Suolainen baklava

Kirjoitin joskus täällä Jauhannassa ruokalajeista, joita en ikinä aio kokeilla, ja nimesin silloin baklavan yhdeksi vahvaksi kokeilemattomuuskandidaatiksi. Ei sillä, että minulla mitään baklavaa vastaan olisi (olen syönyt sitä joskus jälkiruokapöydässä hyvinkin sujuvasti), mutta en ole jotenkin voinut kuvitella itseäni laatimaan moneen kertaan taidolla kerrostettua jälkiruokaherkkua.

Ällistykseni oli sitäkin suurempi, kun huomasin viikko sitten lauantaina kokkaavani jonkinsorttista baklavaa - ja minä kun luulin tekeväni ihan vaan piirasta porkkanasta ja fetajuustosta. Eikä suolaisenkaan baklavan teko lopulta kovin helppoa ollutkaan. Valitsin tarkoitusta varten liian suuren vuoan (kokonaisen uunipellin...), ja maustamisessakin oli huomattavissa selvää mamoilua. Ensi kerralla reippaasti kanelia porkkanaseoksen sekaan!

Kirjaan ohjeen joka tapauksessa talteen, vaikka en nyt täysin tyytyväinen lopputulokseen ollutkaan - eikä valmistuneella piirakalla ollut juurikaan yhtymäkohtia todelliseen baklavaan. Seuraava kokkauskerta nimittäin toden sanoo.

Baklava porkkanasta, tillistä, mantelista ja fetasta (lähde Good Food, elokuu 2009)

2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli, ohuina viipaleina
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
750 g porkkanoita, kuorittuna, puolitettuna ja ohueksi viipaloituna
20 g tilliä, hienonnettuna (tai 3 tl kuivattua)
3 tl jauhettua kanelia
sitruunankuori ja puolikkaan sitruunan mehu
filotaikinaa (9 pientä levyä tai 5 suurta puolitettuna)
85 g voita, sulatettuna
100 g mantelilastuja
250 g fetaa, murustettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa

1. Kuumenna öljy isolla pannulla ja paista sipulia matalalla lämmöllä noin 15 minuutin ajan. Lisää valkosipuli, porkkanat, tilli, kaneli, sitruunankuori ja -mehu + keittele kahden minuutin ajan. Mausta suolalla. Lisää 8 dl vettä ja hauduttele sen jälkeen keskilämmöllä (silloin tällöin sekoitellen), kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut ja porkkanat ovat pehmenneet sopivasti.
2. Siirrä pannu levyltä ja lusikoi kolmannes porkkanaseoksesta yleiskoneen soseutuskulhoon. Surauta tasaiseksi ja siirrä valmistunut sose takaisin pannulle muiden porkkanoiden joukkoon.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ota sulanut filotaikina paketistaan, levitä pöydälle ja peitä taikina kostealla pyyhkeellä, jotteivät levyt pääse kuivumaan. Voitele uunipannu (30 x 20 cm) voilla. Levitä pannulle filolevy ja sen päälle ohuelti sulatettua voita. Toista kaksi kertaa, kunnes päällekkäin on kolme voideltua filolevyä.
4. Levitä puolet porkkanaseoksesta filolevyjen päälle, ripottele sitten päälle puolet fetasta ja manteleista. Niiden päälle taas kolme filolevyä (filolevyjen väliin sivellään taas sulatettua voita). Levitä loput porkkanat, fetat ja mantelit levyjen päälle, ja niiden päälle kerroksittain vielä kolme voideltua filotaikinalevyä.
5. Viiltele piirakan pintaan terävällä veitsellä harva ristikkokuvio. Voitele voilla, pirskottele päälle hieman vettä ja paista 35 minuutin ajan, kunnes pinta on kullankeltainen. Jäähdytä hieman, pirskottele päälle hunajaa ja tarjoile (esim. porkkanoista, korianterista ja manteleista tehdyn salaatin kanssa).

Muistakaahan muuten käydä kertomassa lempiruuistanne edellisen postauksen kommenttilaatikkoon.

Lempiruoka

Blogiamme lueskellut Anna kyseli meiltä vähän aikaa sitten omia lempireseptejämme ja antoi paluupostissa käyttöömme oman suosikkiohjeensa, punaisista linsseistä laaditut kasvispyörykät. Testasin reseptiä viime viikonloppuiseen pikkujouluun ja tykkäsin kovasti sekä pyöryköistä että etenkin niiden kaveriksi laaditusta intialaishenkisestä dipistä. Yhdistelmä oli kokonaisuudessaan oikein oiva, tätä meillä tehdään toistekin.

Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 kesäkurpitsa
2 rkl margariinia
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl perunahiutaleita
1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1 tl rouhittua rosepippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl tandoori masala -mausteseosta
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipulit. Puhdista ja raasta porkkana sekä kesäkurpitsa.
Kuumenna margariinia pannulla ja lisää tomaattipyree. Kuullota pannulla sipulit, porkkana- ja kesäkurpitsaraaste ja lisää mausteet. Kuullota kunnes vihanneksista on suurin osa nesteestä haihtunut. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla ja rouhi niitä veitsellä hieman. Soseuta sauvasekoittimella linssit ja pannulta kuullotetut vihannekset. Lisää taikinaan perunahiutaleet ja auringonkukansiemenet.
Lisää vähän oliiviöljyä taikinaan, jotta saat siitä helposti käsissä muotoiltavan. Valmista taikinasta pieniä palloja ja paista ne 200 asteessa noin 15 min.

Intialainen dippi

3 dl rasvatonta maustamatonta jugurttia
1 rkl currya
2 tl mustapippuria
3-4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 isohko sipuli
1 cm pala tuoretta inkivääriä
2 tl mango chutney -kastiketta

Valuta jugurttia noin tunti suodatinpussin läpi. Pilko sipuli hyvin
pieneksi, raasta inkivääri ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Omiksi lempiruuikseni voisin mainita ainakin munakoisopaistoksen ja yrtticannellonit. Perheen herrahenkilön laatimia hirvenlihapullia syön myös mielelläni (ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa), samoin kuin tietenkin leivinuunissa paistettua omatekoista pizzaa. Kaikkein parasta on tietenkin huolella hauduteltu tomaattikastike kaikkine johdannaisineen.

Mutta kertokaahan, mitkä ovat teidän lempiruokianne (ja miten niitä valmistetaan). Vastaajien kesken voisi vaikka arpoa vaihteeksi jonkinlaista pikkujoululahjaa, kenties vaikka keittokirjan.

Reissuvinkkejä

Matkakuume on tätä nykyä alituinen seuralaiseni, ja uusia reissuja on taas suunnitteilla (tai ainakin haaveilussa). Seuraavana kohteena voisi olla Latvia (Riika), ja myöhemmin voisi keskittyä Egyptin ja Kreikan valloittamiseen.

Latviassa on pari ruokabloggaajaa jo käynytkin, ja löysin hyviä Riika-aiheisia ruokapostauksia Limepippurilasta ja Uneliaalta kokilta.

Muutkin paikan päällä käyneet voivat kernaasti kertoa omia ruoka- ja ravintolamuistojaan (täytyy myöntää, ettei minulla ole toistaiseksi kovinkaan kattavaa käsitystä latvialaisesta ruokatarjonnasta). Myös muunlaisia vinkkejä saa jakaa vapaasti, mikäli jollakulla sattuu olemaan sellaisia hallussaan.

(Kuvassa näkyy öinen Nairobi.)

Hot(tentotti): chilileipä

Marraskuun ruokahaasteen aiheena on hot-hot-hot. Tulisen lämmittävistä muonista muistui mieleeni idea chilihillolla höystetyistä juustoleivistä - tai tarkemmin sanottuna welsh rarebit -leivistä. Me teimme kyseisiä juustoleipiä muutaman vuoden takaisella Brittilän-reissulla, joten tämä on tavallaan rarebitin toinen tuleminen.

Minä olen ihan kokonaan hurahtanut hillojen keittoon ja kaikenlaiseen säilömiseen, joten oli hauska päästä kokeilemaan uudenlaista hillo-ohjetta. Laitoimme chiliä sekaan omasta mielestämme varsin reippaalla kädellä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pieni lisätulisuus ei olisi haitannut laisinkaan. Kenties olisi kannattanut laittaa sekaan osa siemenistäkin.

Hillo muodosti mukavan makuparin juustokuorrutteelle (jonka ohje ei tosin vetänyt mielestäni vertoja aiemmalle kuorruteversiollemme). Tämänkertaisen ohjeen löysin Jamie Oliver -sivujen keskustelupalstalta:

Welsh Rarebit

3 paksua viipaletta hyvää vaalea(hko)a leipää
chilihilloa
150 g ranskankermaa
2 keltuaista
100 g hyvälaatuista cheddaria (raastettuna)
1 tl sinappijauhetta
suolaa ja pippuria
worcestershire-kastiketta tai tabascoa

Grillaa leipäviipaleet molemmilta puolin. Sekoita yhteen ranskankerma, keltuaiset, cheddar, sinappijauhe, suola ja pippuri.
Levitä leiville chilihilloa ja päällystä juustokuorrutteella. Laita uuniin grillivastusten alle pariksi (-muutamaksi) minuutiksi, kunnes juusto ruskistuu (ja jähmettyy) sopivasti.
Koristele halutessasi juuston pinta veitsellä ja roiskuttele päälle worcestershirea tai tabascoa. Tarjoa heti.

Chilihillo

4 punaista paprikaa
6 tomaattia
100 ml oliiviöljyä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
8 pitkää punaista chiliä, viipaloituna ja siemenet poistettuna (tai maun mukaan!)
100 ml mallasviinietikkaa
300 g ruskeaa sokeria
1 tl suolaa

Paahda paprikoita 250 asteessa (välillä käännellen), kunnes ne tummuvat joka puolelta. Anna jäähtyä ennen kuorimista.
Kalttaa tomaatit (ristikkäisviilto päihin > ensin hetkeksi kuumaan veteen > sitten kylmään, minkä jälkeen kuori irtoaa helposti). Puolita tomaatit, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Kuori paprikat ja poista siemenet. Pilko pieniksi paloiksi.
Itse vedin mutkat suoriksi (=en lukenut ohjetta tarpeeksi tarkkaan) ja jätin sekä paprikan paahtamisen että tomaattien kalttaamisen kokonaan väliin.
Kuumenna pannulla (keskilämmöllä) oliiviöljyä. Lisää valkosipuli ja chili ja paista minuutin verran. Lisää paprikat ja tomaatit ja keittele viiden minuutin ajan. Lisää sitten etikka, sokeri ja suola; alenna lämpöä ja keittele puolen tunnin ajan tai kunnes hillo on paksuuntunut. Kaada puhdistettuihin, lämpimiin purkkeihin ja säilytä kylmässä.

Pakasteessamme on paketillinen jättikatkarapuja, joten veikkaanpa, että syömme lähiaikoina niitä tämän samaisen chilihillon kanssa. Hillo käy kaveriksi myös lihalle ja juustoille. Ja toki sitä voi laittaa vaikka uudemmankin kerran leivän päälle.

Bloggaajakemut pikkujouluhengessä

Jo ammoin suunnitellut, epäsuotuisten sattumien siirtämät Oulun ruokablogikinkerit päästiin viimein järjestämään eilen Peruspöperölässä, ja ajankohdan ajamana vieläpä mukavan pikkujouluhenkisesti.

Pitkä odotus palkittiin monituisilla erinomaisilla ruokalajeilla - sekä tietenkin jo totuttuun tapaan loistavalla seuralla. Nälässä ei tarvinnut kenenkään olla, eikä juomiltakaan säästytty.

Illan emäntä oli laatinut lime-tofusalaattia, marinoituja oliiveja, lammas-fetapiirakkaa ja jäkiruokapuolelle hauskan glögikakun.




Vegemisten energinen tiimi oli paikalla koko kaksinaisuudessaan. Nuori Nainen ja Kaveri (Rehu) olivat ahkeroineet vuohenjuusto-pinaattinyyttejä, linssimureketta, maukkaita keksejä ja piparijäätelöä.





(Diplomi-)insinöörikeittiön Pekka oli laatinut mukavan jouluisen pipari-omenapiiraan.


Meidän panoksemme koostui lähinnä Pöperölän kiiltävän hellan sotkemisesta pärskyttämällä frittiöljyä ympäri keittiötä. Friteerasimme intialaishenkisiä bhaji-vihanneskakkusia ja pizzapommeja. Lisäksi olimme aiemmin päivällä kokeilleet onneamme filotaikinan kanssa leipomalla porkkana-feta -baklavapaistoksen. Meidän tuomisissamme ei ollut tällä kertaa lainkaan jälkiruokakomponenttia, mutta kassista löytyi vielä linssipyöryköitä ja intialaista dippiä.





Hang-around -bloggaaja T oli vielä tuonut jälki-jälkiruoaksi aivan mielettömän kassillisen juustoja, joita sitten ahdoimme illan hämyssä jo ennalta täpötäysiin vatsoihimme oikein määrissä.

Klementiiniglögi

Blossa se jaksaa! Joka vuosi naapurimaamme veijarit laativat säntillisesti uuden mutkan niinkin puhkipoljettuun tiehen kuin jouluglögit. Ja onnistuvatpa usein vielä pikkuisen yllättämäänkin.

Tämänvuotinen Blossa on mukavan raikas, kepeän sitrusmainen ja aiemminkin Blossa-glögeissä nähtyyn tapaan kiireisen joulunodottajan ystävä: putelissa nimittäin ohjeistettiin jälleen, että perinteisen lämmitettynä nauttimisen ohella sitä on täydellisen sallittua ja suotavaa juoda ihan huoneenlämpöisenäkin. Erittäin sovelias tuote vaivattomuutta (yli)arvostavaan aikaamme siis.

Haimme Blossamme Ruotsin puolelta - ainakin meidän pohjoiset Alkomme täällä Oulussa kun tuntuvat esittävän joulujuomistojen suhteen melko niukkaa näytöstä. Geneeristä Blossaa sentään löytyy lähikaupan viinapuolelta, samoin kuin muutamanlaatuisia kotimaisia tai ainakin kotimaisten brändien alla kaupiteltuja pullotteita.

Tomaattinen kalapata

Marraskuu. Mikä siinä on, että tähän aikaan vuodesta tekisi vaan mieli nukkua koko ajan. Onneksi piristyskeinojakin on keksitty: villasukat, kynttilät, kupillinen kuumaa teetä ja ruoka, johon on käytetty runsaasti tomaattimurskaa.

Hyvää ruokaa ystäville -nimisestä keittokirjasta löytyi ohje tomaattiseen kalapataan, joka vaikutti sopivalta marraskaamoksen kaatajalta. Pari viikkoa kestäneen kokkaustauon jälkeen en saanut lopputuloksesta ihan suunnitelmieni mukaista (en saanut maustamiseen oikein tuntumaa, minkä lisäksi ohjeistettu annos oli ihan liian suuri), mutta hyvin tämä maistui niin minulle kuin muillekin maistelijoille.

Simpukat olivat tomaattikastikkeen seassa hieman hankalia, joten seuraavalla kerralla voisin laittaa sekaan pelkästään kalaa ja katkarapuja. Tai sitten voisin tehdä suosiolla maailman parasta kalakeittoa.

Helppo kalapata (8 hengelle)

5 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
2 sipulia pilkottuna
2 purjoa viipaloituna
3 sellerin vartta viipaloituna
fenkoli siistittynä ja viipaloituna
1 rkl vehnäjauhoa
laakerinlehti
timjamin oksa
reilu ripaus sahramia
3 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g)
2 l kalalientä
1 kg merikrotin pyrstöä 8 osaan paloiteltuna (itse laitoin ihan vaan kuhaa)
500 g sinisimpukoita kuorineen harjattuna
8 kampasimpukkaa
8 kypsentämätöntä jättikatkarapua
nippu silopersiljaa silputtuna
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna öljy suuressa kasarissa ja lisää valkosipuli, sipuli, purjo, selleri ja fenkoli. Anna pehmetä melko matalalla lämmöllä 10 minuutin ajan. Ripottele jauhot vihannesten päälle ja sekoita. Lisää laakerinlehti, timjami, sahrami, tomaatit, kalaliemi sekä suola ja pippuri. Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen 25 minuuttia (itse keittelin kauemmin). Lisää merikrotti, kampa- ja sinisimpukat sekä jättikatkaravut, laita kansi päälle ja keitä hiljalleen 6 minuutin ajan. Nosta liedeltä ja siirrä syrjään kansi päällä 4 minuutin ajaksi. Lisää persilja ja tarjoa lämpimän, rapeakuorisen leivän kera.

Kyseisestä keittokirjasta löytyy ideoita myös lämmittävään talvi-illalliseen, jonka voisin mieluusti toteuttaa vaikka kokonaisuudessaan. Alkuun tulisi paistettua fenkolia maustekastikkeessa (fenkoli pääsee harvoin pääosaan, mikä tekee ohjeesta poikkeuksellisen kiinnostavan), pääruuaksi lammasmuhennosta (lammas vaan on aina yhtä hyvää) ja jälkiruokana voisi tarjoilla vielä lämmintä suklaakakkua (aah). Jospa sittenkin keskittyisin talviunien sijasta talviruokailuun.

Apinanleipäpuun katveessa

Kenian-matka oli meidän kohdallamme siinä mielessä poikkeuksellinen, että ruoka ei ollut reissun aikana ollenkaan pääosassa. Ennen kaikkea mieleen jäivät hedelmät ja mahtavat hedelmämehut. Uskomatonta, miten hyvältä tuore papaija, ananas, mango ja banaani voivatkaan maistua.

Itse ihastuin banaaniin alkujaan jo 1970-luvun puolessavälissä (kyseessä oli ensimmäinen ruokarakkauteni), mutta nyt pääsin virallisesti banaanitaivaaseen. Hedelmistä tehdään Afrikassa myös viinejä, ja mekin innostuimme maistamaan paikallista papaijaviiniä (perinteisempien viinien osalta kenialaiset tuntuivat vannovan erityisesti eteläafrikkalaisten viinien nimiin). Olutmerkeistä puolestaan Tusker edusti paikallista lapin kultaa.

Vaikka reissu ei ollut kovinkaan ruokakeskeinen, onnistuimme siitä huolimatta päätymään pariin suosittuun ravintolaan: etenkin Nairobissa sijaitseva Carnivore on oikeinkin maineikas. Paikka on (kuten nimestäkin voi kenties päätellä) lihansyöjän taivas.


Ravintolan keskuksessa grillattiin ahkerasti erilaisia lihavartaita, joiden antimia sitten kiikutetaan asiakkaiden lautaselle niin pitkään kuin ruokahalua riittää. Suurin osa tarjotuista lihoista oli perinteistä kanaa, possua, nautaa ja lammasta, mutta pääsinpäs maistamaan myös krokotiilia ja strutsilihapullia. Valikoima on ollut aiemmin laajempikin, mutta tätä nykyä uhanalaisimpia lajeja ei saa enää asetella tarjolle.

Carnivoresta oli etukäteen kuullut niin paljon, ettei se onnistunut lunastamaan aivan kaikkia odotuksia. Etenkin eri lihalaatujen seuraksi tarjotuilta kastikkeilta olisin odottanut hiukkasen enemmän.


Mombasassa piipahdimme samaan ketjuun kuuluvassa mereneläväravintola Tamarindissa, jossa yritin kovasti tehdä tuttavuutta ostereiden kanssa. Tuttavuudestamme ei tullut vielä kovinkaan tiivis, mutta muualla Mombasassa onnistuin saamaan oikeinkin hyviä chilikatkarapuja (tulinen ruoka maistui kuumassa ja kosteassa ilmanalassa ällistyttävän hyvältä). Paikallista kalaakin maistoin pari kertaa: yksi suosituimmista oli Victorianjärvestä pyydetty tilapia.


Afrikkalainen ruoka tuo mieleen maissipuuron (eli ugalin) ja lihamuhennokset. Ja tietenkin kurpitsan - etenkin, jos on Mma Ramotswensa lukenut:

Mma Ramotswe pani kantamuksensa pöydälle. "Paljon tavaroita", hän sanoi. "Paljon lihaa. Jotain kanan tapaista." Hän vaikeni. Hän tiesi, että Motholeli piti kurpitsasta. "Ja kurpitsa", hän sanoi. "Iso kurpitsa. Oikein keltainen."

(Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille.)

Maissipuuroa emme päässeet maistamaan, emmekä juuri muutakaan periafrikkalaista ruokaa. Periafrikkalaisten ruokalajien löytäminen oli tietenkin siinäkin mielessä vaikeaa, että kenialainen ruokakulttuuri on saanut vuosisatojen saatossa vaikutteita vaikka kuinka monelta taholta. Esimerkiksi teetä juodaan Keniassa paljon siirtomaaherruutta hallussaan pitäneiden brittien ansiosta.


Kahvi on sen sijaan Kenian seudulla kuin kotonaan: sijaitseehan kahvin (kahawa) alkuperämaa Etiopia varsin lähellä Keniaa, ja tanskalaisen Karen Blixeninkin tiedetään tulleen maahan nimenomaan kahvia viljelemään. Blixenien tila sijaitsi vain kahvin kannalta liian korkealla, mistä syystä tuotantoa ei koskaan saatu kunnolla kannattavaksi. Ylemmässä kuvassa joka tapauksessa Karenin keittiö, ja alemmassa puolestaan tuliaiseksi tuotua Kenya AA Blue Mountain -kahvia.

Nykytarjonnassa silmiinpistävintä lienee intialainen vaikutus. Tarjolla olleet leivät olivat usein intialaista mallia, ja samosa oli suosittu pikkunaposteltava. Peruna ja pavut olivat yllättävänkin paljon esillä, mutta toki tarjolla oli bataattia ja (kuuleman mukaan myös) kassavaa (=maniokkia?). Banaania tarjottiin myös lämpimissä yhteyksissä, mikä ei meikäläistä haitannut tietenkään ollenkaan. Samoin kookokseen makuun törmäsi aina silloin tällöin.

Mutta olipahan vaan hieno reissu, ja mahtavia muistoja. Onneksi osa niistä lämmittää vielä täällä räntäsateisessa Suomessakin.

Vadelmaveneetön svenska dagen

Lähestyvään pikkujoulukauteen kannattaa valmistautua juhlimalla sopivasti jo ennakkoon. Tänä viikonloppuna tilaisuus tarjoutui (minkäs muun kuin) ruotsalaisuuden päivän merkeissä. Jauhantapajallamme on kyseisen päivän viettoon jo varsin pitkät perinteet (neljä vuotta sitten päivää vietettiin oopperakellarin silakoiden parissa), ja tällä kertaa pääsimme tuttavapariskunnan laatimien valmiiden ruotsalaisherkkujen äärelle.

Alkusnapsin avulla päästiin heti ruotsalaisuuden ytimeen, koska juoman sekaan oli liuotettu ruotsalaisten kansalliskarkkeja eli polkagriseja. Puteli on ostettu kuulemma polkkapossujen keskeisestä valmistuspaikasta Grännasta. Minä innostuin aihepiiristä sen verran, että voisin joku kerta kokeilla vaikka polkagris-muffinsseja. En ole leiponutkaan mitään aikoihin.

Jokainen Ruotsin puolella ruokakauppoja ja pikaruokapaikkoja kiertänyt tietää, että majoneesi ja katkarapu ovat Ruotsissa kova sana. Tarjolla oli siis alkuun perinteistä skandinaavista katkarapuvoileipää. Majoneesia ja katkarapua oli tarjolla myös Ruotsista rahdatun valmiin räksalladin muodossa, lisänä ruotsalaista pehmorieskaa (mahtaako sekin olla jonkinlaista tunnbrödiä?).

Oulun lähistöllä on syöty ruotsalaisia tuotteita ahkerasti jo meidän lapsuudessamme. Silloin Haaparantaan tehtiin rasvareissuja, joilta tuotiin voin lisäksi mehua, O’boy-kaakaota ja suklaatupakkaa. Ruotsin sukulaiset lähettivät synttäriksi aina sikäläisiä karkkeja, joista etenkin nauhalaku eli snören jäi lähtemättömästi mieleen. Tätä nykyä tykkäisin enemmän vadelmaveneistä, mutta tämän viikonlopun juhliin niitä ei etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytynyt.

Kallen mätitahnaa ja Abban silliä on syöty Suomessakin niin kauan, kuin jaksan muistaa. Tällä kertaa mätitahna oli päätynyt puolikkaiden kananmunien päälle. Lisäksi tarjolla oli graavilohta ja jotain Skellefteån tienoon juustoa (Västerbottenin juustoa?).

Ruotsalaiset vannovat lihapullien nimiin siinä määrin, että niitä on ilmeisesti tarjolla jopa sikäläisissä joulupöydissä. Tällä kertaa lihapullia oli tarjolla sekä perinteisinä että punaisempina lindströmin versioina.

Minä olen tätä nykyä hulluna lihapulliin (niitä voi tarjota niin monenlaisissa tilanteissa, ja maistuvat aina sekä lapsille että aikuisille), mutta tällä kertaa voiton veivät mainiot lihakääryleet, jotka oli täytetty porolla maustetulla tuubijuustolla. Ihanan mehevää ja mureaa syötävää. Olen itse tehnyt joskus vastaavaan tilanteeseen ruotsalaisia häränliharullia, mutta ei niistä ikinä ole tullut näin makoisia.

Loppuun voisi suositella vielä muutamaa länsinaapurin ruokablogia. Ragazzen (Tre tjejer i köket) ja Anne’s Foodin lisäksi uusimpina löydöksinä voisi mainita Kryddburkenin, Pickipickin ja Rebecca's kitchenin. Kirkkain tähti lienee kuitenkin maanmainio leivontablogi Pain de Martin. Ruokalehdistä kannattaa muistaa Allt om mat.

Suuri kurpitsa

Saimme tovi sitten ystävältäni mielettömän kokoisen kurpitsan. Hänen vanhempansa olivat kylväneet mailleen kokeeksi hieman kurpitsaa, ja sato oli ollut niin suuri, etteivät ilmeisesti jaksaneet syödä kaikkea yksin.

Halloweenin kunniaksi koversin kurpitsan kynttilälyhdyksi periamerikkalaiseen tapaan. Hedelmälihat kaavin kattilaan ja keittelin monikäyttöiseksi hilloksi, josta tällä kertaa laadittiin kurpitsapiiras.

Aiemmin koestetun, paahtoleiville ym. loistavasti soveltuvan ja erinomaisen raikkaan Nami-Namin Pillen kurpitsahilloreseptin asemesta keitin piiraaseen hyvin yksinkertaisen ja hieman makeamman hilloversion.

Kurpitsapiirasta varten googletin verkosta muutamia reseptejä ja päädyin Kotilieden suoraviivaiseen versioon.

Kurpitsahillo

1 kg kurpitsan hedelmälihaa paloiteltuna tai lusikalla kaavittuna
1 dl vettä
1 dl sokeria
loraus sitruunamehua

Ainekset sekoitetaan kattilassa ja keitellään hissukseen pienellä lämmöllä, kunnes koostumus on hillomainen (puoli tuntia tai vähän ylikin).

Annoskokoa voi skaalata vapaasti kurpitsamäärän mukaisesti. Jos kurpitsa on valtava, kuten meillä oli, suurimman osan hillosta voi pakastaa sopivissa annosrasioissa myöhempää käyttöä varten.


Kurpitsapiiras

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
100 g voita
1 rkl kylmää vettä

Täyte:
5 dl kurpitsahilloa
2 munaa
2 dl kuohukermaa
3/4 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl neilikkaa
ripaus suolaa

Nypi pohjan aineet tasaiseksi taikinaksi ja anna möykyn kovettua jääkaapissa puoli tuntia. Painele se sitten piirakkavuokaan ja anna jähmettyä kylmässä hetkisen. Paista se sitten 250 C:ssä kauniin ruskeaksi (n. 15 min pohjan paksuudesta riippuen - aivan ohueksi paineltu pohja kypsyy nopeamminkin).

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää muutkin täyteainekset ja sekoita. Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle ja paista 225 C:ssä 15 minuutin ajan. Laske lämpö sitten 175 C:hen ja paista vielä puolisen tuntia.