Fish & Chipsit mikrossa

Upouuden mikroaaltouunin rapeutustoimintoa oli pakko päästä testaamaan myös ranskanperunoihin. Teimme muutama perjantai takaperin kotitekoiset Fish & Chips -annokset, joihin kala paistettiin öljyssä ja ranskalaiset vertailun vuoksi osin uunissa ja osin mikrossa.

Lopputuloksena raatimme tykkäsi enemmän mikroranskanperunoiden rakenteesta, joten kyllä sillä härvelillä saa näköjään aikaiseksi takuurapean lopputuloksen. Mistään pikaruuasta tässä ei varsinaisesti ollut kysymys, sillä perunoiden mikrottaminen kesti (välillä niitä käännellen) lähemmäs parikymmentä minuuttia.

Fish 'n Chips

800 g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
mallasetikkaa
suolaa

300 g pakasteherneitä
1 rkl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua

650 g ruodottomia turskafileitä tai muuta vaalealihaista kalaa, leikattuna neljään samankokoiseen palaan
50 g vehnäjauhoja (halutessa voi laittaa ehkä hippusen leivinjauhetta mukaan) + 50 g maissijauhoja
1 munanvalkuainen
125 ml kylmää kivennäisvettä
1 lohkottu sitruuna
600 ml kasvisöljyä paistamiseen

(Kuori perunat,) ja lohko niistä ranskalaisia. Laita perunasiivut kattilaan ja kaada vettä päälle niin, että ne peittyvät. Kiehauta vesi, alenna lämpöä ja anna hautua 4 minuutin ajan. Valuta vesi pois ja kippaa perunat vaikka puhtaan keittiöpyyhkeen päälle, jotta saat ne mahdollisimman kuiviksi. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Laita matala uunipelti uuniin ja anna kuumentua 10 minuutin ajan. Siirrä perunalohkot kulhoon ja sekoita niihin oliiviöljy. Asettele perunat sitten pellille yhteen kerrokseen. Paista 10 minuutin ajan ja käännä perunat ympäri. Paista 5 minuuttia lisää ja käännä taas. Paista vielä 5-8 minuuttia tai niin pitkään, että saat sopivan rapean lopputuloksen. Valuta talouspaperien päällä (mikäli ovat öljyisiä). Me paistoimme siis osan ranskalaisista mikroaaltouunin crisp-alustalla.
Sillä välin kun ranskalaiset ovat uunissa, keitä herneitä kiehuvassa vedessä 4 minuutin ajan. Valuta herneet ja kippaa ne takaisin kattilaan. Survo muusiksi ja sekoita joukkoon oliiviöljyä ja sitruunamehua. Peitä ja siirrä sivuun.
Kalan voi myös kypsentää sillä välin, kun ranskalaiset ovat uunissa. Taputtele kalanpalat kuiviksi. Laita 1 rkl jauhoja lautaselle ja pyörittele kalapalat siinä kauttaaltaan. Kaada öljy esim. pinnoitettuun wokkipannuun tai johonkin muuhun sopivaan pannuun. Lämmitä öljy 200-asteiseksi. Sekoita jauhot sekä hiukan suolaa ja pippuria. Vatkaa kevyesti muna. Kaada vesi jauhoseoksen joukkoon samalla varovasti vatkaten. Lisää munanvalkuainen ja vispaa vielä sen verran, että ainekset menevät sekaisin. Taikina saa olla mielellään aika kuohkeaa. Dippaa kaksi palaa kerrallaan jauhoseokseen, valuta enimmät taikinat pois ja aseta palat reikäkauhalla varovasti kuumaan öljyyn. Paista 5-6 minuutin ajan (varmista, että öljyn lämpötila pysyy 200 asteessa) ja käännä kalat puolivälissä niin, että saat niihin kauttaaltaan kauniin kullankeltaisen värin. Nouki palat pois reikäkauhalla ja valuta talouspaperin päällä. Tarkista, että öljyn lämpötila on 200 astetta ja toista sama lopuilla kalanpaloilla.
Kuumenna muusatut herneet ja tarjoile kalan, ranskalaisten ja sitruunalohkojen kanssa. Me valutimme ranskalaisten päälle ennen tarjoilua vielä mallasetikkaa ja maustoimme suolalla.

Ohjeen otimme BBC GoodFoodista. Suosittelen katsastamaan vertailun vuoksi myös Kulinaarimurulan chips-ohjeen.

Vuoden alussa muuten uutisoitiin, että Itämeren turskaa voi taas syödä. Kannat ovat kasvamaan päin.

Mikrosiivet

Päätimme kokeilla mikron mainostettuja grilli- ja rapeutustoimintoja valmistamalla sillä kanansiipiä. Perinteisestihän mikrouunien ongelma on ollut juurikin ruoan ylenmääräinen lössöys, rapsakkuuden ja kaikkinaisen narskuvan pintarakenteen puute. Mukailimme valmistuksessa David Changin paljon esillä ollutta Momofukun kanaohjetta, jossa siivet tarjoillaan octo-vinegretin kanssa.

Octo-vinegretti on kastikkeena niin maukas ja toimiva, että sitä kannattaa kokeilla, vaikkei kanasta tykkäisikään. Anekdootin mukaan octo on hyvää kaiken muun paitsi strutsinmunien kanssa - ja sekin olisi enemmän strutsin kuin vinegretin syytä. Kastikkeen nimi juontuu siitä, että Chang tarjoili sitä alun perin mustekalan kylkiäisenä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan suolaliemessä marinoidut siivet ensi alkuun höyrytetään (40 min), sitten jäähdytetään ja varastoidaan yön yli jääkaapissa, ja lopuksi vielä friteerataan upporasvassa nopeasti (6-8 min) kypsiksi. Oikaisimme tällä kertaa suolaliemikäsittelyn jälkeen ja valmistimme siivet mikrollamme kahdella eri tavalla.

Ensimmäisen puolikkaan mikrotimme yhdistelmägrillitoiminnolla, jolla uuni kypsentää ruokaa yhtä aikaa sekä mikroaalloilla että perinteisellä grillivastuksella. Toinen setti tehtiin ns. crisp-toiminnolla, jossa käytetään uunin mukana tullutta erikoisvalmisteista lautasta, joka normaaliastioista poiketen kuumenee voimakkaasti mikrouunissa ja paistaa ruoan rapeaksi uunivuoan tai paistinpannun tavoin.

Molemmilla tavoilla kanoista tuli ruskeita ja rapeita, eli perimikroinen rapeuden puute ja löysänvetelä lopputulos ei vaivannut lainkaan. Crisp-toiminnolla siipisetti valmistui hieman nopeammin (reilut 10 minuuttia) kuin yhdistelmägrillillä (parikymmentä minuuttia). Perinteisessä uunissa aikaa olisi kulunut n. 40-45 minuuttia.

Maun suhteen ei löydetty yksimielistä voittajaa: minä pidin enemmän crisp-toiminnolla valmistetuista siivistä, kun taas Rosmariini tykästyi grillattuihin.

Momofuku-siivet

kanansiipiä tms. kananpaloja
(kosher-)suolaa
sokeria
vettä

Hanki maustamattomia kanan siipipaloja ja marinoi niitä jääkaapissa muutama tunti (ohjeen mukaan 1-6 tuntia) suolaliemessä, johon tulee 1,2 dl suolaa ja 1,2 dl sokeria litraan (4 cup = 9,6 dl eli käytännössä litra) vettä.

Valmista siivet haluamallasi tavalla: mikrossa, uunipellillä, friteeraamalla tai Momofukun tapaan. Päädyitpä mihin tapaan tahansa, valuta siivet lopuksi mahdollisesta irtorasvasta talouspaperin päällä, pyörittele octo-vinegretissä ja tarjoile kuumana.

Octo-vinegretti

2 rkl hienoksi pilkottua valkosipulia (älä puserra vaan pilko)
2 rkl hienoksi pilkottua inkivääriä
1 pienehkö chili - tai vähemmän, maun mukaan
60 ml (1/4 cup) riisiviinietikkaa
60 ml (1/4 cup) soijakastiketta; jos löydät vaaleaa usukuchia, se toimii parhaiten
2 rkl ruokaöljyä, alkup. ohjeessa rypäleensiemenöljyä
1/4 tl seesamiöljyä
1,5 rkl sokeria
suolaa, pippuria

Sekoita kaikki ainekset kunnolla, ja valmista on. Kätevintä on valmistaa vinegretti suoraan kannelliseen rasiaan ja hoitaa sekoittaminen ravistamalla tomerasti.

Chilireseptikilpailu

Koska uskomme (tai ainakin toivomme) saavamme jossain vaiheessa minitaimistamme chilisatoa, haluamme tietenkin käyttöömme kotikokkien parhaat chilireseptit.

Palkintoja on tällä kertaa kaksin kappalein: Parhaaksi reseptiksi arvioidun ohjeen lähettäjä saa omakseen viime vuonna ilmestyneen Pirullisen kuuman chilikirjan. Toiseksi tullut saa valita muutamia mieleisiään tuotteita vaikkapa Chilikaupasta tai jostain muusta chilituotteisiin erikoistuneesta nettimyymälästä.

Ohjeen ei tarvitse olla itse keksitty, mutta muualta otetun ohjeen alkuperä on tietenkin aina kohteliasta ilmoittaa. Tärkeintä on, että resepti on omassa kotikeittiössä testattu ja hyväksi havaittu. Lisäksi sen pitää tietenkin sisältää chiliä joko tuoreessa, kuivatussa, jauhetussa, säilötyssä tai savustetussa muodossa.

Kilpareseptit voi naputella joko tämän postauksen kommenttilootaan tai lähettää sähköpostiimme pastanjauhantaa(ät)gmail.com.

Osallistumisaika loppuu maaliskuun viimeisenä päivänä 31.3.2011 klo 23.59.

Oluthaaste

Tämänkertaisen Top Chef -haasteen kanssa meinasi tehdä vähän tiukkaa, koska olemme nyt helmikuussa päässeet viettämään kotikeittiössämme ihan liian vähän aikaa. Haaste oli kuitenkin sen verran hauska, että käytin maanantaina muutaman tunnin sopivan haasteruuan toteuttamiseen. Kyseessä on nimittäin oluthaaste, eli tehtävänä oli toteuttaa oluen kanssa sopivia naposteltavia.

Minulle tuli haasteesta välittömästi mieleeni blogiguru Pioneer Woman ja hänen taannoinen Super Bowl -koosteensa, joka sisälsi kaikenlaista pientä sormisyötävää, kuten pikkuruisia sandwichejä ja erilaisia dippikastikkeita. Sekä quesadilloja. Viimeksi mainittuihin juustolättysiin päädyin sitten itsekin, kunhan ensin löysin netistä tarpeeksi kiinnostavan reseptin.

Kaivoin pakasteesta palan taannoisesta chilistä jäänyttä paistia (sain sen jopa sulatettua sen jälkeen, kun taivuin kaivelemaan esiin uuden mikromme käyttöohjeet).

Hieroin lihan pintaan suolaa, pippuria, murskattua valkosipulia sekä chilijauhetta ja pistin sen uimaan Dr. Pepperiin, koska meillä sattui kaikeksi onneksi olemaan taloudessamme kyseistä nörttilimsaa. Uuni miedolle lämmölle ja liha sinne muutamaksi tunniksi muhimaan.

Illemmalla jatkoin kokkailua ja laadin quesadilloihin tarvittavan kastikkeen:

Mango-barbecuekastike:

1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli pilkottuna
2 pientä valkosipulinkynttä
1,2 dl ketsuppia
2 rkl sitruunamehua
1 1/2 rkl worcestershirekastiketta
1 1/2 tl sinappia
suolaa
pippuria
0,6 dl mangochutneytä

Kuumenna oliiviöljy ja lisää sipuli. Hauduttele miedolla lämmöllä viiden minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja kuullota hetki. Lisää loput ainekset ja anna hautua viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen kastikkeen olisi voinut vetää esim. sauvasekoittimella tasaiseksi, mutta minä halusin vähän rouheamman lopputuloksen.

(Veikkaanpa, etteivät Top Chef -kokit käytä omissa olutsyötävissään ollenkaan tuommoisia aineita. Ainakin ketsuppi on ammattikokkien paheksuma raaka-aine.)

Lopullisen kokkailun hetkellä kasasin kahden tortillalätyn väliin mureaksi paistettua lihaa, raastettua cheddarjuustoa sekä edellä mainittua mangokastiketta, minkä jälkeen paistoin tuplalättyä kuivalla pannulla niin pitkään, että juusto suli sopivasti.

Asensin quesadillat taktisesti tarjolle avatun oluen kanssa, ja koeyleisönä toiminut oluenystävä eli jauhantatiimimme toinen osapuoli tykkäsi keitoksestani kovasti. (Pohjoissuomalaisena paheksun tietenkin Lapin Kullan siirtämistä Torniosta pois, eli tuotesijoittelu ei ole mitenkään harkittu juttu.)

Minua itseäni vähän häiritsi maussa valmistuotteen eli tässä tapauksessa mangochutneyn käyttö. Oli omituista, kun ruuassa maistui korianteri siitä huolimatta, etten sitä itse siihen laittanut. Pitää ilmeisesti tehdä kyseinen chutneykin tästä lähtien itse.

Lisäksi yritin tehdä vielä porkkanasipsejä, mutta niihin en onnistunut saamaan kaivattua rapeutta. Porkkana on siitä huolimatta parasta:

Etsitään: kasvispihvien ohje

Minulla on ollut vaikka kuinka pitkään tavoitteena oppia tekemään maailman parhaita kasvispihvejä. En ole raportoinut tuloksistani tänne (suksee ei ole ollut toistaiseksi kovinkaan suuri), mutta tällä hetkellä olen yhdistänyt voimat vanhan liittolaiseni punajuuren kanssa.

Food & style -nimisestä blogista löytyi ohje punajuuripaistoksiin, joita paistoin Waldorfin salaatin kaveriksi. Salaatti ilmestyi lautaselle sen takia, että se oli vuorossa Jamie's America -projektissani. Ja toisaalta tietenkin sen takia, että punajuuri piristyi päästessään samalle lautaselle sinihomejuuston kanssa.

Punajuuriohjeesta vielä sen verran, että scallion tarkoittaa kai kevätsipulia. Koska niitä ei tähän aikaa vuodesta vielä liiemmin kaupasta löydy (eikä tarvitsekaan löytyä), laitoin sen tilalle yhden purjon ja muutaman normisipulin.

Punajuuripihvit

450 g punajuurta keitettynä ja karkeaksi raastettuna
12 kevätsipulia hienonnettuna eli n. 6 dl (minulla silmät vuosivat yhden purjon ja kolmen sipulin pilkkomisen jälkeen jo siihen malliin, että päätin pärjätä puolta vähäisemmällä määrällä)
3 rkl jauhoja
1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
2 munaa, kevyesti vatkattuna
paistamiseen öljyä

Laita raastetut punajuuret ja hienonnetut sipulit kulhoon. Ripottele päälle jauhot, suola ja pippuri ja sekoita hyvin. Lisää munat ja hämmennä taas kaikki sekaisin.
Lämmitä paksupohjainen pannu. Lisää reilusti öljyä (niin, että pohja peittyy kunnolla). Ota punajuurimassaa keoksi lusikkaan ja tiputa se öljyyn (pannulle mahtuu muutama keko kerrallaan). Painele pihviksi. Anna paistua 2-3 minuutin ajan, käännä ja paista vielä parin minuutin ajan. Tarkkaile levyn lämpöä ja vähennä sitä tarvittaessa. Ota pihvit pannulla ja pistä ne lautaselle taiteltujen talouspaperien päälle valumaan.

Hapokkuutta tavoittelin tällä kertaa marinoidun punasipulin avulla. Olihan se aika hapokasta uiskenneltuaan muutaman tunnin ajan etikkaliemessä.

Teeruokaa: matcha

Helmikuun ruokahaasteen aiheeksi annettiin Japani. Erinomaista. Jos minun pitäisi valita yksi maa, jossa valmistettua ruokaa söisin loppuelämäni, valintani kohdistuisi luultavimmin Japaniin. Se saattaisi voittaa jopa Kreikan, jossa saisi kuitenkin loputtomasti fetaa, lammasta, tomaatteja ja oliiviöljyä.

Olemme kokkailleet jauhantavuosien aikana useampaakin japanilaistyylistä lämmintä ruokaa, joten nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta. Siispä valinta kohdistui matchaan eli hienoksi jauhettuun vihreään teehen.

Ongelmaksi muodostui heti alkuun se, että suuri osa löytämistäni matcha-ohjeista oli makeita leipomuksia, joita meillä ei tule liiemmin harrastettua. Mutta joka tapauksessa matchalla voisi värjätä esimerkiksi macaronseja ja muita leivonnaisia. Tai vaikka tämmöisen R-kakun.

Mutta jotain vähän yksinkertaisempaa meikäläiselle, kiitos. Matchaa yhdistetään ohjeissa aika usein valkosuklaaseen, ja siihen päädyin itsekin. Löysin netin syövereistä kiinnostavan DashiDashi-nimisen blogin, jossa oli kokeiltu aiheeseen liittyvää ganache-ohjetta.

Matcha-valkosuklaaganache

100 g valkosuklaata
50 ml kermaa (tai mahdollisesti enemmän)
matcha-jauhetta (maun mukaan)
sopiva silikonivuoka

Lohko suklaa pieniin paloihin ja aseta palat kulhoon. Kiehauta kattilassa kerma ja anna sen hautua minuutin verran. Vatkaa sekaan matcha-jauhetta. Anna kerman jäähtyä hetken aikaa. Sen pitäisi sulattaa suklaa, mutta ei leikata sitä. Kaada kerma suklaapalojen päälle ja sekoita.
Kaada seos vuokiin ja anna viiletä huoneenlämmössä. Pistä vuoka sen jälkeen jääkaappiin kahdeksi tunniksi. Sen jälkeen voit tarjota vihreää suklaata kaikille halukkaille.

Noin helppo ohje, ja senkin voi näköjään mokata. Pistin kerman kattilaan ja kattilan hellalle. Sitten ryhdyin kaivelemaan matcha-pussia metallisesta rasiastaan. Kaivelin ja kaivelin, mutta en meinannut millään saada pussukkaa purkistaan pois. Ja minulla (jos jollakin) on kuitenkin runsaasti kokemusta siitä, miten hankalanmuotoisista purnukoista houkutellaan sisältöä ulos. Mutta purkki oli joka tapauksessa liian pieni ja pussi suhteessa liian iso.

Kun viimein onnistuin, kerma oli tainnut haihtua jo suureksi osaksi ilmaan. Joka tapauksessa sitä oli niin vähän, ettei se pystynyt sulattamaan kulhoon pilkottua suklaata. Jouduin kippaamaan suklaapalat kattilaan ja antamaan niille hiukan sulatusapua hellalla. Loppujen lopuksi suuri osa suklaamassasta taisi jäädä vuokien reunoille, koska siitä riitti ainoastaan kolmeen matcha-konvehtiin.

Vähäinen määräkään ei olisi haitannut, jos lopputulos olisi maistunut ja mahdollisesti näyttänytkin hyvältä. Kuvaaja viimeisteli epätoivon kysymällä, että "kuuluuko näissä olla tämmöisiä reikiä?". Eikä makukaan ollut mitenkään erityisen ihmeellinen. Taisin laittaa matchaa sekaan hiukan liikaa.

Nyt kun sitten huomasin, että haasteen ilmoittautumisaika on loppunut jo eilen, niin tämähän meni kaikin puolin ihan putkeen. Voisin siitä huolimatta kokeilla lähiaikoina sukiyakia. Tai suolaista ja makeaa yhdistelevää soijakalaa.

Chili con Jamie (toivepostaus)

Chili on näköjään ihan loistava vierasruoka. Sen voi tehdä hyvissä ajoin hellan reunalle hautumaan, eikä padan sisältö kärsi ollenkaan, vaikka sen pitäisi odotella syömämiehiä suunniteltua pitempikin aika. Lisäksi chili on hyvää vielä seuraavanakin päivänä.

Toisaalta chili on vaikea vierasruoka siinä mielessä, että omasta mielestä mietokin ruoka voi olla jonkun toisen mielestä ihan tappavan tulista.

Minullakin hurahti chiliä alussa joukkoon taas (kuulemma) ihan liian paljon, mutta yritin pelastaa tilanteen kippaamalla sekaan purkillisen lisätomaatteja. Padan sisältö oli tämän jälkeen varsin liemevää, minkä takia hauduttelin sitä ilman kantta. Sillä seurauksella, että nesteet haihtuivat siitä lopulta melkein kokonaan.

Habanerot olivat yllättävän tulista tavaraa. Käsiä poltteli vaikka kuinka monta tuntia jälkeenkinpäin, minkä johdosta joku taisi suositella seuraavaksi kerraksi kumihanskojen käyttöä. (Sattuneista syistä en laittanut piilolinssejä silmiini sinä iltana.)

Ohjeistettu annos on valtavan iso, joten puolittamista kannattaa harkita ihan jo senkin takia, että harvalla on tarpeeksi suurta pataa koko annokselle. Jamie Oliver haudutti tämän padan Amerikka-kirjassaan nuotiolla. Ohje on siis peräisin Jamie’s America -kirjasta, johon tykästyn päivä päivältä enemmän:

Chilli con Jamie (10-12 hengelle)

2 kg naudanrintaa, erottele lihat luista ja leikkele sopiviksi paloiksi (ei löytynyt kummaltakaan lihatiskiltä, joten oli pakko ostaa pienempi määrä paistia)
500 ml kuumaa kahvia
3 isoa kuivattua chiliä (ancho, chipotle tai poblano)
oliiviöljyä
2 kukkurallista teelusikallista jauhettua juustokuminaa
2 kukkurallista teelusikallista savustettua paprikaa
1 kukkurateelusikallinen kuivattua oreganoa
2 (tuoretta) laakerinlehteä
2 punasipulia, kuorittuna ja viipaloituna
3-4 tuoretta chiliä (lisätään kahdessa erässä; miedompien makujen ystävälle riittää puoletkin tuosta määrästä)
2 kanelitankoa (en löytänyt tankoja hyllystä, joten laitoin vähän jauhettua kanelia)
10 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
merisuolaa ja vasta jauhettua mustapippuria
4 x 400 g tölkkiä kokonaisia tomaatteja
3 rkl ruskeaa sokeria
3 punaista, keltaista tai oranssia paprikaa, siemenet poistettuna ja viipaloituna
2 x 400 g tölkki papuja (kidneypapuja, voipapuja tai pintopapuja) valutettuna
ranskankermaa (halutessa tarjolle)

Valmista kahvi ja lisää siihen (vielä kun se on kuumaa) kuivatut chilit likoamaan muutamaksi minuutiksi. Pane sillä välin suurin patasi miedolle lämmölle ja lorauta sinne oliiviöljyä, sitten juustokuminat, paprikat, oreganot, laakerinlehdet ja sipulit. Paista 10 minuutin ajan niin, että sipulit ehtivät pehmetä sopivasti. Ota puolet tuoreista chileistäsi, poista niistä siemenet ja viipaloi. Viipaloi myös kahvissa uiskennelleet kuivatut chilit ja lisää ne pannulle sipuliseokseen yhdessä viipaloitujen tuoreiden chilien, kanelitankojen, viipaloidun valkosipulin sekä suola- ja pippuritujauksen kanssa. Kaada sekaan myös tilkka chilien haudutusliemenä toiminutta kahvia. Sekoita ja lisää sitten loput kahvit, tölkitetyt tomaatit sekä sokeri. Kippaa vielä sekaan lihat ja tujaus suolaa ja pippuria, peitä kannella ja anna hautua suurin piirtein kolmen tunnin ajan, silloin tällöin sekoitellen.
Lisää muutaman tunnin päästä joukkoon pavut ja paprikat ja jätä pata taas hautumaan (vähintään puoleksi tunniksi).
Maista ja mausta. Jos olet tulisemman ruuan ystävä, sekoita joukkoon loput tuoreista chileistä. Enintä tulisuutta voi taittaa ranskankermalla, jota voi halutessa lusikoida annosten päälle. Tarjoile esim. vaalean leivän kanssa (tai riisin tai perunoiden; minulle chili menee ihan ilman lisukkeitakin).

Ruokajuomaksi Jamie suosittelee kylmää olutta.

Jauhantajuhlat

Vietimme viikonloppuna perinteisiä jauhantakinkereitä, jonne uskaltautui iloksemme saapumaan kokonaan uusikin blogituttavuus: Potti-Hannele Kokeista ja Poteista.

Arvatkaapa vaan, oliko ihana saada vieraaksi ihastuttava ihminen, joka toi kaiken lisäksi mukanaan uunituoretta ruisleipää, ruisleivänjuurta, itse marinoituja valkosipulinkynsiä, chilinsiemeniä sekä Viivi ja Wagner -pyyhkeen. Sekä Saksassa pidettävien euroviisujen henkeen sopivaa herkullista hapankaalipaistosta.

Toivottavasti emme olleet liian pelottavia, kun olisi nimittäin aika mukava tavata toistekin esimerkiksi ensi kuussa järjestettävässä Oulun blogimiitissä.

Menin kutsupostauksessani nimittämään tapahtumaa nyyttikesteiksi, minkä johdosta ihmisillä oli ilmeisesti tavallistakin enemmän intoa panostaa ruokapuoleen ihan tosissaan. Itse kokkailin iltaa varten Jamie's America -kirjasta cowboy-ruokaa nimeltä Chilli con Jamie, jonka ohjeeseen tykästyin kovasti. Enpä muista ennen lisänneeni lihapataan puolta litraa keitettyä kahvia.

Tällä kertaa onnistuin pitämään chilin tulisuudenkin aisoissa; salaisuutena taisi olla yksi ylimääräinen tomaattimurskapurkki.

Paikalle saapui myös yksi parhaimmista ystävistäni, joka toi mukanaan muun muassa tällaisia pehmoisia pinaattinyyttejä (ja minä annoin puolestani hänelle kotipakettiin tekemäni chilin loput):

Muitakin hyviä ystäviä oli paikalla. Niin kuin vaikka blogimme ulkojäsen Bronx, joka saapui paikalle näin hyvin varustautuneena:



Illan keskustelut kiertyivät kerta toisensa jälkeen Nokiaan ja Elopin edellisenä päivänä tekemiin tiedonantoihin; olivathan melkein kaikki paikalla olleet mieshenkilöt jonkinasteisia oululaisnörttejä.

Humanistityttöjen oli välillä vähän vaikea pysyä teknisiä lyhenteitä sisältävien juttujen tasolla, mutta mennyttä loistoa siinä ainakin muisteltiin ja mietittiin, minkälaisia työmahdollisuuksia rakas kotikaupunkimme pystyy tarjoamaan tulevaisuudessa.

Mutta samalla toki muistettiin myös syödä. Insinööri-Pekka osoitti jälleen kerran olevansa huikea kokki. Thomas Kellerin French Laundry oli jälleen tarjonnut ohjeita, joiden innoittama Pekka pursotteli alkupaloiksi sopivia juustoisia tuulihattuja (vai mitä cheese puffsit voisivatkaan olla suomeksi).

Sain kuulla myös blogista nimeltä French Laundry at Home, jossa Carol-niminen bloggari on testannut muun muassa lauantaina tarjolla ollutta huippuhyvää Banana Split -jälkiruokaa.

Oululaista bloggaajavoimaa edusti myös Virpi, joka oli tapansa mukaan kokannut vaikka kuinka paljon. Mukana oli muun muassa tillinäkkäriä, artisokkalevitettä sekä edellisenä viikonloppuna tutuksi tullutta aura gold -moussea.





Virpillä oli tuttuun tapaan mukanaan kaksi seuralaista, joista toinen oli hankkinut iltaa varten kainuulaista kuhaa. Se on päässyt näköjään samalle lautaselle Virpin tuoman kuskus-salaatin kanssa:



Yhden illan herkullisimmista makuelämyksistä tarjosivat nämä pekoniin käärityt kampasimpukat, jotka olivat blogittoman tuttavapariskunnan yhteistyön tulos. Pitää ottaa pikimmiten selville maustesikermän salaisuus:



Samaten kaipailisin ohjetta näihin Momofuku-kirjan kanansiipiin, jotka voittivat makunsa puolesta jopa vuoden ensimmäisen päivän version:



Yllä vielä friteerauskeittimestä nosteltuja makoisia bataattisipsejä.

Viimeisen viikon aikana ilmestyneiden jauhantapostausten perusteella elämämme on näköjään yhtä juhlaa. Totuus on kuitenkin toisenlainen, ja nytkin olen viettänyt pari viimeistä päivää aika kurjissa tunnelmissa. Eilinen ystävänpäivä muistutti onneksi sopivasti hyvien ystävien merkityksestä, joten kiitokset kaikille ystävällismielisille ihmisille siitä, että olette olemassa.

(Tulevien päivien aikana ajattelin piristää mieltäni kätköilyn avulla. Kun ei vaan olisi koko ajan niin kamalan kylmä.)

Oluella maustettua kinuskia ja muuta kivaa

Olen aiemmin viettänyt aina keskitalven viikonloput tiiviisti omassa sohvannurkassa, mutta tänä talvena kalenterissa on ollut toinen toistaan mukavampia ruoka-aiheisia illanviettoja. Kuten tämä tuttavien tammikuussa kokkaama neljän ruokalajin illallinen, jonka teemana oli olut.

Kaikissa tarjolla olleissa murkinoissa oli siis olutta, jopa jälkiruokajäätelön kaveriksi kokatussa kinuskissa.

Kun tarjolla oli olutgraavatulla lohella päällystettyä tummaa leipää, tomaattikeittoa ja pitkään hauduteltua hirvipataa, niin kyllä kelpasi tulla valmiiseen pöytään. Ohjeet oli otettu viime vuoden puolella ilmestyneestä Anna-lehdestä:

Tulinen tomaatti-olutkeitto

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattisosetta
1 punainen chili
2 prk (á 400 g tomaattimurskaa)
2 dl lager-olutta
2 dl kasvislientä
2 rkl fariinisokeria
2 tl kuivattua timjamia
4 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Kuori ja hienonna sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet. Halkaise fenkoli, poista kova kanta ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sipulit ja fenkolit ja anna hetken aikaa kuullottua. Lisää tomaattisose sekä hienonnettu chili. Sekoita hetken aikaa. Lisää kattilaan tomaattimurska, olut, kasvisliemi, fariinisokeri ja timjami. Anna keiton kiehua kohtalaisella lämmöllä poristen noin 15 minuuttia.
Lisää keiton joukkoon hienonnettu basilika ja mausta keitto suolalla ja mustapippurilla. Soseuta keitto ja annostele lautasille. Tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa.

Tumman oluen lihapata

noin 1 kg naudan sisäpaistia (meillä lihana hirveä)
1 rkl voita ja öljyä
suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 porkkanaa
1 plo (33 cl) tummaa olutta
2 laakerinlehteä
4 katajanmarjaa
1 rosmariininoksa
noin 1 l lihalientä
3 rkl mustaherukkahyytelöä
2-3 rkl maissitärkkelystä

Paloittele liha reiluiksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannu ja ruskista lihapalat öljy-voiseoksessa, kunnes ne saavat kauniin värin. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä lihat pataan.
Paahda samalla pannulla kuoritut ja viipaloidut porkkanat ja nosta pataan. Kaada pataan olut, laakerinlehdet, katajanmarjat, rosmariininoksa ja lihalientä niin, että liha kunnolla peittyy. Loppu lihaliemi voidaan käyttää kastikkeeseen.
Nosta pata 150-asteiseen uuniin. Anna padan hautua 2-3 tuntia. Lihapalat ovat kypsiä, kun liha hajoaa haarukalla.
Nosta lihat pois liemestä ja siivilöi liemi. Kuumenna kattilassa padan liemi, loppu lihaliemi ja mustaherukkahyytelö. Suurusta kastike maissitärkkelyksellä. Nosta lihat kastikkeeseen. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. Tarjoile paahdettujen juuresten ja perunoiden kanssa.

Vaniljajäätelöä ja olutkinuskia

25 g voita
2 dl sokeria
1½ dl stout-olutta
4 rkl kuohukermaa
lisäksi: vaniljajäätelöä

Sulata voi ja sokeri kattilassa. Sekoita ja anna kiehua, kunnes seos karamellisoituu. Lisää olut ja kerma. Anna kiehua, kunnes seos sakenee kinuskimaiseksi. Kinuski on valmista, kun pudotat tipan kinuskia kylmään veteen ja se jähmettyy kiinteäksi.
Tarjoa hieman jäähtynyt kastike vaniljajäätelön kanssa.

Ruokajuomana oli myös olutta.

Mikro tuli taloon

Meillä ei ole ollut mikroaaltouunia moneen vuoteen. Keittiömme on ihan kamalan ahdas eikä uunille ollut kovinkaan paljon käyttöä, joten lahjoitimme silloisen mikromme pois ja päätimme pärjätä ilman. Etenkin näin talviaikaan leivinuunia voi käyttää monesti mikron korvikkeena: aiemmin lämmitettyyn leivinuuniin voi kätevästi lykätä ruokia kuumenemaan.

Olin ennen mikrosta luopumista elänyt kyseisten uunien kanssa liki kaksikymmentä vuotta, mutta en ikinä oppinut käyttämään laitetta kovinkaan monipuolisesti. Ruokien lämmittämisessä se oli tietenkin kätevä (silloin söin vielä mikropitsojakin), mutta mitään varsinaista ruokaa siinä ei tullut kyllä koskaan laitettua (paitsi tietenkin mikropopcorneja).

Pakastettujen ruokien sulatuksessakaan en ollut kovin taitava: monesti sulatettavat eväät alkoivat paistua reunoilta, vaikka olivat keskeltä vielä ihan umpijäässä.

Kylään tulevat kaverit ja etenkin yövieraat kummastelevat kyllä aina mikron puutetta. Ihmisillä on näköjään kamalan iso kynnys ryhtyä hämmentämään kattilassa jotain semmoista, jonka on tottunut tekemään vähäisellä vaivannäöllä mikrossa. Minunkin olisi kyllä aika vaikea luopua vedenkeittimestä ja ryhtyä valmistamaan teevettä taas liedellä.

Mutta nyt päätimme osallistua ruokabloggaajille tarkoitettuun MAX-mikroaaltouunikilpailuun, minkä seurauksena keittiöömme saapui mikro. Ja siinä mikrossa olisi tarkoitus tehdä ihan oikeastikin ruokaa.

Saa nähdä, miten käy. Ja miltä maistuu.

Olen siinä mielessä hivenen toiveikas, että teknologia on edellisen mikromme ajoista tietenkin kehittynyt ja uusi Whirlpool-masiinamme yhdistää (mainoslauseiden mukaan) jollain tavalla uunin ja mikron hyviä ominaisuuksia. Lisäksi siinä on höyrytys-, grilli- ja crisp-toiminto, joista viimeksi mainittua testasimme saman tien mukana tulleesta ohjevihkosesta löytyneeseen jogurttikakkuun:

Jogurttikakku max-mikrossa

3 kananmunaa
125 ml luonnonjogurttia
2 dl sokeri
4 dl vehnäjauhoja
1 dl auringonkukkaöljyä
2 tl leivinjauhetta

vuoan voiteluun: voita ja korppujauhoja

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinavaahtoon. Lisää joukkoon jogurtti ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (tavallista metallista kakkuvuokaa ei tietenkään saa laittaa tavalliseen mikroon). Paista kakkua 9-10 minuuttia crisp-toiminnolla.

En yleensä ikinä tee tuommoisia kakkuja minkäänlaisissa uuneissa, joten en ole ihan varma, miten tuota voisi vertailla muissa uuneissa valmistettuihin. Kyllä siitä tuli ihan mukavan kuohkea (ja pinnaltaan hiukkasen rapea), mutta jotenkin tuntuu omituiselta, että leipomus valmistuu noin lyhyessä ajassa (aikaa meni kaikkinensa ehkä vartin verran).

Jonain päivänä voisi testata, kuinka rapeapohjaista pizzaa tuolla saa aikaiseksi. Luvassa on siis ottelu leivinuunin ja mikroaaltouunin välillä.

Kilpailuaika loppuu tasan kuukauden kuluttua. Mielenkiintoista nähdä, jääkö mikro luoksemme vielä senkin jälkeen vai lahjoitammeko sen hyvään kotiin.

Muut max-kisaajat ovat:
Essu ja Lusikka
Hyvän maun rajalla
Pinjan Herkkula
Terhin keittiössä

Savustetun chilin tomaattikastike

Ostin vähän aikaa sitten tölkillisen chipotlechilejä, joita olen käyttänyt muun muassa kanapastaan sekä bataattimuusiin.

Savustettua säilykechiliä voisi käyttää lisäksi vaikka burritojen täytteeseen tai burgereihin (papupihvit voisivat olla aika herkullisia).

Minä yhdistin chipotlet tietenkin tomaattiin:

Lihapullat chipotlekastikkeessa (lähde: recipesecrets.net)

lihapullat:
800 g nauta-sikajauhelihaa
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
3 munaa
0,6 dl korppujauhoja
suolaa ja pippuria maun mukaan

kastike:
6 chipotlechiliä, esim. adobo-kastikkeessa
6 keskikokoista tomaattia (tai vastaava määrä tölkkitomaatteja)
2,4 dl kanalientä
2 valkosipulinkynttä
ripaus juustokuminaa
1 rkl kuivattua oreganoa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Laita chilit, tomaatit, liemi, valkosipuli, juustokumina ja oregano kulhoon ja surauta esim. sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Kippaa pannulle ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. (Alkuperäinen ohje sisältää ihraa ja ihrassa paistamista, mutta minä jätin sen kohdan kokonaan väliin.)
Tee lihapullat: Sekoita ainekset kulhossa ja muotoile seos lihapulliksi. Paista pulliin pannulla ruskea pinta ja lisää ne sitten kastikkeen sekaan kypsymään. 25 minuutissa pitäisi tulla valmista (meillä pari reunalle jäänyttä lihapullaa jäi pikkuisen turhan punertaviksi, mutta muut olivat mukavan meheviä).

Helkan huomassa

Kuten jo monessa ruokablogissa on raportoitu, hotelli Helka järjesti viime viikonloppuna ruokabloggaajille hienon kokoontumisen.

Tapahtuma alkoi Essi Avellanin samppanjatastingilla. Hän onnistui kertomaan samppanjan historiasta, nykyisyydestä, valmistuksesta ja perusteista hämmentävän mukaansatempaavasti: rennon leppoisasti, mutta jotenkin yhtä aikaa todella asiallisesti. Hieno luento, kerrassaan!

(Yllä olevassa kuvassa muistellaan, kuinka epätoivoista Master of Wine -tutkinnon suorittaminen oli niinä hetkinä, kun vastassa olivat ne kaikkein konservatiivisimmat ranskalaiset viininviljelijät.)

Me emme entuudestaan tienneet, että Champagnen alue on viininviljelyyn sen verran viileä, että kuplat hiipivät alueella tehdyn viinin sekaan kylmän talven aikana alkujaan ihan salakavalasti ja muun muassa munkki Dom Pérignon (n. 1638–1715) yritti taistella kovasti rahvaanomaisena pidettyjä kuplia vastaan. Tai että englantilaiset maistelijat arvostivat kuplia sen verran paljon, että heitä on suuresti kiittäminen nykymuotoisesta kuohujuomasta. 1720-luvulla sallittiin samppanjan myyminen pulloissa, minkä jälkeen kuplat saatiin kätevästi siirrettyä suurelle yleisölle.

Champagnen maakunnan nimeä kantavan kuohuviinin takana on kolme rypälelajiketta: Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier, joita yhdistelemällä suuri osa parhaista samppanjoista on saatu aikaiseksi. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa; tiukkarunkoinen ja tyttömäisen kepeä Chardonnay saattaa kaivata kaverikseen hieman lihaksikkaampaa ja hedelmäisempää Pinot Noiria sekä ryhdittömämpää Pinot Meunier -lajiketta. Pinot Meunier on sen verran lyhytikäinen lajike, että sitä ei yleensä käytetä vuosikertasekoituksiin ollenkaan.

Sekin oli meille hieman yllättävää, että samppanjaa tehdään myös punaisista rypäleistä.

Luennon päätteeksi alkoi valtava pauke, kun Helkan henkilökunta ryhtyi ampumaan samppanjapulloja auki. Lauonnan tauottua saimme laseihimme neljää eri samppanjaa: kolmea yhden rypäleen tuotetta ja yhtä tavallista, tasalaatuiseksi sekoitettua massasamppanjaa. Kun ei tällaista samppanjarivistöä ollut aiemmin nauttinut, oli todella jännä huomata, miten isoja eroja juomissa oli - ja miten tarkoin ne vastasivat Essin kuvauksia.

Olisikin mielenkiintoista tehdä vastaava ilman asiantuntijan opastusta - tai niin, että opastus tulisi jälkikäteen - ja kokeilla, minkä verran juomista saisi omin avuin irti muutakin kuin lounaaseen virittävää tunnelman kepeyttä.

Myöhemmin pääsimme laittamaan ruokaa Helkan lähes-kaiman keittiömestarin opastuksella, ja lopuksi nautittiin ateriakokonaisuus Essin valitsemilla viineillä. Suositella voi esimerkiksi punaviiniä nimeltä Baby Bush Mourvèdre Barossa Valley 2008 Mourvèdre (14,90 €).

Spekulaatio siitä, minkä verran nautitussa ateriassa oli omin käsin kokkaamiamme osuuksia, muodosti valtaosan loppuillan keskusteluista. Laittamamme ruoat nimittäin vietiin kylmiöön odottamaan - mikä minkäkin näköisenä - ja illalla eteen kannettiin kauniita, määrämuotoisia annoksia.

Yksi yllä näkyvälle alkuruokalautaselle valmistetuista ruokalajeista oli tämä:

Kirsikkatomaattihilloke

2 kpl salottisipulia
1 dl valkoviiniä
2dl tomaattimehua
200 g kirsikkatomaattia
loraus valkoista balsamicoa
suolaa
pippuria
hunajaa
oliiviöljyä

Freesaa salottisuikaleita oliiviöljyssä ja lisää suolaa ja pippuria. Lisää valkoviini ja keitä hivenen kasaan. Sen jälkeen lisää tomaattimehu, balsamico ja hunaja. Keitä kasaan, kunnes liemi on sakeentunut. Anna liemen hivenen jäähtyä ja lisää siihen kirsikkatomaatit ja jäähdytä.

Myös saaristolaisleivän päälle lusikoitua aura gold -moussea sekä rosmariinisorbettia tulee takuulla testattua myös kotioloissa. Jälkiruokalautaselle liitettyä punaherukkajäädykettäkin voisi niin ikään testata syksymmällä. Pastanjauhajien miesjaoston mielestä poro oli parasta:



Kaunis kiitos Helkalle ja mukana olleille!

(Kirjoittamisesta huolehtivat tällä kertaa molemmat jauhajat; historia- ja tomaattiosuuden tekstiin lisäsi Rosmariini.)

Taimitarha

Olimme muutaman päivän poissa kotoa, viettämässä viikonloppua harvinaisen hyvässä seurassa.

Kotiin päästyä huomasimme, että lunta oli tullut jälleen kerran vaikka kuinka paljon lisää, mutta sisään kahlattuamme meitä kohtasi mukava näky: suuri osa itämään pistetyistä chilinsiemenistä oli muuttunut poissa ollessamme ponteviksi minitaimiksi.



Osa taimitarhamme kasvateista oli ottanut siemenenkin mukaansa:

Ainoastaan Habanero, Brown Large -niminen lajike oli jäänyt mököttämään siemenensä suojiin. Kaikki muut ovat venähtäneet edes pikkuisen pituutta.

Milloinkahan tässä mahdetaan päästä kokkaamaan ensimmäiset chiliherkut?

Kotitekoiset pinaattilätyt

Pinaattilätyistä tuli juttua täällä Pastanjauhannassa tämän viikon alussa, ja keskiviikkona lättyjä päästiin viimein paistamaan. Kokkaustilanne oli kaikin puolin poikkeuksellinen ja ehkä vähän jännittäväkin, mutta jotain saatiin sentään aikaiseksi.

Lättyjen kaveriksi tein sekä sitruuna- että kananmunatahnan, joista sitruuna oli suuri suosikkini:

Pinaattiletut

5 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
150 g pakastepinaattia
½ tl suolaa
(paistamiseen voita tai öljyä)

Vispaa kananmunien rakenne rikki ja lisää sekaan maito. Lisää suola ja jauhot sekä sulatettu pinaatti. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota ½ tuntia.
Paista pannulla voissa tai öljyssä lettusiksi. Tarjoile puolukkahillon sekä kananmuna/sitruunatahnan kanssa.

Sitruunatahna
½ prk ranskankermaa (meillä kermaviiliä)
½ - 1 sitruunan kuori

Raasta huolellisesti pestyn sitruunan kuori ja sekoita se ranskankerman joukkoon.

Kananmunatahna
½ prk ranskankermaa (meillä kermaviiliä)
2 kananmunaa
suolaa

Hienonna kananmuna ja sekoita suolan kanssa ranskankerman sekaan.

Ohjeet ovat siis peräisin Ruokailmiö-blogista.

Tandooriruokaa (ilman tandooria)

Minä vihaan yli kaiken semmoisia sanontoja kuin "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Siis sitä asennetta, ettei ikinä kannata edes yrittää mitään, kun lopulta epäonnistuu kuitenkin.

No, nyt minulle kävi kuitenkin täsmälleen niin, että kurkottamisen jälkeen seurasi kapsahtamista. Uskoin hienon haukimenestyksen jälkeen hetken aikaa, että minussa on ehkä sittenkin ainesta kelvolliseksi kotikokiksi. Kunnes heti seuraavalla kokkauskerralla koin ihan kunnon mahalaskun. Unohdin järjen käyttämisen ihan kokonaan ja onnistuin melkein pilaamaan annoksen kaikenkaikkisella tumpuloinnillani.

Arvoisa aviomieheni toi vähän aikaa sitten kirjakaupasta mukanaan Gordon Ramsayn intialaisia reseptejä esittelevän Great Escape -kirjan. Briteillä on tietenkin hyvin tiivis suhde intialaiseen ruokaan, ja curryn syöminen on siellä luullakseni yhtä yleistä kuin Fish and Chips -annoksen noutaminen. Siksi Gordonkin on päättänyt listata omat intialaiset suosikkireseptinsä yksien kansien väliin.

Olen hulluna intialaiseen kasvisruokaan ja siispä päätin kokeilla kirjasta intialaisittain maustettua ja paistettua kaalta (huomatkaa kaali-sanan oululainen taivutus), kukkakaalitandooria sekä samassa kirjassa ohjeistettua naanleipää.

Ongelmakohdat kukkakaalikokkauksessa olivat seuraavat:
-Suomessa talvella myytävä kukkakaali ei ole välttämättä yhtä nopeasti kypsyvää kuin kirjan vauvakukkakaali (baby cauliflower).
-Hot chili powder ei välttämättä tarkoita sitä kaikkein tulisinta lajiketta, jota hyllystä sattuu löytymään.

Alkuperäinen ohje kuuluu suomennettuna näin:

Kukkakaalitandooria kotiuunissa

4 pienen kukkakaalin kukinnot
marinadi:
300 ml paksua kreikkalaistyylistä jogurttia
3 cm pala inkivääriä, kuorittuna ja hienoksi raastettuna
3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja murskattuna
0,5 tl merisuolaa (tai maun mukaan)
0,5 tl jauhettua kurkumaa
1 tl tulista chilijauhetta (tai maun mukaan!)
1,5 tl garam masalaa
0,5 tl jauhettua korianteria
1 tl chaat masalaa (tätä meiltä ei löydy)

paistetut sipulirenkaat:
2-3 rkl kasvisöljyä
2 sipulia (saavat olla suuria), kuorittuna ja renkaiksi leikattuna
3 rkl tomaattipyrettä
merisuolaa ja vasta jauhettua mustapippuria
1 tl garam masalaa
0,5 tl chaat masalaa
kourallinen korianterinlehtiä koristeluun

Keitä kukkakaalin kukintoja suolalla maustetussa vedessä 2-3 minuutin ajan niin, että kaali pehmenee hiukan (seuraavalla kerralla keitän ohjeistettua aikaa pitempään). Valuta vesi pois ja kippaa kukkakaalit hetkeksi kylmään veteen. Valuta uudestaan.
Sekoita isossa kulhossa marinadin ainekset. Lisää kukkakaali ja sekoita niin, että kukinnot ovat yltympäriinsä jogurttimarinadin peitossa. Kippaa kaalit marinadeineen uunipellille (tai laakeaan uunivuokaan), peitä kelmulla ja pistä viileään paikkaan muutamaksi tunniksi. Tässä ajassa makujen pitäisi upota kaaliin.
Kun ryhdyt jatkamaan kokkailua, lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota kelmu pois pellin päältä ja laita vuoka uuniin 8-10 minuutiksi (jouduin itse paistamaan aika paljon kauemmin, kun ruoka ei vaan suostunut kypsymään... siinä ajassa jogurttimarinadikin tietenkin ehti menettää mehevyyttään). Kokeile kukkakaalien kypsyyttä esim. veitsen kärjellä ja siirrä ne sitten pois uunista.
Kukkakaalien paistuessa voit valmistaa sipulirenkaat: Kuumenna öljy pannulla ja lisää sitten sipulirenkaat, tomaattipyre ja ripaus sekä suolaa että pippuria. Tarkkaile, etteivät sipulit pääse kärähtämään, eli sekoittele ja alenna tarvittaessa lämpöä. Kun sipulit ovat pehmenneet ja saaneet sopivasti väriä (tässä kestää noin 6-8 minuuttia), lisää masalat. Sekoita hyvin ja paista vielä hetken aikaa. Ota pannu liedeltä. Ripottele tomaattiset sipulirenkaat kukkakaalien päälle, koristele halutessasi korianterilla ja tarjoile.

Tarjolle kannattaa asettaa myös maustamatonta kreikkalaista jogurttia (tai siitä tehtyä miedosti maustettua raitaa), jolla voi tainnuttaa enintä tulisuutta. Mikäli chiliä siis sattui hurahtamaan joukkoon hieman liikaa.

Mutta kerrassaan loistokas idea tuo jogurttimarinoitu kaali, samaten kuin tietenkin tomaattisuuden yhdistäminen sipulirenkaisiin. Tätä on pakko päästä kokeilemaan vielä uudestaankin hieman maltillisemmalla maustamisella. Yrittänyttä ei nimittäin laiteta.

Top Chef -blogihaasteena hauki

Viikko sitten alkoi Suomen versio Top Chefistä, jota minä olen tykännyt katsoa jenkkiversiona jo pitemmän aikaa. En ole juurikaan jyvällä kansallisesta penkkiurheiluhurmoksesta, mutta sen sijaan jännitin reilu vuosi sitten Top Chefin äärellä ihan tosissani tamperelaissyntyisen Stefan Richterin puolesta. Sillä tuotantokaudella voitti ihan väärä, kun Stefan tuli vasta kakkoseksi.

Mutta asiaan: Me lupauduimme osallistumaan täällä jauhantapajalla Top Chef -blogihaasteeseen, jonka aiheena on tällä ensimmäisellä kerralla hauki. Sama raaka-aine esiintyy tämän illan Top Chef -jakson tulikoe-tehtävässä, jossa voisi olla nähtävissä ehkä asteen verran ammattimaisempia toteutuksia. (Viime viikolla voittanutta pudotushaastereseptiä voisi joskus testata itsekin: kuhaa, maa-artisokkapyrettä, linssejä, puikulaperunasipsejä ja Beurre Blanc -kastiketta.)

Olin miettinyt viime viikolla jo aiemmin, että voisin kokata perjantai-iltana kalaa. Kalan kaveriksi ajattelin valmistaa chipotle-bataattimuusia sekä paahdettua fenkolia. Kalan lajiketta tai valmistustapaa en päättänyt etukäteen, koska ikinä ei voi olla ihan varma, mitä kalatiskiltä kulloinkin sattuu saamaan. Mutta nyt valinta oli tietenkin selvä: kala oli hauki.

Koska lisäkkeissä oli jo varsin voimakkaita makuja, päätin pitää hauen makunsa puolesta aika yksinkertaisena. Siksipä valintana olivat yksinkertaisesti haukimurekepihvit, ilman silputtua pekonia tahi homejuustoa, joita muussa tapauksessa voisi käyttää pihvien mehevöittämiseen. Tein näin:

Haukimurekepihvit

500 g haukifilettä
1 pienehkö hienonnettu sipuli
2 paahdettua paahtoleipää murusteltuna
2 munaa
(vajaa) 100 g ranskankermaa
puolikkaasta sitruunasta puristettua mehua
suolaa ja valkopippuria
tilliä

En halunnut, että pihveistäni löytyisi ruotoja, joten ähersin hauen kimpussa ruotopihtien kanssa vaikka kuinka pitkän aikaa. Että pystyy olemaan hankalia ja pitkälle ulottuvia ruotoja.
Samalla viritin yleiskoneeseen silppuriterän, jonka avulla sain leivät kätevästi muruiksi. Kippasin sitten päälle ranskankermaa ja 2 rikottua kananmunaa, että muruset pääsivät sopivasti pehmenemään. Hetken päästä lisäsin mukaan haukea lukuun ottamatta kaikki muut ainekset ja sekoitin vähän. Sitten vasta hauki joukkoon, minkä jälkeen pulssitin konetta niin pitkään, että kaikki oli mukavasti sekaisin. Sekaan jäi aavistuksen isompiakin hauenpaloja, eli en pyrkinyt ihan tasaiseen massaan.
Taikinaa pihveiksi muotoillessani huomasin, että kolmas paahtoleivän siivu ei olisi ollut yhtään hullumpi, koska taikina oli aika löysää. Sain tehtyä siitä kuitenkin kuusi kappaletta pihvejä, jotka laitoin sitten jääkaappiin joksikin aikaa hieman jähmettymään. Paistamiseenkin käytin varmuuden vuoksi teflonia, jotten joutuisi raapimaan löysiä pihvejä valurautapannun pohjasta.
Kuumensin pannun kuumaksi, pudotin sitten aavistuksen verran lämpöä ja asettelin ensimmäisen satsin pihvejä paistumaan. Kun alapinta oli ruskistunut, suoritin kääntämistä ja sen jälkeen ruskistin toisenkin puolen. Sen jälkeen annoin pihvien paistua vielä hetken aikaa selvästi miedommalla lämmöllä. Ja lopputulos oli oikeinkin mehevä.

Bataattimuusin alkuvalmisteluihin otin mallia Top Chefin juontajalta. Kypsensin siis bataatin pehmeäksi 200-asteisessa uunissa. Sen jälkeen kuorin sen ja ripsautin joukkoon hieman suolaa, voita sekä yhden chipotlechilin.

Muusasin kokonaisuuden käsisurvimella, ja lopputuloksesta tuli jotenkin tikkuinen. Huomasi kyllä, etten ole tehnyt bataattimuusia juuri ikinä aikaisemmin. Chili ei maistunut lopputuloksessa laisinkaan, mutta päätin olla välittämättä asiasta. Etenkin kun sähköisellä sauvasekoittimella sain lopulta rakenteen edes hieman tasaisemmaksi.

Kattilassa hauduttelin voissa kahta kolmeen osaan pilkottua fenkolia, jotka tuoksuivat kypsyessään aivan taivaalliselta. Samoin kalamureketaikina tuoksui hyvältä, eikä uunissa paahtuva bataattikaan ollut ollenkaan hullumpi.

Fenkolien päälle valutettiin lopuksi vielä hunajaa ja siirappia, ja kun bataattimuusikin on aika makeaa, rupesin miettimään, että lautanen kaipaa jotain hieman hapokkaampaakin. Haukipihveistä oli jäänyt yli puoli purkillista ranskankermaa, puolikas sitruuna sekä ihan mukavasti tilliä, joten sekoitin niistä (sekä suolaripauksesta) sitruunaisen kylmän kastikkeen. Ruohosipuliakin olisi voinut ehkä laittaa joukkoon, jos sitä olisi sattunut olemaan.

Ja arvatkaapa mitä: Ruoka oli makujensa puolesta kaikkein parasta, mitä olen ikinä saanut keittiössämme aikaiseksi. Lautasella oli paljon herkullisia makuja, jotka olivat oikein mukavasti sopusoinnussa keskenään. Yleensä aika kriittinen kanssa-asukkaanikin yltyi kehumaan ruokaa ihan tosissaan. Sain lopputuloksesta kuusi pistettä. Noppa-asteikolla!

Annoksen ulkonäkö oli sen sijaan aika omaleimainen. Tältä näyttää, kun jauhaja yrittää laatia vähän ravintolamaisempaa sommitelmaa:

Hauesta kannatti vielä viime viikonloppuna laittaa ruokaa, sillä (kuten vuosi sitten totesin) hauki on tammikuun paras sesonkikala. Vaikka tokihan se maistuu mateen tavoin vielä helmikuussakin.

***
Mutta kertokaahan rakkaat ruokaa laittavat lukijamme: Mitä te tekisitte Top Chef -tulikokeessa hauesta? Voisiko siitä tehdä jotain kivoja pikkusyötäviä vai onko pääruoka ainoa vaihtoehto?