perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Syksyn kirjasitaatteja

En ole hetkeen kirjannut ylös ruokasitaatteja, joten tässä vähän takautuvasti joitakin lainauksia syksyn aikana lukemistani kirjoista. Ensimmäinen on Anna Kareninasta, josta on ollut täällä blogissakin pariin otteeseen juttua:
Agafja Mihailovnan ja kokin ponnistukset hyvän päivällisen valmistamiseksi johtivatkin siihen, että istuuduttuaan pöytään nälkäiset ystävykset söivät kyllikseen voileipää, kylmää paistia ja suolasieniä, ja kun liemen aika tuli, Levin käski tuoda sen ilman piiraita, joilla kokki oli erityisesti aikonut hämmästyttää vierasta. Vaikka Stepan Arkaditš olikin tottunut toisenlaisiin päivällisiin, hän piti kaikkea erinomaisena; niin yrttiviina, leipä ja voi kuin kylmä lintupaisti, sienet, nokkoskeitto, kanapaisti vaaleine kastikkeineen ja krimiläinen valkoviinikin – kaikki oli erinomaista ja herkullista.

Seuraava lainaus on Sopan syvimmästä olemuksesta, josta oli puhetta ihan muutama päivä sitten:
Ihmisellä täytyy olla oikeus syödä sitä, mistä hänelle tulee hyvä mieli. Ja yleensäkin oikeus tehdä sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli. On tietysti eri asia, jos tulee hyvä mieli siitä että seisoo parvekkeella ja ampuu eläkeläisiä konepistoolilla.

Ihmettelin joskus aikaisemmin, että minkäköhänlaista mahtaa olla ruokailla lentokoneen bisnesluokassa. Merete Mazzarellan Marraskuu-kirjassa pääsi hieman kurkistamaan aiheeseen:
He nousivat yhä pilvien halki, kun lentoemäntä toi kuumat pyyhkeet ja jakoi ruokalistat. Tuntui hyvältä. Nyt tuntui taas oikein hyvältä. Nyt tarvitsi vain ottaa kantaa siihen, mikä viini sopisi parhaiten hummerinpyrstöjen ja avokadomoussen seuraksi. Nyt saattoi laskea pöytälevyn ja odottaa, että lentoemäntä tulisi ja levittäisi sille liinan, oikean pellavaliinan. Nyt ohjaamossa oli siirrytty automaattiohjaukselle. Hän oli kerran nähnyt sen itse, kapteeni ja perämies istuivat kumpikin ja lukivat iltalehtiä, joivat kahvia tai tuoremehua ja kaivelivat kynsiään, ja kun hän oli kysynyt, missä nyt tarkalleen oltiin, he olivat näyttäneet yllättyneiltä ja sanoneet ettei heillä ollut aavistustakaan.

Tämä on Anita Shreven kirjasta Vyöryvät vedet, joka olikin oikein suositeltavaa luettavaa:
Kun Rich ja minä olemme siivonneet lasinpalaset pois, hän nostaa hummerit kattilasta, ja me kaikki istahdamme päivällispöytään syömään. Thomas, joka on juonut jopa enemmän kuin yleensä, taistelee kömpelösti hummerinsa kanssa ja pudottelee valkoisia kitiininpalasia pöydälle. Kuten arvattavissa oli, Billie menettää hummerin ruokahalunsa katsoessaan, kuinka minä rikon kuoret ja irrotan puikolla pilkullista, vaaleanpunaista lihaa. Adaline ei kasta lihanpaloja sormillaan voisulaan kuten me muut, vaan upottaa kuumaan veteen ja syö ne haarukalla. Hän syö järjestelmällisesti kaiken lihan kirkkaanpunaisesta selkäkilvestä yhtään syötäväksi kelpaavaa palaa tuhlaamatta.

Kirja nimeltään Kuun valo on edelleen kesken. Se ei vaan oikein lähtenyt etenemään. Pikaruuasta ehti olla kirjassa kuitenkin jo puhetta:
Joulupukinmuori kutsui Dylania ”kultasekseen”, laittoi hänen tilaamansa noutoaterian kahteen valkoiseen paperipussiin, kumartui sitten tiskin yli ja kiinnitti mainosnapin hänen paidanrintaansa. Napissa oli mainoslause RANSKANPERUNOITA EI KÄRPÄSIÄ ja sarjakuvasammakon vihreät, virnistävät kasvot, koska syyläisen lajin perinteisen ruokavalion vaihtaminen sellaisiin herkkuihin kuin neljänneskilon pekoni-juustohampurilaisiin oli yhtiön senhetkisen mainoskampanjan teemana.
Siinä oli taas tuo kolmisorminen hansikas: Dylan ei ymmärtänyt, miksi hänellä pitäisi olla sarjakuvasammakon tai urheilutähden – tai vaikkapa Nobel-palkinnonsaajan – hyväksyntä sille, mitä hän päivällisekseen söi. - - - - Hän piti rupikonnanvastaisen mielipiteensä omana tietonaan senkin takia, että viime aikoina hän oli huomannut ärtyvänsä liian monista vähäpätöisistä asioista. Jollei hän pitäisi varaansa, hän olisi kolmenkymmenenviiden vuoden ikään mennessä katkeroitunut huippuluokan hapannaamaksi.

Olen armoton pohjoismaisten dekkarien ystävä, ja Liza Marklund on Annika Bengtzon -kirjoineen ehdoton suosikkini. Tässä lainaus hänen vasta ilmestyneestä kirjastaan Nobelin testamentti, joka ei tosin ollut aivan yhtä loistava kuin sarjan aiemmat osat. Sitaatin ruokalajina oli perunagratiini, jota voisi itsekin joskus kokeilla:
Perunat olivat viipaleina kulhon pohjalla, Annika sammutti koneen ja kaatoi perunat uunivuokaan. Hiljaisuus kaikui huoneessa, kun hän ripotteli suolaa ja mustaapippuria, levitti pilkotut sipulit ja silputun valkosipulin perunoiden päälle, peitti perunat ja sipulit juustoraasteella ja kaatoi kerman päälle.

19 Comments:

At 15/12/06 18:29, Anonymous Terhi said...

Itse olen lentänyt muutaman kerran (upgreidauksen kautta) business-luokassa rapakon yli sekä kerran Eurooppaan ja kyllä se oli luksusta :).

Ennen kuin sain takkia pois päältä niin jo oltiin tuomassa skumppalasia.
Penkit sai nukkuma-asentoon joka varsinkin mannerten välisillä lennoilla on poikaa!

Ruokalistalta tosiaan sai valita menusta mikä miellytti ja tietenkin myös viinit.
Vähän väliä lentoemo kävi kysymässä että mitä juomaa saisi olla ja välillä tuli iso tarjotillinen erilaisia suklaita.

Aah, kaiholla muistelen noita kertoja....
Taisin jopa säästää menukortin yhdeltä reissulta muistolaatikkooni koska silloin muutimme Jenkkeihin ja se oli jännää. Ja kun vielä pääsimme siis business-luokkaan. Taidan etsiä sen jos se tuli säästettyä ja fiilistellä :)

 
At 15/12/06 18:45, Blogger Rosmariini said...

Sattuisikin joskus noin hyvä tuuri! Nytkin kuulostelin Tokiosta lähdettäessä, että ykkösluokkaan tarjoiltiin sushia ja sakea. Meillä takarivin halppislippulaisilla oli ruokana lasagnea, mikä ei tosin sekään ollut hullumpi ratkaisu, joskaan se ei siinä tilanteessa japanilaista ruokaa aivan voittanut.

 
At 15/12/06 20:13, Anonymous Terhi said...

Meillä on tosiaan käynyt tuuri lähinnä miehen lentomailien ansiosta.
Jenkkeihin muuttomatkalle meidät varmaan upgreidattiin koska meidän koiratkin oli koneessa ja meidän piti päästä aika äkkiä ulos kun yli 7 tuntia eläimelle on aika pitkä aika olla ruumassa.

Ihania kokemuksia silti!

Ainiin, Wienin viikonloppureissulle upgreidasin itse pisteillä kun halusin luksusta...eikä harmita!

 
At 15/12/06 20:32, Blogger Rosmariini said...

Hih, no hyvä tietää, ettei tuo ole pelkästään tuurista kiinni. Kyllähän paljon lentävien pitääkin saada vähän ekstraa. :)

 
At 15/12/06 23:24, Anonymous Sonja O said...

Outi Pakkasen dekkareissa Anna Laineella on ollut myös muutamia kokeilemisen arvoisia ruokaohjeita. Ehdottomia pohjoismaisia suosikkejani on Karin Fossumin Rakas Poona, Jonas Eckel sekä uutukaisempi Mari Jungstedtin Kesän kylmyydessä. Liekö jo tuttuja pohjoismaisten dekkareiden ystävälle?

Taateleista muistaakseni joskus pähkäilitte mitä tehdä...? Kuulin kuulemma loistavan ohjeen jossa taatelit kiedotaan pekoniin ( puolikas pekoniviipale / taateli ), uuniin 150 C kunnes pekoni on mukavan rapsakkaa. Pitäisi toimia lämpöisenä sekä myös kylminä suupaloina. En ole vielä kokeillut mutta suunnitelmissa on, maistuu varmasti näin joulun alla punaviinin kyytipojaksi.

 
At 15/12/06 23:36, Anonymous Sonja O said...

Auts,luin juuri uudemman kerran taateliosionne ja siellähän juuri mainostat jo kokeilleesi pekoni-taateleita. Menikö teidänkin ohjeenne suurinpiirtein edellä kuvaamallani tavalla ja ennen kaikkea, maistuivatko herkulliselta =)

 
At 16/12/06 00:05, Blogger Rosmariini said...

Hauska yhteensattuma. Törmäsin nimittäin tuohon Karin Fossumiin ensimmäistä kertaa juuri tällä viikolla, kun etsiskelin itselleni lukemista joulun ajaksi. Mutta en ole siis vielä lukenut mitään hänen kirjoittamaansa. Pitääkin aloittaa noista mainitsemistasi opuksista. Tuon Mari Jungstedtin kirjan lukaisin muistaakseni joskus kesällä (tykkäsin!). Norjalaisen Anne Holtin kirjat ovat myös ihan viihdyttäviä, mutta eivät ihan Liza Marklundin veroisia.

Pekonitaateleita teimme täältä löytyvällä ohjeella. Aika sama meininki noissa on molemmissa – puolikas pekoninpätkä per taateli ja paistetaan rapsakaksi (joko pannulla tai uunissa). Hyvin ne ainakin meille maistuivat, joten kannattaa ilman muuta kokeilla, jos kyseinen yhdistelmä tuntuu vähänkään kiinnostavalta!

 
At 16/12/06 14:38, Anonymous Anonyymi said...

Finnairin business-reittilento Brysseliin ei ainakaan vakuuttanut Lapasta. Varmaan johtui allekirjoittaneen väsymyksestä kun ei edes ilmainen viini maistunut. Mutta Brysselin ruuat ja ennenkaikkea ravintolakulttuuri säväytti sitäkin enemmän! Mitenköhän se kone pysyi enää takastulomatkalla ilmassa, kun Lapanen oli lihonut 3 kiloa viikonloppureissulla?

terhi: nuo ilmaiset lennot on kivoja (liekö ilmaisuuden takia), mutta yleensä kun Lapanen lentää Kanadaan siskon luo, niin aikaa on varattava reilu vuorokausi suuntaansa. Kiva lentää HKI-FRANKFURT-NEW YORK-MÄÄRÄNPÄÄ tai vastaavaa.

 
At 16/12/06 17:29, Blogger Rosmariini said...

Brysseliin pitäisi päästä joskus kyllä pitemmäksi aikaa. Hyvät fiilikset jäi itsellekin kyseisestä kaupungista, vaikka jotkut kai pitävät sitä vähän tylsänä. Me vielä päästiin johonkin tosi huippikseen hotelliin hullun halvalla, kun heinäkuisena viikonloppuna oli vissiin sikäläisissä majapaikoissa rutkasti tilaa.

Kolme kiloa viikonlopussa on kyllä ihan kunnioitettava saavutus. :D

 
At 16/12/06 23:11, Anonymous Anonyymi said...

Lapanen koki elämänsä ensimmäisen ja ainoan kerran tunteen "aika pysähtyy...tähän voisi vaikka kuolla" Brysselissä käydessään. Ensin 3-tuntisella lounaalla, niinkuin tapoihin kuuluu, iltapäivällä tutustuminen Grand Placen ympärillä oleviin oluttupiin ja illaksi syömään tänne:

Aux Arms de Bruxelles
13, rue des Bouchers
Edustava ravintola, jossa pöytävaraus on paikallaan.
Hintataso: kallis

No, onneksi firma maksoi minunkin hanhenmaksat, simpukat ja crepet :)

Massu täynnä (ehkä pääkin myös) Grand Placelle, jossa nuori mies soitti trumpetilla keskellä yötä rakastetulleen, jumalattoman kauniille naiselleen tunnettuja rakkauslauluja. Tuli vain mieleen, että tähän voisi jäädä.

 
At 17/12/06 11:30, Blogger Rosmariini said...

Jokin siinä kaupungissa sai kyllä hetkeksi päälle ihan huippufiilikset. Tosin omat kokemuksemme olivat tuohon sinun iltaasi verrattuna varsin arkisia. :)

 
At 17/12/06 15:02, Anonymous Anna said...

Ihania ruokasitaatteja! Hyvin kirjoitettua ruokafiktiota lukiessa vesi nousee kilelle suorastaan faktisesti ;)

Noista bisnesluokan ruokailuista vielä, että kun pari kertaa pääsee nauttimaan antimista niin oppii mahdollisesti myös tsekkaamaan etukäteen mihin kohtaan bisnestä paikkansa varaa (jos vaihtoehtoja vielä on) - yleensä kun tarjoilu aloitetaan tietystä suunnasta ja paluumatkalla eli vastakkaisen suunnan lennolla sitten toisin päin - bisneksessäkin nimittäin loppuu helposti suosituin pääruokavaihtoehto kesken ;) Ei se tosin ihan kauheasti haittaa kun on joka tapauksessa salaatit ja alkuruoat ja ihan kohtuullisia viinivaihtoehtoja, mutta nautinnon maksimointia kai tämäkin.

 
At 17/12/06 19:33, Blogger Rosmariini said...

Noihin kirjoissa esiintyviin ruokakuvauksiin ehdollistui varmasti jo ihan kersana, kun luki Viisikkoja niin ahkerasti. Niissä ainakin eväskorit olivat aina niin mahdottoman herkulllisia.

 
At 17/12/06 20:31, Anonymous Anna said...

Aivan, ja vanhanaikaiset käännökset vielä paransivat asiaa. Kuuma suklaa kuulosti niin paljon taivaallisemmalta kuin tavallinen kaakao! Kylmässä kananpojassakin oli jotain kovin mieltä kiihottavaa kun se eväskoriin liinan alle pakattiin, vaikka se ei kotijääkapista olisi maistunutkaan.

 
At 17/12/06 21:07, Blogger Rosmariini said...

Sinäpä sen sanoit! Harmin paikka, kun ei ole omassa kirjahyllyssä yhtään Viisikkoa. Pitäisi poimia ihan nostalgiasyistä niistäkin parit ruokakatkelmat.

 
At 26/1/07 12:37, Anonymous Purjo said...

Wau, ihastuin tavattomasti ruokasitaattien ajatuksesta. Mahtavaa. Suuret kiitokset ihanasta blogistanne. Kiva että ootte!

 
At 26/1/07 18:51, Blogger Rosmariini said...

Kiva että itse oot! :) Kommenttisi oli päivän piristys.

 
At 27/1/07 09:24, Anonymous Emppu said...

Ruokaa ja sen iloja sivuavia kuvauksia kirjoissa riittää, ja hyvä niin, mutta yksi kirja on jäänyt minulle erityisesti mieleen. Lily Priorin Keittiöhurmio oli kirjallisilta ansioiltaan vähän kevyt, mutta päähenkilön omistautuminen italialaisen perinneruuan kiemuroihin on suorastaan yleisivistävää. Muistan lukukokemuksen vuosienkin jälkeen, mikä on aika paljon ottaen huomioon kirjan lajityypin "kevyttä romattista lukemistoa".

 
At 27/1/07 11:53, Blogger Rosmariini said...

Pitääpä ottaa Keittiöhurmio lukulistalle, kiitos vinkistä!

Nyt tammikuussa olen ehtinyt lueskelemaan harmillisen vähän mitään muuta kuin työhön liittyviä kirjoja. Yöpöydälle on kasaantunut lukemattomia kirjoja jo kahdeksi pinoksi, joukossa mm. sonja o:n suosittelema Jonas Eckel.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails