Haastava ankka

Viimeisen Top Chef -haasteen aiheeksi annettiin linturuoka. Päätin kokeilla jotain semmoista lintua, josta en ole aiemmin laittanut ruokaa. Kana ja kalkkuna ovat tietenkin tuttuja, mutta ankkaa olen aina vähän vierastanut. Joten valintani kohdistui sitten siihen.

Ankasta piti tietenkin laatia jotain aivan uutta ja ennen näkemätöntä. Aluksi suunnittelin tehdä pastan kaveriksi jonkinlaisen ankkakastikkeen, mutta en sitten oikein keksinyt, minkälaisessa kastikeyhteydessä ankka viihtyisi parhaiten.

Sitten hoksasin, että olen tykännyt ankasta eniten aasialaisittain tehtynä, ja erityisen hyvää on tietenkin Pekingin ankka, jossa ankkaa riiputetaan ja valellaan jonkinlaisilla hunajaisilla nesteillä ja sitten sitä paahdetaan niin, että nahkasta tulee ihanan maistuva ja rapea (joskus muinoin Lontoon Chinatownissa käydessäni näin ankkoja riippumassa sikäläisten ravintoloiden ikkunoissa).

Ruokalajeja pohtiessani muistin muutaman vuoden takaisen lammaspizzamenestykseni ja päätin tehdä Pekingin ankan aineksista ankkapizzaa. Nettiselailun perusteella vastaavanlaista ajatusta oli testattu maailmalla muuallakin, joten uskalsin ryhtyä ajatuksista tekoihin. Jos kohta minua vähän hermostuttikin se, että jouduin korvaamaan pizzaan tulevan tomaattikastikkeen hoi sin -kastikkeella, jota Pekingin ankan kanssa kai yleensä tarjotaan. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu käsittääkseni suikaloitu kurkku sekä kevätsipuli.

Olin kokkaushetkellä vähän turhan hajamielisissä tunnelmissa (olin hetkeä aiemmin saanut kuulla eräältä tutulta hyvinkin yllättäviä uutisia). Tarkoitukseni oli tehdä kaupasta ostettuun ankanrintaan ennen paahtamista hunajasta ja soijasta jonkinlainen pinnoite, mutta se unohtui sitten kokonaan.

Paistoin joka tapauksessa ankkaa pannulla miedolla lämmöllä rasvapuoli alaspäin niin pitkään, että rasva suli käytännössä katsoen kokonaan ja pinnasta tuli hyvin rapea. (Rasvan otin tietenkin talteen, koska siinä paistetut perunat ovat aivan taivaallisia.) Sen jälkeen paistoin nopeasti vielä ankan rasvattoman puolen, ripottelin päälle hiukan suolaa ja lykkäsin ankan 200-asteiseen uuniin suurin piirtein kymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen ankka oli vielä vähän punertava sisältä.

Tein pizzapohjat perusohjeellamme, mutta yritin kaulita ne jostain syystä mahdollisimman ohueksi. Kevätsipulia minulla ei ollut, joten rengastin sen sijasta pizzojen täytteeksi tavallista keltasipulia. Se muodosti yhdessä viipaloidun ankan sekä hoi sin -soosin kanssa pizzojen täytemaailman. Pinnalle piti panna tietenkin juustoa, koska juustoton pizza on (näköjään) vielä mahdottomampi kuin pizza ilman tomaattia.

Leivinuuni ei ollut tällä kertaa kuumana, joten paistoin pizzoja sähköuunissa 275 asteessa niin pitkään, että lopputulos alkoi näyttää hyvältä.

Pekingin ankan kanssa tarjotaan yleensä myös kurkkua, mutta sitä en arvannut lisätä pizzan täytteeksi. Sen sijaan tein siitä sekä riisiviinietikasta, soijasta ynnä suola- ja sokeriripauksesta marinoituja etikkakurkkuja.

Ruoka maistui alkuun oikeinkin hyvältä, mutta puolivaiheilla pizzaa makumaailma alkoi jo uuvuttaa ja aloin kaivata tomaatin tuomaa hapokkuutta ja raikkautta. (Siinä vaiheessa oli onneksi iloa etikkakurkuista.) Mietin, että nämä pizzat saattaisivat olla parhaimmillaan ehkä ihan minikokoisina pikkusyötävinä jossain sopivassa tilaisuudessa.

Ankan kanssa en tullut vieläkään oikein sinuiksi. Pitäisi keksiä sen kypsentämiseen jokin muu keino tuo perinteinen pannulla paistaminen ja uuniin lykkääminen. Tai ehkäpä odotan uusien lintukokkailujen kanssa syksyä ja sorsa-aikaa.