perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Kotitekoinen curry

Jauhantaperheellämme on meneillään hienoinen hurahdus intialaiseen ruokaan. Viikonloppuna päätimme kokata currya vaihteeksi itse - jos kohta Raholan syötävien sanojen perusteella curry taitaa olla tämmöisenä versiona enemmän englantilainen kuin intialainen keksintö. Meidänkin testaamamme resepti on peräisin Britannian suunnalta. BBC:n ruokasivuilta löytynyt curryohje on brittikokki Hugh Fearnley-Whittingstallin käsialaa. Tomaatin suuri määrä ohjeessa ilahdutti, ja oli tämä toki muutenkin varsin maukasta syötävää.

Ruoka joutui hautumaan jossain määrin ohjeistettua aikaa pitempään, kun ensin aikaa vei naanleipien paistaminen ja sitten kun ne olivat viimein valmiita, hoksasimme, että riisi oli vielä kokonaan keittämättä. Huoh. Tosin me tykkäämme syödä currya nimenomaan naanleivän kanssa, joten riisiä ei olisi tarvinnut keittää välttämättä ollenkaan. (Ja se ehtikin pöytään vasta siinä vaiheessa, kun olimme syöneet jo tarpeeksemme muuta murkinaa. Eväsrasiaan riisi kuitenkin pääsi lopun kastikkeen kaveriksi, joten ei se sentään ihan hukkaan mennyt.)

Kanacurry

4-6 tomaattia
1 keskikokoinen sipuli
4 rkl kasvisöljyä
3 cm:n pätkä inkiväärin juurta
2 valkosipulinkynttä
1-2 mietoa vihreää chiliä (itse laitoin yhden pitkulaisen punaisen)
1 tl jauhettua korianteria (meidän keittiöstämme ei löydy tätä edelleenkään, joten korvasin garam masalalla)
1 tl jauhettua juustokuminaa
¼ tl jauhettua kurkumaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 dl vettä
1 luomukana, luut poistettuna ja sopivasti pilkottuna/viipaloituna (me suikaloimme luomukanan puutteessa soosin joukkoon kolme kappaletta broilerin rintafileitä)
2 rkl luonnonjogurttia
1 lime (tai sitruunaa)
pieni puntti tuoretta korianteria (puuttuu omasta versiostamme)
keitettyä riisille (tarjolle)

1. Kalttaa tomaatit leikkaamalla niiden kantaan ristiviillot ja kastamalla ne hetkeksi hyvin kuumaan veteen. Anna tomaattien jäähtyä. Sen jälkeen ne kuoritaan, roiskitaan liiat nesteet & siemenet pois ja pilkotaan tomaattien liha kunnonkokoisiksi kuutioiksi.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia kasvisöljyssä suuressa padassa tai sopivassa kasarissa miedohkolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Älä anna ruskistua.
3. Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipuli.
4. Poista chilistä siemenet (itse jätin ne paikoilleen, koska halusin currysta vähän tulisempaa) ja hienonna se. Älä koskettele chilisillä sormilla silmiisi, koska se kirveltää ikävästi.
5. Mittaa mausteet kippoon. Lisää inkivääri, valkosipuli ja chili pannuun, sekoita ja hämmentele jonkin aikaa. Lykkää mausteet perään ja sekoittele taas pari minuuttia. Varo, etteivät mausteet ja muut ainekset pala tai juutu kiinni pannun pohjaan. Lisää suolaa ja jauhettua mustapippuria. (Tässä vaiheessa pannulta tuleva tuoksu on aika vastustamaton.)
6. Kaada pannuun vesi ja tomaatit. Kiehauta, alenna lämpöä ja hauduttele kastiketta 5-10 minuutin ajan.
7. Lisää pilkotut kanat tai broilerit pannuun ja hämmennä ne sekaisin kastikkeeseen. Pane kansi päälle ja kypsentele 30-40 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. (Soosi oli alkuvaiheessa aika kuivaa, mutta nesteytyi kyllä kannen alla hetken hauduttuaan. Ilmeisesti tomaatit päästivät nesteitä ulos ja toivat kokonaisuuteen muutenkin sopivan sakeaa currymaista rakennetta.)
8. Sekoita hauduttelun jälkeen kastikkeen joukkoon jogurtti. Maistele lopputulosta ja purista sekaan mehua puolikkaasta limestä. Me lisäsimme tässä vaiheessa mukaan myös suolaa, millä olikin erinomaisen edullinen vaikutus curryn makuun. Säädä siis maut kohdalleen jogurtilla, limen mehulla (tarvittaessa sillä toisellakin puolikkaalla) sekä suolalla.
9. Ripottele curryn päälle hienonnettua korianteria. Tarjoile riisin kanssa.

13 Comments:

At 16/3/07 10:35, Blogger oliivia said...

Sattuipa sopivasti, juuri haaveilinkin naanleipäreseptistä. Ja pääsee vielä käyttämään partaäijää!

Ja tämä curry menee kyllä heti kokeiluun, meilläkin tykätään kovasti intialaisesta (ja muustakin aasialaisesta) ruoasta. Kuulostaa todella herkulliselta! Riisin taidan suosiolla jättää keittämättä ;)

 
At 16/3/07 14:00, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos linkkivinkistä! Stokkan säihkyvät munakoisot tarvivat reseptiä, BBC auttaa: http://www.bbc.co.uk/food/recipes/database/vegetablemoussaka_7074.shtml. Sienet ja linssit yhdistetään munakoisoihin,mmm...

 
At 16/3/07 16:23, Anonymous Anonyymi said...

Hyvän näköistä! Naanleipiä pitää ehdottomasti kokeilla ja siihen curry, sen verran hyvältä kuulosti :)

 
At 16/3/07 18:08, Blogger Rosmariini said...

Tuolla BBC Foodissa olisi kyllä hyviä reseptejä vaikka millä mitalla. Liian harvoin tulee sieltä etsiskeltyä, vaikka brittikokkien ohjeisiin muuten olenkin niin tykästynyt.

Mukavan mausteisia curryhetkiä kaikille, jotka tätä innostuvat kokkailemaan! (Kannattanee muuten kopsata resepti ennemminkin sieltä alkuperäisestä paikasta, kun siellä oli joihinkin juttuihin tarkempaakin ohjeistusta.)

 
At 16/3/07 18:13, Anonymous Anonyymi said...

Kannattaa joskus ehdottomasti kokeilla sen tuoreen korianterin kanssa. Minun kokemukseni mukaan se on piste iin päälle näissä aasialaisissa ruuissa.

Pieni vinkki jonka olen itse saanut eräältä intialaiselta työkaverilta: se korianteri pitää laittaa heti veteen kun sen on ostanut. Muutenhan tuore korianteri nahistuu alka aikayksikön kotona.

Minä teen tuon niin että leikkaan siihen kääremuoviin reiän pohjaan (sitä muovia ei tosiaankaan kannata poistaa kokonaan, kokeilkaa vaikka) ja laitan korianterin täytettyyn vesilasiin. Välillä sitten kannattaa tarkistaa ettei vedenpinta ole päässyt liian alas jolloin korianteriruukun pohja ei enää yllä sinne.

Vähän aikaa sitten onnistuimme tuolla vedessäuittamisella pelastamaan jopa vähän kaupassa nahistuneen korianterin käyttökelpoiseksi. (Oli pakko ostaa se surkeahko yksilö kun ei muuta ollut ja tuon pikkupiiperön kanssa ei viitsi kovin monta kauppaa kiertää.)

 
At 16/3/07 18:24, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkeistä! Silputusta korianterista olisi saanut kyllä mukavasti piristävää vihreyttä tuohon annokseen.

 
At 16/3/07 18:56, Blogger Aurinkotuuli said...

Ihan nenään tulvivat kaikkien mausteiden ihanat tuoksut, mmmm :D!! Vaikuttaa ihanalta. Ja tuota naan-leipää kyllä pitää kokeilla.

Itsekin viivähdin tänään Intian tuoksuissa, kun keittelin sitä siskonmakkarakeittoani, jota tekin joskus kokeilitte. Oli kyllä taas hyvää... täytyy tosin ehkä hiukan nolona todeta, että osallistuin laiskuuksissani maaliskuun porkkanahaasteseen tuolla nimenomaisella sopalla. Enpä ole koululta ehtinyt muutakaan kehitellä :(.

 
At 16/3/07 20:07, Anonymous Anonyymi said...

Moi! Selailin vanhoja postauksianne ja mainitsitte jossain sellerinsiemenet. Miltä ne maistuvat? Markus Aremo Pressossa kehui, että hänen ravintolansa coleslaw-salaatin salainen ainesosa on sellerinsiemen. Mutta maku? Heittäkääs pari adjektiivia!!!

 
At 17/3/07 11:21, Blogger Rosmariini said...

Tiv: Sellerinsiemenet esiintyvät suurin piirtein joka toisessa Weberin grillausohjeessa, ja tosiaan myös mm. arkistostamme löytyvässä coleslaw-salaatissa. Muistaakseni emme ole kyllä itse niitä löytäneet mistään, vaikka etsinnässä ovat monesti olleet.

Enää muutama viikko, niin pääsee käynnistämään grillikauden! Lumi on sulanut täälläkin viime päivinä kovaa kyytiä, mutta on sitä vielä kyllä aika lailla jäljelläkin.

 
At 27/3/07 21:49, Anonymous Anonyymi said...

Sellerinsiemenet maistuvat varsiselleriltä.Helsingissä niitä maahantuo ja myy (myös postitse) Maustekauppa Asafoetida.Tarkemmat tiedot löytyvät sivulta www.asafoetida.net.

 
At 7/1/08 19:57, Anonymous Anonyymi said...

oisko jollakin hyvää vinkkiä siitä kannattaako nuo mausteet ostaa jostain etnisestä kaupasta vai onko ihan sama ostaako ne purkissa mistä vaan? olen niin aloitteleva kokkaaja että kyselen ehkä tyhmiä...

 
At 7/1/08 20:17, Blogger Rosmariini said...

Hyvä kysymys. Itse ostan mausteet melkein aina tavallisesta ruokakaupasta, mutta saattaahan purkkimausteissakin olla melkoisia makueroja. Eli ehkä meikäläistenkin kannattaisi joskus kokeilla niiden ostamista jostain muualtakin kuin perusmarketista.

 
At 24/10/11 13:51, Anonymous bellaragazza said...

Ihana resepti! Harvoin on saanut näin hyvää currya edes intialaisessa ravintolassa. Ensi kerralla kokeiltava naan-leipiä curryn seuraksi :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails