Kahvi-intoilun myöhemmät vaiheet

Aiemminkin sivuttu kahviharrastus on jatkunut omana sivujuonteenaan muun kokkaustoiminnan ohessa välillä aktiivisemmin, välillä passiivisemmin. Koska asia herättää säännöllisesti kiinnostusta ja kyselyjä, olen koonnut tähän hiukan havaintoja ja tuntemuksia matkan varrelta.

Suosikkijuomani on vaihdellut sitten Silvian hankinnan oikeastaan aivan ääripäästä toiseen. Alussa elin vähän sellaista poikamaisen pöyhkeää "tosimies juo vain pelkkää espressoa ilman maitoa ja sokeria" -kautta. Sinänsä tästä oli etua, sillä opin tuntemaan Silviaa ja valmistamaan perusshotin kohtalaisen juomakelpoiseksi. Seuraavaksi ryhdyin lisäämään joukkoon sokeria, "koska italialaisetkin tekevät niin".

Sokerin jälkeen annoin periksi maidolle ja rupesin juomaan macchiatoja eli espressoa, jossa on pieni määrä maitovaahtoa. Minun valmistaminani ne ovat tavallaan kuin pienoiscappuccinoja - ehkä vähän yli puolet espressoa ja loput maitovaahtoa. Lopulta luovuin kahvimachoilusta (oksymoroni?) ihan kokonaan ja siirryin koko mukin täyttäviin latteihin - ja laitanpa nykyään sekaan vielä makusiirappiakin! Jos olisin pahimmassa mustan espresson vaiheessa nähnyt nykyisen itseni, olisin tuskin päiväätä sanonut - mutta väliäkö sillä, kun sopivan juomalämpöinen caramel-latte on niin mielettömän hyvää!

Olen kokeillut muutamaa makusiirappimerkkiä ja todennut tähänastisista parhaiksi Da Vincin ja Toranin. Torani tuntuu julistautuvan aitoitalialaisimmaksi, mutta Da Vinci on mielestäni yhtä lailla hyvää. Da Vinciä saa ainakin Stockmannilta ja Torania täällä Oulussa aina niin hyväntuulisesta Pähkinästä. Stockmannilla on myös "1883"-merkkisiä ranskalaisia siirappeja, mutta minulle ne eivät maistu. Tilkkakin sellaista maustaa koko kupillisen jotenkin oudon kitkeräksi.

Pavuilla on uskomattoman suuri merkitys espresson valmistuksessa. Olin kyllä lukenut paahtotuoreuden tärkeydestä lukuisilta nettipalstoilta, mutta uskoin asian oikeastaan vasta tilattuani ensimmäisen erän vastapaahdettua kahvia Has Bean Coffeesta Briteistä. Kyseessä on pieni paahtimo, joka valmistaa kahvierät vasta tilausten tultua, jolloin kahvi ei pääse odottelemaan kaupan hyllyllä, kuten Suomessa tuppaa käymään silloinkin, kun pavut ostaa erikoisliikkeestä tai Robert'sin tapaisista asennekahviloista. Odotuksien vastaisesti Has Beanin kahvi ei edes ole kovin kallista - postikuluineen suunnilleen samoissa hinnoissa kuin espressopavut suomalaisissa erikoisliikkeissä.

Puritaaneimpien mukaan kahvi ei saisi olla juurikaan yli kahden viikon ikäistä paahtamishetkestä, tai se on ehtinyt menettää liikaa hiilidioksidia ja kahvista tulee kuollutta, kuohkeutensa ja raikkautensa menettänyttä litkua. Säilyttämällä ylimääräiset pavut pakastimessa voi tätä hiilidioksidin pakoa hieman hidastaa. Jotain totuutta tässä on oltava, sillä äimistys oli melkoinen, kun ensimmäistä kertaa valmistin shotin paahtotuoreista pavuista. Kuohkean ja kestävän creman määrä oli aivan uskomaton!

Innokkaimmat harrastajat tuntuvat Suomessakin hankkineen itselleen pieniä, kuumalla ilmalla toimivia paahtimia ja tilaavat papunsa vihreinä suurissa säkeissä. Paahtamattomat pavut nimittäin säilyvät pakkasessa pitkiäkin aikoja. Hankkimalla erirotuisia papuja voi sitten itse kehitellä makunsa mukaisia kahvisekoituksia kotinsa uumenissa. Ihan näin syvälle ei Jauhantapajassa ole kahviasioissa vielä luisuttu, mutta onhan tässä taas pitkä ja pimeä talvi tuloillaan. Jos harrastusten puute ajaa pahasti nurkkaan, voi tapahtua mitä tahansa.

Papujen tuoreuden ohella jauhatuskarkeus on varsinkin Silvian tapaisten kranttujen keitinten kanssa erittäin tärkeä muuttuja. Tuplashotin espressoa pitäisi valua koneesta parissakymmenessä sekunnissa. Jos määrä tulee täyteen alle viidessätoista tai kahvi tippaisee niin hitaasti, että annokseen kuluu yli puoli minuuttia, jauhatuskarkeus on hyvin todennäköisesti pielessä ja espressokin maistuu pahalta. Mitä hienompi jauhatus, sitä hitaammin vesi luonnollisesti pumppautuu kahvin läpi. Hyvin tuoreiden papujen kanssa jauhatusta saa olla säätämässä tämän tästä, koska ne menettävät alkuvaiheessa hiilidioksidiaan suhteessa nopeammin kuin muutamaa viikkoa myöhemmin (jolloin ne siis ovat puritanistien mukaan jo auttamattomasti pilalla). Näppituntumalta jauhatus saa olla uudelle papusatsille ensin keskimääräistä karkeampi ja myllyä säädetään sitten asteittain hienommalle sitä mukaa, kun pavut ikääntyvät.

Kunnollinen latte art (kuvia googlesta tästä) ei vieläkään tahdo ottaa onnistuakseen. Maitovaahto pitäisi saada juuri oikeaan konsistenssiin, jotta sen saisi kaadettua kuppiin esittelykelpoisiksi kiehkuroiksi. Alussa jätin maidon aina liian kylmäksi, jolloin se jäi ohueksi. Nyt tuntuu, että lämpömittarin hankkimisen myötä höyrytän sen säännönmukaisesti liian paksuksi, löysän kermavaahdon oloiseksi hutuksi. Jos teillä menee paremmin, kuulisin mielelläni vinkkejä ja oppia! Millaista maitoa käytätte? Miten paksuksi sen vaahdotatte? Miten kaadatte sen kuppiin? Oheisen kuvan omena edustaa parhaimmistoa, mihin tällä saralla on meidän keittiössämme kyetty.

Ainiin, kuppikuvan suklaapala on Englannin-tuttaviemme taannoin tuomaa mainiota Green & Black's -minttutavaraa. Nyttemmin Green & Blacksin namuja on näkynyt Suomessakin, ainakin Stockmannin valikoimissa. Suosittelen maistelemaan, jos jaatte mieltymykseni (tummaan) suklaaseen. Jos ette jaa, antakaa toki suklaalle mahdollisuus! Kahvi ja suklaa kulkevat mukavasti käsi kädessä.