torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Tivoli kotona: hattarakone

Minä en jostain syystä ole koskaan ollut oikein sirkusihminen. Klovneista ja kehää kiertävistä eläimistä tuli jo pienenä aina jotenkin surumielinen olo. Huvipuistoista peliautomaatteineen sen sijaan olen aina pitänyt. (Marble Madness kunnon kuulaohjaimella eikä millään amigahiirellä oli kova!)

Se, mistä varsinkin pidin - ja mikä näitä kahta lapsuuden huvitusta yhdisti - on hattara. Kuohkeaksi kehrätyn sokerin muisto on niin vahva, että kun Superkauppa.fi tarjoutui toimittamaan jonkin keittiöhenkisen tarvikkeen kokeiltavaksi, päädyin oikopäätä hattarakoneeseen!

Kone toimii juuri kuten pitääkin: sisään kaadetaan sokeria ja hetken päästä se puskee kulhon laitamille ehtaa hattaraa. Ohjeen mukaan sokerin voi kieritellä sieltä esim. puutikun tai leivinpaperista kääräistyn tötterön ympärille. Take away -kiinalaisen mukana tulleet puiset syömäpuikot osoittautuivat erinomaisiksi tähän tarkoitukseen.

Varsinkin Jauhantapajassa vierailleiden lapsiperheiden pienimmäisille hattara upposi kuin kaivoon. Sitä olisi sujahdellut suihin monin verroin nopeammin kuin ehdimme tosissamme huhkiessammekaan kehrätä. Käytännössä paras työnjako olikin sellainen, jossa yksi aikuinen pyöritteli hattaroita ja loput yrittivät estää hattarattomia kauhomasta hattarallisten herkkuja parempiin suihin. Koneemme onkin nyt varattu jo kaksiin lastenkekkereihin tälle kesälle.

Hattara on karamellisoitua, langanohuiksi siimoiksi venytettyä ja sitten nipuksi kehrättyä sokeria. Yhteen, jotakuinkin parhaaseen Lassi ja Leevi -henkiseen touhuikään ehtineen pikkupojan pään kokoiseen hattaraan menee noin kolme teelusikallista sokeria. Joistakin ulkomaisista verkkokaupoista näyttäisi saavan eri tavoin maustettua ja värjättyä hattarasokeria, mutta toistaiseksi olemme kokeilleet vain tavallista taloussokeria.

Ennen muinoin (ja näköjään joskus vieläkin) vastaavaa on tehty ihan vain kuumentamalla sokeria sulaksi ja vanuttamalla siitä sitten ohutta noroa sopivien pidikkeiden ympärille. Tasalaatuisen, tivolityyppisen hattaran pusertaminen lienee kuitenkin käsipelillä erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Nykyään hattaraa näyttää myytävän joissain paikoissa jopa muovipurkeissa, mutta niissä sen täytyy olla jotenkin säilyvyyskäsitelty. Tuore, puhdas hattara alkaa nimittäin hetken odottelun jälkeen valua ja menettää kuohkeuttaan.

Hattarakone toimii keskipakovoiman avulla. Laite koostuu laakeasta kulhosta ja sen keskellä sähkömoottorin nokassa pyörivästä teräskupista, jonka alla on vielä niin ikään sähköllä lämpiävä vastus. Kupin ulkolaidoissa on niin pieniä reikiä, etteivät sokerikiteet mahdu niistä sellaisenaan läpi.

Kun kippoon kaadetaan sokeria ja laite kytketään päälle, vastus sulattaa vähitellen sokerin, joka sitten sulassa olomuodossaan mahtuukin pujahtamaan kupin rei'istä, sinkoutuen vinhasti pyörivästä kupista ohuenohuina nauhoina, jotka jäähtyvät ja jähmettyvät ulos päästyään samoin tein ja kerääntyvät kulhon reunoille ohuiksi haituviksi, jotka sitten pyöritellään sopivan tikun ympärille hattaraksi.

22 Comments:

At 1/7/10 14:49, Blogger piparminttu said...

Hattara on niiin hyvää! Voin kuvitella, että kone on suksee lastenkemuissa. Ja tuo sokerin määrä yhdessä hattarassa on hämmentävän vähän, sehän on melkein terveellistä!

 
At 1/7/10 15:05, Blogger Rosmariini said...

Hattaran voisi oikeastaan julistaa tämän vuoden terveystuotteeksi! :) :)

Minäkin olin ällistynyt sokerin pienestä määrästä. (jotenkin kuvittelin, että puolesta kilosta tulisi ehkä kaksi hattaraa). Yksi tuttu just osuvasti totesi, että saman verranhan sitä saattaa laittaa vaikka kahvikupilliseen.

Mutta kivaa, kun on käynyt nyt lapsiperheitä (yllättäen) tavallista enemmän kylässä. Yhden kuusivuotiaan pikkumiehen mielestä hattarakone olisi heidänkin kotiinsa huomattavasti hyödyllisempi laite kuin vaikkapa pyykinpesukone.

 
At 1/7/10 16:22, Anonymous Agatha said...

Tivolissahan hattara on yleensä vaaleanpunaista, mutta kotona pitää vissiin tyytyä valkoiseen? Vai miten mahtaisivat värijauheet sokerin seassa käyttäytyä/palaa?

Ilmaahan se hattara valtaosin on, jos ajattelee miten pieneen isokin pala suussa sulaa.

 
At 1/7/10 16:29, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, mitähän tuo tosissaan sanoisi karamelliväristä.

Ei uskalla ryhtyä vielä tässä vaiheessa kovin kokeelliseksi, ettei vaan hajoteta masiinaa ennen sovittuja lastenkutsuja.

 
At 1/7/10 17:14, Blogger anna said...

oijoi, hattarakone olisi kyllä ihan ehdoton tähänkin talouteen :D huvipuistossa hattarasokeri värjättiin vaaleanpunaiseksi punajuurivärillä, eli kyseessä ei ollut mansikkahattara, vaikka jotkut väittivätkin sen maistuvan erinomaiselle. nimimerkillä pari kesää hattaroita väännelty... ;)

 
At 1/7/10 17:28, Blogger Rosmariini said...

Hehei, ihan oikea hattara-ammattilainen! :)

Mansikkahattara kuulostaa kyllä herkummalta kuin punajuurihattara.

Rupesi äkkiä kiinnostamaan, mitä hattara mahtaakaan olla englanniksi. Cotton candy kuulostaa aika kuvaavalta. Onhan se aikamoista pumpulia.

 
At 1/7/10 18:20, Anonymous Seinäkärpänen said...

Hhmm, muumimaan hattara oli valkoista vaaleanpunaisin raidoin ja maistui mansikalle. Minusta hattarakoneen hoitaja pani koneeseen tavallisen sokerin lisäksi myös vaaleanpunaista kidesokerilta näyttänyttä ainetta, joka oletin olleen "mansikkasokeria"

 
At 1/7/10 18:27, Blogger Rosmariini said...

Raidallista hattaraa! Ei sitä meidän lapsuudessa semmoisia... ;)

(Keski-ikä, täältä tullaan!)

 
At 1/7/10 21:44, Blogger Tyttö kylmän maan said...

Ihanaa! Mäkin haluun tuollaisen ihmekoneen!!! Oijoijoi!

 
At 2/7/10 08:32, Blogger Virpi said...

Taidan olla aikamoisessa vähemmistössä, kun kerron, etten edes lapsena tykännyt hattarasta. Sirkuksen käydessä kylällä sitä tietysti piti aina syödä, mutta erityisemmin en koskaan siitä pitänyt. Eikä aiheuta näin aikuisenakaan suuria intohimoja. Hämmentävää? Mikä mussa on vikana :D

 
At 2/7/10 13:30, Anonymous Vive said...

Minusta postaus on ihana, vaikka minäkään en koskaan ole liiemmin hattarasta välittänyt. Jotain nostalgiaa siihen kumminkin liittyy, kun hymy nousi väistämättä kasvoille postauksen lukemisen jälkeen! Kiitos lapsuusmuistojen mieleen tuomisesta!

 
At 2/7/10 14:02, Blogger Rosmariini said...

Nostalgista syötävää hattara kyllä on, vaikkei mausta niin välittäisikään. Se oli niin merkittävä päivä aina, kun sirkus saapui kaupunkiin (hattarakone oli aina sijoitettu houkuttelevasti teltan oviaukon lähistölle).

 
At 2/7/10 20:28, Blogger Jaana said...

Ihana kone! Onhan se päällä siellä teidän 5-vuotissynttäreillänne?

 
At 2/7/10 21:19, Blogger Rosmariini said...

Toki! :)

 
At 3/7/10 08:28, Blogger Nelle said...

hoho, ihanaa! :) Hattarakone olis kyllä kans semmoinen ihana keittiöbonk joita yritän viimeiseen asti vastustella... ;)

 
At 3/7/10 10:35, Blogger Rosmariini said...

Kun ei se tosiaan näin aikuisesta näkökulmasta ihan yllä sinne kaikkein tärkeimpien kodinkoneiden joukkoon.

 
At 23/7/10 16:02, Anonymous Anonyymi said...

kuinka isoja hattaroita tulee? Tuleeko tivooli hattaran kokoisia?
kuulostaa kyllä hyvältä sanalta jo hattarakone ja aina olen pienestä pojasta asti syöny hattaraa :)

 
At 25/7/10 13:08, Blogger Rosmariini said...

Kyllä kai niistä periaatteessa voisi tehdä vaikka kuinka isoja, jos lisäisi sokeria välissä ja jatkaisi kerimistä. Pienemmät pysyvät ehkä vaan vähän paremmin ilmavina kuin isommat.

 
At 4/11/10 20:01, Blogger lakunuppi said...

Meiän äiti tilas mulle just hattara koneen ja pitäs meiä äitin kanssa huomenna hakea ja alkaa hattaraa kerimään :) siitä tulle aika fantastista :D

 
At 4/11/10 20:02, Blogger lakunuppi said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
At 27/9/12 16:18, Anonymous Anonyymi said...

Kauanko yhden hattaran tekoon menee aikaa? Pitääkö esim. lastenkutsuilla tehdä niitä muutamia valmiiksi jo etukäteen, jottei lapsilauma kyllästy odotteluun.

 
At 29/9/12 10:11, Blogger Rosmariini said...

Kyllähän sitä jonkin aikaa kerii, ja konetta pitää välillä puhdistaakin. Eli odottajien kärsivällisyys on kyllä usein koetuksella.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails