäksi pääsin asumaan talossa, jonka pihalla kasvoi muun muassa oma papaijapuu.

 

Matka oli täynnä lyhyiksi jääneitä yöunia ja lennossa muutettuja suunnitelmia, mutta ennen kaikkea mieleen jäi alueen upea luonto ja monet lämpimät kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa.

 

Pääsin matkustamaan intialaisessa yöjunassa, ajamaan koko yön kestävän taksimatkan maanteillä makoilevia lehmiä väistellen, kiitämään kaatosateessa riksan kyydissä sekä odottamaan sähkökatkon päättymistä pimeässä hotellihuoneessa.

Lisäksi pääsin nauttimaan useaan otteeseen pienistä pahvimukeista ystävällisesti tarjotusta chaista, katuruokakojusta tilatusta fuchkasta sekä ateriasta intialaisessa kodissa.

 

Uusien kokemusten ohella mieleen jäi kasapäin uusia ruokaideoita. Minttu-korianterichutney oli mahtavan raikas lisuke intialaiselle ruoalle, joten sitä pitää ryhtyä tekemään tuoreiden yrttien kasvuaikaan kotonakin.

Hyvää kasvisruokaa oli tarjolla myös delhiläisessä Rooh-ravintolassa, jossa pääsin perehtymään muun muassa jakkihedelmän makuun. Kyseinen hedelmä (joka on muun muassa Bangladeshin kansallishedelmä) ei kuulemma yleensä esiinny makeissa yhteyksissä, vaan siitä tehdään aina jotain suolaista syötävää. Tällä kertaa hedelmä oli päässyt herkullisten tacojen täytteeksi.

 

Yllä näkyvien (pinnalta sopivan rapeiden) pyöryköiden raaka-aineena oli puolestaan pullokurpitsa eli kalebassi. Lisukkeena kastiketta ja naanleipää.