Pizzapommit!

Jamien uusi koti- ja kasvisaiheinen keittokirja on minusta parasta Jamieta pitkään aikaan. Muutama edellinen opus on tuntunut hivenen turhalta, käytännössä ensimmäisen opuksen annin kertaamiseen keskittyneeltä hyllyntäytteeltä. Uusin sen sijaan esittelee tukuittain uusia reseptejä ja mukavia, tuoreen tuntuisia ideoita.

Tämä ohje kiinnitti huomioni jo pelkällä nimellään. Pizzapommit! Hullu idea! Ja ajatus pizzan kaltaisen, monissa kodeissa aivan puhkisyödyn ruoan toteuttamisesta uudella tavalla tuntui piristävältä. Oheisen ohjeen täytteitä voi tietenkin varioida mielensä mukaan, mutta tässä yksinkertaisessa versiossa Italian maittavimmat annit, tomaatti, mozzarella ja basilika, yhdistyvät taas kerran erittäin maittavalla tavalla.

Friteeraamista ei muuten sitten kannata lainkaan arastella, vaikkei omistaisi muodikasta erillistä friteerauslaitetta. Puuha onnistuu vallan mainiosti ihan tavallisessa kattilassa. Sellaisessa mekin sen teimme.

Pizzapommit

annos pizzataikinaa (yhdestä annoksesta tulee n. 10 pommia)
annos mieleistäsi tomaattikastiketta
kirsikkatomaatteja puolitettuina
tuoretta basilikaa
(buffalo)mozzarellaa
öljyä friteeraamiseen

Valmista taikina normaalisti, anna kohota suunnilleen kaksinkertaiseksi, nuiji kohonneesta taikinasta ilmat pois ja revi se Jamien ohjastusta mukaillen suunnilleen lime-hedelmän - tai kotoisemmin vaikkapa kananmunan kokoisiksi pallukoiksi.

Kauli tai painele ja venyttele pallot melko littaniksi, n. 10 cm levyisiksi pieniksi pizzapohjiksi. Pohjan paksuus on tällöin ehkä puolen sentin luokkaa. Pieni paksuusheitto ei tässä kohden kamalasti haittaa. Älä kuitenkaan kaulitse taikinaa ihan läpinäkyväksi, vaikka pitäisit perinteisistä pizzoista hyvin ohutpohjaisina. Liian hennon taikinan friteeraaminen muodostuu nimittäin erittäin haastavaksi. Puhun kokemuksesta, sillä ehdin kävellä tähän ansaan parin ensimmäisen pallukan kanssa.

Täytä sitten pizzat: ota pikkuinen pizzapohja kämmenellesi, laita sille ruokalusikallinen tomaattikastiketta, puolikas kirsikkatomaatti, nokare mozzarellaa ja muutama basilikanlehti. Nostele sitten reunat pizzan päälle ja purista ne yhteen niin, että saat kauttaaltaan suljetun mytyn. Sitä voi vielä pyöritellä käsissään varovasti hetken, jotta saumat tasoittuvat ja pommista tulee tasaisempi.

Kun kaikki pizzat on täytetty, on friteerauksen aika! Kuumenna öljy 180 asteeseen (lisäohjeita friteerauksesta täällä). Paistamiseen voi käyttää mitä tahansa ruokaöljyä. Noin litra tavalliseen 2-3 litran kattilaan on sopiva määrä. Öljyä tulee olla sen verran, että saat pommit sinne kunnolla upoksiin. Friteeraa pizzapommeja viitisen minuuttia, kunnes ne saavat kauniin vaaleanruskean pintavärin. Jamien ohje neuvoi kääntämään pommeja puolivälissä, mutta minun aikaansaannokseni eivät kyllä pysyneet öljyssä kuin tasan yhdessä asennossa. Niinpä katsoinkin parhaaksi vain painaa ne reikäkauhalla kunnolla upoksiin koko friteerauksen ajaksi.

Valuta pommit kuiviksi talouspaperin päällä, ripottele pintaan hieman suolaa ja tarjoa lopun tomaattikastikkeen sekä tuoreen basilikan kera. Tomaatin, mozzarellan ja basilikan liitto on joka muodossaan niin maistuva, ettei lasi viiniäkään liene liioiteltua.

Spelttileipä

Emme syöneet syyssopan kanssa ohjeistukseen sisältyneitä sydänsämpylöitä vaan spelttileipää. Alkuvehnää oli jo aikakin kokeilla monen kuukauden aikomisen jälkeen. Ja loistokasta leipää siitä syntyikin – jos kohta leipä ei ollut ihan puhdasoppinen spelttileipä siinä mielessä, että suurin osa jauhoista oli tavallisia vehnäjauhoja, mutta lopputulos ei kyllä ollut missään suhteessa tylsää eikä tavallista. Auringonkukansiemenetkin toivat taikinaan oman jyvämäisen olemuksensa.

Leivän leipominen oli taas tällä kertaa harvinaisen helppoa. Sen kun vaan sekoittelin ainekset pikaisesti yleiskoneen taikinakulhossa ja tunteroisen nostattelun jälkeen kippasin kohonneen taikinan uunipellille. Siinä sitten pieni lisänostatus, leipä uuniin ja tunnin päästä uunista ulos. Tätä meillä tehdään kyllä toistekin. Jos innostuisi joskus vaikka järjestämään keskiaikaiset kemut. Niissä ei tosin oikein voisi tarjoilla tomaattiruokia ollenkaan.

Birkkalan rapea maalaisleipä (ohje samaisilta reseptisivuilta)

4 dl vettä
1-1½ tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa tai sokeria
3 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
5 dl Birkkalan ydinspelttijauhoa (tai vehnäjauhoja)
1 pussi kuivahiivaa
1 dl idätettyjä Birkkalan spelttijyviä (tai auringonkukansiemeniä tms)

Sekoita lämpimään veteen suola, hunaja, siemenet sekä jauhot johon kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa mahdollisimman vähän. Anna taikinan kohota noin 1-2 tuntia. Kaada taikina keoksi pellille. Anna leivän kohota noin 20 minuuttia. Paista leipää ensin 250 asteessa noin 15 minuuttia. Jatka sitten paistamista 125 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Seuraavalla soppakerralla on sitten kyllä niiden sydänsämpylöiden vuoro.

Syyssoppaa

Ruokablogien kunniakommentoija ja monen meilläkin toteutetun ruokaidean alullepanija TiV lähetti pari viikkoa sitten sähköpostiimme moneen kertaan testaamansa ja hyväksi havaitsemansa punajuurikeiton ohjeen. Ja kylläpä se vaan olikin kelpoisa resepti. Paljon kiinnostavia makuja ja ehkä jopa hieman vastamakujakin, joita tätä nykyä etsin lautaseltani aina mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Pientä takapotkuakin keitosta oli löydettävissä ainesluetteloon sisältyvien viinietikan, piparjuuren ja chilin ansiosta.

Alkuperäinen ohje on otettu talteen jostakin ruokakalenterista – niitä ihania ruokavihkoihin liimattuja tai siellä täällä lojuvia lappusia, joita jokaisella reseptihamsterilla lienee ainakin muutamia nurkissaan.

Syyssoppa

5 punajuurta
3–4 lehtisellerin vartta (kaksikin riittää)
2 porkkanaa
1 purjo
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 pieni prk tomaattipyreetä
1 rkl hunajaa
1 rkl (sherry)viinietikkaa (etikan määrää voi säädellä maun mukaan – jos sattuu käyttämään etikkapunajuuria, niin siinä tapauksessa etikan voi ilmeisesti jättää kokonaan poiskin)
1/8 tl chilipippuria
1/2 tl piparjuuritahnaa (tätä ei kannata jättää pois, mutta kannattaa joka tapauksessa annostella varovasti, ettei tule liikaa)
1 tl kynteliä
(1 tl yrttisuolaa)
100 g (tai enemmänkin) yrttistä tuorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa + yrttilisää purkeista)

Lisäksi:
(sitruunalla maustettua) smetanaa tai ranskankermaa – tai lusikallinen partaäijää

Puhdista ja paloittele kasvikset. Kuumenna öljy kattilassa ja kääntele kasviksia siinä hetki. Lisää neste ja liemikuutiot. Keitä kasvikset täysin kypsiksi.
Lisää mukaan tuorejuusto nokareina sekä tomaattipyree ja mausta keitto. Soseuta ainekset sauvasekoittimella tasaisen samettiseksi.
Tarkista maku. Koristele keiton pinta smetana- tai ranskankermasydämin. Tarjoa keitto (sopivasti jäähtyneenä tai vaikka vasta seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä) sydämen muotoisten sämpylöiden kera.

Syötävät lahjat - kotitekoiset karkit

Olen jo monena vuonna suunnitellut laatia lähipiirilleni joululahjat omatoimisesti, ja koska en tätä nykyä ole kovinkaan kummoinen käsityöihminen, lahjojen laatiminen keskittyisi kai lähinnä kyökin puolelle. Joulun alla on muka vaan aina niin harmillisen hoppu, että on helpompi napata jotain lahjapaketin täytettä kaupan hyllyltä kuin ryhtyä itse kokkauskoitoksiin. Etenkin kun syötävissä lahjoissa on omat säilyvyys- ja kuljetusongelmansakin.

Tänä vuonna ajattelin, totta kai, taas yrittää. Ajatuksena on toistaiseksi tehdä ainakin tämän syksyn suurta bravuuriani eli saaristolaisleipää sekä viime vuonna hyväksi havaittua konjakkisinappia. Jos teen kumpaistakin joka tapauksessa jouluksi omaan käyttööni, niin kai niitä syntyy siinä samalla vähän suurempikin satsi. Lisäksi mielessäni on ollut omatekoiset joulukarkit, mutta muutamaa ihmistä konsultoituani olen niiden kanssa nyt vähän kahden vaiheilla. Kaikilla kun on jouluna konvehteja sun muuta syötävää vähän liiankin kanssa, joten suolaisille lahjoille voisi olla enemmän kysyntää. Mutta mikäänhän ei toisaalta estä antamasta kotitekoisia karkkeja jo vaikkapa vähän ennen joulua, vaikka pikkujoululahjaksi.

En ole itse ihmeemmin suklaaihminen, joten minun joulumakeiseni on marmeladi. Kokeilin tehdä marmeladikarkkeja eräänä viikonloppuna itse, kun jokin aikaa sitten ostamani agar-agar muistutti sitkeästi olemassaolostaan, mutta kokemus ei ollut kovinkaan rohkaiseva. Laitoin mehuksi kaupan keinotekoisen makuista mehutiivistettä, mistä syystä karkit maistuivat mukavasta ulkomuodostaan huolimatta lähinnä vadelmanmakuiselle muoville. Lisäksi marmeladeja olisi voinut kuivatella huolellisemmin, enkä ehkä osannut käyttää agar-agariakaan ihan oikein (jostain luin, että sitä pitäisi liotella yön yli ennen käyttöä), mutta pääsinpähän käyttämään kerrankin pikkuruisia piparimuottejani.

Marmeladit taidan ostaa siis tänäkin vuonna valmiina, mutta joitakin muita joulukarkkeja voisin vielä kokeilla. Ainakin Ituhipin köökkilokissa viime joulun jälkeen nähty puolukkatoffee vaikuttaisi varsin hauskalta.

Uunikala uudella tavalla

Uunilohi taitaa olla yksi Pastanjauhannan haetuimmista ruokaohjeista. Tässä vanhasta ohjeesta vähän viritellympi versio. Osan katkaravuista olisi voinut jättää näin jälkiviisaana kokonaisenakin ruuan pintaa koristamaan, mutta ihan hyvin ne toimivat vähän muusatummassakin muodossa. Kerrankin muistimme laittaa kalan suolautumaan hyvissä ajoin etukäteen, ja lopputulos oli perunoiden kanssa nautittuna oikeinkin maistuva.

Uunilohi katkarapu-kylmäsavulohikuorrutuksella

1 kg lohifilettä
merisuolaa

kuorrutus:
300 g katkarapuja
300 g kylmäsavulohta
2 dl cream fraichèa tai smetanaa
1 dl parmesaaniraastetta
tilliä, mustapippuria, puristettua sitruunaa

Poista lohifileestä pystyruodot nyppimällä. Suolaa file muutamaa tuntia ennen valmistamista merisuolalla.
Valmista katkarapu-kylmäsavulohitahna sekoittamalla kaikki kuorrutuksen aineet keskenään. Tämä onnistuu helpoiten joko monitoimikoneessa, tai pilkkomalla katkaravut ja kylmäsavulohi pieniksi palasiksi ja sekoittamalla käsin. Levitä seos lohen päälle ja paista uunissa, 200 asteessa n. 30 min. Lohi on valmista kun kuorrutus on saanut kauniin kullanruskean värin.

Ohje on kotoisin oululaisesta kalaruokablogista, jonka soisi päivittyvän vähän useamminkin.

Soijarouhe, kaikkien ruokahaasteiden kuningas

Soijarouhe. Jotain, jota on pitänyt jo pitkään kokeilla, mutta jonka kanssa meinasin joka tapauksessa jänistää vielä ihan viime hetkillä. Jotenkin rouheesta tuli itsellenikin Keittokomeron Sohvin tavoin hieman sahanpuru mieleen. Mutta tässäpä se ruokahaasteiden viehätys juuri piileekin - ei tule kokattua aina sitä kaikkein tutuinta ja turvallisinta vaihtoehtoa, vaan välillä voi koetella rajojaan jonkin ihan uudenlaisen raaka-aineen tai ruokanäkökulman parissa.

Tavailin tietoja soijarouheesta sekä netistä että kotiin ostamani rouhepussin kyljestä. Tiesinkin jo etukäteen, että soijarouhetta voi käyttää jauhelihan tapaan, joten jotain siihen sopivaa sapuskaa valikoimaan vaan. Lihalähtöisenä ihmisenä kaivoin esiin jauhelihakeittokirjaseni nimeltään Herkkuja jauhelihasta, ja valitsin sieltä omia lempiraaka-aineitani (tomaattia, banaania, pähkinää) sisältävän jauhelihakastikkeen ohjeen. Jotain tuttua piti näköjään sitten olla tässäkin muonassa.

Ohjeen määrät puolitettuani viritin 250 grammaa soijarouhetta kasvisliemeen likoamaan (lihaliemi olisi myös ollut varteenotettava vaihtoehto, mutta haasteen mukainen kokkaussuorite taisi tällä kertaa edellyttää nimenomaan kasvisruokaa), ja kohta minulla oli hyvin paljon kosteaa soijamössöä keittiössäni, kun rouhe imi varsin reippaasti vettä itseensä. Lisäksi onnistuin saamaan keittiömme osittaiseen kaaokseen, kun osa kostutetusta soijaseoksesta päätti lennähtää siivilästä työtasolle ja jatkaa siitä matkaansa laatikostoa pitkin lattialle. Siivoamalla siitä onneksi selvittiin.

Karibialainen soijarouhekastike (alkuperäisessä ohjeessa jauhelihakastike) 4 hengelle

500 g (jauhelihaa/) nesteytettyä soijarouhetta
2 sipulia + voita paistamiseen
1 tlk tomaattimurskaa (laitoin arvatenkin kokonaisen tölkillisen, vaikka muut määrät puolitinkin)
1 rkl currya + 2 tl inkivääriä + 2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl tomaattisosetta
1 rkl vehnäjauhoja
2 banaania + 1/2 - 1 dl cashewpähkinöitä

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipuli voissa. Lisää soijarouhe (tai jauheliha) ja paista. Siivilöi suurin osa tomaattimurskan liemestä. Sekoita rouheen joukkoon tomaattimurska, curry, inkivääri, suola, pippuri, tomaattisose ja jauhot. Keitä 5 minuuttia. Viipaloi banaanit. Lisää banaanit ja pähkinät kastikkeeseen. Tarjoa riisin ja mahdollisesti eksoottista hedelmää sisältävän salaatin kanssa.

Vaikka soijarouhe näyttää hyvin paljon jauhelihalta (ainakin täällä ulkonäköhämäys meni koekaniinina toimineeseen aviomieheeni ihan täysillä), maku on kuitenkin lihaan verrattuna hyvinkin erilainen. Tosin oma soijarouhesoosini maistui lähinnä käyttämiltäni mausteilta. Etenkin mustapippurimylly sattui olemaan tällä kertaa varsin anteliaalla tuulella.

Nyt vaan odottelemaan muiden polkkareiden haastepanostusta, jotta pääsen keksimään lopuillekin ostamilleni soijarouheille jotain järkevää käyttöä.

Marttakemut Mannerheimin pöydässä

Aiheena oli ruokapolkkaajien pikkujoulu ja paikkana Uudenmaan Marttojen Kalevankadulla sijaitseva marttakeittiö. Kokkausohjeistusta oli antamassa pesunkestävä martta, joka oli suorittanut aikaa vaativampia kokkaustoimenpiteitä jo hyvissä ajoin etukäteen. Yksi tällainen toimenpide oli mustaherukanlehtien hankkiminen Louhisaaren juomaa varten - ei kovinkaan helppo tehtävä tähän aikaan vuodesta.

Louhisaaren juoma (joka oli Satujatarinkin mukaan varteenotettava vaihtoehto vappusimalle) valmistetaan vedestä, herukanlehdistä, sitruunahaposta ja sokerista. Sen jälkeen etenimme tässä järjestyksessä alkaen kerrassaan herkullisesta vorschmackista:

Marskin vorschmack, 10 hengen annos

1 kg lampaan ja vasikan paistia (yhteensä)
2-3 sipulia
voita paistamiseen
3 liotettua sillifileetä (käytimme itse luultavasti vähemmän)
suolaa, valkopippuria
1 dl konjakkia
1 dl korppujauhetta
3 dl kuohukermaa

Paista lihat uunissa kypsiksi, mutta jätä sisältä punertaviksi. Jäähdytä 
ja jauha raakojen sipulien ja sillifileiden kanssa hienoksi. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja ruskista voissa paistinpannulla. Lisää konjakki, korppujauhe ja kerma. Kaada seos uunivuokaan ja kypsennä noin 20 minuuttia, kunnes pinta on ruskehtava. Koristele punajuuri- ja etikkakurkkukuutioilla ja tarjoa smetanan ja duchesseperunoiden tai uuniperunoiden kanssa alkupalana. Meillä lisäkkeenä oli suolakurkkua, etikkapunajuuria ja marinoituja sieniä. Sekä tietenkin smetanaa.

(Ohje peräisin kirjasta nimeltään Mannerheimin pöydässä.)

Sherryllä ja sitruunalla maustettu punajuuriliemi borstsok tarjoiltiin yhdessä kasvistäytteisten Louhisaaren piirasten kanssa. Kummastakaan niistä meillä ei ole valitettavasti oikein onnistuneita valokuvia, kun hämärässä huoneessa (kynttilän valaistuksessa) ei kännykkäkameralla kovin paljon juhlittu. Tässä ohjetta borstsokiin:

Borstsok (Eva Mannerheim Sparren keittokirjasta)

2 l lihalientä & punajuuren mehua (= puoli litraa lihalientä, johon käytetty kolme liemikuutiota + 1½ litraa punajuurilientä)
sitruunaa
sherryä
smetanaa

Kauniita punajuuria kuoritaan ja raastetaan hienoksi, niiden päälle kaadetaan kiehuvaa vettä, astia peitetään kannella ja annetaan hautua muutamia tunteja. Lihaliemi kiehautetaan, punajuurimehu siivilöidään ja sekoitetaan keittoon viime hetkessä. Maustetaan tilkalla sitruunamehua ja sherryä (sekä suolalla ja mustapippurilla!). Keiton tulee olla kirkkaan punaista. Tarjoillaan smetanan kanssa.

Seuraavaksi tarjolla oli uuniperunoita sekä paistettua kuhaa Mannerheimin tapaan. Marskin kuhan salaisuutena oli piparjuurivoi ynnä herkkusienikastike, johon käytettiin seitsemän desilitraa kermaa. Jälkiruuaksi vielä ranskalainen suklaakakku & cafe au lait ja sitä ennen kaikissa sopivissa väleissä Marskin ryyppyä.

Jälkiruokabonuksena oli vielä ihanaisen Ylimuulin paikalle tuomat onnenkeksit mietelauseineen. Pukkikin toki kävi ja toi jauhantatiimillemme kotiin tuotavaksi monennäköisiä piparimuotteja.

Kiitokset paikalle uskaltautuneille uusille ja vanhoille tutuille - sekä täkäläiselle tuttavapariskunnallemme lentokenttäkyydityksestä. Oli kiva tavata!

Unkarilainen ilta: gulassi

Oman keittiömme reseptimatkailu taisi tyrehtyä viime syksynä Kreikkaan. Tokihan olemme senkin jälkeen kokkailleet sattuneista syistä innokkaasti esimerkiksi monia japanilaisia ruokalajeja, mutta nyt on aika edetä Kreikasta parin pykälän verran pohjoisemmaksi. Eli uusi kohteemme on Unkari. En ole itse käynyt ikinä Unkarissa. Perheen herrahenkilö eli Pippurimylly sen sijaan on, mutta en tiedä, mahtoiko hän havainnoida muutaman vuoden takaisella matkallaan kovinkaan paljon paikallista ruokakulttuuria. Sörözö sen sijaan jäi ainakin sanana vähän paremmin miehen mieleen.

En ole tehnyt gulassia ikuisuuksiin, joten päädyin sitten tekemään sitä pitkästä aikaa. Etenkin, kun en muita unkarilaisia ruokalajeja pahemmin taida tunteakaan. Gulassireseptin valitseminen vaan voi olla yllättävän vaikeaa. Varsinkin, kun gulassilla ymmärretään ilmeisesti eri puolilla maailmaa (ja Unkariakin?) eri asioita. Gulassi voi ilmeisesti olla katsantokannasta ja toteutustavasta riippuen joko pataa tai keittoa. Paprikaa gulassiin kai laitetaan aina ihan ilman muuta (vai laitetaanko?), ja paprikan lisäksi sekaan voinee heittää vaikkapa valkosipulia, tomaattisosetta tai kuminaa.

Itse teimme tällä kertaa hieman sovellettua gulassia, jonka ohjeen saimme sähköpostiimme vähän aikaa sitten lukijaltamme Juhalta. Ohjeessa ei ole ilmaistu tarkkoja määriä, joten jokainen voi säveltää ainesosia vähän sen mukaan, mikä itseä eniten miellyttää. Esimerkiksi minua miellyttää henkilökohtaisesti tavallista reilumpi sipulin, tomaattipyreen ja suolakurkkujen määrä. Lihaliemi kannattaa keitellä tarkoitusta varten mielellään itse (itse taisimme tosin siinä kohtaa vähän oikoa), ja hapankaaliksi sopii mainiosti myös punahapankaali.

Hapankaaligulassi

porkkanaa
sipulia
lihaa (500 g – 1 kg)
hapankaalia (vajaaseen kiloon lihaa rasiallinen eli n. 400 g)
punaista tai vihreää paprikaa
venäläisiä suolakurkkuja
tomaattipyrettä
valkosipulia
paprikajauhoa
laakerinlehti
chilijauhoa
chilipaprika
mustapippuria
sitruunan kuorta
lihalientä (mieluiten melko voimakasta)
tilkka etikkaa

Lihat ruskistetaan padassa. Lisätään sipulit, joita hieman kuullotetaan lihojen seassa. Lisätään pilkotut juurekset ja paprika. Paistetaan hetken aikaa. Maustetaan tomaattipyreellä, pippurilla, reilulla paprikajauheella, chilijauheella, sitruunan kuorella ja silputulla valkosipulilla. Mausteiden annetaan herätellä hetki yhdessä. Lisätään kuuma lihaliemi. Sekoitetaan hapankaali, pilkotut suolakurkut ja pieni laakerinlehti.Uuniin noin 160 C 1,5–2 h. Valmis ruoka maustetaan vielä tilkalla etikkaa. Maista suola (lihaliemessä useasti melko sopivasti suolaa). Syödään smetanan ja vaalean sekaleivän kera (leivän päälle voi laittaa voimakasmakuista juustoa).

Minä osallistuin ruuanlaitossa lähinnä vain pilkkomispuolelle, joten en tiedä, miten ruuanlaitto sujui siitä eteenpäin, mutta lopputulos oli ainakin aivan loistava! Perunoita tämä ruoka ei kaivannut kaverikseen ollenkaan, mutta leipä oli kyllä tarpeen ihan jo senkin takia, että sen avulla saattoi kalastella viimeisetkin tipat herkullisesta soosista suuhunsa.

Ruokajuomaksi olisi pitänyt luonnollisesti nauttia unkarilaista punaviiniä, mutta kun paikallinen Alko tarjoili ainoastaan Egri Bikavéria (eli Erkin pikakivääriä) ja Magyaria, joista kumpikaan ei ruokajuomatarkoituksissa lukeudu suoranaisiin suosikkeihimme, päädyimme sitten bulgarialaiseen Oriachovitzaan. Jälkiruokakahvin kanssa nautitun yrttipitoisen Unicum-lorauksenkin laistimme viime tingassa.

Lisää reseptejä unkarilaiseen iltaan löytyy vaikkapa täältä. Keittokirjojakin näyttäisi olevan saatavissa; ainakin vuonna 2003 on ilmestynyt Kaarina Kaurinkosken unkarilaisia ruokaohjeita sisältävä kirja. Pitänee katsella sitä jolloinkin vaikkapa kirjastosta.

Punajuuripyttipannu?

Ravintolassa kannattaa syödä silloin tällöin ihan vaan sen takia, että sieltä saa aika usein vinkkejä ja virikkeitä omiinkin kokkailuihinsa. Vähän aikaa sitten eräässä täkäläisessä ravintolassa lautaselle päätyneitä punakaalistruudeleita on ainakin kokeiltava jossain vaiheessa lisäkeosastolle itsekin, joten täytynee lisätä sopivan hetken sattuessa punakaalta ja filotaikinaa ostoslistalle. Struudeli kun on ruokalajina meikäläiselle muutenkin vähän tavallista tuntemattomampi.

Turussa syyskuussa käydessämme söin Panimoravintola Koulussa annoksen nimeltään "maalaispalvikyljellä gratinoitua kuhaa, maustepippuriranskankermaa ja punajuuripyttipannua", ja koska kyseisen kaltaista annosta ei käsittääkseni saa kotikaupungistani, olen päättänyt opetella laatimaan punajuuripyttipannua myös omassa keittiössäni. Menestys ei ole toistaiseksi ollut kovinkaan huimaava. Kuvassakin lymyilevä versio muistutti maultaan lähinnä lämmintä rosollia.

Kyseessä on joka tapauksessa sen verran verraton kaveri paistetulle kalalle, että harjoitukset jatkuvat. Kenties kokeilen seuraavalla kerralla valmiiksi kypsennettyjä purkkipunajuuria tai ehkä jopa etikkapunajuuria. Toisaalta jälkimmäisessä tapauksessa happamien ainesten määrää voisi hiukan vähentää - punajuuren kepeä maku kun tahtoi tällä kertaa suotta peittyä suolakurkun ja kapristen alle.

Rydbergin pihvi

Taannoin kokkasimme pyttipannua makkarasta, mutta nyt intouduimme ruotsalaisuuden päivän siivittäminä tekemään sen hieman juhlavammin, ulkofileestä. Puhdasoppisimmat eivät ilmeisesti nauti tätä muotoa perinteisten grillimausteiden kera, mutta itse kyllä somistin omani sinapilla, ketsupilla ja maustekurkun palasilla.

Annos oli erittäin maukas ja täyttävä - kuin makkaraperuna-annos hyvältä grilliltä, mutta varmasti laatuaineksista itse kokattuna. Lisäbonuksena sattui niin hauskasti, että annoksen päälle rojautettu uppomuna näyttää ainakin minun silmääni ihan siltä, kuin ahnas mustekala olisi ahmimassa annostani parempiin suihin!

Rydbergin pihvi

perunaa (keitettyä, kuutioituna)
lihaa (esim. sisä- tai ulkofilettä, kuutioituna)
sipulia (karkeaksi pilkottuna)
suolaa, pippuria
kananmuna

Perunoita ei kannata keittää ihan muusiksi asti, jotta ne saa järjen nimissä kuutioitua. Paista perunakuutiot voissa ruskeiksi ja pinnaltaan rapsakoiksi. Laita ne sitten hetkeksi syrjään ja paista sipuli haluamaasi kypsyyteen. Lihat kannattaa paistaa voissa kuumalla pannulla pienissä erissä, jottei kaikki lihasneste tursuaisi pannulle vesittämään annosta.

Sekoita lopuksi kaikki ainekset pannulla ja paista vielä hetki, jos jokin osa-alue pääsi odottaessaan jäähtymään. Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan. Myös tässä vaiheessa totisimmat toimivat toisin: he jättävät pippurin kokonaan pois, ettei mikään sotkisi lihan makua. Itse laitoin tapani mukaan reilusti pippuria.

Annoksen päälle voi vielä rikkoa raa'an munankeltuaisen tai - kuten me teimme - hivenen löysäksi jätetyn uppomunan.

Uppomuna

Minulla on äärimmäisen paha tapa jättää arkiaamiainen käytännössä kokonaan väliin. Korkeintaan vesilasin juon tai syön töissä ensimmäisen kahvikupin kanssa myslipatukan. Jotenkin sitä mieluummin torkuttaa herätyskelloa ja viruu suihkun alla pidempään kuin olisi järkevää - kuin panostaisi kunnolliseen aamiaiseen. Ihan hullua - tiedän - ja jollain tasolla kai kuitenkin uskon, että aamiainen olisi, jos ei nyt ihan tärkein ateria, niin hyvä hetki tankata energiaa aamupäivää varten kuitenkin.

Viikonloppuisin, kun aamut ovat raukeampia ja vähemmän ulkoisiin aikatauluihin sidottuja, tykkään kyllä nautiskella monensorttista särvintä ja lukea lehden pikkutarkoin. Usein seurana on mukillinen cappuccinoa tai lattea, lasi mehua ja jotain leipätyyppistä syötävää.

Viime aikoina ehdottomaksi suosikkiaamiaisekseni on noussut paahtoleipä uppomunalla. Sopivan löysäksi jätetty keltuainen leviää haarukalla rikottaessa todella maukkaaksi kastikkeeksi leivälle. Upoksissa keittäminen taas on loistotapa valmistaa muna. Kuorineen keitettäessä joutuu valmiista munasta riipimään kuoret pois, mikä on minusta ärsyttävää nyhräystä muuten niin harmonisen aamuhetken keskellä. Lisäksi uppomunasta tulee yleensä sen muotoinen, että se pysyy hyvin leivän päällä.

Uppomuna

kananmuna
etikkaa (esim. valkoviini-)
suolaa, pippuria
paahtoleipä

Lämmitä keitinvesi kattilassa hienokseltaan poreilevaksi. Jos vesi tohisee ihan täysillä, se tahtoo sotkea munan rakenteen ja kattilasta nousee hetken keittelyn jälkeen enemmänkin uppokokkelia. Kun vesi on kuumaa, lisää siihen loraus etikkaa. Se kuulemma auttaa pitämään munan koossa. Mene ja tiedä - en ole koskaan kokeillut ilman tätä lorausta, joten varmuuden sanaa vaikutuksesta olisi uskaliasta lausua.

Riko muna vaikka juomalasiin ja pyöräytä sitten kattilan vesi kapustalla tai lusikalla sen verran kunnolla kierimään, että keskelle syntyy pieni pyörre. Kaada muna varovasti pyörteeseen. Näin menetellen se pysyy yleensä ihmeen hyvin koossa. Pieni epämuotoisuus ei tietenkään haittaa, kunhan keltuainen ymmärtää pysyä nätisti valkuaisen sisäpuolella.

Tässä vaiheessa kannattaa laittaa kello juoksemaan. Keitän munia tasan neljä minuuttia, jolloin sisus on minun makuuni sopivassa pehmeydessä. Kun aika on kulunut, nosta muna esim. reikäkauhalla juuri paahdetun leipäviipaleen päälle ja jauha pintaan ripaus suolaa sekä reilulla kädellä mustapippuria.

Tästä ei aamu parane! Jos vielä sattuu kalenterista kohdalle sunnuntai, jolloin postilaatikko tarjoilee Hesarin muhkeimman ilmentymän, niin aamupöydässä viihtyy pitkän tovin.

Texas Chili

Viikonloppuna paukkuneet pakkaset antoivat pyhäinpäivän iltana hyvän tekosyyn kokeilla viimeinkin tätä Puolen voikilon blogista otettua pakkasruokaa eli Texas Chiliä. Ruokaa valmistettiin ja maustettiin keittiössämme koko kahden hengen jauhantatiimimme voimin, koska meikäläisellä on taipumusta laittaa chiliä sapuskoihin yleensä ihan liian kanssa. Tällä kertaa tulisuuden määrä ei päässyt yllättämään pahaa aavistamatonta toista osapuolta, kun kumpainenkin tiesi, mitä tuleman piti.

Yhteisesti sävelletty ruoka maistuikin molemmille kerrassaan erinomaisesti. Etenkin perheen miespuolinen jäsen eli Pippurimylly ilahtui pekonia, paistilihaa ja olutta sisältävästä raaka-aineluettelosta. Minäkin tykkäsin tästä vähän tavallisuudesta poikkeavasta chilistä kovasti, vaikka vähän oudolta tuntui tehdä pataruokaa, johon ei poikkeuksellisesti pantu tomaattia ollenkaan. Söimme chiliä kermaviilin sekä riisin kanssa, mutta seuraavalla kerralla tätä voisi kokeilla maissilastujenkin seurana. (Lopputulos ylitti odotukset suussa sulavuudellaan siinä määrin, että seuraava valmistuskerta tulee aivan varmasti.)

Texas Chili (4 annosta)

1 kg naudan paistilihaa paloina
140 g pekonia
500 g sipulia
1 valkosipuli (kokonainen)
1 tl juustokuminaa
½ tl mustapippuria
½ tl maustepippuria
1 tl oreganoa
1 prk jalapeñoja (huomattavasti vähempikin määrä riittää)
2 tl sambal oelek-tahnaa
2 ploa olutta (á 33 cl)
suolaa

Tarjoiluun:
1 punasipuli
100 g cheddarjuustoa
3 dl kermaviiliä
(1 pss maissilastuja tai esim. riisiä)

Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi pekoni. Paista pekonia kuivassa, kuumassa rautapadassa niin että se saa hiukan väriä. Lisää pataan liha ja sipuli, ruskista kauniin värisiksi. Puserra joukkoon kokonaisen valkosipulin kaikki kynnet. Lisää mausteet (paitsi suola) ja olut, anna hautua muhennokseksi miedolla lämmöllä. Jos käytössä on esim. valurautapata, voi sen laittaa uuniin muhimaan esim. 200 asteeseen noin 2 tunniksi. Lisää lopuksi suola.

Olutta en ole lihapadassa tainnut aiemmin käyttääkään, ja lopputulokseen tuli kuin tulikin aavistuksen verran maltaisuutta. Kun nyt vaan löytäisi vielä hyvän patareseptin, johon tulisi kostukkeeksi Guinnessia. (Pataruokavinkkejä otetaan näin talven tullessa mielihyvin vastaan.)

Banaanijäätelö

On kohtuullisen helppoa tehdä herkullista ruokaa, jos käytettävissä on muutamien muiden raaka-aineiden ohella paketillinen voita tai purkillinen kermaa, mutta yritäpä keksiä kiinnostavaa ja maistuvaa muonaa yhdestä ainoasta banaanista. Siksipä MonkeyFoodissa hiljakkoin esiteltyä pakastetusta banaanista loihdittua jäätelöä oli kerrassaan pakko päästä kokeilemaan itsekin. Samaista banaanijäätelöä on kokeiltu myös Uneliaan kokin keittiössä, joten kyseisen jätylän maailmanvalloitus on nyt selvästi aluillaan.

(Tarkkaan ottaen omassa versiossamme oli banaanin lisäksi toinenkin ainesosa, maustepuolen virkaa toimittanut kaneli.)

Karpaloruokaa

Ensin ne ei tehneet jälkiruokia ollenkaan, mutta sitten ne alkoivat tekemään niitä ihan hulluna. Jälkiruokaosasto on ollut ainakin omasta mielestäni blogissamme aina aika lailla taka-alalla. Emme taida nimittäin olla kovinkaan vannoutuneita jälkiruokaihmisiä. Mainionkaan aterian päätteeksi ei tee yleensä mieli ahtaa itseensä mitään makeaa, mistä syystä tilaamme ravintolassakin yleensä syönnin päätteeksi pelkkää kahvia.

Siksi on ollut sitäkin kummallisempaa, että parin viime viikonlopun aikana ajatukseni ovat askarrelleet ahkerasti jälkiruokaideoiden parissa. Onko tämä nyt jotain alitajuista talven varalle valmistautumista vai mitä? Tämän karpalososeella päällystetyn juustohyytelön ohje on peräisin Ruokatorstai-kirjasta, jota on taidettu selailla viime aikoina muissakin blogikeittiöissä. Pääruuaksi laadimme karpalokastikkeen kanssa tarjoiltua poroa, joten karpaloa oli aterialla tarjolla hyvinkin riittämiin.

Juustohyydykkeen marjapinnoite oli Pastanjauhannan miesjaoston mukaan aivan liian hapokasta (sokeria olisi kieltämättä voinut sekoitella joukkoon enemmältikin), joten jos joku muu innostuu tätä maistelemaan, niin kannattaa pyydystellä lusikkaansa marjakerroksen lisäksi myös sitä ihanan vaniljaista valkoista osiota. Siis vähän samaan tapaan kuin semmoisessa kerrosjogurtissa, jossa on marjahilloa pohjalla tai pinnalla. Tai jos haluaa välttää hapokkuuden kokonaan, kannattaa vaihtaa karpalot vaikkapa mustikoihin.

Vaniljainen tuorejuustohyytelö

3 keltuaista
2 1/2 dl kevytmaitoa
4 liivatetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (nimenomaan vanilja- ei vanilliini!)
200 g (kevyt)tuorejuustoa
1 dl mantelilastuja
3 valkuaista
Koristelu:
5 dl karpaloita tai muita pakastemarjoja
sokeria

1. Pane liivatteet kylmään veteen.
2. Kaada maito kattilaan ja sekoita joukkoon keltuaiset. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä, kun seos on saostunut.
3. Purista 10 minuuttia lionneista liivatteista vesi pois ja nosta ne sulamaan maito-munaseokseen. Sekoita hyvin. Mausta seos sokerilla ja vaniljalla. Anna jäähtyä.
4. Lisää seokseen tuorejuusto ja hiukan muserretut mantelilastut.
5. Vaahdota valkuaiset hyväksi vaahdoksi ja lisää seokseen varovasti sekoittaen. Annostele maljoihin tai laakeaan tarjoiluvatiin. Peitä kelmulla ja nosta hyytymään jääkaappiin.
6. Ota karpaloista muutamia koristeeksi ja soseuta loput marjat. Halutessasi voit siivilöidä soseen.
7. Sekoita soseeseen sokeria ja koristele maljojen pinta soseella ja muutamilla kokonaisilla marjoilla. Tarjoile hyytelö jälkiruokana.

Jälkiruokabuumin lisäksi olen harrastanut viime aikoina omituisia kasvislisäkkeitä. Karpaloaterialla kokeiluun lähtivät kasvistimbaalit. Ei tullut ihan taannoisten palsternakkakohokkaiden kaltaista kohottavaa kokemusta. Ensinnäkin onnistuin loiskuttelemaan aavistuksen verran vesihaudevettä timbaalien pinnalle vuokaa siirrellessäni. Lisäksi kasviskakkuset eivät olleet kovinkaan halukkaita irtautumaan vuoistaan, eikä niiden makukaan ollut erityisen kiinnostava. En kyllä muistanut poikkeuksellisesti maistella ruokaa ollenkaan sitä valmistaessani, mistä osasyy timbaalien mauttomuuteen.

Pitää kokeilla jolloinkin uudelleen ja toivoa pikkuisen parempaa lopputulosta. Punajuuritimbaalit olisivat ainakin kovin vetoavan värisiä.

Sananen vedestä

Muutamia vuosia sitten heittäydyin joksikin aikaa säännöllisesti hierojan runnottavaksi, koska niskani ja hartiani olivat varhaisesta teini-iästä alkaneen näppäimistö- ja myöhemmin, tekniikan kehityttyä myös hiirioperoinnin jähmettämät - jopa siinä määrin, että oikea korvani ajoittain piippasi hiirikäteni ja sitä kautta kyynärpään lihasjännityksen turruttamana. Taisi olla melko tiukassa paketissa koko äijä - hyvä, että pää vähän kääntyi.

Hieroja vatvoi ensi töikseen hetken koipiani ja kysyi melkein heti, josko juon riittävästi vettä päivittäin - ihan vain jalkojani hetken notkuteltuaan. Hämmästyin kovasti, miten sellaista voi noin vain päätellä! Oikeassahan mies toki oli. Aiemmin en nimittäin ollut vähäisissäkään määrin ajatellut nestetasapainoa tai vedensaantia ylipäänsä. Miehet syövät, kun on nälkä ja juovat, kun on jano - ja silloinkin mieluiten olutta.

Sen verran hieroja-nitkauttajan kommentti kuitenkin hämmästytti, että päätin kokeilla. Ryhdyin juomaan vettä ihan määrissä ja pitkin päivää. Alkuun sai laukata toiletissa jatkuvasti, mutta kun pääsi vauhtiin, olo aidosti parani! Tuntui, että jaksoi paremmin ja vointi oli muutenkin jotenkin napakampi.

Sittemmin veden nautinta kuitenkin taas hiipui pois ja kahvin määrä lisääntyi. Näin jatkui muutama vuosi, kunnes pari viikkoa sitten jälleen heräsin veden kaipuuseen, kun tuntui, että lihakset taas orastavasti jumivat. Aloitin uudestaan määrätietoisen veden imemisen ja elättelen nyt hataraa toivoa normaalista hydraatiotasosta. Rakasta ystävääni kahvia en toki mihinkään jätä - kunhan yritän tuoda veden siihen rinnalle.

Päivän mittaan vettä ryystävä kohtaa melko pian nesteen haalaamisen ongelman. Kauppaliikkeiden sinänsä näppäriä valmiita vesipulloja jatkuvasti juomalla haaskaa hetkessä omakotitalon hinnan. Perinteinen juomalasi taas ei ole arjen kiikkerissä liikkeissä kaikkein kätevin, eikä vesi säily avoimessa astiassa kovin pitkään raikkaana. Pehmeistä muovipulloista veteen tarttuu vähänkin pidemmässä säilytyksessä muovin maku ja kovien, makuneutraalien polykarbonaattipullojen taas pelotellaan vuotavan veden sekaan bisfenoli-A:ta, jota en soisi liian kanssa juovani.

Pienen web-hakurumban jälkeen päädyin SIGG:n alumiinipulloon, jonka sisäpuolen polymeeripinnoitteen sveitsiläiset insinöörit lupaavat ja vannovat olevan mitä inertein aine. Alumiinipullo on myös kevyt, korkeintaan kunnollisen muovipullon painoinen. Mahdolliset Sveitsin insinöörien tarkkojen silmien ohi veteen karkaavat kemikaalit havaittaneen käytöksessäni vasta pitkien aikojen kuluttua, mutta ainakin vesi tuntuu pysyvän Siggissä pitkään miellyttävän raikkaana eikä siihen tule minkäänlaisia minun suussani maistuvia sivumakuja.