Pinaattikeitto, ideoita?

Miksi yksinkertaiset asiat ovat kokkailussa kaikkein vaikeimpia? Niin kuin nyt vaikka kaikenlaiset kasviskeitot, joiden makua on monesti melkein mahdoton saada säädetyksi kohdalleen. Ja munakas, meikäläisen vanha murheenkryyni!

Pasta Primaverasta jäi pinaattia sen verran yli, että kunnollisena kodinhengettärenä päätin tietenkin loihtia sen jatkokäyttöön johonkin toiseen muonaan. Kun mascarponeakin jäi muutama lusikallinen, suunnittelin ensin täyttää uunilohen pinaatin ja mascarponen yhdistelmällä tähän tyyliin. Pippurimylly muistutti sitten mieleeni vanhan kunnon pinaattikeiton, joka munanpuolikkailla höystettynä oli opiskeluajan lounasruokana keskuudessamme kovasti suosiossa. Kouluruokalamuistoihinkin pinaattikeitto kuuluu. Silloin se tosin oli nimeltään nakki-pinaattikeittoa.

Tämänkertaisen pinaattikeiton reseptin päätin pimittää itselläni, koska makuelämys ei ollut erityisen merkillepantava. Pinaatin maku häipyi keitosta kokonaan uppeluksiin, ja suolaa olisi saanut olla enemmän. Ensimmäistä kertaa suunnilleen sataan vuoteen olin sitä mieltä, että einesruoka olisi ollut omatekoista parempaa, (mikä taitaa johtua siitä, että yleensä olen ostanut pinaattikeittoa kaupan pakastealtaasta ja näin ollen olen tottuneempi eineskeiton makuun).

Joten, jos joku tietää kokeilemisen arvoisen pinaattikeiton reseptin, niin siitä saa vihjaista tänne pastanjauhantalankin suuntaan. Muussa tapauksessa taidan laputtaa ensi kerralla suosiolla einestiskille ja käyttää pinaatinlehdet vaikka pekoni-pinaattisalaattiin.

Sinihomeinen soosi

Voiko vannoutunut sinihomeisen juuston ystävä olla kokeilematta sherryllä maustettua sinihomejuustokastikkeen ohjetta, etenkin jos sitä on hehkutettu kahdessakin mainiossa ruokablogissa. Kyseessä on äijäruokailevan Arin bravuurikastike (tai yksi niistä?), joka on jossain vaiheessa kulkeutunut myös Ketun keittiöön.

Itse en osaa sanoa kastikkeen valmistamisesta mitään kummempaa, koska kaikkosin sipulin pilkkomisen jälkeen keittiöstämme kokonaan toisaalle. Ruokapöydässä sen sijaan olin (arvatenkin) hyvissä ajoin paikalla, ja hyvinhän se sinihomejuusto maistui soosinkin seassa jopa perheemme miesjaostolle, joka ei ole ihan meikäläisen kaltainen homejuustohakki. Ja paistetun maksan kanssa tämä olisi toden totta aivan verratonta!

Kahdelle hengelle kastiketta riitti reilusti puolikin annosta (puolitettu määrä oli siinäkin mielessä kätevä, että meillä oli pullon pohjalla tasan puoli desiä sherryä). Lisänä pannulla paistettu pihvi, riisiä sekä raikastuksena (itse laatimaani) aurinkokuivatulla tomaattisilpulla ja mandariinilohkoilla maukastettua salaattia:

Sherry-sinihomejuustokastike

1-2 salottisipulia tai pienehkö keltasipuli silputtuna
voita
1 rkl sinappia
50 g sinihomejuustoa (enemmänkin voinee laittaa, jos juusto on kovin mietoa)
1 dl sherryä (Amontillado)
3 dl kermaa
mustapippuria

Keitä sipuli pehmeäksi voissa, mutta älä ruskista. Lisää noin puolet sinihomejuustosta. Lisää sinappi ja sherry, sekoita ja anna kiehua hieman kokoon. Lisää kerma ja keitä reippaasti kokoon. Lisää loppu sinihomejuusto ja mausta mustapippurilla.

Kevätpasta (pasta primavera)

Koska tapoihini kuuluu olla aina joka suhteessa aikaani edellä (not!), tein kevätpastaa eli Pasta Primaveraa tänä vuonna jo tammikuussa. Pasta Primaveraan voi laittaa halutessaan lihaakin, mutta periaatteessa sen ideana on antaa kunniaa kasviksille, joiden laatua ja määrää voi säätää annokseen vähän oman mielensä ja jääkaappinsa vihanneslokeron mukaan.

Vihreä on tietenkin kevään väri, joten sitä kannattaa sujauttaa joukkoon ainakin jossain muodossa. Omaan versiooni tuli pakasteherneitä, pinaattia sekä kesäkurpitsaa ynnä purjoa ja valkosipulia. Ohjeeseen olisi sisältynyt vapaavalintaisena myös parsa, jota järkytyksekseni olisikin ollut kaupan vihanneshyllyssä saatavilla. Sesonkien kunnioittaminen ja uuden sadon odottamisen jännitys hiipuu tätä menoa kyllä ihan tykkänään. Itse pilkon ihan periaatteesta parsaa pastani joukkoon tänä vuonna vasta toukokuussa. (Tosin eipä tuo pinaattikaan taida tällä hetkellä elää kaikkein kuuminta sesonkiaan.)

Mascarponen ja pinaatin yhdistelmä on muutamissa pasta-annoksissa aika klassinen, enkä ole sitä käsittääkseni koskaan kokeillut, joten päädyin nyt monien saatavilla olevien reseptien joukosta tähän Cook Sisteristä löytyneeseen Paolan pastaan. Maut olivat vaihteeksi mukavan mietoja, ja meitä tuppasi syödessä hiukan huvittamaan, kun herneen maku dominoi annosta niin vahvasti. Mikäs siinä, herneet ovat hyviä, ja mukava päästää ne joskus pääosaankin. Raastetun parmesaanin maku istui tähän pastaan aivan älyttömän hyvin (noin aikuismaista ilmausta käyttääkseni), joten sitä kannattaa raastaa saataville suosiolla kunnon kipollinen. Kevättä odotellessa:

Pasta Primavera eli kevätpasta

lyhyttä pastaa (esim. penneä, farfallea tai simpukoita)
oliiviöljyä
1 purjo
2 kesäkurpitsaa
1 iso valkosipulinkynsi
1 kupillinen (2,4 dl) herneitä, tuoreita tai pakastettuja
kunnon kourallinen tuoreita baby-pinaatin lehtiä
tuoreita parsanvarsia (voi jättää poiskin)
raastettua parmesaania
n. 100 g mascarpone-juustoa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Keitä pasta runsaassa, suolatussa vedessä al denteksi. Valuta ja pidä lämpimänä. Tätä ennen kannattanee käsitellä kasvikset: Kesäkurpitsa ja purjo pilkotaan ja herneet poistetaan paloistaan (tai pakastepussista, jos käytetään pakastettuja). Valkosipuli hienonnetaan tai murskataan.

Paista pannulla pilkottua purjoa, valkosipulia ja kesäkurpitsaa, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää sitten herneet ja jatka paistamista niin pitkään, että kaikki on sopivan kypsää, mutta silti rapeaa. (Jos käytät parsaa, pilko ne suupaloiksi ja lisää samaan aikaan herneiden kanssa). Mausta pippurilla ja suolalla.

Huuhdo pinaatinlehdet ja pane ne pastakattilan pohjalle (esim. sillä välin, kun valmiiksi keitetty pasta on valumassa). Kaada pasta sitten pinaattien päälle. Hämmennä sekaan mascarpone ja kasvikset, kunnes juusto on sulanut ja kaikki kunnolla sekaisin keskenään. Sitten vaan muona kulhoihin ja päälle kunnon satsi raastettua parmesaania.

Kipaisu Koreaan: testipenkissä bulgogi

Päähäni pälkähti tehdä itse bulgogia, jota pääsimme maistamaan myös viime elokuussa kruununhakalaisessa Korea Housessa. Reseptin kokosin useammastakin eri lähteestä löytyvästä bulgogi-ohjeesta. Seesamiöljy sekä soija vaikuttavat lihan ohella aika olennaisilta ainesosilta, mutta muuten aineksia voinee vähän säätää ja soveltaa mielensä mukaan.

Meillä lihaa oli alle puoli kiloa ja soijaa desin verran. Lopputuloksena oli hieman turhan suolainen (vietin loppupäivän vesihanan äärellä), mutta muuten varsin maistuva liharuoka. Seuraavalla kerralla voisin kyllä tuoda ruokaan hieman kepeyttä ja väriä lisäämällä sekaan loppuvaiheessa suikaloitua porkkanaa, kevätsipulia ja ehkä myös inkivääriä.

Bulgogi (4 annosta)

n. 800 g naudanlihaa (esim. ulkofilettä, jota voinee vaikka mureuttaa halutessaan nuijimalla) ohueksi suikaloituna
3 valkosipulinkynttä
nippu kevätsipulia
pieni perussipuli
noin desin verran soijaa
1/2 tl mustapippuria
ripaus suolaa
1 rkl sokeria (joissakin ohjeissa enemmänkin)
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
(pilkottua chiliä, jos haluaa muonasta tulisempaa)
(pari ohueksi suikaloitua porkkanaa)

Yhdistetään kaikki ainekset (porkkanoita lukuun ottamatta). Annetaan lihan marinoitua jääkaapissa vähintään kahden tunnin ajan.
Marinoinnin jälkeen lihaviipaleita paistetaan sopivassa grillissä tai pannulla niin pitkään, että liha on sopivan mureaa ja kypsää. Jos haluaa käyttää porkkanoita, lisätään viipaleet pannuun loppuvaiheessa ja annetaan paistua hetken aikaa. Tarjoillaan riisin kanssa, tai vaikka lehtisalaattiin kiedottuna.

Korealaisia ruokasivustoja löytyy netistä enemmältikin, esim. Trifood.com sekä eatkorean.com, josta ei kyllä viime katsomalla löytynyt juuri mitään muuta kuin mainoksia. Videoita bulgogin teosta löytyy netistä myös vaikka millä mitalla. Tässä “isä kokkaa bulgogia” -pätkässä voisi näin suomalaisesta näkökulmasta päätellen kuvitella tehtävän lihapullataikinaa, ellei paremmin tietäisi.

Pikku Thaissa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut Pastanjauhantaan ravintola- tai reissukokemuksista. Viimeksi mainittujen puute tietenkin selittyy sillä, etten ole käynyt missään reissussa tai edes lomaillut ihmeemmin viimeiseen puoleen vuoteen (all work and no play, ja sitä rataa). Pienoinen matkakuume alkaa arvatenkin pikkuhiljaa vaivata, mutta pitänee nyt koittaa pakertaa kotosalla vielä muutama kuukausi.

Ravintolassa käymme sentään aina silloin tällöin syömässä. Minun mielestäni thaimaalainen ruoka on ylihyvää ja kepittää makumaailmansa suhteen vaikkapa kiinalaisen keittiön (joka sekin on tietenkin moniulotteisempi käsite kuin äkkiseltään voisi kuvitellakaan). Kookoksen, kalakastikkeen ja currytahnan yhdistelmä on vaan kerrassaan kutkuttava. Lisäksi thaimaalaisessa sapuskassa viehättää ruuan kaunis esillepano. Oululaisenkin Pikku Thain lehden muotoiset lautaset ovat kerrassaan loistavat. Aasiassa ja etenkin Japanin suunnalla on muutenkin hoksattu, että ruokaelämys syntyy paitsi laadukkaista raaka-aineista myös aterian kauniista asettelusta.

Ravintoloiden kannattaisi enemmänkin kiinnittää huomiota astioidensa laatuun. Takavuosina varsinkin laseittain ostettu viini saatettiin tarjoilla joissakin paikoissa naarmuisesta, lyhytjalkaisesta ja hankalan mallisesta pikkupikarista. Ankeaa oli se. Joistakin ravintoloista on jäänyt taas hyviä muistoja yksinomaan jo sen takia, että annoksen alta löytyy poikkeuksellisen kiva lautanen, tai aterimet ovat harvinaisen hyvin käteen sopivat. Ovathan omat luottolusikkammekin (samoin kuin saman sarjan haarukat ja veitset tietysti) ostettu aikoinaan hyvän ravintolakokemuksen jälkimainingeissa.

No-Knead Bread

Yleisön pyynnöstä palaamme vielä viimeviikkoiseen aiheeseen ja postaamme tähän väliin lisätietoa maailmalla mainetta niittäneestä vaivaamattomasta leivästä. Reseptin soveltaminen suomalaisiin olosuhteisiin ei ollut ollenkaan niin helppoa, kuin äkkiseltään olisi voinut kuvitella, koska amerikkalainen hiivapolitiikka poikkeaa jossain määrin koto-Suomen hiivahyllyjen valikoimista. Jenkkiläisten ohjeiden mukaan enemmän leiponeet voivatkin nyt antaa halutessaan hyviksi havaittuja vinkkejä eri hiivalaatujen käytöstä ja korvaavuuksista tässä yhteydessä.

Reseptin kummajainen oli instant yeast -hiiva, jota ei taida Suomesta saadakaan. Kyseessä on ilmeisesti lähinnä leipäkoneleivonnassa(* käytettävä pikahiiva, jonka etu on siinä, että se nostattaa taikinan tavallista hiivaa nopeammin ja sen pystyy liuottamaan tavallista hiivaa paremmin kylmiin nesteisiin. Tarkkaa tietoa tämän pikahiivan korvattavuudesta ja määrävastaavuuksista ei täällä jauhantapajassa ole, mutta olemme käyttäneet sen tilalla normaalia kuivahiivaa ja lämmittäneet veden hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi, kuten kuivahiivan kanssa on tapana. Tämä menettely on tuottanut vallan toimivaa leipää, jos kohta aavistuksen verran tuntuu siltä, että tavallista kuivahiivaa kannattaisi laittaa taikinan sekaan enemmänkin kuin vain neljännesosa-teelusikallinen.

Ennen leivän valmistamista kannattaa katsoa aiemminkin linkkaamani New York Timesin leipävideo, sillä siitä nuo työvaiheet ilmenevät mielestäni sanallista kuvailua (tai ainakin omaa selostustani) paremmin. Mutta tässäpä viimein ohjeentynkää:

No-Knead Bread

-7,2 dl (= 3 cups) jauhoja (all-purpose or bread flour)
-1/4 tl instant yeast -hiivaa (tai sitä kuivahiivaa + vesi lämmitettynä?)
-1 1/4 tl suolaa
-3,9 desiä vettä (1 5/8 cups)
Lisäksi myöhemmässä vaiheessa tarvitaan vielä lisäjauhoja leivontaa varten sekä vehnäleseitä tms. leivän pintaan.

Jauhot, suola ja hiiva yhdistetään kulhossa. Lisätään vesi ja sekoitetaan, mutta ei vaivata. Taikina saa jäädä aika tahmaiseksi ja löysäksi. Tämän jälkeen taikinakulhon päälle viritetään muovikelmu ja jätetään huoneenlämpöön 12–18 tunnin ajaksi.

Tämän jälkeen tehdään niin kuin opetusvideossa: Otetaan taikina kulhosta, ripotellaan sen päälle vähän jauhoja (niin, ettei taikina tartu kamalasti sormiin ja leivonta-alustaan), taputellaan vähän ja taitellaan taikina pari kertaa ”itsensä päälle”. Jätetään taikinamöykky kelmun alle varttitunniksi. Kelmuilun jälkeen taikinasta tehdään vähän pallomaisempi ja laitetaan se pyyhkeen väliin kohoamaan pariksi tunniksi. (Puuvillainen pyyhe, jonka ei mielellään kannata olla kovin nukkainen.) Pyyhkeen väliin taikinan alle ja päälle ripotellaan vehnäleseitä tai muita sopivia jyväsiä.

Suunnilleen yhden ja puolen tunnin kuluttua pyyhevaiheen alkamisesta pannaan uuni kuumenemaan reiluun 230 asteeseen, ja leivän paistamiseen käytettävä kannellinen pata (emaloitu valurautapata tms.) uuniin mukaan kuumenemaan. Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, käännetään se pyyhkeen avulla ylösalaisin ja pudotetaan kuumenneen padan pohjalle samaan tapaan kuin videossakin. Peitetään kannella ja paistetaan puoli tuntia. Sitten kansi pois ja jatketaan paistamista vielä 15–30 minuutin ajan, kunnes leivässä on hyvä väri. Poimitaan leipä padasta, jäähdytetään ja syödään.

Kuvatussa leivässä on kaksi kupillista vehnäjauhoja ja yksi kupillinen sämpyläjauhoja. (Kuppi-vetoinen mitta on aika kätevä, jos ulkomaan resepteistä vähänkään enemmän kokkailee.)

*)Mahdetaanko muuten muualla maailmassa käyttää enemmän leipäkoneita kuin täällä Suomessa? Monessa muussa maassa leipäkirjojen joukosta löytyy nimittäin ennätysmäärä yksinomaan leipäkoneille omistettuja reseptikirjoja. Täällä kotipuolessa en edes tiedä ketään, kuka olisi viime vuosina koneellisesti leipäänsä valmistanut. (Äh, taidan tarkemmin ajateltuna sittenkin tietää pari tyytyväistä leipäkoneen omistajaa. Mutta joka tapauksessa leipä- ja limsakoneiden kulta-aika taisi Suomessa vallita jo joskus parisenkymmentä vuotta sitten.)

Marlboro-miehen tuhdit leivät

Kun Rosmariini esitteli minulle tämän netistä löytämänsä ohjeen, olin saman tien myyty. Tällaistahan on vannoutuneen lihansyöjän aivan pakko kokeilla! Jos kerran luvataan, että Amerikan roisit lehmipojat pitävät näitä sandwicheja äijyyden ydintä hipovana kokemuksena, valinnanvaraa ei juuri ollut.

The Pioneer Woman Cooks -blogin kattavan ja perinpohjaisen ohjeen avulla leipien valmistaminen oli leikintekoa. Amerikkalaisten ja suomalaisten tapa paloitella nauta on tosin hieman eriävä, joten sovelsin tässä kohden ja hankin "round steak" -pihvin asemesta palan ulkofilettä. Round steak otetaan ilmeisesti jostain naudan takaosan tietämiltä, josta leikellyt osat suomalainen lihamestari myy ymmärtääkseni erilaisina paisteina.

Muilta osin mentiin suoraviivaisesti ohjeen mukaan. Leikkelin lihan pihveiksi ja nuijin sen vieläpä voimaa säästämättä etäisesti alkuperäisohjeen näköisiksi, selvästi nuijaa tai koneellista mureutuslaitetta saaneiksi pihveiksi.

Marlboro Man’s Favorite Sandwich (kahdelle)

puoli kiloa ulkofilettä
keskikokoinen sipuli
4 pientä tai 2 isoa sämpylää (käytimme esipaistettuja)
riittävästi voita
suolaa
n. 1 dl Worcestershire-kastiketta
Tabascoa

Viipaloi sipulit ja paista pannulla miedolla lämmöllä runsaassa voissa (kunnon siivu, ainakin 2 rkl) pehmeiksi ja hieman ruskeiksi - n. 7-10 minuuttia. Siirrä ne sitten sivuun odottamaan.

Suolaa ohuehkoksi viipaloitu liha kevyesti ja paista (jälleen runsaassa voissa!) kuumalla pannulla molemmin puolin kunnolla ruskeiksi. Älä töki lihoja koko ajan lastalla, jotta ne ehtivät saada pintaansa kunnon värin.

Lisää pannulle reilusti Worcestershire-kastiketta. Puoli desiä tuntui hyvältä määrältä puoleen kiloon lihaa. Hölskytä perään muutama kunnon tujaus Tabascoa, lisää taas hyvä siivu (1-2 rkl) voita ja sivulla odottelemassa olleet sipulit. Sekoita kunnolla, ota pannu lämmöltä ja laita hetkeksi kannen alle odottelemaan, kun valmistelet sämpylät.

Halkaise sämpylät ja paahda halkaisupinnoille pannulla (runsaassa voissa taas, tietenkin) rapean ruskea pinta. Kasaa sämpylät niin, että lastaat pohjapuolen päälle paksulti liha-sipulipaistosta, lusikoit päälle paistolientä pannulta niin, että leivistä tulee varmasti riittävän mehukkaita - ja painat lopuksi kansipuolen päälle jopa pikkuisen voimaa käyttäen niin, että leivät pysyvät syödessä kasassa.

Ohje piti lupaamansa ja tarjoili todella lihaisan, BBQ-henkisen ruokailuelämyksen keskelle talvea. Täällä pohjoisessa nimittäin pihagrilliä peittää vielä ohuehko lumikerros eikä ruoho vielä viherrä toisin kuin muualla tuntuu tänä vuonna näin keskellä tammikuuta tapahtuvan.

Näiden leipien oheen suosittelen ehdottomasti raikasta olutta. Reseptin alkuperämaasta johtuen jopa aika kevyen makuinen lager toimii varmasti hyvin. Jos haluaa oikein muhkean ruokahetken, voi leivät nauttia vaikka Guinnessin kanssa.

Vaivaamatonta leipää ja panzanellaa

Meillä on viime aikoina ollut tavallista enemmän vaaleaa leipää kotosalla. Olen nimittäin ryhtynyt erään taannoisen kommenttilootakeskustelun innostamana tekemään kokeiluja vaivaamattomalla leivällä, joka kulkee maailmalla nimellä No-Knead Bread. Siinäpä taas yksi semmoinen leivonnainen, joka onnistuu jopa meikäläiseltä. Aineksiakaan ei liiemmin tarvita, eikä leipää ihan tosissaan tarvitse vaivata lainkaan. Sen kun vain sekoittaa ainekset keskenään ja jättää kahdeksitoista tunniksi kelmun alle tekeytymään. Vihdoinkin vaaleaa leipää, jonka kuoren rapeuteen olen kunnolla tyytyväinen. Opetusvideo aiheesta löytyy täältä.

Yhdenkertaiset leivän loput kuutioin tällaiseen perinteiseen italialaiseen leipäsalaattiin, jota on tehty viimeisen vuoden aikana suurin piirtein joka toisessa suomalaisessa blogikeittiössä tai ainakin Limepippurilassa, Puolikkaassa voikilossa, Apinaruokalassa, Makumatkoissa, Viltsulassa, Keittokomerossa, Päivänpiristyksessä sekä ihan hiljattain vielä Kurpitsamoskassakin. Osassa ohjeista leipää on liotettu vedessä, osassa paistettu rapsakammaksi pannulla tai uunissa.

Itse nappasin ohjeen Päivänpiristyksestä, koska siihen vaikutti äkkiseltään olevan sopivasti aineksia saatavilla ja koska se taisi tulla ensimmäisenä googlessa vastaan (minulla on muutenkin tapana jumittua ensimmäiseen vastaan tulevaan ajatukseen; vaatekaupassakin ostan takuuvarmasti ikuisuuksien sovittelun jälkeen sen pukineen, jonka äkkäsin kauppaan tultuani ekaksi):

Panzanella-salaatti

vaaleaa leipää
tomaattia
kurkkua
paprikaa
punasipulia
kapriksia
tuoretta basilikaa
prosciuttoa (laitoin itse palvikinkkua)

Kuutioi leipä ja paista kuutiot kullan rapeiksi pannulla. Pilko tomaatti, kurkku, paprika ja punasipuli kuutioiksi ja viipaleiksi. Hienonna basilika ja prosciutto hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki keskenään isossa kulhossa.
Kastikkeen voi tehdä sekoittamalla 1-2 murskattua valkosipulin kynttä, 1 tl dijoninsinappia, 2 rkl valkoviinietikkaa, 1 rkl balsamiviinietikkaa, 1 1/4 dl öljyä sekä suolaa ja pippuria keskenään. Anna seistä hetken maustumassa ja pirskota salaatin päälle.

Kuten yllä linkitetyistä panzanella-ohjeistuksista on huomattavissa, salaattiin voi aitoitalialaiseen tapaan viritellä sekaan kaikenlaista kaapista löytyvää. Kinkun sijasta salaatin joukkoon voi viipaloida varsin hyvin kalaakin, vaikkapa tonnikalaa tai anjovista. Pysyviä ainesosia näyttäisivät olevan leivän ohella ehkä vain tomaatti ja tuore basilika. Minäkin olin hurauttaa sekaan muutaman oliivin, mutta jätin sitten kuitenkin viime tingassa väliin, ja hyvä niin. Kaprikset ja punasipuli yhdistettynä valkosipuliseen kastikkeeseen toivat makuun muutenkin tukevuutta ja sopivaa kirpeyttä.

Juustokohokas, viimeinen näytös

Juustokohokas ei taida olla ihan minun juttuni. Hämmennetään munanvalkuaista siellä ja maitoseosta täällä, minkä jälkeen nostellaan aineksia yhteen mahdollisimman kuohkeasti. Sitten jännitetään uunin ääressä reilu vartti ja lopulta lusikoidaan pikkuruisesta uunivuoasta suuhun jotakin, joka voisi vastoin parempaa tietoa olla juustolla maustettua ylikypsähköä munakasta. Juuei, taidan itse olla vähän yksinkertaisempien asioiden ystävä. Mutkattomuus on mukavaa.

Innostuin tätä nyt kuitenkin kokeilemaan, kun viikon takaiselle loppiaisaterialle oli luvassa Englannista rahdattua jouluvanukasta, ja juustokohokaskin näyttäisi ainakin brittiläisten ruokalehtien perusteella olevan osa sikäläistä joulumurkinointia. Olihan kohokkaani periaatteessa ihan kelvollista, mutta ei selvästikään aivan vaivan väärtti. Jos kohta sitä vaivaakaan ei nyt jälkeenpäin ajateltuna ollut niin tuhottomasti.

Kohokas kyllä kohosi yllättävänkin kivasti. Tosin noissa kuvissa se on tainnut jo aloittaa ainakin osittaisen laskeutumisen. Kohokkaan ohjeen otin reilun vuoden takaisesta Delicious-lehden joulunumerosta, mutta en nyt taida ryhtyä suomentamaan sitä tänne. Lehden reseptiarkisto näyttäisi joka tapauksessa muilta osin aika inspiroivalta. Kunhan vaan olisi jossain välissä vähänkään aikaa uusien ruokaohjeiden metsästämiseen. Näin pikavilkaisulla brittiläiseen tyyliin tehty kalapiiras näytti ainakin aivan mahdottoman houkuttelevalta.

Loppiaisviikonloppuna kaivelimme pakasteesta myös joulun aikoihin sinne pistetyn purnukallisen ylikypsiä joulukinkkusiivuja. Pippurimylly loihti siitä sekä lehtipersiljasta ynnä muutamista muistakin aineksista etäisesti sinappihunnulta tuoksuvaa joulukinkkupastaa, joka olikin aika hyvää. Lopputuloksen lähikuvattuna näette tässä:

Kikherneiset crostinit

Olisi aika mukava opetella tekemään leivän päällysteeksi enemmän kaikenlaisia luovia kasvistahnoja. Semmoisia kuin vaikka Pistaasin porkkanalevite tai Miinan oliivitahna. Olisi meinaan pikkuisen vaihtelua sille kalkkunansiivu-tomaatti -yhdistelmälle, jota aamupalaleipäni päällä yleensä harrastan. Ja ovat tuommoiset tahnat aika veikeitä ja maistuvia muutenkin.

Kikherneet ovat päässeet keittiössämme viime päivinä suurkulutukseen. Nyt ne pääsivät muusattuna patonkiviipaleiden päälle yhdessä persiljan sekä silputun aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Idean nappasin viime aikoina tiirailemastani Herkutellaan ulkona -kirjasta. Siellä oli aika paljon kaikenlaisia houkuttelevia leipäohjeita. Tässä oli oivallinen käyttökohde kuivahtaneelle patongille:

Aurinkoiset tomaatti-kikhernecrostinit (24 kpl)

400 g kikherneitä valutettuina (siis säilykepurkista)
kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna sekä hieman koristeluun
6 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta valutettuna ja hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä sekä hieman voiteluun
1 patonki yön yli kuivatettuna
2 kuorineen puolitettua valkosipulin kynttä
merisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Muhenna kikherneet hyvin, lisää persilja, aurinkokuivatut tomaatit sekä oliiviöljy ja sekoita hyvin. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Leikkaa patongista ohuita, noin 1–2 cm:n paksuisia siivuja ja laita palat uunipellille, jonka päällä on leivinpaperia. Paista 220-asteisessa uunissa 7 minuuttia tai kunnes leipä on kuivaa ja rapeaa.
Hiero leipiin valkosipulia ja ripottele päälle suolaa. Levitä reilusti kikhernetahnaa leipien päälle, koristele persiljalla ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Tarjoa välittömästi.

Crostineilla taidetaan yleensä tarkoittaa ainakin täällä Suomessa parilla täytteellä päällystettyjä ja juustolla kuorrutettuja lämpimiä patonkiviipaleita, mutta näköjään termi istuu sitten tällaisiin vähän viileämpiinkin pikkusyötäviin.

Väriä tammikuuhun

Puhkipalanutta-blogi järjestää tammikuun ruokahaasteen, jossa tehtävänä on laatia mahdollisimman värikästä ruokaa. Sehän vaan passaa. Hyvä syy keskittyä uuden vuoden kunniaksi taas vähän tavallista tarmokkaammin kasviskokkaukseen. Jos haastereseptien myötä vaikka keksisi uusia keinoja käyttää tomaattia ja muita tomaattituotteita mahdollisimman värikkäissä yhteyksissä.

Ruokahaasteen kunniaksi otin kokeiluun pitkään jemmaamani kasvispadan reseptin, johon harissa toi sopivasti tulisuutta ja pinnalle rikotut kananmunat hieman ruokaisuutta. Väriä ruoka sai tomaattimurskan ja -soseen lisäksi erivärisistä paprikoista, porkkanasta, linsseistä ja kikherneistä - sekä pinnalle ripotellusta persiljasta ja oliiveista. Tosin noissa kuvissa ruoka näyttää yllättävänkin vähäväriseltä, kun kananmunan keltuaiset ovat kadonneet näkymättömiin ja muutenkin padassa näyttäisi olevan aika yleistomaatillinen meininki.

Tällä kertaa noudattelin alkuperäistä ohjetta hyvinkin tarkasti, mutta seuraavalla kerralla tekisi mieleni sujauttaa sekaan myös kidneypapuja vaikka jonkin toisen ainesosan korvaajaksi. Perheen miesjaosto murkinoi kasvispataa yllättävänkin mielellään (lopputulos ei ollut iloiseksi yllätyksekseni liian tulinen, vaan juuri sopivan maukas ja potkuisa), vaikka ennättikin ristiä ruokalajin jossain vaiheessa Huono-onnisen metsästäjän padaksi.

Chak chuka – pohjoisafrikkalainen kasvis-papupata (6 annosta)

5 porkkanaa
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 paprikaa (punainen ja keltainen)
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl tomaattipyreetä
1 annos harissakastiketta
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2 dl ruskeita tai vihreitä linssejä
n. 3 dl vettä
1-2 tl suolaa
1 prk (n. 250 g) säilöttyjä keitettyjä kikherneitä

Viimeistelyyn:
6 kananmunaa
mustia kalamata-oliiveja
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa

Valmista ensin harissakastike.*)
Kuori ja leikkaa porkkanat ja sipulit noin 1/2-1 senttimetrin kuutioiksi. Halkaise paprikat, poista siemenet ja leikkaa hedelmämalto kuutioiksi.
Kuumenna öljy uuninkestävässä padassa tai teräskattilassa. Kuullota kasvikset öljyssä. Lisää tomaattipyree ja harissakastike. Kypsennä hetki. Lisää tomaattimurska, linssit ja vesi. Mausta suolalla. Hauduta ilman kantta hiljaa poreillen, kunnes linssit ovat kypsiä ja pata melko sakeaa.
Lisää lopuksi valutetut, kypsät kikherneet. Kuumenna vielä kerran. Tähän asti ruoan voi tehdä etukäteen, vaikka edellisenä päivänä.
Tee sakeaan kasvispataan kuusi koloa ja riko jokaiseen kananmuna. Nosta astia 200-asteiseen uuniin ja kypsennä, kunnes kananmunat ovat kypsiä (noin 15 minuuttia riippuen ruoan alkulämpötilasta). Viimeistele ruoka kalamata-oliiveilla ja hienonnetuilla yrteillä.

*) Harissakastike

5 kuivattua tavallista punaista chiliä
1 kokonainen valkosipuli
1/2 dl öljyä
1 rkl jauhettua jeeraa eli roomankuminaa
1 rkl jauhettua korianteria
1/2-1 dl vettä
1 tl suolaa

Liota kuivattuja chilejä vedessä, jotta ne pehmenevät. Halutessasi poista siemenet.
Hienonna chilejä hieman. Kuori ja hienonna karkeaksi myös kokonainen valkosipuli (ei yhtä kynttä vaan koko sipuli).
Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää chilit, valkosipulit ja mausteet. Kuullota niitä hetki, jotta maut heräävät ja voimistuvat.
Kaavi seos monitoimikoneeseen tai sauvasekoittimen kulhoon ja aja hienoksi. Lisää vettä niin, että saat tasaisen ja sopivasti juoksevan rakenteen. Mausta suolalla. Tarjoa esimerkiksi lammaskuskusin kanssa tai chak chukan mausteena.

Käytin itse ruokaan kaupasta ostettavaa valmista harissaa (samaa kuin joulukuussa tehtailemiini harissakasviksiin), mutta kuten ohjeesta on huomattavissa, harissan voi halutessaan tehdä myös itse. (Lähde ruokaan: Glorian ruoka&viini 1/2005.)

Miljoonassa on kuusi nollaa

Kävijälaskurimme on raksuttanut joulun aikoihin ennätystahtiin, ja kappas: Miljoonas kävijä päätyi Pastanjauhantaan Harlowista (Essexistä, Englannista) lauantaina 5. tammikuuta klo 22:34 täkäläistä aikaa. Jos joku saarivaltakunnassa asuva/oleskeleva lukijamme tunnustaa käyneensä täällä tuohon aikaan, niin pankoon hän aiheesta meille vaikkapa sähköpostia sivupalkista löytyvään osoitteeseemme. Luvassa voisi olla pieni ruoka-aiheinen palkinto.

Ja sitten seuraa meitä kaikkia niin kovin kiinnostava tilasto-osuus. Joulun läheisyys näkyy viime aikojen suosituimmissa googletuksissa, jotka ovat:

1. pastanjauhantaa
2. uunilohi (kestosuosikki)
3. juustokakku (samaten)
4. perunalaatikko
5. hedelmäkakku

Paahtopaisti jäi niukasti kuudenneksi. Pastanjauhannan paisunut reseptiarkisto on syynä siihen, että suurin osa kävijöistä päätyy tänne ruokaohjeita googletellessaan. Etenkin joulun alla reseptien jahtaajia on ollut liikkeellä ennätysmäärin. Tässä tuloreittien top-vitonen:

1. google (organic) 74.71%
2. (direct) ((none)) 8.48% (eli ne, jotka eivät ole mistään kotoisin)
3. blogilista.fi 5.85%
4. (oma hakemistomme) pastanjauhantaa.googlepages.com 1.93%
5. eniro.fi 0.79%

Seuraavaksi eniten tulijoita on ollut viime aikoina keskustelupalstoilta sekä muiden blogien linkityksistä. Käytetyistä selaimista puolestaan johtaa (ehkä hieman yllättäen?) Internet Explorer:

1. Internet Explorer 47.88%
2. Firefox 45.28%
3. Safari 3.32%
4. Opera 2.99%
5. Mozilla 0.24%
(Camino-ressukka oli vasta sijalla 7.)

Kiitos ja kumarrus kaikille kävijöillemme, ja leppoisaa loppiaisen loppua! (Kuvassa loppiaispöytään vaniljajäätelön kera päätynyt englantilainen Christmas pudding.)

Erilainen ananaskakku

Tänään on erään hyvin tärkeän ihmisen syntymäpäivä, ja sitä myötä on aika onnitella ja kirjoittaa pikkuisen kuvassa näkyvästä ananaskakusta. Tykkään yleensä aika yksinkertaisista, mutta mehevistä kakuista, semmoisista kuin vaikka vanhasta kunnon sitruunakakusta. Kakku, johon tuli neljänneskilo ananasmurskaa, vaikutti hyvinkin mehevältä, ja kieltämättä kakusta tuli ainakin aika kostea, kun säilyketölkin lientäkin hurahti sekaan vähän liiankin kanssa.

Vaikka ananasmurskaa ja -lientä oli kakussa riittämiin, monet ainekset loppuivat toisaalta leipomisen tiimellyksessä kesken. Voita oli joulun jäljiltä jääkaapissamme vain puolet ohjeistetusta määrästä, samoin leivinjauhetta oli purkin pohjalla vain hitunen. Eli olisihan tuo voinut kenties vähän enemmänkin nousta. Päälle sihdattava tomusokerikin piti jättää väliin, koska en ole muistanut täydentää sokerivarastojamme jouluhalko-koitoksen jälkeen.

Kakun kiinnostavin ainesosanen oli kuitenkin suosikkimausteeni timjami, jonka takia ohjetta oli kerta kaikkiaan pakko päästä kokeilemaan. Mausteita voisi näköjään käyttää huomattavasti innovatiivisemminkin.

Kakkuohje on peräisin viime vuonna ilmestyneestä Lindy Wildsmithin kirjasta Herkutellaan ulkona. Lainasin sen kirjastosta ilmeisesti ihan vaan itseä kiusatakseni. Siinä sitä nimittäin istuskeltiin terassilla grillaamassa ja käytiin merenrannassa eväsretkellä, eli kesän ikävää kirja ei kyllä helpottanut ollenkaan. (Yritän ottaa toki talvestakin kaiken irti ja keskittyä haaveilemaan lämmittävistä pakkasmurkinoista sun muusta talvisyötävästä, mutta on se satokausi silti vuoden parasta aikaa. Vaikka se hetki, kun saa ensimmäistä kertaa syödäkseen pellosta kuokittuja uusia perunoita. Tai auringon karkkimaiseksi kypsyttämiä tomaatteja. Tai yrttituotantoa omasta ruukusta.)

Timjamilla maustettu ananaskakku

150 g suolatonta voita tai margariinia
1,8 dl sokeria
3 munaa vatkattuna
1,2 dl vehnäjauhoja
1,25 dl mannasuurimoita
2 tl leivinjauhetta
250 g säilykeananasta yleiskoneessa hienonnettuna
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 tl vaniljasokeria
(tomusokeria koristeluun)

suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka

Laita voi ja sokeri isoon kulhoon ja vaahdota. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa jokaisen lisäyksen jälkeen. Voit lisätä vähän jauhoja, ettei taikina juoksetu. Sekoita jauhot ja leivinjauhe erillisessä kulhossa. Sekoita voi-sokeriseokseen jauho-leivinjauheseos, mannasuurimot, ananas, timjami ja vaniljasokeri.
Paista 190-asteisessa uunissa 30 minuuttia tai kunnes kakku on hyvin kohonnut ja kullanruskea. Kun kakku on jäähtynyt vähän aikaa, kumoa se ritilälle ja jätä jäähtymään. Siivilöi päälle tomusokeria, kiedo folioon ja laita takaisin vuokaan.

Intiassa kuukin on kuumempi?

Tämän vuoden keskeisenä kokkailutavoitteenani on perehtyä entistä enemmän intialaisen keittiön salaisuuksiin. Intialainen ruoka on vaan niin kertakaikkisen hyvää ja usein yllättävän helppotekoistakin, mutta silti sen kanssa tulee luisuttua jatkuvasti noutomuonalinjalle tai ravintolaruokintaan. Operaatio Intiaa ovat onneksi helpottamassa sinne pikapuoliin muuttavat ystävämme, jotka jo joulun aikoihin muistivat meitä parilla tuoksuvalla Intian tuliaisella.

Yksi Oulun maistuvimmista intialaisista ruoka-annoksista on mielestäni rogan josh, jonka valmistamista kokeilin uuden vuoden kunniaksi itsekin. Omasta intialaisesta keittokirjastani ei löytynyt ohjetta kyseiseen ruokalajiin (aasialaisesta keittokirjasta olisi löytynyt, toimituksen jälkiviisas huomautus), mistä syystä kaivelin sopivan ohjeen netistä.

Valmiista ohjeistuksesta huolimatta pääsimme peukaloimaan ainesosaluetteloa pikkuisen itsekin. Lopputulosta terästettiin nimittäin vielä haudutuksen aikana pikkupurkillisella tomaattipyreetä (en saanut käytössäni olleilla talvitomaateilla aikaiseksi sopivan currymaista rakennetta), pienellä extra-chilillä sekä sopivalla lorauksella kirkastettua voita (käytössä ollut kotimainen luonnonjogurtti oli tarkoitusta varten vähän turhan kevyttä tavaraa). Ja inkiväärinjuurta suikaloitiin sekaan myös!

Rogan Josh

2 rkl kasviöljyä
1 iso sipuli ohueksi viipaloituna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
½ tl kuivattua, jauhettua inkivääriä
2 tl murskattua korianteria
1 tl unikonsiemeniä
1 tl (juusto)kuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
¼ tl kardemummaa
¼ tl cayennenpippuria
1/8 tl mausteneilikkaa
1/8 tl muskottia
½ g sahramia (1 maustepussi)
600 g luutonta lampaanlapaa kuutioituna (itse käytimme broileria, mutta seuraavalla kerralla kokeilen lammasversiota)
1½ dl maustamatonta jogurttia
1½ tl suolaa
3 isoa tomaattia kaltattuna ja murskattuna
1 dl vettä
2 rkl persiljasilppua

Kuumennetaan öljy ja paistetaan sipuli vaalean keltaiseksi. Lisätään valkosipuli, inkivääri, korianteri, unikonsiemenet, kumina, kurkuma, paprikajauhe, kardemumma, cayennenpippuri, mausteneilikka, muskotti ja sahrami ja jatketaan paistamista 2-3 minuuttia.
 Lisätään kuutioidut lihapalat ja paistetaan niitä kevyesti viitisen minuuttia. Lisätään jogurtti ja suola sekä tomaatit ja vesi.
 Peitetään kannella ja annetaan ruoan hautua pehmeäksi ja sakeaksi ainakin tunnin verran.
 Koristellaan persiljalla.

Ja jälkiruuaksi (tai ehkä paremminkin suun raikastimeksi) intialaisia jyviä, mukana taisi olla ainakin fenkolin siemeniä:

Alkuvuoden raikkaat juomat

Näin uuden vuoden kynnyksellä monet tekevät lupauksia, joita eivät kuitenkaan tule pitämään ja ihan tolkun ihmisetkin heittäytyvät tipattomien tammikuiden kaltaisten ääriliikkeiden vietäviksi. Pastanjauhajat pitävät hyvän ruoan ja viinin yhdistelmästä aivan liikaa lähteäkseen mukaan tällaiseen mustavalkoiseen hyvä-paha -arvoasetelmaan. Tuoreista hedelmistä puristetut mehut ja muut raikkaat juomat (vettä unohtamatta!) ovat kuitenkin mainio tapa imeä itseensä vitamiineja ja varastoitunutta auringon energiaa varsinkin näin talven pimeydessä.

Jouluaattona kuusen alta löytyi pakettiin käärittynä Eva Solon mainio jääkaappikarahvi, jolla oli vieläpä yllään hupainen neopreenitakki. Paitsi on hupainen, takki estää sisältöä lämpenemästä liian nopeasti, kun kaadin nostetaan viileästä tarjolle pöytään.

Karahvin mukana tulleen ohjevihkosen inspiroimana innostuin kokeilemaan jääteen valmistusta ja nautintaa. Pikkuvaivalla saa nimittäin valmistettua oikeinkin maukasta ja raikasta janojuomaa vähistä raaka-aineista. Ymmärrykseni mukaan jäätee on suosittua varsinkin Yhdysvaltojen eteläosissa, jossa sitä on nautittu jo pitkään ja runsaasti niin hellejuomana kuin ruoan kanssakin.

Perinteinen syvän etelän jäätee

1 l vettä
2-3 teepussia tai vastaava määrä irtoteetä
muutama ruokalusikallinen sokeria

Keitä vesi ja hauduta tee. Niin teepussien kuin sokerinkin määrälle ei ole yhtä oikeaa arvoa. Etelävaltioiden sokerihiiret tekevät teestään hyvin makeaa (puolesta desistä ylöspäin litraa kohden), kun taas useissa maissa jäätee tavataan tarjoilla täysin makeuttamattomana. Itse olen päätymässä 2-3 ruokalusikallisen kompromissiratkaisuun litraa kohden. Silloin sokeri leikkaa teen terävimmän karvauden, muuttei vielä tee juomasta ällömakeaa.

Sokerin ja teen määrä ovat jossain määrin sidoksissa keskenään. Mitä vahvempaa teetä valmistat, sitä enemmän tarvitaan sokeria leikkaamaan teen terää. Suurissa määrin nautittavaksi tarkoitetusta janojuomasta voi näin tehdä ohuempaa ja satunnaiseen makusteluun suunnatusta jääteestä maukkaampaa.

Perinteiseen jenkkitapaan jäätee tarjoillaan suurista, jääkuutioilla täytetyistä laseista.

Mehu-, smoothie- ja vitamiinibaarit näyttäisivät juurruttaneen itsensä muualla maailmassa tukevasti vähänkin suurempien kaupunkien palveluvalikoimaan samoin kuin hotelliaamiaisilla tarjotut runsaat valikoimat juuri ennen nauttimista puserrettavia mehuja. Suomessakin vastaavaa näkee jo joissakin majoituslaitoksissa ja suuntauksen voisi kuvitella vähitellen yleistyvän täälläkin. Toki kahvin ja keskioluen harvinaisen tukeva asema suomalaisten seurustelujuomina voi tällaista kehitystä jossain määrin pidätellä.

Alkoholittomat, cocktailien tapaan valmistetut ja koristellut muka-cocktailit eli mocktailit kuuluvat olevan kovasti suosittuja ainakin Kaliforniassa. Niiden avulla terveystietoiset voivat esiintyä kokkareissa katu-uskottavasti nauttimatta kuitenkaan ylettömästi viinaa.

Täällä Perämeren rannalla ei onneksi ainakaan vielä ole tarvetta moiseen pinnallisuuteen - eikä toisaalta cocktail-tilaisuuksiakaan ole vaivaksi asti. Mikään ei kuitenkaan estä nauttimasta Kalifornian oppien mukaisia maukkaita ja mukavannäköisiä hedelmäjuomia täälläkin, oman kodin suojissa, ilman väkinäistä sosiaalisuutta ja salamavaloja.

Oheisen reseptin ananas-banaanijuoma on raikas ja maultaan hyvin mieto. Täytyy tunnustaa, että piruuttani kokeilin sitä vielä rommitilkalla ryyditettynä - ja kyllä, rommin ja hedelmien liitto toimi jälleen erinomaisesti. Täällä pohjoisessa kun mikään ei estä meitä ryydittämästä juomiamme niin halutessamme!

Ananas-banaani -mocktail (1 annos)

1,2 dl soodavettä tai vissyä
puolikas banaani
1,2 dl tuoretta ananasta (tai ananaksen lehtiä)
muutama lehti tuoretta minttua
muutama jääkuutio
ripaus muskottia

Aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sekaisin ja tarjoile välittömästi cocktail-lasista pillin kera. Halutessasi voit koristella annoksen vielä appelsiinirenkaalla tai tehdä lasiin sokerireunuksen (kostuta lasin reuna mehulla ja dippaa sokeriin).