Mitä tekisit suppilovahveroista?

Tuttavamme äiti tietää kuulemma hillittömiä sienipaikkoja - ja lisäksi hänellä kerrotaan olevan täysin pitelemätön into niiden poimimiseen. Kun sukukunnan pakastimet eivät enää vetäneet, pääsimme osalliseksi tästä sienestämisen lahjasta ja saimme haltuumme valtaisan määrän suppilovahveroita!

Sattuneesta syystä kuulisimmekin siis mielellämme lukijoiden suosikkireseptit, ohjeet ja tavat säilöä kyseisiä sieniä. Suppilovahveroita on sen verran iso laatikollinen, että niistä riittää useammankin reseptin kokeilemiseen.

Arki-illan nopeat

Elämä on taas vaihteeksi mennyt sen verran työntäyteiseksi, että olen harkinnut jo reseptikilpailun järjestämistä arki-iltoihin sopivista huippunopeista ruokaohjeista.

Nyt olisi nimittäin tarvetta ripeästi valmistuville ruokalajeille, joita joku olisi kuitenkin testannut ja hyväksi havainnut. Yksi tuttavani vinkkasi sopivasti tästä tonnikala-tortillalasagnesta, jonka kanssa ei kovin pitkään nokka tohissut. Eikä kuvaamiseenkaan mennyt aikaa, kun se hoitui tällä kertaa kännykkäkameralla. Aikamoista pikaelämää.

Tonnikala-tortillalasagne (ohje on peräisin Valiolta, mikä on ehkä pääteltävissäkin)

1 pak (6 kpl) isoja vehnätortilloja

Täyte:
1 pussi (200 g) pakastesipulia
2 rkl Valio Oivariini juoksevaa
1 pussi (180 g) juuressuikaleita
2 tlk (à 200 / 150 g) tonnikalaa vedessä
1 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta
2 - 3 rkl makeaa, mietoa chilikastiketta
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 (3,3 dl) Valio ruokakermaa 10 %
1 dl persiljaa
1 pussi (150 g) Valio Polar 15% raastetta

Kuullota sipulit rasvassa paistokasarissa. Lisää suikalejuurekset. Paista n. 3 min. Lisää valutettu tonnikala. Mausta. Lisää tomaattimurska ja ruokakerma tai Valio täyteläinen ruoka 2%. Anna kiehua hetken. Nosta kasari levyltä. Lisää hienonnettu persilja ja puolet juustoraasteesta.
Lusikoi tilavan, vähintään 2,5 litran vetoisen uunivuoan pohjalle hiukan täytettä. Lisää sen päälle vuoroin tortilloja ja täytettä. Ripota pinnalle loppu juustoraaste.
Paista 225 asteessa 10 - 15 min. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Kaipasin ruokaan lisätulisuutta, joten seuraavalla kerralla voisi pilkkoa sekaan pikkuisen oikeaakin chiliä. Tällä kertaa tulisuustarve hoitui jälkijättöisesti Srirachan avulla.

Vähän tuota valmista ohjetta piti mennä toki peukaloimaan. Ihan niin nopean kokkauksen ystävä en ole, ettäkö pakastesipulia ostaisin. Ja valmiiden suikalejuuresten sijaan voi raastaa vaikka porkkanaa.

--
Yksi omista pikaruokasuosikeistani on fetapastapannu. Te voitte jakaa omat vinkkinne (ja vaikka linkkinne) kommenttilaatikon puolella.

Tumman suklaan fondue

Kannattaa pyytää kavereita kylään. Joskus voi käydä niin kuin viikko sitten: he tulevat ja tuovat mukanaan kattilallisen suklaata.

Suklaafondue oli tehty yhdestä levystä tummaa suklaata ja vajaasta desistä kermaa. Lisäksi sekaan oli hienonnettu neljä kappaletta Starfish-chiliä. Chiliharrastuksen satoa korjataan nyt monessa paikassa.

Chili toi sulatetun suklaan joukkoon täsmälleen omaan makuuni sopivaa potkua. Paras dippailtava on yleensä ollut banaani, mutta tällä kertaa ananas taisi viedä voiton.

Kurpitsaraviolit

En kai vaan mitenkään toista itseäni? Pasta, kurpitsa, parmesaani, salvia? En toki.

Viime viikonloppuna veivasimme taas itse pastaa ja tekaisimme Rick Steinin kurpitsaravioleja.

Kurpitsaraviolit

Täyte
450 g kurpitsanpala
1 rkl oliiviöljyä
iso hyppysellinen fenkolinsiemeniä, kevyesti murskattuna
1 keskikokoisen munan keltuainen
25 g parmesaania raastettuna (+ekstraa tarjoiluun)
hyppysellinen vastaraastettua muskottia
2 amarettikeksiä, murskattuna
15 g korppujauhoa, mieluusti raastettua paahtoleipää tms.
suolaa, pippuria myllystä

Tuorepasta
225 g vehnäjauhoa
1/4 tl suolaa
1/2 tl oliiviöljyä
2 keskikokoista munaa
4 keskikokoisen munan keltuaista

Salviavoi
75 g suolatonta voita
20 pientä salvianlehtä
1 rkl sitruunamehua

Laita uuni kuumenemaan 200 C:hen. Leikkaa kurpitsa lohkoiksi ja kaavi siemenet pois. Laita lohkot uunipellille tai -pannulle, levitä päälle öljy, fenkolinsiemenet, suolaa ja pippuria. Heiluttele kurpitsanpaloja hieman, jotta öljy ja mausteet leviävät ja paahda sitten puoli tuntia, kunnes kurpitsan hedelmäliha on pehmeää. Anna jäähtyä. Siirrä hedelmäliha kulhoon ja muusaa tasaiseksi haarukalla. Sekoita joukkoon munankeltuainen, raastettu parmesaani, muskotti, amaretti-keksit, korppujauho ja hieman suolaa ja pippuria. Laita sitten täyte jääkaappiin odottamaan pastaa.
Tee pastataikina sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa tai yleiskoneessa. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes se on sileää ja elastista. Lisäsin itse hieman ohjeistettua enemmän jauhoa, vaikka mittasin alkuperäisen määrän vaa'alla. Taikina on sopivaa, kun se on pehmeän tasaista ja juuri ja juuri irtoaa sormista. Kääri taikinapallo lopuksi tuorekelmuun ja laita jääkaappiin levähtämään 10-15 minuutiksi. Taikinan voi aivan hyvin tehdä myös aluksi ja jättää jääkaappiin odottelemaan, kunnes ruokailijat ovat lähes pöydässä ja kaikki on valmista.
Kuumenna iso kattilallinen reilusti suolattua vettä (1 tl suolaa jokaista kuutta vesidesiä kohden) kiehuvaksi. Jaa pastataikina neljään osaan ja myllää jokainen pastakoneessa tai kaulimella pitkäksi, ohueksi levyksi. Jos käytät perinteistä teräksistä pastakonetta, hyvä loppupaksuus on pastakoneen säätöruuvin asetus no 5. Pastalevyt kannattaa jauhottaa kunnolla heti pastakoneesta otettaessa. Muuten ne tarttuvat pöytään, itseensä, toisiinsa ja ihan mihin tahansa niin, ettei niistä saa suoria enää millään.
Aseta kaksi pastalevyä jauhotetulle pöydälle vierekkäin. Nostele niiden päälle reilut teelusikalliset täytettä pitkittäissuunnassa 6 cm välein, poikittaissuunnassa keskelle levyä. Kasta sitten sormesi vesikippoon ja vesitä pastalevyjen ne alueet, joilla täytettä ei ole. Nosta sitten jäljelle jääneet pastalevyt kansiksi ja painele tomerasti varsinkin täytenokareiden väleistä. Vesi liimaa tuoretta pastaa hyvin, joten kansipuolen pitäisi tarttua kiinni tiukasti. Yritä puristella ilmakuplat sormilla pois ennen kuin painelet kansipuolen täysin kiinni. Jos ravioleihin jää täytteen lisäksi ilmaa, ne tuppaavat mossahtamaan keitettäessä ja pulputtavat täytteen ulos keitinveteen niin, että jäljelle jää pelkkä reikäinen pastakuori.
Leikkaa raviolit irti veitsellä tai pizzahyrrällä siistin ja säännöllisen näköisiksi neliöiksi. Keitä niitä sitten neljä minuuttia ja valuta hyvin.
Sulata voi salviavoita varten paistinpannulla. Kun se kuplii, lisää sekaan salvianlehdet ja paista muutamia sekunteja. Ota pannu liedeltä, lisää sitruunamehu ja halutessasi vielä hieman suolaa ja pippuria. Asettele raviolit laakealle vadille tai suoraan lautasille ja valuta päälle salviavoi. Ripottele vielä päälle hieman parmesaania ja tarjoa välittömästi.

Salvianlehdet peittyivät parmesaanin alle, joten kuvauksen hetkellä tuli turvauduttua vielä hämäysbasilikaan.

Omituinen kyllä tämä kurpitsavillitys. Yleensä olen puuhastellut tähän aikaan vuodesta punajuuren kanssa.

Juustotakuu

Ruoka on hyvää, jos se on kääryle tai rulla. Tai täynnä juustoa niin kuin nämä Meksikolaisesta keittokirjasta peräisin olevat pihvit:

Täytetty perhosleike juusto-chilikastikkeen kera (4 hengelle)

4 tuoretta serranochiliä
115 g täysrasvaista tuorejuustoa
2 rkl tequila reposadoa
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
vajaa 4 dl raastettua cheddarjuustoa
4 fileepihviä, joiden paksuus on vähintään 2,5 cm

Kuivapaahda chilit grillipannussa keskilämmöllä. Kääntele niitä usein, kunnes kuori kupruilee, mutta ei vielä ole palanut. Pane chilit vahvaan muovipussiin ja sulje pussin suu, niin höyry pysyy pussissa. Jätä odottamaan 20 minuutiksi.
Ota chilit pussista, halkaise ne ja kaiva siemenet ulos terävällä veitsellä. Leikkaa malto pitkiksi, kapeiksi suikaleiksi. Leikkaa sitten suikaleet lyhyemmiksi paloiksi.
Pane tuorejuusto pieneen, paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita matalalla lämmöllä, kunnes se on sulanut. Lisää chilisuikaleet ja tequila ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Pidä kastike lämpimänä hyvin alhaisella lämmöllä.
Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista sipulia, valkosipulia ja oreganoa noin 5 minuuttia keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sipuli on ruskistunut. Mausta suolalla ja pippurilla.
Nosta pannu levyltä ja sekoita joukkoon juustoraaste, niin että se sulaa sipuliseokseen.
Leikkaa pihvit lähes halki, mutta ei ihan loppuun asti, niin että ne voidaan avata perhosensiipien tapaan. Kuumenna grilli kuumaksi.
Pane neljäsosa sipulitäytettä jokaisen pihvin toiselle puoliskolle ja käännä toinen puoli päälle. Grillaa pihvejä 3-5 minuuttia kummaltakin puolelta sen mukaan, minkälaisena haluat pihvisi. Tarjoa pihvit lämmitetyiltä lautasilta valitsemiesi kasvisten mukana. Kaada päälle juusto-chilikastiketta.

Kuvassa näyttäisi luuraavan samasta kirjasta peräisin olevia paistinperunoita (jopa meillä onkin herkuteltu). Niihinkin tuli chiliä.

(Ei kehdannut kirjoittaa peräkkäin kahta kurpitsajuttua, joten tämä kiilasi nyt oranssin ihanuuden edelle.)

Kurpitsasalaatti

Minulla on uusi mieliteko, ja se on kurpitsa. Hurahdin ihan kunnolla taannoiseen rotoloon, ja sen jälkeen olen haaveillut lakkaamatta uusista kurpitsaherkuista.

Kokattavien ruokien listalla odottavat vuoroaan esimerkiksi kurpitsa-frittersit. En ole hetkeen tainnutkaan uppopaistaa yhtään mitään.

Makea kurpitsa on omiaan suolaisen parmesaanin kylkeen. Kurpitsa ja parmesaani kohtasivat toisensa viikonloppuna tekemässäni kurpitsasalaatissa. Salaatti tuli mieleeni, kun muistelin vuosi sitten tekemäämme New Yorkin reissua ja The Spotted Pig -nimistä pubia, jossa kurpitsasalaattia tarjoiltiin alkuruokana.

Muita ainesosia en salaatista juuri muistakaan, mutta ainakin kurpitsan päälle oli roiskittu jonkinlaista balsamicosiirappia. (Spotted Pigin sinihomejuustohampurilaista en ole vielä kokeillut kotona.)

Keitin siirapin itse sokerista sekä balsamicosta. Ensimmäinen satsi maistui pikkuisen palaneelta, joten seuraavaa erää keittelin huomattavasti lyhyemmän ajan.

Kurpitsan maustoin sekä paahdoin 200-asteisessa uunissa (pintaan olisi voinut sivellä suolan ja pippurin ohella vaikka öljyä ja hunajaa). Kurpitsan ja balsamicosiirapin kanssa samalle lautaselle pääsi paahdettuja kurpitsansiemeniä, vihreää salaattia sekä juustohöylällä suikaloitua parmesaania. Pinaatti olisi kaikesta päätellen myös ollut oivallinen valinta.

Tomaatti ei tuntunut sopivan kokonaisuuteen, joten sen jätin suoiolla pois.

Psssst. Jos jollakulla on vinkkejä öljykurpitsan käyttöön, niin antaa palaa. Meillä on kyseinen mysteerikasvis nimittäin parhaillaan hoteissamme. Se on semmoinen vähän vihreämpi.

Proteiinibaari

Jauhantatiimimme on toisinaan aika liikkuvaista sorttia, joten tienvarsiruokailun taso on tullut meille vähän turhankin tutuksi. Etenkin entuudestaan tuntemattomilla paikkakunnilla on vaikea löytää muuta syötävää kuin pizzaa, grilliruokaa ja kebappia. Tai muoviin pakattua huoltoasemasämpylää.

Myös monissa muissa ruokapaikoissa ruoka sisältää usein väistämättä valkoista viljaa tai sitten perunaa. Eli vähänkään proteiinipitoisemman ruuan ystävien on vaikea löytää mitään kätevää suuhun pantavaa.

Nyt olemme kuitenkin olleet huomaavinamme merkkejä vähittäisestä ruokakulttuurin muutoksesta. Nimittäin:

-Elokuisella reissulla Tampereelle kävimme Shell-huoltoasemalla. Seinällä luki, että annosten perunat pystyy halutessaan vaihtamaan vihanneksiin. Eli ei enää pakkoranskiksia, joiden syömättä jättämisestä tulee huono omatunto.
(Tampereesta sen verran, että ravinteli Bertha oli oikein mukava tuttavuus.)

-Työpaikka/opiskelijaruokala-Juliniassa on avattu tänä syksynä Proteiinibistro. Toimii perinteisen salaattibaarin tavoin.
(Ei minun opiskeluaikanani tuommoisia. Perunoita syötiin ihan muina miehinä.)

-Ouluunkin rantautunut FitWok. Siellä on halutessaan helppo jättää nuudelit ynnä riisit huomiotta ja valikoida tilalle salaattia tai kasviksia. Kuvassa kotipakettiannos teriyakikastikkeella.
(Päivän ruokasuosituksena vanha kunnon teriyakilohi.)

Minä en edelleenkään siis karppaa. Kunhan vain seuraan kiinnostuneena ruokaan liittyvien arvostusten mahdollista muuttumista.

Mokaruokaa

Tänään moni on ollut innoissaan siitä, että olemme viettäneet kansallista epäonnistumisen päivää. Minä en ole aiheesta niinkään innostunut, kun minulle joka päivä on mokapäivä.

Onneksi osaan jo tätä nykyä nauraa omille epäonnistumisilleni. Eipähän lopu hupi näillä näkymin meikäläisen elämästä ollenkaan.

Tänne Pastanjauhantaankin on kirjattu ihan lukemattomia ruokamokia. Kai joku muistaa vielä kakun, joka liukeni jääkaapissa olemattomiin. Tai kukkakaalitandoorin, johon hurahti epähuomiossa Naga Morichia eli maailman tulisinta chiliä.

Ikimuistoisimmasta moka-ateriastani on tullut tänä vuonna kuluneeksi 11 vuotta. Tein vuonna 2000 monen kuukauden ajan ahkerasti töitä erään isohkon homman kimpussa, ja kun siitä viimein vapauduin, päätin ryhtyä taitavaksi kotikokiksi. Minulla ei ollut vielä siinä vaiheessa juuri yhtään keittokirjaa, mutta Suuri aasialainen keittokirja löytyi. Ja koska olin tykästynyt kotikaupungistani saatavaan intialaiseen ruokaan, poimin sieltä sitten kokattavakseni reseptin:

Kanaa voikastikkeessa

1 kg broilerin reisifileitä
1 tl suolaa
½ dl sitruunamehua
2 ½ dl jogurttia
1 pilkottu keskikokoinen sipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna marinadiin
1 pilkottu vihreä chili
2 tl garam masalaa marinadiin
2 tl keltaista elintarvikeväriä
1 tl punaista elintarvikeväriä
1 ¼ dl paseerattuja tomaatteja
1 ¼ dl vettä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ½ dl kermaa
1 tl garam masalaa
2 tl sokeria
¼ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunamehua
1 tl jauhettua juustokuminaa
100 g voita

Leikkaa broileri 2 cm:n paksuisiksi suikaleiksi. Mausta suolalla ja sitruunamehulla.
Sekoita jogurtti, sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili ja garam masala monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi.
Sekoita elintarvikevärit pienessä kulhossa ja sivele broilerinpalojen pintaan. Lisää jogurttiseos ja sekoita broileriin. Peitä kulho ja pane jääkaappiin 4 tunniksi. Ota broileri marinadista ja valuta 5 minuuttia.
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista broileria matalassa uunipannussa 15 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Valuta ylimääräinen neste pois, peitä kevyesti alumiinifoliolla ja pidä lämpimänä.
Sekoita tomaatit ja vesi isossa kannussa. Sekoita joukkoon inkivääri, kerma, 1 tl garam masalaa, sokeri, chilijauhe, sitruunamehu ja juustokumina.
Sulata voi isossa kattilassa keskilämmöllä. Lisää tomaattiseos ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 2 minuuttia, vähennä lämpöä ja lisää broilerinpalat. Sekoita palat kastikkeeseen ja keitä 2 minuuttia tai kunnes ruoka on kuumaa. Tarjoa riisin kera.

Naan

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Siivilöi kulhoon 500 g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl soodaa ja 1 tl suolaa. Lisää 1 vatkattu muna, 1 rkl sulatettua ghitä tai voita ja 1 ¼ dl (125 g) jogurttia sekä vähitellen 2 ½ dl maitoa, kunnes muodostuu pehmeä taikina. Peitä kulho kostealla liinalla ja anna vetäytyä lämpimässä paikassa 2 tuntia. Vaivaa hyvin jauhotetulla alustalla 2-3 minuuttia, tai kunnes taikina on sileää. Jaa taikina 8 osaan ja kauli jokainen osa 15 cm:n pituiseksi soikioksi. Sivele soikiot vedellä ja pane ne kostea puoli alaspäin voidellulle uunipannulle. Voitele sulatetulla ghillä tai voilla ja paista 8-10 minuuttia tai kunnes naan-leivät ovat kullanruskeita. Taikinasta tulee 8 leipää.

Tätä nykyä, lukemattomia reseptejä ja vaikka kuinka monia ateriakokonaisuuksia toteuttaneena lihakastikkeen ja leivän yhtäaikainen tekeminen ei tuntuisi enää kovinkaan kummoiselta, mutta silloiselle minälleni ateriassa oli haastetta ja säätämistä kerrakseen.

Kokemattomuus kostautui. Naanleipää päätin tehdä ainoastaan puoli annosta, mutta onnistuin säätämään jugurtin määrän epäsynkkään kaikkien muiden ainesten kanssa. Tuloksena taisi olla aivan uusi aluevaltaus: naankorput!

Kastikkeen kanssa tuskastuin loputtomilta tuntuviin työvaiheisiin (vaikka muutamassa mutkassa toki oikaisinkin), ja lopulta seurasi kaikkein suurin takaisku: kun tarkoituksena oli valuttaa nestettä pois kulhosta, suuri osa lihoistakin livahti samalla lavuaariin.

Siinä vaiheessa olin jo niin epätoivoinen ja harmissani, että olisin ollut valmis tekemään vaikka sudokun. Silloinen avopuolisoni sai ruokaseurakseen itkua vääntävän wannabe-kotikokin, joka sai kuitenkin hieman lohtua siitä, että ruoka sentään maistui aika hyvälle.

Eikä leipäkään ollut kastikkeeseen kostutettuna sentään ihan korppua.

Onneksi ei ollut ruokavieraita, vaikka eipä meille sattuneista syistä vielä tuossa vaiheessa juuri ruokavieraita kutsuttukaan.

Ruokamokat ovat siinä suhteessa erityisen ikäviä, että niissä menee helposti ruokaa hukkaan, mutta lukemattomien yrityksien ja erehdyksien kautta olen onneksi kehittynyt vuosien mittaan hiukan taitavammaksi ruuanlaittajaksi.

Jossain vaiheessa ostin esimerkiksi jalallaan seisovan siivilän, jonka käyttämisen myötä lavuaariin ei ole mennyt enää (juuri) mitään ylimääräistä. Oman ruokablogin perustin viisi vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen.

En tiedä, pitäisikö kokeilla jolloinkin noita ohjeita uudestaan ja katsoa, miten homma tällä kertaa sujuisi.

Onko teillä mitään ikimuistoisia ruokamokia?

Omena-kanelijäätelö

Syksy on aikaa, jolloin kaikkein eniten toivoisi, että pihalla kasvaisi muutama iso ja satoisa omenapuu. Omista omenoista olisi niin kiva puristaa mehua, keitellä hilloa ja vaikka mitä! Omena on jotenkin niin syksyn maku ja sopii yhtä lailla sekä suolaisiin että makeisiin kokkailuihin.

Tällä kertaa syksyinen omenakokeilumme suuntautui makean puolelle, jäätelöön. Omenapuuttomina valmistimme jäätelön kaupan tuorepuristetusta omenamehusta, sellaista kun on hiljattain ilmestynyt kauppoihin viinikuution tapaisessa hanapakkauksessa. Maultaan ja rakenteeltaan se on minusta melkoisen lähellä itse omenoista tiristettyä mehua.

Reseptin pohjaksi googlailimme omenan perään tunnetusti ymmärtävien amerikkalaisten sivustoja. Kokeilemamme ohje toimi hyvin ja tuotti todella herkullisen, kermaisen pehmeän ja hyvin intensiivisesti omenalta maistuvan jäätelön. Amerikkalaisia ohjeita selatessa on syytä huomata, että heidän kielessään "apple cider" tarkoittaa tuoretta, suodattamatonta mehua eikä suinkaan alkoholijuomaa kuten tännempänä.

Amerikkalaisperäisen ohjeen sokerimäärä saattaa olla meikäläisempään jäätelöön tottuneelle hieman yläkanttiin. Jos vierastaa kovin makeaa jäätelöä, sokeriosuutta voi aivan hyvin kaventaa melko vajaaseenkin desiin. Reseptin perusideana on keittää omenamehua aluksi kokoon, jolloin mehu ei laimenna kermaa ja maitoa liiaksi, vaan jäätelöön saadaan yhtä aikaa sekä paksu, pehmeä kermaisuus että voimakas omena-kanelin maku.

Omena-kanelijäätelö

(näillä ainemäärillä taikina mahtuu hyvin litran jäätelökoneeseen)
2,4 dl tuorepuristettua omenamehua
1,2 dl sokeria
kanelitanko
2,4 dl kermaa
2,4 dl maitoa
3 munankeltuaista
ripaus (1/8 tl) suolaa
1,5 rkl calvadosta tms. omenaviinaa (jos kaapista löytyy)

1. Laita mehu, sokeri ja kanelitanko kattilaan ja keitä kovalla lämmöllä, kunnes mehu on siirappisen paksua ja tahmeaa. Tähän kuluu viitisentoista minuuttia. Kun koostumus on oikea, keitos kuplii voimakkaasti. Kuplat ovat todella kestäviä ja pienikin määrä mehua saattaa vaahdota kattilan ylälaitaan asti. Kun näin tapahtuu, pienennä lämpöä hieman ja pyöräytä kuplat alas mehuun. Yhteensä sitä pitäisi olla jäljellä vajaa desi. Jos käytössäsi on digitaalilämpömittari, tämän vaiheen tunnistaa siitä, että siirapin lämpötila nousee 115 C:hen. Nouki lopuksi kanelitanko pois omenasiirapin seasta.

2. Siirapin valmistumista odotellessasi lämmitä maito ja kerma toisessa kattilassa keskilämmöllä. Älä kuitenkaan kiehauta! Riittää, että kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia ja hentoinen höyry nousee kermamaidosta. Pinnalle saattaa muodostua myös maitoa kuumennettaessa tyypillinen kalvo. Älä välitä siitä, vaan käännä levy pienelle ja pidä keitos lämpimänä.

3. Kun siirappi on valmis, kaada se vähitellen kermamaidon sekaan, samalla vimmatusti vispaten. Keitä miedolla lämmöllä ja vispaa koko ajan, kunnes siirappi on kokonaan sekoittunut kermamaitoon. Ota sitten kattila lämmöltä.

4. Vispaa keltuaiset ja suola yhteen kulhossa - mutta vain niin, että ne juuri ja juuri sekoittuvat. Tällä kertaa ei tavoitella vaahtoa. Vispaa sitten varovasti, vähän kerrallaan ja koko ajan sekoittaen mukaan kuuma kerma-mehuseos. Kaada koko jäätelötaikina sitten vielä kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes taikina on riittävän paksua peittämään metallilusikan tausta - noin kymmenen minuutin ajan. Jos lämpömittari löytyy, oikea lämpö on 82 C. Sekoita koko ajan reunoja ja pohjaa myöten, äläkä kuumenna liian kuumalla levyllä tai anna seoksen kiehahtaa! Muuten keltuaiset jähmettävät seoksen ja saat jäätelön sijaan kokkelia.

5. Kun lämpötila (82 C tai metallilusikkatesti) on saavutettu, ota kattila välittömästi levyltä ja siivilöi taikina kulhoon. Anna sen jäähtyä ilman kantta huoneenlämpöön, välillä kevyesti sekoitellen. Jos omenaviinaa löytyy, sekoita se tässä vaiheessa mukaan, ja laita taikina sitten peitettynä jääkaappiin jäähtymään.

6. Kun taikina on kylmää, kaada se jäätelökoneeseen ja jauha koneen ohjeiden mukaan jäätelöksi. Meidän koneemme tuntuu tekevän vajaan litran verran jäätelöä valmiiksi noin kolmessa vartissa. Koneesta otettaessa jäätelö on yleensä melkoisen pehmeää, ja koostumus jämäköityy merkittävästi, jos sen malttaa laittaa vielä yhdeksi yöksi pakastimeen.

Yrttijuomaa

Ruukkupuutarhassa sinnittelee vielä muutama sitkeä basilika, joita tulee käytettyä tietenkin enimmäkseen tomaattisissa yhteyksissä.

Vähän aikaa sitten löysin TasteSpottingista basilika-aiheisen drinkkireseptin, minkä seurauksena olin pian etsinyt netistä pari muutakin basilikaista drinkkiohjetta.

Ylemmässä kuvassa näkyy Basil Julep, mutta omaksi suosikikseni osoittautui alemman kuvan ginipohjainen basilikajuoma. Se oli ikään kuin GT:n ja mojiton risteytys:

Basilikadrinkki

4 cl giniä
3 cl limestä puristettua mehua
vajaa kourallinen basilikanlehtiä
2 tl sokeria

Sekoita ainekset keskenään. Koristele basilikalla.

Basilika ei tosin maistunut kummassakaan testijuomassa juuri ollenkaan. Ehkä se olisi pitänyt murjoa sekaan samaan tapaan kuin minttu mojitoon. Basilika voisi sopia aika hyvin myös Bloody Maryyn.

Omena-aiheisia ohjeita on myös tullut etsiskeltyä tällä viikolla tuolta samaisesta TasteSpottingista. Omenasta saisi aikaiseksi aika kuvauksellisen kakun, mutta itse voisin tehtailla ehkä mieluummin jonkinlaisen omenaleivän.

Ja jos nyt vielä oikein innostun linkkaamaan, niin mainitaan nyt vielä tomaatti-juustosalaatti, joka on saanut innoituksensa Rubikin kuutiosta. Täytyy tunnustaa, etten saanut ikinä kyseistä kuutiota ratkaistua, vaikka kovasti sitä lapsena yritinkin. Silloin en vielä tiennyt, ettei tilallinen hahmottaminen ole vahvimpia puoliani (aihetta on sivuttu täällä jauhannassa aiemminkin.)

Pikkusyötävää sienistä

Saimme taannoisten blogisynttäreidemme tienoilla lukijoilta kokeiltavaksemme muutamia ruokaohjeita. Muistan, kuinka blogin alkuaikoina uusia ohjeideoita sateli ihan yhtenään, joten nyt saamistamme resepteistä tuli mukavan nostalginen olo.

Oi niitä vanhoja hyviä aikoja.

Tosin on tässä nykyisessäkin tietenkin puolensa. Mukava blogiyhteisö ja kaikenlaisiin ruokatilaisuuksiin voisi osallistua, jos pääsisi vaan joskus lähtemään. Parin viikon päästä olisi Helsingissä tomaattimurskatapahtumaakin tarjolla.

Mutta tämän päivän aiheena oli siis lukijaresepti. Kyseessä on afelia, josta saattaa tulla mieleen kyproslainen possupata. Pääosassa ovat kuitenkin tällä kertaa punaviinissä muhitellut herkkusienet, jotka voi tarjoilla alkuruokana, lisukkeena tai vaikka osana meze-annosta.

AFELIA Kyproslaiset mausteherkkusienet

tilkka oliiviöljyä (paistamiseen)
n. 250 g herkkusieniä
3 valkosipulinkynttä
1 tl vastajauhettuja korianterin siemeniä
0,2 l punaviiniä
6 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
mustaa pippuria
persiljasilppua

Paista sieniä, murskattua korianteria ja valkosipulia tilkassa oliiviöljyä noin 5 minuuttia. Jos sienistä ei irtoa nestettä niin lisää pannuun tilkka vettä.
Sekoita sitruunamehu viiniin ja kaada pannuun. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
Anna seoksen kiehua hiljaisella tulella kunnes neste on lähes haihtunut.
Kaada tarjoiluastiaan ja koristele persiljasilpulla. Anna jäähtyä.