lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Maistelussa maa-artisokka

Tapahtuu oululaisessa pientalossa:
- Voitko tulla ottaan pari kuvaa? (Pippurimylly saapuu keittiöön kameroineen...) Ota noista, jotka on tuossa metallikulhossa.
- Ai näistä perunoista?
- No niistäpä juuri. :)


Vaikka maa-artisokka perunaa erehdyttävästi muistuttaakin, niillä ei kuulemma periaatteessa ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Siinä missä peruna on sukua tomaatille, maa-artisokka on jonkinlaisessa sukulaisyhteydessä auringonkukkaan.

Latva-artisokka on vanha tuttu vuosien takaa, mutta maa-artisokka ei ole käsittääkseni koskaan keittiössämme vieraillut. Suunnitelmissa siihen tutustuminen on ollut kuitenkin jo pitemmän aikaa, ja nyt se muistui taas mieleeni, kun joku taannoinen kommentoija kertoi kokkailleensa maa-artisokkakeittoa. Itse tein sokistani maa-artisokkapaistosta, mikä oli ehkä vähän hölmö veto. Ei sillä, etteikö paistos olisi ollut oikeinkin herkullista ja maistuvaa, mutta jos upottaa artisokanviipaleet homejuustohunnun alle, niin ei sen kasviksen ominaismakuun välttämättä pääse parhaalla mahdollisella tavalla käsiksi. Ei maa-artisokka kyllä ainakaan perunalta maistunut, se on ihan selvää.

Tässä vielä ohje mainittuun maa-artisokkapaistokseen:
500 g maa-artisokkia
vettä, suolaa
100 g sinihomejuustoa
1-2 dl ranskankermaa
mustapippuria
murennettua vaaleaa leipää

1. Kuori ja viipaloi maa-artisokat. Keitä viipaleet lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta viipaleet.
2. Notkista ranskankerma ja murenna siihen sinihomejuusto. Mausta mustapippurilla.
3. Levitä maa-artisokat voideltuun vuokaan tai annosvuokiin. Lusikoi kastike päälle ja sirottele pinnalle murennettua leipää. Kuorruta 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

17 Comments:

At 5/5/07 22:23, Anonymous Anonyymi said...

Itseasiassa maa-artisokka vaatii kaverikseen jotain hapanta (kuten nyt vaikka homejuustoa), jotta sen lempeä maku pääsee esiin. Jos höyrytät maa-artisokkaa, se ei maistu yhtikäs miltään, vaikka tuo valmistusmetodi yleensä on paras kasviksen oman maun kannalta.

Perunoiden, voin ja sitruunankuoren kanssa muusiksi ajettu sokka on myös taivaallista.

Ja todellakin, se on sukua auringonkukalle. Oma maa-artisokkaviljelmäni puskee uskomattoman kauniita valkoisia kukkia iana loppukesästä. auringonkukasta ne erottaa vain pienemmän kokonsa ja valkoisen värinsä puolesta.

 
At 5/5/07 22:58, Blogger Rosmariini said...

Pitääkin kokkailla maa-artisokkaa lisää siinä vaiheessa, kun uusi sato kypsyy. Nyt käytettävissäni mahtoi olla ainoastaan viime sadon pitkään varastoituja yksilöitä, joita vielä vanhensin omissa hoteissani muutaman päivän (= plaah).

 
At 6/5/07 06:55, Blogger Varapygmi said...

Vaikuttaa lupaavalta tuo. Vastaavia viipaleitako niistä tehdään kuin perunoista uunihommiin (valkosipuliperunat tms.)? Eli ohuita levyjä.

 
At 6/5/07 09:55, Blogger Pille said...

Jerusalem artichokes ('maapirn' viroksi) with blue cheese sound tempting. My mum brought us a large bag last week, but I still haven't cooked anything, as some of the earlier recipes have disappointed me. Will get some Aura-juustoa and try yours..

 
At 6/5/07 13:10, Blogger Rosmariini said...

Tein omista viipaleistani kohtuupaksuja, kun en arvannut kovin ohkaisia suikaleita lähteä keittelemään. (Ohje on siis otettu Ruokatorstai-kirjasta, josta sen bongasin jo viime marraskuussa kirjoittamaani postaukseen.)

Tuolla linkittämälläni Kotimaisten kasvisten sivuilla on myös ihan kiinnostavia maa-artisokkaohjeita. Maa-artisokkasalaatti voisi olla joskus ihan hauska kokeilu, samoin testaukseen voisi panna maa-artisokkagratiinin.

 
At 7/5/07 11:24, Anonymous Anonyymi said...

Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan käyttänyt maa-artisokkaa mihinkään. Kamala aukko kokkaussivistyksessäni... Ehkä kokeilen tätä ohjetta jossain välissä.

P.S. Aion lisätä Pastanjauhannan oman blogini linkkilistalle. Toivottavasti se sopii?

 
At 7/5/07 11:56, Blogger Rosmariini said...

Joo, toki sopii. Blogisi onkin minulle ihan uusi tuttavuus, pitääpä piipahtaa sinne jolloinkin pitemmäksikin aikaa.

 
At 7/5/07 15:27, Anonymous Anonyymi said...

Täällä myös eräs joka ei ole maa-artisokasta mitään tehnyt...tässä ainekset vaikuttaa tooosi hyviltä =P

 
At 7/5/07 15:32, Blogger Rosmariini said...

Maa-artisokka taitaa olla Suomessa aika vähän käytetty kasvis siitä huolimatta, että sitä voi käsittääkseni kasvattaa hyvinkin pohjoisessa. Ehkä se maku vaatii sitten vähän totuttelua.

 
At 7/5/07 16:19, Anonymous Anonyymi said...

hei ! Maa-artisokka on ihana aines, mutta varapygmille ja muille ihmettelijöille muistutettakoon että kun maa-artisokan on kuorinut ja viipaloinut, niin viipaleet pitää laittaa heti kylmään veteen, josko ei ihan suoralta käsin niistä valmista ruokaa. Ne nimittäin tummuvat tooosi nopeesti! Taitaa muuten olla sama juttu mustajuurella?

 
At 7/5/07 16:25, Blogger Rosmariini said...

Mainiota, kun mainitsit tuon mustajuuren. Sitäkin on tehnyt mieleni kokeilla jo pitemmän aikaa, joten käyttövinkit ovat erinomaisen tervetulleita. Jossakin lehtijutussa mustajuurta luonnehdittiin joskus "köyhän miehen parsaksi", mutta juuri muuta en siitä sitten tiedäkään.

 
At 9/5/07 12:46, Anonymous Anonyymi said...

Tykkaan hirveasti maa-artisokasta, mutta valtan sen syomista kun saan siita HIRVEAT ilmavaivat! Eli maistelkaa varoen...

 
At 9/5/07 15:49, Blogger Rosmariini said...

Jostain luinkin, että maa-artisokka on ilmalaivaongelmien aiheuttamisessa verrattavissa herneisiin ja linsseihin. Tässä paistoksessa ruokaa tuli onneksi kunkin syömämiehen lautaselle sen verran vähän (kun sitä lisäkkeenä syötiin), että taisimme onnistua välttymään liialliselta kaasunmuodostukselta. :)

 
At 10/11/07 16:15, Blogger a said...

Maa-artisokka ei ole kovin tuttu laajalti ja maku saattaa ehkä vaatia totuttelemista, mutta mukula on sentään perunan edeltäjä meillä pohjolassa, joten toivottavasti se makumuisti löytyy useimmilla aika helpolla.
Mielestäni maa-artisokka on upea raaka-aine, joskin hieman työläs eikä sovi "leftoveriksi": maku alkaa kitkeröityä aika nopeasti kypsentämisen jälkeen.
Terv.
toisen kauden kasvattaja

 
At 13/12/09 21:07, Blogger Siilimys said...

Pitää kommentoida, vaikka vanha postaus onkin...

Eli maa-artisokkahan on mainio aines kaikille sokeriherkille ja diabeetikoille, koska se hajoaa elimistössä inuliiniksi. Tämän lisäksi se edistää maitohappobakteerien kasvua - ja totta, voi tuottaa ilmavaivoja.

Itse olen käyttänyt maa-artisokkaa wokissa, keitossa, salaatissa, ja vähän siellä sun täällä. Wokattuna siinä on jotenkin vesikastanjamainen luonne.
Sellainen, joka ei koske perunaan esimerkiksi hiilihydraattien takia, saa siitä kuulemma hyvän korvikkeen uuniperunalle, mutta sitä ei ole vielä tullut testattua.

Miksikähän vanhempieni maa-artisokat eivät muuten kuki...?

 
At 5/12/11 09:03, Anonymous Anonyymi said...

Ei Pippurimyllyä voi syyttää, jos ei tunnistanut heti maa-artisokiksi.
Olin hakenut lähiruokapiirin tuotteet ja mies tuli kotiin, seisoi vähän aikaa viileäkaapin edessä, nosti pussillisen maa-artisokkia ulos ja sanoi: "onpas nahistuneita ja itäneitä perunoita"

 
At 17/12/11 15:31, Anonymous Anonyymi said...

Maa-artisokka on hyvin helppo kuoria kun ensin keittää hiukan. Liuski

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails