Kymmenen kynttilää kakussa

Kymmenen vuotta sitten elämäni oli varsin toisenlaista kuin nykyisin. Joutilasta aikaa oli ainakin enemmän. Olin juuri saanut siihenastisen elämäni suurimman kirjoitustyön valmiiksi, minkä jälkeen oli pysähdyttävä miettimään, minkälaiset asiat toisivat jatkossa elämääni eniten mielekkyyttä.

Lopulta keksin, että ainoa asia, joka tekisi minut tosissaan tyytyväisiksi, olisi ruoasta kirjoittaminen. Blogin perustaminen tarjosi kirjoittamiselle hyvän kanavan, kun en ikimaailmassa olisi kehdannut ryhtyä tyrkyttämään freelance-juttuja varteenotettavien sanomalehtien ruokatoimituksille (varsinaisista ruokalehdistä puhumattakaan).

Eräänä syyskuisena perjantaina perustin Pastanjauhannan, ja seuraavana sunnuntaina valmistimme blogia varten senaikaista hittiruokaa, kaljatölkkikanaa. Siitä se sitten lähti.

Elämään on mahtunut kymmenen vuoden aikana niin huikaisevaa iloa kuin syvää surua ja suuria menetyksiä. Valvottuja öitä ja loputonta ahkerointia töiden kimpussa, aamuja kaurapuurokulhon ja kahvin ääressä. Monia matkoja ja uusia ystäviä. Ja sitä ruokaa. Pastasalaattia, jallupullia, vaivaamatonta leipää. Monta joulua ja juhannusta.

Kaikkein hienoimpia ovat olleet ne hetket, kun joku on kertonut saaneensa kadonneen kokkausfiiliksen takaisin Pastanjauhannan ansiosta. Toki on ollut mahtavaa löytää vuosien mittaan myös yhä uusia hyviä makuyhdistelmiä ja kokea lujaa yhteenkuuluvuutta blogin kautta tutuiksi tulleisiin ihmisiin.

Bloggaajana pääsee halutessaan osalliseksi monenlaisista lisäeduista. Meillä kohokohtana on tainnut olla Benin ja Jerryn tapaaminen Tukholmassa muutama vuosi sitten. Tätä nykyä en enää oikein ehdi mukaan bloggaamiseen liittyviin lieveilmiöihin (etenkin, kun kaikki kiinnostava tuntuu tapahtuvan aina Etelä-Suomessa).

Paljon on blogimaailma muuttunut, mutta se kaikkein tärkein on kuitenkin tallella: Nautin edelleen suunnattomasti, kun pääsen kirjoittamaan ruokakokemuksistani tänne Pastanjauhantaan.

Ja jotta pääsen kirjoittamaan tällekin päivälle ruoasta, tässä on ensimmäinen pastaruoka, joka kokattiin valmistumassa olevassa keittiössämme. Tässä vaiheessa, kun tiskikonekin on vielä jatkojohdon varassa, oli erityisen kätevää, että koko ruoan pystyi valmistamaan yhdessä kattilassa:

Yhden pannun pekoni-sienipasta (sovellettu Serious Eats -blogin ohjeesta)

1/2 rkl extra virgin -oliiviöljyä + hiukan pirskoteltavaksi
120 g pekonia, kuutioituna
1/2 litraa sieniä, puhdistettuna ja hiukan pilkottuna
1 suurehko sipuli ohuina viipaleina
hiukan punaista paprikaa (värin vuoksi), kuutioituna
1 l kanalientä (tai kasvislientä)
450 g pastaa (esim. fusilli)
suolaa ja mustapippuria myllystä
pilkottua lehtikaalia (reilusti)
2 rkl sitruunasta puristettua mehua
parmesaania (päälle raastettavaksi)

Kuumenna öljyä suuressa pannussa. Lisää pekoni ja ruskista parin minuutin ajan. Lisää sekaan sienet ja pyöräytä niitä öljyssä. Paista noin viisi minuuttia. Lisää sekaan hienonnettu sipuli ja paprika ja paista sen verran, että kasvikset pehmenevät hieman. Ota pannu levyltä ja kaavi pekoniseos kulhoon. Aseta hetkeksi sivuun odottamaan.

Kaada kanaliemi tyhjentyneelle pannulle ja anna kiehahtaa. Lisää pasta ja keitä sitä, välillä sekoitellen, pari minuuttia vähemmän kuin paketin ohje ohjeistaisi. Sekoita sitten pastan joukkoon lehtikaali ja keitä noin minuutin verran. Lisää lopuksi pekoniseos ja keitä vielä minuutti tai vähän enemmän – sen verran, että pasta on sopivassa kypsyysasteessa, lehtikaali hiukan rauennut ja neste suurimmaksi osaksi haihtunut ja saanut kastikemaista olomuotoa.

Ota pannu pois levyltä, purista sekaan hiukan sitruunaa ja pirskota vähän oliiviöljyä. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Lusikoi ruokaa lautasille ja raasta pinnalle parmesaania. Tarjoile heti.

Hiukan olivat jauhajien blogitaidot ruosteessa: Kamerassa ei ollut muistikortti paikallaan, kameran akku ryhtyi saman tien piiputtamaan, eikä sopivaa puhdasta lautastakaan meinannut löytyä mistään.

Ruoka oli kuitenkin oikein hyvää. Kanaliemessä keitetystä pastasta tuli jotenkin ihan yltiöherkullista, minkä lisäksi lehtikaali ja sienet toivat ruokaan mukavaa raikastusta. Tästä on hyvä jatkaa.

Nyt, kun meillä on pitkästä aikaa keittiö, jossa kokata, olisi hienoa päästä kuulemaan kommenttilaatikon puolella lukijoiden viimeisten kuukausien parhaista ruokakokeiluista. Pääsisi itsekin testaamaan kaikki sivu suun menneet kokkailuideat.

Kaasuliesi tuli taloon

Rakas ruokapäiväkirjani,

Jauhantapajan keittiössä tehtiin eilen yli kolmen kuukauden tauon jälkeen hiukan ruokaa!

Ensi viikolla saadaan vielä vedet kulkemaan ja päästään tiskaamaankin käyttämämme astiat.

Keittiöfirma oli tosin unohtanut laittaa keittiösaarekkeen mukaan tilaukseen, mutta se on hyvin pieni takaisku tässä vaiheessa. Se tulee sitten jälkitoimituksena aikanaan.

Kyllä tämä tästä.

Tämän kesän ehdoton pelastus ovat olleet ruokakaupoista nykyisin löytyvät salaattitiskit, joissa pääsee itse kokoamaan oman salaattinsa. Mikrotettavia thaikuutioitakin on tullut muutamia syötyä. Ja noutoruokaa. Esimerkiksi ravintola Saurahasta Asemakadulta saa yltiöherkullista nepalilaista ruokaa. Mutta nyt ei hetkeen sitäkään lajia.

Katkarapucocktailin paluu

Helpotuksen huokaus. Kesäkuun alussa alkanut massiivinen tuparemonttimme on vihdoin ja viimein saavuttamassa päätepisteensä. Keittokirjahylly ja ruokapöytä ovat jo paikoillaan, ja toiveissa olisi, että keittiössämme pääsisi kokkaamaan viimeistään syyskuun lopussa.

Luvassa on muun muassa kaasuliesi, ja mielessä runsaasti toteutustaan odottavia ruokaideoita.

Olenkin jo vähän liiaksi ennättänyt tottua pikakahvin makuun. Lisäksi on ollut todella omituista, etten ole päässyt puuhastelemaan tänä syksynä ollenkaan esimerkiksi etikkakurkkujen ja kotitekoisten tomaattisäilykkeiden kimpussa.

Vähän aikaa sitten vietimme perjantai-iltaa tuttavien luona, jossa valmistimme muun muassa ahvenfileitä, kantarellimuhennosta ja katkarapuja. Tillillä maustetut katkaravut keräsivät runsaasti kehuja, ja ruoka oli muutenkin kerrassaan oivallista.



Katkaravut olivat illan teema, koska niitä oli sattumalta myös alkuruoassa. Tässä on mukava ruokaidea kaikille sellaisille, jotka menneinä vuosikymmeninä pitivät salaa katkarapucocktailista. Ohje on Jamie Oliverilta:

Katkarapuja, avokadoa ja Marie Rose -kastiketta (kahdelle)

1-2 kypsää avokadoa
1-2 rs krassia (me korvasimme tämän rucolalla)
vehnäjauhoa
220 g kuorittuja jättikatkarapuja
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 runsas tl paprikajauhetta
extra-neitsytoliiviöljyä

Marie Rose -kastike:
4 rkl majoneesia
1 rkl ketsuppia
1 tl worcesterkastiketta
1 tl viskiä
1 sitruuna
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Puolita avokado kiveen asti ja jatka leikkaamista hedelmän ympäri. Irrota hedelmänpuolikkaat varovasti toisistaan. Poista kivi ja kuori avokadonpuolikkaat. Silppua krassi.
Pane kulhoon 1-2 kourallista vehnäjauhoja. Kaada katkaravut kulhoon ja kääntele ne kauttaaltaan jauhoissa. Kaada kastiketta varten erilliseen kulhoon majoneesi, ketsuppi, worcesterkastike ja viski. Halkaise sitruuna ja purista yhden puolikkaan mehu kastikekulhoon. Leikkaa loput sitruunasta lohkoiksi tarjoilua varten. Lisää hyppysellinen suolaa ja pippuria ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää halutessasi vielä suolaa, pippuria tai sitruunamehua.

Laita iso paistinpannu kuumalle lämmölle. Valuta kuumalle pannulle 2 runsasta lorausta oliiviöljyä. Murskaa valkosipulinkynnet kädelläsi pannulle ja lisää sitten jauhotetut katkaravut. Kääntele katkarapuja kauttaaltaan kuumassa öljyssä. Laske kymmeneen ja lisää sitten pannulle hyppysellinen suolaa ja pippuria sekä paprikajauhe. Kääntele katkarapuja pannulla 3-4 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita.

Pane kummallekin lautaselle puolikas avokadoa. Ripottele krassi avokadon päälle ja asettele viereen katkaravut. Valuta muutama runsas lusikallinen Marie Rose-kastiketta avokadon päälle. Pirskota vielä joukkoon neitsytoliiviöljyä ja ripottele päälle paprikajauhetta. Aseta tarjolle myös sitruunalohkot, joista voi puristaa mehua ruoan joukkoon.