keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Tomaattikastike

Tässä on tomaattikastikkeen perusohje, jonka pohjalta voi sitten kehitellä keitosta eteenpäin omien makumieltymystensä mukaan. Jos olisin syönyt tätä pastan kanssa paljaaltaan, olisin haudutellut soosia ikuisuuden, lisännyt sekaan rutkasti yrttejä (lähinnä basilikaa ja oreganoa) sekä kunnon lorauksen punaviiniä. Ja ehkä jonkinlaisen satsin jotain muutakin tomaattivalmistetta, esim. tomaattipyrettä tai aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä tahnaa:
Tomaattikastikkeen perusohje

6-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna tai ohuina viipaleina
oliiviöljyä
reilu desi silputtua sipulia
2 tölkkiä säilöttyjä luumutomaatteja
12 basilikanlehteä karkeaksi pilkottuina/revittyinä tai 1 rkl kuivattua basilikaa
pari teelusikallista kuivattua persiljaa
1/2 tl sekä suolaa että pippuria

Kuullota silputtuja sipuleita muutaman minuutin ajan oliiviöljyssä kohtuullisen kuumalla pannulla, lisää valkosipuli ja jatka paistelua vielä minuutin verran. Älä anna sipuleiden ruskistua. Lisää pannulle säilyketomaattitölkkien mehut. Murskaa tai pilko tomaatit leikkuulaudalla ja lisää ne joukkoon. Lisää basilika, persilja ja 1/4 tl sekä suolaa ynnä pippuria. Kiehauta, hämmennä perusteellisesti, minkä jälkeen alennetaan lämpöä ja jätetään soosi hautumaan. Hämmennetään hautumisen aikana 10-15 minuutin välein. Keittele puolesta tunnista tuntiin, vähän sen mukaan, kuinka löysää tai paksua soosia haluat. Tarkista maku ja lisää loput suolasta ja pippurista, mikäli tarve vaatii.
Kastiketta voi pakastaa sopivissa erissä ja sulatella aina annoksen kerrallaan vaikkapa pizzan päälle. Ohje on otettu hieman soveltaen loistavasta italialaisia reseptejä sisältävästä keittokirjasta nimeltään The Wiseguy Cookbook.

4 Comments:

At 21/9/06 08:25, Anonymous satujatar said...

Voi kiitos! Jokohan minä huomenna alkaisin ahkeroida näiden pussikasvatukseen (kypsytykseen) päätyneiden tomaattieni kanssa?

 
At 21/9/06 13:09, Blogger Rosmariini said...

Minä roikotan omia tomaattejani vielä sitkeästi pensaikossa (punaiset toki noukin pois), mutta pitäisi ehkä harkita pussikypsytystä jossain vaiheessa itsekin, kun ei nämä ilmat tästä mahda enää lämpimämmäksi muuttua. Toivottavasti soosi maistuu!

 
At 21/9/06 14:26, Anonymous Anonyymi said...

Kuulostaa hyvältä ja hyvin pitkälti sellaiselta tomaattisoosilta, jota itsekin väsäilen. Muutaman viime päivän ajan olen tehnyt kyseistä kastiketta ihanista italialaisista tomaateista paikan päällä Italiassa ja hyvää on ollut. Myös itse tehty bruschetta maistui täällä Italiassa vielä asteen verran paremmalta kuin koto-Suomessa. Aineksina sopivasti valkosipulia, hieman punasipulia, tomaatteja kaltattuina ja siemenet poistettuina, basilikaa, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria makua pyöristämään. Sitten sivellään muutama ciabatta-viipale oliiviöljyllä ja paistetaan pannulla/uunissa ja kasataan tuota tomaattiseosta päälle ja nautitaan. Terveisiä Italiasta, Haidi :)

 
At 23/9/06 17:50, Blogger Rosmariini said...

Toivottavasti saapasmaasta tarttuu muutama hyvä resepti koti-Suomeenkin tuotavaksi. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails