Suuri pizzataisto

Mikroaaltouunikokkauksemme on edennyt vihdoin ja viimein suureen pizzataistoon, jossa toisistaan mittaa ottavat perinteinen leivinuunipizza ja max-mikrossa valmistettu vastaavanlainen kiekko.

Myönnän, että asetelma oli jo lähtökohtaisesti aivan epäreilu, koska leivinuunin arinalla paistettu pizza on lempiruokaani. Mutta siitä huolimatta oli kiinnostava nähdä, miten mikro onnistuu vastaamaan haasteeseen: johan se onnistui yllättämään meidät grillitoiminnollaan sekä ranskanperunoiden rapeudella.

Tein pizzapohjan vanhalla luotto-ohjeellamme, jolla syntyy kaksi pienehköä ohutpohjaista normipizzaa. Kaupassa ei tarvinnut käydä erikseen, koska täytteiksi pystyi laittamaan kaikkea, mitä kaapista löytyi. Sipulikastikkeesta oli jäänyt tähteeksi pekonia, ja keittiössä oli (kuinkas sattuikaan) sopivasti muutama minitomaatti. Ja sipulia on tietenkin aina saatavilla, joten sitäkin sopi silputa sekaan.

Vaivasin taikinaa ikuisuuden käsin, joten lieneekö siitä sitten johtunut, että pizzoista tuli uunissa ihan kamalan kupruilevia. Mikroversiokin lähti kohoilemaan paikoin jopa niin paljon, että pelkäsin sen räjähtävän pitkin seiniä. Sama tilanne oli päällä muutaman metrin päässä sijaitsevassa leivinuunissa. Uuni oli niin kuuma, että kupruilevat kohdat meinasivat kärähtää, kun taas laaksopaikkoihin jäänyt juusto ei ruskistunut ollenkaan samaan tahtiin:

Teemme leivinuunissa pizzaa loppujen lopuksi aika harvoin, joten kyseessä on aina herkkusuiden tähtihetki. Tykkään leivinuunipizzassa siitä, miten se kuulostaa niin rapealta jo veitsellä leikatessa. Samoin kuin siitä ainutlaatuisesta mausta, jonka saa ainoastaan arinalla paistamalla.

Leivinuunipizza vei voiton paitsi maussa ja rapeudessa myös nopeudessa. Leivinuunissa pizza kypsyi neljässä minuutissa, kun taas mikropizzaa pidettiin uunissa kahdeksan minuutin ajan. Tietenkin jos nopeuteen laskisi myös leivinuunin lämmitykseen kuluneen ajan, niin siinä tapauksessa mikropizza tietenkin voittaisi.

Mikropizzan rapeudelta odotin ranskanperunoiden perusteella paljon enemmän. Lopputuloksena oli ehkä enemmänkin piirakka kuin pizza. Ongelmaksi muodostui se, että pohja ei kypsynyt täytteiden kanssa samaan tahtiin. Siinä vaiheessa kun täyte oli mehevimmillään ja juusto sulanut ja ruskistunut juuri sopivasti, pohjaa oli pakko kypsentää vielä lisää. Siinä sitten juusto pääsi hieman kuivahtamaan, ja tomaatit pukkasivat nesteet pihalle.

Ehkä olisi kannattanut esikypsentää pohjaa crisp-alustalla ensin jonkin aikaa ja vasta sitten lykätä täytteet päälle, mene ja tiedä. Jotenkin on vaan niin mukava tehdä pizza kerralla valmiiksi. Lisäksi alustaa olisi voinut lämmittää ennakkoon uunissa parin minuutin verran samaan tapaan kuin pizzapeltiä sähköuunissa.

Leivinuunipizza voitti myös menekissä. Söimme sen puoliksi alta aikayksikön. Mikropizzaa jäi sen sijaan tähteeksi, mutta sekin tuli tietenkin syötyä seuraavana päivänä (sen jälkeen, kun se oli saanut osakseen lämpökäsittelyä siinä samaisessa mikrossa).

Ulkonäköerot olivat yllättävän pienet. Tässä siis mikropizza:

Kaikin puolin hauska makutesti ja vertailu. Pitää ottaa ilman muuta joskus uusiksi.