keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Huisin hyvä kasvispiirakka

Tällä sulatejuustopaketista kymmenisen vuotta sitten napatulla ohjeella syntyy niin maistuvaa piirakkaa, että paatuneinkin lihansyöjä saattaa yltyä tätä kehumaan. Pohja ei ole yhtä rasvaisen oloinen kuin piirakoissa yleensä, ja lisäksi Viherpippuri-sulatejuusto antaa piirakkaan mukavaa särmää. Sopii palasiksi leikeltynä myös illanistujaisten hiukopalaksi:

Juusto-kasvispiirakka (uunipannullinen)

Pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g Valio Meijerivoita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 iso sipuli
2 porkkanaa
pala selleriä
3 eriväristä paprikaa
2 rkl Valio meijerivoita
1 pkt Koskenlaskija Viherpippuri -sulatejuustoa
2 munaa
1 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 dl hienonnettua persiljaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut ainekset ja vaivaa kimmoisaksi. Kohota. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipannuun. Kohota. Suikaloi kasvikset ja hauduta voissa puolipehmeiksi. Ota pannu levyltä. Lisää kuutioitu juusto ja muut aineet. Levitä pohjalle. Paista 250°C:ssa 15-20 min.

Ylempi kuva on Pippurimyllyn piirakkatutkielma, kun taas tässä on puolestaan allekirjoittaneen näkemys aiheesta:

41 Comments:

At 12/4/06 00:59, Blogger kervå said...

Pentele, kun on hieno valokuva (alempi). Juu juu, reseptikin on muikea :)

 
At 12/4/06 01:15, Blogger ainailona said...

Joo, tää me otetaan ainakin!

 
At 12/4/06 08:31, Anonymous Anonyymi said...

Oh nam! Kiitos kasvisruoasta!

 
At 12/4/06 08:52, Blogger Rosmariini said...

Täältähän näitä pesee! Juustoa saa laittaa sitten ihan reilusti, jotta maistuu.

 
At 12/4/06 10:56, Blogger Samuli said...

Hei mainiota! Velipoika kutsui pääsiäisenä maistelemaan lammasta ja tuumasin, että voisin leipoa jotain viemisiä. Kokeilen siis tätä (ja lisäksi rahkapiirakkaa, jonka reseptin postaan sitten tuonne soppapuolelle).

 
At 12/4/06 17:16, Blogger Rosmariini said...

Toivottavasti maistuu. :)

Kiva päästä kurkkimaan Soppa-blogin pääsiäisjuttuja!

 
At 28/5/07 14:48, Blogger Unknown said...

Olipa hyvä ohje! Tarjosin tätä kokkareilla ja kovasti sai kehuja ja useimmat halusivat myös reseptin. Fantsua.

 
At 6/8/08 16:14, Anonymous Anonyymi said...

Tätä tein (vienosti varioiden) pari pellillistä ylioppilasjuhliini, siinä oli lihansyöjillä ihmettelemistä kun pelkkä vegepiirakka alkoi maistua paremmin kuin perinteiset kinkkuhärdellit.
Ehdottomasti juhlien syödyin eväs!
Tänään tulee käymään vieraita, Ja eikun taas sorvin ääreen.

 
At 6/8/08 21:45, Blogger Rosmariini said...

No jopas nyt. :) Kiva, että muutkin tykkäävät, kun joskus vähän jännittää, että tuleeko näitä omia suosikkijuttuja hehkuteltua täällä vähän liikaakin.

 
At 18/8/08 19:42, Anonymous Anonyymi said...

Olipas hyvää, nam :p
Jos ette pahastu nappaisin hienon kuvanne omaan blogiini koska oma kuva epäonnistui täydellisesti.. Laitan toki linkin tänne.

 
At 19/8/08 00:42, Blogger Rosmariini said...

Juu, emme tokikaan pahastu. Pistänpä itsekin linkin postaukseesi, niin voivat muutkin tulla sitä kurkkaamaan.

 
At 22/8/08 22:13, Anonymous Anonyymi said...

Muutaman kerran olen löytänyt blogiinne googlettaessani reseptejä. Nyt ajattelin kokeilla tätä piirakkaa, kavereille olisi tarkoitus viedä tuliaisiksi. Säilyykö muuten 2 vuorokautta jääkaapissa "tuoreena"?

 
At 23/8/08 12:05, Blogger Rosmariini said...

En ole tätä piirakkaa nyt hetkeen itse tehnyt, joten en oikein muista, miten se käyttäytyy jääkaappisäilytyksessä. Pitäisi virkistää muistia ja leipoa tätä joku päivä. Aineksetkin olisivat kuitenkin sadonkorjuuaikaan sopivia.

 
At 23/8/08 22:23, Anonymous Anonyymi said...

Täytyy vielä mainostaa, että tein ja oikein hyvää tuli! :) Ihanan maun antaa se pippurinen juusto!

 
At 23/8/08 22:24, Anonymous Anonyymi said...

Ai niin, porkkanat, sipulit ja persilja omasta kasvimaasta. :)

 
At 1/9/08 16:03, Anonymous Anonyymi said...

Piti tulla kehumaan tätä ohjetta, tein näitä synttäreille ja on kyllä kaikkien ylistyssanojen arvonen resepti!

 
At 22/10/08 19:01, Anonymous Anonyymi said...

Olipas ihan sairaan hyvää! Tästä tuleekin yksi vakioherkuista meidän perheeseen :)

 
At 4/1/09 19:13, Anonymous Anonyymi said...

Tarviikohan olla just valio meijerivoi? Vai käykö tavallinen leivontamargariini?

 
At 5/1/09 09:30, Blogger Rosmariini said...

Toki voi käyttää myös margariinia. (Ohje on kopsattu tuohon sulatejuustopaketista, eli se on ihan alkuperäisessä asussaan.)

 
At 22/1/09 20:00, Blogger Maikki said...

Todella hyvää tuli! Katsotaan miten uppoaa huomisissa illanistujaisissa.. Kiitoksia ohjeesta, siis! Eipä sitä arvaa sulatejuustorasian kansia koskaa sillä silmällä katsella.

 
At 3/2/09 21:25, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Reseptiä kokeilleet; mitä luulette, säilyykö piirakka pakkasessa tai muuten kylmässä? Vai onko parasta heti lämpimänä syötynä?

 
At 22/3/09 02:36, Anonymous Anonyymi said...

Olipas tämä hyvää.

edelliseen kysymykseen vastaan että hyvää on jääkaappikylmänäkin, ja helppo lämmähyttää vaikka mikrossa tai uunissa, jos haluaa. Ei mene jääkaapissa miksikään ainakaan pariin päivään.
Pojan 2-vuotissynttäreille tein pellillisen illalla valmiiksi.
Selleri jäi vahingossa pois,ja muniin vatkasin hieman 3-juustoa-ruokakermaa, ja kaadoin sen piirakan päälle, koska en huomannut sekoittaa munia kasvisten sekaan.
Hyvin onnistui silti.

 
At 22/3/09 09:35, Anonymous Anonyymi said...

Joo, hyvää oli!
Olin itse edellisissä juhlissa, ja nyt kun katselin netistä tätä reseptiä, niin pakko laittaa kehut!
Taidan siirtyä rehulinjalle!

Terv.Lihansyöjä

 
At 26/3/09 14:32, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Tein tätä vieraille ja neljästään syötiin koko uunipannullinen :) niin hyvää oli! Vähän muutin reseptiä siten että laitoin ylimääräisen sipulin, herkkusieniä ja maissia, paprikoitten sijaan. Yksi vieraista on nimittäin allerginen paprikalle... Mutta suuri kiitos tästä :)

 
At 11/5/09 09:35, Anonymous Anonyymi said...

HELINÄ täällä hei!
Meillä Hebrean lukijoiden päättäjäiset illalla. Nyt aamulla tulin etsimään ja tämä piirakka näyttää, hyvältä ohjeelta. Tulen kertomaan miten nyyttärit meni ja mitä muut sanoivat.*hymy* Luulen että : Toda Rapaa *hymy*

 
At 12/5/09 13:40, Anonymous Anonyymi said...

Taas Helinä !
Aivan valtavat kehut sai Hebrean piirissä tämä kasvisunelma. Muuntelin kasviksien kanssa, laitoin lanttua ja parsakaalia. Joku maistoi maussa että olisi maistunut sieneltäkin.:) Niin herkullista.
Nyt etsin piparin ohjetta!!

 
At 29/8/09 22:32, Anonymous Anonyymi said...

Aiempien ylistävien kommenttien perusteella innostuin tätä kokeilemaan, mutta täytyy todeta että olin pettynyt lopputulokseen :( Paljon olen leiponut, niin suolaista kuin makeaakin, eikä tämä pääse suosikkieni listalle. Olihan piirakka ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellistä. Mies sanoi kun otin piirakan uunista, että haisee kauhealle, vieraatkaan ei kummemmin kommentoineet. No, makuja on monia, mutta ensi kerralla taidan kokeilla jotain muuta :)

 
At 24/9/09 15:08, Anonymous Anonyymi said...

Meinasinpa kokeilla tätä kun opiskelijakaverilla on ruoka vähissä. Saas nähdä mitä neiti tykkää, ilmoittelen sitten! :)

 
At 29/1/10 07:19, Anonymous Johku said...

Minäpä teen tätä viikonlopun koristurnauksen puffaan pari pellillistä. Menekkiin vaikuttaa toki kovasti se, miten ulkonäkö onnistuu. Yritän myös kuunnella tarkkana, jos vaikka asiakkaat jotain kommentoisivat.

 
At 29/1/10 21:10, Blogger Marika said...

Oli hyvää, kiitos taas kerran inspiraatiosta!! :)

 
At 13/5/10 19:46, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos tästä ohjeesta... Oli aivan sikahyvää.

 
At 4/3/11 09:41, Anonymous Anonyymi said...

JEE,
Löysin itse ko. ohjeen kauan sitten.
Hävitin sen enkö löytänyt sitä googlaamalla. Kunnes nyt.
Piirakka kruunaa synttärijuhlat.
Kiitos sinulle kun olet reseptin tänne näpytellyt.

 
At 23/3/11 20:56, Blogger Pingviini said...

Mää oon tehnyt tätä teidän huisin hyvää piirakkaa monesti, on tosi maukas! Täältä teidän blogista sen olen joskus bongannut. Viikonloppuna kutsut ja taas piti kaivaa ohje esille! Tämä tosiaan maistuu vieraille paremmin kuin esin. kinkkupiirakka.. Nam ja kiitos!

 
At 22/9/11 22:04, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos, että olet antanut reseptin käyttöömme. Olen iki-ihastunut tähän piirakkaan!

 
At 23/8/12 10:00, Anonymous Saija said...

Ei vitsi kuinka maukkaan näkönen!! Tää menee kyllä heti testiin. Itekkin vähän kyllästyny nuihin "liian rasvaisiin" pohjiin...

 
At 5/1/13 22:05, Anonymous Anonyymi said...

Ihan loistava kasvispiirakka. Monenlaisia ohjeita on tullut kokeiltua matkan varrella, kun olen olllut kasvisyöjä jo 25 vuotta. Tämä on paras koskaan tekemäni kasvispiirakka, pohja on myös aivan loistava. Olen käyttänyt pohjaa myös muiden piirakoiden tekoon, toimii!

 
At 26/9/13 18:51, Anonymous Anonyymi said...

Hmm.. varsiselleriä vai juuriselleriä?

 
At 16/11/13 11:08, Anonymous Kirsikka said...

Tein tätä piirakkaa päiväkodin fikkari-iltaan ja kovasti tästä tykättiin. Kotona myös omat lapset tätä innoissaan söivät ja vanhemmat myös... Aivan mahtava ohje!!

 
At 17/12/17 19:28, Anonymous Anonyymi said...

Kiva ja hieman muista poikkeava kasvispiirakka. Löysin tämän ohjeen vasta nyt, kun etsin pitkään täydellistä kasvispiirakkaa. Muokkasin reseptiä sen verran, että lisäsin mukaan pienen palan chiliä ja päälle ripottelin aurajuustomurua! Ensimmäisen satsin tein ilman näitä lisäyksiä, mutta tuolloin kaipasin piirakkaan jotain lisää. Chili ja aurajuusto toimivat erinomaisesti ja toivat toivotun säväyksen piirakkaan :)

 
At 17/12/17 19:34, Blogger Rosmariini said...

Hauskaa - olin itse jo ihan unohtanut tämän ohjeen - pitäisi joskus näköjään käydä selailemassa näitä yli kymmenen vuoden takaisiakin blogiarkistoja. :)

 
At 6/5/23 09:17, Anonymous Anonyymi said...

Minkä kokoinen on uunipannu: pelti ? Vai se 30 cm läpimittainen valurautapannu ? Tekisin kun tietäisin tuon !!!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails