torstaina, syyskuuta 23, 2010

Vuosia viisi

Takana on nyt viisi vuotta pastanjauhantaa, ja olen yllättäen lähes sanaton.

Viiden viimeisen vuoden aikana olen oppinut leipomaan sämpylöitä, koukuttunut punajuureen, syönyt kotitekoista hattaraa sekä valloittanut Afrikan. Lisäksi olen jännittänyt ihan kamalasti ensimmäistä blogimiittiä, maistanut maa-artisokkaa, ilahtunut ministeriötasolta tulleesta tunnustuksesta sekä viettänyt pekoniviikkoa.

Paljon on kuitenkin ennallaankin. Jauhantapaja sijaitsee täsmälleen samassa paikassa kuin viisi vuotta sittenkin (saammekohan ikinä muutettua nykyisestä asumuksestamme muualle?) ja kanssabloggaava siippanikin on pysytellyt saman katon alla siitä huolimatta, että toisinaan sapuskoissani on aivan liikaa chiliä ja joskus taas keitokseni ovat ihan liian hapokkaita.

Myös blogi on monessa suhteessa ennallaan ja ihan ikiomamme, eli emme ole muutamista tarjouksista huolimatta myyneet sitä muualle (oma tupa, oma lupa).

Tänä iltana voisin vaikka valmistaa jotain hyvää ruokaa sekä suunnitella syömisiä lauantaisiin synttärikekkereihin. Silloin nimittäin juhlitaan semmoisten ihmisten seurassa, joita emme viisi vuotta sitten tunteneet vielä ollenkaan.

--
Tulevien kuukausien tavoitteena on jatkaa muuten samaan malliin, mutta aina välillä olisi kiva keksiä jotain piristystäkin. Jos vaikka ryhtyisi kokkaamaan jotain keittokirjaa läpi Julie & Julia -elokuvan tyyliin.

Blogimme ilahtuu jatkossakin hyviksi havaittujen ruokien resepteistä. Lisäksi olisi mukavaa, jos pistäisitte joskus kuvia kokkailuistanne vaikka Facebook-sivuillemme, niin pääsisimme mekin vaihteeksi tiirailemaan teidän syömisiänne.

(Kuvassa yksi lukuisista postaamatta jääneistä murkinoista: ananas-raparperihillo.)

57 Comments:

At 23/9/10 10:39, Blogger Jael said...

Vau,5 vuotta,paljon paljon onnea! Harvoin näkee näin pitkäikäisiä ruokablogeja.

 
At 23/9/10 10:39, Blogger Nelle said...

Onneksi olkoon jauhajat! :) Hieno saavutus kokkailla ja bloggailla kunnianarvoisat viisi vuotta! :)

Monia maukkaita vuosia jatkoon toivotellen,
N.

 
At 23/9/10 10:40, Blogger anna said...

onnea viisivuotiaalle. tuo keittokirjan läpikokkaaminen kuulostaisi mahtavalle idealle. peukut pystyyn siis sille :D

 
At 23/9/10 10:41, Anonymous Gernium said...

Onnea viisivuotiaalle!
Kuuluitte ensimmäisiin blogeihin, joita aloin seuraamaan ja edelleen vakkarilukemistooni.
Ymmärrän hyvin sen, että bloggaajat siirtyvät kaupallisille sivuille, mutta arvostan suuresti oma tupa - oma lupa -periaatettanne.

 
At 23/9/10 10:44, Anonymous Geranium said...

Ja Geraniumia nyt nolottaa kun ei osaa höhlän bloginimensä oikeinkirjoitusta...

 
At 23/9/10 11:01, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta kaikille onnitteluista.

Olen itsekin aika innoissani tuosta kokonaisen keittokirjan läpikokkaamisesta, kun siinä tulisi pakosta testattua semmoisiakin ohjeita, joihin ei muuten tulisi tartuttua.

Keksisi vaan sen kirjan. Tällä hetkellä vahvin ehdokas on ehkä Jamie's America. Vaikka tietenkin voisi tukea kotimaistakin keittokirjakulttuuria ja valita jonkin suomalaisen opuksen.

 
At 23/9/10 11:08, Anonymous -stjtr- said...

Onnea! Ja iloisia kinkereitä!

 
At 23/9/10 11:10, Blogger Liina said...

onnea! tai, kuten siippani sanoisi, onnenpäivää!

ootte ihania :)

 
At 23/9/10 11:14, Anonymous Anonyymi said...

Iso käsi viisivuotiaalle! Pastanjauhantaa on tullut suositeltua niin monille kokkaaville kuin vähemmänkin kokkaaville tuttavilleni! Juuri pari päivää sitten kokkasin ystäville kolminkertaisen satsin Pollo limonelloa, ja siitä tykättiin :p Bonarit annan (kuvauksen ohella) erinomaisesta äidinkielestä ja omakohtaisten kommenttien julkaisemisesta.

Ollapa bileissänne! Keittiöiloa!

Pikkuenkeli

 
At 23/9/10 11:25, Blogger Tiina said...

Onnea viisivuotiaalle, toivottavasti moninkertainen määrä on vielä edessäpäin! :)

Ja lisäkannatusta keittokirjaprojektille!

 
At 23/9/10 11:49, Blogger Virpi said...

Hurjan isot onnittelut ja lämmin halaus suosikkiblogilleni! <3 Halailen sitten lauantaina ihan oikeasti, nyt vain tällainen virtuaaliversio :)

Minäkin arvostan sitä, että olette säilyttäneet oman tyylinne ja toivottavasti jatkatte bloggaamista jatkossakin. Ei ruokablogosfääri olisi mitään ilman teitä!

Ja onneksi tunnetaan nykyään :)

 
At 23/9/10 12:07, Blogger Nanna said...

Ai vasta viisi vuotta? mutta tehän olette olleet AINA!

Kiitos inspiraatiosta ja onnea!

...Eilen illalla nukkumattia odotellessani mietin muuten itsekin tuollaista keittokirjan läpikokkaamista. Sitten ajattelinkin, että itse asiassa voisikin tehdä niin, että kokkaisin yhden minulle uuden reseptin jokaisesta omistamastani keittokirjasta, oliskai siinäkin hommaa, mut pääsis vähä valkkaamaankin...

 
At 23/9/10 12:18, Anonymous Anonyymi said...

Suurimittaiset onnittelut!!

Kirjanläpikokkaamista täälläkin on tuumittu, mutta päätimmekin ottaa toisenlaisen ruokahaasteen. Olemme puolison kanssa innokkaita pyöräilynystäviä, mies pyöräilee ihan omin pikkujaloinkin paljon, minä vaan sohvalta käsin katson, kuinka miehet pyöräilevät. Niinpä päätimme ensi vuodeksi ottaa teemaksi kokata toukokuussa vain italialaista ruokaa Italian ympäriajon, Giron, kunniaksi, heinäkuussa ranksalaista kun siellä ajetaan Touria ja loppukesästä espanjalaista, kun Vueltaa ajetaan.

Noista minkään maa ruoka ei kauhean tuttua ole, mitä nyt on spagettia syöty ja patonkia mutustettu, mutta eiköhän siinä opi:-)

näistä haaveillen uusano

 
At 23/9/10 13:11, Blogger Rosmariini said...

Kiitos mieltä lämmittävistä sanoistanne! Kaikkein parasta tässä hommassa on tietenkin se, että kavereiden määrä on moninkertaistunut viidessä vuodessa.

Lauantain juhlallisuuksia odottelen kyllä hyvinkin kiinnostuneena. Kuulin nimittäin huhuja, että sapuskavalmisteluja olisi jo aloitettu. Ja itse täällä vaan jahkailen, että leipoisinko kakun vaiko en.

Huomasin tosin eilen, että ei meillä ole kakkuvuokaakaan, joten hyvissä kantimissa on tämä minun harrastukseni.

Hauskoja ruokahaastesuunnitelmia teillä muilla. Uusanonkin kannattaa pistää pikapikaa ruokablogi pystyyn, niin pääsisimme mekin lueskelemaan pyöräilykierroksen aikana kokatuista ruokalajeista.

Jamie's America tuntuu ehkä siinä mielessä kaikkein hupaisimmalta läpikokattavalta, että kirja lähtee liikkeelle New Yorkista. Toisin sanoen saisin oivallisen tekosyyn kokata New York Cheesecaket sun muut systeemit. Olisiko NY-osaston yhteydessä ollut ohje kimchiinkin, jota en sitäkään ole saanut suunnitelmistani huolimatta kokeiltua vielä tähän mennessä.

 
At 23/9/10 13:23, Anonymous lilla my said...

Onnea hirmuisesti! Mukana olen ollut lähes koko viisi vuotta! Mistähän teidät alun perin löysin, hmmm? Ei hajuakaan. :) Mutta hyvä, että löysin! Jatkakaa samaan malliin!

 
At 23/9/10 13:42, Anonymous emma said...

Onnea mahtiblogille ja ihanille bloggaajille!

 
At 23/9/10 15:16, Blogger Kardemumma said...

Suuren suuret onnittelut jauhajille ja kiitos mahtavasta blogista! Huippuja kekkereitä!

 
At 23/9/10 15:41, Anonymous Anonyymi said...

Heh, ei voi juosta, kun on vasta oppinut kävelemään, eli vasta olen blogien maailman löytänytkin, joten oma tuntuu ihan liian kaukaiselta:-))
uusano

 
At 23/9/10 15:52, Blogger TiV said...

Onnea onnea onnea!! Aika pitkään tässä mekin olemme jo yhdessä turisseet ja mukavaa on ollut!! Hienoa, että ette ole antaneet periksi "houkutuksille", vaan olette pysyneet itsenäisenä blogina.
Jaa - keittokirjavinkkejä... miten olis läpikeitettäväksi yksi 500-sivuinen tiiliskivi PAINEKATTILA-reseptejä? :) :) :)

Mukavia juhlia toivotellen,
iloisin syysterveisin
TiV

 
At 23/9/10 16:22, Blogger Rosmariini said...

Saatiinhan me viimein keittokirjavinkkejäkin. :) :) :)

Jännä kyllä, kuinka jotkut kommentoijat ovat sinnitelleet urhoollisesti mukana melkein koko viiden vuoden ajan.

Olisikin muuten kiva kuulla, mitä kautta ihmiset ovat ruokablogien (tai ylipäänsä blogien) äärelle löytäneet.

 
At 23/9/10 16:48, Blogger Anna said...

Suuren suuret onnittelut viisivuotiaalle suunnannäyttäjälle :)! Voin täydestä sydämestäni sanoa, että jatkakaa samaan malliin :) Ja hauskoja synttärijuhlia!

 
At 23/9/10 16:58, Blogger La fille du vent said...

Paljon onnea!!! Te olette inspiroineet minuakin jo vuosia ja tästä blogista innostuneena päädyin itsekin aikoinaan pitämään pienimuotoista blogia. Kiitos ja toivottavasti vuosia tulee vähintään yhtä paljon lisää!

 
At 23/9/10 18:43, Blogger Ari Makela said...

Onnea täältäkin!

Julie & Julia sai varmasti monet miettimään minkä keittokirjan kokkaisi läpi. Käytännössä siinä on kuitenkin ymmärtääkseni laillisuusongelma ainakin Suomessa: vaikka yksittäisen reseptin onkin lähes mahdotonta ylittää teoskynnys niin reseptikokoelma nauttinee luettelosuojaa. Eli oman takapuolen turvaamiseksi kannattaa kysyä tekijänoikeuden haltijalta lupa.

Minä päädyin aika nopeasti Yamadan kirjaan Japanilainen keittokirja.

Resepti jokaisesta omistetusta keittokirjasta on hauska ja laillisuusongelmaton idea!

Bloginne huomasin aikoinaan Ketun keittiön linkkilistasta

Geraniumin kommenttia blogaajien siirtymisestä kaupallisiin blogeihin en ole havainnut niistä blogeista, joita itse seuraan.

 
At 23/9/10 19:55, Blogger Rosmariini said...

Mitenkähän mahtaisi käydä, jos hoksaisin ruokablogit vasta tässä vaiheessa. Todennäköisesti jäisin tyytyväiseksi lueskelijaksi enkä välttämättä ollenkaan hinkuisi oman blogin perustamiseen.

Toisin sanoen on ollut hienoa olla todistamassa niin monen mainion blogin perustamista.

Ari: Hyvä huomio. En hoksannutkaan tosiaan korostaa, etten aio siirtää keittokirjan sisältöä resepteineen tänne nettiin vaan raportoida homman etenemisestä lähinnä kuvien + omakohtaisten kokemusten kautta.

 
At 23/9/10 20:03, Blogger Ari Makela said...

Niinhän Julie & Julia blogikin teki, en ole tosin lukenut siitä kuin alkua.
Julie & Julia on minulle ikuisuusprojektina.

Kyseinen kommenttini ei ollut mitenkään suoraan kenellekään suunnattu.

 
At 23/9/10 20:11, Blogger Rosmariini said...

Pitäisi käydä lueskelemassa sitä Julien blogia. Ihan vaan senkin takia, että se lienee tällä hetkellä maailman tunnetuin ruokaan liittyvä blogi.

Mikä muuten mahtaisikaan olla kaikkein tunnetuin edelleen päivittyvä ruokablogi. Vahva veikkaus osuu Pioneer Womaniin, jonka blogissa on kommenttejakin aina vaikka kuinka monta sataa per postaus.

 
At 23/9/10 20:49, Blogger Chez Jasu said...

Älyttömästi onnea viidestä vuodesta! Maailma tarvitsee esikuvia. Mä taisin bongata bloginne ekan kerran HS:n ruokatorstain jutusta. Eikä siitä edes ole kovin montaa vuotta.

 
At 23/9/10 21:48, Anonymous Anonyymi said...

Paljon, paljon onnea ihanille Jauhajille! Olen seurannut teitä melkein nämä kaikki viisi vuotta, ja onnekseni on kerran tavattukin ihan livenä. Törmäsin blogiinne ensimmäistä kertaa jotain reseptiä netistä etsiessäni, ja teitte heti vaikutuksen. Minusta on myös hienoa seurata kun suosionne ei ole missään vaiheessa "noussut hattuun" vaan olette pysyneet samoina aitoina itsenänne. Pitkää, onnellista ikää blogillenne ja nautinnollista juhlapäivää viikonloppuna (ihan varmasti se sellainen onkin)!

Terveisin Arja

 
At 23/9/10 22:01, Blogger Rosmariini said...

Jasu: Hehee, se Hesarin juttu teki kyllä aikanaan kävijätilastoon aikamoisen nousukäyrän. :) Kiva, jos kävijöiden joukossa oli joku tulevakin ruokabloggaaja.

Arja: Olenkin miettinyt, että mitä sinulle kuuluu ja että mahdatko seurailla ruokablogeja enää ollenkaan. Mahdottoman mukava "nähdä" pitkästä aikaa (toivottavasti vielä joskus oikeastikin!).

 
At 23/9/10 22:08, Blogger Chez Jasu said...

Heh! Paljon suurempaa julkisuutta ei Suomessa kerralla varmaan voisi saadakaan. Ehkä Ylen pääuutisissa.

Tuota yhden keittokirjan läpikokkausta olen itsekin toisinaan miettinyt. Olen varma, että se avartaisi harrastusta paljon enemmän kuin se, että ostaa säännöllisesti uuden keittokirjan ja kokkaa sieltä pari kolme tutun ja turvallisen oloista ohjetta.

 
At 23/9/10 22:15, Blogger Rosmariini said...

Sepä se minullakin on. Otan aina kokeiluun jonkin mukavan tomaattimuonan, ja siinä se sitten suurin piirtein onkin. :)

Ja juuri niiden kokeilemattomien murkinoiden joukossa saattaa olla se oma tuleva lempiruoka.

 
At 23/9/10 22:23, Blogger Merituuli said...

Herkullista syntymäpäivää Jauhajat! On melkoinen saavutus blogata 5-vuotta. Olen nauttinut hurjasti jutuista ja kuvistanne. Mieluisinta antia alussa olivat matkakertomukset, joiden perusteella usklasin lähestyä ihan henkilökohtaisestikin kun Jaappaniin olimme lähdössä. Siitä asti tunnelma kanssanne on ollut vähintään lämmin, joskus jopa veskitasolle yltävä ;).

Mekin olemme aloittaneet juhlaruokamme valmistelun jo tänään...tavallaan...Lauantaina nähdään ja juhlitaan!

 
At 23/9/10 22:32, Blogger Rosmariini said...

No niin toden totta nähdään!

Arvaa vaan, onko omituista nähdä teitä etelän ihmisiä ilman, että tarvitsee itse lähteä minnekään. :) Tämä on niin omituista... ja samalla niin älyttömän ihanaa.

 
At 24/9/10 03:22, Anonymous Pauliina said...

Paljon onnea ja kiitos viidestä vuodesta! Kuka nyt mitään keittokirjoja enää tässä uudella vuosituhannella käyttää? Blogeista ja foorumeilta kun löytyy ne parhaat ja testatut reseptit kommentein höystettynä. Tosin siinä on vähän se pulmana, ettei koskaan löydä sitä hyvää reseptiä toista kertaa...

 
At 24/9/10 08:09, Anonymous Nenna said...

Paljon onnea 5-vuotiaalle blogille! Tämä blogi on jotenkin niin legendaarinen, että on kuin "kotiin tulisi", kun piipahtaa sivuillanne, kiitos siitä ja tuo keittokirjakokkaaminen leffan tyyliin ois ihan superia!! Sitä odottelemaan siis! :)

 
At 24/9/10 08:22, Anonymous kukkis said...

Onnea ja kaikkea hyvää jatkossakin!

 
At 24/9/10 08:39, Blogger Virpi said...

Minäkin aloitin ruokavalmistelut tavallaan jo eilen; metsästin lakkoja käyden neljässä eri kaupassa eilen... onneksi lopulta löytyi! Ja kanssaeläjäkin osallistui sen verran, että jauhoi hirveä jauhelihaksi. Keittiö näytti taas hetken siltä, kuin täällä olisi ollut suurempikin verilöyly; niin sotkuista puuhaa tuo käsin veivattavalla lihamyllyllä jauhaminen on...

Mutta nyt toivoakseni on kasassa kaikki tarvittavat ainekset, että saan kokattua sen mitä aioinkin huomista varten.

 
At 24/9/10 11:44, Blogger Rosmariini said...

Kiitos taas kaikille! Ja onpahan kiva kuulla, että täällä on jonkun mielestä kotoisa tunnelma. <3

Pauliinan kommentista tuli mieleen, kuinka blogin ja nettireseptien myötä on päässyt eroon niistä joka puolella keittiötä ajelehtivista reseptilappusista... mutta nyt se sama kaaos on periaatteessa siirtynyt vaan toisaalle: Tätä nykyä kaikki testatut ja testaamattomat ruokaohjeet ovat sitten sikin sokin missä sattuu tiedostoissa ympäri tietokonetta.

Hirveä ja hilloja, oujee. Huomiseen!

 
At 24/9/10 12:38, Blogger Maria said...

Paljon onnea viisivuotiaalle! Olen ollut kommentoimaton lukija aivan alusta lähtien sitten. Syksyllä 2005 ihastuin pestoon ja googletin pesto + kana. Päädyin Paolan pastasalaattiin ja jämähdin tänne. Kiitos monista hyvistä ohjeista ja linkeistä! Oma blogimme on lähinnä elämä- ja kuulumisblogi, joskin sijaitsee Jamie Oliverin kuningaskunnassa.

 
At 24/9/10 14:00, Blogger Rosmariini said...

Vautsi! Aikamoista turnauskestävyyttä lukea viiden vuoden ajan näitä meidän sekalaisia sapuskatarinoitamme. :)

Mukavaa, kun kommentoit!

Paolan pastasalaatista tuli kyllä heti silloin syksyllä 2005 hirmuinen hitti.

 
At 24/9/10 14:58, Anonymous Kirsi JKLstä said...

Paljon onnea viisivuotiaalle! Ja kiitos mielenkiintoisesta blogista! Erityisesti huomaan arvostavani sitä, että jaksatte kommentoida vielä näitä kommenttejakin. Ja niin moni resepti on päätynyt kokeiluun täällä Keski-Suomessakin, että ei voi kuin kiitellä!

 
At 24/9/10 17:39, Blogger Rosmariini said...

Hauskahan täällä kommenttilaatikossa on roikkua, kun blogillamme on ihan parhaat lukijat. :)

Eli kiitosta vaan itsellesi, Kirsi, monista mukavista kommenteistasi!

 
At 25/9/10 12:30, Anonymous Anonyymi said...

Onnea teille hienoista viidestä vuodesta! Olette antaneet mahtavaa inspiraatiota ruoanlaittoon ja herauttaneet veden kielelle mahtavilla kuvillanne. Toivottavasti juhlakekkerinne ovat mahdollisimmat maistuvat -jatketaan edelleen hyvän ruoan parissa /minna

 
At 25/9/10 12:45, Anonymous Anonyymi said...

Toivottelen mahtavia kekkereitä!
uusano

 
At 25/9/10 12:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitos - ja mukavaa, kun olette hengessä mukana!

Pakko antaa väliaikatietoja sen verran, että tein marsipaanikakun! Ulkonäkö on aika omintakeinen, ja täytteisiin olisi voinut panostaa enemmän (luvassa äkkimakeaa?), mutta omaan silmääni kakku on kuitenkin superhieno. :)

 
At 25/9/10 15:13, Anonymous Seinäkärpänen said...

Oikein paljon onnea Jauhajille! En varmaankaan ole blogianne ihan viittä vuotta seurannut, mutta aika monta kuitenkin. Loistavia resepteja ja kivoja vinkkejä. Herääkin kysymys mitä aika oli ennen Pastanjauhajia?

 
At 25/9/10 15:36, Blogger Meri, Helsinki said...

Onnea rutosti ja ihania, hyviä tulevia vuosia pastanjauhannan parissa! Sääli kun en ole kanssanne tänään, mutta hengessä mukana ehdottomasti <3 Ja onhan siellä vesitorni, joka voitaneen katsoa Monkeyfoodin delegaatiksi.

HALAUKSIA! xxoo

 
At 25/9/10 17:24, Anonymous Anonyymi said...

Juu, kyllä ruokablogien seuraaminen alkoi muutama vuosi sitten nimeenomaan Pastanjauhajien sivuilta. En kuollaksenikaan muista mikä haku minut sivuille johdatti, mutta onneksi näin kävi.

Olen intohimoinen ruokajuttujen seuraaja. Luen blogeja, keittokirjoja, selaan lehdistä ruokapalstat, katson tv:stä ruokaohjelmia jne. Kirjanmerkit on täynnä toteuttamista odottelevia herkkuja ja kyllähän niitä kokeillaankin. Pastanjauhajien kautta olen myös tutustunut moniin muihinkin herkullisiin blogeihin, mutta ne suosituimmat lienevät kuitenkin (top 5):
1. Pastanjauhantaa (tietty)
2. Sillä sipuli
3. Otetaan ensin puoli kiloa voita
4. Ruokahommia
5. Voisilmäpeliä
Kiitoksia ihan hirmuisesti, että perustitte tämän blogin ja jatkakaa samaan malliin. Meitä uskollisia seuraajia riittää varmasti vaikka kuinka paljon (jostain syystä ei vain koskaan tule kommentoitua, vaikka viikottain sivuilla käyn).

Laika

 
At 26/9/10 09:13, Blogger Seija Kurunmäki said...

Onnea.Onnea. Tootte hyviä!
Ja Julie&Julia-kirjan kokkaaminen saa minut pysymään kanavalla.

 
At 26/9/10 18:44, Blogger Rosmariini said...

Kiitos onnitteluista ja monista kommenteistanne.

Synttärijuhlat on nyt juhlittu ja rääppiäisiäkin vietetty; pitää ottaa viimeistään viiden vuoden päästä taas uusiksi. :)

Ylimuuli: Täällä olisikin tänään aamulla ollut oikein hyvä sää vesitornin selätykseen (mukava, kun aurinko paistaa taas muutaman sadepäivän jälkeen). <3

Puokkarin vesitornilla on muuten elämäni ensimmäinen itse löytämä geokätkö (eilen juteltiin geokätköilystä melkein enemmän kuin ruokajutuista).

 
At 26/9/10 20:17, Blogger Virpi said...

Kiitos, oli aivan huippukivaa taas kerran (huolimatta niistä teidän geokätköjutuista ;))!

 
At 26/9/10 20:52, Blogger Rosmariini said...

Kiitos paljon ja anteeksi vähän (niistä jutuista;).

Unohdin muuten antaa sulle sen jäätelön: jos vaikka otan sen tiistaina kylmäkassissa mukaan?

 
At 26/9/10 21:18, Blogger Virpi said...

No enpä muistanut tosiaan itsekään sitä jätskiä sitten lähtiessä enää kysellä. Mutta juu; tiistaina toimitus sopii hyvin :)

 
At 26/9/10 22:51, Blogger Jaana said...

Onnea, kiitos ja anteeksi minunkin puolestani! Oli ärreet kinkerit :-D

 
At 27/9/10 00:49, Blogger Rosmariini said...

Jaana: Sinulle unohtui puolestaan tarjoilla hattaraa! Kääk.

Kiitos, kun tulit piristämään syksyämme: oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa!

 
At 29/9/10 18:48, Blogger Tupu said...

Vau, ja paljon onnea. Olen itsekin innostunut ajatuksesta kokata keittokirja läpi mutta ei nyt ainakaan vielä ole ajankohtainen. Mutta ihania reseptejä lisää kiitos.

 
At 30/9/10 10:33, Blogger Rosmariini said...

Ihania reseptejä olisi nytkin jemmassa vaikka kuinka. Voi, kun voisikin ryhtyä päätoimiseksi bloggaajaksi, niin olisi aikaa viritellä tänne vaikka kuinka kivoja juttuja.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails