Apinanleipäpuun katveessa

Kenian-matka oli meidän kohdallamme siinä mielessä poikkeuksellinen, että ruoka ei ollut reissun aikana ollenkaan pääosassa. Ennen kaikkea mieleen jäivät hedelmät ja mahtavat hedelmämehut. Uskomatonta, miten hyvältä tuore papaija, ananas, mango ja banaani voivatkaan maistua.

Itse ihastuin banaaniin alkujaan jo 1970-luvun puolessavälissä (kyseessä oli ensimmäinen ruokarakkauteni), mutta nyt pääsin virallisesti banaanitaivaaseen. Hedelmistä tehdään Afrikassa myös viinejä, ja mekin innostuimme maistamaan paikallista papaijaviiniä (perinteisempien viinien osalta kenialaiset tuntuivat vannovan erityisesti eteläafrikkalaisten viinien nimiin). Olutmerkeistä puolestaan Tusker edusti paikallista lapin kultaa.

Vaikka reissu ei ollut kovinkaan ruokakeskeinen, onnistuimme siitä huolimatta päätymään pariin suosittuun ravintolaan: etenkin Nairobissa sijaitseva Carnivore on oikeinkin maineikas. Paikka on (kuten nimestäkin voi kenties päätellä) lihansyöjän taivas.


Ravintolan keskuksessa grillattiin ahkerasti erilaisia lihavartaita, joiden antimia sitten kiikutetaan asiakkaiden lautaselle niin pitkään kuin ruokahalua riittää. Suurin osa tarjotuista lihoista oli perinteistä kanaa, possua, nautaa ja lammasta, mutta pääsinpäs maistamaan myös krokotiilia ja strutsilihapullia. Valikoima on ollut aiemmin laajempikin, mutta tätä nykyä uhanalaisimpia lajeja ei saa enää asetella tarjolle.

Carnivoresta oli etukäteen kuullut niin paljon, ettei se onnistunut lunastamaan aivan kaikkia odotuksia. Etenkin eri lihalaatujen seuraksi tarjotuilta kastikkeilta olisin odottanut hiukkasen enemmän.


Mombasassa piipahdimme samaan ketjuun kuuluvassa mereneläväravintola Tamarindissa, jossa yritin kovasti tehdä tuttavuutta ostereiden kanssa. Tuttavuudestamme ei tullut vielä kovinkaan tiivis, mutta muualla Mombasassa onnistuin saamaan oikeinkin hyviä chilikatkarapuja (tulinen ruoka maistui kuumassa ja kosteassa ilmanalassa ällistyttävän hyvältä). Paikallista kalaakin maistoin pari kertaa: yksi suosituimmista oli Victorianjärvestä pyydetty tilapia.


Afrikkalainen ruoka tuo mieleen maissipuuron (eli ugalin) ja lihamuhennokset. Ja tietenkin kurpitsan - etenkin, jos on Mma Ramotswensa lukenut:

Mma Ramotswe pani kantamuksensa pöydälle. "Paljon tavaroita", hän sanoi. "Paljon lihaa. Jotain kanan tapaista." Hän vaikeni. Hän tiesi, että Motholeli piti kurpitsasta. "Ja kurpitsa", hän sanoi. "Iso kurpitsa. Oikein keltainen."

(Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille.)

Maissipuuroa emme päässeet maistamaan, emmekä juuri muutakaan periafrikkalaista ruokaa. Periafrikkalaisten ruokalajien löytäminen oli tietenkin siinäkin mielessä vaikeaa, että kenialainen ruokakulttuuri on saanut vuosisatojen saatossa vaikutteita vaikka kuinka monelta taholta. Esimerkiksi teetä juodaan Keniassa paljon siirtomaaherruutta hallussaan pitäneiden brittien ansiosta.


Kahvi on sen sijaan Kenian seudulla kuin kotonaan: sijaitseehan kahvin (kahawa) alkuperämaa Etiopia varsin lähellä Keniaa, ja tanskalaisen Karen Blixeninkin tiedetään tulleen maahan nimenomaan kahvia viljelemään. Blixenien tila sijaitsi vain kahvin kannalta liian korkealla, mistä syystä tuotantoa ei koskaan saatu kunnolla kannattavaksi. Ylemmässä kuvassa joka tapauksessa Karenin keittiö, ja alemmassa puolestaan tuliaiseksi tuotua Kenya AA Blue Mountain -kahvia.

Nykytarjonnassa silmiinpistävintä lienee intialainen vaikutus. Tarjolla olleet leivät olivat usein intialaista mallia, ja samosa oli suosittu pikkunaposteltava. Peruna ja pavut olivat yllättävänkin paljon esillä, mutta toki tarjolla oli bataattia ja (kuuleman mukaan myös) kassavaa (=maniokkia?). Banaania tarjottiin myös lämpimissä yhteyksissä, mikä ei meikäläistä haitannut tietenkään ollenkaan. Samoin kookokseen makuun törmäsi aina silloin tällöin.

Mutta olipahan vaan hieno reissu, ja mahtavia muistoja. Onneksi osa niistä lämmittää vielä täällä räntäsateisessa Suomessakin.