torstaina, syyskuuta 30, 2010

Prinsessakakku

Siinä se nyt sitten on: Jauhantapajan ensimmäinen marsipaanikakku. Ja varsin hupaisalta se kyllä näyttääkin. Ihan itse tehdyltä. Mutta olipahan vaan hauska saada aikaiseksi jotain semmoista, jota on jännittänyt ja yrittänyt vältellä jo vuosien ajan.

Kakkupohjan ohjeen muistin vanhastaan ulkoa: saman verran kananmunia, jauhoja sekä sokeria. Jos esimerkiksi haluaa tehdä neljän munan kakun, rikotaan lasiin neljä munaa, ja kahteen samanlaiseen kippoon sama määrä muita aineita.

Olen joskus muinoin tuottanut sarjan harvinaisen likilaskuisia kakkupohjia, mistä syystä soitin leipomisen aikana äidille vaikka kuinka moneen otteeseen vahvistusta ja neuvoja pyytääkseni. Idea on kuulemma saada munista ja sokerista vatkaamalla tosissaan tiukka vaahto, kun taas jauhot on vaan sekoitettava joukkoon varovasti, ilman yhtään ylimääräistä hämmentämistä.

Taikinasta tuli uskomattoman ilmava, ja paistuttuaan pohja irtosi kakkuvuoan virkaa toimittaneesta uunivuoastakin ihan käsittämättömän kätevästi (vuoan pohjalla oli leivinpaperista leikattu rinkula, ja reunoihin olin sivellyt rasvaa). Lopputuloksesta käytiin (kuvan kera) seuraavanlainen viesteily:
R: Ehkä maailman hienoin kakkupohja.
Ä: Aivan mahtava.

Kakkupohja ei laskenut ollenkaan vaan tuli uunista pois jopa parisen senttiä korkeampana. Eikä leivinjauhettakaan tarvinnut ollenkaan.

Marsipaanikakkuihin vinkkiä saadakseni turvauduin tietenkin UnelmaUllan leivontakirjaan sekä kakkublogeihin. Hyvää vinkitystä löysin Kinuskikissalta ja Kaurislapselta.

Olen aina pelännyt marsipaanikakussa eniten marsipaanin käsittelyä ja nähnyt sieluni silmin, kuinka se repeilee ja kupruilee ja juuttuu pöytään kiinni. Mutta kokeneiden kakkuleipurien vinkeillä siitäkin selvittiin. Marsipaani kannattaa kaulita tomusokeroidulla alustalla. Itse ripotin tomusokeria siivilän kautta silikonialustalle, josta oli sitten apua myös marsipaanin siirtämisessä.

Lisäksi opin, että valmista kakkua ei saa säilyttää kannen alla (jottei se ryhdy hikoilemaan), ja että aiemmin ostamani marsipaanipötkö tarvitsi kaverikseen vielä toisen samanlaisen, koska yhdestä ei saa kaulittua kakun peittävää pyörylää. Ostin (tai ostatin) kakkua varten myös vaniljakreemijauhetta, joka osoittautui harmillisen keinotekoiseksi tuotteeksi. Kreemin keittely vaniljatangosta ja muista aineksista olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu, mutta menihän se näin harjoittelukerralla noinkin.

En tykännyt kerho- tai ala-asteikäisenäkään askartelusta, mutta nyt intouduin näpertelemään marsipaanin kanssa ihan tosissani. Tein koristeeksi esimerkiksi sienen, joka ei ole (kuten ehkä äkkiä voisi luulla) "kärpässieni vaan herkkusieni: herkullisin kaikista maailman sienistä". Ehkä nuo koristeet olisivat voineet olla vähän kolmiulotteisempiakin, mutta meikäläiselle kaksiulotteinen askartelukin oli jo suunnaton saavutus. Pienistä piparimuoteista oli paljon iloa.

Tavoitteenani oli jonkin sortin prinsessakakku, jota koskevia nettikeskusteluja luin huvittuneena. Klassikkoruokalajit herättävät aina kiihkeitä tunteita, kun kaikki tietävät mielestään juuri sen oikean ja klassisimman ratkaisun aiheeseen. Esimerkiksi kaikki eivät ilmeisesti laita prinsessakakun väliin laisinkaan hilloa, koska se ei viralliseen versioon kuulu ollenkaan. Minulla ei ollut muuta ehdottomuutta kuin se, että kakun on oltava väriltään vihreä.

Pääni ryhtyi saman tien pulppuamaan uusia kakkuideoita ja siippani jo tiedustelikin minulta, että "tuleeko sinusta nyt sitten kakkubloggaaja". Ei tule, mutta jonkun sukulaislapsen juhlaan ajattelin ehdottaa omatoimista kakun tekemistä. Saapa nähdä, meneekö kaikki sittenkin noin putkeen.

Seuraavaksi ruokahaasteeksi voisin ottaa kuitenkin omatekoiset karjalanpiirakat. Ehkäpä jo tulevana talvena. Niissä on niin jännittävä se rypytysvaihe, mutta ehkä siitäkin selvitään. Onko kenelläkään muulla mitään ruokalajeja, joiden tekeminen jännittää jotenkin erityisesti?

40 Comments:

At 30/9/10 11:56, Anonymous Anonyymi said...

Sellaiset ruoat tai leipomukset, joita ei oikein voi maistaa ennen kuin ne on laitettava tarjolle, ne jännittävät. En ole innokas maistamaan jotain raakaa lihaa sisältävää, toki voisi paistaa pienen maistipalan, josta mausteita voisi varmistella... Mutta sellaiset mitkä pitää keikauttaa nurinpäin tai joka on kuoren alla, sellaisia sitten jännittää, että onnistuivatko ne. Beef Wellington on vielä tekemättä, juurikin tästä syystä.:-)

Tekovaiheessa jännittää ne, joissa on kiehauttamista ja viilentämistä ja munien sekaan sekoittamista, jos on vaara, että seos leikkaa kiinni, se sen luultavasti tekee.

Minulla on aikomus kokeilla Glorian ruokalehdessä nyt vastikään ollutta kohokasohjetta, se oli koko aukeaman mittainen ja siihen sisältyi salaperäisen leipurinkerman valmistaminen. Mutta voi olla, että kokeilen sitä vasta ensi kesänä, kun on se ranskalaisen ruoan kuukausi menossa. (tosin nyt on pieni luovutuksen halu mielessä, kun suosikkipyöräilijäni meni ja jäi kiinni tooppinkista)

punastuksestaan selvinnyt uusanonyymi

 
At 30/9/10 12:01, Blogger Rosmariini said...

Minuakin muuten jännittävät tuommoiset taikinoidut liharuuat! Ja jotain tartarpihviä en uskaltaisi kyllä tarjoilla ollenkaan.

(Liharuuat eivät kyllä muutenkaan ole minun lajini. Paitsi semmoiset, joita voi tehdä jauhetusta lampaanlihasta.)

 
At 30/9/10 12:11, Anonymous Anonyymi said...

Jossain ruokaohjelmassa kesällä tehtiin kalaruoka, jossa fileet peiteltiin suolataikinakuoreen, ei pelkkään suolaan, vaan siinä oli varmaan jauhoa ja vettä ja munaakin mukana, mutta en löydä sitä ohjetta mistään. Olisin mielelläni kokeillut, tai luulen, että olisin uskaltautunut kokeilemaan sitä. Lohi näytti muhevalta, kun se kuoren alta kaivettiin esiin. Jos en väärin muista, se oli Valentine Warnerin ohjelma...

Kun googlaa suolataikinaa, tulee vaan tätä jokaisen perhepäivähoitajan ystävää, taikatainaa:-))

uusano

 
At 30/9/10 12:15, Blogger Rosmariini said...

Me tehtiin kerran taikinakuoressa paistettua kalaa, joka oli kyllä tosi hyvää. Mutta harmillisesti se sitten unohtui ja jäi postaamatta. Pitäisi katsella, vieläkö siihen löytyisi jostakin kuvia ja ohjetta.

Kala ei ole onneksi yhtä pelottava kuin liha, kun kala kypsyy niin kätevästi ja maustaminenkin on helpompaa.

Mutta semmoista suolassa paistettua kalaa ei ole tullut kokeiltua koskaan.

 
At 30/9/10 12:27, Blogger Virpi said...

Kakku on söpö kuin mikä! Minä tykkään leipoa kaakkuja, mutta ulkonäöllisesti ne eivät kyllä juuri koskaan onnistu. Olen päättänyt olla välittämättä siitä, ja olla tyytyväinen siihenkin, jos maku kuitenkin on kohdallaan.

Omatekoiset karjalanpiirakat on ihan älyttömän hyviä! Ollapa oikea uuni jolla niitä paistella. Yhdesti ollaan tehty sähköuunissa (tai kanssaeläjä ne teki!) ja oli nekin hyviä. Se vaan ei enää suostu uudelleen tekemään, kun oli muka liian työlästä. Höh.

Itseäni pelottaa sellaisten ruokien teko, jossa on tosi monivaiheinen valmistus, pelottaa aina että menee hurjasti aikaa ja vaivaa hukkaan, jos lopputulos on pliisu tai pilalla. Ja samaten tietty ihan ennenkokeilemattomien juttujen kokkaus; siis vaikka rapuruuat tai simpukkaruuat olisivat varmasti tosi pelottavia.

 
At 30/9/10 12:31, Blogger Rosmariini said...

Minun on ollut kamalan vaikea asennoitua kaupan einespiirakoihin, kun muistaa, kuinka ihanilta ne kotitekoiset, sulaneella voilla sivellyt piirakat aina lapsena maistuivat.

(Pitäisi vissiin kääntyä taas erään tietyn henkilön puoleen rohkaisua saadakseen.)

 
At 30/9/10 13:42, Blogger Nanna said...

Kyllä jännittää!
Perunootten keitto!
Kun nyt justihin satut kysymään:
http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2010/09/enko-osaa-edes-peruunoota-keittaa.html

Kakkunne oli 10 pikemmin kuin 5 )

 
At 30/9/10 13:52, Blogger Rosmariini said...

Tuo kuulostaa NIIN tutulta! Siksipä teenkin ovelasti aina perunoistani muusia (etenkin puikulaperunat tosin muusaantuvat kattilassa ihan omatoimisestikin).

 
At 30/9/10 14:10, Anonymous Kirsi JKLstä said...

Meillä juhlittiin eilen ja "pyöräytin" elämäni ensimmäisen kinuskikakun. Ja pieleenhän se meni! Itse tehdystä kinuskista tuli kyllä taivaallisen hyvää, mutta ihan liian sitkeää kakun päälle laitettavaksi. Toisaalta on kai sekin taito, että onnistuu tekemään sitkeän kakun...

Tuo teidän versio on kyllä hienon näköinen! Marsipaani ei vaan kuulu mitenkään suosikkeihini, joten vakavasti olen harkinnut tekeväni vastaavaa massaa vaahtokarkeista. Ainakin Kinuskikissa ohjeistaa, miten sellainen saattaisi onnistua.

 
At 30/9/10 14:18, Blogger Rosmariini said...

Minä olen muuten joskus törmännyt juhlakakun päälle levitettyyn kinuskikerrokseen, josta ei oikein millään meinannut upota kakkulapio läpi.

Mutta olihan se maku ihan verraton - sen jälkeen, kun sai ensin taisteltua sen palan lautaselleen. :)

Minun pitäisi seuraavassa kakkukoulussani perehtyä marsipaanin värjäämiseen (hui).

 
At 30/9/10 15:31, Blogger Jael said...

Oh so pretty ,oh so pretty, oh so pretty as pretty can be-kakku!

 
At 30/9/10 16:18, Blogger Merituuli said...

koristelussa on selkeitä PikkuKakkos-vaikutteita!

 
At 30/9/10 16:33, Blogger Rosmariini said...

Yaelian: :)

Merituuli: Voi vitsi, niin muuten onkin.

Taidan nykyään olla huomattavasti lapsellisempi kuin silloin varsinaisessa pikkukakkosiässä. Silloin olin ihan kamalan pikkuvanha ja henkisesti varmaan joku kolminelonen, eli siis syntymäkeski-ikäinen. Askartelun sijasta oli mukava vaan lueskella kirjoja.

Aarteenetsintäkin on tosi aikuinen harrastus. Kääk, onkohan mulla nyt joku piilevä ikäkriisi.

 
At 30/9/10 16:33, Blogger Rosmariini said...

No. Huolestun ehkä vasta siinä vaiheessa, jos rupean joskus tekemään tuota uusanon mainitsemaa taikataikinaa!

 
At 30/9/10 16:43, Blogger aleksi said...

aitoja prisessakakkuja on muuten kolme erillaista, jokaiselle kolmelle prisessalle yksi. tämä yksi vaan on varastanut sen nimen :)

kakku muuten nousee vielä paremmin kun ei rasvaa vuokaa, pelkkä paperi pohjalle, kakun kuuluukin tarttua reunaan, sitte vaan ohuella veitsellä vetään kakun ja vuan reunaa pitkin.

hyvää synttäriä :)

 
At 30/9/10 17:03, Blogger Rosmariini said...

Oli pakko rynnätä saman tien tsekkaamaan, ketä ne kolme prinsessaa ovat olleet: Prinsesstårta Wikipediassa.

Tortun nimi on näköjään alkujaan ollut "Grön tårta", oujee. Eikä siinä tosissaan ole ollut hilloa: "En riktig prinsesstårta innehåller inte sylt och har grädde (ej tårtbotten) närmast marsipanlagret. En "prinsesstårta" med sylt i botten och rosa marsipan är egentligen en operatårta."

Hyvä viritellä itseään jo ruotsalaiselle taajuudelle, koska viikonloppuna voisi suunnata vaihteeksi länsirajan tuolle puolen.

Mikä voisi muuten olla Suomelle vastaavanlainen "virallinen", perinteinen täytekakku? Ellen Svinhufvud -kakku? Ainakin sitä on leivottu Suomessa suurin piirtein yhtä pitkään kuin prinsessakakkua Ruotsissa.

 
At 30/9/10 17:05, Anonymous Anonyymi said...

Tampereen seudulla lienee käpykakku yleinen, en tiedä kuinka valtakunnallisena sitä voisi pitää. Miespuolinen henkilö taloudessa tykkää sitä syödä, jos äkkimakiaa pitää saada:-)

uusano

 
At 30/9/10 17:26, Blogger Rosmariini said...

Kukapa suomalainen ei olisi tosiaan joskus maistanut käpykakkua, ja nimenomaan sitä kaupan valmista versiota.

Itse asiassa en ole tullut ehkä koskaan ajatelleeksi, että sitäkin voisi tehdä itse. :) Joissakin ruokablogeissa on kunnostauduttu siinäkin suhteessa: esim. Kokkia viinissä -blogin käpykakku löytyy kuvineen ja ohjeineen täältä. (Tuolla on kätevästi vinkkiä marsipaanin värjäämiseenkin.)

Miksiköhän käpykakusta on tullutkin täällä niin suosittua syötävää?

 
At 30/9/10 19:17, Anonymous Anna said...

Itsekin pelkäsin karjalanpiirakoiden kotivalmistusta, mutta ulkomaille muutettuani oli pakko yrittää kun alkoi tehdä piirakoita mieli - ja ne onnistui ensiyrittämällä aivan loistavasti, vaikka pitikin soveltaa riisipuuro sushiriisillä. Suosittelen muuten oikopolun käyttämistä ja taikinan "kaulimista" pastakoneella. Itselläni kun ei ole edes karjalaismummoa, joka olisi opettanut pulikan käytön salaisuudet. Rypytyskään ei muuten ole niin vaikeaa mitä luulisi, vaikka olihan se projekti toki hiukan aikaavievä ensikertalaisena :)

Toinen pelkoruoka oli pitkään säilöminen - ja tänä syksynä kokeilin täältä teiltä löytämääni etikkakurkkuohjetta ja voi taivas kun niistä tulikin hyviä! Enää en pelkää muuta kuin uppomunia :)

 
At 30/9/10 19:30, Blogger TiV said...

Minun isäni on toivonut syntymäpäiväkseen kaupan käpykakkua niin kauan kuin muistan... Armas isäni on nyt 77v - on mennyt muutama käpy! :)

Aiheesta taas täysin poiketen: Camilla Plum.
Samperi, olen nyt niin monta kertaa missannut kyseisen ohjelman, että pistin ihan isoilla kirjaimilla kyselyn Ylelle.
Miksi ihmeessä se tulee maanantaina, kun sitä ei sunnuntaina kuitenkaan muista laittaa ajastukseen! Ja se tulee niin typerään aikaan keskellä päivää, että se on jo mennyt ja viheltänyt mennessään, kun meikäläinen laskeutuu sohvalle. Eikä sitä lähetetä uusintana esim. seuraavan päivän aamuna, kuten joittenkin sarjojen kohdalla on ollut tapana tehdä. No, tähän pitäisi kait voida sopeutua jotenkin.

Mutta: kaikkein suurin synti on, että koko sarja on ajoitettu jokseenkin passelisti muutamaa viikkoa liian myöhäiseksi Suomen säilöntäkautta ajatellen. Räyh!

Että näin tärkeitä tänään :)

 
At 30/9/10 19:34, Blogger Rosmariini said...

Anna: Iih, ulkosuomalainen laatimassa karjalanpiirakoita sushiriisistä. <3 Jotenkin niin hykerryttävän ihana ajatus.

Turhaan kai minä sitä rypyttämistä pelkään. Ehkä sitä siitäkin selviäisi. Ja itse tehty ruoka saa tietenkin näyttääkin itse tehdyltä.

Minäkin pidin säilömistä pitkään isotöisenä ja hankalana puuhana. Hassua, miten sitä voikaan erehtyä.

 
At 30/9/10 19:38, Blogger Rosmariini said...

TiV: Minä harmittelin maanantaina ihan samaa asiaa. Miten tässä enää teet mitään rommiruukkua, kun marjakausi on jo melkein takanapäin (idea on siis koota ruukkuun marjoja ja hedelmiä sitä mukaa, kun ne kypsyvät).

Räyh vaan täältäkin.

 
At 30/9/10 20:34, Anonymous Sinttu said...

Aina kai siinä on pieni jännitysmomentti, kun kokkaa muille kuin lähipiirille; eilenkin onnistuin mokaamaan pellillisen takuuhelppoa omenapiirakkaa (siis oikeesti, ei sitä vaan VOI mokata), jonka piti mennä työkavereille läksiäistortuksi.

Piirakanteossa pulikka on must, jos ei omista pastakonetta. Jälkimmäisellä en kyllä ole koskaan yrittänyt, mummin pulikka on aina luotettava. Ja kyllä ne piirakat paistuu sähköuunissakin, vasta tuli testattua pari viikkoa sitten :)

 
At 30/9/10 20:52, Blogger Rosmariini said...

Pitäisi ruveta katsastamaan sopivaa piirakkaohjetta pikimmiten ja tulostaa se vaikka jääkapin oveen, niin ei jäisi ainakaan reseptin puutteesta tekeminen kiinni.

Minkähänlaisia piirakoista mahtaisi tulla ohratäytteellä.

 
At 30/9/10 21:27, Blogger Jytis said...

Oo, se on hieno!!

Jospa mäkin rohkaistuisin tämän innoittamana. Olen tehnyt elämässäni yhden kakun (vegaaninen juustokakku jota ei oikeen voinut mokata) mutta prisessakakku on se mistä haaveilen. Ja Ellen Svinhufvud olis kans ihanaa.. ja heh, oikeestaan mikä tahansa kakku!

En tiedä mikä siinä sitten niin pelottaa, ehkä se että kakkua tehdään yleensä juhliin ja sitten jos kämmää sen niin juhlat pilalla, vaikka ei edes olisi. Pitäis tehä joku arki-iltakakku jospa se syntyisi vähemmällä jännityksellä :)

 
At 30/9/10 22:39, Blogger Rosmariini said...

Omatekemästä kakusta tulee (näköjään) niin mahdottoman hyvä mieli, että kannattaa ilman muuta kokeilla!

Ja olisi tosi mukava päästä näkemään Jytis-versio prinsessakakusta. :)

Ajauduin taas muutenkin leivontainnostuksen valtaan. Nyt täällä tuoksuu leipä, johon tuli kaiken maailman jyviä ja leseitä ehkä enemmän kuin jauhoja. Jännää!

 
At 1/10/10 08:26, Anonymous Anonyymi said...

Meille tuli keskiviikkona sellainen määrä jauhoja ruokapiiristä, että ajatus viljattomasta viikosta tuntuu nyt mahdottomalle:-) Tuli spelttiä rouheena ja jauhona, ruista ja hiivaleipäjauhoa. Mitähän sitä leipoisi? Ruisleipää on kielletty nyt leipomasta, pakastin on niin täynnä, ettei kansi meinaa mennä kiinni ja ruisleipä tarvii mutkan pakastimen kautta ollakseen parhaillaan. Jotain pitää kyllä tänään leipoa, on just sellainen päivä:-)

uusanonyymi

 
At 1/10/10 09:55, Blogger Rosmariini said...

Spelttirouhe onkin ihan uusi tuttavuus. Mihin kaikkeen sitä voi käyttää?

 
At 1/10/10 11:00, Blogger Virpi said...

Tuosta uusanon ruokapiirin jauholähetyksestä tulikin mieleeni, että jos teillä tekee mieli joku kerta luomujauhoja (niitä on aika monenlaisia meidänkin ruokapiirin kautta tarjolla), niin voin tilata ja toimittaa teille kokeeksi! :)

 
At 1/10/10 11:13, Blogger Rosmariini said...

Voisi kyllä ihan mielenkiinnosta vilkaista jolloinkin sitä teidän luomulistaa.

(Nyt alkoi taas naurattaan se "kiitos vaan, kun veit sen mun kassin".)

 
At 1/10/10 13:24, Blogger Bean and Crumpet said...

Filet Wellington onnistuu kyllä ensikertalaisiltakin, kuten onnistui meiltäkin:

http://beansandcrumpets.blogspot.com/2010/04/i-drew-deep-breath.html

eikä simpukkaruokia kannata pelätä, ovat superhelppoja:

http://beansandcrumpets.blogspot.com/2010/09/it-was-two-days-after-vultures.html

Onnea ja kokkailun iloa jatkossakin! :)

 
At 1/10/10 13:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkeistä! Uskomattoman herkullisen näköinen tuo Wellington.

Mietittiinkin just illalla, että pitäisi tehdä pikimmiten simpukoita. Synttärimiitistä jäi sen verran valkoviiniä, että sitä voisi surutta käyttää kokkailutarkoituksiin.

 
At 1/10/10 15:40, Anonymous Koo said...

Voi, karjalanpiirakan rypytys on se paras vaihe, koska siinä saa olla luova!
Itse välttelen sitä taikinan tekoa ja kaulintaa (jossa muuten pastakone on ehdoton laite!), mutta ajjai kun valmiit lätyt on pöydässä niin eikun suinpäin latomaan riisipuuroa päälle ja rypyntekoon!

Olin ennen kuvitellut, että karjalanpiirakka TÄYTYY tehdä kirkkoveneen muotoon, ennen suurta oivallusta, että voin tehdä niistä niin pyöreitä kun haluan ja laittaa niin paljon riisiä kuin vaan saan mahtumaan!

Eli vapauta itsesi kahleista ja tee parhaat piirakat :)

PS. en ole koskaan syönyt käpykakkua!

 
At 1/10/10 18:16, Anonymous Anonyymi said...

Suomesta jos ostaa sinisimpukoita, suosittelen, että jättää kauppaan, jos ovat tanskalaisia. Olen niitä muutaman kerran ostanut, ensin autuaan tietämättömänä ja toisen kerran huonomuistisuuttani. Niissä oli selkeä mutaisuuden maku. Mutta norjalaiset ovat olleet hyviä, olen ymmärtänyt, että ne olisivat kivikkoisista paikoista kerätyt, eikä niin ollen olisi sitä mutaisuutta. Kokemus rajoittuu kyllä alle kymmeneen kertaan, mutta norjalaiset eivät ole koskaan pettäneet.

uusano, joka pahoittelee, jos jaarittelee ihan itsestäänselvyyksiä, ei tiennyt itse vasta kun mutaa maistettuaan.

 
At 1/10/10 20:03, Anonymous Vive said...

Minäkään en ole koskaan syönyt käpykakkua. :)

Kalasta tulee suolakuoressa tosi hyvää. Kala vaan vuokaan ja kourakaupalla karkeaa merisuolaa päälle, miksei allekin. Hautuu uunissa oikein meheväksi. Sopii etenkin vaaleille kaloille; esim. lohi ja muut rasvaiset kalat kun ovat melko meheviä jo sellaisenaan.

 
At 1/10/10 22:30, Anonymous Anonyymi said...

Moi.

Karjalanpiirakka ohjeita löytyy varmaan tuhansia, mutta laitan silti teille linkin yhdestä blogista. Luen ja tykkään, ja jotenkin tässä vain saatiin tuosta piirakoiden tekemisestä niin yksinkertainen ja helppo, varmasti onnistuu juttu :)

http://suklaamarenki.blogspot.com/2010/09/kotoilua-ja-karjalanpiirakoita.html

 
At 2/10/10 09:24, Blogger Sari said...

Minulle tuottaa vaikeuksia marenkien teko. Yritin eräänä päivänä tehdä samanlaisia marenkeja, jotka koristavat kahvila Ekbergin ikkunaa Helsingissä.
Tein marengit huolellisesti ohjeen mukaan, mutta niistä tuli lässähtäneitä pannukakkuja.

Anoppini kokeili samalla ohjeella ja sai niistä aivan täyellisiä. Päältä ihanan rapsakoita ja sisältä suloisen sitkeitä. Marengit eivät ole lempi "leivonnaisiani", mutta on niitä kerran vuodessa kiva maistaa ja ovat näyttäviä kahvipöydässä.

Niin ja olen maistanut käpykakkua. Tein sellaista itse viime jouluna. Täytteeksi laitoin luumusosestta ym.

 
At 3/10/10 10:27, Blogger Rosmariini said...

Koo: Kiitos hyvistä vinkeistä! Kokkailuja rajoittavista kahleista kannattaa kyllä vapautua.

Uusano: Nappasin eilen yhdestä kaupasta kivan simpukkareseptin mukaani. Toivottavasti se ei ole vielä joutunut hukkateille, niin pääsisi kokkaamaan.

Vive: Tämähän onkin kätevä kommenttiloota, kun täältä saa niin paljon hyviä ideoita tulevien viikonloppujen sapuskoihin.

Anonyymi: Tuolta linkin takaa löytyy niin herkullisen näköisiä piirakoita, että tekisi mieli ryhtyä saman tien leipomispuuhiin. Slurps.

Sari: Mikään ei oikeasti ole niin turhauttavaa kuin se, että joku toinen pääsee ihan täydelliseen lopputulokseen samalla kun itse tumpuloi ihan tosissaan. :) Minulla on tuosta(kin) kokemusta: Molemmat siskoni ovat harvinaisen hyviä leipureita ja aiemmin, kun asuimme samalla paikkakunnalla, saatoimme aina silloin tällöin kokeilla samoja ruokaohjeita samaan aikaan.

Ajatus käpykakusta joulupöydässä (ja joulukuusen äärellä) on muuten mahdottoman houkuttava.

 
At 3/10/10 11:30, Anonymous Anonyymi said...

KYSYN VAAN, että koskahan Suomesta alkaisi saada niitä valmiiksi prinsessakakun päälliseksi kaulittuja marsipaanilevyjä, joita Ruotsissa on joka kaupassa.
Vaikka tykkäänkin leipomisesta ja käsin tekemisestä, niin marsipaanin kaulimisesta luopuisin mielelläni!

 
At 21/10/10 13:33, Anonymous Donna said...

Prinsessakakkujen kotimaasta saa jo valmiiksi kaulittuja vihreitä marsipaanilevyjä. Minullakin on Haaparannan-ostosreissulta pari odottamassa, mutta enpä ole saanut vielä rustatuksi sitä ensimmäistäkään kakkua.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails