Tämä vuosi ei alkanut ruokaharrastuksen kannalta (tai ylipäänsä muutenkaan) kovin suotuisissa merkeissä. Sairastuin nimittäin heti vuoden alkajaisiksi influenssaan, joka kehittyi vielä keuhkokuumeeksi seurauksella, että keuhkoja repivä yskä on edelleen seuralaisenani. En yleensä ole juuri koskaan kuumeessa tai menetä ruokahaluani, mutta nyt kun tammikuussa sairastin yhtä aikaa nielu-, silmä- ja korvatulehdusta, pystyin syömään lähinnä pakastemarjoista tehtyjä smoothieta ja kaupan pakastealtaasta ostettuja mehujäitä (sekä pakon sanelemana useampaa erilaista antibioottia). Kirjoitustyötkään eivät sujuneet suunnitellulla tavalla. Viime vuodenvaihteeseen sijoittunut Kanarian-matkakin on jäänyt vaille matkaraporttia, mutta nyt on aika korjata tilannetta.
Olen viimeisen vuoden ajan säästänyt lähitulevaisuudessa häämöttävää isompaa reissua varten, mutta vuodenvaihteessa meille tarjoutui tilaisuus matkustaa jauhantapuolison vanhempien kustantamana (isommalla porukalla) Teneriffalle Puerto de la Cruziin. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kanarian saarilla, ja etenkin Teneriffa on kuulostanut aina erityisen pahalta turistirysältä, mutta ennakkoluuloista luopuminen kannattaa, sillä reissukohde osoittautui kerrassaan mainioksi. En yhtään ihmettele, että Puerto de la Cruzin turismi yltää 1800-luvulle saakka. Kaupunki on ympäristöineen todella kaunis ja ilmasto oli keskitalvellakin hyvin miellyttävä (sadepäiviä ei sattunut omalle matkaviikollemme ollenkaan).
Hotellimme
H10 Tenerife Playa sijaitsi kerrassaan mahtavalla paikalla (meren ja Lago Martianezin merivesialtaiden äärellä), ja viidennen kerroksen parvekkeelta oli hauska kuunnella aaltoja ja katsoa aloittelevien surffaajien harjoittelua. Samaten hotellin toisessa kerroksessa sijaitsevasta ravintolasta avautui huikaisevan hieno merinäköala. Sitä kelpasi katsella, kun söi aamiaiseksi paikallisia pieniä banaaneja:
Olin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni all inclusive -matkalla, joihin olen aina suhtautunut epäluuloisesti syystä, että niitä suosimalla rajoittaa paitsi omia ruokailumahdollisuuksiaan myös paikallisten toimijoiden mahdollisuutta ansaita elantoaan myymällä ruokaa matkailijoille. Myös alueen kulttuuriperintöön tutustuminen sekä muut paikalliset elämykset saattavat jäädä herkemmin väliin, jos hotellilla on rajattomasti tarjolla ilmaista (tai ennalta maksettua) ruokaa ja juomaa. Toisin sanoen all inclusive -matkojen suuri suosio vähentää myös paikallisten oppaiden, lipunmyyjien, autonkuljettajien ja monien muiden ammattiryhmien työmahdollisuuksia.
Etenkään suurten matkatoimistoketjujen all inclusive -hotelleissa en kovin mielelläni yöpyisi. Esimerkiksi Gambia yritti parikymmentä vuotta sitten kieltää all inclusive -matkojen myymisen kokonaan, koska matkailusta koituvien taloudellisten hyötyjen nähtiin valuvan liiaksi kansainvälisten matkanjärjestäjien taskuihin. Myös Teneriffan kaltaiseen haavoittuvaan saariympäristöön tekee mielellään matkan siten, että voi samalla olla jollain tavoin hyödyksi myös paikallisille asukkaille. En tosin tiedä, mistä suuret hotellitketjut hankkivat all inclusive -hotellien ruokansa; toiveissa olisi, että nekin voisivat suosia myös paikallisia tuotteita ainakin jossain määrin.
Oman espanjalaisen hotelliketjumme all inclusive -matka sopi oikein hyvin eri-ikäisistä matkaajista koostuneelle suurelle matkaseurueelle, ja elämyksiäkin riitti, kun hintaan sisältyi esimerkiksi uudenvuodenaaton hulppea gaalaillallinen. Paikallisiakin ruokalajeja oli tarjolla. Heti ensimmäisen matkapäivän aamiaisella oli tarjolla herkullista espanjalaista munakasta ja lounaalla pääsin maistamaan papas arrugadas -perunoita sekä kahdenlaista (korianterilla maustettua vihreää ja paprikaa sisältävää punaista) mojo-kastiketta. Tarjolla olisi ollut myös empanadoja (eli paikallisia suolaisia pasteijoita) ja paellaa. Ruokaa oli kaiken kaikkiaan tarjolla todella paljon, eli ruokahävikkiä syntyy varmasti väistämättä melkoisesti.
Kyselin täällä Pastanjauhannassa ennen reissua Kanarian ruokavinkkejä, jotka olivatkin oikein hyödyllisiä. Esimerkiksi
G-Astronomiaa-blogin listaus
Mitä Teneriffalla kannattaa syödä oli mahtavan kattava ja asiantunteva tietopaketti aiheesta.
Olisimme suosineet mielellämme enemmän myös paikallisia ravintoloita, mutta esimerkiksi banaaniviljelmien keskellä sijaitseva kiinnostava
Restaurante Haydée oli kiinni juuri silloin, kun olisimme siellä vierailleet. Läheisessä La Orotavan pikkukaupungissa piti olla muutenkin runsaasti mielenkiintoisia ruokapaikkoja, mutta menimme sinne vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin mikään ravintola ei pitänyt oviaan auki.
Sillä sipuli -bloggaajien
suosittelemaan Tasca Ihüey -nimiseen paikkaan pääsimme sentään ruokailemaan ja maistelemaan myös paikallista kanarialaista valkoviiniä.
Huonoa tuuria oli mukana muutenkin. Kävimme yhtenä päivänä Teneriffan lounaisrannikolla valaiden katseluun keskittyneellä veneretkellä (lähtö Playa de las Américasista). Meidän kohdallemme sattui ainoastaan yksi delfiiniperhe, mutta pallopäävalaita ei sattunut reitille ollenkaan, vaikka niitä kuulemma yleensä näkee sataprosenttisella varmuudella. Myös tulivuori Teidelle nouseminen jäi harmillisesti väliin (protip: kannattaa ostaa lippu etukäteen netistä). Kokemista ja näkemistä jäi siis vielä mahdollisille tulevillekin Teneriffan-reissuille.
