torstaina, joulukuuta 31, 2009

Vuoden kohokohdat

Taas kerran on tullut aika esitellä vuoden kokkaukselliset kohokohdat:

Tomaatiton tammikuu: Tämä on helppo! Mahtavasti maustettu talvisalaatti oli vuoden parhaita ruokatuttavuuksia.

Helmikuu: Tämä on vaikea, mutta sanotaan nyt sitten vaikka taivaalliset viikunat.

Maaliskuu: Olen edelleen pahassa raclettekoukussa (ja inkivääri-wasabi-soijadippikoukussa myös). Miten tavallisten keitettyjen perunoiden päälle kipattu juusto voi olla niin hyvää?

Huhtikuu: Herkkuperunakerrosleipä ja ruokahaasteen voitto!

Toukokuu: Tuliset huilut ja tomaattisalsa.

Kesäkuu: Puolukkainen ruisleipä. Juhannuksen täytekakku oli myös ihanaa.

Heinäkuu: Harvinaisen makoisat täytetyt paprikat.

Elokuu: Mustikkamojito. Ihan vaan siksi, että tämmöisellä listalla pitää olla sijansa myös juomapuolelle.

Syyskuu: Balsamicolla virkistetyt tattipatongit.

Lokakuu: Lomareissu vei aikaa, mistä syystä vain vähän blogattua ruokaa. Omatekoisen maapähkinävoin mehevyys oli mukava yllätys.

Marraskuu: Linssipyörykät ja intialainen dippi.

Joulukuu: Kasvisbhajit olivat aika hyviä (tsekatkaa muuten Ketun keittiössä kokkaillut sipulibhajit täältä). Pakko antaa silti puoltoääni kalapuikoille ja kapristartarille.

***
Tämän vuoden voi päättää vaikkapa äänestämällä Pastanjauhantaa vuoden 2009 ruokablogiksi (näppää Voicen järjestämään äänestykseen tästä). Hieno homma, että ruokablogit ovat päässeet äänestyksessä kokonaan omaksi kategoriakseen.

Edessä on ihan upouusi vuosi ja kokonaan uudet kokkailut. Syyskuussa jauhantablogimme täyttää viisi vuotta, joten sitä sietää juhlia jo hieman ennakkoon. Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille!

17 Comments:

At 31/12/09 08:04, Blogger Jael said...

Vau,melkein 5-vuotias ruokablogi!
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 ja vielä monia vuosia hienon bloginne kanssa!

 
At 31/12/09 08:53, Blogger Virpi said...

Meikäläinenhän roikkuu täällä teidän kommenttilootassa aivan varmaan ens vuonnakin! :)

Hyvää uutta vuotta ja maukkaita hetkiä tulevaan vuoteen.

 
At 31/12/09 11:47, Blogger Rosmariini said...

Kiitos Yaelian & Virpi. Te olette molemmat kyllä ansainneet suuren tunnustuksen siitä, että jaksatte oman bloggaamisen ohella ilahduttaa muitakin bloggaajia kommenteillanne. <3

Ihan jännä kyllä lähteä uudelle vuosikymmenelle (vaikka toisaalta onkin hätkäyttävää huomata, kuinka äkkiä tämä 2000-lukukin on kulunut).

 
At 31/12/09 12:34, Anonymous TiV said...

Kiitos MAHTAVISTA vuosista ja maukasta, maukasta uutta vuotta teille!!! :)

 
At 31/12/09 14:07, Blogger Rosmariini said...

Teikäläinen on taannut meille vuosien mittaan niin paljon makoisia hetkiä, että kiitokset ovat kyllä kokonaan meidän puolellamme. Ties mitä kaikkea taas ensi vuonna keksitäänkään!

 
At 31/12/09 14:38, Anonymous Nenna said...

Äänestin teitä jo muutamia päiviä sitten, sillä tämä blogi on yksi ehdottomista lempiruokablogeistani ja jota käyn vilkuilemassa harvase päivä.
Herkullista ja onnellista vuotta 2010 teille! :)

 
At 1/1/10 17:06, Blogger Jonna1983 said...

Moikka!

Eksyin nyt ensimmäisen kerran ihan ajatuksen kanssa blogiinne ja voi pojat, että nyt harmittaa etten ole tänne aikaisemmin tullut ajan kanssa vierailulle!

Hurjat määrät on ihania reseptiä selattavana ja mikä parasta, resepteihin on liitettynä herkullisia kuvia!

Tämä blogi pääsi heti mun listalle! Pitänee alkaa muihinkin ruokablogeihin perehtymään enemmänkin. Varmaan saan mainostaa blogianne omassa treenipainotteisessa blogissani? Ja jos käytän reseptejänne niin totta kai linkitän tänne!

Minä ainakin tiedän mitä teen tämän illan ja varmasti vielä seuraavat pari päivää ;) Kuola valuen selaan blogianne..

 
At 1/1/10 20:53, Anonymous Anonyymi said...

mull on toi, mull on toi.... siis kuukauden ruokakirja. Tilasin heti kun ilmestyi! Tosin ei juurikaan uutta pioneer womanin fanille, mutta ihana kirja katsella. Kävin äänestämässä teitä, vähän oli outo "käyttöliittymä", toivottavasti onnistui!! Terv. ingrid

 
At 1/1/10 21:55, Blogger Marika said...

Kävinpä itsekin teitä äänestämässä :) Mahtavia ruokaohjeita täältä olen löytänyt ja parit linkitkin omaan blogiini laittanut ;) Tämä on yksi eniten vierailemani ruokablogi ja sellaisena säilyy jatkossakin!

Kiitos ihanista ohjeistanne ja hienoista kuvista! ihan eriä mitä meikäläisen kännykkäkamera-näpsäilyt :D

Hyvää alkanutta vuotta, jatkakaahan samaan malliin!

 
At 2/1/10 15:51, Blogger Rosmariini said...

Nenna: Olisikin kiva, jos ehtisi kirjoitella tänne mahdollisimman monena päivänä. Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinne Nennanleimauksiin!

Jonna: Ruokablogien lukeminen kannattaa aina. :) Mahtava kyllä, kuinka hyviä blogeja täältä Suomestakin jo löytyy. Olisi vaan aikaa lukea ja kommentoida kaikkia.

Niin ja toki tänne saa linkkailla omasta blogistaan.

Ingrid: Meille kirja on vasta saapumassa, ei malttaisi odottaa. Toivottavasti blogin meininki on saatu siirrettyä kirjaankin.

Marika: Kiitosta ja oikein hyvää uutta vuotta myös sinne! Pitääpä ottaa (oululainen!) blogisi seurantaan.

 
At 3/1/10 09:09, Blogger Geranium said...

Hyvää alkanutta vuotta teille Pastanjauhajille! Monta makoisaa hetkeä on teidän reseptien johdattamina meilläkin vietetty.

 
At 3/1/10 14:04, Blogger Rosmariini said...

Kaikkea hyvää vaan vuoteen 2010 + kiitokset kaikista kommenteista ja vinkeistä!

 
At 4/1/10 13:52, Anonymous Anonyymi said...

Ihanat sivut, herkullisen näköiset kuvat ja mukavasti kirjoitetut ohjeet, jotka tämmöinen taviskin ymmärtää :) Kävin juuri äänestämässä blogianne...

Hyvää alkanutta vuotta ja lisää reseptejä!

Terv. Outi

 
At 4/1/10 14:47, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta, Outi, ja tervetuloa tänne vaan vastakin!

 
At 8/1/10 12:50, Anonymous Marjukka said...

Olen seurannut blogianne vakituisesti jo jonkin aikaa. Ja aina vaan jaksan yllättyä kekseliäisyydestänne, viitseliäisyydestänne sekä ennen kaikkea sikahyvistä resepteistänne! Tuotatte paljon iloa monille meille ruokaharrastajille ja herkuttelijoille. Idearikasta ja herkutteluntäyteistä uutta vuotta teille!

Ps. Kävin äänestämässä ja toivon menestystä kilpailussa!

 
At 8/1/10 17:17, Blogger Rosmariini said...

Oi, kiitos kauniista sanoista! Minä puolestani jaksan yllättyä jatkuvasti siitä, kuinka mukavia ihmisiä täällä käy lueskelemassa juttujamme. <3

 
At 14/5/12 13:38, Anonymous Jim said...

Awesome, lovely list and thanks for sharing!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails