Pehmeä sipulikeitto

Jamien mukaan joka kulttuurissa on oma sipulikeitto-ohjeensa. Tämänkertainen ei liene minkään kansan puhdasta perimää vaan Ranska-Italia-Britannia -sekoite parhaaseen fuusiohenkeen.

Sipulikeitto kahdelle (reilustikin)

- puoli kiloa (tai vähän yli) sipuleita, kuorittuna ja viipaloituna
- kourallinen tuoretta timjamia
- 3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
- laakerinlehti
- oliiviöljyä
- kunnon nokare voita
- 6 dl liha-, kana- tai kasvislientä
- suolaa ja pippuria myllystä
- patonki, ciabatta tms. tuore leipä
- 60 g gruyèreä tms. pehmeää, kivasti sulavaa juustoa

Aluksi kuoritaan ja viipaloidaan sipulit. Kun kerralla pitää käsitellä useampi itkuvihannes, kannattaa huolehtia tuuletuksesta (ikkuna auki, liesituuletin päälle) ja liipata veitsi niin timmiin terään kuin mahdollista. Näin menetellen ei itketä (juuri) lainkaan!

Sulata voi - kera reilun lorauksen oliiviöljyä - miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää viipaloidut sipulit, timjami, valkosipuli ja laakerinlehdet. Paista hetki miedolla lämmöllä, mutta älä ruskista vielä. Laita kansi päälle ja alenna lämpöä entisestään. Anna sipulien kiehua kannen alla vartin verran. Sekoittele välillä, ettei mikään pala pohjaan - ja pidä lämpö koko ajan niin pienellä, etteivät sipulit saa väriä.

Kun odottavan aika on täynnä, ota kansi pois ja käännä levyä isommalle. Ruskista sipulit kullankeltaisiksi. Jamien mukaan tämä vaihe muuttaa ne makeammiksi ja syventää aromia. Lisää liha-, kana- tai kasvisliemi, käännä lämpöä taas pienemmälle ja hauduta 20 minuuttia. Lämpö on sopiva, kun keitto juuri ja juuri poreilee.

Tarkasta maku, lisää suolaa ja pippuria (ja maistele tietenkin taas) ja kaada keitto tarjoilukulhoihin. Revi joka kippoon pala tuoretta leipää, joka tukitaan puolisukeltajan tavoin osin uppeluksiin. Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä ja raastettu gruyère. Laita kupit uuniin grillivastuksen alle niin pitkäksi aikaa, että juusto sulaa ja leipä ottaa hieman väriä. Tähän ei pitäisi mennä kovin monta minuuttia. Tarjoile kuumana suoraan uunista.

Puoli vuotta pastanjauhantaa

Minulla oli puoli vuotta sitten eräänä perjantai-iltapäivänä sen verran tylsää, että päätin perustaa oman ruokablogin. Pippurimylly oli parhaillaan jossakin omalla tahollaan hummaamassa, mutta miehen kotiuduttua sain puhuttua hänet seuraavana päivänä kanssabloggaajakseni. Ajattelin, että olisi mukavaa, jos aviopuolisoilla olisi edes yksi yhteinen harrastus ja silleen.

Alussa ajatuksena oli lähinnä keittiön laatikoissa ajelehtivien reseptilappusten tallettaminen helpommin lähestyttävään muotoon, mutta jossain vaiheessa mopo karkasi hieman käsistä. Joten tässä sitä nyt ollaan puolta vuotta, yli kolmeakymmentätuhatta vierailijaa, yhtä reseptikilpailua sekä reilusti yli kahtasataa postausta myöhemmin. Homman paisuminen on kaikkien Pastanjauhannassa vierailleiden lukijoiden, kommentoijien sekä tilaajien ansiota. Ruokajuttujen varaan rakentunut yhteisöllisyys on ollut sen verran viihdyttävää puuhaa, että postauksia on jaksanut vääntää, vaikka toisinaan viitseliäisyys onkin ollut kieltämättä jonkinasteisella koetuksella. Kiitos ja kumarrus vaan teille kaikille - toivottavasti jaksatte vierailla täällä vastaisuudessakin ja naputella vaikka silloin tällöin muutaman sanasen kommenttilootankin puolelle.

Mahtaisikohan tämmöisestä puolen vuoden bloggausrupeamasta saada aihetta pieneen juhlaan? Toisaalta tiedossa on lähipäivinä muitakin mukavia juttuja. Huomenna alkaa nimittäin vihdoin ja viimein pastanjauhajien viikon mittainen loma, jolloin voimme vaikka mietiskellä uusia blogijuonia seuraavalle puolivuotiskaudelle.

Puolivuotisjuhlasapuskan virkaa saa toimittaa tv:stä tuttu Mac’n’Cheese. Ohje on peräisin ruoka&viini-lehdestä 2/2004.

Macaroni and Cheese

500 g makaronia
½ tl suolaa
oliiviöljyä
100 g voita
1 ½ dl maitoa
1 ½ dl ruokakermaa
200 g kuutioitua kermajuustoa
2 kananmunaa
½ tl mustapippuria
4 dl juustoraastetta (edam, cheddar, emmental)

Keitä makaronit kypsiksi suolalla ja oliiviöljytilkalla maustetussa vedessä. Valuta makaronit ja kaada ne takaisin kattilaan.
Sulata voi makaroneihin. Lisää joukkoon kerma, maito, pippuri, kevyesti vispatut kananmunat ja kermajuusto. Sekoita huolellisesti. Lisää 2/3 juustoraasteesta makaronien joukkoon ja kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele loput juustoraasteesta makaronilaatikon päälle. Kypsennä laatikkoa 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Meidän puolivuotissynttärimme eivät muuten ole suinkaan tämän viikon hulppein ruokablogitapaus, (jos kohta tästä ihan mahdottoman suuren numeron teenkin). Pastanjauhannan kommenttilaatikosta (sekä jännästä puolukkakakustaan) tuttu cele perusti nimittäin eilen ihan uudenuutukaisen ruokablogin. Kaikki siis kipin kapin Sorsanpaistajaa lukemaan. Luvassa on tiettävästi ainakin juustokakkua sekä tsuru mai -riisiä, joten kannattaa pysyä kanavalla.

Nuudeliwokki

Postiin putkahtanut kirjapaketti toi mukanaan Ainsley Harriottin Meals in Minutes -kirjan, josta pitäisi kertoman mukaan löytyä kosolti sopivia reseptejä kiireisille herkkusuille. Jostain syystä kirjan kasvisosio kiehtoi meikäläistä näin alkuun kaikkein eniten, ja valkkasin ensimmäiseen toteutukseen sapuskan nimeltään yum yum nutty noodles. Kirjassa luvattiin, että valmisteluihin menee 10 minuuttia, ja toinen kymmenminuuttinen varsinaiseen kokkaukseen. Meillä mahtoi mennä tuo aika jo raaka-aineiden paikallistamiseen ja esiin kaivamiseen, joten ihan kahdessakymmenessä minuutissa emme ehtineet valmiiksi.

Näitä siihen tarvittiin:

85 g nuudeleita
2 tl juoksevaa hunajaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl oliiviöljyä
2,5 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä, ohueksi viipaloituna
2 viipaloitua porkkanaa
puolikas punainen paprika ja puolikas keltainen, siemenet poistettuna ja viipaloituna
175 g parsakaalin nuppuja
100 g ohuiksi viipaloituja herkkusieniä
6 silputtua salaattisipulia
50 g suolattuja cashew-pähkinöitä

Ja näin se tehtiin:

Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Sekoita hunaja, soijakastike ja ruokalusikallinen vettä kulhossa ja aseta sivuun.

Lämmitä wokissa öljyä. Lisää inkivääri, valkosipuli, porkkana, paprikat, parsakaali ja sienet ja paista sekoitellen 3-4 minuuttia niin, että kasvikset säilyttävät rapsakkuuttaan. Lisää sipulit ja paistele hämmennellen vielä minuutin ajan. Sekoita nuudelit ja kastike kasvisten sekaan, kuumenna, minkä jälkeen ruoka on valmista tarjoiltavaksi. Ripottele lopuksi päälle pähkinät.

Kampasimpukoita ja pekonia

Kampasimpukat ovat minun mielestäni maailman kauneinta syötävää, joskaan se varsinainen syötävä osa ei nyt ole periaatteessa sen kauniimpi kuin mikään muukaan vedenelävä. Ostimme kampasimpukoita talouteemme tässä eräänä päivänä ensimmäistä kertaa, kun niitä sattui kaupan kalatiskissä kerrankin olemaan. Seuraavaa kertaa ei mahda tulla ihan hetkeen - sen verran kalliita olivat, mokomat nilviäiset.

Koska kampasimpukka oli meille ihan uusi raaka-aine, meidän oli tietenkin löydettävä ensin suuhumme sopiva resepti. Blogimaailma tarjoili Hellapoliisin Kampasimpukoita ja taglieriniä, mikä sekin kuulosti vallan herkulliselta. Jamie Oliverin kirjoista löytyi useampiakin simpukkaohjeita. Toteutukseen valikoitui Paahdettuja kampasimpukoita rapean pekonin, salvian, linssien ja salaatin kera. Kyseessä on Oliverin mukaan maailman paras kampasimpukkaruoka, jota "kerta kaikkiaan täytyy kokeilla". Ohje löytyy kirjasta Alaston kokki, ja neljään annokseen tarvitaan:

12 ohutta viipaletta amerikanpekonia tai italialaista pancettaa
2 rkl oliiviöljyä
8 tuoretta salvianlehteä ruokailijaa kohden
12 kampasimpukkaa
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
1 sitruunan mehu
8 rkl keitettyjä tummia linssejä
4 runsasta kourallista vihreitä salaatinlehtiä
oliiviöljy-sitruunakastiketta (joka syntyy sekoittamalla 2 rkl sitruunamehua, 5 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa ja 1 tl mustapippuria)

Paista pekoni oliiviöljytilkassa kuumassa pannussa. Kun se on melkein valmista, lisää pannuun salvia. Pekoni ja salvia paistuvat rapeiksi miltei samanaikaisesti. Nosta ne talouspaperin päälle valumaan.
Siirrä pannu takaisin liedelle, ja kun se on hyvin kuuma, lorauta siihen mutama tippa öljyä ja paista suolalla ja pippurilla maustettuja kampasimpukoita öljyssä noin minuutti kummaltakin puolelta, jolloin pinnasta tulee rapea ja kullanruskea. Purista sen jälkeen simpukoiden päälle sitruunamehua ja sekoita nopeasti - näin pinta karamelloituu entisestään. Nosta simpukat pannusta tarjoiluvadille.
Kuumenna linssit samassa pannussa. Kostuta salaatinlehdet oliiviöljy-sitruunakastikkeella ja annostele ne neljälle lautaselle. Ripottele rapeaksi paistunutta pekonia ja salvianlehtiä lautasille ja asettele kampasimpukat kauniisti salaatin ympärille. Lusikoi kuumia linssejä annoksen päälle. Tämä ruoka on parasta syödä saman tien.

Ruuassa oli runsaasti erilaisia makuja, aivan kuten reseptin johdannossa lupailtiinkin. Ja annoksesta tuli aika kiva. Kaiken kaikkiaan varsin kiintoisa kokemus.

Vanha kunnon voileipägrilli

Muutamia vuosia sitten heräteostettu voileipägrilli on lojunut viimeiset kaksi vuotta keittiön alakaapissa kokonaan käyttöä vailla. Olin ehtinyt luokitella sen jo taloutemme turhimmaksi keittiöhärveliksi, koska nurkistamme ei löydy oikeastaan mitään muuta yhtä vähällä käytöllä ollutta sähkökojetta. Ei ole vohvelirautaa, leipäkonetta, jäätelökonetta eikä etenkään viime vuosina ylen muodikasta popcorn-konetta.

Eräänä iltana kiljuvassa nälässä oli pakko saada nopeasti purtavaa pöytään, ja niinpä pöydällä lojuvasta paahtoleipäpaketista sommiteltiin pienperheelle pikaruokaa. En muistanut grillin käytöstä mitään muuta kuin sen, että leipien ulkopinnat piti sivellä margariinilla. Molemmille sisäpinnoille levitin kunnon sinappikerroksen, joiden päälle siivutettiin gruyere-juustoa. Pieni sipuli leikattiin renkaiksi, minkä jälkeen renkulat upotettiin yhdessä lihasiivujen kanssa tuplaleivän keskustaan.

Oli yllättävän hyvää; jos kohta nälkä onkin paras mauste. Sinappi toi leipään makua, sipuli särmää ja juusto mehevyyttä. Kenties myös paistoaste oli tällä kertaa parempi kuin silloin vuosia sitten värkätessä, jolloin leivät tahtoivat jäädä aina myös vähän mauttomiksi. Nyt minua hämmästyttää ainoastaan se, miksen laittanut leipien väliin tomaattia enkä edes ketsuppia.

Leivontapäivä

Kannattaa hommata itselleen leivontataitoinen aviopuoliso, etenkään jos itsessä ei ole jauhopeukalon vikaa. Tässä nouseva sämpylä:

Sämpylät kohosivat leivinuunissa hieman omituisesti yläviistoon, kuten kuvasta näkyy:

Taikina sämpylöihin syntyi samalla reseptillä, jolla teemme myös pizzapohjat, patongit ja muut vastaavat. Taikinaa vaivataan alussa riittävästi, jotta saadaan tuotokseen tarpeeksi sitkoa. Sitten nostatetaan taikina kaksinkertaiseksi. Tämän jälkeen päästään muovailemaan siitä halutunlaisia leivonnaisia, jotka nekin tietenkin nostatetaan vielä ennen uuniin laittoa. Uunissa lienee ollut asteita noin 250, ja aikaa kunkin satsin paistamiseen kului kymmenisen minuuttia.

Pihvi pippurikastikkeessa

Meidän oli viikko sitten viikonloppuna tarkoitus mennä aterioimaan tuttavien kanssa porukalla johonkin paikalliseen ravintolaan, mutta erinäisten sattumusten seurauksena päädyimme paistamaan pihvejä omalla pannullamme.

Tällä kertaa pihvien seuraksi pyöräytettiin perunamuusia sekä hauduteltiin satsi maukasta pippurikastiketta, jossa pippurien tujakkuutta miedonnetaan pienellä paahtokäsittelyllä:

Pippurikastike

1 annos (4–5 dl) punaviinikastiketta
yhteensä 1½ rkl musta-, valko-, viher- ja roseepippureita
2 rkl sinappia (Dijon)
3 rkl konjakkia
1–2 rkl sokeria
1 tl rakuunaa
½ dl kuohukermaa

Paahda kokonaisia pippureita kattilassa.
Lisää sinappi, konjakki, sokeri, rakuuna ja punaviinikastike. Anna kiehahtaa.
Keitä muutama minuutti, jotta maut tasaantuvat. Viimeistele kermatilkalla.

Lisäkkeeksi värkkäsimme kirsikkatomaateista, mozzarellapalloista, pestolla maustetuista leipäkuutioista sekä basilikasta tehtyä salaattia sekä hunajaista sipulihöystöä, jonka ohjeesta on kiittäminen Pagisijaa. Sipulihöystöön lohkotaan suurin piirtein puolison kiloa sipuleita, jotka keitetään lähes kypsiksi vedessä ja lorauksessa soijakastiketta. Sen jälkeen paistetaan sipuleita hetken aikaa pannulla voissa, lisätään joukkoon ruokalusikallinen hunajaa sekä sopivasti suolaa ja pippuria. Lopuksi vielä lyhyehkö hauduttelu lorauksessa ruokakermaa.

Salaatin pestokrutongit syntyivät muutamasta siivusta kuutioitua paahtoleipää, jotka sivellään purkkipeston ja oliviiöljyn seoksella ja paahdetaan sen jälkeen rapeiksi kuumalla pannulla tai uunissa. Idea krutonkeihin on otettu samasta ruoka&viini-lehdestä, josta tuo pippurikastikekin on peräisin. Lehdessä leipäkuutioita oli yhdistetty samaan salaatiin punaisten, lohkottujen luumujen ja vuohenjuuston kanssa. Kuulostaa vallan herkulliselta.

Omatekoinen caesar-salaatti

Pienperheessämme syödään aina silloin tällöin caesar-salaattia, mutta emme ole koskaan tehneet sitä itse. Kyseistä herkkua saa niin kätevästi kaupan valmistiskistä, ettei vaan ole saatu koskaan ryhtyneeksi. Ennen kuin nyt:

Mieheltä on arki-itaisin enimmäkseen mahdotonta saada vastausta yksinkertaiseen kysymykyseen "mitä haluaisit syödä tänään?" Yleensä vastaus kulkee jossain emmää-tiijän ja ihan-saman puolivälissä. (Ilmeisesti hän uskoo, että kyselen vain lämpimikseni ja että olen salaa mielessäni miettinyt oman suosikkini joka tapauksessa jo valmiiksi.) Nyt kun armaani kerrankin esitti työpäivän päätteeksi toivomuksen salaatista, joka sisältää kanaa ja leipäkuutioita, niin tottahan sitä piti sitten testata. Kokkausvuoroon päätyi siis omatekoinen caesar-salaatti.

Caesariin laitetaan yleensä kanapalojen ja leipäkuutioiden lisäksi parmesaani-juustoa sekä tietenkin jonkinlaista vihreää salaattia. Myös salaatin kanssa tarjoiltava kastike on hyvin omaleimainen. Se syntyy sekoittamalla majoneesin joukkoon Worchestershire-kastiketta, hienonnettua anjovista, sinappia, sitruunamehua ja ties mitä kaikkea (en selvästikään vastannut itse toteutuksesta, joten en tiedä, mitä siihen loppujen lopuksi laitettiin). Ohjeita löytyy joka tapauksessa ainakin täältä sekä täältä.

Leipäkuutioihin saimme idean muutaman viikon takaisesta Liemessä-ohjelmasta. Salviakrutongit syntyivät näistä raaka-aineista:

10 lehteä tuoretta salviaa
4 viipaletta vuokaleipää
oliiviöljyä
merisuolaa
2 valkosipulinkynttä

Poista leivistä reunat ja leikkaa kuutioiksi. Lisää joukkoon salvian lehdet. Lisää valkosipulit kuorineen. Ripottele päälle oliiviöljyä ja suolaa. Sekoita kevyesti. Paahda uunissa 180°c:ssa 10-15 minuuttia. Kuivaa leipäkuutioita paperin päällä. Poista seasta valkosipulit.

Krutonkeja myydään kaupassa valmispaketeissakin, mutta selvästi nekin kannattaa paistaa itse, kun vaiva ei tosiaankaan ole suuren suuri. Taikinapoika tarjoili muuten taannoin reseptin tomaatti-caesariin, joten jos ei tykkää syödä kanaa, niin vaihtoehtojakin löytyy.

Sisäänleivottu pizza

Calzonea eli sisäänleivottua pizzaa tulee pizzeriassa harvoin tilattua - jos sellaista edes listalta löytyy. Vielä harvemmin niitä tulee tehtyä pastanjauhajien pienperheessä. Kokeilunhaluisina pizzakokkeina päätimme kuitenkin yrittää. Pohjaksi leivottiin aivan tavallinen pizzataikina. Tein puolitoistakertaisen annoksen siltä varalta, että pizzojen katoksi koituva taikinaosuus johtaisi häpeälliseen keskenloppumiseen.

Täyte sovellettiin muutaman netistä löytyneen calzone-reseptin pohjalta. Emme täyttäneet pizzoja perinteiseen tapaan pyörittämällä pohjalle ensin tomaattikastiketta ja asettelemalla sitten lihoja, kasviksia sun muita murkuloita nätisti ja tasaisesti. Sen sijaan silppusimme kaikki täyteaineet karkeiksi paloiksi ja sekoitimme eräänlaisen tahnan. Täytteen ytimenä toimi De Cecco Sugo alla Siciliana -niminen kaupan tomaattikastikepurkillinen. Jos aikaa ja viitseliäisyyttä on yltäkylläisesti, kannattaa tietenkin keittää kastike tomaateista asti. Kastikkeen seuraksi laitoimme kahta calzonea varten seuraavat:

- purkillisen sienikuutioita
- puolikkaan vihreän paprikan + puolikkaan sipulin hienonnettuina
- purkillisen tomaattipyreetä
- italialaista kinkkua - salami käynee myös hyvin
- oreganoa ja basilikaa
- muutama kunnon köntti mozzarellaa (ehkä 70g per pizza)

Taikinasta taputeltiin ja kaulittiin tavallisen ohuet (ehkä puoli senttiä paksut), noin lautasen kokoiset pyörylät. Kastike lusikoitiin pohjien keskelle pitkulaiseksi keoksi, minkä jälkeen reunat nostettiin täytteen päälle ja päädyt puristeltiin sormin tiukasti kiinni. Kasaan käärittyjen pizzojen pinta voideltiin oliiviöljyllä sekä ennen paistamista että paiston puolivälissä siinä hyvässä uskossa, että öljy tuo pintaan lisärapeutta.

Calzoneja paistettiin kuumassa leivinuunissa reilu vartti. Sähköuunille ohjeet tuntuivat suosittelevan noin 200 C:tä ja 25 minuutin paistoaikaa. Tavallista ohutpohjaista pizzaa huomattavasti tukevampana tuuttina calzone mieltyy hieman viileämpään mutta toisaalta pitkäkestoisempaan lämpökäsittelyyn.

Sisilialainen caponata

Tämä savustetun kalan kaveriksi valmistamamme ruokalaji on kotoisin Sisiliasta. Minä en ole kyseisellä saarella koskaan vieraillut, joten en ole sikäläistä versiota päässyt maistamaan. Caponataa syödään kuulemma siellä päin maailmaa yleensä kylmänä alkuruokana, mutta ihan mainiosti se toimi myös lämpimänä lisäkesapuskana.

Caponata-ohje on peräisin Jamie Oliverin kotisivuilta löytyvästä reseptiarkistosta. Yritin nykertää sen suomen kielelle vaihtelevalla menestyksellä (minkä loistavan kääntäjän maailma on minussa menettänytkään). Jamie ohjeistaa jättämään munakoisot tarpeeksi suuriksi, jotteivät ne imisi liikaa öljyä itseensä. Minä luin tietenkin kyseisen kohdan reseptistä vasta munakoison pilkkomisen jälkeen, joten omat palaseni hurahtivat kenties aavistuksen verran liian pieniksi. Opimme tästä taas jälleen kerran, että ohje kannattaisi lukaista kokonaan läpi ennen kuin ryhtyy toteuttamaan ensimmäistäkään työvaihetta.

Caponata (4 annosta)

oliiviöljyä
2 munakoisoa, lohkottuna kunnon kimpaleiksi
1 kukkurallinen teelusikallinen kuivattua oreganoa
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
pieni punasipuli, kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja hienoksi viipaloituna
pieni puntti sileälehtistä persiljaa hienonnettuna

2 teelusikallista kapriksia (huuhdeltuina, liotettuina ja valutettuina)
kourallinen vihreitä oliiveja, kivet poistettuina
2-3 teelusikallista hyvää yrttietikkaa
5 suurta kypsää tomaattia lohkottuina
vapaavalintaisesti 2 tl mantelilastuja, kevyesti paahdettuina

Lorauta suurelle pannulle muutama kunnon tujaus oliiviöljyä ja aseta pannu tulelle. Lisää munakoisolohkot sekä oregano ja mausta suolalla. Heiluttele pannua siinä määrin, että munakoisopalat öljyyntyvät kauttaaltaan. Keittele korkealla lämmöllä 4-5 minuuttia ja ravistele pannua aina välillä. Kun munakoisot ovat kivoja ja kultaisia :), lisää sipuli, valkosipuli & persilja ja jatka keittämistä vielä muutaman minuutin ajan. Lisää tarvittaessa hiukkasen oliiviöljyä, jos pannu näyttää pääsevän liian kuivaksi.

Hulauta sekaan kaprikset, oliivit ja pirskottele päälle yrttietikkaa. Kun etikka on haihtunut, lisää tomaatit ja hauduttele ruokaa vielä vartti. Maista ennen tarjoilua ja lisää tarvittaessa vielä suolaa, pippuria ja etikkaa. Lopuksi sekaan voi lorautella vielä pikkuisen oliiviöljyä.

Alkuperäinen ohje löytyy kuvan kera täältä. Omasta viritelmästäni ei tullut ihan samannäköistä, mutta ehkäpä tämmöisen taviskotikokin ei kannata ryhtyä kilpailemaan kaiken maailman keittiömestareiden kanssa. Ja mikä tärkeintä - hieman mössöisestä ulkonäöstä huolimatta kyseinen kasvispaistos maistui aivan mahdottoman makoisalle. Caponata mahtoikin olla taannoisen ratatouillen ohella parasta munakoisoruokaa, jota olen toistaiseksi väsännyt. Mantelit panin viipaloituina samaan pannuun muiden kasvisten kanssa, ja ne toivat sapuskaan vielä kaupan päälle mukavasti lisäpureskeltavaa. Kyllä pelkistä kasviksistakin saa näköjään maistuvaa syötävää, kunhan vain onnistuu saamaan käsiinsä tarpeeksi hyviä reseptejä.

Kalaa sanomalehdessä

Pastanjauhantapajamme kotikeittiö tarvitsi näin kevättalven kunniaksi pienen piristysruiskeen, ja siksipä toteutin villin fantasiani sanomalehdessä paistetusta siiasta. Tai itse asiassa toteuttaminen jäi suureksi osaksi perheen miespuolisen asukkaan vastuulle, koska minä en koe oloani kovinkaan kotoisaksi raakojen kalojen kanssa touhutessani. Siksipä jätän etenkin kokonaisten vedenelävien käpistelyn mieluusti muiden ruuanlaittotaitoisten henkilöiden huoleksi.

Kesäisin telkkarissa hääräävä Soppamies teki muistaakseni kerran jossakin jaksossa hiilloksella paistettua sanomalehtikalaa, mutta oivoi - en etsiskelyistäni huolimatta löytänyt kyseisen ohjelman reseptiarkistoa enää netistä laisinkaan. Ovatko nuo pannahiset menneet sen poistamaan? No, onneksi googlettelu antoi muitakin tuloksia, esimerkiksi tämän hiilloskalan ohjeen:

Hiilloskalaa

1-2 kg:n hauki, lahna, lohi tai siika
1-2 rkl suolaa
2-3 rkl voita
sitruunapippuria
tilliä
hyvä nuotion- tai takanhiillos (pihkatonta lehtipuuta)

Ripottele peratun, puhtaan kalan päälle ja sisään suolaa ja sitruunapippuria. Laita kalan sisälle pari nokaretta voita ja tillisilppua.
Kastele voipaperi ja kääri kala tiiviisti siihen. Kastele esim. iltapäivän lööppilehti läpimäräksi ja kääri kala siihen. Tee tiukka paketti. Kääri kala vielä kuivaan sanomalehteen tiiviisti.
Kalan paistamiseen tarvitset nuotion- tai takanhiilloksen. Laita kalapaketti punaisena hehkuvan hiilloksen päälle. Päällimmäiset sanomalehdet palavat ja paketti mustuu, mutta se ei haittaa. Kääntele pakettia tasaisin välein. Kypsyminen kestää runsaan tunnin kalan koosta riippuen.

Ei kai siinä. Työpäivän päätteeksi takka palamaan, jonkin ajan päästä muutama puukalikka (=koivuhalko) lisää, minkä jälkeen jonkinmoinen hiillos alkoikin olla jo valmis. Kalan olisi kannattanut olla ehkä heti tässä vaiheessa hollilla, koska kalaa leivinpaperiin ja sanomalehtiin kiedottaessa osa hiilloksesta oli ehtinyt jo huveta. No, hiiliä oli onneksi kuitenkin vielä siinä määrin jäljellä, että tumppasimme kalakäärön takkaan. Nyytin alapinta alkoi saman tien palaa ihan mukavasti, ja hetken jo ennätimme arvuutella, josko kala palaisi paketin mukana kokonaan tuuhkaksi. Kalapaketin kääntely onnistui hiililapiolla varsin mainiosti - etenkin minun näkökulmastani, koska seurasin toimitusta turvallisesti sohvalta. Paketti ei tosin osoittautunut kääntelyn melskeissä kovinkaan pitäväksi, koska kalan pää kurkkasi jossain vaiheessa ulos sanomalehteen syntyneestä reiästä.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vajaan tunteroisen päästä hiillos alkoi jo hiipumaan siinä määrin, että ongimme kalan takaisin huoneilmaan. Kytevä kalapaketti nostettiin uunipellille ja kiikutettiin keittiöön. Tässä vaiheessa kämpän täytti kalasavustamolle tyypillinen tuoksu. Makukin oli varsin mainio (siika on loistokala), jos kohta kala olisi ehkä kannattanut panna suolautumaan jo hiukkasen etukäteen, jolloin suolaus olisi kai levinnyt eväkkääseen tasaisemmin.

Jälkiviisaana muistin, että Jamie Oliverillakin on sanomalehtikalalle jonkinmoinen ohje jossakin keittokirjoistaan. Hänen metodinaan on kääriä kala kuiviin sanomalehtiin, sitaista paketti narulla kiinni ja kastella käärö vasta tämän jälkeen. Kalaksi Jamie suosittelee lohta tai jotain vastaavaa rasvaista kalaa ja täytteeksi - kuinkas muutenkaan - oliiviöljyä ja yrttejä. Kalan voi paistaa myös sähköuunissa (uunin yläosassa 225 asteessa puolisen tuntia, minkä jälkeen paketti käännetään ja paistetaan vielä puoli tuntia lisää), jos kohta siinä ei iskostu kalaan tietenkään savuaromeja siinä määrin kuin oikean hiilloksen kanssa tuuskatessa.

Kalan kaveriksi paistoin pestolla muhevoitettuja perunoita, joita innostuin tekemään Paolan esimerkin innoittamana. Paola on Pastanjauhannan vakilukijoille tuttu monista poikkeuksellisen maukkaista resepteistään - esimerkiksi huiman kansansuosion saavuttanut pastasalaatti on kerrassaan parasta purtavaa. Paolan ohjeita voi käydä tätä nykyä tiirailemassa Soppaa-nimisestä blogista, jonka perusteella perheessänsä on useampiakin ruuanlaittotaitoisia neitokaisia. Tässä siis tämä Sopasta poimittu perunaresepti:

Pestopotut

keitettyjä perunoita
sipulia
valkosipulia
voita tai muuta rasvaa
mustapippuria
pestoa

Viipaloi keitetyt perunat ja sipuli, murskaa valkosipuli. Paista potut ja sipulit mukavan rapeiksi, mausta mustapippurilla. Lopuksi heitä joukkoon reilusti pestoa ja sekoita hyvin.

Lautasella loikoilee pestoperunoiden ja savustetun siian lisäksi myös kauhallinen maukasta caponataa, jonka ohjeeseen palaan hieman tuonnempana. Nyt pitää mennä valmistamaan tämän illan murkinaa.

Hitaasti haudutetut naudanpihvit

Pillen Nami-Namissa esittelemät pitkään haudutettavat pihvit kuulostivat niin hyviltä, että ne kokeiltiin jauhantapajassakin. Heti alkuun on todettava, että lihan optimilaadun suhteen vallitsee yhä hienoinen epätietoisuus. Näissä maisemissa ei valitettavasti ole Well Hung & Tenderin kaltaisia lihaspesialistejakaan, joten päädyimme käyttämään regulaaria ulkofilettä. Hyvin toimi. On syytä olettaa, että pitkään hauduttaessa rasvaisempikin liha toimii. Itse asiassa haudutuksen edetessä rasva vain mureuttaa ja maustaa lihaa.

Haudutetut pihvit

150-200g pihveiksi leikattua lihaa per ruokailija (nälästä riippuen)
Maldon-suolaa
murskattua pippuria
75g voita
2 laakerinlehteä
2-3 neilikkaa

Suolalla ja pippurilla maustetut pihvit ruskistetaan kevyesti voissa miedohkolla lämmöllä. Pannuun lisätään laakerinlehdet ja neilikat sekä lämmitettyä vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät - eikä muuta! Nyt vain haudutellan niin miedolla ja niin pitkään kuin kärsivällisyyttä piisaa. Meillä sitä riitti noin kahden tunnin ajan. Jos maltat, kannattaa hauduttaa vieläkin pidempään. Ideaalin kerrotaan olevan 3-4 tunnin paikkeilla. Nestettä ei ehtinyt haihtua kahdessa tunnissa kovinkaan paljon. Jos pidät hellaa isommalla, voit välillä peittää pannun kannella, jotteivät pihvit kuivu kokonaan. Tarkoitus on, että ne hautuvat nesteessä eivätkä paistu suoraan kuivalla pannulla. Lopulta lihasta tulee todellakin niin mureaa, että se käytännössä hajoaa säleiksi kun varovasti haarukalla koskee. Erittäin mureaa!

Pihvien seuraksi revimme hieman salaattia ja keitimme perinteisen pottuvoin. Kypsiksi asti keitetyt perunat, kunnon nokare voita (8-10 perunalle kunnon nokare on jossain 50-70 gramman paikkeilla) ja hieman suolaa survotaan sekaisin kuohkeaksi muusiksi. Maitoa tms. jatkeita ei tarvita.

Pakastimen uumenista

Kesä lähestyy kovaa kyytiä, mistä syystä voisi olla korkea aika alkaa tyhjennellä pakastinlokeroita edelliskesän marjoista sun muusta sadosta. En ole sesonkituotteiden ylimpänä ystävänä kovinkaan innokas pakastaja, mutta aina sinne pakastimen kätköihin tahtoo kuitenkin jotain kertyä. Olisikohan innokkaasti marjastavilla vanhemmillani osuutta asiaan? Aluksi otin kohteekseni mansikkapussukat, joista yksi ehätti jo taipumaan marjarahkaksi:

Marja- tai hedelmärahka

1 tlk maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
1–2 rkl sokeria
½ tl vaniljasokeria
2 dl marjoja tai 3 dl pilkottuja hedelmiä

Rahkajälkkäri valmistuu vallan helposti. Kerma vatkataan vaahdoksi, minkä jälkeen yhdistetään siihen muut ainekset.

Seuraavaksi pitää keksiä, minkälaisia ruokia voisi tehdä hilloista eli suomuuraimista (minä en suostu käyttämään sanaa lakka, paitsi jos puhun lakkalikööristä tai muista teollisista tuotteista) taikka vaikka karviaisista. Puolukoitakin taitaa löytyä useampi pussukka. Niistä voisi tehdä muiden ideoiden puutteessa vaikka survosta. (Nyt alkoikin tehdä mieli maksapihvejä.)

Pikaiset burritot

Nämä jauhelihatäytteiset burritot sopivat mainiosti maaliskuisen lauantai-illan hiukopalaksi. Ketsuppi antaa täytteelle mukavasti makua ja mehevyyttä (etenkin jos ylittää ohjeellisen ketsupin määrän, kuten minulle pääsi käymään). Joten jos haluaa pikaisesti ja vähällä vaivalla maistuvaa mahantäytettä, niin kannattaa painaa resepti mieleen:

Tex Mex -burritot
8 BURRITOA

400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 jalopenoa
0,5 dl ketsuppia
0,25 tl suolaa
1 paprika
2 tomaattia
100 g Crème Bonjour Light Cheddaria
8 tortillaa

Vuokaan:
1 rkl margariinia tai öljyä

Kuorrutus:
1 dl juustoraastetta

Paista jauheliha ja hienonnettu sipuli paistinpannulla. Sekoita joukkoon hienonnetut jalopenot, ketsuppi ja suola. Suikaloi paprika ja lisää pannuun. Hauduta 5 minuuttia. Kuutioi sillä välin tomaatit. Levitä tuorejuusto tortilloille ja nosta jauhelihatäyte päälle. Ripottele päälle vielä tomaattikuutiot. Kääri tortillat rulliksi. Nosta rullat voideltuun uunivuokaan vieri viereen. Ripottele päälle juustoraastetta. Kuorruta tortilloja uunissa 200° C lämpötilassa 5–10 minuuttia. Tarjoa burritot raikkaan salaatin kanssa.

Ohje on kirjasta Viikonloppu Naisen kanssa. Sen sai ruokakaupasta kaupan päälle, kun osti kaksi Crème Bonjour -tuorejuustopurnukkaa, ja minä haksahdin tietenkin juustohankintoihin saman tien. Kirjassa on joka tapauksessa kivoja reseptejä muun muassa täytettyihin leipiin ja lisäksi vielä muutama Naisen kanssa -sarjakuva, joissa kuvataan parisuhdetta jälleen kerran aivan mahdottoman osuvasti. Esimerkiksi juhlien jäjestämisestä kerrotaan seuraavaa:

Nainen ei voi kutsua ketään kotiin suorittamatta laajoja järjestelyjä. Kodin järjestämisessä tähdätään vaikutelmaan, että he eivät asu siellä.
Syötäväksi mies ostaisi sitä mitä hän itsekin aina syö, mutta enemmän. Mutta nainen laatii koko illan mittaisen sarjan piensyötäviä, joiden valmistelussa on suuri vaiva.

Naulan kantaan.

Katkarapukastiketta pastalle

Nyt on vietetty ilmeisesti jonkinlaista kansainvälistä (tai sitten vain kansallista) viljeltyjen sienten viikkoa. Meille teemaviikko sopii varsin mainiosti, koska kaupan sienihyllyjä tulee koluttua melkoisen tiuhaan etenkin tässä vaiheessa, kun itse poimittuja on enää sangen niukasti jäljellä. Yritimme viime kesänä kasvattaa herkkusieniä semmoisessa valkoisessa laatikossa itsekin, mutta (kastelun puutteessa) melkoisen heikolla menestyksellä.

Jauhantajaostomme upottaa sieniä kaikkein mieluiten tietenkin pastakastikkeeseen, joskin herkkusienet toimivat varsin hyvin myös lihapadoissa ja sen sellaisissa. Tässäpä joka tapauksessa yksi pisimpään mukana kulkeneista pastaresepteistämme, johon voi toki laittaa halutessaan myös satsin purkkiherkkusieniä:

Katkarapukastike pastalle

1 pilkottu sipuli
öljyä
hienonnettua valkosipulia maun mukaan
erivärisiä paprikoita suikaleina
herkkusieniä
katkarapuja
ranskankermaa
mustapippuria
yrttisuolaa
chiliä ym. mausteita maun mukaan
balsamicoa, soijaa tms. voi lorauttaa myös joukkoon, jos siltä tuntuu

Sipulit ja paprikat kuullotetaan öljyssä, minkä jälkeen lisätään herkkusienet. Sen jälkeen pannulle ranskankerma, ja lopuksi katkaravut ja mausteet. Sekoitetaan kastike keitetyn nauhapastan joukkoon ja tarjoillaan heti.

Omasta versiostamme tuli tällä kertaa hyvin kasvispainotteista. Katkarapuja oli vähänlaisesti, ja ne tahtoivat hukkua kaiken muun sälän joukkoon. Me nautimme pastan veden kanssa, vaikka kieltämättä jokin hapokas valkoviini olisi voinut toimia kyytipoikana hieman paremmin.

Aurajuustoiset kanaruukut

Kotkoa kehiin! Me päätimme antaa lintuflunssalle piut ja marssimme määrätietoisin askelin kaupan kanaosastolle ostoksia tekemään. (Tai oikeammin sanottuna minä pyysin Pippurimyllyä tuomaan pari broilerin rintafilettä töistä palatessaan, mutta se ei kuulosta ollenkaan yhtä lennokkaalta.)

Tätä reseptiä koestettiin taloudessamme ensimmäistä kertaa 2000-luvun alkumetreillä, mutta se ei tahtonut vielä silloin käydä kovin hyvin kaupaksi. Pienperheemme miespuolinen jäsen ei ollut nimittäin vielä tuolloin oivaltanut, kuinka hyvin sinihomejuusto sopii sapuskassa yhteen kanan ja hedelmien kanssa. Näin kuutta vuotta myöhemmin samainen kanaruukku uppoaa jo vallan mainiosti - harjoittamani aurajuustopropaganda on kenties tehonnut.

Kanaruukut

2–3 kypsää broilerin rintafilettä
1 keltainen paprika
20 cm purjoa
100 g Aura-juustoa
1–1½ dl vettä
1 kanaliemikuutio
1½ dl ranskankermaa
tölkki säilykeaprikooseja tai -persikoita
¼ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta

2 dl pitkäjyväriisiä
vettä, suolaa

juustoraastetta

Paistamiseen: oliiviöljyä

Paloittele purjo ja kuutioi paprika. Ruskista palat kevyesti öljyssä. Sulata joukkoon murennettu Aura-juusto huolellisesti sekoittaen. Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Lisää ranskankerma ja hedelmät kuutioina. Lisää kypsät kananpalat ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Anna hautua noin 15 minuuttia.
Keitä riisi.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Annostele uuninkestäviin ruukkuihin kerroksittain riisiä ja kanakastiketta. Ripottele päälle juustoraastetta ja kuorruta uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.

Broilerin voi ostaa toki valmiiksi grillattuna, mutta sen voi kypsentää myös itse. Kanapakkauksen kanteen oli viritelty jonkinlaista kypsytysohjeistusta, jonka olen jo autuaasti unohtanut. 20 minuuttia 200 °C:ssa voisi osua aika lähelle.

Tämä ruoka on sen(kin) takia niin kiva, että siinä ape on jo valmiiksi annoskupperossa. Ei siis tarvitse jahkailla, kuinka paljon sapuskaa lautaselle annostelisi. Lisäksi tuommoinen uunissa hauduteltu ruukku on selvästi ruokabloggaajan paras ystävä. Vaikka kuinka tuhertaisi kameran kanssa sapuskan ympärillä, annos ei kylmene eikä kärsi vaan pikemminkin paranee lämpimän ruukun kätköissä muhiessaan. Seuraavaksi pitää löytää jostakin härkäruukun resepti.

Jälkiruoka maitosuklaasta

Pastanjauhajat perehtyivät menneellä viikolla ensimmäistä kertaa elämässään suklaamoussen valmistamiseen. Projektista muodostui vaikeuksien kautta voittoon -tyyppinen ratkaisu. Ensimmäisellä kerralla suklaavaahto nimittäin leikkasi kiinni ja lopputulos muistutti lähinnä ruskeaa ryynipuuroa. Analysoimme tilannetta muutaman päivän ja päätimme kokeilla suklaasörsselin valmistamista paremmalla tuurilla (ja taidolla) uudestaan. Ja nyt onnistui! Kermavaahto on hyvä jättää kaikesta päätellen melko löysäksi, ja lisäksi on tärkeää erottaa valkuainen keltuaisesta mahdollisimman tarkkaan, jottei suklaaseos pääse kokkaroitumaan. Lisäksi suklaamassan kannattaa antaa tosissaan jäähtyä kädenlämpöiseksi ennen kerman lisäämistä. Noilla vinkeillä tämän ohjeen pitäisi onnistua:

Maitosuklaamousse & vadelmia

150 g maitosuklaata
1 keltuainen
1 rkl sokeria
0,5 dl maitoa
3 dl kermaa
0,5 dl kermalikööriä
1 liivatelehti

Sulata suklaa vesihauteessa juoksevaksi. Kuumenna kattilassa maito, sokeri ja keltuainen koko ajan sekoittaen. Lisää liotettu, vedestä puristettu liivatelehti, suklaa ja kermalikööri. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi ja lisää kädenlämpöiseen suklaaseokseen. Anna suklaavaahdon jähmettyä jääkaapissa 5-6 tuntia. Ennen tarjoilua vaahdota kuohkeaksi ja tarjoile laseista vadelmien kanssa.

Resepti on otettu kirjasta Sekametelisoppaa. Muissa keittokirjahyllymme opuksissa ei ollut ollenkaan yhtä monipuolista lähestymistapaa suklaamuussien maailmaan. Sekametelisopasta löytyi nimittäin ohjeet myös tummasta sekä vaaleasta suklaasta tehtyyn mousseen. Ehkä innostumme kokeilemaan niitäkin joskus, kun maitosuklaamousse oli ainakin ihan mukava kokemus. Lopputulos ei ollut liian makea, ja kermalikööri toi kyhäelmään jännästi lisämakua. (Mitäköhän siitä loppulikööristä voisi tehdä... Baileys ei nimittäin sinällään kuulu ollenkaan suosikkijuomiimme, minkä takia sille mahtaa olla pakko keksiä jotain järkevää kokkauskäyttöä.)

Vadelmat jouduimme valitettavasti jättämään annoksesta pois, kun pihamme vadelmapuskat ovat vielä tässä vaiheessa paksun lumikerroksen peitossa. Onneksi kohta on kesä ja tuoretta syötävää taas koko ajan käsillä. Ei minulla tosin ole mitään talvea (tai muitakaan vuodenaikoja) vastaan, mutta tässä vaiheessa, kun perunat alkavat olla itäneitä ja sipulit pehmenneitä, sitä alkaa jo kaipailla uuden sadon kasviksia.


Pssst. Tänään on muuten sitten naistenpäivä. Joten kynttiläillallista kehiin vaan. Pienempikin huomaavaisuus toki lasketaan eduksi. Esimerkiksi roskien vieminen on aina plussaa.

Kuivapastaa

Kun tekee pastaa, taikinaa kannattaa veivata samalla kertaa yli hetkellisten tarpeiden. Kuten niin monen ruoka- ja nautintoaineen kanssa, myös tässä pätee viisaus "vähän liikaa on sopivasti".

Matkimme suoraviivaisesti Jamieta ja kuivatimme taannoisen lasagnen valmistuksesta yli jääneen pastataikinan tuolin selkänojalla (kun se näytti hänen kirjassaan niin valokuvaukselliselta!) tagliatelle-henkisiksi nauhoiksi kaulittuna. Muuten kuivatus onnistui mainiosti, mutta samaan tuoliretkuun emme mene toista kertaa - emmekä suosittele sitä muillekaan. Pasta nimittäin kuivui yllättävän nopeasti ja pitkät nauhat ryhtyivät aamuyöllä katkeilemaan. Sai siinä sitten heräillä yön myötä ja hämmästellä, kuka keittiössä tepsuttaa! Aamulla oli pastanhäntiä pitkin lattioita. Myöhemmin silmäilty kirjallisuus paljastikin, että pasta kuivuu varastointikuntoon jo 3-4 tunnissa. Suotta siis roikutimme sitä yli yön.

Katovuoden tunnelmista huolimatta suurin osa pastasta jäi kuitenkin tuolinkarmille. Näin kuivattu pasta säilyy Jamien mukaan ilmatiiviissä rasiassa vähintään kaksi kuukautta - jos siihen malttaa olla kajoamatta. Tuhti tomaattisoosi tulee nimittäin keitettyä miltei väkisin, jos tietää kaapista löytyvän omatekoista kuivapastaa. Samalla voi omahyväisesti hymähdellä jenkeille, jotka ovat taas arponeet ravintoympyränsä (taikka mikälie pyramidi se siellä lieneekin) uuteen uskoon. Pastaraukka on nopeista hiilihydraateista koostuvana herkkuna kategorisoitu ainekseksi, jota tulisi syödä hyvin harkiten. Pah! Jos ymmärtää lopettaa ruokailun kun vatsa on täysi, voi huoleti nautiskella paikastaan ravintopyramidin huipulla!

Pinaattia lautaselle

Libanonilainen keittiö on monin paikoin maailmaa kovasti pop, joten menin sitten minäkin haalimaan kokoelmiini Libanonin makuihin perehtyneen keittokirjan. Ostos osoittautui mainioksi, samoin kuin tuo kuvassa kanssaposeeraava sipulikirjakin. Jospa tässä nyt oppisi tekemään hummusta, tabboulehia sun muita herkkuja itsekin. Libanon-kirjasta lähti ensimmäisenä kokeiluun pinaattipata, koska tämänhetkisenä ruokatavoitteenani on lisätä pinaattia pastanjauhajien ruokavalioon. Ajatuksenani on nimittäin kipparikallemaisten voimanpattien kasvattaminen ihan vain pinaattia syömällä, jos kohta huhut pinaatin uskomattomasta rautapitoisuudesta ovat nykytietämyksen valossa vahvasti liioiteltuja. Mutta tässä joka tapauksessa ohje ensimmäiseen pinaattiviritykseemme:

Jakhnet sebegh
Pinaattipata (neljälle)
500 g tuoretta tai pakastepinaattia
2 isoa sipulia
8 valkosipulinkynttä
30 g pinjansiemeniä
350 g lampaanjauhelihaa
1¼ tl jauhettua mustapippuria
½ tl jauhettua maustepippuria
(½ tl kuivattua korianteria)
2 sitruunaa
paistamiseen 30 g voita

Pese ja hienonna pinaatti. Hienonna sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet pitkittäin. Sulata voi kattilassa ja ruskista siinä pinjansiemenet. Nosta ne pois pannulta ja ruskista siinä sipuli ja jauheliha. Lisää mausteet ja valkosipuli. Lisää sitten pinaatti. Sekoita joukkoon pinjansiemenet ja sitruunoista puristettu mehu.
Anna hautua miedolla lämmöllä 30 minuuttia. Tarjoa riisipilahvin kanssa.

Kirjassa kerrottiin, että lapset rakastavat tätä pinaattipataa, ja kyllähän tuo upposi näköjään myös aikuisempaan väestönosaan. Tosin hedelmähyllystä käteen sattuneet sitruunat olivat tavallista isompia, ja kun puristin ne vähän turhan huolellisesti, lopputulos oli minun makuuni liian sitruunainen. Pippurimylly tykkäsi eritoten, kun hänelle maistuu perinteisesti pinaatti sekä kaikenlainen raikas syötävä, jollaiseksi sapuska muodostui osittain tuon liiallisen sitruunamehun ansiosta. Omasta puolestani voin sanoa, että lammas on lihana maukasta ja että pinjansiemeniä on aina yhtä kiinnostava pureskella.