keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Sieni-pekonipullat

Nyt kun kerään rohkeutta jauhottoman pizzapohjan kokeilemiseen, tein odotellessani kivikautisen Apinakeittiön kanttarellin makuisia pekoni-lihapullia.

Pekoni ei nimittäin jostain syystä maistunut omissa pyörylöissämme ollenkaan. Eli jos sieni ja pekoni tappelee, niin sieni voittaa.

Pekoni-lihapullat

500 g jauhelihaa
1 pkt pekonia
reilusti kanttarelleja
1 luomumuna
suolaa, pippuria
sipulia

Paista pekonit rapeiksi ja silppua. Lisää pannulle hakkeloidut sienet ja paistele vielä. Tuikkaa sekaan silputtua sipulia. Sekoita silppu, jauheliha, muna ja mausta. Muotoile lihapulliksi. Paista pulliin väri pannulla ja loppuun uunissa (vartin verran n. 200 asteessa).
Lihapullat tarjoiltiin kreikkalaisen salaatin kanssa. Kyseinen salaatti on ollut meillä viimeksi kuluneen kuukauden ehdottomasti suosituin ruokalaji. Siihen ei vaan väsy ikinä.

Pakko vielä mainostaa viikonlopun blogimiitissä maisteltuja punajuurilantteja. Voin vakuuttaa, että joskus hunajamarinointi kannattaa.

5 Comments:

At 28/9/11 20:13, Blogger Virpi said...

Nää ei voi olla pahoja, kun niissä on ainoastaan hyvyyksiä ainesosina :) vois testata itsekin!

 
At 28/9/11 20:16, Blogger Rosmariini said...

Suositella voi. Pekoni toi pulliin mehevyyttä ja kanttarellit puolestaan sen maun.

 
At 30/9/11 17:21, Blogger Hannele said...

Että minä tykkään, Rosmis, sinun kielellisistä oivalluksista. Nuo "jos sieni ja pekoni tappelee, sieni voittaa" ja "joskus hunajamarinointi kannattaa" vaan niin osu ja uppos.

 
At 30/9/11 19:41, Blogger Rosmariini said...

Plush. Tulipa kerrassaan oivaltava olo. :) Kiitokset, olinkin sopivasti pienen piristyksen tarpeessa.

 
At 11/10/11 18:17, Anonymous Mansikkamarenki said...

Näitä pitää kyllä kokeilla! :P

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails