perjantaina, kesäkuuta 23, 2006

Juhannusaaton pikkuporkkanat

Juhannuksen juhlinta lähestyy, ja ruokien värkkäys on täydessä käynnissä. Olen tavannut tehdä juhannusaaton aterialle lisäkkeeksi jo useampanakin vuonna valkosipulissa ja rakuunaliemessä marinoituja pikkuporkkanoita, ja tänä vuonna askartelin niitä taas (Pippurimyllyn suosiollisella avustuksella). Tässä niihin reseptiä:
Marinoidut pikkuporkkanat

1 1/2 kg nuoria porkkanoita
vettä, suolaa
1/2 dl sitruunamehua
1 dl öljyä
1 rkl hunajaa
3-5 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
1 dl silputtua persiljaa
2 tl rakuunaa

Jos porkkanoissa on naatti jäljellä, katkaise se. Jätä naattia kuitenkin sentin verran jäljelle. Raaputa tai harjaa porkkanat. Isommat porkkanat voi halkaista tai lohkota.
Keitä porkkanoita suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Jäähdytä.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Valmista marinadi ja valele se porkkanoille. Anna maustua kylmässä seuraavaan päivään.
Ohje on jostain ruoka&viini-lehden muinaisesta kesänumerosta, olisiko jopa vuodelta 2002 (kannattaa selvästi säilyttää vanhat ruokalehdet, etenkin kun niiden reseptit ovat aina vaan yhtä käyttökelpoisia). Ohjeistus näyttää olevan puolelletoista kilolle porkkanoita, mutta vähempikin toki riittää.

Pastanjauhajat toivottavat lukijoilleen lämpöistä ja herkullista juhannusta!

3 Comments:

At 25/6/06 20:18, Blogger rinsu said...

Nuo ovat taatusti hyviä!

 
At 25/6/06 20:28, Blogger Rosmariini said...

Kieltämättä, etenkin ihan tuoreista pikkuporkkanoista. Kuuluu meikäläisellä osastoon *pakko tehdä kerran kesässä*.

 
At 29/6/10 22:42, Blogger P said...

Meillä testattiin näitä rakuunan puutteessa jeeraporkkanoina. Ensi kerralla muistetaan sitten ostaa myös rakuunaa! Meidän versio on tässä: http://keittokulma.blogspot.com/2010/06/marinoidut-jeeraporkkanat.html

t. Riikkis

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails