Sananen vedestä

Muutamia vuosia sitten heittäydyin joksikin aikaa säännöllisesti hierojan runnottavaksi, koska niskani ja hartiani olivat varhaisesta teini-iästä alkaneen näppäimistö- ja myöhemmin, tekniikan kehityttyä myös hiirioperoinnin jähmettämät - jopa siinä määrin, että oikea korvani ajoittain piippasi hiirikäteni ja sitä kautta kyynärpään lihasjännityksen turruttamana. Taisi olla melko tiukassa paketissa koko äijä - hyvä, että pää vähän kääntyi.

Hieroja vatvoi ensi töikseen hetken koipiani ja kysyi melkein heti, josko juon riittävästi vettä päivittäin - ihan vain jalkojani hetken notkuteltuaan. Hämmästyin kovasti, miten sellaista voi noin vain päätellä! Oikeassahan mies toki oli. Aiemmin en nimittäin ollut vähäisissäkään määrin ajatellut nestetasapainoa tai vedensaantia ylipäänsä. Miehet syövät, kun on nälkä ja juovat, kun on jano - ja silloinkin mieluiten olutta.

Sen verran hieroja-nitkauttajan kommentti kuitenkin hämmästytti, että päätin kokeilla. Ryhdyin juomaan vettä ihan määrissä ja pitkin päivää. Alkuun sai laukata toiletissa jatkuvasti, mutta kun pääsi vauhtiin, olo aidosti parani! Tuntui, että jaksoi paremmin ja vointi oli muutenkin jotenkin napakampi.

Sittemmin veden nautinta kuitenkin taas hiipui pois ja kahvin määrä lisääntyi. Näin jatkui muutama vuosi, kunnes pari viikkoa sitten jälleen heräsin veden kaipuuseen, kun tuntui, että lihakset taas orastavasti jumivat. Aloitin uudestaan määrätietoisen veden imemisen ja elättelen nyt hataraa toivoa normaalista hydraatiotasosta. Rakasta ystävääni kahvia en toki mihinkään jätä - kunhan yritän tuoda veden siihen rinnalle.

Päivän mittaan vettä ryystävä kohtaa melko pian nesteen haalaamisen ongelman. Kauppaliikkeiden sinänsä näppäriä valmiita vesipulloja jatkuvasti juomalla haaskaa hetkessä omakotitalon hinnan. Perinteinen juomalasi taas ei ole arjen kiikkerissä liikkeissä kaikkein kätevin, eikä vesi säily avoimessa astiassa kovin pitkään raikkaana. Pehmeistä muovipulloista veteen tarttuu vähänkin pidemmässä säilytyksessä muovin maku ja kovien, makuneutraalien polykarbonaattipullojen taas pelotellaan vuotavan veden sekaan bisfenoli-A:ta, jota en soisi liian kanssa juovani.

Pienen web-hakurumban jälkeen päädyin SIGG:n alumiinipulloon, jonka sisäpuolen polymeeripinnoitteen sveitsiläiset insinöörit lupaavat ja vannovat olevan mitä inertein aine. Alumiinipullo on myös kevyt, korkeintaan kunnollisen muovipullon painoinen. Mahdolliset Sveitsin insinöörien tarkkojen silmien ohi veteen karkaavat kemikaalit havaittaneen käytöksessäni vasta pitkien aikojen kuluttua, mutta ainakin vesi tuntuu pysyvän Siggissä pitkään miellyttävän raikkaana eikä siihen tule minkäänlaisia minun suussani maistuvia sivumakuja.