keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Hirsiseinä vihreä ja punainen

Suosittelen kaikille oman ruokablogin perustamista. Jos minä en olisi koskaan perustanut Pastanjauhantaa, en olisi ikinä hoksannut tehdä omin päin raparperichutneytä, eikä kukaan tuttunikaan olisi todennäköisesti osannut hoksauttaa minua moista värkkäämään. Ohjeen naputteli kommenttilootaamme reilu kuukausi sitten Ylimalka-blogia emännöivä -t, mistä hänelle superkiitokset! Tässä siihen reseptiä:
Raparperichutney

500 g raparperia
2 kelta/punasipulia
6 dl (n. 500 g) sokeria
1 ½ tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
1 tl kanelia
2 rkl etikkaa
3/4 dl vettä

Pilko raparperit paloiksi, kuori, jos on tarvetta. Hienonna sipulit. Laita raparperit ja sipulit kattilaan, lisää sokeri, muut mausteet, etikka ja vesi. Keitä hissuksiin n. 45 minuuttia (kunnes sakenee). Purkita. Älä anna pois, loppuu aina kesken!
Meinasi iskeä pieni epävarmuus, kun soosi muuttui saman tien ruskeaksi eikä vihreäksi, kuten olin mielessäni kuvitellut. Siitä en sen sijaan ollut moksiskaan, ettei seos ehtinyt saostua kunnolla vielä kolmessa vartissa. Kun ei ollut kiire mihinkään, jatkoin keittelyä kaikessa rauhassa vielä jonkin aikaa. Kun kattilan sisältö alkoi viimein olla rakenteeltaan jokseenkin chutneymäinen, laitoin kaksi (huolella pestyä ja tyhjää) lasista säilykepurkkia uuniin sataan asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi. Kannet kiehautin vedessä, ja sen jälkeen pääsinkin jo purkittamaan.

Raparperichutney on hyvin monikäyttöistä. Näin kesällä se sopii mainiosti vaikkapa grillatun lihan, esimerkiksi possun tai kanan seuralaiseksi. Myös juustojen kanssa sitä voisi testata. Itse värkkäsin kattilan pohjalle jääneestä jämähillosta saman tien tuommoisia iltapalaleipiä, joihin laitoin rapsuchutneyn lisäksi kalkkunasiivuja, silputtua rucolaa sekä viipaloitua kevätsipulia (sain samalla tyhjenneltyä vähän jääkaappia). Hyvää!

Nyt pitää odottaa, että pihan perällä majailevat raparperit pukkaisivat uutta vartta, niin pääsisi kokkailemaan lisää. (Tai en minä niitä kaikkia tietenkään kerralla reuhtonut... On siellä jokunen varsi vielä jäljelläkin.) Jos joku haluaa askarrella raparpereistaan piirakkaa, niin kokeilemisen arvoisia raparperipiirakan ohjeita löytyy ainakin Hellapoliisilta sekä Sekasopasta.

10 Comments:

At 14/6/06 12:06, Anonymous Anonyymi said...

Juuri eilen katsoin kaupassa melkoisen edullisiä raparpereja. Mutta kun niistä pitäisi tehdä jotain piirakkaa, jossa on taas tsiljoonittain rasvaa ja energÄH

 
At 14/6/06 12:23, Anonymous Anonyymi said...

Anopinpahalainen laittoi kolme pitkää vartta eilen meillä asuvan miehen mukana, mietin juuri miten muiluttaisin ne roskiksiin, kun emme kumpikaan pidä raparperistä. Ehkä voisin kokeilla chutneytä. Ehkä, en tiedä, mene tiedä...

 
At 14/6/06 12:38, Blogger Rosmariini said...

Minäkään en ole perinteisesti mikään raparperihakki, mutta näin vanhemmiten olen alkanut tykkäämään siitä, samoin kuin retiisistäkin, joka oli vielä joskus kymmenen vuotta sitten meikäläiselle melkoinen kauhistus.

Mitäköhän kivaa retiisistä voisikaan muuten keksiä, hmmm, pitääpä miettiä.

 
At 14/6/06 21:47, Blogger Myy said...

Kiitos vinkistä. Raparperipiirakka ja -paistos on kyllä tosi hyvää, mutta tätä voisi kokeilla myös, jos tuo oma kasvini intoutuu rehottamaan kunnolla. Veden puute sitä taitaa hiuduttaa. Nyt on lupaavasti pilviä, josko yöllä sataisi.

 
At 14/6/06 22:35, Anonymous Anonyymi said...

nyt minä teen sitä... ceehutneyta. vettä on liikaa, mutta aina on aikaa ihmetellä miten sille käy. enkä ottanut edes kuoria pois. IIIKK!

 
At 14/6/06 23:47, Blogger Rosmariini said...

myy - Peukutan sinne päin sopivaa raparperisadetta! Täällä roppasi jo iltapäivällä silleen sopivasti.

satujatar - Onnea vaan hillohommiin! (Luurasin jostain, että chutney tarkoittaa maustettua hilloa. Meikäläiselle nämä hillon, marmeladin, hyytelön ja chutneyn rajat ovat aina olleet nimittäin vähän epäselvät.)

PS. Ei meitsikään mitään kuorinut, vaikka pari vartta olikin jo aika paksuja.

 
At 18/6/06 13:40, Blogger Rosmariini said...

Hyvin on maistunut. Toinen (täyttövaiheessa melko vajaaksi jäänyt) purnukka on jo melkein tyhjä. :)

Pitäisiköhän panna lisää raparperia kasvamaan...

 
At 29/4/07 12:45, Blogger Meri, Helsinki said...

Jaahas jaahas täältähän löytyy purnuttamisohjeetkin. Heti tulin vakoilemaan reseptihakemistoanne (kuten teen lähes päivittäin) jätettyäni paholaisenhillokommentin ja täällähän on mainittu myös chutneyn ja hillon ero. Oma mangochutneyni oli kyllä pikaisempi versio, onneksi sitä oli niin kohtuullisesti että meni äkkiä. Ei varmaan säily yhtä hyvin jos keittoaika on kovasti lyhyempi.

 
At 10/7/08 14:36, Blogger saija said...

hei. Onko mitään varovaista arviota sen säilymisestä, jos sitä ei tule heti kaikkea käytettyä?

 
At 10/7/08 23:32, Blogger Rosmariini said...

Kotitekoistenkin säilykkeiden pitäisi kai säilyä kohtuuhyvin, kunhan vaan purkittaa chutneyn kuumana kuumiin & huolella puhdistettuihin purkkeihin + säilyttää purnukat sen jälkeen esim. jääkaapissa.

Säilömisestä löytyy lisätietoa esim. täältä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails