sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2007

Ritariruokaa

Vanha kunnon viipaloimaton ruislimppu alkaa olla kauppojen hyllyssä melkoisen katoava luonnonvara. Toripöydällä ja kauppahalleissa siihen sentään silloin tällöin vielä törmää. Ostin kokonaisen limpun viime viikonloppuna, ja loppuosan siitä viipaloin yhtenä arki-iltana uunissa paahdettuihin valkosipulileipiin, joiden ohje on peräisin Köyhistä ritareista.

Eli limpunviipaleita huljuteltiin seoksessa, joka syntyi oliiviöljystä, kuudesta puristetusta valkosipulinkynnestä sekä ruokalusikallisesta suolaa. Jokaiseen leipäviipaleeseen piti saada osuttautumaan jonkin verran valkosipulia; joihinkin sitä hurahtikin ihan reippaasti. Uuni 200 asteeseen, ja vartissa tuli valmista. Mukavan rapsakka ja juuri sopivan valkosipulinen lopputulos.

Ja kun kerran merituulireseptejä ryhdyin testailemaan, niin samalla uuninlämmityksellä valmistui vielä satsi paahdettuja paprikoita, joista valmistin huvipuistosalaattia. Tällä tavalla marinoituja paprikoita on tehty kevään mittaan jo ties kuinka monessa ruokablogissa.
Huvipuistosalaatti

4 keltaista paprikaa
4 punaista paprikaa
4 vihreää paprikaa
1 valkosipulinkynsi
2 tl merisuolaa
valkoviinietikkaa
oliiviöljyä

Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Levitä leivinpaperille kuoripuoli ylöspäin ja paahda uunissa 220 asteessa kunnes paprikoiden kuoret alkavat kuplia ja mustua. Nosta paprikat uunista ja sujauta pakastepussiin kuumina, kuoret irtoavat silloin helpommin. Odota, että paprikat jäähtyvät niin, että voit sormin kuoria ne.
Leikkaa kuoritut paprikat pitkittäin suikaleiksi ja laita suolan kanssa kulhoon. Murskaa paprikoiden sekaan valkosipulinkynnet ja lorauta sekaan n. ½ dl valkoviinietikkaa sekä saman verran oliiviöljyä. Pyöräytä huvipuistosalaattia pari kertaa ympäri, tarkista maku ja laita jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Huvipuistosalaatti maistuu parhaiten jääkaapissa maustuneena.

2 Comments:

At 18/6/07 23:34, Blogger ylimuuli said...

Oooo huvipuistoretkellä! Eikö olekin hyvää. :-) Leivät näyttävät myös megaherkuilta. Ruoka on niin kaunista, että usein täytyy oikein ääneen ihailla eri kasvisten ja hedelmien värejä, paahdettujen vihannesta kiiltävää pintaa tai vaikka leivonnaisten pehmeää kuohkeutta. Huokaus. Herkistyin. :-D

 
At 19/6/07 08:56, Blogger Rosmariini said...

Arvaa vaan, kuinka paljon itse herkistelen punaisten tomaattien äärellä, nyt kun niitä taas saa. Ja kaikki muut ihanat kasvikset! Kyllä tämä kesä saa piintyneimmänkin ruokapolkkaajan runolliseksi.

Nuo leivät muuten olisi voinut vetää tikkumaisemmiksikin. Sovelsin vähän. Ja kyllä, huvipuistosalaatti oli hyvää.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails