Ruokaturistina Tokiossa

Piipahdettiin tuossa tosiaan vajaan viikon verran Japanissa, ja kylläpä osasikin olla mukava reissu. Yhdeksi maailman suurimmista kaupungeista Tokion tunnelma oli ihan käsittämättömän sympaattinen, ihmiset uskomattoman ystävällisiä ja japanilainen ruoka sitten - voi mahdoton, että osasi olla mahtavia makuja ja kauniisti aseteltuja annoksia! Ja vaikka Tokio on hintavan kaupungin maineessa, ainakin ravintolassa syöminen oli selvästi halvempaa kuin Suomessa (tai ainakin onnistuin uskottelemaan itselleni niin).

Jos haluaa syödä samalla kertaa sekä maistuvaa että terveellistä ruokaa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua japanilaiseen kokkailukulttuuriin vähän tarkemminkin. Etenkin päivittäisestä misokeittokupposesta tulin suorastaan riippuvaiseksi. Pitäisi ottaa selville, saako Oulusta tai edes jostain muualta Suomesta ostettua misoa (kilon painoisen misopaketin tuominen Suomeen jo valmiiksi täyteen ahdetuissa matkalaukuissa ei oikein houkutellut). Myös sobanuudelit vaikuttavat pikaisen perehtymisen perusteella olevan melkoista hyvän olon ruokaa, ja niitä syötiin viikon aikana useampaankin otteeseen. Kuvassa Ginzassa tarjoiltua herkullista sobakeittoa, jossa höysteenä ankkaa sekä purjosipulia.

Tiedän monien tuttavieni suhtautuvan japanilaiseen ruokaan suhteellisen penseästi (”siellähän syödään vain raakaa kalaa”), ja kieltämättä olen syyllistynyt jossain vaiheessa elämääni itsekin moiseen ajatteluun. Japanilainen ruoka on kuitenkin paljon muutakin kuin sushia ja sushi puolestaan paljon muutakin kuin raakaa kalaa. Miehisempään makuun putoavat japanilaisista perinneruuista esimerkiksi erilaiset lihavartaat (ainakin yakitori-paikat näyttivät olevan aika tavalla miesten miehittämiä) tai friteerattu possunliha eli tonkatsu. (Alemman kuvan vartaat eivät tosin taida olla sieltä kaikkein miehisimmästä päästä. Niissä on sieniä, purjoa ja kaikkein oikeimmalla kanaa.)


Vaikka japanilainen ruokakulttuuri nojaa tiukasti omiin perinteisiinsä, se vaikuttaa myös yllättävän muuntautumiskykyiseltä. Tästä on hyvänä esimerkkinä intialaisesta currysta Japaniin sovellettu karee raisu, jota piti itsekin päästä maistamaan tuommoisen miniannoksen verran. Tähänkin murkinaan erikoistuneita ravintoloita tuli vastaan vaikka millä mitalla. Lisäksi Tokiosta löytyy runsaasti huippuhyviä kiinalaisia ja korealaisia ravintoloita (sekä tietenkin myös italialaisia sun muita meikäläisille tutumpia paikkoja), mutta me keskityimme tällä kertaa melkein pelkästään noihin japanilaisiin juttuihin.

Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Japanissa eikä myöskään osaa japanin kieltä, mutta Tokiossa pärjäsi auttavasti englannillakin. Ravintoloita oli joka lähtöön, ja usein ne sijaitsivat kätevästi asemilla ja tavarataloissa omissa kerroksissaan, mikä tietenkin helpotti etenkin shoppausreissujen yhteydessä ruokapaikkojen nopeaa valitsemista. Tosin kaikissa ravintoloissa ei ollut englanninkielisiä listoja eikä kukaan henkilökunnasta osannut aina välttämättä sanaakaan englantia. Niissä tilanteissa suosimme valmiita ateriasettejä tai pari kertaa osoittelimme tarjoilijalle ravintoloiden ulkopuolella olevista annosten vahajäljitelmistä sopiviksi katsomiamme ateriavaihtoehtoja. Pari kertaa yhteisen kielen puute aiheutti kommelluksiakin, esimerkiksi kerran saimme laskua pyytäessämme lisää olutta ja kerran tilasin epähuomiossa lisää vihreää teetä.

Tuollaiset ateriasetit oli selvästi tarkoitettu yhden ihmisen syötäviksi, mutta muuten annoksia tilattiin yleensä koko pöytäseurueelle, minkä jälkeen kaikki voivat maistella vähän kaikkea. Myös lasku kirjoitetaan yhteisesti koko porukalle. Seuraavalle Japanin-reissulle (jota ei tosin valitettavasti taida tulla ihan hetkeen) kannattanee opetella kenties vähän enemmän kieltäkin, niin pääsee vielä paremmin kiinni meininkiin. Nyt tuli syötyä aika paljon kaikkea sellaista, josta ei välttämättä etukäteen yhtään tiennyt, onko kyseessä kenties kala vai kasvis. (Osa ruokalajienkin nimistä jäi hämärän peittoon, esimerkiksi tuo toiseksi ylimmän kuvan laatikossa tarjoiltu marinoitu kala, jolle omistettuja ravintoloita tuli Tokiossa vastaan useampiakin.)

Joka paikassa ei ruokia kehdannut kuvata, etenkin jos kokki hääräili toimeliaana ihan nenän edessä. Näin kävi esimerkiksi shinjukulaisessa tempuraravintolassa nimeltään Tsunahachi. Shabu-shabuun keskittyneessä shibuyalaisessa ravintolassa kehtasi sen sijaan vähän kuvatakin. Eli ideana on, että pöydässä olevalla keittolevyllä kiehuu kulhollinen maistuvaa lientä, jossa sitten kypsytellään lihaa, kasviksia ja viimeiseksi nuudeleita. Tässä pari otosta aiheesta:


Ja tässä Roppongissa perjantai-illan yöpalaksi nauttimamme japanilaistyylinen munakas, joka tavataan koristella ketsupilla (mikä loistoidea!).

Innostuin japanilaisesta ruuasta sen verran paljon, että sopeutuminen omiin kokkauksiin (ja haarukalla syömiseen!) tuntuu hetken aikaa hieman hankalalta, mutta ehkä tässä pääsee taas vähitellen juoneen mukaan. Eilen ruokakaupassa käydessäni kurkistelin kuitenkin vielä kaikkein kiinnostuneimmin juustohyllystä löytynyttä tofupakettia, kun senkin makuun pääsin nyt viime viikolla vihdoin perehtymään.

Itse en ole tietenkään vielä lähimainkaan japanilaisen ruuan asiantuntija, ja tähänkin reissuun ehdin viime hetken työkiireiden vuoksi valmistautua vähän turhan kevyesti. Todellista japanilaisen ruokakulttuurin tuntemusta löytyy maanmainiosta Pottusushi-blogista, jonka sivupalkissa on linkkejä myös japanilaisten itsensä pitämiin ruokablogeihin.