Vanha kunnon voileipägrilli

Muutamia vuosia sitten heräteostettu voileipägrilli on lojunut viimeiset kaksi vuotta keittiön alakaapissa kokonaan käyttöä vailla. Olin ehtinyt luokitella sen jo taloutemme turhimmaksi keittiöhärveliksi, koska nurkistamme ei löydy oikeastaan mitään muuta yhtä vähällä käytöllä ollutta sähkökojetta. Ei ole vohvelirautaa, leipäkonetta, jäätelökonetta eikä etenkään viime vuosina ylen muodikasta popcorn-konetta.

Eräänä iltana kiljuvassa nälässä oli pakko saada nopeasti purtavaa pöytään, ja niinpä pöydällä lojuvasta paahtoleipäpaketista sommiteltiin pienperheelle pikaruokaa. En muistanut grillin käytöstä mitään muuta kuin sen, että leipien ulkopinnat piti sivellä margariinilla. Molemmille sisäpinnoille levitin kunnon sinappikerroksen, joiden päälle siivutettiin gruyere-juustoa. Pieni sipuli leikattiin renkaiksi, minkä jälkeen renkulat upotettiin yhdessä lihasiivujen kanssa tuplaleivän keskustaan.

Oli yllättävän hyvää; jos kohta nälkä onkin paras mauste. Sinappi toi leipään makua, sipuli särmää ja juusto mehevyyttä. Kenties myös paistoaste oli tällä kertaa parempi kuin silloin vuosia sitten värkätessä, jolloin leivät tahtoivat jäädä aina myös vähän mauttomiksi. Nyt minua hämmästyttää ainoastaan se, miksen laittanut leipien väliin tomaattia enkä edes ketsuppia.