sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Operakällarens strömming & potatismos

Pastanjauhajilla on tuttavapiirinsä suureksi huvitukseksi tapana repiä juhlan aihetta jopa Svenska dagenista. Pippurimyllyn imaginäärinen etninen identiteetti piilee sen verran syvällä uussuomenruotsalaisuudessa, että pitäähän päivää jotenkin juhlistaa. ;) Ruotsalaisuuden päivän bileisiin kannattaa hankkia Swedish Amadeusta sekä snapsijuomaksi Skåne Akvavitia. Alkupalana menevät vaikka valkosipulimajoneesiin dippaillut lihapullat. Pääruuaksi askartelin ensimmäistä kertaa elämässäni oopperakellarin silakoita, joista en nyt tosin tiedä, miten suuressa määrin ne poikkeavat makunsa puolesta normaaleista silakkapihveistä (tai sitten niissä on jokin juju, joka ei ole minulle asti tuttu ja jota en niin ollen hoksannut nyt toteuttaa).

Oopperakellarin silakat

Pukeudu sinikeltaisiin vaatteisiin. Käy ostamassa puoli kiloa silakkafileitä. Avaa paketti ja hulauta nyytin pohjalle kertyneet silakoista irronneet nesteet paidallesi. Käy vaihtamassa paita. Sekoita keskenään purkillinen kuohukermaa sekä pari munankeltuaista. Laita silakkafileet munaseokseen tekeytymään. Kääntele fileitä (suolalla maustetuissa) jauhoissa ja paista voissa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Oopperakellarin silakoiden seuraksi sopii mainiosti muskottiripauksella maustettu perunamuusi sekä etikkakurkut, jotka syntyvät seuraavasti: Viipaloi kurkku. Pane viipaleet kulhoon ja ripottele päälle suolaa. Anna tekeytyä painon alla puolisen tuntia. Yhdistä puolisen desiä vettä, 2 rkl väkiviinaetikkaa, 3 rkl sokeria ja tiraus valkopippuria sekä tukku hienonnettua persiljaa (itseltä jäi persilja tällä kertaa pois; kaikkea ei voi kaupassa muistaa). Kaada liemi kurkkujen päälle. (Ohje kirjasta nimeltään Talvitunnelmia.) Juomaksi suuhun sopivaa valkoviiniä.

Svenska dagen -menun tarjoilivat, mvh Pepparkvarn & Rosmarin.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails